4204 result(s) found for ""

Rakkauden viisi vuotta
Rakkauden viisi vuotta on harvinaislaatuinen, kahden näyttelijän musikaali. Se kertoo kahden nuoren taiteilijan intohimoisen rakkaustarinan nykyajan New Yorkista. Näyttelijä Cathyn ja kirjailija Jamien viisi yhteistä vuotta ovat täynnä suuria unelmia ja vahvoja tunteita, rakkauden riemusta arjen ristiriitoihin ja huumaavasta menestyksestä karvaisiin pettymyksiin. Upea musiikki kuljettaa tarinan alusta loppuun ja lopusta alkuun, kun molemmat kertovat sen lauluissa omasta näkökulmastaan. Tekstin ja musiikin on tehnyt monesti palkittu Jason Robert Brown, jonka monipuolinen sävelkieli ottaa vaikutteita niin popista, rockista, jazzista, klassisesta kuin folkista ja klezmeristä. Esityksessä nähdään näyttämöllä kapellimestari Lasse Hirven johtama orkesteri, jossa on harvinainen ja hieno kokoonpano: piano, basso, kitara, viulu ja kaksi selloa. Nuoria rakastavaisia tulkitsevat hurmaavat moniosaajat: vierailija Emmi Nieminen ja teatterimme Sami Ulmanen. Teoksen ohjaa Anssi Valtonen. Ensi-ilta Ahti-näyttämöllä 25.9.2025 Liput 40/38/27 €
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

Valkoinen valas
Samuel D. HunterVALKOINEN VALAS Ohjaus Mikko RantanivaPäähenkilö Charlie on kokemansa tragedian seurauksena sairaalloisen ylipainoinen ja eristäytynyt kotiinsa. Tiedostaen terveydentilansa ja elinpäiviensä vähyyden, Charlie haluaa löytää uudelleen yhteyden tyttäreensä, jota ei ole tavannut vuosiin. Mutta voiko anteeksianto voittaa katkeruuden? Samuel D. Hunterin palkittu näytelmä Valkoinen valas (The Whale) on syvästi koskettava ja rehellinen tarina rakkauden kaipuusta, hyväksynnästä ja ihmisyyden hauraudesta. Se on täynnä raastavaa rehellisyyttä, mustaa huumoria ja sydäntä särkeviä hetkiä, jotka eivät jätä ketään kylmäksi. Tarina perustuu osittain kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin. Voimakas ja ajatuksia herättävä näytelmä on saanut ylistystä ympäri maailmaa. Näytelmästä on tehty myös elokuva vuonna 2022. Pääroolin esittäjä Brendan Fraser palkittiin Oscarilla parhaasta miespääosasta. Tule kokemaan yksi teatterivuoden puhutuimmista esityksistä!
FI
38 views
Buy Ticket
Read More

Mikaelin Pikkujoulubileet K-18
MIKAELIN PIKKUJOULUBILEET tulee taas!Mikaelin Pikkujoulubileet järjestetään toista kertaa perjantaina 12.12.2025. Illan aikana nautitaan herkullisesta pikkujoulumenusta, nauretaan Matti Patrosen stand up esityksen parissa ja loppuillan yleisöä viihdyttää legendaarinen NEON 2.Näitä pikkujoulukauden kovimpia bileitä et halua missata. Lippuja on rajallinen määrä, joten ole nopea!MATTI PATRONEN on Suomikomiikan Jeesus: nöyrä, kuuluisa ja vähän parempi kuin muut. Tämän koko kansan henkisen kutittajan aivoista löytyy peräti kolme puoliskoa; oikea, vasen ja hauska. Heti syntymänsä jälkeen Matti kapaloitiin perheen kesämökin ulkohuussista löytyneeseen Pahkasikaan ja sen jättämät arvet ovat onneksi ikuisia. Lavalla Matti on lämmin kuin isoäidin syli, terävä kuin karhukoplan kynsiviila ja kestävä kuin Paavo Väyrynen. Horoskoopiltaan Matti on nouseva suippumadonlakki.Kun lähikaupassasi on uuden pullonpalautusautomaatin avajaiset, on todennäköisesti Matti siellä esiintymässä. Hän todella rakastaa esiintymistä. Matti ei valita ja tekee ne keikat mitä muut ei uskalla. Suomi komiikan panssaroitu Sisu on varma valinta ihan mihin vaan. TV-esiintymiset: Naurun Tasapaino (kolmannen kauden voittaja), Nelosen Stand Up!, Kontio & Parmas, Napakymppi.NEON 2 Kemiaa, Ei yksinäinen unta saa, Polku. Tässä muutama suuri hitti 90-luvulla syntyneeltä Neon 2 -yhtyeeltä. Jos olet tämän ajan elänyt, on heidän repertuaari varmasti tuttu. Vuonna 2017 Neon 2 teki paluun keikkalavoille huippuvuosien kokoonpanolla. Legendaarisen Polku-albumin julkaisusta tuli vuonna 2022 kuluneeksi tasan 30 vuotta – huikea juhlavuosi! Juhlan kunniaksi yhtyeeltä ilmestyi single Jäljet. Kappaleesta julkaistiin myös musavideo, johon fanit saivat osallistua lähettämällä valokuvia omaan elämään jälkiä jättäneistä hetkistä. Kuvia tuli muutamassa päivässä useita satoja. Muita radiossa paljon kuultuja singlejulkaisuja ovat mm. Itseni kaltainen (2017), Ikuisesti aina (2018), Kohti maata (2020), Pieninä palasina (2021) ja Et oo yksin (2023).Illan aikataulu:Klo 17 ovet aukiKlo 18 – 21 ruokailu (stand up -koomikko Matti Patronen noin klo 20)Klo 21 – 22 Neon 2Ravintola Mikaeli palvelee klo 23 saakka tai niin kauan kun menoa riittääPikkujoulubileiden jatkot AFTER BAR Mikkelissä. Pikkujoulubileiden lipulla saat maistuvia juomatarjouksia Afterin valikoimasta.MENUNoutopöydistäVersosalaattia, baby- pinaattia, granaattiomenaa ja kurpitsansiemeniä L,G- Talon salaatinkastiketta L,GPaahdettua punajuurta, vuohenjuustoa ja hunajaa L,GGrillikana- Caesar- salaattia L,GSavulohimoussea, tillihyytelöä ja mätiä L,GHärän paahtopaistia ja piparjuuricremea L,GGratinoitua bataatti- paistosta L,GSuklaakakkua ja glögikirsikkaa VLKahviEARLY BIRD -liput 89,00 € (1.10. alkaen 99,00 €)Lippu sisältää pääsyn tapahtumaan, ruokailun ja lippu.fin palvelupalkkionNaulakko on ilmainenTapahtumaan ei ole ovimyyntiäTapahtuma on K-18. Ravintola Mikaelin baari on avoinna koko illan.Paikat myydään numeroimattomina, seurueet pääsevät istumaan samaan pöytään/pöytiin lipputilausten perusteella tai ilmoittamalla seurueesta ennakkoon Ravintolalle: mikaeli@serviini.fiPöydät sijaitsevat Mikaelin lämpiötiloissa 2. kerroksessa.Minimiostomäärä peruslipuissa on 2 lippua. Ravintola kontaktoi asiakkaat ennen tapahtumaa juomatilauksia varten.HUOM! Esiintymislava sijaitsee 2. kerroksessa, joten osalta istumapaikoista ei ole suoraa näkyvyyttä lavalle. Musiikki ja stand up esitys kuuluvat kuitenkin kaikkialle. Lavan edessä on myös tanssilattia, jolle siirtyminen etenkin illan edetessä on enemmän kuin sallittua.Pyörätuoli + saattaja -lippu sisältää avustajalle vain pääsyn tapahtumaan ja istumapaikan, mutta ei ruokailua. Avustaja voi varata ruokailun erikseen ravintolalta: mikaeli@serviini.fi. Muut avustajaliput sisältävät myös vain pääsyn tapahtumaan, ruokailu tulee varata erikseen ravintolalta. Pidätämme oikeudet muutoksiin.
Tervetuloa bilettämään Mikaelin Pikkujoulubileisiin; Mikkelin kiinnostavimpiin pikkujouluihin!
FI
35 views
Buy Ticket
Read More

Tulisiipi
Tulisiipi - Musikaali pojasta joka unelmoi vapaudestaJP Koskisen syvä ja kuulaan kaunis romaani pojasta, joka tahtoo lentää, herää näyttämöllä henkiin näyttävänä, visuaalisesti vaikuttavana ja intensiivisenä musikaalina. Arvostelu- ja myyntimenestykseksi kohonnut Tulisiipi voitti vuonna 2019 Savonia-palkinnon, Vuoden kirja -palkinnon ja oli ehdolla Finlandian saajaksi.Suuren laman runtelemassa Amerikassa suomalaistaustainen perhe kuulee huhuja Neuvosto-Karjalaan rakennettavasta työväen paratiisista. He jättävät kaiken taakseen ja matkaavat Atlantin yli paremman tulevaisuuden tähden. Kaiken keskellä on perheen poika Kaarle ja unelma vapaudesta. Neuvostoliitossa hänestä kasvaa mies, jonka ainoastaan lentäminen ja rakkaus voivat pelastaa.Tulisiipi on riipaiseva kuvaus unelmista, jotka muuttuvat painajaisiksi, ja ihmisistä, jotka joutuvat selviytymään historian armottomassa pyörteessä. Se on vavahduttava tarina vallasta, vapaudesta ja sen hinnasta maailmassa, jossa ihmiset eivät kuulu itselleen, vaan valtiolle, joka elää valheidensa varassa.Vierailevina näyttelijöinä nähdään Karlo Haapiainen, Jutta Järvinen ja Puntti Valtonen, ja teatterin ensemblea täydentävät Hämeenlinnan Miniteatterin nuoret tekijät, jotka tuovat näyttämölle nuoruuden haaveet ja niiden särkyvät varjot.Ohjaus ja dramatisointi Heikki Kujanpää, musiikin sävellys Timo Hietala, laulujen sanat Heikki Salo, koreografia Jemina Pekkonen, lavastussuunnittelu Juha Mäkipää, pukusuunnittelu Anne Laatikainen, äänisuunnittelu Sakari Kiiski, valosuunnittelu Immanuel Pax, kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Liisa SormunenRooleissa: Karlo Haapiainen, Jutta Järvinen, Puntti Valtonen, Sinikka Salminen, Lasse Sandberg, Jyri Ojansivu, Johanna Reilin, Katariina Kuisma-Syrjä, Santeri Töyry, Iina Sihvonen, Katariina Mustalammi, Siiri Mattila ja Hilla PöyryMuusikot: Senni Valtonen, Esko Grundström, Topi KorhonenEsityksen kesto: noin 2 h 30 min sisältäen väliajan
FI
40 views
Buy Ticket
Read More

Joulushow
Joulusauna lämpenee, kun täysin uusi Joulushow heittää löylyä suurella näyttämöllä – ja suurella kauhalla! Pestään pois kuluneen vuoden synnit ja vihdotaan pikkujoulukauteen vauhtia.Ajankohtaista, räväkkää ja ennen kaikkea hauskaa. Pian myydään taas ei-oota, joten varmista paikkasi nyt todistetusti joulunajan parhaasta showsta!Ensi-ilta 13.11.2025 suurella näyttämöllä.
FI
31 views
Buy Ticket
Read More

Joulushow
Joulusauna lämpenee, kun täysin uusi Joulushow heittää löylyä suurella näyttämöllä – ja suurella kauhalla! Pestään pois kuluneen vuoden synnit ja vihdotaan pikkujoulukauteen vauhtia.Ajankohtaista, räväkkää ja ennen kaikkea hauskaa. Pian myydään taas ei-oota, joten varmista paikkasi nyt todistetusti joulunajan parhaasta showsta!Ensi-ilta 13.11.2025 suurella näyttämöllä.
FI
37 views
Buy Ticket
Read More

JAZZJOULU 2025
FI
38 views
Buy Ticket
Read More

All Female Panel
Paljastuksia stand up -show'ssa tarjolla on stand upin lisäksi All Female Panelin oma "anonyymi rippituoli" eli lukollinen salaisuuksien laatikko, johon kaikki halukkaat katsojat saavat käydä nimettöminä livauttamassa synkimmät, herkullisimmat ja noloimmat salaisuutensa ja niistä mehukkaimmat käsitellään koomikoiden toimesta lavalla!Yleisö saa stand upin lisäksi sekä kuulla että paljastaa salaisuuksia, joita All Female Panelin koomikot, Johanna Tohni, Helena Pöllänen ja Saana Peltola ruotivat livauttaen sekaan myös omat salaisuutensa.Tämä hykerryttävä paljastusten ilta on sekä tirskistelijöiden unelma että salaisuuksia rinnan alla hautovien helpotus! Tule ja koe molemmat!Esityksen kesto noin 1 t 45 min. väliaikoineen.
FI
35 views
Buy Ticket
Read More

All Female Panel
Paljastuksia stand up -show'ssa tarjolla on stand upin lisäksi All Female Panelin oma "anonyymi rippituoli" eli lukollinen salaisuuksien laatikko, johon kaikki halukkaat katsojat saavat käydä nimettöminä livauttamassa synkimmät, herkullisimmat ja noloimmat salaisuutensa ja niistä mehukkaimmat käsitellään koomikoiden toimesta lavalla!Yleisö saa stand upin lisäksi sekä kuulla että paljastaa salaisuuksia, joita All Female Panelin koomikot, Johanna Tohni, Helena Pöllänen ja Saana Peltola ruotivat livauttaen sekaan myös omat salaisuutensa.Tämä hykerryttävä paljastusten ilta on sekä tirskistelijöiden unelma että salaisuuksia rinnan alla hautovien helpotus! Tule ja koe molemmat!Esityksen kesto noin 1 t 45 min. väliaikoineen.
FI
37 views
Buy Ticket
Read More

TITANIQUE musikaaliparodia
TITANIQUE-MUSIKAALIPARODIAMikään ei voi tulla Jackin ja Rosen väliin - paitsi Celine Dion! Oletko koskaan miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos Celine Dion olisi itse astunut Titanicin kyytiin? No emme mekään, mutta nyt se selviää! Ainakin viulistit saavat väistyä, sillä niiden sijasta kuulemme musikaaliversioita Celine Dionin rakastetuista hiteistä, kuten My Heart Will Go On, All By Myself ja I Drove All Night, niin suomeksi kuin englanniksikin. Tämä esitys on täynnä suuria eleitä, yllättäviä kohtaamisia, liioiteltuja tunteita sekä syvänmeren kimallusta!Palkittu Titanique-musikaaliparodia on paitsi parodia Titanic-elokuvasta myös kunnianosoitus Celine Dionin ikoniselle musiikille. Maailmalla suuren suosion saanut musikaali yhdistää elokuvan tunnetun tarinan ja Dionin suuria tunteita herättävät balladit toisiinsa jäätävän hauskalla ja itseironisella tavalla. Lavalla seilaavat tutut Titanic-elokuvan hahmot aivan uudessa valossa, eivätkä parodisen suurennuslasin alta pakene muutkaan aikamme yllättävät kulttuuri-ilmiöt! Lavalle ankkuroi itsensä seitsemän näyttelijän huikea kaarti: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija Siljander.Hyppää kyytiin ja anna Titanique-musikaaliparodian iskeä tajuntaasi kuin jäävuori laivaan! Tämän valtamerialuksen neitsytmatka koittaa syksyllä 2025!ps. Paikka pelastusveneessä ei sisälly lipun hintaan…Kesto: n. 2 h (sis. väliajan)Ikäsuositus: yli 12 v.Jäiden lähtö:Riihimäen Teatterissa 18.9.2025, esitykset 15.11.2025 asti.Aleksanterin teatterissa 25.9.2025, esitykset 13.12.2025 asti.sekä Tampereen Komediateatterissa keväällä 2026Lavalla: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija SiljanderKäsikirjoitus: Marla Mindelle, Constantine Rousouli, Tye BlueMusiikin ohjaus, orkestroinnit ja sovitukset: Nicholas James Connell Ohjaus: Olka HorilaTekstin käännös: Katja PeacockLaulujen käännös: Hanna KailaMusiikkituotanto: Joona KukkolaKapellimestari: Maritta MannerKoreografia: Osku HeiskanenLavastus- ja videosuunnittelu: Janne TeivainenPukusuunnittelu: Jarkko ValteeTarpeistosuunnittelu: Karita Fallström-AutioMaskien ja kampausten suunnittelu: Niko SahlmanValosuunnittelu: Tuittu TeivainenÄänisuunnittelu: Fabian MäkiläTuotantoassistentti: Janita JuvonenPukuompelu: Minna KiiskinenLavasterakennus: Petri Mäkelä / Lavasteverstas Graniitti OyJulistekuva: Nils KrogellTuotanto: Aleksanterin teatteri, Riihimäen Teatteri ja Tampereen KomediateatteriEsitetään yhteistyössä Music Theatre Internationalin kanssa
FI
35 views
Buy Ticket
Read More

Ronja Ryövärintytär
Ronja Ryövärintytär- koko perheen seikkailunäytelmäRonja Ryövärintytär on upeasti visualisoitu ja ihmeellinen seikkailukertomus kaiken voittavasta ystävyydestä ja rohkeudesta.Eräänä unohtumattomana ukkosyönä, kun salama halkaisee ryöväreiden linnan kahtia, syntyy Matiakselle ja Loviisalle tytär, Ronja, josta on määrä tulla uusi ryöväripäällikkö.Mutta elämä linnassa mullistuu, kun kahtia haljenneen linnan toiselle puolelle muuttaa kilpaileva rosvojoukko. Syntyy valtataistelu, jossa riitapukarit erottaa toisistaan syvä ”Helvetinkuilu”. Tämän kuilun vastakkaisilla puolilla kohtaavat toisensa Ronja ja Birk, eri ryövärisukujen lapset, jotka ystävystyttyään huomaavat selviytyvänsä vaikeuksista parhaiten yhdessä. He tapaavat toisiaan vanhemmiltaan salassa, metsissä, joissa villihevoset laiduntavat niityillä ja maahiset ja pönthiittiset tanssivat kuutamossa. He oppivat yhdessä, kuinka hallita pelkoansa ja kuinka selvitä yön yli syksyisessä metsässä.Mutta kuinka tehdä sovinto oman perheensä kanssa? Miten lopettaa riita ryövärijoukkojen välillä ja kuinka selvitä taivaalla liitelevistä, pelottavista syöjättäristä?Ja ennen kaikkea, kuinka luoda omannäköisensä elämä kadottamatta kaikkein tärkeintä eli iloa ja vapautta, niin että pystyy Ronjan lailla huutamaan kauas metsään kantavan - riemukkaan keväthuudon!Rooleissa koko teatterin näyttelijäkunta ja Outokummun Riverian tanssikoulutuksen opiskelijoitaAlkuperäisteos Astrid LindgrenSovitus Annina EnckellSuomennos Tarja Joona, Jari Mäntyvaara ja Tuovi PajuOhjaus Tuomo AittaLavastus- ja pukusuunnittelu Kaisu KoponenEnsi-ilta 30.4.2025Suuri näyttämöLiput alkaen 26 e perushinta, 24 e eläkeläinen, 15 e lapsi, opiskelija, työtön, varusmies ja siviilipalvelusvelvollinen, perhelippu 60 e (max 4 henkilöä) Yksityisnäytäntö teatterissa 2.670 euroa (max 267 henkilöä)Kestoarvio noin 2 t 20 min, sisältäen väliajanIkäsuositus noin 6-vuotiaasta ylöspäin, yläikärajaa ei oleEsitysoikeudet Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner OyJoensuun Taiteilijaseuran näyttely Keväthuuto! suuren näyttämön yleisölämpiössä kevätnäytäntökauden esitysten aikana, vapaa pääsyMuutokset mahdollisia
FI
31 views
Buy Ticket
Read More

Kaksi puuta
Kaksi puuta 19.9.2025-20.3.2026. Käsikirjoitus Otto Kanerva ja Osku Valve, musiikki Juha Tapio. Ohjaus Aleksander Anria. Kun sanat juuttuvat kurkkuun, antaa musiikki tunteille siivet. Kaksi puuta on hyvän mielen musiikkikomedia äkkirakastumisesta, itsensä hyväksymisestä ja erilaisuuden rikkaudesta – tunteiden tulkkina toimii Juha Tapion rakastetut kappaleet liveorkesterin säestyksellä.Näytelmän oikeuksia valvoo Iltama oyKaksi puuta musiikkikomedian ensi-iltapäivän kruunaa JUHA TAPIO: Ensi-illan konsertti la 20.9. klo 18. Konserttiliput myynnissä erikseen 39€/kpl tai yhteislippu sekä Kaksi puuta musiikkikomedian ensi-iltaan klo 13 ja JUHA TAPIO: Ensi-illan konserttiin 69€. Yhteisliput myynnissä ainoastaan teatterin myyntipalvelussa; myynti@savonlinnanteatteri.fi tai puh. 044 510 3440
FI
32 views
Buy Ticket
Read More

Loistojuttu!
Loistojuttu! 17.10.2025-26.3.2026. Käsikirjoitus Sebastién Castro, suomennos Aino Piirola. Ohjaus Aleksander Anria.
Näytelmän oikeuksia Suomessa valvoo: Nordic Drama Corner
Mitä voisi mennä pieleen, kun neronleimaus muuttuu kaaokseksi?
Asuntonäytössä Arnaudille herää epäilys, että hänen tyttöystävänsä Marion on ihastunut hurmaavaan kiinteistönvälittäjään Cedriciin. Sattuma puuttuu peliin, kun junamatkalla Arnaud törmää Thomasiin – harrastajanäyttelijään, joka on kuin ilmetty Cedricin kaksoisolento! Tästä saa alkunsa nerokas suunnitelma: Arnaud palkkaa Thomasin esittämään Cedriciä selvittääkseen Marionin todelliset tunteet.
Mutta kuten arvata saattaa, kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaan. Thomas ei ole penaalin terävin kynä, ja kun paikalle ilmestyy vielä hänen identtinen kaksoisveljensä, tilanne karkaa käsistä ja loistoidea uhkaa muuttua täydelliseksi katastrofiksi!
Loistojuttu! on raikas ja hykerryttävä komedia, joka on hurmannut yleisöt ympäri maailman. Vuonna 2023 se palkittiin kahdella arvostetulla Molière-palkinnolla, mukaan lukien parhaan komedian palkinto.
FI
37 views
Buy Ticket
Read More

Nauru pitkästä ilosta - JUHLAREVYY
Nauru pitkästä ilosta -juhlarevyy – aina sama laulu!Suomen Komediateatterin 30-vuotisjuhlarevyy johdattaa meidät aikamatkalle teatterin historian hauskimpien sketsien ja tämän päivän ajankohtaisimpien havaintojen äärelle. Poliitikot ovat vuosikymmenten saatossa vaihtuneet, mutta sama laulu (ja nauru) jatkuu!Peacock-näyttämön valloittaa kahdeksanhenkinen tähtikaarti ja Katja Lapin johtama timanttinen live-orkesteri. Esitys pureutuu erityisesti kaksoisstandardeihin – yllättävän usein odotamme muilta enemmän kuin itseltämme.Juhlavuoden kunniaksi jokaisessa esityksessä nähdään vieraileva kunniavieras teatterin historian varrelta. Esityskohtaiset vierailijat julkaistaan myöhemmin, mutta luvassa on esimerkiksi Suomen Komediateatterin oman Grand Old Ladyn, legendaarisen Titta Jokisen paluu revyynäyttämölle.30 vuoden harjoittelun tuloksena Suomen Komediateatterin revyyesitysten laatu- ja naurutakuu on omaa luokkaansa. Huippuunsa viritettyä komediakimaraa johtaa ohjaaja Olka Horila, apunaan kapellimestari Katja Lappi sekä koreografi Marko Keränen. Salainen kabinetttiryhmä on pääkäsikirjoittaja Misa Palanderin vetämänä kirjoittanut kynät sauhuten esitykseen hauskimmat ja oivaltavimmat tilanteet tämän päivän jatkuvasti haastavasta elämästä.Näyttämöllä upeatTeemu AromaaAntti-Tuomas HeikkinenKaisa HelaKiti KokkonenPetrus KähkönenLinda WiklundAnniina KoivuniemiAnssi Heikkilä Sekä kapellimestari Katja Lapin luotsaama livebändiJanne MathlinAnssi SalminenKalle YlitaloSami Zimmermann Nauru pitkästä ilosta -juhlarevyy saa ensi-iltansa 23.10.2025 Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämöllä.Esitykset alkaen ke 22.10.2025Esityksen kesto noin 2 h (sisältäen väliajan).Liput suomenkomediateatteri.fi Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämö, Tivolikuja 1, HelsinkiEsitykset ovat osa Suomen Komediateatterin 30-vuotisjuhlaohjelmistoa. Suomen Komediateatteri on Ere Kokkosen vuonna 1995 perustama vakavasti huumoriin erikoistunut ammattiteatteri.Voit ostaa tarjoiluja paikan päällä tai tilata tarjoilut väliajalle ennakkoon Caruzello väliaikatarjoilut -sivustolta.Cafe Carccila on avoinna tuntia ennen näytöstä sekä esityksen väliajalla. Cafe Carccilan kahvila & baari tarjoilevat suolaisia ja makeita pikkupurtavia sekä virvokkeita.Väliaikatarjoiluihin liittyvissä kysymyksissä pyydämme ystävällisesti olemaan yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen caruzello@soupster.com.Väliaikatarjoilujen myyntipalvelu on suljettu näytösiltoina sekä viikonloppuisin.
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

Kauneimmat joululaulut & Jyväskylä Sinfonia
KAUNEIMMAT JOULULAULUT & JYVÄSKYLÄ SINFONIAPe 12.12. klo 18 ja 20 Taulumäen kirkko Ilkka Aunu, kapellimestariTervetuloa laulamaan kauneimpia joululauluja Jyväskylä Sinfonian säestämänä!Tunnin mittaisessa tilaisuudessa pääset laulamaan tuttuja ja myös vähän uudempia joululauluja upeasti orkesterin säestyksellä. Esilaulajina tilaisuudessa toimivat kanttorit Eveliina Modinos ja Jukka Hassinen.Yhteislaulutilaisuuden lipputuotoista osa menee Suomen Lähetysseuran Kauneimmat joululaulut -keräykseen. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Jyväskylän seurakunnan kanssa.Lisätietoja löydät orkesterin verkkosivuilta: www.jyvaskylasinfonia.fi
FI
37 views
Buy Ticket
Read More

Kauneimmat joululaulut & Jyväskylä Sinfonia
KAUNEIMMAT JOULULAULUT & JYVÄSKYLÄ SINFONIAPe 12.12. klo 18 ja 20 Taulumäen kirkko Ilkka Aunu, kapellimestariTervetuloa laulamaan kauneimpia joululauluja Jyväskylä Sinfonian säestämänä!Tunnin mittaisessa tilaisuudessa pääset laulamaan tuttuja ja myös vähän uudempia joululauluja upeasti orkesterin säestyksellä. Esilaulajina tilaisuudessa toimivat kanttorit Eveliina Modinos ja Jukka Hassinen.Yhteislaulutilaisuuden lipputuotoista osa menee Suomen Lähetysseuran Kauneimmat joululaulut -keräykseen. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Jyväskylän seurakunnan kanssa.Lisätietoja löydät orkesterin verkkosivuilta: www.jyvaskylasinfonia.fi
FI
33 views
Buy Ticket
Read More

Kaninkolon asukit
KANINKOLON ASUKIT Kantaesitys 11.9.2025 Kaninkolon asukit ovat meidän mummojamme, naapureita, serkkuja, päättäjiä, tuttuja ja kavereita.He uskovat kummallisiin asioihin. Yksi myy hopeavettä ja toinen etsii Lemminkäisen salaista aarretta. Heidän maailmassaan liskoihmiset ovat vallassa ja jokaisen sattuman takana on salaliitto.Kaninkolossa maailmanjärjestys on mennyt uusiksi, emmekä enää voi uskoa silmiämme. Kaninkolon asukit koostuu sarjasta tarinoita, joiden pääosassa ovat he, jotka elävät erilaisten salaliittoteorioiden syövereissä. Näyttelijät Eeva Kaihola ja Eeva Mäkinen esittävät täydellä sydämellä heidän elämiä, iloja ja suruja. Kaisa Lundánin kirjoittama näytelmä on tragikoominen tarina yksinäisistä ihmisistä, jotka etsivät yhteisöä ja rakkautta erikoisista paikoista. Tervetuloa kaninkoloon, missä kotipihan omenat säilötään maailmanlopun varalta. Kirjoittanut ja ohjannut: Kaisa Lundán Näyttämöllä: Eeva Kaihola ja Eeva Mäkinen Skenografia: Miina Kujala Valo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
27 views
Buy Ticket
Read More

Taikatalvi
Tove Jansson – Jukka Heinänen Taikatalvi Jännittävä seikkailu taianomaisessa MuumilaaksossaTove Janssonin Taikatalvi on vuonna 1957 ilmestynyt rakastettu tarina. Siinä Muumipeikko herää kesken talviunen ja kohtaa ensimmäistä kertaa uuden ja salaperäisen vuodenajan, jonka tapahtumia ei ole ikinä aikaisemmin todistanut. Muu muumiperhe nukkuu ja tutut maisemat ovat peittyneet lumeen. Uimahuonetta asustavan Tuu-Tikin ja mäkeä villisti laskevan Pikku Myyn lisäksi Muumipeikko kohtaa myös muita sydäntalven asukkeja, meluisan Hemulin ja nurkissa rapisevan esi-isän, revontulten kauneuden sekä vaarallisen pakkasen. Talviset seikkailut läpikäytyään Muumipeikossa herää uudenlaista itsenäisyyttä ja rohkeutta – onhan hän nyt ensimmäinen muumi, jolla on kaikki vuodenajat."Pelottele niin paljon, kun haluat, hän ajatteli ihastuksissaan. Nyt minä olen päässyt sinusta perille. Sinä et ole sen pahempi, kuin kukaan muukaan, kun vain tutustuu sinuun." Tove Janssonin muumitarina herää eloon Oulun teatterin pienellä näyttämöllä nukketeatterin keinoin. Ilmeikkäät muumihahmot suunnittelee Helena Markku ja esityksen ohjaa Merja Pöyhönen, jotka ovat suomalaisen nykynukketeatterin kärkinimiä.Koko perheen Taikatalvi tarjoaa tuttuja hahmoja, jännittävän talviseikkailun ja upouusiin tunteisiin tutustumista leikkisässä nukketeatterimaailmassa.
FI
30 views
Buy Ticket
Read More

Saiturin joulu
Charles DickensSaiturin jouluDickensin rakastettu joulutarinaCharles Dickensin klassikkosatu Saiturin joulu on vakiinnuttanut paikkansa länsimaisessa jouluperinteessä. Tarinan keskeinen teema, hyvyyden voima, on tarjonnut pohdittavaa yhteiskunnallisista arvoista ja moraalisista kysymyksistä vuosisadasta toiseen ja osoittaa ajankohtaisuutensa myös Oulun teatterin versiossa.Klassikkotarina sukeltaa kovana liikemiehenä ja saiturina tunnetun Ebenezer Scroogen henkiseen murtumiseen. Eristäytynyt ja kylmäkiskoisesti ympärillään oleviin ihmisiin suhtautuva mies saa jouluaattona vieraakseen samanlaisen elämäntavan jakaneen yhtiökumppaninsa Marleyn, joka kuolemansa jälkeen palaa varoittamaan Scroogea hirvittävästä kohtalosta, ellei tämä murra jäätä ja löydä uusia merkityksiä elämäänsä. Tästä käynnistyy matka, jossa päähenkilö Scrooge kohtaa elämänsä hauraita hetkiä menneisyyden ja nykyisyyden kautta aina viimeiseen tilinpäätökseen asti.Matka tähän mielenmaisemaan nousee Oulun teatterin lavalle unen logiikan johdattelemana. Tiheätunnelmaiset hetket konkretisoituvat näyttämökuviksi, joissa aika ja paikka assosioituu nykymaailman vilinästä menneiden joulujen dickensiläisiin maisemiin.Englantilainen kirjailija Charles Dickens (1812–1870) on tunnettu viktoriaanisen ajan kirjallisuuden tuotteliaimpana hahmona. Dickensin kynä oli voimakas työkalu, joka paljasti aikakauden luokkayhteiskunnan heikkoudet. Hänen omaperäinen tyylinsä, humoristinen otteensa ja tunteikkaat kuvaukset tekivät hänen teoksistaan kiinnostavia ja ajattomia.Näytelmän ohjaa Heta Haanperä ja Saiturina nähdään Janne Raudaskoski. Saiturin joulu on aikuisten joulusatu, eikä sovi perheen pienemmille.
FI
51 views
Buy Ticket
Read More

Ei pöllömpää REVYY
EI PÖLLÖMPÄÄ revyyRavintola Musine1.11.-13.12.2025Teatteri PROvinssin 25v juhlarevyy on täällä!EI PÖLLÖMPÄÄ jatkaa teatterin menestyksekästä revyytuotantojen kaarta tänäkin vuonna Ravintola Musinen tunnelmallisella lavalla! Suomisen veljesten käsikirjoittamat sketsit ja kekseliäät musiikkinumerot saavat esittäjikseen vauhdikkaan näyttelijäryhmän ja yleisön viihtyminen on taattu!Käsikirjoitus: Hannes Suominen, Joonas SuominenOhjaus: Joonas SuominenKesto n.2h sis väliajan
FI
33 views
Buy Ticket
Read More

Tootsie
JOONAS NORDMAN TOOTSIENA PORIN TEATTERISSA SYKSYLLÄ 2025!Joukkohurmaajaksikin kutsutussa Tootsie, lyömätön lyyli –musikaalissa on klassisen komedian piirteet: alituisesti pulaan joutuva päähenkilö kikkailee itsensä aina vaan syvemmälle omien valheidensa syövereihin! Hillittömät muut hahmot ja huumorintäyteiset laulunumerot ja 8-henkinen liveorkesteri säestävät vauhdikasta menoa.Michael/Dorothy-pääroolissa nähdään Joonas Nordman (vier.).Musikaalikomedian Porin Teatteriin ohjaa Christian Lindroos ja se saa ensi-iltansa lauantaina 6. syyskuuta 2025 Porin Teatterin päänäyttämöllä.
FI
97 views
Buy Ticket
Read More

Jazzjoulu
FI
82 views
Buy Ticket
Read More

KAUNOTAR JA HIRVIÖ
Kautta aikojen katsotuimpiin kuuluva musikaali TTT:ssä syksyllä 2025Ensi-ilta 22.10.2025 Suurella näyttämölläMusikaali Kaunotar ja Hirviö lumoaa Tampereen Työväen Teatterissa. Valloittava, hauska ja visuaalisesti vaikuttava musikaali vie meidät maailman rakastetuimman tarinan äärelle. Tarinan, joka on lumonnut sukupolven toisensa jälkeen.Omatoiminen Belle lähtee pelastamaan isäänsä, mutta joutuukin hirviöksi lumotun prinssin vangiksi tämän linnaan. Vain rakkaus voi muuttaa prinssin ja hänen koko hovinsa entiselleen. Mutta kello tikittää, aika on käymässä vähiin. Jos ruusun viimeinenkin terälehti ehtii pudota, ei taika murru koskaan. Kuinka paljon vaatiikaan, että uskaltaa rakastua ja saada vastarakkautta!Näyttämölle kohoaa satumainen linna. Hauskat hahmot, näyttävät tanssikohtaukset ja puvut sekä upea musiikki tempaisevat mukaansa.Tule vieraaksemme ja koe vuosisadan juhlat!Lippujen hinta normaalisti:88/84/66 € (peruslippu/eläkeläiset/lapset ja opiskelijat)VIP 129 € (liput premium-paikoilta, alkumalja, väliaikatarjoilu, käsiohjelma, vaatesäilytys)
FI
70 views
Buy Ticket
Read More

KAUNOTAR JA HIRVIÖ
Kautta aikojen katsotuimpiin kuuluva musikaali TTT:ssä syksyllä 2025Ensi-ilta 22.10.2025 Suurella näyttämölläMusikaali Kaunotar ja Hirviö lumoaa Tampereen Työväen Teatterissa. Valloittava, hauska ja visuaalisesti vaikuttava musikaali vie meidät maailman rakastetuimman tarinan äärelle. Tarinan, joka on lumonnut sukupolven toisensa jälkeen.Omatoiminen Belle lähtee pelastamaan isäänsä, mutta joutuukin hirviöksi lumotun prinssin vangiksi tämän linnaan. Vain rakkaus voi muuttaa prinssin ja hänen koko hovinsa entiselleen. Mutta kello tikittää, aika on käymässä vähiin. Jos ruusun viimeinenkin terälehti ehtii pudota, ei taika murru koskaan. Kuinka paljon vaatiikaan, että uskaltaa rakastua ja saada vastarakkautta!Näyttämölle kohoaa satumainen linna. Hauskat hahmot, näyttävät tanssikohtaukset ja puvut sekä upea musiikki tempaisevat mukaansa.Tule vieraaksemme ja koe vuosisadan juhlat!Lippujen hinta normaalisti:88/84/66 € (peruslippu/eläkeläiset/lapset ja opiskelijat)VIP 129 € (liput premium-paikoilta, alkumalja, väliaikatarjoilu, käsiohjelma, vaatesäilytys)
FI
56 views
Buy Ticket
Read More

Aki Samuli - Sydämen Voimaa
AKI SAMULIN ENSIMMÄINEN JOULUKONSERTTIKIERTUETangon kultaista kruunua jo yhdeksän vuoden ajan kantanut Aki Samuli valloittaa Suomen kansaa niin tv:ssä kuin tanssilavoilla. Ensimmäinen joululevy ja konserttisalikiertue pitävät artistin kiireisenä.Marraskuun lopulla saa ensi-iltansa laulaja Aki Samulin ensimmäinen oma joulukonserttikiertue. Tuotanto kulkee nimellä ”Sydämen voimaa” ja kokonaisuus rakentuu Akin oman elämäntarinan ja kokemusten ympärille.”Erinomaisesti onnistuneen kesäkiertueeni jatkoksi on aivan ihana lähteä kiertämään konserttisaleja upean porukan kanssa. Odotan innolla ensimmäistä omaa kiertuettani” Aki kertoo. ” Sydämen Voimaa -kiertue on viihteellinen kokonaisuus, joka on aikamatka mun elämäni jouluihin. Mä haluan jakaa tärkeitä hetkiä ja tarinoita mun elämän varrelta”.”Se, miten nerokkaasti Sari Siikander on sitonut kappaleiden lyriikat ja henkilökohtaiset tarinani yhteen, on jotain aivan uutta, samaistuttavaa ja ihmeellistä konserttisaleissa” hän jatkaa.”Meillä jokaisella on omat jouluperinteet ja kokemukset, traditiot ja odotukset. Mitä Akin joulut pitävät sisällään, millaisia kokemuksia ja tarinoita ja musiikkia. Näiden pohjalta olemme lähteneet työstämään kokonaisuutta” valaisee Sari Siikander sisältöä. ”Emme ole tekemässä perinteistä joulukonserttia vaan seuraamme enemmän Akin matkaa erilaisten joulujen kautta tähän hetkeen” Sari lisää.Aki Samuli kruunattiin Seinäjoen Tangomarkkinoilla tangokuninkaaksi 2015. Kolme pitkäsoittoa, Pauloissa Ep, Joulualbumi, ”Oman elämänsä Kuningas” -kirja, roolit kesäteatterissa sekä Mahdoton rakkaus musikaalissa ovat rakentaneet hänestä monipuolista viihdetaiteiljaa. Syksyllä 2024 Aki on mukana Ylen uudessa dokumentaarisessa tv-sarjassa ”Lomittajat”, jossa seurataan 3kk ajan Akin elämää.Sydämen voimaa – konsertissa Akin kanssa lavalla on nelihenkinen orkesteri ja esityksen kesto on noin kaksi tuntia sisältäen väliajan. Esityksen dramaturgiasta vastaa Sari Siikander. Kiertue kestää kolme viikkoa ja esityksiä tulee olemaan yhteensä 14 eri kaupungissa. Kiertueen info tulee löytymään www.sydämenvoimaa.fi nettisivulta ja somesta.
FI
95 views
Buy Ticket
Read More

Culture Pass
Culture Pass - TOP 3 kohdetta Rovaniemellä. Sisältää: • Arktikum pääsylippu • Kulttuuritalo Korundi pääsylippu • Tiedekeskus Pilke pääsylippu Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää. Tarkistathan aukioloajat: www.korundi.fi www.arktikum.fi www.tiedekeskus-pilke.fi
FI
79 views
Buy Ticket
Read More

9 to 5 - HOMMAT HOITUU! musikaali
Dolly Partonin menestyselokuvaan perustuva hillitön, vauhdikas ja mukaansatempaava Broadway-musikaali hurmaa Lappeenrannan kaupunginteatterissa!9 to 5 -Hommat hoituu! on tarina kolmen naisen yllättävästä ystävyydestä ja siitä, miten lopulta kaikki on heille mahdollista – jopa konservatiivisessa, miesten hallitsemassa bisnesmaailmassa. Violet, Judy ja Doralee ovat kollegoita toimistossa, jota hallitsee ääliömäinen johtaja Hart. Kun naiset saavat tarpeekseen pomonsa toiminnasta, he yhdistävät voimansa ja nousevat vastarintaan. Tämä musikaali näyttää miten hommat hoituu, kun naiset ottavat ohjat käsiinsä – tietenkin huumoria, vauhtia ja vaarallisia tilanteita unohtamatta!Myynti ryhmille 11.11. alkaen ja yksittäisille lipunostajille 4.12. alkaen.
FI
62 views
Buy Ticket
Read More

Moulin Rouge! Musikaali
John LoganMOULIN ROUGE! MUSIKAALIHelsingin Kaupunginteatterin Moulin Rouge! Musikaali on megamenestys! Oscar-palkittu eeppinen klassikkoelokuva herää henkiin, ja sykkii elämää Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Moulin Rouge! Musikaali räjäyttää tajuntasi, stimuloi kaikkia aistejasi ja kietoo sinut ennenkokemattoman hekumalliseen kimallukseen. Visuaalinen spektaakkeli ja intohimoinen rakkaustarina sisältää popmusiikin historian suurimpia hittejä.Moulin Rouge! Musikaali on aistillinen, näyttävä musikaalishow ja satumainen, henkeäsalpaava rakkaustarina. Musikaali vie katsojan legendaariseen 1800-luvun lopun yökerhoon Pariisiin. Kaikki on sallittua, ja kaiken saa anteeksi rakkauden nimissä, kun boheemi nuori säveltäjä rakastuu kauniiseen kurtisaaniin, ja kielletyt intohimot leimahtavat.Kymmenen Tony-palkintoa kahmineessa Moulin Rouge! Musikaalissa kuullaan yli seitsemääkymmentä musiikkihistorian suurinta hittiä.Moulin Rouge! Musikaali on hunajaista hedonismia kaikilla herkuilla. Astu sisään hekumalliseen loistoon, unohda kaikki estosi ja antaudu villiin ilonpitoon – tervetuloa Moulin Rouge! Musikaaliin!Rooleissa: Jennie Storbacka, Martti Manninen, Risto Kaskilahti, Joel Mäkinen, Nea-Maria Alanko, Laura Allonen, Sofia Arasola, Nicolas Frimodig, Sari Haapamäki, Asbjørn Hagen, Natasja Jean-Charles, Jyrki Kasper, Suvi Salospohja, Antti Lang, Marissa Lattu, Matti Leino, Lasse Lipponen, Pekka Louhio, Kai Lähdesmäki, Eleonoora Martikainen, Jero Mäkeläinen, Ville Mäkinen, Ulla Paajanen, Samuli Pajunen, Saara-Elina Partanen, Justus Pienmunne, Raili Raitala, Tuukka Raitala, Samuli Saurén, Katrin Vaskelainen, Mikko Vihma, Yasmine Yamajako, Osku ÄriläKäsikirjoitus: John LoganSuomentaja: Paavo LeppäkoskiOhjaaja: Anders AlbienApulaisohjaaja: Kirsi KarleniusVastaava kapellimestari: Eeva KontuKapellimestari: Ville MyllykoskiLavastus: takisPukusuunnittelu: Astrid Lynge OttosenPukukoordinaattori: Laura DammertValosuunnittelu: Palle PalméÄänisuunnittelu: Kai PoutanenKoreografi: Jennie Widegren/Anja Gaardbo/Kirsty McDonald/Zain OdelstålNaamioinnin suunnittelu: Maija SillanpääDramaturgi: Henna PiirtoPerustuu Baz Luhrmanin elokuvaan Moulin Rouge.
FI
55 views
Buy Ticket
Read More

Täydellinen resepti
Taava Hakala – Mika PaasivaaraTäydellinen reseptiKuopion kaupunginteatterin syksyn 2025 kantaesitysmusikaali ”Täydellinen resepti” juhlistaa 250-vuotiasta Kuopion kaupunkia.Taava Hakalan käsikirjoittama ja Mika Paasivaaran säveltämä musikaali kertoo historiallisesti tunnetusta legendaarisesta leipurista, Hanna Partasesta sekä nykyajassa toimivasta Sun Bakerysta, joka yrittää saada elämänsä diilin amerikkalaisen miljardöörin avaruusmatkailun muonittajana. Hanna tekee ruokaa rakkaudella, kun taas Sun Bakerylle tärkeintä on raha ja maine.Yhtäkkiä historiasta (ja Kuopion ihan nykyajasta), nousee mainio retkieväs ”kalakukko”-innovaatio, jonka voisi hyvinkin myydä avaruusevääksi – säilyy kuuhun ja takaisin. Ongelma on vain se, että tehotuotannossa mausta katoaa jotain hyvin olennaista.Hanna Partasen resepti on täydellinen. Ei vaivata, vaan hoivataan. On aikaa eikä kiirettä. Aitoja aineksia, elämän suolaa, rakkautta. Täytyyhän arjessa makua olla. Kuunnellaan kun kypsyy ja helskytellään ihan ilonkin takia. Lopuksi hyppysellinen määrätietoisuutta. Näistä aineksista koostuu myös Kuopion kaupunginteatterin musikaali Täydellinen resepti:Tule nauttimaan ennennäkemätön uunituore musikaalielämys. Taava Hakalan tarina leikittelee railakkaasti teatterin ja musiikin lajityypeillä sekä erilaisilla arvomaailmoilla.Mika Paasivaaran säveltämä edellinen musikaali Huomenna minä lähden, oli menestys. Nyt rima virittyy jälleen huippukorkeuksiin.Lava täyttyy kaupunginteatterin taiteilijoista, kuopiolaisista tanssin ammattilaisista ja opiskelijoista. Musikaalin pulssina sykkii Kuopion huippumuusikoista koottu yhdeksänhenkinen orkesteri. Koreografioista vastaa teatterinjohtaja Antti Lahti.Hanna Partasen roolissa vuorottelevat musiikkiteatterin rautaiset ammattilaiset, yleisölle tuttu Lina Patrikainen sekä teatterin uusi kasvo Leea Lepistö.
FI
65 views
Buy Ticket
Read More

The Addams Family
Rickman - Elice - LippaTHE ADDAMS FAMILYTervetuloa perheeseen!Uuden vävykokelaan esittely on aina jännittävää, mutta etenkin kun perhe on Addams. Haudanhauska musiikkikomedia Turussa syksyllä 2025!Addamsien sukupuu kasvoi vinoon jo esi-isien aikaan, mutta tämä perhe pitää silti yhtä. Kunnes tyttären naima-aikeet tuovat yllättäen taloon uuden vävykokelaan vanhempineen. Voivatko perheet olla kauempana toisistaan? Ja voisiko Addamsin perhe, edes tämän yhden kerran, käyttäytyä ihan normaalisti, jotta Wednesday saisi satuhäänsä?The Addams Family on alun perin Charles Addamsin sarjakuvana ilmestynyt tarina synkistelyyn ja suoranaiseen makaaberiuteen taipuvasta perheestä. Sen jäsenet elävät palvelijoiden ja kummittelevien esi-isien keskellä kartanossaan välittämättä muissa ihmisissä herättämästään oudoksunnasta ja pelosta. Sittemmin tämä ylpeästi omanlaisensa perhe on tullut tunnetuksi televisiosarjoina, elokuvina, videopeleinä, fanituotteina – ja fantastisen viihdyttävänä musikaalikomediana.
FI
59 views
Buy Ticket
Read More