4037 result(s) found for ""
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
FI
78 views
Buy Ticket
Read More
Ilon aika
Arne LygreILON AIKAIlon aika kertoo nykyaikaisista parisuhteista - rakkaussuhteista, sisarusten välisestä kiintymyksestä, haastavasta vanhemmuudesta ja ystävyydestä. Se kertoo äideistä, tyttäristä, veljistä, naapureista, tutuista ja tuntemattomista ihmisistä, joiden elämät tänään kohtaavat toisensa.Äiti ja aikuinen tytär istuvat penkillä, joenvarressa, hautausmaan lähellä. He tapaavat pitkästä aikaa ja odottavat perheen poikaa, Akslea, joka liittyisi pian seuraan. Kun Aksle viimein saapuu, hänellä on uutinen. Hän on päättänyt jättää koko nykyisen elämänsä, kumppaninsa, kotikaupunkinsa, vanhempansa ja sisarensa. Hän on päättänyt kadota. Hän on pakannut tavaransa, hän ajaa pian tiehensä. Akslen lähdön jälkeen äiti lähtee tapaamaan Akslen elämänkumppania ymmärtääkseen paremmin poikansa ratkaisua. Äiti päättyy juhliin, tapaa tuntemattomia ihmisiä, ja hänen saamansa vastaukset yllättävät lopulta kaikki.Ilon aika on täysiä katsomoita Norjassa, Ruotsissa ja Ranskassa kerännyt leikkisä, toiveikas ja omaperäinen kuvaelma elämänvalinnoista ja pyrkimyksestä löytää yhteys muihin.Esityksen musiikin säveltää ja esittää livenä artisti Islaja.Rooleissa: Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääOhjaus: Tatu HämäläinenSuomennos: Ari-Pekka LahtiSävellys ja muusikko: IslajaLavastus, pukusuunnittelu ja valosuunnittelu: Chrisander BrunÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka Lahti
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Ritari Siniparta
Yksi murha on rikos, miljoona sankaruutta. Numerot pyhittävät. Ritari Siniparta (engl. Monsieur Verdoux) kertoo suuren laman seurauksena työttömäksi jäävästä pankkivirkailija Henri Verdoux´sta (Seppo Kaisanlahti). Hän pyrkii kekseliäästi elättämään itsensä ja perheensä viettelemällä varakkaita naisia ja huijaamalla heidän omaisuutensa. Näytelmän teemat ovat sekä ajattomia että äärimmäisen ajankohtaisia. Teos on kuvaus kyynisyyden ja katkeruuden tuhoavasta voimasta sekä epätoivon synnyttämästä väkivallasta. Teos sijoittuu pörssikeinottelun ja itsekkyyden aikaan ja on väistämättä myös yltiökapitalismin kritiikki. Ritari Siniparta on merkittävä elokuva Chaplinin uralla. Vuonna 1947 valmistunut teos oli Chaplinin ensimmäinen elokuva, jossa hän ei esiintynyt legendaarisessa Kulkuri-hahmossaan. Elokuvaa on pidetty eräänä Chaplinin uran hienoimmista teoksista. Käsikirjoitus: Charles Chaplin Ohjaus ja dramatisointi: Juha Luukkonen Lavastus: Juho Lindström Puvustus: Noora Salmi Näyttelijät: Seppo Kaisanlahti, Volter Putro, Jussi Johnsson, Anna-Kaisa Makkonen, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Noora Koski, Sanna Kemppainen, Jisook Kim Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 7.9. klo 16, Suurella näyttämöllä Kesto 2 h 20 min Rikosdraama
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Tyttö ja varis
Tyttö ja Varis on pieni suuri tarina odottamattomasta ystävyydestä. Se kertoo ihmisistä, joiden ohi niin helposti kävelemme ja joiden ongelmat eivät kosketa meitä. Näytelmä muistuttaa, että näidenkin ihmisten ympärillä on äidit ja lapset ja elämänkokoiset kysymykset siitä, miten elämää täällä eletään.Sirkku Peltolan nerokas ja tarkka dialogi valottaa eri ikäisten ja eri taustoista tulevien ihmisten ajatuksia kirkkaasti ja lämpimällä huumorilla höystettynä. Henkilöt ovat omalla tavallaan kadottaneet elämänsä kompassin ja kaipaavat kipeästi pelastamista. Siihen tarvitaan aina toista ihmistä.Käsikirjoitus: Sirkku PeltolaOhjaus: Markus JärvenpääLavastus: Samuli HallaPuvustus: Päivi Hanttu-LindströmNäyttelijät: Leena Nuora, Helka-Maria Kinnunen, Aino Sirje, Eppu PastinenEsitysoikeudet: Agency NorthEnsi-ilta 21.9. klo 16, Pienellä näyttämöllä Kesto 2h 10min Kotimainen draama
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Väylä
VÄYLÄRosa Liksomin kiitettyyn ja palkittuun romaaniin perustuva Väylä kuvaa sodan mullistaman maailman pienen ihmisen näkökulmasta. Se on rujonkaunis kasvukertomus, jossa metsän polut ovat yhtä tärkeitä kuin pommikoneiden kumu. Se on vuoden mittainen tarina siitä miltä tuntuu jättää kotinsa. Ja palata takaisin.Näytelmä kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat hylkäämään kotinsa. Keskiössä on nuori tyttö, jonka pitää saattaa kotitilansa karja suojaan länteen. Väylän toiselle puolelle. Jossain siellä pitäisi olla myös tytön äiti.Teoksen ohjaaja ja sovittaja Tuomo Rämö on tehnyt urallaan lukuisia vaativia näyttämösovituksia. Rämön Lappeenrannan kaupunginteatteriin tekemä ohjaus ja sovitus Viimeinen Atlantis nähtiin Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa vuonna 2023. Samana vuonna esitys voitti myös vuoden esityksen Thalia-palkinnon.“Olima selvihneet tähän pisteeseen asti. Eessä oli pakko olla jotaki parempaa.”Kirjailija: Rosa LiksomDramatisointi ja ohjaus: Tuomo RämöLavastus: Kaisa NivaPukusuunnittelu: Elina VaskoRooleissa: Sirpa Filppa (vier.), Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena PuskaKantaesitys 18.9.2024 Kemin Teatteri
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Lisää skumppaa!
Lisää skumppaa Himoksella!Lippujen varausaika 2 päivää.
Liput ovelta, jos jäljellä.
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 2 €.Esteettömyys:Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
F + Elsa Brotherus
Self-helpless on antiteesi itsensä jatkuvalle kehittämiselle ja ylistys keskeneräisyydelle. Visuaalisesti albumi kumartaa 90-luvun ikonisten tähtien, kuten Anna Nicole Smithin ja Pamela Andersonin suuntaan. Albumilta julkaistiin viisi singleä: musiikkivideollaan vakuuttanut Taas mennään, Muija on ku kone, Teetä (feat. Tuplakääk), Naispaholainen II ja Exit.Rohkeista ja visuaalisesti kekseliäistä livekeikoistaan ylistetty F tunnetaan parhaiten Ihana-hitistään, joka lähentelee kultarajaa.Illan avaa nouseva tähti Elsa BrotherusElsa Brotherus on helsinkiläinen 21-vuotias laulaja-lauluntekijä. Brotheruksen supervoima on sanoittaa ja herättää henkiin hetkiä, joita useimmat meistä ovat käyneet elämässään läpi. Usein nämä hetket liittyvät merkityksellisiin kohtaamisiin, vaikeisiin päätöksiin tai mielensisäisiin kamppailuihin ja haavoittaviin kokemuksiin. Brotherus kuvailee itseään sosiaaliseksi seikkailijaksi, jolla on loputon kiinnostus oppia muista ihmisistä, heidän elämästään ja persoonastaan. Monesti uudet kohtaamiset tuovat mukanaan myös uusia tarinoita, jotka päätyvät lopulta kappaleiden sanoituksiksi.Kappaleiden minimalistinen ja tummanpuhuva tuotanto yhdistettynä Brotheruksen herkkään ääneen luovat äänimaiseman, joka huokuu öistä tunnelmaa ja rauhaa.
FacebookInstagramTwitterKonsertti on ikärajaton.
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Mouhous
Energisesta liveshowstaan tunnetun Mouhouksen musiikissa yhdistyvät ajankohtaiset soundit ja aikuistumisen aiheuttama maailmantuska. Monakosta, Valentinista ja Van Hegenistä koostuva Mouhous on alunperin Jyväskylästä ponnistava kolmihenkinen kokoonpano, jonka juuret ovat rap-musiikissa.
Yhtye julkaisi helmikuussa 2020 platinaa striimanneen debyyttialbuminsa I Hate Mouhous, joka pysyi huikeat 72 viikkoa Suomen virallisella albumilistalla, joista 15 viikkoa TOP 10:ssä. Albumi keräsi Mouhoukselle peräti neljä Emma-ehdokkuutta ja siltä löytyvät muun muassa tuplaplatinaa striimanneet jättihitit Äänii sekä Poikien vessa feat. costee. Yhtyeen viimeisin albumi, syksyllä 2022 julkaistu Masennust & massii on striimannut kultaa ja sai kolme Emma-ehdokkuutta.
Mouhous on valloittanut yleisön sydämet energiallaan ja noussut keikkalavojen suosikiksi ympäri Suomea.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä.
Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Aston Kalmari, Josén Pimeä Puoli
Uuden kotimaisen rockin mielenkiintoiset nimet samassa illassa!
Koskettavista lyriikoistaan ja tarttuvasta live-energiasta tunnettu Aston Kalmari julkaisi hehkutetun Mammanpojat -albumin aiemmin tänä vuonna. Josén Pimeä Puoli julkaisee uuden albumin Ohikulkija marraskuussa 2024, yhtyeen spontaanit ja kiihkeät keikat ovat todellisia elämyksiä!
Josén Pimeä Puoli klo 20:30Aston Kalmari klo 22:00Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä.
****
Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
HUGO
20-vuotias lahjakas porvoolainen popartisti HUGO on huipputuottaja Santeri Kauppisen aka MD$:n kipparoiman Epic Records Finlandin uusin kiinnitys. HUGO tutustui ensin kovassa nosteessa olevaan räppäri AHTIin,
joka toimi HUGOn mentorina ja auttoi hänet artistinuran alkuun. Epic
Recordsin tutkalle HUGO osui alkuvuodesta 2023, jonka jälkeen asiat ovat
edenneet poikkeuksellisen rivakasti, sillä HUGOn debyyttisinkku Puhutaan suoraan julkaistiin kesäkuussa 2023, kakkossinkku Sijoituksii feat. SMURDY elokuussa ja läpimurtobiisi Taulut feat. Costi syyskuussa.
Taulut-sinkun julkaisun jälkeen HUGOn hitit ovat tehneet selvää jälkeä Suomen Spotifyn Top50 listalla. Taulut
feat. Costi on viettänyt Spotifyn Top20:n joukossa yhtäjaksoisesti jo
yli 7 kuukautta ja se saavutti juuri 16 miljoonan striimin myötä
nelinkertaista platinaa. Edellinen sinkku Sun puolesta ylitti myös äskettäin neljän miljoonan striimin platinarajan. Lisäksi AHTIn Väärään aikaan
feat. HUGO on viihtynyt julkaisustaan lähtien niin Spotify- kuin
radiolistallakin ja on striimannut jo tuplaplatinaan oikeuttavat yli 8
miljoonaa kertaa. HUGOn viimeisin julkaisu on maaliskuussa 2024
julkaistu Virheet, jolla fiittaa toinen tulikuuma poptulokas Bee. Myös se nousi heti julkaisunsa jälkeen Spotifyn Top50 -listan kärkikahinoihin ja radioiden soittolistoille.Saavuthan ajoissa paikalle!
Showtime n. 23:30.
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Taru sormusten herrasta
Tampereen Teatteri & Tampere-talo ylpeänä esittävät: Taru Sormusten herrasta™Tampereen Teatteri ja Tampere-talo kutsuvat sinut elämäsi seikkailuun, kun J. R. R. Tolkienin rakastettu klassikko Taru Sormusten herrasta™ saa maailman kantaesityksensä Tampere-talon Ison salin näyttämöllä 23. elokuuta 2024. Esityksiä on aikavälillä 22.8.2024–11.1.2025 yhteensä 33.Kesto n. 4 tuntia sisältäen kaksi väliaikaa. Teosta suositellaan kouluikäisestä ylöspäin. Esityskieli on suomi. Esityksessä käytetään voimakkaita valoefektejä ja teatterisavua.LiputPerusliput 89/79/69 €Eläkeläiset 85/75/65 €Opiskelijat ja alle 25-vuotiaat 79/69/59 €Työttömät 84/74/64 €Varauduthan esittämään alennuslippuun oikeuttavan todistuksen (esim. opiskelijakortti) Tampere-talon henkilökunnalle.Huomioithan, että pyörätuolipaikat on tarkoitettu ainoastaan henkilöille, jotka käyttävät pyörätuolia.Tampereen Teatterin Klubilaiset ja Tampere-talon kanta-asiakkaatPerusliput 85,50/75,50/65,50 €Eläkeläiset 84/74/64 €Opiskelijat ja alle 25-vuotiaat 75,50/65,50/55,50 €Tampereen Teatterin Klubilaisten erityishintaiset liput ovat ostettavissa ainoastaan Kulttuurimyymälä Aplodinlipunmyynnistä. Tampere-talon kanta-asiakkaiden erityishintaiset liput ovat ostettavissa ainoastaan Tampere-talon lipunmyynnistä.JoustoliputJoustoliput (valitsemasi lipputyyppi + 5 € joustomaksua) voi vaihtaa toiseen esitykseen vähintään viikkoa ennen alkuperäistä esityspäivää. Ilman joustolippua lipun vaihtomaksu on 10 €/lippu.Tracon-näytös pe 6.9.2024Anime- ja roolipelitapahtuma Tracon järjestetään Tampere-talossa viikonloppuna 6.–8.9.2024. Tapahtumaan osallistuvien on mahdollista ostaa tapahtumalippu, joka sisältää Taru Sormusten herrasta -näytöksen perjantaina 6. syyskuuta 2024 klo 18.Huomioithan, että kyseiseen näytökseen ei voi ostaa pelkkiä teatterilippuja, vaan lipun hintaan kuuluu aina joko perjantaipäivän tai koko viikonlopun sisäänpääsy Tracon-tapahtumaan. Hinnat ovat samat aikuisille, lapsille, opiskelijoille ja eläkeläisille.Taru Sormusten herrasta -lippu + Tracon-tapahtuman perjantailippu 84/94/104 €Taru Sormusten herrasta -lippu + Tracon-tapahtuman viikonloppulippu 109/119/129 €Ryhmäliput Yli 10 hengen ryhmät voivat asioida suoraan Tampereen Teatterin tai Tampere-talon ryhmämyynnin kanssa. Myönnämme vähintään 30 hengen ryhmille tuntuvan ennakko-ostajan edun, kun lunastatte lippunne 31.12.2023 mennessä. Kysy meiltä lisätietoja!Tampereen Teatteri: myyntipalvelu@tampereenteatteri.fi tai puh. +358 10 346 2400 (ma–pe klo 9–16Tampere-talo: ryhmamyynti@tampere-talo.fi tai puh. +358 3 243 4501 (ma–pe klo 10–16)Taru Sormusten herrasta™Hobitit, haltiat, örkit, entit ja muut hahmot heräävät henkiin, kun englantilaisen J. R. R. Tolkienin eeppinen fantasiaseikkailu Taru Sormusten herrasta™ muuntuu näyttämölle täysin ennennäkemättömällä tavalla. Ainutlaatuisessa suurtuotannossa yhdistyvät ikimuistoinen teatteritaide, Tuomas Kantelisen teosta varten säveltämä ja Tampere Filharmonian tulkitsema musiikki sekä Sorin Sirkuksen hämmästyttävä sirkustaide.Tampereen Teatterin ja Tampere-talon tuottaman suurteoksen ohjaa Mikko Kanninen ja näyttämölle sovittaa Kersti Juvan suomennoksen pohjalta Sami Keski-Vähälä. Tampere Filharmoniaa johtaa Jonas Rannila. Päärooleissa loistavat mm. Ella Mettänen (Frodo), Antti Reini (Aragorn), Ville Majamaa (Gandalf) ja Risto Korhonen (Klonkku).Perustuu J. R. R. Tolkienin teokseen The Lord of the Rings™, jonka oikeudet on lisensoinut Middle-earth Enterprises. Teoksen esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.Tuotanto Tampereen Teatteri & Tampere-talo
FI
106 views
Buy Ticket
Read More
Vaimoni, Casanova
Vaimoni, Casanova -esityksessä on pieni, nouseva katsomo myös näyttämöllä. Asiakas voi halutessaan valita paikat joko normikatsomosta tai näyttämöllä olevasta katsomosta.HUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2. Frenckell-näyttämöllä on kaksi pyörätuolipaikkaa ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.010 346 2500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72Vaimoni, CasanovaKirjoittanut Leea KlemolaOhjannut Antti MikkolaRooleissa Mari Turunen, Matti Hakulinen, Lari Halme, Kai Vaine, Katriina LilienkampfPeruslippu 43/38/28 €Vaimoni, Casanova on kertomus Jukka Merenmiehen vaimon, 60-vuotiaan näyttelijä Kyllikki Lallan työhönpaluusta Casanova-näytelmän harjoituksiin pitkän sairasloman ja seksuaalisten häirintäsyytteiden jälkeen.Vaimoni, Casanova on näytelmä rakkaudenkaipuusta ja kivusta, sekä tuhoon tuomitusta yrityksestä pysyä kohtuudessa ja hyvässä käytöksessä. Se on eroottinen komedia loppuun kulutetusta valloittajan naamiosta, jonka läpi jo kuultavat kantajansa epävarmat, nälkäiset, avuttomat ja yksinjäämistä pelkäävät kuolevaiset kasvot.
FI
92 views

86 views
Buy Ticket
Read More
Pala palalta pois
FI
81 views
Buy Ticket
Read More
Loistojuttu!
FI
76 views
Buy Ticket
Read More
Ilon aika
Arne LygreILON AIKAIlon aika kertoo nykyaikaisista parisuhteista - rakkaussuhteista, sisarusten välisestä kiintymyksestä, haastavasta vanhemmuudesta ja ystävyydestä. Se kertoo äideistä, tyttäristä, veljistä, naapureista, tutuista ja tuntemattomista ihmisistä, joiden elämät tänään kohtaavat toisensa.Äiti ja aikuinen tytär istuvat penkillä, joenvarressa, hautausmaan lähellä. He tapaavat pitkästä aikaa ja odottavat perheen poikaa, Akslea, joka liittyisi pian seuraan. Kun Aksle viimein saapuu, hänellä on uutinen. Hän on päättänyt jättää koko nykyisen elämänsä, kumppaninsa, kotikaupunkinsa, vanhempansa ja sisarensa. Hän on päättänyt kadota. Hän on pakannut tavaransa, hän ajaa pian tiehensä. Akslen lähdön jälkeen äiti lähtee tapaamaan Akslen elämänkumppania ymmärtääkseen paremmin poikansa ratkaisua. Äiti päättyy juhliin, tapaa tuntemattomia ihmisiä, ja hänen saamansa vastaukset yllättävät lopulta kaikki.Ilon aika on täysiä katsomoita Norjassa, Ruotsissa ja Ranskassa kerännyt leikkisä, toiveikas ja omaperäinen kuvaelma elämänvalinnoista ja pyrkimyksestä löytää yhteys muihin.Esityksen musiikin säveltää ja esittää livenä artisti Islaja.Rooleissa: Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääOhjaus: Tatu HämäläinenSuomennos: Ari-Pekka LahtiSävellys ja muusikko: IslajaLavastus, pukusuunnittelu ja valosuunnittelu: Chrisander BrunÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka Lahti
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Ritari Siniparta
Yksi murha on rikos, miljoona sankaruutta. Numerot pyhittävät. Ritari Siniparta (engl. Monsieur Verdoux) kertoo suuren laman seurauksena työttömäksi jäävästä pankkivirkailija Henri Verdoux´sta (Seppo Kaisanlahti). Hän pyrkii kekseliäästi elättämään itsensä ja perheensä viettelemällä varakkaita naisia ja huijaamalla heidän omaisuutensa. Näytelmän teemat ovat sekä ajattomia että äärimmäisen ajankohtaisia. Teos on kuvaus kyynisyyden ja katkeruuden tuhoavasta voimasta sekä epätoivon synnyttämästä väkivallasta. Teos sijoittuu pörssikeinottelun ja itsekkyyden aikaan ja on väistämättä myös yltiökapitalismin kritiikki. Ritari Siniparta on merkittävä elokuva Chaplinin uralla. Vuonna 1947 valmistunut teos oli Chaplinin ensimmäinen elokuva, jossa hän ei esiintynyt legendaarisessa Kulkuri-hahmossaan. Elokuvaa on pidetty eräänä Chaplinin uran hienoimmista teoksista. Käsikirjoitus: Charles Chaplin Ohjaus ja dramatisointi: Juha Luukkonen Lavastus: Juho Lindström Puvustus: Noora Salmi Näyttelijät: Seppo Kaisanlahti, Volter Putro, Jussi Johnsson, Anna-Kaisa Makkonen, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Noora Koski, Sanna Kemppainen, Jisook Kim Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 7.9. klo 16, Suurella näyttämöllä Kesto 2 h 20 min Rikosdraama
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Exän uus ja vanha
Hervoton parisuhdekomedia! Nelikymppiset Jari (Samuli Punkka) ja Terhi (Netta Salonsaari) ovat eronneet puoli vuotta sitten. Välit on saatu kohtuullisen asialliseen kuntoon ja lasten vuoroasumiset sekä muut käytännön asiat on saatu sujumaan. Sitten tipahtaa pommi: Jari on tuomassa uuden naisystävänsä kylään. Terhi odottaa vieraita sekalaisin tuntein, koska on käynyt ilmi, että Jarilla ja tämän uudella heilalla on 20 vuoden ikäero. Onneksi Terhin henkiseksi tueksi saapuu ystävätär Hille. Kaikki ei tietenkään suju kuten on suunniteltu, eikä todellakaan ole sitä miltä näyttää… Yllätyksiä ja nauruhermoja kutkuttavia käänteitä vilisevän farssin on käsikirjoittanut muun muassa Kumman kaa TV-sarjasta tuttu Minna Koskela. Käsikirjoitus: Minna Koskela Ohjaus: Katja Krohn Lavastus ja puvustus: Mimmi Resman Näyttelijät: Sanna Kemppainen, Noora Koski, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Aino Sirje Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 9.11. klo 16 Suurella näyttämöllä Kesto 2 h
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Fucking Åmål
Ujo ja outona pidetty Agnes ihastuu koulun suosituimpaan bilettäjä Eliniin. Paineet ovat kovat kaikilla. Pikkukaupungin ja koulumaailman ahtaat lokerot räjähtelevät, kun Åmålin nuoret etsivät identiteettiään ja yksinäisyyden vastalääkettä – yhteyttä toiseen ihmiseen.Piilotetut tunteet ja pelot nousevat pintaan, kun kaikki haluavat sekä tulla omaksi itsekseen että kuulua joukkoon. Miten lähestyä ihastustaan paljastamatta tunteitaan ja menettämättä kasvojaan?Esitys pohjautuu Lukas Moodyssonin 1990-luvun menestyselokuvaan Fucking Åmål, joka oli aikansa sukupolvikokemus. Kajaanin kaupunginteatterin oman ensemblen lisäksi Fucking Åmålissa näyttämöllä nähdään myös nuoria teatterialan opiskelijoita.Käsikirjoitus Lukas MoodyssonSovitus Asta HonkamaaOhjaus Kiia LaineSkenografia Annukka MäntynenValosuunnittelu Henri PyyÄänisuunnittelu Sinikka IsoniemiVideosuunnittelu Topi LindhNäyttämölläMilla Kuikka, Satu Turunen, Vera Veiskola, Jose ViitalaHellin Karoliina Saastamoinen (Turun taideakatemia)Jalmari Pajunen (Tampereen yliopiston Näty)Alueteatterin kiertueohjelmistossaKesto noin 1 t 10 minSuosittelemme yli 13-vuotiaille.Esitysoikeudet Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Väylä
VÄYLÄRosa Liksomin kiitettyyn ja palkittuun romaaniin perustuva Väylä kuvaa sodan mullistaman maailman pienen ihmisen näkökulmasta. Se on rujonkaunis kasvukertomus, jossa metsän polut ovat yhtä tärkeitä kuin pommikoneiden kumu. Se on vuoden mittainen tarina siitä miltä tuntuu jättää kotinsa. Ja palata takaisin.Näytelmä kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat hylkäämään kotinsa. Keskiössä on nuori tyttö, jonka pitää saattaa kotitilansa karja suojaan länteen. Väylän toiselle puolelle. Jossain siellä pitäisi olla myös tytön äiti.Teoksen ohjaaja ja sovittaja Tuomo Rämö on tehnyt urallaan lukuisia vaativia näyttämösovituksia. Rämön Lappeenrannan kaupunginteatteriin tekemä ohjaus ja sovitus Viimeinen Atlantis nähtiin Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa vuonna 2023. Samana vuonna esitys voitti myös vuoden esityksen Thalia-palkinnon.“Olima selvihneet tähän pisteeseen asti. Eessä oli pakko olla jotaki parempaa.”Kirjailija: Rosa LiksomDramatisointi ja ohjaus: Tuomo RämöLavastus: Kaisa NivaPukusuunnittelu: Elina VaskoRooleissa: Sirpa Filppa (vier.), Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena PuskaKantaesitys 18.9.2024 Kemin Teatteri
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
The Bilebändi
The Bilebändi Himoksella!Lippujen varausaika 2 päivää.
Liput ovelta, jos jäljellä.
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 2 €.Esteettömyys:Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Lempi
Minna Rytisalo - Miika Muranen - Sinikka SanelmaLEMPIOn vuosi 1944. Rovaniemen kauppalassa kaksostytöt Lempi ja Sisko elävät nuoruuttaan saksalaissotilaiden huomion keskellä. Oman rakkautensa sotilaiden joukosta löytänyt Sisko haastaa sisarensa vedonlyöntiin, jonka seurauksena Lempi rakastuu nuoreen Viljamiin ja tulee raskaaksi.Syttyy sota ja Lempi jää asumaan lappilaiseen syrjäkylään piikatyttö Ellin kanssa. Kun Viljami palaa kotiin rintamalta, Lempi on kadonnut. Kukaan ei tiedä, minne ja miksi. Lempiä, jonka ääniroolissa kuullaan Krista Kosonen, ei näytelmässä nähdä, vaan hänen elämäntarinansa avautuu Viljamin, Ellin ja Lempin kaksoissisaren Siskon kertoman pohjalta. Kuka Lempi todella oli? Mitä hänelle tapahtui?Voiko toista ihmistä koskaan nähdä kokonaan?Minna Rytisalon esikoisromaaniin pohjautuva Lempi on tiheätunnelmainen draama intohimosta, sattumasta ja rakkauden voimasta. Näytelmän ohjaa Miika Muranen, jonka edellistä ohjausta, Agatha Christien Hiirenloukkua esitettiin Arena-näyttämöllä ja suurella näyttämöllä täysille katsomoille 2023–2024.Rooleissa: Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääÄänirooleissa: Krista Kosonen, Risto Kaskilahti, Lenno Paalanen, Alvar Paloniemi, Pekka Huotari, Jouko Klemettilä, Miika Muranen, Santeri Kinnunen, Helena Haaranen, Leenamari UnhoAlkuperäisteos: Minna RytisaloOhjaus ja dramatisointi: Miika MuranenDramatisointi: Sinikka SanelmaLavastus-, projisointi- ja pukusuunnittelu: Reija HirvikoskiProjisointien toteutus: Mika HaaranenValosuunnittelu: Kari LeppäläSävellys ja äänisuunnittelu: Aleksi SauraNaamioinnin suunnittelu: Tuula KuittinenDramaturgi: Sanna Niemeläinen
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
VaLePa - Akaa Volley
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
F + TBA
Emma-palkittu rap/R&B-artisti F julkaisi keväällä 2024 uuden albuminsa Self-helpless.Self-helpless on antiteesi itsensä jatkuvalle kehittämiselle ja ylistys keskeneräisyydelle. Visuaalisesti albumi kumartaa 90-luvun ikonisten tähtien, kuten Anna Nicole Smithin ja Pamela Andersonin suuntaan. Albumilta julkaistiin viisi singleä: musiikkivideollaan vakuuttanut Taas mennään, Muija on ku kone, Teetä (feat. Tuplakääk), Naispaholainen II ja Exit.Rohkeista ja visuaalisesti kekseliäistä livekeikoistaan ylistetty F tunnetaan parhaiten Ihana-hitistään, joka lähentelee kultarajaa.Monipuolinen, vahvoja albumikokonaisuuksia luova artisti on ollut ehdolla Emma Gaalassa useasti ja vuonna 2021 hänet palkittiin vuoden musiikkivideo-palkinnolla.Keikkaillan toinen artisti julkaistaan myöhemmin.
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
costee
Alternatiivisen popin suunnannäyttäjä costee vakuuttaa tummanpuhuvalla, rosoisella ja pop-koukkuja täynnä olevalla musiikillaan. Tämä lahjakas laulaja-lauluntekijä tekee moderneja ja tarttuvia kappaleita, joiden inspiraationa on hänen oma elämänsä. costeen kappaleita on striimattu Spotifyssa huikeat yli 90 miljoonaa kertaa. Hän valmistelee parasta aikaa neljättä albumiaan.
Toukokuussa 2019 tuplaplatinaa striimanneen debyyttialbuminsa Ehkä joskus tää viel naurattaa julkaissut costee nousi lyhyessä ajassa yhdeksi maamme mielenkiintoisimmista uusista artisteista. Debyyttialbumi pysyi Suomen virallisella albumilistalla yhteenä 71 viikkoa ja toi artistille Emma Gaalassa Vuoden Tulokas -ehdokkuuden. costee julkaisi platinaa striimanneen ja myöskin Emma-ehdokkuudella huomioidun toisen albuminsa Kaikki loppuu aina elokuussa 2020. Uusi levy meni suoraan virallisen albumilistan sijalle 2 ja siltä löytyy mm. singlet Satuta mua kunnolla, Kunnes kuollaan ja Taas sun kaa. costeen kolmas, platinaa striimannut albumi Kaikki vampyyrit ei juo verta julkaistiin syyskuussa 2022 ja se toi hänelle kaksi Emma-ehdokkuutta. costeen musiikki- ja lyriikkavideoita on katsottu Youtubessa huikeat yli 5 miljoonaa kertaa.
Koko ikänsä musiikkia harrastanut laulaja-lauluntekijä on vakuuttava ja energinen live-esiintyjä, joka ei jätä yleisöä kylmäksi. Hän onkin saanut ympärilleen vahvan ja kannustavan fanijoukon ja hurmannut yleisöä omilla keikoillaan ympäri Suomea.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.