4850 result(s) found for ""

Tanssiteatteri MD: Tanssiva Muumilaakso image
Tanssiteatteri MD: Tanssiva Muumilaakso
Ympäri maailmaa kiertäneen ja palkitun kestosuosikin hersyvän pyöreät muumihahmot on kuin luotu tanssimaan. Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -teoksen pohjalta käsikirjoitetussa koreografiassa taidokas tanssi, musiikki ja visuaaliset elementit punovat kokonaisvaltaisen ja lumoavan maailman. Tanssin kielellä teos kertoo Janssonille tärkeistä teemoista, ystävyydestä, suvaitsevaisuudesta ja rohkeudesta olla oma itsensä.Tanssiva Muumilaakso -teos ja sen vuorovaikutteinen pikkusisar Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon esitettiin Shanghain EXPOSSA vuonna 2010 ja palkittiin myös Shanghai EXPO 2010 Kulttuuripalkinnolla. Tanssivan Muumilaakson 200. esitystä juhlittiin syyskuussa 2015 kiertueella Shanghai Children’s Art Theatressa Kiinassa. Nyt 2025 juhlistamme ensimmäisen muumitarinan Muumit ja suuri tuhotulva 80. juhlavuotta.Matka tanssivien Muumien kanssa jatkuu yhä. Hurraa! Onnea Muumit.Käsikirjoitus, ohjaus ja koreografia Samuli RoininenKäsikirjoitus, sävellys ja äänisuunnittelu Heikki MäenpääPukusuunnittelu ja visuaalinen toteutus Carmela WagerProjisointi- ja visuaalinen toteutus Sanna MalkavaaraValosuunnittelu Sari MayerLavasteiden toteutus Matias Palo ja Riina KuusistoPukujen toteutus Osk Työhuone HengariPeruukit ja hatut Anni HiroOrkesteri Heikki Mäenpää & Moominvalley Orchestra (Suomi), yhteistyössä Ringing Bells Rondo Club (Japani)Valokuvat Ari Ijäs © Moomin Characters™Tuotanto Tanssiteatteri MD sekä vastaava tuottaja Heikki MäenpääEsitysoikeudet Agency North / © Moomin Characters™Perustuu Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -teokseenKesto 60 minuuttiaSuositusikä yli 3-vuotiailleRyhmäliput vähintään 5 hengen ryhmille sekä pyörätuolipaikkojen varaus Tanssiteatteri MD:n lipunmyynnistä liput(a)tanssiteatterimd.fi / 050 556 6025. Tanssiteatteri MD:n lipunmyynti palvelee arkisin klo 12-16 ja 1h ennen esityksiä.Tanssiteatteri MD, Hällä-näyttämö, Hämeenkatu 25, 33200 Tamperehttps://tanssiteatterimd.fi/
Täydellinen resepti image
Täydellinen resepti
Taava Hakala – Mika PaasivaaraTäydellinen reseptiKuopion kaupunginteatterin syksyn 2025 kantaesitysmusikaali ”Täydellinen resepti” juhlistaa 250-vuotiasta Kuopion kaupunkia.Taava Hakalan käsikirjoittama ja Mika Paasivaaran säveltämä musikaali kertoo historiallisesti tunnetusta legendaarisesta leipurista, Hanna Partasesta sekä nykyajassa toimivasta Sun Bakerysta, joka yrittää saada elämänsä diilin amerikkalaisen miljardöörin avaruusmatkailun muonittajana. Hanna tekee ruokaa rakkaudella, kun taas Sun Bakerylle tärkeintä on raha ja maine.Yhtäkkiä historiasta (ja Kuopion ihan nykyajasta), nousee mainio retkieväs ”kalakukko”-innovaatio, jonka voisi hyvinkin myydä avaruusevääksi – säilyy kuuhun ja takaisin. Ongelma on vain se, että tehotuotannossa mausta katoaa jotain hyvin olennaista.Hanna Partasen resepti on täydellinen. Ei vaivata, vaan hoivataan. On aikaa eikä kiirettä. Aitoja aineksia, elämän suolaa, rakkautta. Täytyyhän arjessa makua olla. Kuunnellaan kun kypsyy ja helskytellään ihan ilonkin takia. Lopuksi hyppysellinen määrätietoisuutta. Näistä aineksista koostuu myös Kuopion kaupunginteatterin musikaali Täydellinen resepti:Tule nauttimaan ennennäkemätön uunituore musikaalielämys. Taava Hakalan tarina leikittelee railakkaasti teatterin ja musiikin lajityypeillä sekä erilaisilla arvomaailmoilla.Mika Paasivaaran säveltämä edellinen musikaali Huomenna minä lähden, oli menestys. Nyt rima virittyy jälleen huippukorkeuksiin.Lava täyttyy kaupunginteatterin taiteilijoista, kuopiolaisista tanssin ammattilaisista ja opiskelijoista. Musikaalin pulssina sykkii Kuopion huippumuusikoista koottu yhdeksänhenkinen orkesteri. Koreografioista vastaa teatterinjohtaja Antti Lahti.Hanna Partasen roolissa vuorottelevat musiikkiteatterin rautaiset ammattilaiset, yleisölle tuttu Lina Patrikainen sekä teatterin uusi kasvo Leea Lepistö.
Taikasaari-festivaali image
Taikasaari-festivaali
Hyväntuulinen ja tunnelmallinen loppukesän juhla, Taikasaari-festivaali, tuo taianomaisen iltansa Hämeenlinnaan ensimmäistä kertaa! Tämä ainutlaatuinen aikuisten oma monitaidefestivaali on ihastuttanut Oulussa jo kolmena kesänä, ja viime vuonna tapahtuma myytiin loppuun useita viikkoja etukäteen. Nyt on Hämeenlinnan vuoro kokea tämä kiehtova elämys, josta on tullut loppukesän riemukas kohokohta. Taikasaareen ei tulla suurten nimien, vaan suurten tunteiden vuoksi. Ohjelmasisältö paljastuukin vieraille vasta tapahtumaillan aikana. Ohjelma saattaa sisältää elementtejä lähes miltä tahansa taiteenalalta: aikaisempina vuosina Taikasaaressa ollaan illan aikana nähty mm. ilma-akrobatiaa, tulitaidetta, trubaduureja, impro-teatteria, sanataidetta, tanssia, sirkusta, buhurttia, kuvataidetta ja mitä monipuolisempia musiikkiesityksiä. Illan hämärtyessä puisto hehkuu tunnelmallisessa valaistuksessa. Tervetuloa juhlimaan kanssamme! Facebook | InstagramJos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää. Kaikki liput vaihdetaan rannekkeisiin tapahtumapäivänä pääportilla sisääntulon yhteydessä. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@wadessa.fi Festivaali sijaitsee vehreässä kaupunginpuistossa, jossa on hyviä kulkureittejä, mutta myös mäkiä ja reheviä metsäpolkuja. Ympäristöstä johtuen kaikille luonnonpoluille ja metsäreiteille ei valitettavasti ole pääsyä pyörätuolilla.
Verstas Goes Kustom Kulture image
Verstas Goes Kustom Kulture
Verstas Goes Kustom Kulture AGAIN! Perinteeksi muodostunut jämäkkä kustom kulture-kattaus tulee taas Nakkilan Verstaalle! Luvassa jälleen laaja kattaus alan taiteilijoita ja tatuointiartisteja. Tapahtuman aikana tuttuun tapaan ravintolastamme saatavilla rouheaa street foodia ja kylmää juotavaa! Paikalla myös parturi, joten laitahan fleda kuntoon iltabileitä varten, sillä Honey B & T-Bones ja CM Wolf & the Backbones räjäyttävät Konehallin tunnelman kattoon! Varaa paikkasi ajoissa ennakkolipulla! Honey B & T-Bones Juurimusiikkitaivaamme klassisiin kokoonpanoihin lukeutuva Honey B & T-Bones on tänään ehdottomasti parhaassa vedossaan. Intensiteetti on huikea, komppi ryskää energisenä ja Aija Puurtisen persoonallisen laulun rinnalla kulkee Esa Kuloniemen kitarataituruus sekä mieletön soundivalikoima. Rakkaudella vaalittu perheyhtye on tyylien hurmaavana sekoituksena ainutlaatuinen maailmassa. CM Wolf & the BackbonesEntinen The Delta Bombersin solisti Chris "The Wolf" Moinichen on juuri vieraillut Euroopassa hyvän ystävänsä Bob Waynen erikoisvieraana ja esiintynyt kuudessa eri maassa. Tällä kiertueella Chris Bobin bändi käytti jotain, joka toimi täydellisesti. Helmikuussa The Wolf palaa omalla bändillään CM Wolf & The Backbones. Tämä kiertue on myyty täyteen Pohjoismaissa. CM Wolf & The Backbones "Town & Country Tour" syyskuussa 2025. Bändi palaa Pohjoismaihin suoraan Euroopan festivaaliesiintymisistä. 8.–21. syyskuuta 2025 CM Wolf & The Backbones on saatavilla Pohjoismaissa. CM Wolf Kööpenhamina 2025 CM Wolf/Bob Wayne Näyttely avataan klo 15:00. Pin-up-girl kilpailu Konehallissa klo 19:00-21:30. Iltabileet Konehallissa klo 21:30 alkaen. Ennen klo 18:00 alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Liput ovelta 20 €. Bussikuljetukset (meno-paluu) Porista Havanan edestä, Ulvilan Friitalan pysäkin kautta Verstaalle.Kokemäeltä Oluthuoneen edestä, Harjavallan linja-autoaseman kautta Verstaalle.Raumalta linja-autoasemalta, Eurajoen kautta Verstaalle. Kaikki kuljetukset lähtevät klo 19.30. Paluukyyti viimeisen esityksen loputtua.Menopaluukyydin hinta 10 euroa / hlö.Paluukyyti menee lähtöpaikkaan. Siitä eteenpäin omakustanteisesti.Varaa kyyti osoitteesta myynti@nakkilanverstas.fi *** Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä (sovittava ennakkoon)Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä Muuta huomioitavaa: Konehalliin ja Verstaalle on esteetön pääsy, vain yksi kynnys. Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Harri Höglund 0400 668 079
Kirk Franklin image
Kirk Franklin
Gospelin supertähti Kirk Franklin saapuu Suomeen – Kristalli Live tuo odotetun konsertin Kulttuuritalolle syyskuussaYhdysvaltalainen gospelmusiikin ikoni ja 20-kertainen Grammy-voittaja Kirk Franklin saapuu Suomeen sunnuntaina 14. syyskuuta ja tuo Kulttuuritalon lavalle ylistetyn 12-henkisen ryhmänsä. Kyseessä on Franklinin ensimmäinen oma konsertti Suomessa, lähes 30 vuotta edellisen festivaalivierailun jälkeen – harvinainen tilaisuus kokea maailmanluokan artisti livenä.Kirk Franklin on mullistanut gospelmusiikkia jo yli kolmen vuosikymmenen ajan yhdistämällä siihen hip-hopia, R&B:tä ja poppia – soundia, joka on nostanut genren kirkon penkeistä mainstream-listoille, tehden siitä globaalin ilmiön. Hänen debyyttialbuminsa Kirk Franklin & The Family (1993) oli yksi ensimmäisistä gospellevyistä, joka myi yli miljoona kappaletta. Artistin hittejä, kuten "Stomp", "Revolution" ja "I Smile" on striimattu satoja miljoonia kertoja.Franklin on palkittu urallaan 20 Grammylla, enemmän kuin esimerkiksi Taylor Swift (14), Lady Gaga (13) tai Eminem (15) – ja Variety on kruunannut hänet "Urban Gospelin hallitsevaksi kuninkaaksi". Genrerajoja rikkoen hän on tehnyt yhteistyötä supertähtien, kuten Kanye Westin (Ultralight Beam), Stevie Wonderin ja Mary J. Bligen, kanssa.14. syyskuuta Kulttuuritalon lavalla nähdään Franklinin vahva ja yllätyksellinen liveshow, kun hänen 12-henkinen ryhmänsä – laulajat ja bändi – hurmaa yleisönsä sielukkaalla soundillaan ja tarttuvalla energiallaan. Jokainen keikka on ainutlaatuinen, sillä edes artisti ei etukäteen tiedä, mihin kaikkialle esitys tulee kulkemaan. Konsertti lupaakin unohtumattoman elämyksen niin modernin gospelmusiikin ystäville kuin kaikille, jotka etsivät inspiraatiota ja maailmanluokan show’ta.Kirk Franklin uudistaa genreä jatkuvasti ja on kenties paremmassa keikkakunnossa kuin koskaan. Olitpa gospelin fani tai et, luvassa on musiikin ilotulitusta, joka yhdistää ihmisiä taustoista riippumatta.”, toteaa konsertin tuottaja Johanna Vauto Ohjelmatoimisto Kristallilta.Tapahtuman tuottaa 19 vuotta alalla ollut Ohjelmatoimisto Kristalli, joka tuottaa muun muassa vuosittaista suurtapahtumaa Glow Festivalia Nokia Arenalla. Tänä vuonna lanseerattu uusi Kristalli Live tuo Suomeen isoja kansainvälisiä gospelartisteja, joista Kirk Franklin on ensimmäinen.Kirk Franklinsu 14.9.2025 klo 17.00Kulttuuritalo,HelsinkiOvet klo 15.30Kesto n. 90 min.
THE MUSIC OF HANS ZIMMER image
THE MUSIC OF HANS ZIMMER
The Music of Hans Zimmer -konsertit yli kymmeneen suomalaiskaupunkiinKansainvälinen nuorten ammattimuusikoiden La Chapelle Sauvage -orkesteri saapuu syyskuussa Suomeen The Music of Hans Zimmer -konserttinsa kanssa. Joensuussa, Mikkelissä, Porissa, Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Hyvinkäällä, Tampereella, Ylivieskassa, Lahdessa, Turussa ja Helsingissä kuultavissa konserteissa kuullaan hieno valikoima kuuluisan säveltäjän rakastetuimpia kappaleita. Karel De Wilden johtaman orkesterin solistina laulaa lahjakas belgialainen sopraano Louise Kuyvenhoven. Suomessa syyskuussa järjestettävissä The Music of Hans Zimmer –konserteissa kuullaan filmimusiikin rakastetuimpia klassikoita Suomessa ensimmäistä kertaa vierailevan belgialaisen La Chapelle Sauvage -orkesterin esittämänä. Nuorista ammattimuusikoista koostuvaa orkesteria johtaa sen perustaja Karel De Wilde ja konsertin solistina laulaa sopraano Louise Kuyvenhoven, joka on poikkeuksellisen lahjakkaana muusikkona valittu osaksi maailman arvostetuimpiin musiikkiakatemioihin lukeutuvan Queen Elisabeth Music Chapelin erityiseen koulutusohjelmaan. Belgian kansallisoopperassakin esiintynyt Louise on myös ranskalaisen Lyon Opéra Studion jäsen.Konsertin kappalevalikoima rakentuu lukemattomia palkintoja Oscarista kahteen Golden Globeen ja neljään Grammyyn voittaneen Hans Zimmerin sävellyksistä. Konsertissa kuullaan kappaleita mm. elokuvista Da Vinci –koodi (The Da Vinci Code), Gladiaattori (Gladiator), Inception, Interstellar, Kung Fu Panda, Leijonakuningas (The Lion King), Pirates of the Caribbean -sarja ja Sherlock Holmes.Konsertit järjestetään intiimeissä saleissa, joissa musiikillista elämystä tukee videoscreeneiltä näytettävät pätkät elokuvista sekä valokuvat elokuvien aikakaudelta.THE MUSIC OF HANS ZIMMERLa Chapelle Sauvage (BE)Kapellimestarinan Karel De Wilde ja solistinaan Louise KuyvenhovenKe 10.9.2025 Joensuu, Carelia-saliTo 11.9.2025 Mikkeli, MikaeliPe 12.9.2025 Pori, PromenadisaliLa 13.9.2025 Oulu, Madetojan saliSu 14.9.2025 Kuopio, MusiikkikeskusMa 15.9.2025 Jyväskylä, PaviljonkiTi 16.9.2025 Hyvinkääsali*Ke 17.9.2025 Tampere-talo, iso saliLa 20.9.2025 Turku, konserttitaloSu 21.9.2025 Helsinki, Finlandia-taloKonsertin kesto 2 x 45 minKonsertit alkavat klo 19.00Liput:Lippujen hinnat alkaen 59,90 €Järjestäjä: Gramopop Oy, paitsi *Hyvinkään-konsertin järjestää Hyvinkääsaliwww.lachapellesauvage.be