8750 result(s) found for ""

AITO ISKELMÄ FESTIVAALI - 2 PÄIVÄÄ PE-LA VIP K-18
Aito Iskelmä Festivaalilla Porissa nähdään kesäkuussa 2025 Jenni Vartiainen, Vesterinen Yhtyeineen, Arttu Wiskari ja monet muutJo 5. kertaa Porin Kirjurinluoto Areenalla juhlittava, kävijäennätyksiä vuosittain rikkova Aito Iskelmä Festivaali järjestetään kaksipäiväisenä perjantaista lauantaihin 27.-28.6.2025. Tapahtuman ensimmäiset esiintyjät on julkaistu ja kaikki lipputyypit ovat myynnissä.Aito Iskelmä Festivaalia Porissa tähdittävät yksi 2000-luvun menestyneimmistä kotimaisista supertähdistä ja vuonna 2023 odotetun paluun keikkalavoille tehnyt Jenni Vartiainen, valtavaa suosiota nauttiva kymmenhenkinen lahja kotimaiselle musiikkikentälle Vesterinen Yhtyeineen, samaistuttavilla lyriikoilla suomalaisten sydämiin tiensä laulava Arttu Wiskari, upeista tulkinnoistaan ja koskettavista lauluistaan tunnettu Suvi Teräsniska sekä Nasta Pimu, Tilipäivä Koittaa ja Pakko Painaa Pitkää Päivää -hiteistään tuttu Kake Randelin. Lisää tapahtuman artistijulkaisuja on luvassa alkuvuodesta 2025.Tapahtuman kaikki lippukategoriat ovat nyt myynnissäKysyntä Porin iskelmäfestaria kohtaan on noussut vuosi vuodelta, ja tapahtuma onkin miltei tuplannut kävijämääränsä alkuvuosistaan. Tämän vuoden tapahtumassa yleisöä oli paikan päällä kahtena festivaalipäivänä ennätykselliset 18 000 ja tapahtuma oli loppuunmyyty, VIP-liput myytiin loppuun jo aikaisin keväällä. Festivaali on vuosittain rikkonut yleisöennätyksiään, ja festivaalialuetta on laajennettu vastaamaan kysyntää.”Porin iskelmäfestari on kasvanut vuosi vuodelta ja emme malta odottaa sitä hetkeä, kun saamme jälleen avata Kirjurinluodon festarialueen portit ensi kesäkuussa entistäkin monipuolisempana kokonaisuutena. Sillä festivaalin nimestä kumpuavaa aitoa, perinteisempää iskelmää tullaan näkemään ja kuulemaan tapahtumassa alueohjelman muodossa jo 2025 tapahtumassa. Tästä kerromme tarkemmin tulevan kevään aikana”, paljastaa tapahtuman tuotantopäällikkö Jenna Fyhr ja jatkaa:“Muistakaa hankkia erityistesti VIP-liput viimeistään pukinkonttiin lahjaksi, sillä VIP-liput myydään perinteisesti hyvissä ajoin loppuun”, vinkkaa Fyhr.Aikavälillä 1.7.-24.10.2024 ostetut Iskelmä Festivaali Pori -nimeä kantavat blind bird -liput käyvät Aito Iskelmä Festivaali 2025 tapahtumassa sellaisenaan, eikä festivaalin nimenmuutos Iskelmä Festivaalista Aito Iskelmä Festivaaliksi vaadi asiakkailta toimenpiteitä jo ostettujen lippujen suhteen.Aito Iskelmä Festivaali Pori, Kirjurinluoto Areena 27.-28.6.2025Esiintyjät:Jenni Vartiainen, Vesterinen Yhtyeineen, Arttu Wiskari, Suvi Teräsniska ja Kake Randelin.Lisää tapahtuman artistijulkaisuja julkaistaan alkuvuodesta 2025.
FI
54 views
Buy Ticket
Read More

Jaakko Kulta, Sonia, Ellis
Tunnelmallinen tapahtumien sarja Uusi Tampere valloittaa Tavara-aseman korttelin jälleen kesällä 2025. Luvassa on neljä illanviettoa, joissa esiintyvät popin, rockin ja räpin persoonalliset tekijät. Jokainen tapahtuma sisältää myös tarkasti kuratoidun valikoiman muita taide- ja ruokaelämyksiä.
27.6. Uusi Tampereen valloittavat kotimaisen popin tuoreet ja kiinnostavat nimet. Yleisöä villitsee kitaravetoisesta soundistaan tunnettu Jaakko Kulta, joka on luonut vuoden suurimman kotimaisen TikTok-trendin kappaleellaan Norjalaista puuta.
Tavara-aseman ottaa haltuunsa myös Sonia, jonka popissa kuuluvat vaikutteet 070 Shaken ja Jordan Rakein kaltaisilta tekijöiltä. lllan avaa YleX:n Läpimurto-listalta tuttu Ellis, joka luonnehtii keikkojaan raaoiksi, herkiksi ja vähän höpsöiksikin. Illan DJ:t julkaistaan myöhemmin.
Aikataulu:18.00 ovet19.00 Ellis20.30 Sonia22.00 Jaakko KultaEteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 30 €.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
59 views
Buy Ticket
Read More

Yhteislippu Porvoon tuomiokirkko 27.6.2025
Suvisoiton avajaiskonserttiAvantin Suvisoitto järjestetään Porvoossa 25.-29.6.2025. Vuoden 2025 Suvisoiton taiteellisena suunnittelijana toimii säveltäjä Sebastian Fagerlund. Hän kertoo avajaiskonsertista: ”Avantin Suvisoitto täyttää 40 vuotta. Olen siksi valinnut avajaiskonsertin ensimmäiseksi teokseksi Kaija Saariahon teoksen nimeltä Forty Heartbeats, jonka hän aikoinaan sävelsi 40-vuotis syntymäpäivälahjaksi Esa-Pekka Saloselle ja Magnus Lindbergille. Solistiksi olen kutsunut loistavan viulistin Liza Ferschtmanin, joka tulkitsee Beethovenin vangitsevan viulukonserton. John Storgårdsin johtamassa konsertissa kuullaan myös Outi Tarkiaisen teos Polar Pearls ja säveltämäni Kamarisinfonia.”Festivaalin teemana on tänä vuonna valoa valossa. Teemasta Fagerlund kertoo: ”Suvisoitto 2025 teema on ”Valoa valossa". Otsikko liittyy abstraktiin ajatukseen musiikista ja musiikillisista ilmaisuista valona, jotka kulkeutuvat vuosisatojen halki taiteilijoiden ja säveltäjien käsissä. Valo palautuu eri sävyissä ja eri voimakkuudella, samalla kun se uusiutuu, muuttuu ja haarautuu. Oman musiikkini lisäksi olen valinnut vuoden 2025 festivaalille säveltäjiä ja teoksia, jotka koen mielenkiintoisiksi ja tärkeiksi ja jotka festivaalin konserttiohjelmassa luovat jännittäviä ja emotionaalisia vuoropuheluita.”Ohjelma:Kaija Saariaho (1952-2023) - Forty HeartbeatsLudwig van Beethoven (1770-1827) – Viulukonsertto*väliaika*Outi Tarkiainen (1985-) - Polar pearlsSebastian Fagerlund (1972-) - Chamber SymphonySuvisoiton avajaiskonsertti 25.6.2025 klo 19Avanti-Sali, Taidetehdas, PorvooKonsertin kesto n. 2 h 30 min, sis. väliaika
FI
20 views
Buy Ticket
Read More

KUOPIO WINE FESTIVAL 2025 - SUPER VIP PERJANTAI K-18
Saanko luvan? Gerne!Kahdeksan päivää Suomen suosituimpien artistien livemusiikkia, lasilliset pohjoisimman klassisen viinimaan parhaimpia makunautintoja ja kattaus bratwurstistaan tunnetun keittiön paikallisia erikoisuuksia – ystävien kesken nautittuina, tietenkin.Koe Länsi-Euroopan urbaani vilinä Kuopion satamatorilla, kun jokaisena kahdeksana viinijuhlapäivänä tarjolle katetaan kolmen kovan artistin kattaus Suomen parhaimpia soundeja. Kuopio Wine Festivalin melodinen festivaalimenü sisältää herkullisen kattauksen poppia, rockia, räppia ja iskelmää suosikkiviinisi kylkeen tarjoiltuna.Bitte schön! Elämyksenne on nautittavissa Kuopion satamatorilla tulevana kesänä 27.6.-5.7.2025. Valitse juhlapäiväsi tutustumalla Kuopio Wine Festivalin päiväkohtaiseen kattaukseen ja esiintyjiin ja varmista paikkasi kesän makeimmassa viinijuhlassa. Early Bird -liput tapahtumaan myydään nyt!Herzlich willkommen zum Kuopio Wine Festival!www.kuopiowinefestival.fi @kuopiowinefestivalEsiintyjät:27.6.2025 pe BEHM 27.6.2025 pe Bee27.6.2025 pe Olavi Uusivirta28.6.2025 la Käärijä28.6.2025 la Erika Vikman28.6.2025 la Elastinen30.6.2025 ma Suvi Teräsniska30.6.2025 ma Rakkauden ammattilaiset30.6.2025 ma Juha Tapio 1.7.2025 ti Sexmane1.7.2025 ti HUGO1.7.2025 ti Etta2.7.2025 ke J. Karjalainen2.7.2025 ke ABREU2.7.2025 ke YÖ3.7.2025 to Arttu Wiskari3.7.2025 to RODEO3.7.2025 to Ellinoora4.7.2025 pe Popeda4.7.2025 pe Olli Halonen4.7.2025 pe Klamydia5.7.2025 la BESS5.7.2025 la Benjamin5.7.2025 la VIIVI****SAKSALAINEN BUFFET Tarjolla klo 17:00 – 20:00 (20:30)Alkuruoka Baijerilainen kirkas perunasalaatti VE|M|GHapankaalia ja cremefraichea L|GKaali-omenasalaattia VE|M|GPikkelöityä punakaalisalaattia ja lehtiyrttejä VE|M|GCocktailkurkkuja ja marinoitua punasipulia VE|M|GLajitelma vihersalaatteja ja vinegrettea VE|M|GPrezeleitä VE|MTuorejuustoa L|GPääruoka Ylikypsää porsaanniskaa, tummaa oluella maustettua hunaja-pekonikastiketta L|GBratwurst makkaraa, karamellisoitua sipulia L|GLisäksi Currytomaattikastiketta ja sinappia L|GPaahdettua perunaa L|GValkoviinissä haudutettua punakaalia L|G
FI
57 views
Buy Ticket
Read More

Crazy Drivers - KAJAANI
FI
21 views
Buy Ticket
Read More

DJ Ibusal, DJ Kridlokk
FI
54 views
Buy Ticket
Read More

TURUN VIINIJUHLAT - PERJANTAI K-18
VIINIJUHLAT 2025 – MAKUJA JA TUNNELMAA UITTAMON KANSANPUISTOSSA!Tule kokemaan unohtumaton ilta hyvän viinin, herkullisten makujen ja elävän musiikin parissa!Viinijuhlat järjestetään kolmannen kerran Uittamon Kansanpuistossa 27.–28.6.2025.EARLY BIRD -LIPUT Myynnissä 9.3 asti. Hanki omasi!Päiväkohtainen ohjelma:PE 27.6.2025Juliet Jonesin SydänJussu PöyhönenPelle Miljoona BandOlli HalonenHausmyllyLA 28.6.2025IrinaAikakoneTero VaaraTeleksKuningasideaLisätietoja: www.turunviinijuhlat.fi
FI
28 views
Buy Ticket
Read More

AITO ISKELMÄ FESTIVAALI - 2 PÄIVÄÄ PE-LA K-18
Aito Iskelmä Festivaalilla Porissa nähdään kesäkuussa 2025 Jenni Vartiainen, Vesterinen Yhtyeineen, Arttu Wiskari ja monet muutJo 5. kertaa Porin Kirjurinluoto Areenalla juhlittava, kävijäennätyksiä vuosittain rikkova Aito Iskelmä Festivaali järjestetään kaksipäiväisenä perjantaista lauantaihin 27.-28.6.2025. Tapahtuman ensimmäiset esiintyjät on julkaistu ja kaikki lipputyypit ovat myynnissä.Aito Iskelmä Festivaalia Porissa tähdittävät yksi 2000-luvun menestyneimmistä kotimaisista supertähdistä ja vuonna 2023 odotetun paluun keikkalavoille tehnyt Jenni Vartiainen, valtavaa suosiota nauttiva kymmenhenkinen lahja kotimaiselle musiikkikentälle Vesterinen Yhtyeineen, samaistuttavilla lyriikoilla suomalaisten sydämiin tiensä laulava Arttu Wiskari, upeista tulkinnoistaan ja koskettavista lauluistaan tunnettu Suvi Teräsniska sekä Nasta Pimu, Tilipäivä Koittaa ja Pakko Painaa Pitkää Päivää -hiteistään tuttu Kake Randelin. Lisää tapahtuman artistijulkaisuja on luvassa alkuvuodesta 2025.Tapahtuman kaikki lippukategoriat ovat nyt myynnissäKysyntä Porin iskelmäfestaria kohtaan on noussut vuosi vuodelta, ja tapahtuma onkin miltei tuplannut kävijämääränsä alkuvuosistaan. Tämän vuoden tapahtumassa yleisöä oli paikan päällä kahtena festivaalipäivänä ennätykselliset 18 000 ja tapahtuma oli loppuunmyyty, VIP-liput myytiin loppuun jo aikaisin keväällä. Festivaali on vuosittain rikkonut yleisöennätyksiään, ja festivaalialuetta on laajennettu vastaamaan kysyntää.”Porin iskelmäfestari on kasvanut vuosi vuodelta ja emme malta odottaa sitä hetkeä, kun saamme jälleen avata Kirjurinluodon festarialueen portit ensi kesäkuussa entistäkin monipuolisempana kokonaisuutena. Sillä festivaalin nimestä kumpuavaa aitoa, perinteisempää iskelmää tullaan näkemään ja kuulemaan tapahtumassa alueohjelman muodossa jo 2025 tapahtumassa. Tästä kerromme tarkemmin tulevan kevään aikana”, paljastaa tapahtuman tuotantopäällikkö Jenna Fyhr ja jatkaa:“Muistakaa hankkia erityistesti VIP-liput viimeistään pukinkonttiin lahjaksi, sillä VIP-liput myydään perinteisesti hyvissä ajoin loppuun”, vinkkaa Fyhr.Aikavälillä 1.7.-24.10.2024 ostetut Iskelmä Festivaali Pori -nimeä kantavat blind bird -liput käyvät Aito Iskelmä Festivaali 2025 tapahtumassa sellaisenaan, eikä festivaalin nimenmuutos Iskelmä Festivaalista Aito Iskelmä Festivaaliksi vaadi asiakkailta toimenpiteitä jo ostettujen lippujen suhteen.Aito Iskelmä Festivaali Pori, Kirjurinluoto Areena 27.-28.6.2025Esiintyjät:Jenni Vartiainen, Vesterinen Yhtyeineen, Arttu Wiskari, Suvi Teräsniska ja Kake Randelin.Lisää tapahtuman artistijulkaisuja julkaistaan alkuvuodesta 2025.
FI
44 views
Buy Ticket
Read More

Anssi Kela, Pauli Hanhiniemen Perunateatteri
Laukon Kesän erityistä kahden laulaja-lauluntekijän iltaa tähdittävät elämänsä liveiskussa olevat Jonna Tervomaa ja Anssi Kela. Keikkaillan kokonaiskesto on kolmisen tuntia.
Ensimmäisenä puistolavalle nousevan Jonna Tervomaan keikoilla herkkyys, voima ja energia yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla. Laukon puistossa ”Rakkauden haudalla”, ”Minä toivon”, ”Yhtä en saa” ja muut tutut hitit saavat virtaa vastikään julkaistun ”Superaurinko” -albumin uusista kappaleista.
Illan toisena artistina rokkaa Anssi Kela, joka singahti vuosituhannen vaihteessa ”Nummela” -albumillaan koko kansan sydämiin. Tervomaan tavoin Kela on pysynyt relevanttina läpi vuosikymmenten. Settilistalle on tunkua useammankin keikan edestä ”Mikan faijan BMW”:stä ”Ilveksen” kautta aina tuoreimpiin singleihin.
Laukon puistossa näet ja koet suosikkiartistisi ainutlaatuisissa puitteissa.
Laukon Kesän keikat ja palvelut on räätälöity aikuiselle yleisölle.
Mukavasti alkuiltaan sijoittuvien puistokeikkojen lomassa nautit
herkullisista tarjoiluista, lumoavasta taiteesta ja kiehtovasta
historiasta. Vuosittain vaihtuvat mittavat nykytaidenäyttelyt sisältyvät
ennakkolipun hintaan.
Laukon kartano sijaitsee Pyhäjärven rannalla 40 km
Tampereen eteläpuolella. Ajoaika Helsingistä, Turusta ja Porista on alle
2 tuntia. Kartanolla on ilmaiset pysäköintialueet ja venesatama. Keikkalaivat ja -bussit löydät verkkosivuiltamme.
Laukon kartano FacebookLaukon kartano InstagramNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Lippu vaihdetaan rannekkeeseen. Rannekkeita vaihdetaan klo 12 alkaen kartanon lippukassoilla. Keikkalippu sisältää pääsylipun Laukon suureen taidekesään.
Ovet näyttelyihin, ravintolaan, kahvilaan, puotiin ja terassille avautuvat klo 12.
Paikat ovat numeroimattomia seisoma- ja istumapaikkoja.
Liput ovelta, jos jäljellä.
Alle 18-vuotiaat ainoastaan huoltajan seurassa. Alle 6-vuotiaat ilmaiseksi.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläLisätietoja
esteetömyydestä: Ravintola, kahvila, puoti ja puisto ovat esteettömiä.
Näyttelytilat ovat portaiden takia esteellisiä.
Lisätietoa tapahtumaan saapuville:
Saapumis- ja pysäköinti-info: Mittavat ilmaiset pysäköintialueet. Muista saapua vähintään 1 tunti ennen tapahtuman alkua, jotta ehdit rauhassa siirtyä keikkapuistoon. Ei julkista liikennettä, mutta eri puolilta Suomea saapuu keikkabusseja. Lisäksi pääsee Hopealinjojen laivalla Tampereelta. Lisätietoja verkkosivuilta.
Näyttelyinfo: ennakkolippuun sisältyy näyttelylippu, jolla pääsee klo 12-18 tutustumaan Laukon Kesän lukuisiin taidenäyttelyihin.
Ravintolapalvelut: Laukon kartanon pihapiirissä suosittu kesäravintola ja kahvila terasseineen. Keikkapuistossa mittavat anniskeluoikeuksilla varustetut terassit, joilta löytyy juomien lisäksi pientä syötävää.
Keikkapuisto: yli tuhat vapaamuotoista (ei katettua) istumapaikkaa, ei omia juomia, piknikviltit ja retkituolit sallittuja, sadesäällä varustaudu sadetakilla.
Lapset: alle 18-vuotiaat voivat osallistua huoltajan seurassa. Ethän tuo pieniä lapsia puistoterasseille tai lavan eteen seisomakatsomoon.
(Klikkaamalla kuvaa saat sen suurennettua)
FI
83 views
Buy Ticket
Read More

TUSKA - 2 päivää pe-la K-18
Tuska 2025: soittopäivät julki, lisää artisteja ja kaikki lippukategoriat myynnissä - Tuska 2025, Suvilahti, Helsinki, 27.–29.6.2025- Artistien esiintymispäivät julkistettu- Kaikki lippukategoriat nyt saatavilla- Uudet artistikiinnitykset: Octoploid, Cyan Kicks, Cryptic Hatred, Royal Sorrow, Havukruunu, Sepulchral Curse, Intrepid, Countless Goodbyes, Enemies Everywhere, The Vantages, Noiduin, Sorretun VoimaJuhannuksen jälkeisenä viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa 27.–29.6.2025 möyrivä Tuska-festivaali on julkaissut bändien esiintymispäivät sekä roppakaupalla lisää esiintyjiä. Myös päiväliput, kahden päivän liput sekä yhden päivän VIP-liput ovat nyt saatavilla.Uusina kiinnityksinä Suvilahden lauteilla nähdään Olli-Pekka Laineen visioima ja masinoima “Classic Death Prog”-ryhmä Octoploid, tarttuvista radiohiteistään tunnettu elektropop-rockin sanansaattaja Cyan Kicks, death metal -iskuporakone Cryptic Hatred, black metallia tulkitseva Havukruunu, freesiä ja monisyistä metallia esittävä Royal Sorrow, tummaa death metallia survova Sepulchral Curse, virolainen dödis-akti Intrepid, uuden albumin juuri julkaissut metalcore-pumppu Countless Goodbyes, kotimaisen deathcoren parhaimmistoon lukeutuva Enemies Everywhere, goottinostalgian ja kitararockin yhdistelmällä hurmaava The Vantages, noitapartio Noiduin sekä hardcoren ja rap metallin keitosta tarjoileva Sorretun Voima.Ohjelmaan on hiljattain lisätty myös yksittäisinä julkaisuina poweria ja folk metallia vinhasti sekoittava italialainen kaljoitteleva rytmiryhmä Wind Rose, heavy metal -kuninkaalliset Battle Beast, äskettäin Helsingin Kulttuuritalolla valloittanut ranskalainen post black metal / black gaze -suuruus Alcest, elektronista ja teollista äänimaisemaa viljelevä Skynd, goottirockin superkokoonpano Cemetery Skyline, suomalainen hardcore punk -legenda Endstand ja kotimaisen melodisen death metallin terävintä kärkeä edustava Horizon Ignited.Artistien esiintymispäivät:Tuska-bändien esiintymispäivät on nyt julkaistu. Tarkat aikataulut ilmoitetaan myöhemmin.Perjantai 27.6.2025In Flames, Electric Callboy, Marko Hietala, Tarja, Bambie Thug, Skynd, Endstand, Blood Command, Horizon Ignited, Tyrantti, Bokassa, Enemies Everywhere, IntrepidLauantai 28.6.2025 Powerwolf, Orbit Culture, Bad Wolves, Alcest, Wind Rose, Insomnium, Cemetery Skyline, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Thrown, Charlotte Wessels, Eihwar, Arion, Royal Sorrow, Sepulchral Curse, Countless Goodbyes, Sorretun VoimaSunnuntai 29.6.2025Lorna Shore, Apocalyptica, Nothing More, Battle Beast, Kim Dracula, Polaris Whitechapel, Korpiklaani, Cyan Kicks, Havukruunu, Octoploid, Cryptic Hatred, The Vantages, NoiduinLoput Tuska 2025 -bändit julkaistaan myöhemmin.Muista liittyä Tuska-uutiskirjeen tilaajaksi niin olet takuuvarmasti ajan hermolla mitä tulee viimeisimpiin Tuska-uutisiin.Liput:Kaikki lippukategoriat ovat nyt myynnissä.Erikoishintaiset yhden ja kahden päivän liput ovat nyt saatavilla vuodenvaihteeseen asti.Yhden päivän liput alk. 139,00€ (31.12.2024 saakka)Kahden päivän liput alk. 199,00€ (31.12.2024 saakka)Kolmen päivän liput alk. 239,00€Yhden päivän VIP-liput alk. 229,00€Kolmen päivän VIP-liput alk. 389,00€Tuskan ikäraja on 18 vuotta.Yhteistyössä: Helsinki, Karhu ja Radio CityTUSKA 27.–29.6.2025Helsinki, Suvilahti#TuskaFestival
FI
52 views
Buy Ticket
Read More

ISKELMÄ FESTIVAALI HIMOS - 2 PÄIVÄÄ PE-LA K-18
Iskelmä Festivaalin ohjelma valmis!Vuodesta 2009 lähtien Himoksella juhlittu Iskelmä Festivaali kohoaa jälleen tapahtumakeidas Himos Parkiin 26.-28.6. Laajasti koko iskelmän kirjon livenä esittelevä tapahtuma kerää vuosittain paikalle kymmeniä tuhansia juhlijoita. Festivaali esittelee nyt uusimmat ohjelmakiinnitykset.Festivaalin uusia kiinnityksiä ovat musiikillaan eri sukupolvia yhdistävä, kotimaisen popmusiikin supernainen Kaija Koo, kevään keikkatauolta lavoille palaava, vaikuttava 10-henkinen kokoonpano Vesterinen yhtyeineen, Kuollut liekki ja BESS:n kanssa duetoitu Paremmin kuin kukaan muu -hiteistään tunnettu Benjamin, Olisitpa sylissäni -jättihitillä soolouran startannut ja juuri uuden Armoo-biisin yleisölle tarjoillut Antti Ketonen sekä rock-legenda Popeda.Himoksen lavalla nähdään myös 90-luvulla Polku, Kemiaa, Ei yksinäinen unta saa ja Tässä talossa -hiteillään rakettimaisen nousun tehnyt, ja myöhemmin uusilla biiseillään palannut Neon 2, iskelmäkuningatar Eini, vahvasta äänestään ja koskettavasta tulkinnastaan tunnettu Ilta, suomirockin pioneeri Eppu Normaali, festarilavoille palaava Anna Eriksson, Ram pam pam ja Tempo -biiseillään tanssilattiat täyttävä BESS, laulaja-lauluntekijä Mariska, poppia ja kantria yhdistelevä, Anna Puun, Ida Paulin ja Erinin tuore Rodeo-yhtye, humoristisia pop-biisejä tarjoileva STIG sekä Pohjola ja Suomen kesä -radiohiteillään läpimurron tehnyt Olli Halonen.Iskelmä Festivaaleilla nähdään yhteensä yli 20 Suomen eturivin esiintyjää. Himos Parkiin nousee kaksi esiintymislavaa. Lisäksi Himos Areenalla on tarjolla tapahtuman jatko-ohjelmaa. Terassiravintola Riemu ja alueen muut monipuoliset ravintolapalvelut sekä sisä-WC-tilat palvelevat festariyleisöä. Himoksen alueella on myös paljon majoitusvaihtoehtoja kuten hotelli-, mökki-, karavaani- ja telttamajoitusta.”Himos Park on suunniteltu tapahtumakäyttöä ajatellen, mikä mahdollistaa toimivan tapahtumatoteutuksen ja yleisöviihtyvyyden. Hulppeiden puitteiden ja lavaohjelman lisäksi tarjoamme myös kiinnostavaa alueohjelmaa, jonka julkistamme kevään aikana! Tapahtuman lipunmyynti on hyvässä vauhdissa ja tulossa on jälleen isot iskelmäbileet!”, kommentoi tuottaja Laura Väli-Torala.Iskelmä Festivaali Himos26.-28.6. Himos Park, JämsäOhjelmaTorstai: Kaija Koo, Vesterinen Yhtyeineen, Arttu Wiskari, Benjamin, Antti Ketonen, BeePerjantai: Haloo Helsinki!, Portion Boys, J. Karjalainen, Popeda, Suvi Teräsniska, Neon 2, Ilta, EiniLauantai: Eppu Normaali, Erika Vikman, BESS, Rodeo, Samuli Edelmann, Olli Halonen, Anna Eriksson, STIG, Mariskahttps://iskelmafestivaali.fi/himos/@iskelmafestivaaliK-18
FI
64 views
Buy Ticket
Read More

Culture Pass
Culture Pass - TOP 3 kohdetta Rovaniemellä. Sisältää: • Arktikum pääsylippu • Kulttuuritalo Korundi pääsylippu • Tiedekeskus Pilke pääsylippu Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää. Tarkistathan aukioloajat: www.korundi.fi www.arktikum.fi www.tiedekeskus-pilke.fi
FI
54 views
Buy Ticket
Read More

Vaimoni on toista maata
FI
94 views
Buy Ticket
Read More

Sitä saa mitä tilaa
Rauman kesäteatterissa musiikkinäytelmä Yölinnun hiteillä!Sitä saa mitä tilaa on kirjailija JP Koskisen ja Rauman teatterin taiteellisen johtajan Otto Kanervan käsikirjoittama uusi musiikkinäytelmä, jonka päähenkilö on Elmeri Aaro Pessi. Rock’n’ rollin kuninkaan innoittaman nimensä mukaisesti Elmeriä voisi luonnehtia ”ihan tavalliseksi Elvikseksi”. Päivisin Elmeri pukeutuu verkkokaupan varastomiehen haalareihin, mutta iltasin ”Elpee” säkenöi Rytmipojat-bändinsä solistina.Musiikkinäytelmän ohjaa Otto Kanerva. Musiikin sovituksesta vastaa Esa Nieminen, jonka työnjäljestä on Raumalla viime aikoina päästy nauttimaan suurmenestykseen nousseen Paula! -musikaalin myötä. Yölinnun musiikin kuljettaman näytelmän kapellimestarina toimii Aleksi Laukkonen, joka on muuan muassa valittu vuonna 2022 Vuoden Harmonikkataiteilijaksi. Rauman kesäteatterin tapaan esityksissä nähdään jälleen huippumuusikoista koostuva livebändi.ROOLEISSA: Patrik Hvitsjö, Heta Halonen, Jani Koskinen, Leena Rousti ja Tatu SiivonenSitä saa mitä tilaa -musiikkinäytelmä Rauman kesäteatterissa 12.6. – 9.8.2025.Rauman kesäteatteri sijaitsee Fåfängassa merenrannan tuntumassa, osoitteessa Suvitie 3, 26100 Rauma.Katsomo on katettu.
FI
79 views
Buy Ticket
Read More

Lasten löytöretki lähimetsään
Kesällä taidemuseon valtaavat hurmaavat, hurjat, jylhät ja vapaat hevoset. Osa hevosista kirmaa ja piehtaroi vapaana niityllä, jollakin on selässään ratsastaja, marsalkka Mannerheim, nuori tyttö tai cowboy, jostakin rakkaasta hevosesta on muistona vain kallo. Nina Ternon sirot ratsut on valettu pronssiin, Kain Tapperin lapsuuden hevosen kallot on veistetty puuhun ja Petri Ala-Maunuksen cowboyt on maalattu kankaalle. Kaikkia näitä näkyy Suomen taiteen historiassa kuin nykypäivässäkin. Tänä kesänä hevoset saapuvat kesälaitumille Kimmo Pyykkö -taidemuseoon.Yleisöopastukset sunnuntaisin klo 13. Opastus sisältyy pääsylipun hintaan.Hevosia – Horses -näyttely on esillä taidemuseon 1. ja 2. kerroksessa 11.6. – 28.8.2022. Kimmo Pyykkö -taidemuseon kolmannessa kerroksessa pysyvä näyttely Kimmo Pyykkö: Pitkän matkan ateljee.Lisätiedot ja aukioloajat:www.kimmopyykkotaidemuseo.fiLiput: 8 / 6 , Museokortilla ja alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.Kimmo Pyykkö -taidemuseo ja Kangasala-talo, Kuohunharjuntie 6, 36200 KangasalaNäyttely on osa Visit Kangasalan Hevosvoimaisen vuoden 2022 ohjelmaa. Katso kaikki teemavuoden hevostapahtumat: https://visitkangasala.fi/hevoset/Hevosmuseopäiviä vietetään Laukkaa Kangasalle -viikolla 18.–24.7.2022. * Hevosia – Horses -näyttely Kimmo Pyykkö taidemuseossa tiistaista sunnuntaihin. * Varsamäen hevosajoneuvomuseo avoinna to –su 21.–24.7. klo 10 –18. Lue lisää museosta: https://visitkangasala.fi/kohde/varsamaen-hevosajopelimuseo/Koko tapahtumaviikon ohjelma: https://visitkangasala.fi/laukkaakangasalle/
FI
3250 views
Buy Ticket
Read More

Kekkonen- syntymästä kuolemattomuuteen/ S-etuesitys
KESÄTEATTERI: KEKKONEN - SYNTYMÄSTÄ KUOLEMATTOMUUTEEN Riemastuttava veijarikomedia Urho Kekkosen elämästä ja teoista! Viisi näyttelijää ja kymmeniä hahmoja maailmanhistorian merkkihenkilöistä aina Kennedysta ja Stalinista Paavo Väyryseen!
FI
0 views
Buy Ticket
Read More

Kainuu Trail Hossa National Park
Kainuu Trail Hossa National Park (Finland) on polkujuoksutapahtuma Suomen uusimmassa kansallispuistossa Hossassa. Hossa nimettiin kansallispuistoksi itsenäisen Suomen 100-vuotisen taipaleen kunniaksi vuonna 2017. Kainuu Trail -polkujuoksussa pääset näkemään ja kokemaan Hossan kansallispuiston täydelliset polkujuoksupolut, hienoimmat maisemat ja nähtävyydet yhden päivän aikana. Juoksumatkoina 10 km, 21 km, 38 km, 55 km ja 78 km.Tapahtumakeskuksena toimii Hossan luontokeskus, jossa on kaikkien sarjojen lähtö- ja maalialue, maalin keittoruokailu sekä muut runsaat ravintola- ja kahvilapalvelut, monipuoliset majoitusmahdollisuudet ja polkujuoksun lisäksi muut oheistekemiset mm. välinevuokraukset esim. fatbike, avokanootit, kajakit jne.
FI
197 views
Buy Ticket
Read More

Hulda Huima
Hulda Huima esiintyy soolona Tuballa 22.2.2025
Minna-Kaisa Kallisen luotsaama Hulda Huima on viidellä levyllään vakiinnuttanut ainutlaatuisen paikkansa musiikinystävien sydämissä ympäri Suomen. Omaa polkuaan kulkeva artisti on aina hakeutunut lähelle ihmistä soittamalla kaikenkokoisissa keikkapaikoissa vilpittömiä laulujaan, joissa on iskelmällisen tarttuvuuden lisäksi rosoista seikkailunhalua.
Hulda Huiman viides pitkäsoitto, syyskuussa 2023 ilmestynyt Muurahaiset nukkuu, on samalla Minna-Kaisa Kallisen feministisen Minna Recordsin ensimmäinen julkaisu. Nuoruutta ja kasvua käsittelevällä levyllä on teini-iälle tuttua pidäteltyä räjähtävää voimaa, ja sen sanoituksissa pohditaan ulkopuolisuuden tunteita, kaivataan kosketusta ja hyväksyntää.
Levyn kevyen ja pitkälle kurottavan äänimaailman tuotti Kallisen kanssa omaehtoisen rockin visionääri Liisa Tani (Ghost World, Sir Liselot). Kallisen monivuotisen taustabändin (Juuso Paaso – kitara, Ville Laurila – basso, Aleksi Karppinen– rummut) luonnonmukaisesti versova soitto on kasvattanut juurensa yhä syvemmälle hedelmälliseen mustaan maahan, josta kasvavat villeimmät kukat.
Tulevilla keikoilla soolokitaristin paikan ottaa Rosita Luu -duostakin tuttu Meri Wallenius, kun Paaso jää isyysvapaalle. Kallinen soittaa keikkoja myös soolona ja duona Walleniuksen kanssa.
Tervetuloa keikalle!Liput ovelta 13 €, mikäli jäljellä.
Lippujen varausaika 2 päivää.
FI
56 views
Buy Ticket
Read More

Émilie
FI
118 views
Buy Ticket
Read More

Hulvaton Elokuvan Historia
Mustion Linnan kesäteatteri 28.6.-3.8.2025Hulvaton Elokuvan HistoriaKäsikirjoitus Mika Eirtovaara, Ville Majamaa ja Risto KorhonenOhjaaja Mika EirtovaaraLavalla Teemu Aromaa & Hannes SuominenStand up -koomikko Mika Eirtovaaran junailema Hulvaton Elokuvan Historia on kesän hauskin huumoripläjäys! Se tuo elokuvahistorian parhaimmat jatunnetuimmat teokset lavalle kahden suvereenin näyttelijän toimesta.Teemu Aromaa ja Hannes Suominen tarjoavat unohtumattoman ilotulituksen, joka uppoaa kuin kuuma veitsi voihin kaikkiin elokuvan ja komedian ystäviin. Esityksessä käydään läpi elokuvan historian huippuhetket Lumiéren veljeksistä Salaviinanpolttajiin, Sherlock Holmesista Hollywood-klassikoihin. Mukana on aimo tukku poistettuja kohtauksia, vaihtoehtoisia loppuja ja ennennäkemättömiä kyseenalaisia ratkaisuja.
FI
75 views
Buy Ticket
Read More

Rakkauskirjeitä
A.R. Gurney – Juha LehtolaRakkauskirjeitäRooleissa Seela Sella ja Esko RoineKäsikirjoitus A. R. GurneySuomennos Juha LehtolaAndrew ja Melissa ovat lapsuudenystäviä, jotka pitävät toisiinsa yhteyttä läpi vuosikymmenten kirjoittamalla kirjeitä. He elävät tahoillaan elämäänsä, rakentavat uraa ja parisuhteita, keski-ikäistyvät ja vanhenevat. Toisinaan jompikumpi ehdottaa tapaamista.Rakkauskirjeitä on kahden hengen näytelmä, jonka rooleissa nähdään nyt yhdet Suomen rakastetuimmista näyttelijöistä, Seela Sella ja Esko Roine. Tätä näytelmää ovat maailmalla aiemmin esittäneet lukuisat toinen toistaan kuuluisammat näyttelijät, mm. Elizabeth Taylor, Gerard Depardieu, Mia Farrow, Tom Hanks ja Mel Gibson.Näytelmän luonteeseen kuuluu, että sitä ei missään nimessä saa opetella ulkoa, vaan esitys tapahtuu hetkessä, tässä ja nyt. Luvassa ei ole pikkusievää muistelua tai kaihoisaa nostalgiaa, vaan kirjeenvaihto on aitoa ja elämänmakuista, räävitöntä ja hauskaa.Esityksen kesto on noin 2 h sisältäen väliajan.Näytelmän tekijänoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.--------------------Teatterilippu: 38 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)Eläkeläinen: 37 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)Ryhmälippu: 35 € (min. 20 hlöä, vain Hopealinjojen kautta)Huom! Oikea katsomolohko on anniskelukatsomo. Se on K-18. Anniskelukatsomossa voit nauttia alkoholijuomia myös esityksen aikana.Lipun hinta ei sisällä laivamatkaa saareen. Laivalippu on ostettava erikseen Hopealinjojen verkkokaupasta:https://www.hopealinjat.fi/palvelut/tampere-laukontori-viikinsaari/Teatterin asiakkaana voit ostaa edulliset teatterilaivaliput Viikinsaareen. Nämä liput käyvät vain yhdessä teatterilipun kanssa näytöspäivänä ennen näytöstä.Laivaan astuessasi sinut tulee esittää sekä teatteri- että laivalippu.Aikuinen ja eläkeläinen 10 € (norm. 15/12 €)Lapsi 3-12 v. 8 € (norm. 10 €)Ostathan laivalippusi hyvissä ajoin ennen esityspäivää.Laivamatka saareen kestää 20 minuuttia. Laivat lähtevät tasatunnein Tampereen keskustasta, Laukontorin satamasta klo 10 alkaen, paluulaivat Viikinsaaresta aina puolelta.Jos esitys alkaa klo 14, osta laivalippu viimeistään klo 13 laivaan. Laivalle tulee saapua 15 min. ennen lähtöaikaa.Viikinsaareen kannattaa kuitenkin saapua ajoissa. Saaressa on paljon tekemistä ja hyvät ravintolapalvelut.Kartanomenu 59 € (sis. palvelumaksun)Kartanomenu on kolmen ruokalajin ateria johon kuuluu alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Menun nauttimiseen kannattaa varata aikaa noin kaksi tuntia. Suosittelemme tekemään myös pöytävarauksen.p. 050 352 5505varaukset@ravintolaviikinsaari.fi------Viikonloppuisin tarjolla on myös Ravintola Viikinsaaren upea brunssi, joka täyttää vaativimmankin saarikävijän tarpeet. Brunssi 35 € aikuinen / 15 € lapsi (sis. palvelumaksun)Viikinsaaren brunssi menu: https://www.ravintolaviikinsaari.fi/brunssiTarjolla on lisäksi lipunoston yhteydessä seuraavat väliaikatarjoilut:Kahvi ja Viikinsaari -leivos 10,50 €Kahvi ja pulla 7,50 €Kahvi ja pasteija 7,50(hinnat sisältävät palvelumaksun)Ryhmämyynti yli 30 hengen ryhmät: asiakaspalvelu@hopealinja.fi, 010 422 5600
FI
72 views
Buy Ticket
Read More

Katariina ja Munkkiniemen kreivi, Ennakkonäytös
"KATARIINA & MUNKKINIEMEN KREIVI" on lumoava tarina rakkaudesta ja vallasta. 1860-luvun Helsinkiin sijoittuvassa melodraamassa Katariinan ja Krevi Meuritzin yhteinen onni yritetään estää viekkaalla juonittelulla, sillä epäsäätyiset rakkaudet eivät ole ajalle soveliaita. Pääosissa nähdään Eeva Eloranta, Konsta Hietanen sekä Eleonoora Kauhanen.Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyKuvaajan nimi: Juha Jahkola
FI
73 views
Buy Ticket
Read More

Von Hertzen Brothers
Von Hertzen Brothers on yksi Suomen suurimmista rockyhtyeistä. Energisistä livekeikoistaan tunnetulla yhtyeellä on vahva kannattajakunta niin Suomessa kuin maailmalla. Veljesten Mikko, Kie ja Jonne von Hertzenin johtaman kokoonpanon täydellistävät rumpali Sami Kuoppamäki ja multi-instrumentalisti Markus Pajakkala. Bändi on vuosien varrella julkaissut yhdeksän studioalbumia. Uudella kiitetyllä ”In Murmuration” -levyllä Von Hertzen Brothers tekee paluun rockimpaan ilmaisuun.
Laukon puistossa näet ja koet suosikkiartistisi ainutlaatuisissa puitteissa.
Laukon Kesän keikat ja palvelut on räätälöity aikuiselle yleisölle.
Mukavasti alkuiltaan sijoittuvien puistokeikkojen lomassa nautit
herkullisista tarjoiluista, lumoavasta taiteesta ja kiehtovasta
historiasta. Vuosittain vaihtuvat mittavat nykytaidenäyttelyt sisältyvät
ennakkolipun hintaan.
Laukon kartano sijaitsee Pyhäjärven rannalla 40 km
Tampereen eteläpuolella. Ajoaika Helsingistä, Turusta ja Porista on alle
2 tuntia. Kartanolla on ilmaiset pysäköintialueet ja venesatama. Keikkalaivat ja -bussit löydät verkkosivuiltamme.
Laukon kartano FacebookLaukon kartano InstagramNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Lippu vaihdetaan rannekkeeseen. Rannekkeita vaihdetaan klo 12 alkaen kartanon lippukassoilla. Keikkalippu sisältää pääsylipun Laukon suureen taidekesään.
Ovet näyttelyihin, ravintolaan, kahvilaan, puotiin ja terassille avautuvat klo 12.
Paikat ovat numeroimattomia seisoma- ja istumapaikkoja.
Liput ovelta, jos jäljellä.
Alle 18-vuotiaat ainoastaan huoltajan seurassa. Alle 6-vuotiaat ilmaiseksi.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläLisätietoja
esteetömyydestä: Ravintola, kahvila, puoti ja puisto ovat esteettömiä.
Näyttelytilat ovat portaiden takia esteellisiä.
Lisätietoa tapahtumaan saapuville:
Saapumis- ja pysäköinti-info: Mittavat ilmaiset pysäköintialueet. Muista saapua vähintään 1 tunti ennen tapahtuman alkua, jotta ehdit rauhassa siirtyä keikkapuistoon. Ei julkista liikennettä, mutta eri puolilta Suomea saapuu keikkabusseja. Lisäksi pääsee Hopealinjojen laivalla Tampereelta. Lisätietoja verkkosivuilta.
Näyttelyinfo: ennakkolippuun sisältyy näyttelylippu, jolla pääsee klo 12-18 tutustumaan Laukon Kesän lukuisiin taidenäyttelyihin.
Ravintolapalvelut: Laukon kartanon pihapiirissä suosittu kesäravintola ja kahvila terasseineen. Keikkapuistossa mittavat anniskeluoikeuksilla varustetut terassit, joilta löytyy juomien lisäksi pientä syötävää.
Keikkapuisto: yli tuhat vapaamuotoista (ei katettua) istumapaikkaa, ei omia juomia, piknikviltit ja retkituolit sallittuja, sadesäällä varustaudu sadetakilla.
Lapset: alle 18-vuotiaat voivat osallistua huoltajan seurassa. Ethän tuo pieniä lapsia puistoterasseille tai lavan eteen seisomakatsomoon.
(Klikkaamalla kuvaa saat sen suurennettua)
FI
67 views
Buy Ticket
Read More

Liisa Ihmemaassa
Liisa IhmemaassaYksi askel kaninkoloon - ja mikään ei ole enää ennallaan. Vartiovuoren kesäteatterin Liisa Ihmemaassa on visuaalinen, yllätyksellinen ja leikillinen koko perheen musiikkinäytelmä, jossa Liisa lähtee elämänsä seikkailulle. Matkallaan hän tapaa mitä mielikuvituksellisimpia hahmoja ja otuksia, ja tutustuu siinä samalla itseensä.Liisa Ihmemaassa tarinan ainutlaatuinen tyyli ja kieli on tehnyt siitä klassikon. Esitystä on nähty ympäri maailmaa useassa eri teatterissa ja myös elokuvina. Vartiovuorella se nähdään nyt ensimmäistä kertaa. Kimmo Virtasen sovitus vie katsojan eriskummalisen riemukkaalle matkalle, jossa kaikki on mahdollista.Taiteellinen työryhmäDramatisointi ja ohjaus: Kimmo VirtanenLavastus- ja pukusuunnittelu: Marjo HaapasaloNuket ja tarpeisto: Pia KaleniusKoreografia: Venla ViisanenSävellys: Kari MäkirantaÄänisuunnittelu: Mikko M. KoskinenMaskeeraus-kampaukset: Alisa OksanenRooleissaAnna-Sofia Tuominen, Marc Gassot, Helmi-Leena Nummela, Joonatan Perälä, Miia Wakonen, Jarkko Kallionpää, Vilja Aavikko, Olivia Dellinger, Helmi Henell, Aaron Kalliola, Urho Kallionpää, Kauko Luttinen, Ilona Petäjä, Eedi Roisko ja Enia Roisko#turunkesäteatteri #vartsikka #liisavartsikallaEsitykset: 10.6.-16.8.2025Ensi-ilta: 12.6.2025Linkit: www.turunkesateatteri.fihttps://www.facebook.com/TurunKesateatteri/
FI
79 views
Buy Ticket
Read More

Pesänjako
PESÄNJAKONykyaikaan sijoittuva komedia, jossa kartano miljööseen syntyy väärinkäsitysten värittämä tapahtumarikas sattumusten sarja, jonka komedian kuninkaalliset mehustavat herkullisella näyttelijäntyöllä.Tapahtumat käynnistyvät, kun asianajaja Jarmo Pasala (Mikko Rantaniva) joutuu kiristyksen kohteeksi. Jarmon kaksosveli Pertti (Sami Hintsanen) keksii Jarmolle piilopaikan naisystävänsä Kaisan (Mari Turunen) työpaikalta. Sari Siikanderin esittämä varakas leskirouva Miriam Rockwood ajautuu tapahtumien keskiöön tahtomattaan. Miriamin kartanolla asuu kaksi suloista alpakkaa Jackson ja Suttura, miten ne liittyvät tarinaan? Ja kuka onkaan ympäristö- ja käsitetaiteilija Onni (Ville Majamaa)? Näytelmässä mukana myös enkeliääninen Lissu (Senni Raappana).Muissa rooleissa mm. Pasi Sarikoski ja Louie So.Kesäkomedian tarinaan linkittyy Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin sielukas musiikki. Luvassa on nopeatempoinen rikoskomedia kaukana arki realismista.Tule ja viihdy!Esityksen kesto väliaikoineen n. 2h.Tuotanto: Pinky Ponky Productions OyKäsikirjoitus: Pinky Ponky Productions Oy ja Marika VapaavuoriOhjaus: Marika VapaavuoriNäyttelijät: Mikko Rantaniva, Mari Turunen, Sami Hintsanen, Sari Siikander, Ville Majamaa, Senni Raappana, Pasi Sarikoski, Louie SoAlpakat: Rockwood Alpacas, AkaaEsitykset: Lappeenrannan kesäteatteri 26.6.-2.8.2025
FI
76 views

71 views
Buy Ticket
Read More