10145 result(s) found for ""

HITES (EP-Julkkarit), Kyhiskessu, Suloiset
HITES
HITES on brittiläis-suomalainen anteeksipyytelemätön post-punk-yhtye Helsingistä. Vuonna 2023 perustettu monikansallinen bändi on saavuttanut kulttimainetta Helsingin underground-punk -skenessä latautuneiden ja humorististen live-esiintymistensä kautta.
Raaka, saranaton laulu karjuu suoraan leipäjonon vatsasta, kietoutuen ironiaan ja raskaaseen säröön. Musiikillisesti HITES sekoittaa mm. punk-, metalli- ja funk-vivahteita keskenään sopivalla määrällä kokeellisuutta. Näin syntyi ainutlaatuinen soundi, joka elää omaa elämäänsä.
KYHISKESSU
Kyhiskessu on Helsingissä vuonna 2022 Perustettu Punk, Hardcore ja rap elementtejä yhdistelevä bändi. Bändin sanoitus perustuu Punk-musiikille tyypillisesti yhteiskunnallisten aiheiden ympärille.
Kyhiskessu on julkaissut demo EP:n Syksyllä 2023 sekä ensimmäisen albuminsa joka kantaa nimeä ”KYHISKESSU” Tammikuussa 2024
SULOISET
Raivoa, rakkautta, suloisuutta! Suloiset seikkailee punkin ja indien rajamaastossa. Bändi tarjoilee vastustamattoman sekoituksen koukkuja ja aggressiota, unohtamatta ripausta herkkyyttä. Ei kovaa vaan täysillä.
SEMIFINALIN turvallisuusohje
Semifinalissa on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!
Ympäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Lisätietoja: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa. Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Liput ovelta 12€, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
33 views
Buy Ticket
Read More

Senya
Ikoni -singlellään näyttävästi suuremman yleisön tietoisuuteen noussut uuden aallon RnB-Rap-artisti Senya julkaisi toisen pitkäsoittonsa syyskuussa 2024. Albumilla kuullaan kaksi puolta: Pop-RnB -soundia sekä vahvaa Memphis rap-soundia edustavat puolet. Tuottajapuolelta löytyy Fountainin tuottajakollektiivi kuten mm. MD$, Danitello sekä Remynotagain.
Vahvan musiikillisen taustan omaava räppäri ja laulaja pyrkii inspiroimaan kuulijoitaan musiikillaan, jakaen itsevarmuutta sekä “MAIN CHARACTER” asennetta. Albumin toistaiseksi isoin single Ikoni saavutti valtavan suosion jo ennen varsinaista julkaisuaan etenkin TikTokissa, johon käyttäjät olivat tehneet yli 2000 videota, jotka keräsivät yli 2 miljoonaa näyttökertaa. Kappale ylsi myös Spotify Top50- listalle sijalle #16, pysytellen listalla useita viikkoja samalla striimaten kultaa.Artistin tuorein single Rockstar ilmestyi helmikuussa 2025 singahtaen suoraan Spotifyn Top20-listalle.Eteispalvelumaksu 3 €
Esteettömyystiedot:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaaasiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: +358 44 9288027
Live-tilaan pääsy kierreportaiden kautta.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More

Litku Klemetti, Jukka Nousiainen trio, Jytää ja iskelmää, Kukko & Koira
MAAKUNTAILMIÖ31.5. Vesantalo, Kuhmo
Maakuntailmiö on kiertue, joka tuo omaehtoiset huippuyhtyeet kauas kaupunkien klubeilta ei niin tavallisiin keikkapaikkoihin.Kiertue järjestää ikimuistoiset iltamat kuudessa maakunnassa ja kutsuu myös paikalliset tekijät mukaan juhliin.
Esiintyjät:Litku Klemetti, Jukka Nousiainen trio, Jytää ja iskelmää, Kukko & Koira
Esteettömyys:Tapahtumapaikalle ei ole esteetöntä pääsyä pyörätuolilla.Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
FI
32 views
Buy Ticket
Read More

Blue Öyster Cult
Blue Öyster Cultin Euroopan kiertue saapuu Tampereelle!Blue Öyster Cult (USA)Tampere-talon Isossa salissa lauantaina 31.5. klo 20.00.Esityksen kesto n. 2h (ei väliaikaa).Liput alkaen: 69,90 €Yhdysvaltalainen rocksuuruus Blue Öyster Cult esiintyy Tampere-talossa lauantaina 31.5.2025.New Yorkissa vuonna 1967 perustettu Blue Öyster Cult palaa Suomeen yhdeksän vuoden jälkeen harvinaiselle keikalle. Yhtye esiintyy Tampere-talon Isossa salissa lauantaina 31. toukokuuta osana Euroopan kiertuettaan. Blue Öyster Cult on ihastuttanut älykkään hard rockin faneja ympäri maailman jo yli viiden vuosikymmenen ajan. Yhtye mainitaan usein hard rockin uranuurtajana sekä erilaisten heavy metal -genrejen pioneerina. Pitkän uransa aikana BlueÖyster Cult on julkaissut useita kriitikoiden ylistämiä ja kaupallisesti menestyneitä klassikkoalbumeita. Yhtyeen nimeä kantava debyyttialbumi Blue Öyster Cult (1972) teki vaikutuksen rock-yleisöön tarttuvan koukuttavalla, mutta samalla säröisen raskaalla musiikilla sekä provokatiivisilla ja monitulkintaisilla lyriikoilla. Blue Öyster Cultin katalogista löytyy useita rock-historiaan kanonisoituja kappaleita, kuten HIM-yhtyeen versioima (Don’t Fear) The Reaper, Metallican coveroima Astronomy tai 70- ja 80-lukujen hitit: Godzilla, Burnin’ For You, Flaming Telephats, In Thee ja Veteran of the Psychic Wars.Blue Öyster Cultin sävellyksistä, sanoituksista ja taiteellisesta suunnasta vastaa johtokaksikko Donald ”Buck Dharma” Roeser (laulu & kitara) sekä Eric Bloom (laulu & kitara). Tampere-taloon saapuvan nykykokoonpanon täydentävät kitaristi-kosketinsoittaja Richie Castellano sekä pitkään mukana ollut rytmiryhmä Danny Miranda (basso) ja Jules Radino (rummut).”Tajusimme olevamme klassinen rock-yhtye. Sitä olemme aina olleet ja sen tyylin hallitsemme parhaiten. Olemme ylpeitä yhtyeen omalaatuisesta, klassisesta saundista ja laajasta biisikatalogista, joka on luotu sellaisille musiikin rakastajille, jotka eivät välitä keinotekoisesta keskenään samalta kuulostavasta musiikista, joka tänä päivänä dominoi radion soittolistoja.”, bändin perustajakaksikko Roeser ja Bloom kuvailee saavutustaan ja missiotaan. Blue Öyster Cult keikkailee ja levyttää uutta musiikkia aktiivisesti. Yhtye saapuu Tampereelle taskussaan tuore keväällä 2024 julkaistu albumi Ghost Stories.Tiesitkö, että tässä esityksessä voit nauttia virvokkeita katsomossa!Esityksessä on K-18-alue Ison salin aitioissa A ja B. Aitioon lipun ostanut voi viedä mukanaan katsomoon joko ennen esitystä tai väliajalla ostamansa juoman. Huomioithan, että anniskelukatsomon 18 vuoden ikäraja on ehdoton, joten alaikäiset eivät pääse katsomoon.Tapahtuman muutokset mahdollisia.Tuotanto Tampere-talo
FI
67 views
Buy Ticket
Read More

Kahden Keikka - Saariluoma & Wickström stand up -kiertue K-16
Kahden Keikka - Saariluoma & Wickström stand up -kiertueKaksi stand up -esitystä yhden hinnalla!Jaakko Saariluoma ja André Wickström lähtevät keväällä 2025 laajalle Suomen-kiertueelle, joka kattaa yli 30 paikkakuntaa. Tämä on tilaisuutesi kokea kaksi huippuesitystä yhden illan aikana ja naurutakuu on taattu!Jaska ja André ovat viihdyttäneet suomalaisia jo yli 20 vuoden ajan, tultuaan tunnetuiksi supersuositusta W-tyyli-ohjelmasta sekä lukuisista muista TV-ohjelmista. Mitä vuodet viihteen parissa ovat heille opettaneet ja miltä ystävysten huumori kuulostaa tänä päivänä?Jaakko Saariluoma ja André Wickström ovat suomalaisen stand up -komiikan pioneereja, olivathan he ensimmäisiä jotka alkoivat kokeilemaan lajia Suomessa. Kumpikin katsoo elämää omalta kantilta ja juuri tämä sekoitus tyylissä, jutuissa ja maailmankatsomuksessa tekevät tästä illasta mielenkiintoisen ja tietenkin ratkiriemukkaan.Osta lippusi ja tule viettämään iltaa kahdelle keikalle!· Show’n kesto n. 2 h sisältäen tauon· Ikäraja 16 vuotta· Esityksen video- ja äänitallentaminen on kiellettyä.· Mahdollinen eteispalvelumaksu ei sisälly pääsylippujen hintaan· Alennuksiin oikeuttavat kortit ja todistukset tarkastetaan ovellaOikeudet muutoksiin pidätetään.Järjestäjä: Suomen Stand Up Club
FI
71 views
Buy Ticket
Read More

Money For Nothing: Dire Straits Tribute
Money For Nothing: Dire Straits Tribute25th Anniversary TourEurope's number one Dire Straits Tribute ShowFeaturing all the hits from their first ever single ‘Sultans of Swing’ to ‘Brothers in Arms‘, ‘Walk of Life’ and their last single released in 1992 ‘The Bug', the abundant energy and the excellence and musicality of their performance makes Money For Nothing a “must see” for any rock enthusiast or Dire Straits fan.Duration about 2,5 h, including intermission.The stalls form a designated alcohol serving area for adults age 18 and older. The balcony is for people of all ages, no alcohol serving.money-for-nothing.co.uk/Production: Buzzard EntsSavoy-teatterin asiakkaille majoitukset Hotel Havenissa -30 % alennuksella päivän joustavasta hinnasta.ETUKOODI: PROSAVOYVaraa majoitus tästä
FI
82 views
Buy Ticket
Read More

Poleheels EGeneration Finland (K-18)
Poleheels EGeneration FinlandTankotanssi, se pyörittää rohkeudellaan ja henkeä salpaavilla tempuillaan. Tankotanssin sensuallisuus vangitsee katsojan mukaansa ja hurmaa teatraalisuudellaan. Tätä kaikkea on Poleheels EGeneration Finland, kansainväliset poleheels-kilpailut nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.Koko päivän tapahtumassa lavalla nähdään yli kahdeksankymmenen upean ja ainutlaatuisen tanssijan kilpailu-esitykset, sekä maailmalla nimeä ansainneiden neljän kansainvälisen poleheels tanssijan tuomari-esitykset.Monipuolisten kategorioiden myötä esitykset tarjoavat laajan skaalan monen tasoisia esityksiä, aina aloittelijoista semi-pro sarjaan ja pro-tason tanssijoihin.Omina sarjoinaan nähdään myös teatteri sekä duetto ja ryhmäesitykset.Illan kruunaa spektaakkelimainen loppushow, jolla koet elämysmatkan usealta eri luovan alan artistilta. Illan viimeistelemme palkintojen jaolla. Uskaltaudutko heittämään ennakkoluulot narikkaan ja antautua tanssin lumoihin?Ikäsuositus: Aikuisille (K-18)Tapahtuma juonnetaan englannin kielellä.Kilpailut tullaan taltioimaan.Lauantai 31.5.2025 klo 10 (koko päivän tapahtuma).Kesto: 12 h, sisältäen väliajat (20 min) + yksi 45 min tauko.Liput: 69 € peruslippu/ 64 € alennusryhmätMalli Toxic Cherry @toxiccherryofficial Valokuvaaja Julia Svart @juliasvart Tapahtuman järjestäjä Kaisa Muhli @poleheelsegenerationfin
FI
65 views
Buy Ticket
Read More

Thündersnake, Stranded Mind
Thündersnake, Stranded Mind Corner Clubilla toukokuussa!
Corner Clubin kevätkausi päätetään kahden esiintyjän voimin kun stagelle jyräävät Thündersnake ja Stranded Mind.
Thündersnake:
Thündersnake tarjoilee perinteiset kasarihevihitit tällä kertaa miessolistin kirkaisemana.
Ari Nyman - lauluMax Pekkala - kitara, lauluJuge Heikkilä - basso, lauluJuha Suominen - kitaraJuha Menna – rummut, laulu
Stranded Mind:
Stranded Mind soittaa perinteisempää heviä lainaten makuja muista genreistä hyvän maun rajoissa tuottaen tasapainoisen paletin. Musiikki menee helposti kuin kolmostuoppi kuumana kesäpäivänä.
Nicolas Massonnier - kitara ja liidilauluJuho Hirvinen - kitaraJanne Kainulainen - bassoLassi Siitonen - rummut
Stranded Mind Facebook
Thündersnake FacebookLiput ovelta, mikäli jäljellä.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla. Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla ja tapahtumapaikalla on esteetön WC.Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Jere Vartiainen | 0504102093.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More

School's Out: Mikael Laurent
Lahjakas biisinkirjoittaja ja artisti Mikael Laurent on noussut vauhdilla Suomen musiikkikentän valokeilaan. Hänet on noteerattu muun muassa YleX Nosteessa, mikä korostaa hänen raikasta tyyliään ja potentiaaliaan.Genrerajattomuudestaan sekä uudistumishalustaan tunnettu Laurent on monipuolinen musiikintekijä ja hän onkin tehnyt yhteistyötä useiden artistien kanssa, kuten jambo, Aaro630, Tupe, Jaakko Kulta, SAFIRA ja Nelma U.Melankolisten sävyjen ja tunteikkaan ilmaisun ansiosta erottuva Mikael on julkaissut ahkerasti musiikkia jo vuodesta 2019 lähtien. Suuremman yleisön tietoisuuteen artisti pomppasi vuonna 2023 julkaistuilla kappaleillaan Helsingis on tulva (feat. Tupe) ja Näkymätön. Laundry Musicille levyttävän artistin näätsä mut? -debyyttialbumi ilmestyi lokakuussa 2024. Kokonaisuus sisältää muun muassa yhdessä jambon kanssa julkaistun humoristisen ja mukaansatempaavan singlen Suomalainen Superstara, joka sai runsaasti huomiota myös TikTokissa ennen kappaleen julkaisua.Mikael Laurent nähtiin viime kesänä myös osana Klangi x Blockfest Fresh ‘24 -konseptia, jossa Blockfestin lavalle nousee uuden sukupolven mielenkiintoisimpia artisteja. Mikael aloitti aktiivisemman keikkailun syksyllä 2024. Karismaattinen lavapresenssi, energia, yllätyksellisyys ja yhteys yleisöön tekevät hänen keikoistaan kokemisen arvoisen.Tapahtuma on sallittu kaikenikäisille ja toteutetaan seisovana katsomona.
FI
68 views
Buy Ticket
Read More

Tanssiryhmä Ihanat : 2 x 2
pe 30.5. klo 13 la 31.5. klo 18 su 1.6. klo 13 Tanssiryhmä Ihanat : 2 x 2 2 X 2 on Riina Hannukselan taiteellisen tohtorintutkinnon ensimmäinen osa. Pitkäkestoinen työskentely on synnyttänyt kaksi omannäköistään, improvisaatioon pohjaavaa duettoa, jotka asettuvat teoksessa 2 X 2 rinnakkain, lomittain ja päällekkäin. Työryhmä: Sofia Johansson, Iiris Laisi, Elisa Lejeune, Vappu Virkkula, Riina Hannuksela, Aarne Riikonen, Riitta Röpelinen, Virva Talonen, Ina Niemelä. Tanssiryhmä Ihanat on Helsingissä toimiva inklusiivinen tanssiryhmä, josta on vähitellen muotoutunut ammattimaisesti toimiva tanssiryhmä. Vuonna 2023 ensi-illan sai Tanssiryhmä Ihanien ja elokuvaohjaaja Kati Kallion tanssielokuvatrilogia Z-sukupolvi, joka moninaisti käsityksiämme yhdestä sukupolvesta nostamalla elokuvien päähenkilöiksi tanssijoita, joilla jokaisella on Downin syndrooma ja joita harvemmin nähdään sukupolvensa edustajina. Tämän lisäksi Ihanien tanssijat ovat esiintyneet mm. Sari Palmgrenin kävelyteoksessa Aidatut unelmat (2017, 2018) ja tehnyt useampia omia pienteoksia.
FI
53 views
Buy Ticket
Read More

Tavastian päättärit: Guilty Pleasures, Lonely Hearts Club
Tavastian Päättärit
Tavastia-klubilla juhlitaan kesän alkamista lauantaina 31.5.2025.
Guilty Pleasures on DJ Hotleeviblingin ja long legsin 2024 perustama, tämän hetken kuumpimpiin ja kysytyimpiin iltoihin kuuluva klubi-konsepti, joka on löytänyt jättiläisen lailla jalansijansa Helsingin yöelämästä. Konsepti on vallannut menneen kevään ja kesän aikana Helsingin klubeja ja täyttänyt talon toisensa perään mm. Tannerissa, Siltasessa ja Kaikussa. Festivaaleillakin tutuksi tullut kaksikko esiintyi menneenä kesänä Provinssissa, Ö Festeillä ja noteerattavimmin Flow Festivalilla, rikkoen champagne barin myyntiennätyksen-, ja lattian.Guilty Pleasures tuo pöytään taikurinomaisin elkein koko kansan salaa rakastaman englanninkielisen popin, räpin ja discon uudelleen paketoituna muodossa, jota ei voi vastustaa. Helsinkiläisistä lähtökohdistaan huolimatta kaksikon maakuntarajoja rikkova selektiokyky tanssittaa, ihastuttaa ja saa kriittisimmänkin kuulijan antautumaan paheilleen.
Lonely Hearts Club sai alkunsa vuonna 2022 kun Aino Collin ja Veerti Koski kokivat tarvetta tilalle, jossa tanssia, unelmoida ja ilmaista elämälle sykkiviä alter-egojamme. Se on paikka rakkaustarinoille, unelmille ja elämän romantisoinnille. Lonely Hearts Club tarjoilee parhaat purkkapopit sekä kuumat tanssihitit, yllätyksiä unohtamatta. Liity klubiin ja lupaamme että kanssamme et ole koskaan yksin <3
HUOM! Tavastian politiikkana on tälläkin kerralla, että opiskelijahaalarit jäävät narikkaan. Kiitos ymmärryksestä.
Saavutettavuus
Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta https://tavastiaklubi.fi/info/. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.
Eteispalvelu
Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä.
TurvallisuusohjeTavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi!
YmpäristölippuYmpäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Lisätietoja: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa. Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Liput ovelta 12 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
14 views
Buy Ticket
Read More

Puolikuu
FI
57 views
Buy Ticket
Read More

OG Ulla-Maija + SALE
OG Ulla-MaijaSuomalaisen “gangstaräpin” suurimpiin nimiin kuuluva OG Ulla-Maija on kerännyt Youtubessa julkaisemilleen videoille yli 30miljoonaa katselukertaa.OG Ulla-maijan loppuunmyydyt keikat sekä tuplaplatinaa Spotifyssa streamannut MAKIA kappale puhuvat puolestaan!SALESALE on vuonna 2024 Helsinkiläistynyt artisti.Musiikkia SALE on julkaissut vuodesta 2023 ja sinkkuja on kertynyt 4 kappaletta. SALE julkaisee ensimmäisen lyhyt soiton heinäkuussa 2024.SALE yhdistelee musiikissaan suvereenisti räpin ja melodisen laulamisen parhaita puolia.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More

Pasi ja Anssi
Pasi ja Anssi Merisärkässä!
Koulunpäättäjäisiä juhlistavat Suomen keikkaklubien suosikit Pasi ja Anssi! Eteispalvelumaksu sisältyy lipun hintaan.
Liput ovelta 26 €
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelusta 0600-1-1616 varausaika 2 arkipäivää.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: eiTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@merisarkka.fi
FI
39 views
Buy Ticket
Read More

j-hope Tour 'HOPE ON THE STAGE' in JAPAN: LIVE VIEWING
Following its February kickoff in Seoul and spanning across North America and Asia,j-hope’s first solo world tour has captivated audiences with 31 concerts in 15 regions.Now, the grand finale of ‘HOPE ON THE STAGE’ will be broadcast live in cinemas worldwide!Witness the powerful moment of j-hope sharing his hopes, wishes, and dreams with audiencesthrough his debut solo tour. Don’t miss this long-awaited opportunity to see ‘j-hope on stage’!Experience his electrifying performances, including title tracks from his solo albums - MORE,’‘Arson,’ and ‘NEURON (with Gaeko, yoonmirae)’ - as well as recent releases unveiled duringthe tour like ‘Sweet Dreams (feat. Miguel)’ and ‘MONA LISA’!Broadcast live exclusively in cinemas worldwide - experience j-hope’s inspiring soloperformances on the big screen.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More

Gasthaus Orkesteri: David Lynch -muistokonsertti
David Lynch (1946-2025) oli rakastettu elokuvaohjaaja, jonka taiteilijuus ulottui myös kuvataiteeseen ja musiikkiin. Erityisen hyvin tunnetaan hänen pitkä ja hedelmällinen yhteistyönsä säveltäjä Angelo Badalamentin kanssa. Elokuvamusiikin ohella Lynch ehti julkaista useita levytyksiä, joista viimeiseksi jäi pitkäsoitto 2024 Chrystabellin kanssa.Gasthaus Orkesterin ainutlaatuinen muistokonsertti kunnioittaa ohjaajalegendan musiikillista antia. Konsertissa kuullaan tunnettujen elokuvasävelten lisäksi harvinaisuuksia David Lynchin musiikkiuran varrelta.Konsertissa on kaksi settiä.Lisätiedot yhtyeestä:www.gasthausorkesteri.fi
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
67 views
Buy Ticket
Read More

Leffasynttärit
Kokoa enintään 15 henkilön synttäriporukka, valitse paras perhe-elokuva, tilaa herkut, ja nauti päivänsankarin ja vieraiden kanssa unohtumattomasta synttäripäivästä! Lue lisää Leffasynttäreistä: www.finnkino.fi/leffasynttarit/synttarit-finnkinollaHuomioithan, että näytöksessä noudatetaan valitsemasi elokuvan ikärajaa. Varmista siis, että valittu elokuva sopii kaikille synttärivieraille.Leffasynttärit ostettavissa vain finnkino.fi-verkkokaupasta sisään kirjautuneena (ei Finnkino Leffa -sovelluksesta).
FI
46 views
Buy Ticket
Read More

Ilmailutaidemagneetit -20 %
Yleisöopastukset torstaisin ja lauantaisin klo 11 ja 15 kesäkaudella 2022 eli ajalla 4.6.-6.8. (juhannus poislukien).Opastusten kieli on suomi, paitsi seuraavina päivinä klo 15 alkavan opastuksen kieli on englanti: 9.6. / 18.6. / 7.7. / 16.7./ 4.8. / 6.8.Ilmailumuseon yleisöopastuksilla tulevat tutuksi näyttelyn kohokohdat sekä kiinnostavat tarinat esineiden takana. Opastukset sopivat kaikenikäisille museokävijöille, ja opastus sisältyy soveltuvia pääsylipun hintaan (12/6 , alle 7 v ja Museokortilla 0 ).Opastukselle lähdetään museon asiakaspalvelun luota. Max osallistujamäärä on 20 hlö.
FI
1044 views
Buy Ticket
Read More

Macy Gray - Mastercard Preferred K-18
YHDYSVALTALAINEN SOUL-IKONI MACY GRAY SAAPUU SUOMEENGrammy-palkittu laulaja-lauluntekijä Macy Gray saapuu Suomeen osana On How Life Is -albumin 25-vuotisjuhlakiertuettaan. Soul- ja R&B-musiikin ainutlaatuinen ääni esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla sunnuntaina 1. kesäkuuta 2025. Konsertin liput tulevat myyntiin perjantaina 7. helmikuuta klo 10:00 osoitteessa lippu.fi.Vuonna 1999 julkaistu On How Life Is teki Macy Graystä kansainvälisen tähden. Albumi myi yli 9 miljoonaa kappaletta ja toi hänelle viisi Grammy-ehdokkuutta sekä voiton kategoriassa Best Pop Vocal Performance. Albumin tunnetuin kappale, I Try, on yksi 2000-luvun alun ikonisimmista soul- ja R&B-kappaleista. Helsingin konsertissa kuullaan On How Life Is -albumi kokonaisuudessaan sekä valikoituja hittejä Macy Grayn uran varrelta.Yli 20 vuoden urallaan Gray on vakiinnuttanut asemansa yhtenä modernin soul-musiikin tunnistettavimmista äänistä, ja hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Ariana Granden, Bobby Brownin ja Galacticin kanssa. Lauluäänensä ainutlaatuisen käheyden ja persoonallisen tulkintansa vuoksi Grayta on rinnastettu Billie Holidayhin ja Janis Jopliniin. Grayn tuoreempi musiikillinen ura ei ole levännyt pelkästään klassikoiden varassa. Hän on jatkanut aktiivisena ja julkaisi vuonna 2023 albumin The Reset yhdessä yhtyeensä The California Jet Clubin kanssa. Kesäkuussa 2024 ilmestyi voimabiisi I AM, jossa vierailee Big Freedia.Koe yksi 2000-luvun soul-musiikin merkkipaaluista livenä – artisti, jonka musiikki on jättänyt lähtemättömän jäljen sukupolviin.KONSERTTI:Macy Gray (US)On How Life Is 25th Anniversary Tour1.6.2025 Kulttuuritalo, HelsinkiOvet klo 18, ikäraja K-18LIPUT:Myyntiin pe 7.2. klo 10 lippu.fi:ssäLiput palvelumaksuineen alkaen 57,90 € / 53,40 € / 48,40 € + tilausmaksu (alk. 1,50 + 0,65 % tilauksesta)Saatavilla myös VIP-paketteja.
FI
35 views
Buy Ticket
Read More

Macy Gray - VIP-paketit K-18
YHDYSVALTALAINEN SOUL-IKONI MACY GRAY SAAPUU SUOMEENGrammy-palkittu laulaja-lauluntekijä Macy Gray saapuu Suomeen osana On How Life Is -albumin 25-vuotisjuhlakiertuettaan. Soul- ja R&B-musiikin ainutlaatuinen ääni esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla sunnuntaina 1. kesäkuuta 2025. Konsertin liput tulevat myyntiin perjantaina 7. helmikuuta klo 10:00 osoitteessa lippu.fi.Vuonna 1999 julkaistu On How Life Is teki Macy Graystä kansainvälisen tähden. Albumi myi yli 9 miljoonaa kappaletta ja toi hänelle viisi Grammy-ehdokkuutta sekä voiton kategoriassa Best Pop Vocal Performance. Albumin tunnetuin kappale, I Try, on yksi 2000-luvun alun ikonisimmista soul- ja R&B-kappaleista. Helsingin konsertissa kuullaan On How Life Is -albumi kokonaisuudessaan sekä valikoituja hittejä Macy Grayn uran varrelta.Yli 20 vuoden urallaan Gray on vakiinnuttanut asemansa yhtenä modernin soul-musiikin tunnistettavimmista äänistä, ja hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Ariana Granden, Bobby Brownin ja Galacticin kanssa. Lauluäänensä ainutlaatuisen käheyden ja persoonallisen tulkintansa vuoksi Grayta on rinnastettu Billie Holidayhin ja Janis Jopliniin. Grayn tuoreempi musiikillinen ura ei ole levännyt pelkästään klassikoiden varassa. Hän on jatkanut aktiivisena ja julkaisi vuonna 2023 albumin The Reset yhdessä yhtyeensä The California Jet Clubin kanssa. Kesäkuussa 2024 ilmestyi voimabiisi I AM, jossa vierailee Big Freedia.Koe yksi 2000-luvun soul-musiikin merkkipaaluista livenä – artisti, jonka musiikki on jättänyt lähtemättömän jäljen sukupolviin.KONSERTTI:Macy Gray (US)On How Life Is 25th Anniversary Tour1.6.2025 Kulttuuritalo, HelsinkiOvet klo 18, ikäraja K-18LIPUT:Myyntiin pe 7.2. klo 10 lippu.fi:ssäLiput palvelumaksuineen alkaen 57,90 € / 53,40 € / 48,40 € + tilausmaksu (alk. 1,50 + 0,65 % tilauksesta)Saatavilla myös VIP-paketteja.
FI
37 views
Buy Ticket
Read More

Marvel Studios´Infinity Saga Concert Experience
MARVEL STUDIOS´ INFINITY SAGA CONCERT EXPERIENCE -KONSERTTIKIERTUE SUOMEEN ENSI KESÄNÄEnsimmäistä kertaa Eurooppaan saapuva, elokuvan ja sinfonian eeppisellä tavalla yhdistävä Marvel Studios´Infinity Saga Concert Experience -konserttikiertue nähdään Suomessa ensi kesäkuussa.Marvel-universumin mahtavimmat sankarit kokoontuvat valkokankaalle täysimittaisen sinfoniaorkesterin esittämien, ikonisista elokuvista tuttujen sävellysten siivittämänä Helsingin Jäähallissa sunnuntaina 1. kesäkuuta. Upean visuaalinen konserttielämys tarjoaa portaalin toiseen ulottuvuuteen niin vannoutuneille Marvel-faneille kuin asiaan vasta vihkiytyvillekin. Käsinkosketeltava energia välittyy kaikille paikallaolijoille musiikin herättäessä henkiin taisteluiden jännityksen ja jokaisen sankarin matkalla kohtaamat tunteet. Ylistäviä arvioita keränneen konserttitapauksen lipunmyynti käynnistyy Lippu.fissä tiistaina 22. lokakuuta klo 9.Jännittävä konserttimatka käynnistyy Infinity-saagasta - siitä, kun asgardilaiset kätkivät Tesseraktin Maahan, ja jatkuu ajan ja avaruuden halki Tony Starkin lopulliseen uhraukseen saakka. Valkokankaalla nähdään myös Iron Manin, Captain American ja Thorin varhaisimmat päivät, kun he löytävät paikkansa Marvel Cinematic Universessa - jokainen oman unohtumattoman sankarimusiikkinsa säestämänä. Yleisö saa elää uudelleen jännittävät hetket, kun Maan mahtavimmat sankarit yhdistävät voimansa ensimmäistä kertaa ja avaavat oven Avengersin seuraavalle aallolle.Euroopan suurimmissa kaupungeissa nähtävä ainutlaatuinen Marvel Studios -seikkailu yhdistää Marvelin elokuvauniversumin tapahtumat, teemat ja hahmot juhlistaen Avengerseja, Iron Mania, Black Pantheria, Black Widow’ta , Thoria, Captain Americaa, Captain Marvelia, Hulkia, Ant Mania ja monia muita. Myöskään Guardians of the Galaxy ei jätä tätä juhlaa väliin, vaan saapuu paikalle antamaan maistiaisen ikonisesta mixtapeistaan live-orkesterin tukemana.Yli 54 tuntia elokuvia muodostavat merkittävän kokonaisuuden, joka ei ole ainoastaan kiehtonut maailmanlaajuisia yleisöjä vaan myös saavuttanut ennennäkemättömän kassamenestyksen. The Infinity Saga -elokuvien yhteenlaskettu maailmanlaajuinen lipputulo on yli 22 miljardia dollaria, mikä tekee siitä yhden historian tuottoisimmista elokuvasarjoista. Taloudellinen menestys kuvastaa Marvel Cinematic Universen valtavaa suosiota ja kulttuurivaikutusta, joka on jättänyt pysyvän elokuvallisen perinnön länsimaisen elokuvan historiaan.MARVEL STUDIOS´INFINITY SAGA CONCERT EXPERIENCESu 1.6.2025 Helsinki, JäähalliIKÄRAJATapahtuman suositusikäraja on K-12. Tätä nuorempien suositellaan saapuvan tapahtumaan täysi-ikäisen huoltajan seurassa.www.marvel.comwww.helsinginjaahalli.fiwww.fullsteam.fi
FI
40 views
Buy Ticket
Read More

Culture Pass
Culture Pass - TOP 3 kohdetta Rovaniemellä. Sisältää: • Arktikum pääsylippu • Kulttuuritalo Korundi pääsylippu • Tiedekeskus Pilke pääsylippu Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää. Tarkistathan aukioloajat: www.korundi.fi www.arktikum.fi www.tiedekeskus-pilke.fi
FI
44 views
Buy Ticket
Read More

Castle Rat (USA)
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/infoTurvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
58 views
Buy Ticket
Read More

Tanssiryhmä Ihanat : 2 x 2
pe 30.5. klo 13 la 31.5. klo 18 su 1.6. klo 13 Tanssiryhmä Ihanat : 2 x 2 2 X 2 on Riina Hannukselan taiteellisen tohtorintutkinnon ensimmäinen osa. Pitkäkestoinen työskentely on synnyttänyt kaksi omannäköistään, improvisaatioon pohjaavaa duettoa, jotka asettuvat teoksessa 2 X 2 rinnakkain, lomittain ja päällekkäin. Työryhmä: Sofia Johansson, Iiris Laisi, Elisa Lejeune, Vappu Virkkula, Riina Hannuksela, Aarne Riikonen, Riitta Röpelinen, Virva Talonen, Ina Niemelä. Tanssiryhmä Ihanat on Helsingissä toimiva inklusiivinen tanssiryhmä, josta on vähitellen muotoutunut ammattimaisesti toimiva tanssiryhmä. Vuonna 2023 ensi-illan sai Tanssiryhmä Ihanien ja elokuvaohjaaja Kati Kallion tanssielokuvatrilogia Z-sukupolvi, joka moninaisti käsityksiämme yhdestä sukupolvesta nostamalla elokuvien päähenkilöiksi tanssijoita, joilla jokaisella on Downin syndrooma ja joita harvemmin nähdään sukupolvensa edustajina. Tämän lisäksi Ihanien tanssijat ovat esiintyneet mm. Sari Palmgrenin kävelyteoksessa Aidatut unelmat (2017, 2018) ja tehnyt useampia omia pienteoksia.
FI
43 views
Buy Ticket
Read More

Macy Gray K-18
YHDYSVALTALAINEN SOUL-IKONI MACY GRAY SAAPUU SUOMEENGrammy-palkittu laulaja-lauluntekijä Macy Gray saapuu Suomeen osana On How Life Is -albumin 25-vuotisjuhlakiertuettaan. Soul- ja R&B-musiikin ainutlaatuinen ääni esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla sunnuntaina 1. kesäkuuta 2025. Konsertin liput tulevat myyntiin perjantaina 7. helmikuuta klo 10:00 osoitteessa lippu.fi.Vuonna 1999 julkaistu On How Life Is teki Macy Graystä kansainvälisen tähden. Albumi myi yli 9 miljoonaa kappaletta ja toi hänelle viisi Grammy-ehdokkuutta sekä voiton kategoriassa Best Pop Vocal Performance. Albumin tunnetuin kappale, I Try, on yksi 2000-luvun alun ikonisimmista soul- ja R&B-kappaleista. Helsingin konsertissa kuullaan On How Life Is -albumi kokonaisuudessaan sekä valikoituja hittejä Macy Grayn uran varrelta.Yli 20 vuoden urallaan Gray on vakiinnuttanut asemansa yhtenä modernin soul-musiikin tunnistettavimmista äänistä, ja hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Ariana Granden, Bobby Brownin ja Galacticin kanssa. Lauluäänensä ainutlaatuisen käheyden ja persoonallisen tulkintansa vuoksi Grayta on rinnastettu Billie Holidayhin ja Janis Jopliniin. Grayn tuoreempi musiikillinen ura ei ole levännyt pelkästään klassikoiden varassa. Hän on jatkanut aktiivisena ja julkaisi vuonna 2023 albumin The Reset yhdessä yhtyeensä The California Jet Clubin kanssa. Kesäkuussa 2024 ilmestyi voimabiisi I AM, jossa vierailee Big Freedia.Koe yksi 2000-luvun soul-musiikin merkkipaaluista livenä – artisti, jonka musiikki on jättänyt lähtemättömän jäljen sukupolviin.KONSERTTI:Macy Gray (US)On How Life Is 25th Anniversary Tour1.6.2025 Kulttuuritalo, HelsinkiOvet klo 18, ikäraja K-18LIPUT:Myyntiin pe 7.2. klo 10 lippu.fi:ssäLiput palvelumaksuineen alkaen 57,90 € / 53,40 € / 48,40 € + tilausmaksu (alk. 1,50 + 0,65 % tilauksesta)Saatavilla myös VIP-paketteja.
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

Varasto
Moraalikysymyksiä herättävä Varasto on kaikessa synkkyydessään hauska ja hirtehinen kuvaus ahtaalla elävistä ihmisistä. Miellyttävien henkilöhahmojen sijaan näytelmästä löytyy mustaa huumoria ja tiukkaa yhteiskuntakritiikkiä. Rankoille asioille nauraminen on osa ihmisen puolustusmekanismia.Kesto 2 h 30 min, väliaikaNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Näytelmäkulma-Nordic Drama Corner
FI
66 views
Buy Ticket
Read More

Pyhtään Kulttuuritalon pihakeikat 2025
Pyhtään Kulttuuritalon kesän pihakeikat tarjoavat isoja artisteja läheltä – kuin klubikeikka ulkona. Tule maalaismaisemaan koivujen katveeseen nauttimaan Suomen parhaista artisteista ja tunnelmasta.
Kesäkeikkamme tapahtuvat suojaisalla pihamaalla koivujen katveessa – kuin klubikeikka ulkona.
Paikan päältä löytyy pyöräparkki, taksitolppa ja bussipysäkki. Auton saa parkkiin kävelymatkan päähän. Kuljetuksia on järjestetty Pyhtään alueen lisäksi Kotkasta, Haminasta, Kouvolasta, Porvoosta ja Loviisasta.
Alaikäisille on tapahtumissa oma sisäänkäynti ja katsomoalue. Muu osa katsomoa on anniskelualuetta ja K18. Suositusikäraja ilman huoltajaa on 12 vuotta, koska tilaisuudessa on seisomakatsomo.
Pihakeikat järjestetään tasaisella piha-alueella, jonne on esteetön pääsy. Pyörätuoliasiakkaille on varattu oma alue lavan läheisyydestä. Vammaiskortin haltijan tai pyörätuolia käyttävän henkilön avustaja tai tukihenkilö pääsee aina maksutta palveluumme silloin, kun kortissa on A-merkintä.
Portit avautuvat kello 19:00, mahdollinen lämppäri kello 20:00 ja pääesiintyjä kello 21:30. Katso illan tarkka ohjelma Pyhtään Kulttuuritalon nettisivuilta.
Lue lisää: www.pyhtaankulttuuritalo.fi/tapahtumainfo
Café Kuppis ja näyttelyt
Nauti Pyhtään Kulttuuritalon muista antimista suositussa kahvilassamme ja tutustu kesän näyttelyihin www.cafekuppis.fi
Tapahtumat järjestää Pyhtään Kulttuuritalo OyAlaikäisille on tapahtumissa oma sisäänkäynti ja katsomoalue (muu osa katsomoa on anniskelualuetta ja K18). Suositusikäraja ilman huoltajaa on 12 vuotta, koska tilaisuudessa on seisomakatsomo.
VIP-liput: www.pyhtaankulttuuritalo.fi/vip
VIP-lipuilla pääset viettämään iltaa Kulttuuritalon viihtyisiin sisätiloihin ja ulkoterassille. Hintaan kuuluu herkullinen buffet-illallinen, oma baari palveluineen sekä pihan katetulla ja sisustetulla VIP-terassilla hengailu kavereiden kanssa. Korotetulla terassilla on runsas määrä istumapaikkoja sekä erinomaiset näkymät lavalle.
FI
67 views
Buy Ticket
Read More