466 result(s) found for ""

The Sounds image
The Sounds
Legendaarinen rautalankayhtye The Sounds tarjoilee Louhisalin iltapäiväkonsertissa hittejään, mm. Emma ja Mandschurian Beat. The Sounds tunnetaan suomen ensimmäisenä kevyen musiikin vientimenestyksenä, Mandschurian Beat myi japanissa ja kaukoidässä yli miljoona kappalettaVuonna 1961 syksyllä perustettu The Sounds -kitarayhtye sai läpimurtonsa vuonna 1963 julkaistulla levyllä Emma, joka meni suoraan kärkeen '8 Kärjessä' radio-ohjelmassa sekä kotimaisella että ulkomaalaisella listalla. Emma heilui eri listojen kärjessä lähes puoli vuotta ja näytti suuntaa useille nuorille tuleville kitaristeille. Levyn B-puolen kappale Mandschurian Beat oli suomalaisen kevyen musiikin ensimmäinen vientimenestys myyden yli miljoona kappaletta Japanissa ja kaukoidässä. Vuonna 1965 yhtyeen jäsenet menivät tauolle ja keskittyivät opiskeluun ja työelämään. Tauko kesti liki 46 vuotta, ja vuonna 2011 yhtye aloitti toimintansa uudelleen lähes alkuperäisessä kokoonpanossa. Saman vuoden kesäkuussa yhtye esiintyi ensimmäisen kerran pitkän tauon jälkeen Nastolan Rautalankafestareilla. 2013 ilmestyi uusi levy “Live At Arcada Studios” viisikymmentä vuotta ensimmäisestä levytyksestä. Tänä päivänä yhtye keikkailee ja levyttää edelleen säännöllisesti kokoonpanossa:Peter Ekman, basso - perustajajäsen 1961Esa Helasvuo, kiipparit - mukana vuodesta 1964Jomme Kettunen, rummut - mukana vuodesta 2016Ave Lönnfors, kitara ja laulu - mukana vuodesta 2019Pete Kinnunen, soolokitara - mukana vuodesta 2023The Sounds | LouhisaliTo 15.5. klo 15S/K-18, salissa ravintolapalvelut, rajattu anniskelualueLiput 19,90 € + tilausmaksut (alk. 1,50 €), lippu.fiTila on esteetönSaattajaliput (1,60 €) saatavilla lippu.fin puhelinpalvelusta (nro 0600 900 900, hinta 2 €/min + pvm/mpm, avoinna ma-la klo 9-21 ja su klo 10-18) sekä täyden palvelun myyntipisteistä ja R-kioskeilta kautta maan.
Hildur image
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
MEET & GREET LAUANTAI image
MEET & GREET LAUANTAI
TAOM Helsinki International Snooker Cup järjestetään jälleen toukokuussa 2025Kahdeksan snooker-maailman parhaimmistoon kuuluvaa pelaajaa Suomeen kerännyt TAOM Helsinki International Snooker Cup järjestettiin ensimmäistä kertaa toukokuussa 2024. Loppuunmyyty ammattilaisturnaus saa jatkoa. Kulttuuritalolla 17.-18. toukokuuta 2025 järjestettävässä TAOM Helsinki International Snooker Cupissa nähdään monta maailmanmestaria sekä tämän hetken ranking-listan ykkönen, kakkonen ja kolmonen. Mukana ovat mm. hallitseva maailmanmestari ja TAOM Helsinki International Snooker Cupin tämän vuoden voittaja Ali Carter, maailman ranking listan ykkönen Mark Allen, kolminkertainen maailmanmestari Mark Williams ja maailman ranking listan sijalta kaksi löytyvä Judd Trump. Ensi vuoden turnauksessa palkintorahaa on jaossa yhteensä 250 000 euroa.Helsingistä tulee jälleen snooker-maailman keskipiste toukokuun lopussa, kun TAOM Helsinki International Snooker Cup järjestetään toistamiseen Helsingin Kulttuuritalolla. Kansainvälisessä snooker-turnauksessa järjestetään yhteensä seitsemän ottelua, joissa kahdeksan maailman parhaimmistoon lukeutuvaa snooker-ammattilaista kamppailee turnausvoitosta. Jaossa on yhteensä 250 000 euroa palkintorahana.Turnaukseen osallistuu jälleen snooker-maailman kermaa. Lauantaina 18.5. järjestettävissä neljännesvälierissä kolminkertainen maailmanmestari Mark Williams saa vastaansa vuoden 2005 maailmanmestari Shaun Murphyn, joka on pelannut itsensä MM-finaaliin peräti neljä kertaa. Maailmanlistan sijalta kaksi löytyvä Judd Trump kohtaa lauantaina Zhang Andan, jota vastaan pelasi mm. vuoden 2023 English Openin finaalissa. Nelinkertainen maailmanmestari John Higgins saa vastaansa Ali Carterin, joka nähtiin historian ensimmäisen TAOM Helsinki International Snooker Cupin finaalissa. Lauantai-illan huipentaa ottelu, jossa hallitseva maailmanmestari ja ranking listan sijalta kolme löytyvä Kyren Wilson pelaa sunnuntain välieräpaikasta maailmanlistan ykköstä Mark Allenia vastaan. Sunnuntaina pelataan kaksi välieräottelua sekä turnauksen huipentava finaali.- TAOM Helsinki International Snooker Cup on Pohjoismaiden ainoa snookerin ammattilaiskilpailu ja World Snooker Tourin ulkopuolelta suurin Euroopassa pelattava turnaus. Minulla on ilo laji-ihmisenä tuoda snookeria esille kovan luokan tapahtumajärjestäjän kanssa. Tämä on juuri sitä, mitä snooker on Suomessa kaivannut, sanoo turnausta yhdessä Gramopopin kanssa järjestävä Biljardikauppa.fi:n Jussi Tyrkkö, jolla on itselläänkin usean vuoden kokemus snookerin ammattilaispelikentistä, useita SM-mitaleita eri biljardilajeista sekä 20 vuotta biljardiyrittäjänä.TAOM Helsinki International Snooker Cup 17.-18.5.2025Helsingin KulttuuritaloPelaajat: Mark Williams, Shaun Murphy, Judd Trump, Zhang Anda, John Higgins, Ali Carter, Kyren Wilson ja Mark AllenOtteluaikataulut ja liput:Lauantai 17.5.Neljännesvälierät12.00 Mark Williams - Shaun Murphy15.00 Judd Trump - Zhang Anda18.00 John Higgins - Ali Carter21.00 Mark Allen - Kyren WilsonSunnuntai 18.5.Välierät12.00 voittajat lauantain klo 12 ja klo 15 otteluista15.00 voittajat lauantain klo 18 ja klo 21 otteluistaLoppuottelu19.00 voittajat sunnuntain välieräotteluistaMyynnissä sekä ikärajallisia että ikärajattomia lippuja.Käsiohjelma sisältyy lippujen hintaan.VIP-liput:Lisäksi tarjolla on ottelukohtaisia VIP-lippuja, jotka sisältävät parhaat istumapaikat, meet & greet -tapaamisen kyseisen pelin pelaajien kanssa + polaroid-valokuvan, sekä kahvin ja suolaisen piirakan.Meet &  Greet -liput:Lauantain meet & greet -lippu on kokopäivälippu ja sisältää tapaamisen kunkin ottelun pelaajien kanssa tunti ennen ottelun alkua sekä 4x polaroid-kuva.Sunnuntain meet & greet -lippu on ottelukohtainen ja sisältää tapaamisen kyseisen ottelun pelaajien kanssa tunti ennen ottelun alkua sekä polaroid-kuvan.HUOM! Meet &  greet -lippu ei sisällä sisäänpääsyä otteluihin. Otteluliput ostettava erikseen.Järjestäjä: Gramopop Oy ja Biljardikauppa.fi www.snookercup.fi
2 PÄIVÄN LIPPU 17.-18.5.2025 image
2 PÄIVÄN LIPPU 17.-18.5.2025

1 PÄIVÄN LIPPU LAUANTAI 17.5.2025 image
1 PÄIVÄN LIPPU LAUANTAI 17.5.2025

Ottelulippu MARK WILLIAMS - SHAUN MURPHY image
Ottelulippu MARK WILLIAMS - SHAUN MURPHY

Ottelulippu JUDD TRUMP - ZHANG ANDA image
Ottelulippu JUDD TRUMP - ZHANG ANDA

TAOM Helsinki International Snooker Cup Ottelulippu JOHN HIGGINS - ALI CARTER image
TAOM Helsinki International Snooker Cup Ottelulippu JOHN HIGGINS - ALI CARTER

Ottelulippu MARK ALLEN - KYREN WILSON image
Ottelulippu MARK ALLEN - KYREN WILSON

Hovimäki image
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!

MEET & GREET SUNNUNTAI 1. VÄLIERÄ image
MEET & GREET SUNNUNTAI 1. VÄLIERÄ
TAOM Helsinki International Snooker Cup järjestetään jälleen toukokuussa 2025Kahdeksan snooker-maailman parhaimmistoon kuuluvaa pelaajaa Suomeen kerännyt TAOM Helsinki International Snooker Cup järjestettiin ensimmäistä kertaa toukokuussa 2024. Loppuunmyyty ammattilaisturnaus saa jatkoa. Kulttuuritalolla 17.-18. toukokuuta 2025 järjestettävässä TAOM Helsinki International Snooker Cupissa nähdään monta maailmanmestaria sekä tämän hetken ranking-listan ykkönen, kakkonen ja kolmonen. Mukana ovat mm. hallitseva maailmanmestari ja TAOM Helsinki International Snooker Cupin tämän vuoden voittaja Ali Carter, maailman ranking listan ykkönen Mark Allen, kolminkertainen maailmanmestari Mark Williams ja maailman ranking listan sijalta kaksi löytyvä Judd Trump. Ensi vuoden turnauksessa palkintorahaa on jaossa yhteensä 250 000 euroa.Helsingistä tulee jälleen snooker-maailman keskipiste toukokuun lopussa, kun TAOM Helsinki International Snooker Cup järjestetään toistamiseen Helsingin Kulttuuritalolla. Kansainvälisessä snooker-turnauksessa järjestetään yhteensä seitsemän ottelua, joissa kahdeksan maailman parhaimmistoon lukeutuvaa snooker-ammattilaista kamppailee turnausvoitosta. Jaossa on yhteensä 250 000 euroa palkintorahana.Turnaukseen osallistuu jälleen snooker-maailman kermaa. Lauantaina 18.5. järjestettävissä neljännesvälierissä kolminkertainen maailmanmestari Mark Williams saa vastaansa vuoden 2005 maailmanmestari Shaun Murphyn, joka on pelannut itsensä MM-finaaliin peräti neljä kertaa. Maailmanlistan sijalta kaksi löytyvä Judd Trump kohtaa lauantaina Zhang Andan, jota vastaan pelasi mm. vuoden 2023 English Openin finaalissa. Nelinkertainen maailmanmestari John Higgins saa vastaansa Ali Carterin, joka nähtiin historian ensimmäisen TAOM Helsinki International Snooker Cupin finaalissa. Lauantai-illan huipentaa ottelu, jossa hallitseva maailmanmestari ja ranking listan sijalta kolme löytyvä Kyren Wilson pelaa sunnuntain välieräpaikasta maailmanlistan ykköstä Mark Allenia vastaan. Sunnuntaina pelataan kaksi välieräottelua sekä turnauksen huipentava finaali.- TAOM Helsinki International Snooker Cup on Pohjoismaiden ainoa snookerin ammattilaiskilpailu ja World Snooker Tourin ulkopuolelta suurin Euroopassa pelattava turnaus. Minulla on ilo laji-ihmisenä tuoda snookeria esille kovan luokan tapahtumajärjestäjän kanssa. Tämä on juuri sitä, mitä snooker on Suomessa kaivannut, sanoo turnausta yhdessä Gramopopin kanssa järjestävä Biljardikauppa.fi:n Jussi Tyrkkö, jolla on itselläänkin usean vuoden kokemus snookerin ammattilaispelikentistä, useita SM-mitaleita eri biljardilajeista sekä 20 vuotta biljardiyrittäjänä.TAOM Helsinki International Snooker Cup 17.-18.5.2025Helsingin KulttuuritaloPelaajat: Mark Williams, Shaun Murphy, Judd Trump, Zhang Anda, John Higgins, Ali Carter, Kyren Wilson ja Mark AllenOtteluaikataulut ja liput:Lauantai 17.5.Neljännesvälierät12.00 Mark Williams - Shaun Murphy15.00 Judd Trump - Zhang Anda18.00 John Higgins - Ali Carter21.00 Mark Allen - Kyren WilsonSunnuntai 18.5.Välierät12.00 voittajat lauantain klo 12 ja klo 15 otteluista15.00 voittajat lauantain klo 18 ja klo 21 otteluistaLoppuottelu19.00 voittajat sunnuntain välieräotteluistaMyynnissä sekä ikärajallisia että ikärajattomia lippuja.Käsiohjelma sisältyy lippujen hintaan.VIP-liput:Lisäksi tarjolla on ottelukohtaisia VIP-lippuja, jotka sisältävät parhaat istumapaikat, meet & greet -tapaamisen kyseisen pelin pelaajien kanssa + polaroid-valokuvan, sekä kahvin ja suolaisen piirakan.Meet &  Greet -liput:Lauantain meet & greet -lippu on kokopäivälippu ja sisältää tapaamisen kunkin ottelun pelaajien kanssa tunti ennen ottelun alkua sekä 4x polaroid-kuva.Sunnuntain meet & greet -lippu on ottelukohtainen ja sisältää tapaamisen kyseisen ottelun pelaajien kanssa tunti ennen ottelun alkua sekä polaroid-kuvan.HUOM! Meet &  greet -lippu ei sisällä sisäänpääsyä otteluihin. Otteluliput ostettava erikseen.Järjestäjä: Gramopop Oy ja Biljardikauppa.fi www.snookercup.fi
1 PÄIVÄN LIPPU SUNNUNTAI 18.5.2025 image
1 PÄIVÄN LIPPU SUNNUNTAI 18.5.2025

Ottelulippu, 1. välierä image
Ottelulippu, 1. välierä

MEET & GREET SUNNUNTAI 2. VÄLIERÄ image
MEET & GREET SUNNUNTAI 2. VÄLIERÄ

Ottelulippu, 2. välierä image
Ottelulippu, 2. välierä

MEET & GREET SUNNUNTAI FINAALI image
MEET & GREET SUNNUNTAI FINAALI

Ottelulippu, finaali image
Ottelulippu, finaali

Kuuloke image
Kuuloke
TAOM Helsinki International Snooker Cup järjestetään jälleen toukokuussa 2025Kahdeksan snooker-maailman parhaimmistoon kuuluvaa pelaajaa Suomeen kerännyt TAOM Helsinki International Snooker Cup järjestettiin ensimmäistä kertaa toukokuussa 2024. Loppuunmyyty ammattilaisturnaus saa jatkoa. Kulttuuritalolla 17.-18. toukokuuta 2025 järjestettävässä TAOM Helsinki International Snooker Cupissa nähdään monta maailmanmestaria sekä tämän hetken ranking-listan ykkönen, kakkonen ja kolmonen. Mukana ovat mm. hallitseva maailmanmestari ja TAOM Helsinki International Snooker Cupin tämän vuoden voittaja Ali Carter, maailman ranking listan ykkönen Mark Allen, kolminkertainen maailmanmestari Mark Williams ja maailman ranking listan sijalta kaksi löytyvä Judd Trump. Ensi vuoden turnauksessa palkintorahaa on jaossa yhteensä 250 000 euroa.Helsingistä tulee jälleen snooker-maailman keskipiste toukokuun lopussa, kun TAOM Helsinki International Snooker Cup järjestetään toistamiseen Helsingin Kulttuuritalolla. Kansainvälisessä snooker-turnauksessa järjestetään yhteensä seitsemän ottelua, joissa kahdeksan maailman parhaimmistoon lukeutuvaa snooker-ammattilaista kamppailee turnausvoitosta. Jaossa on yhteensä 250 000 euroa palkintorahana.Turnaukseen osallistuu jälleen snooker-maailman kermaa. Lauantaina 18.5. järjestettävissä neljännesvälierissä kolminkertainen maailmanmestari Mark Williams saa vastaansa vuoden 2005 maailmanmestari Shaun Murphyn, joka on pelannut itsensä MM-finaaliin peräti neljä kertaa. Maailmanlistan sijalta kaksi löytyvä Judd Trump kohtaa lauantaina Zhang Andan, jota vastaan pelasi mm. vuoden 2023 English Openin finaalissa. Nelinkertainen maailmanmestari John Higgins saa vastaansa Ali Carterin, joka nähtiin historian ensimmäisen TAOM Helsinki International Snooker Cupin finaalissa. Lauantai-illan huipentaa ottelu, jossa hallitseva maailmanmestari ja ranking listan sijalta kolme löytyvä Kyren Wilson pelaa sunnuntain välieräpaikasta maailmanlistan ykköstä Mark Allenia vastaan. Sunnuntaina pelataan kaksi välieräottelua sekä turnauksen huipentava finaali.- TAOM Helsinki International Snooker Cup on Pohjoismaiden ainoa snookerin ammattilaiskilpailu ja World Snooker Tourin ulkopuolelta suurin Euroopassa pelattava turnaus. Minulla on ilo laji-ihmisenä tuoda snookeria esille kovan luokan tapahtumajärjestäjän kanssa. Tämä on juuri sitä, mitä snooker on Suomessa kaivannut, sanoo turnausta yhdessä Gramopopin kanssa järjestävä Biljardikauppa.fi:n Jussi Tyrkkö, jolla on itselläänkin usean vuoden kokemus snookerin ammattilaispelikentistä, useita SM-mitaleita eri biljardilajeista sekä 20 vuotta biljardiyrittäjänä.TAOM Helsinki International Snooker Cup 17.-18.5.2025Helsingin KulttuuritaloPelaajat: Mark Williams, Shaun Murphy, Judd Trump, Zhang Anda, John Higgins, Ali Carter, Kyren Wilson ja Mark AllenOtteluaikataulut ja liput:Lauantai 17.5.Neljännesvälierät12.00 Mark Williams - Shaun Murphy15.00 Judd Trump - Zhang Anda18.00 John Higgins - Ali Carter21.00 Mark Allen - Kyren WilsonSunnuntai 18.5.Välierät12.00 voittajat lauantain klo 12 ja klo 15 otteluista15.00 voittajat lauantain klo 18 ja klo 21 otteluistaLoppuottelu19.00 voittajat sunnuntain välieräotteluistaMyynnissä sekä ikärajallisia että ikärajattomia lippuja.Käsiohjelma sisältyy lippujen hintaan.VIP-liput:Lisäksi tarjolla on ottelukohtaisia VIP-lippuja, jotka sisältävät parhaat istumapaikat, meet & greet -tapaamisen kyseisen pelin pelaajien kanssa + polaroid-valokuvan, sekä kahvin ja suolaisen piirakan.Meet &  Greet -liput:Lauantain meet & greet -lippu on kokopäivälippu ja sisältää tapaamisen kunkin ottelun pelaajien kanssa tunti ennen ottelun alkua sekä 4x polaroid-kuva.Sunnuntain meet & greet -lippu on ottelukohtainen ja sisältää tapaamisen kyseisen ottelun pelaajien kanssa tunti ennen ottelun alkua sekä polaroid-kuvan.HUOM! Meet &  greet -lippu ei sisällä sisäänpääsyä otteluihin. Otteluliput ostettava erikseen.Järjestäjä: Gramopop Oy ja Biljardikauppa.fiwww.snookercup.fi