3096 result(s) found for ""

An evening with Dream Theatre - VIP paketit image
An evening with Dream Theatre - VIP paketit
An Evening With Dream Theater Dream Theaterin 40-vuotisjuhlakiertue Suomeen 6. marraskuuta! Rumpali Mike Portnoy mukana kokoonpanossa 14 vuoden jälkeen. Suomessa valtavaa suosiota nauttiva projejättiläinen Dream Theater täyttää 40 vuotta ja suuntaa juhlavuoden kunniaksi mittavalle kiertueelle, jonka Euroopan päivät julkaistaan tänään. An Evening With Dream Theater 40th Anniversary Tour -kiertue saapuu myös Suomeen, jossa yhtye nähdään Espoon Metro Areenalla 6. marraskuuta. Lokakuussa alkava kiertue on merkityksellinen yhtyeelle monin tavoin, ja erityinen ilonaihe on Dream Theaterin matkaaminen jälleen 14 vuoden takaisessa kokoonpanossa, rumpali Mike Portnoyn palattua bändin riveihin James LaBrien, John Myungin, John Petruccin ja Jordan Rudessin rinnalle. Portnoyn ja muun yhtyeen tiet erosivat vuonna 2009 julkaistun Black Clouds & Silver Linings -albumin jälkeen. Urallaan lukemattomia palkintoja kahminut ja myös Grammylla palkittu Dream Theater kertoo tulevien iltojen sisältävän bändin klassikoita vuosien varrelta, mutta myös bändin omia suosikkeja, joten luvassa on unohtumaton ilta. “Tämä kiertue tulee olemaan uskomattoman erityinen meille kaikille. Jokainen show on varmasti täynnä odotuksia ja erilaisia tunteita. Emme malttaisi odottaa, että pääsemme astumaan lavalle jälleen yhdessä ja aloittamaan historiallisen 40-vuotisen uramme juhlinnan kaikkien kanssa tänä syksynä. Ja tämähän on vasta alkua, luvassa on paljon jännittäviä uutisia tulevien kuukausien aikana”, bändi kertoo. Yli 15 miljoonaa albumia tähänastisen uransa aikana myynyt Dream Theater on viihtynyt viime aikoina omalla DTHQ studiollaan, jossa jälleen klassikkokokoonpanossa toimiva yhtye työstää järjestyksessään 16. studioalbumiaan. Lisätietoja tulevasta julkaisusta saadaan lähitulevaisuudessa.
An Evening With Dream Theater - 40th Anniversary Tour 2024 – 2025 image
An Evening With Dream Theater - 40th Anniversary Tour 2024 – 2025
An Evening With Dream Theater Dream Theaterin 40-vuotisjuhlakiertue Suomeen 6. marraskuuta! Rumpali Mike Portnoy mukana kokoonpanossa 14 vuoden jälkeen. Suomessa valtavaa suosiota nauttiva projejättiläinen Dream Theater täyttää 40 vuotta ja suuntaa juhlavuoden kunniaksi mittavalle kiertueelle, jonka Euroopan päivät julkaistaan tänään. An Evening With Dream Theater 40th Anniversary Tour -kiertue saapuu myös Suomeen, jossa yhtye nähdään Espoon Metro Areenalla 6. marraskuuta. Lokakuussa alkava kiertue on merkityksellinen yhtyeelle monin tavoin, ja erityinen ilonaihe on Dream Theaterin matkaaminen jälleen 14 vuoden takaisessa kokoonpanossa, rumpali Mike Portnoyn palattua bändin riveihin James LaBrien, John Myungin, John Petruccin ja Jordan Rudessin rinnalle. Portnoyn ja muun yhtyeen tiet erosivat vuonna 2009 julkaistun Black Clouds & Silver Linings -albumin jälkeen. Urallaan lukemattomia palkintoja kahminut ja myös Grammylla palkittu Dream Theater kertoo tulevien iltojen sisältävän bändin klassikoita vuosien varrelta, mutta myös bändin omia suosikkeja, joten luvassa on unohtumaton ilta. “Tämä kiertue tulee olemaan uskomattoman erityinen meille kaikille. Jokainen show on varmasti täynnä odotuksia ja erilaisia tunteita. Emme malttaisi odottaa, että pääsemme astumaan lavalle jälleen yhdessä ja aloittamaan historiallisen 40-vuotisen uramme juhlinnan kaikkien kanssa tänä syksynä. Ja tämähän on vasta alkua, luvassa on paljon jännittäviä uutisia tulevien kuukausien aikana”, bändi kertoo. Yli 15 miljoonaa albumia tähänastisen uransa aikana myynyt Dream Theater on viihtynyt viime aikoina omalla DTHQ studiollaan, jossa jälleen klassikkokokoonpanossa toimiva yhtye työstää järjestyksessään 16. studioalbumiaan. Lisätietoja tulevasta julkaisusta saadaan lähitulevaisuudessa.
Pekka Ruuska + Aleksanteri Hakaniemi image
Pekka Ruuska + Aleksanteri Hakaniemi
Pekka Ruuska puhaltaa pölyt kitaralaukun päältä! Lähes kolme vuosikymmentä äärimmäisen säästeliäästi esiintynyt laulaja ja lauluntekijä Pekka Ruuska palaa estradeille vuonna 2024. Ruuska on kasannut uuden yhtyeen, jonka kanssa hän esittää omaa tuotantoaan ryyditettynä poiminnoilla ”suomalaisesta laulukirjasta”.”Kun sain levytuottajan työni päätökseen vuoden -23 lopussa, halusin heti alkaa musisoida taas itse. Ja ah, miten hyvältä se tuntuikaan”, intoilee Ruuska. ”Yllättävän moni vanhoista lauluistani on tuotavissa yleisön eteen vielä tänäkin päivänä. Sovitamme niitä uusiksi, ja etsimme uutta kulmaa kertoa näitä tarinoita kolme vuosikymmentä vanhempana. Lisäksi haluan liittää konsertteihin poimintoja suomalaisesta lauluaarteistosta, en tarkkaan tiedä vielä mitä, mutta tämä ajatus sytyttää kovasti. Tähän asti olen laulanut vain omia laulujani."”On myös virkistävää kasata bändimme ohjelmistoa vailla hittipaineita. Toisin kuin levytuottajana, voin ajatella pelkästään laulujen sisältöä ja niitä teemoja, joiden ympärille haluan konsertin rakentaa. Tavoitteena on, että kuulija lähtee konsertistamme kohottautuneena ja kosketettuna, hyvän hetken kokeneena.”Ruuskan itsensä lavalla ovat Tuomo Dahlblom (kitara), Eeva Koivusalo (basso), Maria Ilmoniemi (koskettimet) ja Markus Malin (rummut).Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Konsertti on ikärajaton. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta. Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Laura  S image
Laura S
Laura  Mikä on sinun unelmiesi hinta? Harri on paiskinut koko ikänsä rakennusalan töitä kohoten apupojasta menestyväksi yrittäjäksi.  Huipulla kilpailu on kuitenkin kovaa, ja ison rahan bisneksessä lakikirja on usein vain tiellä.    Stressi ja unettomuus painavat Harria, eikä tilannetta helpota, kun yllätysvierailulle saapuu mies menneisyydestä perimään saataviaan.  Harrin vaimo Reetta on ollut miehensä tukena ja kumppanina jo viisitoista vuotta, mutta Harrin todellinen intohimon kohde on hänen nuoruutensa rakastettu Laura.  Haaskatuiksi kokemiensa vuosien paino harteillaan Harri haluaa repäistä itsensä irti vanhoista kuvioista, kääntää elämässään uuden sivun, kokea jotain todellista.  Todellisuudessa on kuitenkin valuvika: se on arvaamaton. Pasi Lampelan uutuusdraama Laura on tiukasti etenevä, terävien käänteiden näytelmä vastuusta, häpeästä ja syyllisyydestä. Se kysyy, mikä on unelmiemme ja elämänvalintojemme hinta. Näytelmä on enemmän kuin perinteinen kolmiodraama; se kasvaa peilikuvaksi nykyajan rikkinäisen ihmisen jatkuvasti kasvavista paineista niin työelämässä kuin ihmissuhteissa. Onko se, mitä luulemme onnen täyttymykseksi, lopulta suurta harhaa? Jyväskylän kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin yhteistuotantoa tähdittävät valovoimaiset näyttelijät molemmista teattereista. Kantaesitys Jyväskylän kaupunginteatterissa 31.10.2024 klo 19 Ensi-ilta Kansallisteatterissa keväällä 2025 Ohjaus ja käsikirjoitus Pasi Lampela Lavastussuunnittelu Markus Tsokkinen Pukusuunnittelu Tellervo Syrjäkari (JKT) Valosuunnittelu Japo Granlund (JKT) Äänisuunnittelu Juuso Voltti (vier.) Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Niina Vattulainen Rooleissa Maria Kuusiluoma (SKT), Hannu Lintukoski (JKT), Esa-Matti Long (SKT), Piia Mannisenmäki (JKT) ja Jukka-Pekka Mikkonen (JKT) Ensi-ilta 31.10.2024 klo 19 Paviljongin suurella näyttämöllä Liput peruslippu 35 €   eläkeläiset 33 €  alennuslippu 25 € Ikäsuositus 12+ 
Angels in America image
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Musiikki Stina Koistinen ja Joonas Outakoski Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
Hildur Ensi-ilta image
Hildur Ensi-ilta
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.