4210 result(s) found for ""
Ilon aika
Arne LygreILON AIKAIlon aika kertoo nykyaikaisista parisuhteista - rakkaussuhteista, sisarusten välisestä kiintymyksestä, haastavasta vanhemmuudesta ja ystävyydestä. Se kertoo äideistä, tyttäristä, veljistä, naapureista, tutuista ja tuntemattomista ihmisistä, joiden elämät tänään kohtaavat toisensa.Äiti ja aikuinen tytär istuvat penkillä, joenvarressa, hautausmaan lähellä. He tapaavat pitkästä aikaa ja odottavat perheen poikaa, Akslea, joka liittyisi pian seuraan. Kun Aksle viimein saapuu, hänellä on uutinen. Hän on päättänyt jättää koko nykyisen elämänsä, kumppaninsa, kotikaupunkinsa, vanhempansa ja sisarensa. Hän on päättänyt kadota. Hän on pakannut tavaransa, hän ajaa pian tiehensä. Akslen lähdön jälkeen äiti lähtee tapaamaan Akslen elämänkumppania ymmärtääkseen paremmin poikansa ratkaisua. Äiti päättyy juhliin, tapaa tuntemattomia ihmisiä, ja hänen saamansa vastaukset yllättävät lopulta kaikki.Ilon aika on täysiä katsomoita Norjassa, Ruotsissa ja Ranskassa kerännyt leikkisä, toiveikas ja omaperäinen kuvaelma elämänvalinnoista ja pyrkimyksestä löytää yhteys muihin.Esityksen musiikin säveltää ja esittää livenä artisti Islaja.Rooleissa: Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääOhjaus: Tatu HämäläinenSuomennos: Ari-Pekka LahtiSävellys ja muusikko: IslajaLavastus, pukusuunnittelu ja valosuunnittelu: Chrisander BrunÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka Lahti
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Jackie - Tyttö ja kuolema IV
Jackie – Tyttö ja kuolema IVSuurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18, joissa lasin saa viedä saliin. Ikärajattomia näytäntöjä ovat la 12.10. klo 16, pe 25.10. klo 14, ke 30.10. klo 19.Suomen kantaesitys 1.10.2024 Myllyteatterin ja Teatteri Avoimien Ovien yhteistuotantona!Kirjallisuuden nobelisti Elfriede Jelinekin näytelmä Jackie – Tyttö ja kuolema IV on postuumi syväsukellus Yhdysvaltain ikonisimman ”ensimmäisen naisen” Jaqueline Kennedyn mieleen. Viiltävän humoristinen teksti rakentuu hänestä otettujen, maailmaa vavahduttaneiden valokuvien varaan. Huolitellun kuvan syvyyksistä vyöryy kuitenkin esiin koko eletyn elämän spektri: roolit, riippuvuudet ja ruumiin rapistuminen, makea elämä, mustasukkaisuus, menetetyt miehet ja lapset.Jackie – tyttö ja kuolema IV lihallistaa näyttämölle Jackie Kennedystä otetut, maailmaa vavahduttaneet ikoniset kuvat pop-taiteesta tutuin, sykkivin sävyin. Samalla esitys luotaa aikamme huomiotalouden äärimmäisen yksilökeskeistä maailmaa. Näyn, siis olen?Jackien näyttämölle tuo ohjaajapari, nukketeatteritaiteilija Maiju Tainio ja Myllyteatterin taiteellinen johtaja, näyttelijä-ohjaaja Jaakko Kiljunen. Tulos on nykynukketeatterilla maustettua fyysisen näyttelijäntyön juhlaa. Esityksessä Jaquelinea näyttämällä ruumiillistavat kaksi upeaa naisnäyttelijää, Mirva Kuivalainen ja Yuko Takeda.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Petrus Schroderus: Rakkauden voima
Petrus Schroderus: Rakkauden Voima!Petrus Schroderus, tenoriRiku Niemi - OrchestraTenori Petrus Schroderuksen ura on kulkenut poliisista oopperalaulajaksi, oopperalaulajasta poliisiksi, poliisista klassisen viihteen ainutlaatuiseksi tulkitsijaksi. Matkan varrella, niin työssä kuin henkilökohtaisessa elämässä on ollut nousuja ja laskuja. Vaikeuksista noustessa on keskeistä ollut sisu, usko, toivo ja rakkaus. Ja näistä suurin on rakkaus. Rakkauden Voima!-konsertti kertoo musiikin keinoin tarinaa parantavasta, vahvistavasta rakkaudesta, josta syntyvän voiman avulla suurimmatkin haasteet voitetaan. Tämän upean konsertin orkesterina toimii Riku Niemi - Orchestran 10-henkinen kokoonpano.Poliisista oopperalaulajaksi, oopperalaulajasta poliisiksi, poliisista ilmiöksi! Oululaisen poliisin Petrus Schroderuksen ura oopperalaulajana alkoi varsinaisesti Timo Mustakallio-laulukilpailun voitosta Savonlinnan Oopperajuhlilla kesällä 2004. Kiinnitys Suomen kansallisoopperaan toi seuraavien vuosien aikana hänelle useiden oopperateosten päärooleja. Petrus esiintyi myös Savonlinnan oopperajuhlien produktioissa sekä konserttisolistina eri puolilla maailmaa. Hänen kaikkien katsottavissa olevat videoesiintymisensä ovat herättäneet valtavan kiinnostuksen maailmalla. Merkittävimpänä Rakasta sinua elämä, jonka katselukertojen määrä Youtubessa lähentelee jo 4 miljoonaa.Vuonna 2012 Petrus palasi kotikaupunkiinsa Ouluun poliisin tehtäviin, mutta laulamisen kipinä ei sammunut. Nyt vuosia myöhemmin, Petruksen musiikin painopiste on muuttunut oopperasta ikivihreiden klassikoiden, slaavilaisten romanssien ja kansanmusiikin suuntaan ja suosio on räjähtänyt. Petrus lopetti poliisityöt kesällä 2022 keskittyäkseen täysin laulajan uraan. On syntynyt ilmiö, Petrus Schroderus.RNO – KOKO SUOMEN ORKESTERIRNO on vuonna 2005 perustettu rytmimusiikin ammattiorkesteri. Sen 25-henkisen orkesterikokoonpanon muodostavat big band ja jousisoitinryhmä. RNO esiintyy myös solistiorkesteri- ja kamarikokoonpanoina. RNO on koko Suomen orkesteri. RNO:n kotipaikka on Helsinki, mutta orkesteri kiertää esiintymässä eri puolilla maata. Tähän mennessä RNO on konsertoinut kaikkiaan 132 paikkakunnalla Suomessa.RNO:n monipuolinen ohjelmisto koostuu viihde- ja rytmimusiikin kotimaisten ja kansainvälisten klassikoiden lisäksi rohkeista poiminnoista musiikin eri tyylisuunnista. RNO myös tilaa teoksia kotimaisilta rytmimusiikin säveltäjiltä ja sovittajilta. RNO saa toimintaansa rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
FI
141 views
Buy Ticket
Read More
High School Dropouts K-18
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Arttu Wiskari
Elokuussa 2020 viidennen studioalbuminsa, suoraan virallisen albumilistan ykköseksi nousseen Suomen muotoisen pilven alla julkaisseen Arttu Wiskarin viimeisimmät singlet ovat olleet jymymenestyksiä. Arttu rikkoi Leavings-Orkesterin kanssa tehdyllä kappaleella, Tässäkö tää oli? henkilökohtaisen ennätyksensä: Se on ensimmäinen hänen biiseistään, joka on noussut Spotifyn top 50 -listan ykköseksi! Laulu viihtyi listan kärkisijoilla kuukausitolkulla. Suomen muotoisen pilven alla -single ei kalpene seuraajansa rinnalla: se on striimannut Spotifyssa nelinkertaista platinaa. Kappale oli vuoden 2019 soitetuin radiobiisi Suomessa. Arttu Wiskari lauloi tiensä suomalaisten sydämiin esikoisalbumillaan Arttu Wiskari. Suuren yleisön artisti on hurmannut muun muassa ohjelmissa The Voice of Finland, Tähdet, tähdet ja Vain Elämää. Arttu Wiskarin tunnetuimpia hittejä ovat edellä mainittujen lisäksi muun muassa Tuntematon potilas, Sirpa, Kahvimaito, Mökkitie ja Meidän biisi.Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Sawohouse Underground VIP-pöytä
Sawohouse Undergroundiin voi tehdä pöytävarauksia kaikkiin
keikkailtoihin. Vietätpä polttareita, pikkujouluja, synttäreitä tai
asiakasiltaa tai muuten vaan haluat nauttia korkeatasoisesta palvelusta,
niin VIP-pöytä tekee illanvietostasi nautinnollisen helppoa!
VIP-pöytävaraukseen sisältyy oma pöytä seurueellenne, sisäänpääsy
jonon ohi, eteispalvelumaksu sekä yksi pullollinen kuohuvaa valmiiksi
jäähdytettynä per pöytä. VIP-alueella on oma baaritiski, joka on vain
vippiläisten käytettävissä. Tiskiltä voi tilata juomat tai pyytää
virvokkeet pöytiin tarjoiltuna, joten seurueesi voi keskittyä
hauskanpitoon. Varaa pöytä seurueellesi ja vietä naurettavan hauska
ilta!
VIP-pöytä on varattavissa vain Tiketin kautta. Pöytään mahtuu
maksimissaan 6 henkilöä. Jos haluat varata useamman pöydän, niin valikoi
haluamasi määrä pöytä ostoskoriin. Pöytiä on saatavilla 4 kpl.
Huom! Keikkaliput eivät kuulu VIP-pöydän hintaan, joten ne ovat ostettava erikseen iltakohtaisesti.
Sisäänpääsy on jonon ohi ja saapuessanne Sawohouselle teidät ohjataan pöytäänne.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Niko kivelä - Iso Riski 2 K15
Niko Kivelä - Iso Riski 2Uusi kokoillan stand up-esitys.Yli 12000 lippua myynyt Niko Kivelän Iso Riski kiertue saa jatkoa! Nyt on mitattu missä suomalaisen yleisön sietoraja menee, joten on aika ottaa toinen riski.Heittäydy mukaan Nikon tarinoiden maailmaan ja ota taas riski nauraa sille kaikelle!Yksi Suomen valovoimaisin ja kovaäänisin Stand Up -koomikko Niko Kivelä lähtee kiertämään Suomea syksyllä 2024. Keikkoja kertyy tällä erää yli 30 kappaletta, Suomea kuljetaan etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Iso Riski 2 on stand up -soolo, jossa ei jarrutella eikä tyynnytellä. Tässä ei haasteta katsojaa vaan maailma.Suositusikäraja K-15.Tapahtuman järjestää Suomen Stand Up Club Oy
FI
156 views
Buy Ticket
Read More
Atomirotta
Syksy ei ole mitään ilman Atomirotan jo klassikoksi muodostunutta Lähiörundia! Atomirotta tulittaa viitenä viikonloppuna pääkaupunkiseudun kuumimpia kaupunginosa-klubeja idästä länteen ja pohjoisesta etelään! Tämä uniikki konsepti on saavuttanut suuren suosion ja keikat ovat olleet järjestään loppuunmyytyjä, joten pidä kiirettä lippujen suhteen!
Tervetuloa nauttimaan tästä autenttistakin autenttisemmasta kokemuksesta, jossa bändi ja yleisö ovat todellakin yhtä. Musiikki kuuluu kaikille! Nähdään lähiöissä!
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Scandinavian Music Group (Trio)
Scandinavian Music Group palaa G Livelabiin trio-kokoonpanollaan. Edellinen kolmikon keikka G Livelabiin myytiin loppuun hyvissä ajoin ennakkoon.Rakastettu Scandinavian Music Group on ihastuttanut kuulijoita omaäänisellä musiikillaan jo kaksikymmentä vuotta. Yhdeksän studioalbumia julkaissut yhtye ammentaa voimansa elämänmittaisista ystävyyssuhteista ja yhteisestä halusta luoda aina jotain uutta. Lopputuloksena on ollut pitkä ura, jonka aikana SMG on kulkenut viileän kitararockin kautta folk-lauluihin ja jatkanut sitten eleganttiin taidepoppiin. Yhtyeen musiikin ytimessä ovat kuitenkin aina pysyneet kitaristi Joel Melasniemen melodiat ja solisti Terhi Kokkosen sanoitukset, joista kuulija ei voi erehtyä.SMG:n tuorein albumi Ikuinen ystävä ilmestyi elokuussa 2022.Vuonna 2021 Scandinavian Music Groupin alkuperäisjäsenet Terhi Kokkonen, Joel Melasniemi ja Antti Lehtinen esittivät Helsingissä Superwood-festivaalilla tulevan albuminsa kappaleita harvinaisella kolmen hengen kokoonpanolla. Esiintymisestä jäi itämään haave tehdä vastaavia keikkoja enemmänkin. Viime vuonna kolmikko nähtiin trio-kiertueella, ja nyt he palaavat Tampereen G Livelabiin toista kertaa.Terhi Kokkonen - sanoitukset ja lauluJoel Melasniemi - sävellykset, sovitukset ja kitaraAntti Lehtinen - syntetisaattorit, samplet, luupit ja sovitukset
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Varjola, Vaasa palaa, Avacia
Varjola, Vaasa palaa ja Avacia Bar Loosessa
VARJOLA
Suomirockin mustaksi lampaaksi nimetty Varjola on vuonna 2018 perustettu nelihenkinen rock-yhtye, joka kuvailee musiikkiaan tummansävyiseksi moderniksi rockiksi. Varjolan sanoitukset käsittelevät usein ihmismielen ja elämän varjopuolia. Yhtyeen kauan odotettu debyyttialbumi 100 RUMAA TUNNETILAA julkaistiin toukokuussa 2024.
www.facebook.com/varjolarockband
VAASA PALAA
Vuonna 2019 perustettu Suomen kevyintä heviä soittava Vaasa palaa on viisihenkinen bändi, jonka alternative rock -biiseissä on vaikutteita mm. popista, räpistä ja emosta. Bändin lauluissa käsitellään maailman onnellisimmalle kansalle tuttuja teemoja, eli esimerkiksi mielenterveysongelmia, kiusaamista, yksinäisyyttä, riittämättömyyden tunnetta ja kuolemaa.
Vaasa palaa on sun traumojen soundtrack.
www.facebook.com/vaasapalaa
AvAciAAvAciA on tunnettu livebändinä tiukkuudestaan, armottoman ammattimaisista otteista ottaa yleisö haltuun paikassa kuin paikassa, sekä siitä, että trio pystyy toteuttamaan ison bändin soundia ilman taustanauhoja tai muita tietokoneellisia temppuja. Metalliyhtye ''rock-asenteella'', niin kuin bändi itse toteaa.
www.facebook.com/AvAciAOfficialJos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
Liput ovella 13 €, mikäli jäljellä.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@barloose.com
Bar Loosessa noudetaan turvallisemman tilan periaatteita: barloose.com/turvallinen-tila/
NO NAZIS! NO BULLSHIT!
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Vaimoni on toista maata, ennakko
Gilles DyrekVAIMONI ON TOISTA MAATANokkela ja vauhdikas farssikomedia täynnä väärinkäsityksiä Häitään suunnittelevat Janne ja Helena kutsuvat ystävänsä Riston ja hänen uuden tyttöystävänsä Veeran kylään. Veera on suuttunut Ristolle ajomatkan aikana eikä suostu puhumaan. Isäntäpari alkaa epäilemään Ristolle mököttävää Veeraa ulkomaalaiseksi ja väärinkäsitysten suma on valmis. Seuraa koko illan mittainen sekaannusten vyöry, jossa koetukselle joutuu niin parisuhteiden kestävyys, lähihistorian tuntemus kuin ennakkoluulotkin. Ranskalaisen Gilles Dyrekin kirjoittama Vaimoni on toista maata on suosittu farssikomedia, joka tarjoaa hykerryttävän hersyvät naurut parhaaseen pikkujouluaikaan.Rooleissa Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme ja Antti Kyllönen.Käsikirjoitus Gilles DyrekSuomennos Reita LounatvuoriOhjaus Petri JäärniLavastus Kaisa NivaPukusuunnittelu Elina VaskoEsitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyEnsi-ilta 12.10.2024 Kemin Teatterissa
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Rajaton rakkaus (peeässä)
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Eva Louhivuori
Upeaääninen monilahjakkuus Eva Louhivuori julkaisee soolo-uransa debyyttialbumin syksyllä ja lähtee kiertueelle uuden bändinsä kanssa.
"Kaikki kauniit sanat" -levyn julkaisee Playground Music. Albumilta on julkaistu jo singlet Ruusu ja Ilmaa. Aiemmin Eva + Manu -yhtyeestä sekä SuomiLOVE-ohjelmasta tuttu artisti ammentaa soolourallaan popmusiikista, folkista, rockista ja iskelmästä. Musiikissa kuuluu melankolia ja draama. Louhivuori säveltää, sanoittaa, tuottaa ja myös soittaa pääosan kappaleistaan itse. Bändissä soittavat Eva Louhivuori (laulu, koskettimet, kitarat), (Hilkka Louhivuori (koskettimet, kitara, taustalaulu) sekä Siiri Partanen (rummut,taustalaulu).
”En voi sanoin kuvailla kuinka paljon odotan tämän albumin julkaisua ja kiertuetta! Oon aina vannonut livemusiikin nimeen ja oon onnekas että sain näin hienot soittajat mun bändiin! Me suunnitellaan ja luodaan syksyn livekokonaisuus yhdessä Hilkan ja Siirin kanssa. Odotan eniten yleisön kohtaamista ja vuorovaikutusta heidän kanssaan. Tunteiden laajaa skaalaa, jota meidän keikoilla saa kokea. Uusia kohtaamisia, ystävyyksiä, reissaamista tien päällä ja tietenkin sitä, että pääsen esittämään mun albumia ja kertomaan nämä tarinat jotka albumille on valikoitunut. Kaikki kauniit sanat -albumin tekeminen on kestänyt hyvin pitkään ja ajoittain pomppuinen matka sen kanssa on ollut jokaisen mutkan ja onnistumisen arvoista. Sen kautta olen tutustunut uudelleen itseeni ja maailmaan ympärilläni” Eva kertoo tulevasta kiertueestaanShowtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Suistamon Sähkö + Tuhka
Suistamon Sähkö on jotain uutta, vahva yhdistelmä teknoa ja etnoa – välitöntä esiintymisen riemua ja iloa joutumatta hulabaloon hetteikköön. Yhtyeen viimeisin hehkutettu albumi "Varokaa! Hengenvaara" ilmestyi vuonna 2021."Suistamon Sähkö tarjoaa aiheensa niin, että kuulija seisoo toinen jalka historiassa, toinen nykyisyydessä, pää pyörällään. Juuri se tekee bändistä niin kiehtovan.”- Helsingin Sanomat, Mari KoppinenIllan avaa Tuhka. Tuhka luo vanhasta kansanlyriikasta tummanpuhuvaa elektronista musiikkia, joka kulkee metallin, dark ambientin, teknon ja suomalaisten laulelmien maastoissa. Yhtye kaivaa vuosisatojen takaa raastavimman ikävän, synkimmän murheen ja kieroimman huumorin ja vie yleisönsä hylättyihin kartanoihin, ruostuneille ratakiskoille ja herrojen kanssa pellon laitaan. Tuhkan debyyttialbumi julkaistiin 2021. Maaliskuussa 2024 julkaistu single, Petetyn kirous, on yhtyeen uutta tuotantoa.Konsertti on ikärajaton.
FacebookInstagramTwitter
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Rajaton rakkaus (PN)
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Pekka Nisu
Pekka Nisu esittää sydänmaarockia. Musiikissa yhdistyvät persoonallisella tavalla countryvaikutteinen rock ja tarinat, jotka sijoittuvat suomalaisen maaseudun peltomaisemiin ja pikkukaupunkeihin. Uusi albumi Lauhanmaa on koskettava ja kirkas kuvaus maaseudun nykytilasta. Levyn tarinoissa yksityisestä kokemuksesta tulee yhteinen.
Pekka Nisu tunnetaan vuonna 2020 lopettaneen Pimeys-yhtyeen laulaja-kitaristina ja yhtyeen lukuisien klassikoiden kirjoittajana. Uusi albumi on Nisun kolmas soololevy ja jatkumoa Papillon (2021) ja Kaiken täytyy mennä (2022) -albumeille.
Nisun energisen ja sielukkaan yhtyeen esiintymiset ovat kohottavia ja vapauttavia. Bändissä soittavat Jukkis Virtanen (basso), Axel Virkkunen (kitara), Julius Sihvonen (koskettimet) ja Ville Hatanpää (rummut)."Liput ovelta 20 €, mikäli jäljellä.
Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 19:00.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Rättö & Lehtisalo
Rättö & Lehtisalo esiintyy Korjaamon Vaunusalissa!
Rättö Ja Lehtisalo on porilaisten Mika Rätön ja Jussi Lehtisalon muodosta kokeellinen krautrock-yhtye. Muun muassa Circlestä ja Kuusumun Profeetasta tuttujen vaikuttajien projektiluontoiseksi kuvattu surrealistinen ja hyvällä tavalla nyrjähtänyt yhtye on pökerryttävän moniaistillinen kokemus, jossa Rätön uskomattoman epämääräiset lyriikat poikkelehtivat piippailevien kasarisoundien, groovaavien bassojen ja minimalististen musiikillisten kudosten keskushermostossa. Tähtisumun ja lasersäteiden raamittama häikäilemättömäksi hittitehtaaksi tarkoitettu projekti ei ole liene uransa aikana päätynyt radiosoittoon kertaakaan, mutta ajattoman tyylikäs tapaus jatkaa kulttimaineen porealtaassa uiskentelua sitäkin innokkaampana ja kiinnostavampana.
Kaksikon ensimmäinen yhteinen albumi Kopernikus hortoilee näkinkengässä ilmestyi vuonna 2003. Tämän jälkeen parivaljakko on julkaissut viisi albumia, joista uusin Matematiikka ilmestyi vuonna 2012. Keväällä 2018 yhtye julkaisi kokoelman Kovaa Kamaa (Parhaat 2003-2018).
Discografia:Kopernikus Hortoilee Näkinkengässä (2003)Pari Lepakkoa Transylvaniassa (2004)Ed Benttonin Briljantti Stabilismi Tai Taivaallinen Kylpysaippua (2006)UU Mama (2010)Matematiikka (2012)Liput ovelta 30 €, jos jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Best of SAIKKUA
Jäikö sinulta joku osa huippusuositusta Saikkua kiitos -trilogiasta näkemättä? Vai oletko nähnyt kaikki ja haluaisit katsoa ne uudelleen, mutta ei löydy kolmea vapaata iltaa?Ei hätää!Nyt tulee Best of Saikkua, kiitos! Kaikkien kolmen osan parhaat palat yhden illan aikana. Silkkaa naurutykitystä! Eikä unohdeta Ismo Leikolan lauluja, niistäkin tietenkin parhaat mukana!
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
TUTO Volley -VaLePa
FI
1 views
Buy Ticket
Read More
Windows95man, Dj Lassi Lassi
Windows95Man: 10 years of No rules! -juhlakeikka Ääniwallissa 11. lokakuuta!
Suomen tämän vuoden euroviisuedustajanakin nähty Windows95Man soitti ensimmäisen dj-keikkansa Kaikun Peräkammarissa vuonna 2014 ja siitä lähtien on levittänyt No Rulesin ilosanomaa klubeilla, festareilla, juhlissa, lentokoneissa, gaaloissa yms. ympäri maailmaa.
Mm. Eurodancea, teknoa, superhittejä ja obskuureja kulttiklassikoita sisältävillä kreisibailaus-dj-seteillään Suomen kysytyimpien viihdyttäjien joukkoon nousseen Windows95Manin 10-vuotista uraa juhlistetaan Helsingin Ääniwallissa 11. lokakuuta 10 years of No rules! -juhlakeikan merkeissä.
Levymusiikista ennen ja jälkeen keikan vastaa Dj Lassi Lassi.
Windows95Manin CV 2012-2024:
2012: Ikoniset farkkushortsit vilahtavat Keisterin viraaliksi menneellä Finnish Guy Dancing -videolla
2013: Keisteri ensimmäistä kertaa Windows95Man-asussa Flow Festivalilla.
2014: Jälleen Flow Festivalilla, jossa järjestysmiehet poistivat
Acid Ceephax Crewn stagelle tanssimaan kiivenneen
Windows95Manin lavalta ja kuvat tästä päätyivät Saksan Vice-lehteen.
Ensimmäinen DJ-keikka tapaninpäivänä Kaikun peräkammarissa.
2015: Ensimmäiset ulkomaan keikat Japanissa ja ensimmäinen oma keikka Flow Festivalilla.
2016: Windows95Man soittaa keikan lentokoneessa. Videot leviävät mm. LADBiblen kautta kymmenien miljoonien ihmisen nähtäville.
2017: Windows95Man unelmoi esiintymisestä Euroviisuissa.
2018: John Cena postaa Windows95Manin kuvan Instagramiin.
2019: Windows95Man esiintyy 80 000-päiselle yleisölle Kansalaistorin Uudenvuoden juhlassa.
2020: Korona keskeyttää livekeikat ja Windows95Man suuntaa studioon Euroviisut mielessään.
2021: Windows95Manin ja Epic Tax Guyn Epic Tax Party -biisi julkaistaan.
2023: Windows95Manin ensimmäinen oma kappale No Rules! valitaan mukaan YLE:n uuden Musiikin kilpailuun
2024: Windows95Man voittaa UMK:n ja päätyy edustamaan Suomea Euroviisuihin.
This is Finland, get over here!Ovella peritään security fee 3,90 €
Liput ovelta 30 €, jos jäljellä.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Dalindèo - 2 settiä
Dalindèon alkuaikoina Kuudes Linja oli heidän vakio-keikkamestojaan Helsingissä ja illat olivat tunnetusti kuumia. Yhtyeen uuden Tropicalia Nordica -levyn biisit ovat tuoneet bändin livesetteihin lisää rönsyilyä, jamittelua ja tanssittavuutta, joka taatusti lämmittää tunnelman Kutosella. Tule tsekkaamaan 2 setin live-elämys à la Dalindèo 2024!
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään security fee 3,90 €.
Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Esteetön sisäänpääsy Kuudennelle Linjalle tapahtuu Hämeentien puoleisesta sisäänkäynnistä. Tarkka osoite on Hämeentie 13 B (n. 50 metriä Siltasesta Hakaniemen suuntaan). Ovesta pystyy liikkumaan pyörätuolilla suoraan sisään ilman käännöksiä. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Fear Of Domination & King Satan
Kruunaamattomassa maailman metallipääkaupungissa osataan rikkoa genrerajoja ja säälimättömästi murskata kaksi raaka-ainetta yhteen tuottaen jotain nerokasta. Disko ja metalli ovat jo klassikoksi muodostunut kahden raaka-aineen häpeilemätön kohtauspiste. Ja nyt on tarjolla sitä hyvää, diskometallin eliitti Joensuussa ensimmäistä kertaa aikakausiin:Fear of Domination on kotimaassa ja kansainvälisestikin tarkasteltuna modernin ja industrial metallin kärkinimiä. Lieasta täysin karannut ja riehaantunut monipäinen raivohullu myllertää valtavan lavatuotantonsa kanssa Kerubilla eräänä ainoista tämän vuoden keikoistaan 11.10. Entistäkin murskaavampana louhiva tuore sinkku ‘Monsters’ ennakoi epäilemättä tähän mennessä suurinta täyspitkää. Melodian ja sekasorron kohtaus tapahtuu uniikilla tavalla ja tanssittava poljento takaa kieroutuneesti jalan alle luikertelevan shown.Joensuun debyyttishownsa lokakuussa soittava King Satan on aivan seinähullu padallinen kaikkea pakanallisen metallin, konemusiikin eri makujen sekä voimakkaasti okkultististen sanoitusten väliltä. Bändiä on Joensuuhun toivottu useaan otteeseen ja syystä: allekirjoittaneen jo vuosia sitten Nummirokissa toteama vokalisti King Aleister Satanin orkestroima show pitää yleisön otteessa graafisella ja voimakkaalla live-annillaan. Vahva suositus käydä omaksumassa läpileikkaus yhtyeen useamman täyspitkän mittaista uraa.20:30 Ovet21:00 King Satan22:00 Fear Of Domination
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Fury X Hard Voltage Events
FURY x HARD VOLTAGE EVENTS – RAW INDUSTRIAL DAMAGE
HOLY PRIEST & RAXELLER HELSINKIIN PERJANTAINA 11.10.
Tämän hetken kuumimpiin hardtechno-artisteihin lukeutuva Holy Priest saapuu paljon toivotulle Suomen keikalleen 11.10. Helsingin Ääniwalliin Fury & Hard Voltage Events tapahtuman toisena pääesiintyjänä!
Holy Priestin dj-setit sykkivät säälimätöntä energiaa ja hänet tunnetaan ”Fuck This” kappaleensa kaltaisista räjähdysherkistä rytmeistä. Tämä naamioon pukeutunut arvoituksellinen artisti on nopeasti noussut ympäri maailmaa hardtechno-areenojen edelläkävijäksi ja saavuttanut valtavaa suosiota mm. eri sosiaalisen median kanavissa.
Hollantilainen Raxeller, joka tunnetaan industriaalisen ja synkän hardtechnon yhtenä tunnetuimmista artisteista saapuu nyt ensimmäistä kertaa Suomeen. Raxeller on viimeisten vuosien aikana tullut tunnetuksi erityisen raskaasta ja rankasta technostaan melankolisilla melodioillaan. Hän esiintyy jatkuvasti ympäri maailmaa mm. Verknipt:n tapahtumissa, kuten massiivisessa 40 000 hengen Verknipt Arenassa heinäkuussa. Raxeller myös soitti viime vuonna ”all night long” keikkansa loppuunmyydylle yleisölle Hollannissa. Hänen kappaleistaan mm. ”Crying in your sleep” on kerännyt miljoonia kuuntelukertoja suoratoistopalveluissa.
Tapahtumamme toteutetaan yhdessä ensimmäistä kertaa Hard Voltage Eventsin kanssa, joka vastaa Room 1+1 huoneen ohjelmasta. Iltamme keskittyy paljon toivottuun industriaaliseen, rankkaan ja nopeatempoiseen technoon & hardiin. Lisää artisteja julkaistaan myöhemmin.
Perusliput ovat nyt myynnissä Tiketissä. HUOM! Ennakkolippuja on myynnissä vain rajallinen määrä ja ennakkomyynti on ollut hyvin vilkasta. Kaikki Early Bird -liput on loppuunmyyty. Suosittelemme ennakoiden hankkimista sisäänpääsyn varmistamiseksi.
HOLY PRIEST (GER)
Instagram: https://www.instagram.com/holypriest_music
Soundcloud: https://soundcloud.com/holypriest_music
Spotify: https://open.spotify.com/artist/5UG2ipdnA4vk8Eevkf1s06?si=vAKTD4x-RBSoLVnFocwRZA&nd=1&dlsi=9d872c7ed3ab4e60
RAXELLER (NL)
Instagram: www.instagram.com/raxeller
Soundcloud: https://soundcloud.com/raxeller
Spotify: https://open.spotify.com/artist/4Rat60SKnFgSivmiwMh25U?si=St2eoPdHR8SSMKJLgpTZNw
***
you have now unleashed the
Fury & HVE,,
www.instagram.com/clubfurywww.instagram.com/hardvoltage_eventswww.aaniwalli.fiOvella peritään security fee 3,90 €
Tapahtumassa ei hyväksytä minkäänlaista syrjintää, häirintää tai väkivaltaa. Tutustu Ääniwallin turvallisuusohjeeseen: www.aaniwalli.fi/turvallisuus
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan maksutta. Lue lisää Ääniwallin esteettömyydestä.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
John Rutter: Requiem
John Rutter: Requiem
Tamperelaisten nuorisokuorojen odotettu yhteiskonsertti! Pirkanpojat ja Sympaatti esittävät John Rutterin koskettavan ja valoa tulvivan Requiemin, joka käsittelee useita tekstejä elämän ja kuoleman teemoista: psalmeissa lauletaan niin kärsimyksestä kuin rauhasta ja hetkensä saa myös puhdas ilo ja riemu. Nuorille äänille paljon musiikkia kirjoittanut Sir John Rutter (1945*) on yksi maailman tunnetuimmista englantilaisen kuoromusiikin säveltäjistä. Tampereen akateemista sinfoniaorkesteria johtaa Jouni Rissanen ja sopraanosolistina esiintyy Tuiki Järvensivu.
Liput 20/15 € Ticketmasterista ja ovelta klo 18.00 alkaen. Alennusryhmät: opiskelijat, eläkeläiset, työttömät ja varusmiehet. Alle 12-v. veloituksetta.
Tampereen tuomiokirkko 11.10.2024
Ovet 18.00
Konsertti alkaa 19.00
Tilaisuuden kesto 45min
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Puhuvan musiikin juhlat
FiBOn 35-vuotisjuhlakonsertti
Strozzi–Vivaldi–Auvinen
Tuuli Lindeberg, sopraano
Erik Bosgraaf, nokkahuilu
Suomalainen barokkiorkesteri
Erik Bosgraaf, Tuuli Lindeberg, Antti Auvinen ja Anthony Marini, ohjelmasuunnittelu
Esseekokoelmassaan Puhuva musiikki (1982) kapellimestarilegenda Nikolaus Harnoncourt kehotti ”näkemään entisaikain suuret teokset uudella tavalla, näkemään niitten riipaiseva ja myllertävä moninaisuus”, jotta ”ollaan jälleen myös valmiit kohtaamaan kaikki uusi”. Keväällä 2024 edesmenneen toimittaja Hannu Taanilan suomentama teos on ollut tärkeä lukuisille barokkimuusikoille. FiBOn 35-vuotisjuhlakonsertissa kuullaan Antonio Vivaldin klassikkoteoksia ja ihmetellään musiikin voimaa Barbara Strozzin soolokantaatissa. Antti Auvisen kantaesitys kysyy, kuinka muusikon tulisi käyttää ääntään ja sävelkieltään.
Konsertissa kuultava Vivaldin (1678–1741) Kevät (RV 269) on barokin ikonisimpia teoksia. Vivaldi työskenteli pitkään Venetsian Pietà-tyttöorpokodin musiikinjohtajana. Pietà oli monen tunnetun muusikkonaisen tärkein koulu, ja se tarjosi Vivaldin käyttöön parhaimmillaan 40-henkisen orkesterin. Vauhdikas konsertto sopraniinohuilulle (RV 443) ja murheellinen sinfonia Al Santo Sepolcro (RV 169) näyttävät säveltäjästä eri puolia.
Naisten koulutusinstituutiona Pietà joutui ilkeämielisten vihjailuiden kohteeksi. Niitä kohtasi myös venetsialaissäveltäjä ja -laulaja Barbara Strozzi (1619–1677). Libretisti Giulio Strozzin kasvattaman tyttären vanhemmista ei ollut varmuutta, mikä ruokki kaksinaismoralistisen ylimystön juoruja. Strozzin L’astratton vokaalista näytöstä värittää ilkikurinen huumori.
Auvisen (s. 1974) uusi teos sopraanolle, huilistille ja barokkiorkesterille luo katseen musiikilliseen retoriikkaan. Säveltäjä ottaa aiheekseen myös Strozzin ja Vivaldin elämän ja käsittelee valeuutisten, vihapuheen ja anonymiteetin teemoja. Luvassa on ravisteleva ja viihdyttävä kokemus, solisteinaan vanhan ja uuden musiikin tähti Tuuli Lindeberg sekä alankomaalaisvirtuoosi Erik Bosgraaf.
Kesto: 1 t 30 min (sis. väliajan)
Konserttialustus on kello 18–18.30.
FiBOn kannatusyhdistyksen jäsenille järjestetään ennen konserttialustusta opastettu kierros Ritarihuoneella. Lisätiedot aloitusajasta ja ilmoittautumisesta tulevat myöhemmin.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Kulttuurikulman Stand Up
Kulttuurikulman Stand Up.
Kulttuurikulman Stand Up tuo porilaislähtöisen koomikon Antti Haapalan johdolla Kulttuurikulman lavalle tämän hetken Suomen hauskimmat ja kiinnostavimmat koomikot. Jokaisessa illassa esiintyy ammattikoomikko Suomen huipulta, jonka lisäksi illoissa nähdään lahjakaimpia aloittelevia koomikoita.
Illan pääesiintyjänä toimii Tommi VänniOvet klo 18.00, Showtime 19.00. Kesto noin 2h.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
U-20: Ässät - RoKi
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Lukko - HPK
FI
14 views
Buy Ticket
Read More