4210 result(s) found for ""

Mansikkapaikka image
Mansikkapaikka
Sofi OksanenMansikkapaikkaTrillerimäinen draamaSofi Oksasen odotettu uutuusnäytelmä kantaesitetään Kansallisteatterissa maaliskuussa 2024. Mansikkapaikka on pelottavan ajankohtainen, trillerimäisten käänteiden draama, jossa ihmiset ajautuvat vihamielisen ideologian pelinappuloiksi.Suomalaisopiskelija Ville on joutunut hoitoon psykiatrian klinikalle vieraassa maassa.Samaan aikaan keskisuomalaisella luonnonmarjatilalla on paljastunut törkeä ulkomaalaisten marjanpoimijoiden hyväksikäyttötapaus. Villen poliisisisko Alina alkaa tutkia skandaalia, joka uhkaa tahrata maineen myös mansikkatilaa isännöivältä Keijolta, Villen ja Alinan isältä. Asiat mutkistuvat, kun kukaan ei näytä tietävän, missä Ville on. Alina ryhtyy selvittämään veljensä katoamista.Keijo on vakuuttunut, ettei hänen yrityksensä ole tehnyt mitään väärää. Jokin tuntuu kuitenkin olevan pahasti vialla. Ehkä oma maa ei olekaan mansikkaa? Ehkä vastoinkäymisten syyt ovat lähempänä kuin Keijo tai Alina kykenevät näkemään?Sofi Oksasen kirjoittama Mansikkapaikka kohdistaa katseen siihen järkyttävän syvään kuiluun, joka on jakanut maailman kahteen keskenään vihamieliseen leiriin. Globaalin maailman pimeät voimat eivät toimi vain jossakin epämääräisessä kaukaisuudessa, vaan meidän keskuudessamme. Ja siinä pelissä ovat panoksena perustavat arvot ‒ vapaus ja ihmisoikeudet.Sofi Oksanen on maailmanluokan kirjailija, jonka uuden näytelmän kantaesitys on odotettu kulttuuritapaus. Oksasen kirjoittaman uutuusdraaman ohjaa Mika Myllyaho. Edellisen kerran Myllyaho ohjasi Oksaselta Puhdistus-näytelmän (2007), josta tuli valtava menestys niin teatteriesityksenä kuin romaanina. Oksasen tuotannosta on Kansallisteatterissa aiemmin kantaesitetty myös teokset Kertomuksia keittiöstä (2011) ja Kun kyyhkyset katosivat (2013). Oksaselta on vastikään ilmestynyt tietokirja Samaan virtaan, Putinin sota naisia vastaan (2023, Like).Kantaesitys Suurella näyttämöllä 6.3.2024TyöryhmäRooleissa Wanda Dubiel, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Pirjo Luoma-aho, Wenla Reimaluoto, Janne Reinikainen ja Otto RokkaOhjaus Mika MyllyahoKäsikirjoitus Sofi Oksanen Lavastussuunnittelu Eliisa Rintanen ja Mika Myllyaho Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Musiikki Samuli Laiho Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Äänisuunnittelu Grégory Maisse Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
Jokeri Pokeri Box DeLuxe -show image
Jokeri Pokeri Box DeLuxe -show
Jokeri pokeri Box - DeLuxe SHOWLasten ja aikuisten legendaarinen kestosuosikki ja TV:stä tuttu maailmanmestari-taikuri Simo Aalto juhlii 45-vuotista uraansa esiintyvänä taiteilijana. Simo ja avustajavaimonsa Kirsti juhlivat merkkipaalua Jokeri Pokeri Box DeLuxe Show -kiertueella ympäri Suomen.Uudessa iloisessa showssa on ihmeteltävää koko perheelle. Simo tarjoilee maailman parhaita taikatemppuja ryyditettynä hyväntuulisella lavashowlla. Mukana ovat tietenkin Simon ja Kirstin kivat eläinkaverit Erkki-kani ja Paloma-kyyhkynen. Ja toki lapset saavat auttaa taikuria kiperissä tilanteissa. Kaksikon mukaansatempaava esiintyminen takaa, että taikapölyn vaikutus säilyy pitkään, mieli virkistyy ja arjen pyöritys unohtuu. Sanalla sanoen luvassa on laadukasta estradiviihdettä kaiken ikäisille!Simo iloitsee kiertueesta: “On todella hienoa lähteä 45-vuotisjuhlakiertueelle, kun salit täyttyvät joka puolella Suomea. On suuri ilo, että voin viihdyttää jo kolmatta sukupolvea taikuudella.Hienoa, että voin tuoda iloa ihmisille tässä maailmantilanteessa. Lapsissa kasvaa tulevaisuus ja siksi on niin tärkeää antaa juuri heille kokemus live-esityksen taiasta. Uskon, että lapsena koettu elämys kantaa läpi koko elämän. Ja nythän juuri tämä näkyykin meidän kiertueella: 90-luvun lapset ja heidän vanhempansa, nyt jo mummut ja papat, tuovat nyt omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan katsomaan Jokeri Pokeri Boxia!www.taikurisimoaalto.comAlle 2-vuotiaat pääsevät maksutta sylissä.
Kotiteollisuus image
Kotiteollisuus
Kotiteollisuus Tavastialle lokakuussa!  Lappeenrantalainen Kotiteollisuus on yksi suomalaisen raskaan rokin arvostetuimmista yhtyeistä. Kotiteollisuus voitti parhaan hard rock-metalli -albumin Emman vuonna 2004 albumillaan Helvetistä itään, joka olikin yhtyeen läpimurto. Suurimmista hiteistä mainittakoon mm. Rakastaa/ei rakasta, Helvetistä itään ja Minä olen. Kotiteollisuus on koko uransa ajan keikkaillut ahkerasti muun muassa festareilla ja kiertueilla. Jouni Hynynen summaa: ”Keikkailussa on parasta se, että silloin ollaan aidossa kontaktissa faneihin. Keikoista saa valtavasti virtaa, vaikka meidän energiatasolla sitä haihtuu samalla myös hikenä ja pieruina taivaan tuuliin. Mutta tietääpähän ainakin tehneensä jotain, kun valumme keikkojen jälkeen takahuoneeseen puuskuttamaan ja puristamaan hikeä läpimäristä paidoistamme. Mutta kontakti yleisöön, se on tärkeintä ja antavinta”. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta. Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Fear Of Domination & King Satan image
Fear Of Domination & King Satan
Kruunaamattomassa maailman metallipääkaupungissa osataan rikkoa genrerajoja ja säälimättömästi murskata kaksi raaka-ainetta yhteen tuottaen jotain nerokasta. Disko ja metalli ovat jo klassikoksi muodostunut kahden raaka-aineen häpeilemätön kohtauspiste. Ja nyt on tarjolla sitä hyvää, diskometallin eliitti Joensuussa ensimmäistä kertaa aikakausiin:Fear of Domination on kotimaassa ja kansainvälisestikin tarkasteltuna modernin ja industrial metallin kärkinimiä. Lieasta täysin karannut ja riehaantunut monipäinen raivohullu myllertää valtavan lavatuotantonsa kanssa Kerubilla eräänä ainoista tämän vuoden keikoistaan 11.10. Entistäkin murskaavampana louhiva tuore sinkku ‘Monsters’ ennakoi epäilemättä tähän mennessä suurinta täyspitkää. Melodian ja sekasorron kohtaus tapahtuu uniikilla tavalla ja tanssittava poljento takaa kieroutuneesti jalan alle luikertelevan shown.Joensuun debyyttishownsa lokakuussa soittava King Satan on aivan seinähullu padallinen kaikkea pakanallisen metallin, konemusiikin eri makujen sekä voimakkaasti okkultististen sanoitusten väliltä. Bändiä on Joensuuhun toivottu useaan otteeseen ja syystä: allekirjoittaneen jo vuosia sitten Nummirokissa toteama vokalisti King Aleister Satanin orkestroima show pitää yleisön otteessa graafisella ja voimakkaalla live-annillaan. Vahva suositus käydä omaksumassa läpileikkaus yhtyeen useamman täyspitkän mittaista uraa.20:30 Ovet21:00 King Satan22:00 Fear Of Domination
Airi’s (Levyjulkkarit), Afternoon Astronauts image
Airi’s (Levyjulkkarit), Afternoon Astronauts
AIRI'S Espoolaislähtöisen indie rock -bändin toinen pitkäsoitto “Sea of Your Thoughts” ilmestyy 27. syyskuuta. Turun V.R. Studiolla työstetty albumi esittelee entistä väkevämmin bändin timanttista yhteissoittoa ja livesoundia. “Sea of Your Thoughts” kertoo tarinoita siitä, miltä tuntuu pelätä, rakastaa, vihata ja kärsiä kasvukivuista jatkuva palan tunne kurkussa. Albumin keskeisenä teemana on vesi ja sen useat eri muodot. Vesi voi olla sekä rauhoittava että levoton elementti - se tukee ajatusten virtaa tai paiskaa keskelle tyhjyyttä, josta ei tiedä yhtään mitään. Debyyttialbuminsa julkaisun jälkeen Airi’s on kiertänyt ahkerasti Suomessa ja ulkomailla. Bändi soitti vuoden 2024 Ruisrockissa, ja lämppäsi Erja Lyytistä Helsingin Korjaamolla keväällä 2024 sekä Seinäjoen Rytmikorjaamolla keväällä 2023. Ulkomailla Airi’s on keikkaillut muun muassa Ruotsissa ja jo kymmenen keikan verran Isossa-Britanniassa - viimeksi keväällä Camdenin legendaarisella The Dublin Castle -klubilla täydelle salille. AFTERNOON ASTRONAUTS Afternoon Astronauts syntyi pandemian myllerryksessä, ja on sen jälkeen aiheuttanut meihemiä Helsingin rock-skenessä. Tämä hard rockin perinteisiä rajoja haastava pumppu on vuoden 2023 Emergenza-kilpailun Suomen voittaja ja julkaisi juuri uuden singlen ”Need to Be”. Bändi ei lupia kysele, vaan porskuttaa nuorella valloittavan iloisella energialla eteenpäin, ja jättää hymy huulilla janoamaan lisää. SEMIFINALIN turvallisuusohje Semifinalissa on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 12 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Petri Nygård image
Petri Nygård
Petri Nygård on aurinkolaseistaan ja kalastajahatustaan tunnettu artisti, jonka biisejä harvat myöntävät kuuntelevansa, vaikka todellisuudessa kaikki osaavat niiden sanat ulkoa. Kaikkien bileiden pääartistina ja viikonloppujen listaykkösenäkin tunnettu Nygård on pitkän linjan rap-artisti, joka saa räntäsateenkin keskellä ihmiset bilettämään.Yli 20 vuotisen uran aikana Petri Nygård on julkaissut lukuisia räväköistä sanoituksista tunnettuja hittejä, kuten Selvä päivä, Nössö, Märkää ja Pannaan Suomi kuntoon, joita on striimattu suoratoistopalveluissa lähes 250 miljoonaa kertaa. Petrin viimeisin albumiALASTON SUÅMI oli jättimenestys, sillä se striimasi nelinkertaista platinaa jo ennen julkaisuaan. Lavashow’ssa heittäytyvä tamperelainen rääväsuu on palkittu myös Vuoden yllättäjä -Emmalla sekä nähty telkkarissa Masked Singer Suomi -sarjassa. Möysä: Instagram | Facebook | X | Youtube Liput ovelta 27 € Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun) - narikka sisältyy hintaan - paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka - lippu vaihdetaan rannekkeeseen ⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️ Z-YÖJUNA HELSINKIIN Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin. Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput! Tarkista juna-aikataulut täältä. Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten. Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti.
PISPALA JAZZ image
PISPALA JAZZ
PISPALA JAZZ JUKKA ORMA & HOT HEROS JA PHARDAH -- JUKKA ORMA & HOT HEROS Jukka Orma & Hot Heros kulkee yhteistyön tietä, joka orkesterin jäsenten ja ykkösluokan kitaratähden välillä on jatkunut matkaten jo toista vuosikymmentä. Kappaleet ja ideat sinkoilevat planeettoina kulkien yhteistä valaistunutta polkua. Sävellyksiä kuullaan bändin omasta sulkakynästä sähköisen jatsin ja progen vaihtuvissa maisemissa, erittäin laaja-alaisen kitaristi Jukka Orman sähköistäessä tunnelmaa. Alati alasinta takovalta Hot Herosilta julkaistiin 16.8.2024 uusi albumi 'Kammin Jaaretti' (Puro Recordings). YLE tarjoaa keväällä 2025 kuulijoilleen studioliven Finnvoxilta jonka Jukka Orma & Hot Heros äänitti 2024. Sessioista on levyjulkaisu työn alla. PHARDAH Vapaan jazzin ilosanoman levittämiselle omistautunut Phardah-yhtye rakentaa esityksensä pitkien kaarien varaan. Yhtyeen sähkökitara, kontrabasso ja rummut luovat selkeän ja rytmisesti elävän pohjavireen, joka tarjoaa loistavat puitteet musiikilliseen seikkailuun. Lisäämällä kokonaisuuteen saksofonin sulosoinnut, Phardah tarjoaa mahdollisuuden upealle musiikkimatkalle. Yhtye syntyi viime kesänä, jolloin se soitti ensimmäisen keikkansa Odysseus-festivaalilla Lonnan saarella Helsingissä. Phardhahin keikka sai poikkeuksellisen innostuneen vastaanoton ja se mainittiin mm. englantilaisessa Wire-lehdessä yhtenä festivaalin kohokohdista. --- Pispala Jazz tapahtumaan kuuluu samana päivänä Haulitehtaalla 20:00 esiintyvä Tahmela Six, mihin erillinen lippu. Pispala Jazz FacebookLiput ovelta 13 €, jos jäljellä. *** Esteetömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: rokataoy@gmail.com
Lemminkäisen äiti image
Lemminkäisen äiti
Anna Krogeruksen uusi kotimainen kantanäytelmä Lemminkäisen äiti on näytelmä ihmisistä, jotka pakenevat. Kuka sotaa, kuka kodin mykkää ilmapiiriä, kuka tulevaisuuden synkkiä näkymiä, kuka omaa riittämättömyyden tunnettaan tai kuoleman hipaisua. Lemminkäisen äiti kertoo heistä, jotka eivät pakovauhdissa enää pysy. Heistä, jotka tekonivelistä ja ihoa nuorentavista voiteista huolimatta, kummallista kyllä, vanhenevat ja kuolevat. Heistä, jotka menivät rikki liian suurten vaatimusten paineesta tai sodan sirpaleista jo aivan liian nuorina. Heistä jotka vielä juoksevat mutta eivät enää voi olla kuulematta oman sisimpänsä kuiskauksia. Lemminkäisen äiti on tragikoominen triptyykki, joka ensin irvailee arkisen ahdinkomme kustannuksella häpeämättömästi ja sitten pakottaa pysähtymään ja kysymään kysymykset, jotka mieluummin hukuttaisimme lempparisarjan uuteen tuotantokauteen. Pysähtyminen on kivuliasta. Erityisesti jos pysäyttää täydestä vauhdista päin seinää. Joskus muuta vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole. Kanta-esitys Ryhmäteatterissa 4.10.2024 Käsikirjoitus: Anna Krogerus Ohjaus: Eki Vuori Rooleissa: Minna Suuronen, Santtu Karvonen, Marja-Leena Kouki, Aapo Salonen ja Nana Saijets Lavastussuunnittelu: Janne Siltavuori Valosuunnittelu: Ville Mäkelä Videosuunnittelu: Mika Haaranen Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen Pukusuunnittelu: Ninja Pasanen Maskeeraussuunnittelu: Ia Luhtanen
Puhuvan musiikin juhlat image
Puhuvan musiikin juhlat
FiBOn 35-vuotisjuhlakonsertti Strozzi–Vivaldi–Auvinen Tuuli Lindeberg, sopraano Erik Bosgraaf, nokkahuilu Suomalainen barokkiorkesteri Erik Bosgraaf, Tuuli Lindeberg, Antti Auvinen ja Anthony Marini, ohjelmasuunnittelu Esseekokoelmassaan Puhuva musiikki (1982) kapellimestarilegenda Nikolaus Harnoncourt kehotti ”näkemään entisaikain suuret teokset uudella tavalla, näkemään niitten riipaiseva ja myllertävä moninaisuus”, jotta ”ollaan jälleen myös valmiit kohtaamaan kaikki uusi”. Keväällä 2024 edesmenneen toimittaja Hannu Taanilan suomentama teos on ollut tärkeä lukuisille barokkimuusikoille. FiBOn 35-vuotisjuhlakonsertissa kuullaan Antonio Vivaldin klassikkoteoksia ja ihmetellään musiikin voimaa Barbara Strozzin soolokantaatissa. Antti Auvisen kantaesitys kysyy, kuinka muusikon tulisi käyttää ääntään ja sävelkieltään. Konsertissa kuultava Vivaldin (1678–1741) Kevät (RV 269) on barokin ikonisimpia teoksia. Vivaldi työskenteli pitkään Venetsian Pietà-tyttöorpokodin musiikinjohtajana. Pietà oli monen tunnetun muusikkonaisen tärkein koulu, ja se tarjosi Vivaldin käyttöön parhaimmillaan 40-henkisen orkesterin. Vauhdikas konsertto sopraniinohuilulle (RV 443) ja murheellinen sinfonia Al Santo Sepolcro (RV 169) näyttävät säveltäjästä eri puolia. Naisten koulutusinstituutiona Pietà joutui ilkeämielisten vihjailuiden kohteeksi. Niitä kohtasi myös venetsialaissäveltäjä ja -laulaja Barbara Strozzi (1619–1677). Libretisti Giulio Strozzin kasvattaman tyttären vanhemmista ei ollut varmuutta, mikä ruokki kaksinaismoralistisen ylimystön juoruja. Strozzin L’astratton vokaalista näytöstä värittää ilkikurinen huumori. Auvisen (s. 1974) uusi teos sopraanolle, huilistille ja barokkiorkesterille luo katseen musiikilliseen retoriikkaan. Säveltäjä ottaa aiheekseen myös Strozzin ja Vivaldin elämän ja käsittelee valeuutisten, vihapuheen ja anonymiteetin teemoja. Luvassa on ravisteleva ja viihdyttävä kokemus, solisteinaan vanhan ja uuden musiikin tähti Tuuli Lindeberg sekä alankomaalaisvirtuoosi Erik Bosgraaf. Kesto: 1 t 30 min (sis. väliajan) Konserttialustus on kello 18–18.30. FiBOn kannatusyhdistyksen jäsenille järjestetään ennen konserttialustusta opastettu kierros Ritarihuoneella. Lisätiedot aloitusajasta ja ilmoittautumisesta tulevat myöhemmin.
Kaseva image
Kaseva
EILEN - TÄNÄÄN 50 VUOTTA -KIERTUE Kaseva on legendaarinen suomalainen pop rock -yhtye, joka tunnetaan herkästä musiikistaan ja stemmalaulustaan. Yhtyeen lukuisat hitit (Mari, Vanha mies, Tyhjää, Striptease tanssija, Pena, Kun maailma elää jne.) ovat osa kansallista muistiamme alkaen jo vuodesta 1974 lähtien.Kasevan klassikkobiisit elävät edelleen ja bändin arvokas herkkyys sekä karisma ovat vain kasvaneet vuosien saatossa. Kuulijakunta ulottuu jo kolmanteen sukupolveen. Kasevan paluuta on odotettu ja vuoden 2023 paluukiertue oli sekä arvostelu- että yleisömenestys.Tarina sai jatkoa keväällä 2024 alkaneen 50-vuotisjuhlakiertueen myötä. Nyt syksyllä tämä sukupolvikokemukseksi muodostunut ja kiitelty juhlakiertue saapuu konserttisaleihin.Kaseva on:Matti Mikkonen, laulu ja kitara.Jouko Järvinen, basso ja laulu.Nils Jokela, rummut.Tommi Kekoni, kitara ja laulu.Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä. Aikataulu ilmoitetaan myöhemmin.Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläMuuta huomioitavaa: Kulkureitit tiloissamme ovat esteettömiä. Pyörätuoliasiakkaat ohjataan normaaleissa keikkailloissa pyörätuolikorokkeelle. Numeroimattomissa istumakonserteissa paikan saa vapaasti valita. *** Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta Etelä-Pohjanmaalta. Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen. Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
Scandinavian Music Group (Trio) image
Scandinavian Music Group (Trio)
Scandinavian Music Group palaa G Livelabiin trio-kokoonpanollaan. Edellinen kolmikon keikka G Livelabiin myytiin loppuun hyvissä ajoin ennakkoon.Rakastettu Scandinavian Music Group on ihastuttanut kuulijoita omaäänisellä musiikillaan jo kaksikymmentä vuotta. Yhdeksän studioalbumia julkaissut yhtye ammentaa voimansa elämänmittaisista ystävyyssuhteista ja yhteisestä halusta luoda aina jotain uutta. Lopputuloksena on ollut pitkä ura, jonka aikana SMG on kulkenut viileän kitararockin kautta folk-lauluihin ja jatkanut sitten eleganttiin taidepoppiin. Yhtyeen musiikin ytimessä ovat kuitenkin aina pysyneet kitaristi Joel Melasniemen melodiat ja solisti Terhi Kokkosen sanoitukset, joista kuulija ei voi erehtyä.SMG:n tuorein albumi Ikuinen ystävä ilmestyi elokuussa 2022.Vuonna 2021 Scandinavian Music Groupin alkuperäisjäsenet Terhi Kokkonen, Joel Melasniemi ja Antti Lehtinen esittivät Helsingissä Superwood-festivaalilla tulevan albuminsa kappaleita harvinaisella kolmen hengen kokoonpanolla. Esiintymisestä jäi itämään haave tehdä vastaavia keikkoja enemmänkin. Viime vuonna kolmikko nähtiin trio-kiertueella, ja nyt he palaavat Tampereen G Livelabiin toista kertaa.Terhi Kokkonen - sanoitukset ja lauluJoel Melasniemi - sävellykset, sovitukset ja kitaraAntti Lehtinen - syntetisaattorit, samplet, luupit ja sovitukset Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Varjola, Vaasa palaa, Avacia image
Varjola, Vaasa palaa, Avacia
Varjola, Vaasa palaa ja Avacia Bar Loosessa VARJOLA Suomirockin mustaksi lampaaksi nimetty Varjola on vuonna 2018 perustettu nelihenkinen rock-yhtye, joka kuvailee musiikkiaan tummansävyiseksi moderniksi rockiksi. Varjolan sanoitukset käsittelevät usein ihmismielen ja elämän varjopuolia. Yhtyeen kauan odotettu debyyttialbumi 100 RUMAA TUNNETILAA julkaistiin toukokuussa 2024. www.facebook.com/varjolarockband VAASA PALAA Vuonna 2019 perustettu Suomen kevyintä heviä soittava Vaasa palaa on viisihenkinen bändi, jonka alternative rock -biiseissä on vaikutteita mm. popista, räpistä ja emosta. Bändin lauluissa käsitellään maailman onnellisimmalle kansalle tuttuja teemoja, eli esimerkiksi mielenterveysongelmia, kiusaamista, yksinäisyyttä, riittämättömyyden tunnetta ja kuolemaa. Vaasa palaa on sun traumojen soundtrack. www.facebook.com/vaasapalaa AvAciAAvAciA on tunnettu livebändinä tiukkuudestaan, armottoman ammattimaisista otteista ottaa yleisö haltuun paikassa kuin paikassa, sekä siitä, että trio pystyy toteuttamaan ison bändin soundia ilman taustanauhoja tai muita tietokoneellisia temppuja. Metalliyhtye ''rock-asenteella'', niin kuin bändi itse toteaa. www.facebook.com/AvAciAOfficialJos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. Liput ovella 13 €, mikäli jäljellä. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@barloose.com Bar Loosessa noudetaan turvallisemman tilan periaatteita: barloose.com/turvallinen-tila/ NO NAZIS! NO BULLSHIT!