1192 result(s) found for ""

ROMEO OCH JULIA
ROMEO OCH JULIARomeo ja Julia ovat rajun rakkauden vallassa. He haluavat saada äänensä kuuluviin, vanhemmistaan poikkeavan. He toimivat impulsiivisesti, elävät hetkessä. Nuoret etsivät yhteenkuuluvuutta maailmassa, jossa peritty perheriita ja polarisaatio myrkyttää heidät - kohtalokkain seurauksin.Tekstitetään suomeksi.Subtitles in English.
FI
54 views
Buy Ticket
Read More

Kirka-musikaali HETKI LYÖ - juhlakiertue 75 v
Kirka-musikaali Hetki Lyö - 75-vuotisjuhlakiertuellaMusikaali kaikkien suomalaisten rakastamasta laulajasta ja musiikkimaailman ikonista.Kirka Kirill Babitzin on yksi Suomen menestyneimmistä artisteista. Hän syntyi 75 vuotta sitten, ja nyt on juhlakiertueen aika! Kirka oli maamme ensimmäinen oikea rocktähti, joka sai peräänsä villisti kirkuvat fanilaumat. Hän oli venäläisen emigranttitaustansa vuoksi eksoottinen ilmestys tummine hiuksineen ja sinisine silmineen, hän oli täynnä karismaa ja kuin luotu tähdeksi. Oma suku ja perhe sisaruksineen olivat Kirkalle aina tärkeitä. Kirka lauloi persoonallisella äänellään tiensä suomalaisten sydämiin monipuolisesti rockilla, iskelmillä ja balladeilla heavyrockiakaan unohtamatta.Musikaali on matka Kirkan vanavedessä 60-luvulta lähtien aina 2000-luvulle asti. Kirkan ohella tapaamme suomalaisen kevyen musiikin merkkihenkilöitä kuten Sammyn, Muskan, Dannyn, Katri Helenan, Kassu Halosen ja Tapani Kansan. Koemme esityksessä laulajan pitkän uran eri vaiheita, Euroviisujen ja Syksyn sävelten huumaa, menestystä, rakkautta ja suuria suruja.Kirkaa esittää ylistystä saanut Ilari Hämäläinen. Musikaalissa kuullaan suuri joukko ikimuistoisia kappaleita, kuten Hetki lyö, Leijat, Hengaillaan, Surun pyyhit silmistäni, Kahden hullun matka, Daada Daada, Yli synkän virran, Puhelinlangat laulaa, Lumi teki enkelin eteiseen, Krokotiilirock ja Kirjoita Postikorttiin.
FI
65 views
Buy Ticket
Read More

Anna Karenina
Leo Tolstoi – Helen Edmundson Anna Karenina Kaksi rakkaustarinaa Leo Tolstoin Anna Karenina on yksi kirjallisuuden helmistä. Osissa vuosina 1875–1877 julkaistu klassikko sijoittuu Pietarin ylhäisiin seurapiireihin ja kertoo kaksi erilaista rakkaustarinaa, toisen traagisen ja toisen onnellisemman. Oulun teatteri tuo suurelle näyttämölle brittiläisen Helen Edmundsonin dramatisoinnin, joka ei vain toista romaanin tapahtumia, vaan rakentaa niistä omalakisen ehdotuksen teatteriksi ja nostaa Anna Kareninan rinnalle päähenkilöksi Konstantin Levinin ja hänen rakkaustarinansa. Edmundsonin dramatisointi vyöryttää tapahtumat näyttämölle pyörteenomaisesti ja luottaa näyttämökuvaan sekä fyysiseen ilmaisuun henkilövetoisen draaman lisäksi.Anna Karenina on väkevä näytelmä elämänvalintojen merkityksistä, sosiaalismoraalisista odotuksista ja intohimosta. Teos pohtii miten tätä mahdollisesti ainutta elämää, joka meille on annettu, pitäisi elää. Klassikon ohjaa Anne Rautiainen, joka tunnetaan vahvasti visuaalisista ja liikkeellisyyttä hyödyntävistä näyttämöteoksista.Anna Kareninan roolissa nähdään Elviira Kujala, Kareninin roolissa Janne Raudaskoski, Annan rakastajaa Vronskia näyttelee Timo Pesonen, Leviniä Joose Mikkonen ja Levinin vaimoa Kittyä Titta Toivanen. Leo Tolstoi (1823–1910) on venäläisen kirjallisuuden mestareita. Hänen romaaninansa Anna Karenina ja Sota ja rauha (1869) ovat Euroopan kulttuurihistorian suurteoksia. Esitys tekstitetään englanniksi.
FI
42 views
Buy Ticket
Read More

Seitsemän veljestä
Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on moderni ja raikkaan radikaali kirja. Siinä seitsemän syrjäytynyttä nuorta vetäytyy kymmeneksi vuodeksi luonnontilaiseen metsään opiskelemaan sekä lukutaitoa että yhteiskunnan lukutaitoa. Kertomuksen muoto on nerokas. Mikään ei ole seitsikolle helppoa, joten he epäonnistuvat jatkuvasti. Kriisiä seuraa kiihkeä kriisikokous, jossa ideoidaan korjausliike, joka päättyy uuteen katastrofiin. Ja taas on palaverin paikka. Veljekset ovat kuin ihmiskunta pienoiskoossa. Toisiinsa tukeutuen he selviävät kuin ihmeen kaupalla hengissä ja tolkuissaan kertomuksen tasapainoiseen loppuun. Juha Hurmeen sovitus ja ohjaus ei modernisoi Aleksis Kiven visiota, koska se olisi turhaa ja typerää; Seitsemän veljestä on ajatonta maailmankirjallisuutta. Kiven sanoituksella siis edetään tässä hurjassa seikkailukomediassa. Käytössä on toki Hurmeen uusi "suomennos", jossa Kiven 155 vuotta vanhaa kieltä on taiten huollettu nykysuomen suuntaan alkuperäistä sointia hukkaamatta. Ensi-ilta 14.11.2025 Liput 40/38/27 €
FI
55 views
Buy Ticket
Read More

Best of Saikkua, kiitos!
Kaikkien kolmen osan parhaat palat yhden illan aikana.Nyt tulee Best of Saikkua kiitos! Kaikkien kolmen osan parhaat palat yhden illan aikana. Silkkaa naurutykitystä! Eikä unohdeta Ismo Leikolan lauluja, niistäkin tietenkin parhaat mukana!Jukka Rasila, Ville Keskilä ja Kalle Pylvänäinen.Kesto: noin 1 h 40 min sis. väliajanIkäraja: Ei rajoitustaHinnat ja muut lisätiedot: https://www.komediateatteri.fi/ohjelmisto/3599801/best-of-saikkua-kiitos**VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä puh. 0207 288 388 tai www.juhlatalonpalvelut.fi.Show&dinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterista ja JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu norm. 10 € / lippuRyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta p. 0207 288 388. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
FI
75 views
Buy Ticket
Read More

Päällikkö
PÄÄLLIKKÖKorruptiota kulisseissaTilaisuus tekee varkaan vaikka poliisista, siitähän meillä on kokemusta Suomessakin. Pasi Lampelan uutuusnäytelmä vie alamaailmaan, jossa velka on aina maksettava.Kalle Hammar on kunnianhimoinen huumepoliisi, jolle korkea taso on tärkeää myös yksityiselämän puolella. Mutta amerikkalainen unelma veneineen ja kesämökkeineen vaatii fyrkkaa ja poliisin resursseista sen kuin leikataan. Kilpailu KRP:n kanssakin kiristyy. Poliisityössä Hammarin kautta kulkee kasoittain rahaa ja huumeita ja kontaktit alamaailmaan syntyvät ikään kuin luonnostaan. Rahahuolet painavat, ja aivan käden ulottuvissa odottaisi rikollisen helppo ratkaisu niihin. Mihin päällikkö on valmis pitääkseen yllä kulissinsa?"Suomessa ollaan kovin auktoriteettiuskovaisia, mutta onhan täälläkin korruptiota, se vain pysyy pääosin pinnan alla. Korruptio ja vallan väärinkäyttö on aina ollut työssäni keskeinen teema. Päällikön inspiraationa toimi tietenkin lähivuosien Aarnio-keissi." - Pasi LampelaKirjailija-ohjaaja Pasi Lampela on ohjannut viime vuosina Turun Kaupunginteatteriin menestyskomedia Don Juanin 2019 sekä Kunnia-draaman 2022. Uudessa tositapahtumien inspiroimassa näytelmässään hän halusi miettiä, mitä mediahuomiota saaneiden rikosvyyhtien takaa voi löytyä. Rikosdraaman pääosissa nähdään mm. Sami Lalou ja Antti Reini.
FI
49 views
Buy Ticket
Read More

HÄMÄRINKÄINEN
FI
54 views
Buy Ticket
Read More

Loistava ystäväni
LOISTAVA YSTÄVÄNI"Saduissa tyypit saa sen mitä ne haluu, elämässä sen mitä pystyy.” Loistava ystäväni perustuu italialaisen menestyskirjailija Elena Ferranten neliosaiseen Napoli-romaanisarjaan. Kirjojen pohjalta on tehty myös suosittu tv-sarja, joka nousi 2010-luvun ilmiöksi. Tämä moderni klassikko vie meidät värikkääseen ja vaaran tuntua huokuvaan Napoliin, sen köyhiin kortteleihin, joissa ei pelätä elää, rakastaa ja kuolla. Elenan ja Lilan elinikäinen ja monimutkainen ystävyys on sekoitus intohimoa, haastetta ja syvää kiintymystä. He ovat toistensa vastakohtia, mutta yhdessä kokonaisia. Yhdessä heissä on voimaa selvitä miesten hallitsemassa yhteisössä, jossa naiset taistelevat tilastaan ja jossa väkivalta on jokapäiväistä. Teos kuvaa sodanjälkeisen Italian rajuja yhteiskunnallisia muutoksia, ääriliikkeiden nousua, yhteiskunnan polarisoitumista ja vastakkainasettelua, mafian valtaa ja taloudellista lamaa. Näytelmässä on mukana seitsenhenkinen orkesteri. Suomenkielinen kantaesitys suurella näyttämöllä 6.9.2025 Näytelmäsovitus April De Angelis Suomentaja Juho Gröndahl Ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen Ohjaajan assistentti Susanne Mast Musiikin sovitus ja johto Antti Vauramo Lavastus, pukusuunnittelu Tiina Hauta-aho Koreografia Tiina Brännare Taistelukoordinointi Markus Järvenpää Äänisuunnittelu Tommi Raitala Valosuunnittelu Jyri Suominen Naamiointisuunnittelu Anu Reijonen Rooleissa Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Tapani Kalliomäki, Vilma Kinnunen, Maarit Niemelä (vier.), Riku Nieminen (vier.), Teemu Palosaari, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Nenna Tyni, Lumikki Väinämö sekä lapsiavustajat Kesto ilmoitetaan lähempänä ensi-iltaa. Esitysoikeudet Agency North Mainoskuva Antti Sepponen
FI
49 views
Buy Ticket
Read More

LC Cowboys & Harlem Angels
Leningrad Cowboys tekee paluun – uutena taustakuorossa Harlem Angels!
Legendaarinen Leningrad Cowboys tekee paluu ja
lähtee kiertämään Suomen kahdentoista vuoden hiljaiselon jälkeen.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on kuitenkin tehnyt muutoksia
yhtyeen nimeen ja suurkonserttien kokoonpanoon siten, että yhtyeen uusi
nimi on LC Cowboys ja taustakuorona Harlem Angels.
Leningrad Cowboys perustettiin 1987, ja se nousi suomalaiseen musiikkihistoriaan esiintymisillään Puna-armeijan kuoron
kanssa 1990-luvun alussa. Kaikkiaan Leningrad Cowboys esiintyi ennen
tauolle lähtemistään 2013 yli kuudessakymmenessä maassa lukuisin
konsertein.
Tis is tö komepäk -nimisellä paluukiertueella LC Cowboysin kokoonpanossa ovat mukana Sakke Järvenpään lisäksi muiden muassa Pauli Hauta-Aho, Okke Komulainen, Sami Järvinen, Aino Laakso, Hanna Moisala, Esa Niiva, Anna Sainila, Ville Tuomi, Timo Tolonen, Tume Uusitalo ja Varre Vartiainen.VIP-lipun sisältö vahvistuu myöhemmin!
Esteettömyys:Esteetön pääsy ja esteetön wc. Avustaja pääsee ilmaiseksi samalla lipulla avustettavan kanssa.Lisätietoja esteettömyydestä Lahden Messukeskuksen sivuilta.
FI
57 views
Buy Ticket
Read More

Kaaos
KAAOSSuuren suosion saavuttanut Kaaos palaa ohjelmistoon!Kaaos on näytelmä kolmesta ystävästä yhteiskunnan paineissa. Opettaja Sofia, terapeutti Julia ja toimittaja Emmi yrittävät parhaansa mukaan selviytyä työ- ja yksityiselämänsä ristiaallokossa. Naiset rakastuvat, riitelevät, eroavat ja taistelevat arvojensa puolesta. He tasapainoilevat arjen ruuhkavuosissa oman mielenrauhansa kustannuksella. Kun yöunet jäävät vähiin ja asiat uhkaavat kasaantua, harmonian ja kaaoksen maailmat alkavat liukua toisiaan kohti. Muutosten keskellä on yksi asia, joka ei horju tiukoissakaan tilanteissa, ystävyys. Se on vankkaa ja pysyvää, vaikka elämä ympärillä tuntuu olevan yhtä myllerrystä.Mika Myllyahon kirjoittama tragikomedia kuvaa tarkkanäköisesti tätä aikaa ja sen vaatimuksia. Näytelmän teemat ovat tunnistettavia, kaoottisuudessaan huvittavia, mutta myös syvältä riipaisevia.Karnevalistisen näytelmän kaikista 17 roolista vastaa virtuoosimaisesti työryhmän näyttelijäkolmikko.Käsikirjoitus Mika MyllyahoOhjaus Tapani KalliomäkiLavastus, pukusuunnittelu, valosuunnittelu Tiina Hauta-ahoÄänisuunnittelu Jukka VierimaaProjisoinnit, videot Jussi VirkkiNaamiointisuunnittelu Kati KeronenRooleissa Laura Huhtamaa, Anna Pitkämäki ja Liisa VuoriValokuva Antti SepponenEsityksen kesto 2h 10 min, sisältää väliajanEnsi-ilta 30.8.2022 Lahden kaupunginteatteri, kantaesitys 16.2.2008 Ryhmäteatteri, Helsinki
FI
63 views
Buy Ticket
Read More

Taikatalvi
Tove Jansson – Jukka Heinänen Taikatalvi Jännittävä seikkailu taianomaisessa MuumilaaksossaTove Janssonin Taikatalvi on vuonna 1957 ilmestynyt rakastettu tarina. Siinä Muumipeikko herää kesken talviunen ja kohtaa ensimmäistä kertaa uuden ja salaperäisen vuodenajan, jonka tapahtumia ei ole ikinä aikaisemmin todistanut. Muu muumiperhe nukkuu ja tutut maisemat ovat peittyneet lumeen. Uimahuonetta asustavan Tuu-Tikin ja mäkeä villisti laskevan Pikku Myyn lisäksi Muumipeikko kohtaa myös muita sydäntalven asukkeja, meluisan Hemulin ja nurkissa rapisevan esi-isän, revontulten kauneuden sekä vaarallisen pakkasen. Talviset seikkailut läpikäytyään Muumipeikossa herää uudenlaista itsenäisyyttä ja rohkeutta – onhan hän nyt ensimmäinen muumi, jolla on kaikki vuodenajat."Pelottele niin paljon, kun haluat, hän ajatteli ihastuksissaan. Nyt minä olen päässyt sinusta perille. Sinä et ole sen pahempi, kuin kukaan muukaan, kun vain tutustuu sinuun." Tove Janssonin muumitarina herää eloon Oulun teatterin pienellä näyttämöllä nukketeatterin keinoin. Ilmeikkäät muumihahmot suunnittelee Helena Markku ja esityksen ohjaa Merja Pöyhönen, jotka ovat suomalaisen nykynukketeatterin kärkinimiä.Koko perheen Taikatalvi tarjoaa tuttuja hahmoja, jännittävän talviseikkailun ja upouusiin tunteisiin tutustumista leikkisässä nukketeatterimaailmassa.
FI
36 views
Buy Ticket
Read More

9 to 5 - HOMMAT HOITUU! musikaali
Dolly Partonin menestyselokuvaan perustuva hillitön, vauhdikas ja mukaansatempaava Broadway-musikaali hurmaa Lappeenrannan kaupunginteatterissa!9 to 5 -Hommat hoituu! on tarina kolmen naisen yllättävästä ystävyydestä ja siitä, miten lopulta kaikki on heille mahdollista – jopa konservatiivisessa, miesten hallitsemassa bisnesmaailmassa. Violet, Judy ja Doralee ovat kollegoita toimistossa, jota hallitsee ääliömäinen johtaja Hart. Kun naiset saavat tarpeekseen pomonsa toiminnasta, he yhdistävät voimansa ja nousevat vastarintaan. Tämä musikaali näyttää miten hommat hoituu, kun naiset ottavat ohjat käsiinsä – tietenkin huumoria, vauhtia ja vaarallisia tilanteita unohtamatta!Myynti ryhmille 11.11. alkaen ja yksittäisille lipunostajille 4.12. alkaen.
FI
82 views
Buy Ticket
Read More

The Addams Family
Rickman - Elice - LippaTHE ADDAMS FAMILYTervetuloa perheeseen!Uuden vävykokelaan esittely on aina jännittävää, mutta etenkin kun perhe on Addams. Haudanhauska musiikkikomedia Turussa syksyllä 2025!Addamsien sukupuu kasvoi vinoon jo esi-isien aikaan, mutta tämä perhe pitää silti yhtä. Kunnes tyttären naima-aikeet tuovat yllättäen taloon uuden vävykokelaan vanhempineen. Voivatko perheet olla kauempana toisistaan? Ja voisiko Addamsin perhe, edes tämän yhden kerran, käyttäytyä ihan normaalisti, jotta Wednesday saisi satuhäänsä?The Addams Family on alun perin Charles Addamsin sarjakuvana ilmestynyt tarina synkistelyyn ja suoranaiseen makaaberiuteen taipuvasta perheestä. Sen jäsenet elävät palvelijoiden ja kummittelevien esi-isien keskellä kartanossaan välittämättä muissa ihmisissä herättämästään oudoksunnasta ja pelosta. Sittemmin tämä ylpeästi omanlaisensa perhe on tullut tunnetuksi televisiosarjoina, elokuvina, videopeleinä, fanituotteina – ja fantastisen viihdyttävänä musikaalikomediana.
FI
62 views
Buy Ticket
Read More

Grooving Christmas
GROOVING CHRISTMASTo 11.12. klo 18 Paviljonki Nick Davies, kapellimestariJohanna Försti, solisti Jyväskylä Big Band, valm. Ilkka MäkitaloTule kokemaan joulun taikaa ja svengaavaa tunnelmaa konserttiin, jossa yhdistyvät juhlan säihke, big bandin rytmit sekä rakastetut joululaulut!Kapellimestari Nick Daviesin johdolla lavalle nousevat Jyväskylä Sinfonia, Jyväskylä Big Band sekä karismaattinen laulaja Johanna Försti. Luvassa on klassikoiden ja svengaavien joululaulujen ilotulitus – perinteitä unohtamatta, mutta ripauksella jazzia ja groovea!Illan aikana kuullaan muun muassa osia Tšaikovskin Pähkinänsärkijästä bigband-tyyliin, Johan Svendsenin Juhlapoloneesi sekä ikivihreitä joulun suosikkeja uudella twistillä.Kvartetti-sarjalippuun kuuluva konsertti.Lisätietoja löydät orkesterin verkkosivuilta: www.jyvaskylasinfonia.fi
FI
63 views
Buy Ticket
Read More

Loistojuttu!
Loistojuttu! 17.10.2025-26.3.2026. Käsikirjoitus Sebastién Castro, suomennos Aino Piirola. Ohjaus Aleksander Anria.
Näytelmän oikeuksia Suomessa valvoo: Nordic Drama Corner
Mitä voisi mennä pieleen, kun neronleimaus muuttuu kaaokseksi?
Asuntonäytössä Arnaudille herää epäilys, että hänen tyttöystävänsä Marion on ihastunut hurmaavaan kiinteistönvälittäjään Cedriciin. Sattuma puuttuu peliin, kun junamatkalla Arnaud törmää Thomasiin – harrastajanäyttelijään, joka on kuin ilmetty Cedricin kaksoisolento! Tästä saa alkunsa nerokas suunnitelma: Arnaud palkkaa Thomasin esittämään Cedriciä selvittääkseen Marionin todelliset tunteet.
Mutta kuten arvata saattaa, kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaan. Thomas ei ole penaalin terävin kynä, ja kun paikalle ilmestyy vielä hänen identtinen kaksoisveljensä, tilanne karkaa käsistä ja loistoidea uhkaa muuttua täydelliseksi katastrofiksi!
Loistojuttu! on raikas ja hykerryttävä komedia, joka on hurmannut yleisöt ympäri maailman. Vuonna 2023 se palkittiin kahdella arvostetulla Molière-palkinnolla, mukaan lukien parhaan komedian palkinto.
FI
46 views
Buy Ticket
Read More

Pulkkinen - Live
Pulkkinen LiveHEITÄ VAPAALLE JA ANNA TYRÄN RYTKYÄ.Hyvät naiset ja herrat! Pulkkinen Live tömäyttää klassikkosarjan hahmot lavalle elävänä koko komeudessaan. Uunituoreissa sketseissä mm. radiotoimittaja Osmo, nyrkkeilijä, kopiovastaava, äänimies Esko ja Sauli. Koe lähietäisyydeltä sumeilematta ovellaan seisova Pulkkinen sekä hänen ylväs paljashipiäinen vulkaaninen alkuvoimainen olemuksensa, ilman ainuttakaan harha-askelta poispäin miehisyyden lähteiltä. Pulkkiseen ei ajanhammas iske. Nyt ollaan asian ytimessä!Heitä vapaalle ja koe Pulkkinen -show livenä!Ohjaus ja käsikirjoitus Jari SalmiRooleissa Jari Salmi ja Teemu Koskinen"Missä Mane, vai menikö se panee...kalijat jähtyy? Halo? Nyt on pikapalaverin paikka. No wittu tämmöstä amatööritouhua taas. Pistä Elvistä tulemaan ja kovaa."
FI
45 views
Buy Ticket
Read More

Karhu jota ei ollutkaan
Aino Havukainen ja Sami Toivonen: TATU JA PATU ETSIVINÄ -tapaus puolittajaDramatisointi ja ohjaus: Elina StirkkinenNuket: Fanni LietoLavastus: Juhana HirvonenMusiikki: Tommi LindellValosuunnittelu: Jani SalmiNäyttelijät: Krista Putkonen-Örn ja Antero NieminenOmituiset puolittamistapaukset Outolassa tempaavat Tatun ja Patun keskelle salaperäisten tapahtumien ketjua. Näiden mysteerien selvittämiseen tarvitaan rautahermoisten ammattilaisten terävää ja äärettömän nopeaa päättelykykyä. Tatu ja Patu perustavat etsivätoimiston ja heidän outolalaiset älynystyrät joutuvat tositoimiin.Kuka tämä mystinen puolittaja on?Missä hän piileksii?Ja miksi hän puolittaa?Vahingonteot on selvitettävä, ja siihen pystyvät vain etsivä Tatu ja etsivä Patu. Lapsille 3 v. ylöspäin. Kesto noin 45 min.Esitys on myös kiertävä.ENSI-ILTA 3.10.2025
FI
95 views
Buy Ticket
Read More

TITANIQUE musikaaliparodia
TITANIQUE-MUSIKAALIPARODIAMikään ei voi tulla Jackin ja Rosen väliin - paitsi Celine Dion! Oletko koskaan miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos Celine Dion olisi itse astunut Titanicin kyytiin? No emme mekään, mutta nyt se selviää! Ainakin viulistit saavat väistyä, sillä niiden sijasta kuulemme musikaaliversioita Celine Dionin rakastetuista hiteistä, kuten My Heart Will Go On, All By Myself ja I Drove All Night, niin suomeksi kuin englanniksikin. Tämä esitys on täynnä suuria eleitä, yllättäviä kohtaamisia, liioiteltuja tunteita sekä syvänmeren kimallusta!Palkittu Titanique-musikaaliparodia on paitsi parodia Titanic-elokuvasta myös kunnianosoitus Celine Dionin ikoniselle musiikille. Maailmalla suuren suosion saanut musikaali yhdistää elokuvan tunnetun tarinan ja Dionin suuria tunteita herättävät balladit toisiinsa jäätävän hauskalla ja itseironisella tavalla. Lavalla seilaavat tutut Titanic-elokuvan hahmot aivan uudessa valossa, eivätkä parodisen suurennuslasin alta pakene muutkaan aikamme yllättävät kulttuuri-ilmiöt! Lavalle ankkuroi itsensä seitsemän näyttelijän huikea kaarti: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija Siljander.Hyppää kyytiin ja anna Titanique-musikaaliparodian iskeä tajuntaasi kuin jäävuori laivaan! Tämän valtamerialuksen neitsytmatka koittaa syksyllä 2025!ps. Paikka pelastusveneessä ei sisälly lipun hintaan…Kesto: n. 2 h (sis. väliajan)Ikäsuositus: yli 12 v.Jäiden lähtö:Riihimäen Teatterissa 18.9.2025, esitykset 15.11.2025 asti.Aleksanterin teatterissa 25.9.2025, esitykset 13.12.2025 asti.sekä Tampereen Komediateatterissa keväällä 2026Lavalla: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija SiljanderKäsikirjoitus: Marla Mindelle, Constantine Rousouli, Tye BlueMusiikin ohjaus, orkestroinnit ja sovitukset: Nicholas James Connell Ohjaus: Olka HorilaTekstin käännös: Katja PeacockLaulujen käännös: Hanna KailaMusiikkituotanto: Joona KukkolaKapellimestari: Maritta MannerKoreografia: Osku HeiskanenLavastus- ja videosuunnittelu: Janne TeivainenPukusuunnittelu: Jarkko ValteeTarpeistosuunnittelu: Karita Fallström-AutioMaskien ja kampausten suunnittelu: Niko SahlmanValosuunnittelu: Tuittu TeivainenÄänisuunnittelu: Fabian MäkiläTuotantoassistentti: Janita JuvonenPukuompelu: Minna KiiskinenLavasterakennus: Petri Mäkelä / Lavasteverstas Graniitti OyJulistekuva: Nils KrogellTuotanto: Aleksanterin teatteri, Riihimäen Teatteri ja Tampereen KomediateatteriEsitetään yhteistyössä Music Theatre Internationalin kanssa
FI
50 views
Buy Ticket
Read More

Joulushow
Joulusauna lämpenee, kun täysin uusi Joulushow heittää löylyä suurella näyttämöllä – ja suurella kauhalla! Pestään pois kuluneen vuoden synnit ja vihdotaan pikkujoulukauteen vauhtia.Ajankohtaista, räväkkää ja ennen kaikkea hauskaa. Pian myydään taas ei-oota, joten varmista paikkasi nyt todistetusti joulunajan parhaasta showsta!Ensi-ilta 13.11.2025 suurella näyttämöllä.
FI
40 views
Buy Ticket
Read More

Loihtima esittää: Meidän Joulu
Meidän joulu on Loihtima -yhteen kolmen ammattimuusikon yhteisprojekti. Kun musiikin eri genreissä toimivista muusikoista jokainen tuo mukaan omat vahvuutensa, on lopputulos jotain, mitä ei kannata jättää kuulematta. Yhtyeen vahvuutena on taitavan soitannan ja tulkinnan lisäksi vahva yhteiskemia. Tunnin mittainen tunnelmallinen konsertti sisältää klassikoiden lisäksi tuoreempia joululauluja, osa instrumentaaliversioiksi sovitettuina.Loihtima:Jessica Koskela | viulu, lauluJasso Perälä | kitara, lauluAnni Ojala | piano, laulu, alttosaksofoni
FI
47 views
Buy Ticket
Read More

Idän pikajunan arvoitus
Agatha Christie ja Ken Ludwig IDÄN PIKAJUNAN ARVOITUS Ohjaus Snoopi Sirén Luksusjuna kiitää halki lumisen maiseman, mutta idyllinen matka muuttuu painajaiseksi, kun yksi matkustajista löytyy murhattuna. Kuka junan matkustajista on syyllinen? Kun myrsky pysäyttää junan keskelle erämaata, vain yksi mies voi selvittää totuuden ennen kuin murhaaja iskee uudelleen – maailmankuulu Hercule Poirot. Tiivistunnelmainen draama, älykäs juonenkuljetus ja yllättävät käänteet pitävät katsojan otteessaan loppuun asti. Agatha Christien mestariteokseen perustuva näytelmä tuo näyttämölle kaikkien aikojen legendaarisimman murhamysteerin. Oletko tarpeeksi nokkela ratkaistaksesi arvoituksen ennen kuin Poirot sen paljastaa? Varaa lippusi nyt – jännitysmatka voi alkaa!
FI
54 views
Buy Ticket
Read More

Nauru pitkästä ilosta -JUHLAREVYY
Nauru pitkästä ilosta!Suomen Komediateatterin 30. juhlavuosi huipentuu lokakuussa ensi-iltansa saavaan juhlarevyyseen. Liput uskomattomalla synttärihinnalla, vain 30€ / lippu (norm. 69€). Etu on voimassa rajoitetun ajan ja paikkoja on rajoitettu määrä.Syksyn odotetuin esitys vie katsojansa sketsien, tanssin, livemusiikin sekä Suomen eturivin esiintyjien täyteiseen maailmaan, jossa nauru on taattu! Nauru pitkästä ilosta juhlarevyy 22.10. alkaen Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämöllä, Linnanmäellä.Tervetuloa kanssamme juhlistamaan juhlavuotta!Eläköön kulttuuri, komediallinen sisältö ja ennen kaikkea huumori! Nähdään Suomen Komediateatterissa!Juhlavuoden ohjelmistomme tarjoaa monipuolisia teatterielämyksiä. Ajankohtaiseen esityskalenteriimme voit tutustua osoitteessa www.suomenkomediateatteri.fi
FI
50 views
Buy Ticket
Read More

Sutinaa ja säätöä
Sandy RustinSUTINAA JA SÄÄTÖÄKomediakuningatar Sari Siikanderin ohjaama Sutinaa ja säätöä on flirttaileva farssi, jossa avioliiton kulisseista pidetään kiinni kynnet sinisinä, mutta samalla hypätään päätä pahkaa syvään päätyyn niin riemukkaasti, että katsojan onnellinen osa on nauraa vedet silmissä mukana!Sylvia (Pihla Penttinen) ja hänen salarakkaansa Beau (Sauli Suonpää) ovat saapuneet jokavuotiselle syntiselle huvilatapaamiselleen. Tällä kertaa Sylvia pudottaa Beaulle todellisen uutispommin, ja kertoo jättäneensä miehensä. Sähkeellä!Tämä on vasta alkua, sillä seuraavaksi kaksikon puolisot (Emilia Sinisalo ja Heikki Ranta) pelmahtavat samalle huvilalle! Todellinen salaisuuksien Pandoran lipas revähtää auki ja niin henkilöiden identiteetit kuin avioliittokäsitykset joutuvat kiivaasti kieppuvaan myllyyn.Broadwaylla ensi-iltansa vuonna 2023 saanut Sutinaa ja säätöä sijoittuu herkullisesti 1920-luvun Englantiin, mutta sen käänteet ja käänteissä kärvistelevät ihmiset ovat täyttä tätä päivää, tunnistettavia ja samaistuttavia, kaikessa hullunkurisuudessaan rakastettavia ja pakahduttavan hauskoja.Sutinaa ja säätöä on uusi ja raikas farssikomedia parisuhteista. Kuumana kuplivaa sutinaa ja sysipimeitä salaisuuksia pulppuava parituntinen, jonka aikana katsoja tulee yllätetyksi monta kertaa – aivan kuten komedian henkilötkin.Rooleissa: Pihla Penttinen, Sauli Suonpää, Emilia Sinisalo, Heikki Ranta, Ella Lymi ja Mikko VirtanenSuomentaja: Reita LounatvuoriOhjaus: Sari SiikanderLavastus: Peter AhlqvistPukusuunnittelu: Elina KolehmainenValosuunnittelu: Petteri HeiskanenÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka LahtiEsitysoikeuksia valvoo: Nordic Drama Corner
FI
42 views
Buy Ticket
Read More

Pudotuspeli
FI
44 views
Buy Ticket
Read More

Kato mua kun mä puhun sulle S
Maailma näyttämölle -hanke marssittaa suomalaisteattereihin harvemmin kuultujen alkuperäiskielten näytelmäkäännöksiä. Kato mua kun mä puhun sulle on alun perin norjankielinen, Monika Isakstuenin kirjoittama teos mahdottomista keskusteluista aikuisen ja lapsen välillä. Teoksessa nuoren lapsen äiti ajautuu väsyneenä ajan vietäväksi; yön tunteina pieni poika herää ja kasvaa välillä aikuiseksi, mutta nuortuu seuraavassa hetkessä uudestaan lapseksi. Seksuaalisuus, sukupuoli ja perhesuhteet sekoittuvat nolostuttavaksi sekoitukseksi.Tämän eurooppalaisen nykydraaman tekijätiimi on sama kuin palkitussa, syksyllä 2023 esitetyssä Keuhkot-näytelmässä. Näyttämöllä ovat Hegy Tuusvuori ja Markus Virtanen, ohjauksesta vastaa Perttu Leinonen.Teos sisältää rajua kielenkäyttöä, eikä sitä suositella alle 16-vuotiaille.Ensi-ilta Ahti-näyttämöllä 12.11.2025Liput 35/33/25 €
FI
43 views
Buy Ticket
Read More

A SIMPLE SPACE
Seitsemän akrobaattia ylittää itsensä kerta toisensa jälkeen lavalla rytmiä ylläpitävän
rumpalin tahdissa. Kiihkeä ja riemukas poljenta pitää hyppysissään ja synnyttää
kokemuksen, joka tuntuu enemmän vatsanpohjassa kuin mielessä.
Palkittu ja ylistetty A Simple Space on nykysirkuksen klassikko, joka kiertänyt vuodesta
2013 lähtien yhteensä 34:ssä maassa. Sen viehätys on yksinkertaisuudessa. Esityksessä ei
kikkailla asuilla, meikeillä, valaistuksella tai muilla teatraalisilla elementeillä. Australian
Adelaidesta kotoisin oleva ryhmä luottaa ihmisten välille syntyvään yhteyteen ja
virtuoosiseen taitoonsa.
Esiintyjäjoukko keskittyy leikkimieliseen kilpailuun, keskinäiseen luottamukseen ja
ystävyyteen. Yleisö saa todistaa pelin hengen läheltä, tuntea kohoavat pulssit, kuulla
hengenvedot ja nauttia.
Ytimessä on paljaus ja rehellisyys, jota ei voi esittää.
FI
47 views
Buy Ticket
Read More

HELENE
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

Mustapukuinen nainen
Pyörätuolipaikkoja on rajallisesti. Muistathan kertoa pyörätuolipaikkatarpeesta jo lippuja varatessasi. Pyörätuolipaikat voi varata ainoastaan teatterin omasta lippumyymälästä puh 010 4162600. Avustajan paikkalippu on ilmainen. Katsomokerroksiin pääsee aulasta hissillä. Aulahenkilökunta avustaa pyörätuoliasiakkaita.
FI
49 views
Buy Ticket
Read More

Armi Aavikko - siinä välissä olin elossa
Vuonna 1977 Suomen kansa hurmaantui 18-vuotiaasta Miss Suomesta, Armi Aavikosta.Viihdemaailman kulissien takana odotti kuitenkin synkempi todellisuus.Musiikkinäytelmä ”Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa” avaa valovoimaisen viihdetaiteilijan elämän käänteitä, matkaa lukiolaistytöstä tanssilavojen valokeilaan, levy-yhtiöiden studioihin ja armottomaan viihdeteollisuuteen.Armi Aavikko syntyi syyskuussa 1958 ja kuoli tammikuussa 2002. Siinä välissä hän oli elossa.Joel Härkösen ohjaama esitys pureutuu Armin herkän ja luonnollisen persoonan, lahjakkuuden ja tähteyden ohella kysymykseen: millaisen tarinan me haluamme kertoa Armista tänä päivänä? 1970- ja 1980-lukujen tunnelmaa huokuva musiikkinäytelmä tarjoaa ikimuistoisen elämyksen live-orkesterin ja solistien säestämänä.Näytelmä pohjaa Kati Kaartisen kuunnelmakäsikirjoitukseen, joka tuotettiin Yleisradion kuunnelmasarjana radiossa ja Yle Areenassa 2021.Armin roolissa nähdään Milla Kuikka ja Dannyn roolissa Jukka PeltolaAlkuperäisteksti Kati KaartinenNäyttämösovitus Martta JylhäOhjaus Joel HärkönenKapellimestari, musiikin sovitus Valtteri PääkkönenLavastus Markku HernetkoskiValosuunnittelu Jukka LaukkanenÄänisuunnittelu Juho LukinmaaPukusuunnittelu Tiina SiltalaVideosuunnittelu Topi LindhKampaukset ja maskeeraus Heidi KaartinenTarpeisto Soile SavelaOrkesteri KAO KonservatorioNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner. Ensi-ilta 20.9.2025 Teatteritalossa Kesto noin 2 tuntia 20 min, sisältää väliajan
FI
65 views
Buy Ticket
Read More