632 result(s) found for ""
EI KERTONUT KATUVANSA
Tommi Kinnunen – Mikko RoihaEI KERTONUT KATUVANSAEi kertonut katuvansa on selviytymistarina viidestä naisesta, jotka kävelevät poltetun Lapin läpi palveltuaan natsi-Saksan sotilaita Pohjois-Norjassa. Se on myös tarina antisankareista ja häpeästä. 600 kilometrin roadtrip tiettömällä taipaleella paljastaa mitä kukin naisista kantaa sisällään. Kuka tippuu kyydistä? Pääseekö joku perille? Mihin hän silloin päätyy?Taiteilijaprofessori Mikko Roiha dramatisoi ja ohjaa Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa-romaanin seitsemän teatterin yhteistyönä. Mukana hankkeessa ovat Kouvolan Teatteri, Turun kaupunginteatteri, Lahden Kaupunginteatteri, Tampereen Teatteri, Seinäjoen Kaupunginteatteri, Hämeenlinnan Kaupunginteatteri sekä suomalais-berliiniläinen Vapaa Teatteri.Produktio harjoitellaan Berliinissä, jossa se saa myös ensi-iltansa Heimathafen Neukölln-teatterin Pier 9-näyttämöllä (Hasenheide xxx) 1.7. 2023. Tämän jälkeen produktio siirtyy Suomeen.Suomen ensi-ilta nähdään Kouvolan Teatterissa 15.9.,2023. Seuraavat ensi-illat Turun Kaupunginteatterissa 20.9.2023, Lahden Kaupunginteatterissa 28.9.2023,Keväällä esitys saa ensi-iltansa Tampereen Teatterissa 18.1.2024, Seinäjoen Kaupunginteatterissa 25.1.2023 ja Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa 1.2.2024.Tämän lisäksi produktio nähdään ennakkoesityksenä Kajaanin Runoviikoilla Eino Leinon päivänä 6.7.2023.Produktiossa mukana ovat näyttelijät Tiina Winter (Kouvolan Teatteri), Ulla Koivuranta (Turun Kaupunginteatteri), Jari-Pekka Rautiainen (Lahden Kaupunginteatteri), Mari Turunen (Tampereen Teatteri), Mari Pöytälaakso (Seinäjoen Kaupunginteatteri) ja Liisa Peltonen (Hämeenlinnan Kaupunginteatteri).Produktion dramatisoinnista, lavastamisesta ja ohjaamisesta vastaa Mikko Roiha, pukusuunnittelusta Taina Sivonen, ääni- ja videosuunnittelusta sekä graafisesta suunnittelusta Moe Mustafa.Kuvat: Moe MustafaPyörätuolipaikkoja on rajallisesti. Muistathan kertoa pyörätuolipaikkatarpeesta jo lippuja varatessasi. Pyörätuolipaikat voi varata ainoastaan teatterin omasta lippumyymälästä puh 010 4162600. Avustajan paikkalippu on ilmainen. Katsomokerroksiin pääsee aulasta hissillä. Aulahenkilökunta avustaa pyörätuoliasiakkaita.Teatterin esteetön wc-tila sijaitsee alakerrassa.
FI
176 views
Buy Ticket
Read More

170 views
Buy Ticket
Read More
Aina joku eksyy ENNAKKO
AINA JOKU EKSYY Kirjoittanut Reko LundánOhjaus Jaakko KiljunenRooleissa Mari Turunen, Annuska Hannula, Kai Vaine, Katriina Lilienkampf, Matti Hakulinen, Ilona Karppelin, Vili SaarelaEnsi-ilta 5.2.2025 Frenckell-näyttämölläPeruslippu 43/38/28 €Reko Lundánin riipaiseva ja monisävyinen näytelmä avaa koskettavalla tavalla kuvitteellisen Rinteen perheen tarinan. Teksti on kirjoitettu hersyvästi suurella lämmöllä. Henkilöiden kohtalot ovat samaistuttavia ja tuntuvat aidoilta. Näytelmän maailma on surkuhupaisan koskettava, eikä aina tiedä pitäisikö sen äärellä itkeä vai nauraa.Teoksen sovitus sijoittuu osittain nykypäivään ja osa kohtauksista Tampereelle. Näin 1990-luvun lopulla kirjoitettu näytelmä tulee meitä kaikkia lähemmäs ja siitä voi löytää kosketuspintaa myös omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin ja tuntoihin.FrenckellHUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2.Frenckell-näyttämöllä on pyörätuolipaikka ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.0103462500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Hovimäki / TN
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Macbeth
William ShakespeareMACBETHHornaan sopusointu, valta ahneudelle Vallanhimo, petollisuus, hulluus ja kuolema. Kas siinä aineksia ankaraan oppituntiimme ihmisyydestä. Shakespearen klassikko kirkastaa ihmisyyden nurjat puolet näyttämölle voimalla, joka tuntuu sisuskaluissa vielä vuosisatojen jälkeenkin. Kuninkaaksi halajavan Macbethin ja häntä juonissaan kiihkeästi kannustavan Lady Macbethin verinen tarina paljastaa, kuinka vähän tarvitaan siihen, että ihminen on valmis uhraamaan koko arvokkuutensa ja moraalinsa."Jos vallantahto vääristyy vallanhimoksi, se alkaa väistämättä rappeuttaa kantajaansa. Macbethissa pyrin paisuttamaan tuon ilmiön kuvauksen äärimmilleen, jopa tarantinomaisiin mittasuhteisiin joissa ironia, kauhu ja koomisuus alkavat lyödä kättä todellisuuden kanssa."- ohjaaja Kari HeiskanenKlassikko, joka on nähtäväWilliam Shakespearen skottilainen näytelmä 1600-luvulta saa tuoretta virtaa Kari Heiskasen ohjauksena. Luvassa on synkkää lunastusta, kun Macbeth alkaa uskoa ennustukseen, jonka mukaan hän voisi nousta kuninkaaksi. Povaus saa miehen luisumaan petokseen, josta ei enää peräännytä. Eero Aho tekee Macbethin roolissa näyttävän paluun Turkuun Hamletin ja Don Juanin suosion jälkeen. Häntä rikokseen usuttavana vaimona nähdään Riitta Salminen.
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
Palkkamurhaajan painajainen
Tammikuun 22. 2025 saa ensi-iltansa pienellä näyttämöllä myös luodinkestävä komedia Palkkamurhaajan painajainen. Tarina kahdesta hieman eritaustaisesta miehestä, jotka majoittuvat vierekkäisiin hotellihuoneisiin. Toinen on ammattitappaja ja toinen itsetuhoinen, vaimonsa hylkäämä ressukka.
Huippuunsa viritetty, kaoottinen, äärimmäisen viihdyttävä ja hillitön komedia.Rooleissa nähdään: Peter-Sebastian Lehtonen, Janne Turkki, Marko Honkanen, Miia Lindström (vier.), Oskari Penttilä, Lassi Jämsä.
Komedian ohjauksesta vastaa Mika Nuojua (vier.).
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Aina joku eksyy ENSI-ILTA
AINA JOKU EKSYY Kirjoittanut Reko LundánOhjaus Jaakko KiljunenRooleissa Mari Turunen, Annuska Hannula, Kai Vaine, Katriina Lilienkampf, Matti Hakulinen, Ilona Karppelin, Vili SaarelaEnsi-ilta 5.2.2025 Frenckell-näyttämölläPeruslippu 43/38/28 €Reko Lundánin riipaiseva ja monisävyinen näytelmä avaa koskettavalla tavalla kuvitteellisen Rinteen perheen tarinan. Teksti on kirjoitettu hersyvästi suurella lämmöllä. Henkilöiden kohtalot ovat samaistuttavia ja tuntuvat aidoilta. Näytelmän maailma on surkuhupaisan koskettava, eikä aina tiedä pitäisikö sen äärellä itkeä vai nauraa.Teoksen sovitus sijoittuu osittain nykypäivään ja osa kohtauksista Tampereelle. Näin 1990-luvun lopulla kirjoitettu näytelmä tulee meitä kaikkia lähemmäs ja siitä voi löytää kosketuspintaa myös omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin ja tuntoihin.FrenckellHUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2.Frenckell-näyttämöllä on pyörätuolipaikka ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.0103462500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Pala palalta pois
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Hovimäki / TN
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Jape ja Jussi Stand Up Show -kiertue
Jape ja Jussi Stand Up Show -kiertue (K-18)
Mitä tapahtuu, kun kaksi suomalaisen komiikan kulmakiveä jättävät Tampereen taakseen? Onko muu Suomi valmiina Manse-komiikan kuninkaille?Jussi Simolan puhenopeus ja LPM (laughs per minute) ovat hengästyttävät – kirjaimellisesti! Jussin komiikka on nopeaa, viiltävää eikä se sisällä kiusallisia taukoja. Viimeisen vuoden aikana Jussin keikoilla yleisö on tippunut tuoleiltaan, ja onpa apukeinona tarvittu astma-piippua, kun naurusta johtuva hyperventilaatiokohtaus ei ottanut loppuakseen.Jape Grönroos on viihdyttänyt komiikannälkäisiä jo yli 20 vuoden ajan. Japen erityistaitona mainittakoon keski-ikäisen miehen inhimillistäminen: otteet Japen komiikasta kertovat kaunista ja karuakin kuvaa miehenä olemisen ilosta ja vaikeudesta.
Järj. Suomen Stand UP Club Oy
Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.www.vammaiskortti.fiTilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Esitykseen ei myydä ryhmälippuja.
Esityksen kesto noin 2 h.Ovet avataan tuntia ennen esitystä.Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella
Facebook-tapahtuma
Esityksen kesto noin 2 h.Ovet avataan tuntia ennen esitystä.Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
FI
25 views
Buy Ticket
Read More
Loistojuttu!
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Piina, Ensi-ilta
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Loistojuttu!
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Pala palalta pois
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Tomi Salesvuo East Funk Attack
Tomi Salesvuo East Funk Attack julkaisee neljännen albumin "Rhythm Manifesto IV" lokakuun 4. päivä. Useampaan kertaan euroopassa kiertänyt, kotimaan klubeilla sekä festareilla esiintynyt kymmenvuotias East Funk Attack yhdistelee eri musavaikutteita energisellä asenteella ennakkoluulottomasti.
Eclipse Music levy-yhtiön julkaisema tiivis rock-funk paketti saattelee yhtyeen laajalle kotimaankiertueelle joka soi pitkälle kevääseen asti! Esimakua uudenlevyn tunnelmasta on saatu jo julkaistuilta kahdelta singleltä ”Losing You” ja ”We Are The Party” joiden musiikkivideot ovat kerännet hienosti katseluita Youtubessa ja joista saatu palaute on ollut jopa suorastaan ylistävää! Uudella levyllä kuullaan vierailevina artisteina kitaristit Riku Rajamaa ja Erja Lyytinen, sekä Funk-artisti, laulaja-pasunisti Nils Landgren (Ruotsi) ja yhtyeen kanssa kiertueilla ja festivaaleilla esiintynyt laulaja Sami Pitkämö. Tutustu ja tutki lisää www.eastfunkattack.com
Tomi Salesvuo East Funk Attack:Tomi Salesvuo - rummut, lauluTaru Ratilainen - lauluMatias Kiiveri - kitara, lauluJanne Kinnunen - basso, lauluIlmari Aitoaho - koskettimet, laulu
Facebook
InstagramOvet klo 18:00
Showtime 19:00
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Viikate
Viikate saapuu Kempeleeseen Hiljainen-kiertueellaan pe 7.2.2025 klo 18:00!
Viikate julkaisee Korttitalo -singlen perjantaina 31.5. Kappale on ensimmäinen lohkeama marraskuussa ilmestyvältä yhtyeen viidenneltätoista albumilta.
Siitepölyhuiskun varresta tavoitettu solisti Kaarle Viikate kommentoi aihetta seuraavasti:
”Korttitalo edustaa uuden albumin ilmavampaa ja menevämpää antia, kuin rautalankahattaran nauttimista goottilaisen karusellin pyörteissä.
Pääpaino levyllä tulee kuitenkin olemaan hiljaisemmissa, hitaammissa ja kauniisti raahaavissa lauluissa. Tästä syystä marraskuun ensimmäinen päivä julkaistava albumi onkin nimeltään ”Hiljainen”.
Toinen syy hiljaisempaan tunnelmaan on se, että nyt albumikiertue voi ensi kertaa jalkautua paikkoihin, joissa saa luvalla soittaa maltillisilla desibeleillä mutta antaumuksella. Luvassa on musiikkia niin teatterimiljöissä kuin konserttisaleissa sekä intiimeissä klubeissa. Samalla settilistaan saadaan ujutettua kappaleita, joita ei Viikatteen historiassa ole aiemmin esitetty livenä. Toisin sanoen största möjliga tysnad to the max!
Viikate:Kotisivu | FacebookOvella lipunmyynti klo 17:00 alkaen. Saliin pääsee noin klo 17:45. Tulethan tapahtumaan ajoissa. Ovet suljetaan klo 18:00.
Kesto n. 1 h 40 min. Tilaisuudessa on väliaika 20 min.
Liput ovelta 35 €, jos jäljellä.
Paikat ovat numeroimattomia istumapaikkoja.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: asiakas + avustaja -lippuun sisältyy kaksi lippuaTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kirjasto@kempele.fi
FI
25 views
Buy Ticket
Read More
DISTANT & ENTERPRISE EARTH “The Origin Of Madness” Tour
TUSKALIVE: DISTANT JA ENTERPRISE EARTH YHTEISKIERTUEELLA SUOMEEN HELMIKUUSSA
Kovan luokan deathcore-yhtyeet, hollantilainen Distant sekä amerikkalainen Enterprise Earth tuovat “The Origin Of Madness” -kiertueensa Tampereelle ja Helsinkiin helmikuussa. Seiniä kaatavan paketin täydentävät amerikkalainen deathcore-mylly The Last Ten Seconds Of Life sekä englantilainen, teknistä melodista death metallia ja metalcorea yhdistelevä Harbringer.
Matalatempoista deathcorea runnova Distant nähtiin Suomessa viime vuonna Lorna Shoren lämppärinä ja bändin tuorein ”Heritage”-niminen albumi julkaistiin Century Median toimesta.
Kiertueen toinen pääesiintyjä, Spokanen kaupungista, Washintonin osavaltiosta, Yhdysvaltojen länsirannikolta tuleva Enterprise Earth tuuttaa äärimmäisen raskasta mutta sävykästä deathcoreaan kymmenen vuoden ja viiden stuodioalbumin kokemuksella, joista viimeisin on aiemmin tänä vuonna ilmestynyt tyylikäs ”Death: An Anthology”.
TuskaLive ja Grey Beard esittävät: DISTANT & ENTERPRISE EARTH “The Origin Of Madness” Tour7.2.2025 Tampere - Olympia-kortteliLiput alk. 38,50€ (sis. eteispalvelumaksu 3,00€)K-18 | ovet 18:00
Distantofficial.comEnterpriseearthband.comTuskaLiveGrey BeardVarausaika 2 päivää.
Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti, mikäli lippuja on jäljellä. Olympian ovella ei ole
lipunmyyntiä.
Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Väylä
VÄYLÄRosa Liksomin kiitettyyn ja palkittuun romaaniin perustuva Väylä kuvaa sodan mullistaman maailman pienen ihmisen näkökulmasta. Se on rujonkaunis kasvukertomus, jossa metsän polut ovat yhtä tärkeitä kuin pommikoneiden kumu. Se on vuoden mittainen tarina siitä miltä tuntuu jättää kotinsa. Ja palata takaisin.Näytelmä kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat hylkäämään kotinsa. Keskiössä on nuori tyttö, jonka pitää saattaa kotitilansa karja suojaan länteen. Väylän toiselle puolelle. Jossain siellä pitäisi olla myös tytön äiti.Teoksen ohjaaja ja sovittaja Tuomo Rämö on tehnyt urallaan lukuisia vaativia näyttämösovituksia. Rämön Lappeenrannan kaupunginteatteriin tekemä ohjaus ja sovitus Viimeinen Atlantis nähtiin Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa vuonna 2023. Samana vuonna esitys voitti myös vuoden esityksen Thalia-palkinnon.“Olima selvihneet tähän pisteeseen asti. Eessä oli pakko olla jotaki parempaa.”Kirjailija: Rosa LiksomDramatisointi ja ohjaus: Tuomo RämöLavastus: Kaisa NivaPukusuunnittelu: Elina VaskoRooleissa: Sirpa Filppa (vier.), Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena PuskaKantaesitys 18.9.2024 Kemin Teatteri
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
Maagikot 4
MAAGIKOT 4 - SHAPING THE REALITY RYTMIKORJAAMOLLA HELMIKUUSSA 2025!
Suomen suurimmaksi magian ja illuusion showksi vakiintunut Maagikot lähtee kiertueelle alkuvuodesta 2025!Täysin uuden shown nimi on Shaping the Reality. Liput kansainvälisesti palkittujen magian ja illuusion mestareiden esitykseen ovat nyt myynnissä.”Tänä vuonna taikuus ja showelementit tuodaan vieläkin lähemmäs katsojia. Lavalla nähdään aiempaa suurempia illuusioita ja tarkempia yksityiskohtia, jotka yhdessä luovat jälleen täysin uuden kokonaisuuden”, paljastaa Joni Pakanen, Maagikot -esityksen ohjaaja ja yksi esiintyjistä.Maagikot 4 – Shaping the Reality -kiertueen esiintyjät ovat:Illusionistit Jay & Jade – Maailmanluokan illusionistit, jotka luovat parhaillaan uraa Keski-Euroopassa loppuunmyydyille katsomoilleMentalisti Pete Poskiparta – Suomen ainoa kansainvälisesti palkittu mentalistiVanne- ja nuorataitelija Miss Vera – Cirque du Soleilissakin esiintynyt nykysirkuksen maailmantähtiMestaritaikuri Joni Pakanen – Vuoden esiintyjänä palkittu taikuuden, komedian ja teatterin taituri
"Maagikot tulee tällä kertaa olemaan suurempi ja hämmästyttävämpi kuin kertaakaan aiemmin. Showssa kättelevät taikuus, sirkus ja komedia tavalla, joka saa katsojat nauramaan ja hämmästymään. Tulemme osoittamaan miksi taikuus on koettava nimenomaan livenä!", hehkuttaa mentalisti Pete Poskiparta.Liput myydään numeroituina istumapaikkoina.
Esityksen kesto on noin 2 tuntia.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläAsiakas + avustaja -lippu on tarkoitettu pyörätuolia käyttävälle tai avustajaa päivittäiseen toimintaansa tarvitseville.Avustaja pääsee tapahtumaan samalla pääsylipulla ja avustajalle on varattu oma istumapaikka. Toiminnan helpottamiseksi, varaa mukaan Ystäväkortti, Avustajakortti tai muu vastaava tosite.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Adi L Hasla
Adi L Hasla lähtee kiertueelle debyyttialbuminsa ”Habiturientti” 10v-juhlavuonna.
Artisti teki ensimmäisen levytyssopimuksensa Monsp recordsin kanssa vuonna 2014 ja seuraavana vuonna 2015 julkaistiin kulta-albumi ”Habiturientti”.
Vaikka artistin ensimmäiset julkaisut tulivat omakustanteisena jo aiemmalla vuosikymmenellä, debyyttialbumin menestys oli se, joka avasi keikkalavat.
Albumi toi siihen aikaan moderneja rap-soundeja Suomeen ja sisälsi lukuisia featteja Suomen rap-kentältä. (Mäkki, VilleGalle, Tippa-t, Kube, Ruma, Nick-E Maggz, Kevin Tandu) Albumilla kuultiin myös kansainvälinen yhteistyö kappaleella Flipperi, jolla vieraili Mäkkin lisäksi virolainen rap-artisti Tommy Cash.
Pitkän uran suomirap-skenessä niin artistina, kuin oman Monopoli Music levy-yhtiön pomonakin tehnyt Adi L Hasla julkaisi tänään myös uutta musiikkia, ja uusi albumi tullaan julkaisemaan vuonna 2025.
Adi L Hasla nousi koko kansan tietoisuuteen viimeistään neljä vuotta sitten julkaistulla ja platinarajan ylittäneellä 8. päivä -albumillaan. Levyn ensimmäinen single Kevät muodostui jättihitiksi ja pysyi yhtäjaksoisesti 41 päivää Spotifyn kärkipaikalla.Maxim avautuu klo 16:00, ovet saliin avataan klo 19:00.
Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Ihan pienet luut
IHAN PIENET LUUTKantaesitys 16.11.2024Ihan pienet luut on rosoisen kaunis riemunkiljahdus itsetunnolle ja sen rakentumiselle. Se sijoittuu 1980–1990-luvuille, tunnustuksellisten päiväkirjamerkintöjen aikaan. Se sukeltaa ikuiseen iltapäivään, Fii-deodorantin ja hajukumien tuoksuun, fataalin häpeän kokemukseen ja seksuaalisen uteliaisuuden heräämiseen.Esityksen pääkallopaikkana toimii Tytön huone, jonka suojissa kasvetaan ihmisiksi. Sinne ei aikuisten katse ulotu. Sen maailma on hempeän vaaleanpunainen ja viiltävän vaarallinen. Ihan pienet luut kertoo tyttöjen kokemasta syyllisyydestä, näkymättömyydestä sekä eräästä ystävyydestä. Se kysyy, mitä tapahtuisi, jos uskaltaisimme lausua ääneen suuret salaisuutemme. Millaisen ihmisen kohtaisimme, jos katsoisimme itseämme hellyydellä? Entä jos se häpeällisin asia onkin lopulta se, joka meitä eniten yhdistää?Tyttöjen rooleissa nähdään Pihla Penttinen ja Hanna Vahtikari, jotka ovat kirjoittaneet näytelmän yhdessä ohjaaja Ria Katajan kanssa.Kirjoittaneet: Ria Kataja, Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariOhjannut: Ria KatajaNäyttämöllä: Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariLavastus: Annukka PykäläinenPukusuunnittelu: Riitta RöpelinenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
Musiikin sävellys: Marzi Nyman
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Aina joku eksyy
AINA JOKU EKSYY Kirjoittanut Reko LundánOhjaus Jaakko KiljunenRooleissa Mari Turunen, Annuska Hannula, Kai Vaine, Katriina Lilienkampf, Matti Hakulinen, Ilona Karppelin, Vili SaarelaEnsi-ilta 5.2.2025 Frenckell-näyttämölläPeruslippu 43/38/28 €Reko Lundánin riipaiseva ja monisävyinen näytelmä avaa koskettavalla tavalla kuvitteellisen Rinteen perheen tarinan. Teksti on kirjoitettu hersyvästi suurella lämmöllä. Henkilöiden kohtalot ovat samaistuttavia ja tuntuvat aidoilta. Näytelmän maailma on surkuhupaisan koskettava, eikä aina tiedä pitäisikö sen äärellä itkeä vai nauraa.Teoksen sovitus sijoittuu osittain nykypäivään ja osa kohtauksista Tampereelle. Näin 1990-luvun lopulla kirjoitettu näytelmä tulee meitä kaikkia lähemmäs ja siitä voi löytää kosketuspintaa myös omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin ja tuntoihin.FrenckellHUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2.Frenckell-näyttämöllä on pyörätuolipaikka ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.0103462500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
YHDESSÄ
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Loistojuttu!
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Sara
Sara juhlii 10. albumiaan levynjulkaisukiertueella alkuvuodesta
Kotimaisen vaihtoehtorockin ja -metallin pioneeriyhtye Sara juhlistaa
10. albumiaan alkuvuodesta laajalla levynjulkaisukiertueella. Tammikuun
17. päivä ilmestyvän Hallava-levyn julkaisukiertue suuntaa 11 paikkakunnalle ympäri Suomen.
Tulevalla albumilla kuullaan entistä raskaampia matalavireisiä
kitaroita, mutta myös entistä kauniimpia, eteerisiä melodioita. Hallava
on ensimmäinen Sara-albumi sitten vuoden 2011 ja Se keinuttaa meitä ajassa -levyn, joka on tehty studiossa tuottajan (Tuomas Kokko) johdolla. Levyllä kuullaan ensimmäistä kertaa myös rumpali Rami Rissaa, joka liittyi yhtyeeseen vuonna 2022 Andreas Bäcklundin jäädessä sivuun.
Sara Facebookissa, Instagramissa
FacebookInstagram#vihdinkultsaEsteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: eiTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
3 views
Buy Ticket
Read More