1875 result(s) found for ""

Hidden Orchestra (UK) image
Hidden Orchestra (UK)
HIDDEN ORCHESTRA SUOMEEN MARRASKUUSSA Multi-instrumentalisti / säveltäjä / tuottaja Joe Achesonin luotsaama Hidden Orchestra saapuu Suomeen To Dream Is To Forget -kiertueen saattelemana. Ennakkoluulottomasti jazzin, klassisen musiikin, elektron ja ambientin sekä post-rockin ja trip hopin sävyjä orgaanisiin ääniin musiikissaan yhdistelevä brittikokoonpano esiintyy Helsingin Kuudes Linja -klubilla torstaina 28. marraskuuta. Keikan lipumyynti on nyt käynnissä Tiketissä. Edinburghissa vuonna 2009 perustettu Hidden Orchestra syntyi yhtyeen musiikillisen johtaja Joe Achesonin visiosta luoda kuvitteellinen yhtye, jonka jäsenet koostuvat lukuisista vierailevista studiomuusikoista. Muun muassa Portisheadiin, Four Tetiin ja Massive Attackiin vertauksia kerännyt yhtye on julkaissut neljä studioalbumia, joista viimeisin on vuonna 2023 ilmestynyt To Dream Is To Forget. Tummasävyisen orkestraaliset sävellykset heräävät henkiin yleisön edessä yhdessä livekokoonpanon muodostavien Poppy Ackroydin (piano, viulu), Tim Lane (rummut) ja Jamie Grahamin (rummut) kanssa. Visuaalisesti näyttävät ja tunnelmalliset esitykset ovat saaneet osakseen ylistäviä arvioita kautta maailman. www.fullsteam.fiNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ostorajoitus 8 kpl per asiakas. Ovella peritään security fee 3,50 €. Liput ovelta 24 €, mikäli jäljellä. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Pyörätuolille käynti takaoven kautta, Hämeentie 13 B. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
Ernest Lawson Show - Grande Finale image
Ernest Lawson Show - Grande Finale
Ernest Lawson Show – Grande Finale with UMO Helsinki Jazz Orchestra GRANDE FINALE! Koomikko, juontaja ja koko kansan unelmavävy Ernest Lawson sekä yhden miehen orkesteri Sam Weckman ovat hurmanneet musiikkipitoisella Hymypoika-komediashowllaan yleisöt ympäri Suomen. Nyt kiertue saa spektaakkelimaisen huipennuksen, kun musiikki viedään uusiin ulottuvuuksiin ja laajuuksiin 17-henkisen UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa. Tule todistamaan, mitä syntyy, kun yhdistetään stand up, musiikki ja todella grande jazzorkesteri! Lupaamme että naurulle ei tule loppua.Ernest Lawsonin sanoittaman ja Sam Weckmanin säveltämän musiikin UMOlle sovittaa elokuvasäveltäjänä tunnettu Pessi Levanto. Ainutlaatuisen ja unohtumattoman koko illan shown kapellimestarina toimii Ed Partyka. Kiertue vie seuraaville paikkakunnille: Pe 13.9. klo 19 Savoy-teatteri, Helsinki Ke 27.11. klo 19 Lappia Musiikkitalo, Tornio To 28.11. klo 19 Pohjankartanon sali, Oulu La 30.11. klo 19 Kaukametsä, Kajaani Kesto n. 2,5 h, sis. väliajan. Suositusikäraja K-15. Ernest Lawson on naurattanut ja viihdyttänyt suomalaisia jo vuosien ajan maan suosituimmissa TV-ohjelmissa kuten Putous ja Tanssii Tähtien Kanssa. Televisiotöiden ohella tämä monitaituri on kiertänyt komedialavoja ~tuhannen keikan verran. Ernestin itseironinen ja aina ajankohtainen huumori ammentaa mm. keski-ikäisyydestä, vanhemmuudesta ja 2020-luvun isoimmista ilmiöstä.UMO Helsinki Jazz Orchestra on jazzin ja rytmimusiikin saralla ammattimaisesti toimiva orkesteri, joka esiintyy vuosittain noin sadassa konsertissa ja tapahtumassa. Vuodesta 1975 alkaen UMO Helsinki on julkaissut yli 60 albumia ja esiintynyt kotimaisten huippunimien lisäksi kansainvälisten jazztähtien kanssa. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen musiikkiin, yhdistäen yllätyksellisesti uutta ja vanhaa. www.umohelsinki.fi
Ilon aika image
Ilon aika
Arne LygreILON AIKAIlon aika kertoo nykyaikaisista parisuhteista - rakkaussuhteista, sisarusten välisestä kiintymyksestä, haastavasta vanhemmuudesta ja ystävyydestä. Se kertoo äideistä, tyttäristä, veljistä, naapureista, tutuista ja tuntemattomista ihmisistä, joiden elämät tänään kohtaavat toisensa.Äiti ja aikuinen tytär istuvat penkillä, joenvarressa, hautausmaan lähellä. He tapaavat pitkästä aikaa ja odottavat perheen poikaa, Akslea, joka liittyisi pian seuraan. Kun Aksle viimein saapuu, hänellä on uutinen. Hän on päättänyt jättää koko nykyisen elämänsä, kumppaninsa, kotikaupunkinsa, vanhempansa ja sisarensa. Hän on päättänyt kadota. Hän on pakannut tavaransa, hän ajaa pian tiehensä. Akslen lähdön jälkeen äiti lähtee tapaamaan Akslen elämänkumppania ymmärtääkseen paremmin poikansa ratkaisua. Äiti päättyy juhliin, tapaa tuntemattomia ihmisiä, ja hänen saamansa vastaukset yllättävät lopulta kaikki.Ilon aika on täysiä katsomoita Norjassa, Ruotsissa ja Ranskassa kerännyt leikkisä, toiveikas ja omaperäinen kuvaelma elämänvalinnoista ja pyrkimyksestä löytää yhteys muihin.Esityksen musiikin säveltää ja esittää livenä artisti Islaja.Rooleissa: Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääOhjaus: Tatu HämäläinenSuomennos: Ari-Pekka LahtiSävellys ja muusikko: IslajaLavastus, pukusuunnittelu ja valosuunnittelu: Chrisander BrunÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka Lahti
Fantaisie - sexe, violence et plaisir image
Fantaisie - sexe, violence et plaisir
Myllyteatterin vierailussa nähdään Eeva Putron huikea monologi Voiko oma yksityinen seksuaalinen fantasiakuvasto olla ihmiselle itselle vaarallinen? Ovatko fantasiat ja unelmat olennainen osa taiteen tekemistä, jopa ihmisenä olemista? Muun muassa nämä kysymykset ovat esillä Myllyteatterin vierailuesityksessä: Fantaisie – sexe violence et plaisir. Eeva Putro näyttelee ohjaajaa, jolla on suuri halu toteuttaa näyttämöllä vuonna 1954 ilmestyneeseen pornokirjallisuuden klassikkoon O:n tarina pohjautuva esitys. Ohjaaja kutsuu unelmiensa teatteritaiteilijat palaveriin kuulemaan rajoja rikkovia visioitaan, toiveenaan saada heidät mukaan tähän fantastiseen projektiin.”Arvostan Fantaisie - sexe, violence et plaisir -näytelmässä erityisesti aiheen monipuolista, analyyttisyydellä leikittelevää, mutta silti rohkeaa käsittelyä ja mustaa huumoria. Rakastan monitasoista ja mahtailevuutensa alla olevaa haurasta roolihenkilöäni”, kertoo näyttelijä Eeva Putro. ”Vaikka itse romaani kirjoitettiin seitsemänkymmentä vuotta sitten, käsittelee se nykypäivän ihmisellekin merkittävää aihetta, seksuaalista fantasiaa. Seksuaalinen kuvasto on yhteiskunnassamme räikyvästi läsnä kaikkialla. Tästä huolimatta yksityisiin seksuaalisiin fantasioihin liittyy helposti paljon häpeää. Mitä fantasiamme ja niihin liittyvä häpeä kertovat ajastamme on erittäin kiinnostava kysymys” miettii näytelmän ohjaaja Jaakko Kiljunen. Kesto: n. 75 min (ei väliaikaa)Esityskieli: suomiEsityspaikka: Teatteri Avoimet Ovet, aula (numeroimattomat paikat)Ikäsuositus: 16 vuotta +Huom: Esityksessä puhutaan seksuaalisesta väkivallasta.
Laura  S image
Laura S
Laura  Mikä on sinun unelmiesi hinta? Harri on paiskinut koko ikänsä rakennusalan töitä kohoten apupojasta menestyväksi yrittäjäksi.  Huipulla kilpailu on kuitenkin kovaa, ja ison rahan bisneksessä lakikirja on usein vain tiellä.    Stressi ja unettomuus painavat Harria, eikä tilannetta helpota, kun yllätysvierailulle saapuu mies menneisyydestä perimään saataviaan.  Harrin vaimo Reetta on ollut miehensä tukena ja kumppanina jo viisitoista vuotta, mutta Harrin todellinen intohimon kohde on hänen nuoruutensa rakastettu Laura.  Haaskatuiksi kokemiensa vuosien paino harteillaan Harri haluaa repäistä itsensä irti vanhoista kuvioista, kääntää elämässään uuden sivun, kokea jotain todellista.  Todellisuudessa on kuitenkin valuvika: se on arvaamaton. Pasi Lampelan uutuusdraama Laura on tiukasti etenevä, terävien käänteiden näytelmä vastuusta, häpeästä ja syyllisyydestä. Se kysyy, mikä on unelmiemme ja elämänvalintojemme hinta. Näytelmä on enemmän kuin perinteinen kolmiodraama; se kasvaa peilikuvaksi nykyajan rikkinäisen ihmisen jatkuvasti kasvavista paineista niin työelämässä kuin ihmissuhteissa. Onko se, mitä luulemme onnen täyttymykseksi, lopulta suurta harhaa? Jyväskylän kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin yhteistuotantoa tähdittävät valovoimaiset näyttelijät molemmista teattereista. Kantaesitys Jyväskylän kaupunginteatterissa 31.10.2024 klo 19 Ensi-ilta Kansallisteatterissa keväällä 2025 Ohjaus ja käsikirjoitus Pasi Lampela Lavastussuunnittelu Markus Tsokkinen Pukusuunnittelu Tellervo Syrjäkari (JKT) Valosuunnittelu Japo Granlund (JKT) Äänisuunnittelu Juuso Voltti (vier.) Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Niina Vattulainen Rooleissa Maria Kuusiluoma (SKT), Hannu Lintukoski (JKT), Esa-Matti Long (SKT), Piia Mannisenmäki (JKT) ja Jukka-Pekka Mikkonen (JKT) Ensi-ilta 31.10.2024 klo 19 Paviljongin suurella näyttämöllä Liput peruslippu 35 €   eläkeläiset 33 €  alennuslippu 25 € Ikäsuositus 12+ 
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA image
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
Drug Store Raid (Levyjulkkarit) image
Drug Store Raid (Levyjulkkarit)
DRUG STORE RAID JUHLII MARRASKUUSSA LEVYJULKKAREITA SEMIFINALISSA!  Kolme päivää metsän keskellä vietettyään DRUG STORE RAID palaa kotiin esikoisalbumi kainalossa. Nyt on aika juhlaan! ”Background Music for Family Arguments” on vuoden albumi. Se nauraa, itkee, vetää hiuksista. Se on ihailtava, upea, hyvä, paha. Poikkea Tiimarin kautta almanakka handuun ja kirjaa ylös vuoden odotetuimman teoksen laskettuaika: 15. marraskuuta. Tämä taideluomus jää soimaan korviisi, halusit tai et! Lätyn julkistusjuhlistus 28.11.24 Semifinal, Tervetuloa! SEMIFINALIN turvallisuusohje Semifinalissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 16€, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Thelma ja Loviisa image
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
Itäkuskus stand up Klubi K-18 image
Itäkuskus stand up Klubi K-18
Itäkuskus stand up -klubiItäkuskus-klubi on hulvaton stand up -ilta, josta on lyhyessä ajassa tullut ilmiö. ”Tarjoamme yleisölle vitsejä ja kielioppivirheitä!"Klubilla unohdat murheet ja stressit. Tämä ainutlaatuinen show vie sinut idän matkalle ja tarjoaa hulvatonta komiikkaa, ainutlaatuisia havaintoja kulttuurieroista ja suomen kielestä. Joka keikalla on useampi vaihtuva maahanmuuttajataustainen koomikko – ja totta kai joka illassa esiintyy myös vaihtuva nimekäs kiintiösuomalainen koomikko.Kaikilla klubeilla esiintyy viihdetähti Fabe. Et ole voinut välttyä Faben videoilta, sillä kuukausittain niitä katsotaan yli miljoonaa kertaa Suomessa ja jaetaan yli 50 000 kertaa. Miksi klubista on tullut ilmiö? Fabe vastaa: ”Koska Suomalaiset rakastavat mun käsikarvoista ja siitä ku heitetään huulta. Huumorin avulla käsitellään kaikki aiheet ja se on hienoa, että voidaan yhdistää kulttuureita. Tämä on jotain aivan ainutlaatuista ja uskomatonta. Suosittelen näkemään ja kuuntelemaan itse".Klubi-iltojen isäntänä toimii yksi suomen monipuolisimpia koomikoita: Koomikko Mebe! Mebe on tuottaja, koomikko sekä MC! Hän on sympaattinen ja muistuttaa nallekarhua, joka hurmaa yleisön terävillä heitoilla ja vitseillä! ”Tätä ei näe ja kuule muualla, hulvaton Itäkuskus -show on täynnä ullatuksia ja ainutlaatuisia vitsejä ja havaintoja. Tämä on kuin Fazerin maitosuklaa, kerrasta jää koukkuun!! Tule ja koe ainutlaatuinen Itäkuskus -show, monet käy joka kertaa."Klubilla osansa saavat Verovirasto, Alko, Vantaa, maahanmuuttajien kulttuurierot sekä suomenkieliset fraasit, joita kantasuomalaisetkaan eivät osaa lausua itse oikein.Yleisön suusta:"Haluamme tukea maahanmuuttajaesiintyjiä""Täällä kuulen erinomaista läppää, mitä muualla en kuule""Loistavaa konsepti ja ilta on täynnä hyviä esiintyjiä, jokainen esiintyjä on niin erilainen ja omalla tavalla hyväTule kokemaan itse ja tuo kaverit mukaan!Liput kannattaa ostaa hyvissä ajoin ennen, kun ne myydään loppuun.www.instagram.com/comedyfabe/www.instagram.com/mebekoomikko/, www.tiktok.com/@comedyfabe/Kesto: n. 2,5 tIkäraja: K18Kieli: suomi, välillä huono soomi ja ehkä joskus yksi esiintyjä vetää englanniksiKlubi-illan tarjoiluista vastaa ravintola Skutta.
Jukka Takalo & Jokivarren orkesteri image
Jukka Takalo & Jokivarren orkesteri
Aknestik-solisti Jukka Takalo bändinsä kanssa levyjulkkarikeikalla On The Rocksissa marraskuussa Jukka Takalon uuden Jokivarren orkesteri -yhtyeen albumi "Jokivarsien laulut" tuo laulaja-lauluntekijän lähelle sinua. Aknestik-yhtyeestä ja monista muista kokoonpanoista (Vastarannan orkesteri, Kajakkiorkesteri, Maakinen Mysteeri Trio, Jäinen joki...) tuttu Takalo aktivoituu bändikeikoille uuden albuminsa myötä. Jukka Takalo & Jokivarren orkesteri lupaa esittää klassikoita koko Takalon uran varrelta. Syksyllä 2024 Jukka Takalo palaa tarttuvien kertosäkeiden ja sähkökitaroiden maailmaan. Jokivarsien laulut -albumi tarjoaa tunteellista suomirockia isolla kauhalla annosteltuna. Teemoiltaan levy käsittelee ihmisen ja luonnon suhdetta ja pohtii, miten yksilö voi löytää tasapainon ympäröivän maailman kanssa. Levyltä on jo irrotettu kolme singleä. Eeppinen ja soljuva Joki rakastaa jokaista soutajaa ilmestyi vuosi sitten, "maailmanlopun kesähitti" Ding dong julkaistiin kesäkuun alussa ja globaalin rakkauden iätön tarina Piia ja Johnny saatiin elokuun toisella viikolla. Heinäkuussa Takalo tarjosi YouTube-maistiaisena kappaleen Merikosken paluu, jolla I.K. Inhan vanhat valokuvat ja artistin näkemys Suomen koskien ennallistamisen tärkeydestä loksahtivat yhteen. Jokivarsien laulut on vuoden 2018 Vaarojen laulut -levyn aloittaneen albumitrilogian toinen osa, jolla joki vie kuulijan luontevasti kohti merta. Jukka Takalo rakastaa jokaista soutajaa!Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat Liput ovelta 23 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. --- Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
Tampere Big Band & Maja Mannila: Up and Down image
Tampere Big Band & Maja Mannila: Up and Down
Laulaja-pianisti Maja Mannila ja Tampere Big Band hurmaavat yhteiskeikallaan G Livelabissa! Maja Mannila on vaikuttava laulaja, pianisti ja säveltäjä. Hän esittää omia, englanninkielisiä kappaleita, jotka ovat tyyliltään sekoitus R'n'B:tä, soulia ja jazzia. Mannila tähtää kansainväliseen keikkailuun sekä trioineen että sooloartistina. Mannila julkaisi oman trionsa kanssa debyyttialbuminsa "Up & Down" 2022 , ja toinen albumi “Seasons“ ilmestyi syksyllä 2023. Trio on esiintynyt lukuisilla Suomen festivaaleilla ja klubeilla, kuten myös Peela-yhtye, jossa Maja myös on mukana. Vuoden 2023 aikana Majan kansainvälinen ura on saanut kovasti vauhtia. Hän esiintyi Kaunas Big Bandin solistina Liettuassa huhtikuussa omalla materiaalillaan, jonka hän oli jo aiemmin sovittanut Sointi Jazz Orchestralle vuonna 2021. Mannilan esiintyminen Iiro Rantalan Flock-yhtyeessä Keski-Euroopan kiertueilla 2021-22 on johtanut neuvotteluihin arvostetun ACT-levymerkin kanssa. Keväällä 2024 triolla oli kiertueet Ruotsissa sekä Saksassa, ja kesäkuussa Maja tekee paluun Liettuaan Kaunas Big Bandin solistina. Syksyllä 2024 on vuorossa mm. esiintymismatka Japaniin. Vuonna 1984 perustettu Tampere Big Band on tunnettu vaihtelevasta ohjelmistostaan, joka ulottuu perinteisestä Big Band -swingistä funkiin ja moderniin rytmimusiikkiin. Orkesteri on tehnyt yhteistyötä suomalaisten huippusolistien, kuten Maria Ylipään, Johanna Förstin ja Emma Salokosken kanssa. Juice Leskisen musiikkia sovitettuna Big Bandille TBB on konserteissaan esittänyt solisteinaan Mikko Alatalo ja Heikki Hela. Tampere Big Band on noussut suomalaisen jazzin kartalle kahden albumin ja monipuolisten esitysten, kuten Svengaava Joulu -konserttisarjan myötä. Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Pikkurikoksia rakkaudessa image
Pikkurikoksia rakkaudessa
Pikkurikoksia rakkaudessa Lisan ja Tomin viisitoistavuotinen suhde saa yllättävän käänteen, kun Tom tapaturman seurauksena menettää muistinsa. Lisa yrittää palauttaa Tomin mieleen pariskunnan yhteistä historiaa ja jopa sitä, millainen Tom ylipäätään on. Arvoituksellinen teksti muistin häilymisestä uppoutuu pohdintaan pitkän parisuhteen luonteesta. Tiivistunnelmaiseksi trilleriksi kehittyvä esitys haastaa katsojan miettimään, mikä on totta, mitä on tapahtunut, kumpi pariskunnasta on oikeassa ja kumpi manipuloi kumpaa….  Suomen kantaesityksen ohjaa Anssi Valtonen, Eric-Emmanuel Schmittin alkuperäistekstin (Petits crimes conjugaux) on suomentanut Reita Lounatvuori. Käännöstyötä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.  käsikirjoitus Eric-Emmanuel Schmitt  suomennos Reita Lounatvuori  ohjaus Anssi Valtonen  lavastus- ja pukusuunnittelu Annina Nevantaus  valosuunnittelu Jonna Rautala  äänisuunnittelu Lauri Malin (vier.)  kampaus ja maskit Niina Vattulainen  Rooleissa:  LISA Hegy Tuusvuori     TOM Asko Vaarala  Näytelmän oikeuksia valvoo Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner Oy  #pikkurikoksiarakkaudessajkl Ensi-ilta Paviljongin pienellä näyttämöllä pe 20.9.2024 klo 19 Liput  peruslippu 35 €  eläkeläiset 33 €  alennuslippu 25 € Ikäsuositus 12 +  Eric-Emmanuel Schmitt on suuren suosion saavuttanutranskalainen filosofi ja kirjailija, jonka teoksia on käännetty 30 kielelle. Näytelmien lisäksi hän kirjoittaa romaaneja, esseitä ja elokuvakäsikirjoituksia. Jyväskylän kaupunginteatterissa on aiemmin (2007) nähty hänen näytelmänsä Arvoituksellisia muunnelmia 
SuomiFilmin salaiset kansiot image
SuomiFilmin salaiset kansiot
SUOMIFILMIN SALAISET KANSIOT- kadonnutta naisroolia etsimässäSyksyllä 2022 ensi-iltansa saanut kantaesitys kirjoittaa Suomifilmin historiaa uusiksi hillittömällä otteella ja tekee samalla läpileikkauksen elokuvahistorian naisroolien jatkumosta nykypäivään.Miten Ansa Ikonen palkkakuopassa tai Assi Nortia eksoottisten typyjen rooleissa tuntuukin tänä päivänä niin kaukaiselta ja tutulta yhtä aikaa. Mutta mitäpä jos Suomi-Filmin arkistoista löytyisi salaiset kansiot, jossa kaikki on tyystin toisin? Sodan repimän kansakunnan eheyttävän suureepoksen sankarin, rouva Koskelan, kuolemattomia lausahduksia siteerattaisiin niin synnytyssaleissa kuin Arkadianmäellä. Kansa nauraisi katketakseen kukkahattuisen Pirkko Puupään ja näsäviisaan neiti Pätkän kohelluksille. Voiko rillipäinen nainen päästä naimisiin? Mitä hauskaa on kaulinta heiluttavassa pirttihirmussa? Saako Suomisen perheen äiti olla seksikäs?Suomifilmin Salaiset Kansiot vyöryttää lavalle kansallisessa alitajunnassamme yhä vaikuttavia mielikuvia naiseudesta ja naisen roolista, joita kultakauden Suomifilmit ovat mieliimme juurruttaneet. Esitys on yritys tarkentaa rakenteisiin, jotka tänäkin päivänä estävät itsen ja toisen kohtaamisenKäsikirjoitus: Pinja Hahtola ja Mari LehtonenOhjaus: Ria KatajaVideo- ja äänisuunnittelu: Esko PaavolaValosuunnittelu: Janne TeivainenPukusuunnittelu: Elina VättöKoreografinen apu: Panu VarstalaNäyttämöllä: Mari Lehtonen ja Pinja HahtolaKesto noin 2h (sisältäen väliajan)