3361 result(s) found for ""
Emilia Sisco
Rytmiklubin vieraileva artisti on kovassa nousussa oleva blueslady Emilia Sisco!
Viime keväänä kolmella klubi-illalla startannut Maxim Rytmiklubi saa syyskaudella toivottua jatkoa. Ennen joulua Maximilla on luvassa neljä klubi-iltaa.Kerran kuussa torstai-iltaisin järjestettävää RytmiKlubia isännöi Maxim Rytmiklubi HouseBand, jonka vetovastuussa ovat Jarkka Rissanen ja Dave Forestfield. Rytmiklubin kolmantena seremoniamestarina toimii Olavi Rytkönen.Maxim Rytmiklubi on aivan kaikille avoin keikkaformaatti, mihinkään klubiin ei tarvitse liittyä eikä muitakaan kommervenkkejä musanautinnon hidasteena ole, päinvastoin.
Kuopion kauppatorin pohjoiskulmassa, Haapaniemenkadulla sijaitsevan Maxim-ravintolan Rytmiklubit avaavat ovensa klo 16, josta alkaen iltaa starttaillaan aulabaarissa.Klo 20 salin puolella Rytmiklubi Houseband tai muu paikallinen kokoonpano soittaa yhden setin, tauon jälkeen illan vieraileva artisti esiintyy Housebandin kanssa. Luvassa on monenlaisia musiikillisia yllätyksiä ja koukkauksia tutun ja totutun ulkopuolelle. Maxim Rytmiklubi tarjoaa maksimaalisia juurimusiikin rytmielämyksiä bluesista rhythm &bluesin kautta rock´n rolliin!Maxim avautuu klo 16:00, ovet saliin avataan klo 19:00.
Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
Kuopus, Elia Lombardini
Kuopus levyjulkkarikeikalla Kuudes Linjalla to 24. lokakuuta!
Lyyrisemmän vaihtoehtoräpin ja riimiittelevän spoken word -runouden sanansaattaja Kuopus julkaisee toisen pitkäsoittonsa Suku, suru jne. perjantaina 11. lokakuuta. Albumin julkkareita juhlitaan Helsingin Kuudes Linjalla torstaina 24. lokakuuta. Keikan liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.
Kuopus julkaisi esikoisalbuminsa Luottamus, kuritus + pus vuonna 2020 ja on sen myötä vakiinnuttanut paikkansa Suomen rap- ja spoken word -kentällä herkän lyriikkansa, vahvan riimittelyn ja rohkeiden aihevalintojensa ansiosta. Kuun lopussa ilmestyvä uusi albumi Suku, suru jne. jatkaa esikoislevyn lyyristä linjaa sukeltaen syvemmälle muun muassa sukupuolen, sukupolven ja sukupolvia ylittävän surun teemoihin. Levyn päätuottaja on ensimmäisen levyn tapaan Elias Riipinen (Elia Lombardini). Lisäksi levyllä kuullaan Saana Pohjosen (YÖKKÖ) ja Ellen Virmanin (Eilien) tuotantoa.”Spoken wordia ja rapia yhdistelevä Kuopus eli Pietu Wikström on ehdottoman tervetullut artisti Suomen musaskeneen. Biisit fantasioivat, tutkivat ja ihastuvat, mutta kaikkein voimakkainta on läsnäolo. Erittäin queer ja kiihkeä levy saa hengen salpautumaan ja posket punastumaan. Leikkivät sanat kantavat musiikkia vahvasti kokonaisuudessa, joka jättää janoamaan lisää.” – Katariina Kauppila, Voima, 2020.Lokakuussa julkaistavalta albumilta on jo julkaistu sinkut Keväällä, Vuoksi, En osaa näytellä ja Mitä jos 2.Julkkarikeikalla juhlistetaan myös Kuopuksen PUSIKATTI-EP:n yksivuotissynttäreitä. Illan avaa Elia Lombardini.Ovella peritään security fee 3,90 €.
Liput ovelta 17 €, jos jäljellä.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Pyörätuolille käynti takaoven kautta, Hämeentie 13 B. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
Vaikutus
VAIKUTUSSuomen kantaesitys 14.9.2024Kaksi nuorta vapaaehtoista osallistuu lääketutkimukseen. Sen aikana he rakastuvat vastoin kokeen sääntöjä. Ovatko heidän tunteensa aitoja vai testattavan masennuslääkkeen sivuvaikutus? Nuorten kielletty rakkaus pakottaa koetta valvovat lääkärit kipeiden eettisten kysymysten äärelle. Mitä rakkaus on? Onko se pelkkää dopamiinimyrskyä? Voiko ihmisen sisintä, ydintä, erottaa neurokemiasta? Ja annettiinko jommallekummalle lumelääkettä?Lucy Prebblen kirjoittama Vaikutus (The Effect) on monikerroksinen, viihdyttävä ja syvällinen näytelmä. Se kuvaa viisaasti ja empaattisesti sekä rakkauden pyörryttävää ihmettä että masennuksen kauhistuttavaa autiomaata.Lääkekokeessa toisiinsa hullaantuvia nuoria näyttelevät Roderick Kabanga ja Anna Böhm. Lääkäreinä, joiden menneisyydestä paljastuu yllättäviä yhteyksiä, nähdään Elsa Saisio ja Mikko Nousiainen.Kirjoittanut: Lucy PrebbleSuomentanut: Reita LounatvuoriOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Elsa Saisio, Mikko Nousiainen, Anna Böhm ja Roderick KabangaSkenografia: Anna SinkkonenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
FI
77 views
Buy Ticket
Read More
Music Talsinki: Duo Ruut
Duo Ruut on yhteinen nimittäjä kahdelle hyvälle ystävälle ja
muusikolle, jotka ammentavat inspiraatiota virolaisesta
kansanperinteestä ja yhdistävät siihen vaikutteita eri kulttuurien
uskomuksista sekä omasta nykyaikaisesta, tunteikkaasta
laulunkirjoituksestaan. Heidän musiikkinsa on pohjimmiltaan
minimalistista, mutta täynnä uusia ja kekseliäitä kokeiluja sekä
erilaisia soittotekniikoita.
Lyhyessä ajassa Duo Ruut (Ann-Lisette Rebane ja Katariina Kivi) on
kiertänyt maailmaa esiintyen arvostetuilla festivaaleilla, kuten Womex,
ESNS, Celtic Connections, Trans Musicales, PIN, TMW, Stimmen Festival ja
du Bout du Monde. Duo on konsertoinut yli 20 maassa, ja heidän
musiikkiaan ovat nostaneet esille kansainväliset mediat, kuten MOJO,
BBC, Songlines, The Arts Desk, Louder Than War ja RFI.
Vuosi 2023 alkoi live-esiintymisillä maailmankuululla KEXP-kanavalla sekä FIP Radion ja Culturebox TV:n lähetyksissä Ranskassa.
”Viro on pieni maa, mutta musiikkikenttämme luo jatkuvasti uusia,
mielenkiintoisia kokeiluja ja tuo tuoreita tulokkaita. Olen innoissani
siitä, että tämä klubisarja G Livelabissa tarjoaa suomalaisyleisölle
mahdollisuuden tutustua maamme tuoreimpiin artisteihin ja yhtyeisiin.” -
Grete Ahtola / Viron Suomen-suurlähetystö
Konsertit järjestetään yhteistyössä Eesti Jazzliitin ja Viron
Suomen-suurlähetystön kanssa. Tukevat Music Estonia ja Viron
kulttuuriministeriö.
FacebookInstagramTwitter
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Klubb Ankdamm: Jukka Gustavson & Street Level meets Ben Granfelt
Jukka Gustavson & Street Level Meets Ben Grranfelt! Klubb Ankdamm To 24.10. klo 18Jukka Gustavsonin uusi yhtye Street Level esiintyy Vuotalossa kitaralegenda Ben Granfeltin kanssa!Odotettavissa on klassikoita vuosien varrelta sekä Gustavsonin omaa tuotantoa.Street Level on perustettu 2017 ja debyyttialbumi ”Natural High” julkaistiin vuonna 2021. ”Yhteinen konsertti Benin kanssa tuntui luonnolliselta ratkaisulta jo yhteisten musiikkimieltymysten takia, joten odotettavissa on mielenkiintoinen ja energinen konsertti!”Kokoonpano:Jukka Gustavson – laulu, kosketinsoittimetBen Granfelt – kitara, lauluJan-Olof Strandberg – bassoThomas Törnroos – rummutKlubi-ilta, tarjoiluista vastaa Café Pokkari.Kesto: n. 120 min. sis. väliaika.Kielet: suomi, ruotsi, englanti.Liput 20 € / 15 €, Lippu.fi ja lippuautomaatilta ovella.Järj. Sprucefield Ltd yhteistyössä Vuotalon kanssa.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Kari Antila Quartet -
KARI ANTILAKari Antila on tehnyt pitkän uran jazzkitaristina ja säveltäjänä. Suomen lisäksi hän on esiintynyt useimmissa Euroopan maissa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa omien yhtyeidensä kanssa ja myös ”sideman” tehtävissä.Antila on esiintynyt monilla tärkeillä kotimaisilla ja ulkomaisilla festivaaleilla kuten mm. Pori Jazz, Gent Jazz ja esiintynyt monien suomalaisten ja kansainvälisten huippumuusikoiden kanssa, kuten Jukka Perkon, Severi Pyysalon, Manuel Dunkelin, Aili Ikosen, Will Vinsonin, Chad Lefkowitz-Brownin, Livio Almeidan, Teo Liman ja Eduardo Belon kanssa.Kari Antila on julkaissut tähän mennessä 5 soololevyä omalla nimellään, jotka kaikki ovat saaneet kotimaisessa ja kansainvälisessä jazzlehdistössä erinomaisia arvioita.Kajaanin konsertissa kuullaan Antilan Viimeisimmän levyn "DAHILL ROAD" ohjelmistoa. Dahill Road julkaistiin syksyllä 2023 ja se koostuu kokonaan Antilan sävellyksistä. Levy on musiikillisesti eräänlainen maailmanympärysmatka ja sen kappaleissa kuullaan vaikutteita eri maanosien musiikista Antilan jazzsävellysten siivittäminä.Kokoonpano:Kari Antila kitara ja voiceAlexi Tuomarila pianoJoonas Tuuri kontrabassoSeveri Sorjonen rummutwww.kariantila.com***KAIKUKORTTI käy vain Kajaani Infosta noudettaessa!Lipunmyynti:Kajaani Info (osoitteessa Pohjolankatu 13) kts. aukioloajat täältä: https://www.kajaani.fi/kaupunki-ja-hallinto/yhteystiedot-ja-asiointi/kajaani-info/Lipunmyynti tilaisuuksiin tuntia ennen esitystä myös ovella, jos lippuja jää.Lippuja myyvät myös Suomen muut Lippupisteen myyntipisteet, Lippupisteen verkkokauppa osoitteessa www.lippu.fi ja R-kioskit.Varaukset: Lippupiste, puh. 0600 900 900 (2 € min+ + mpm/pvm)Varatut liput on lunastettava Kajaani Infosta tai Lippupisteen toimipaikoista 14 päivän kuluessa varauksesta.Kajaani Infossa käy maksuvälineenä:- käteinen, pankki- ja luottokortit- Smartum-setelit, Smartum-mobiilimaksu (ei käy ovimyynnissä)- Virikesetelit ja -kortti (ei käy ovimyynnissä)- Tyky-setelit (ei käy ovimyynnissä)- ePassi (ei käy ovimyynnissä)- Eazybreak (ei käy ovimyynnissä)
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Niko Kivelä - Iso Riski 2
Niko Kivelä - Iso Riski 2Uusi kokoillan stand up-esitys.Yli 12000 lippua myynyt Niko Kivelän Iso Riski kiertue saa jatkoa! Nyt on mitattu missä suomalaisen yleisön sietoraja menee, joten on aika ottaa toinen riski.Heittäydy mukaan Nikon tarinoiden maailmaan ja ota taas riski nauraa sille kaikelle!Yksi Suomen valovoimaisin ja kovaäänisin Stand Up -koomikko Niko Kivelä lähtee kiertämään Suomea syksyllä 2024. Keikkoja kertyy tällä erää yli 30 kappaletta, Suomea kuljetaan etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Iso Riski 2 on stand up -soolo, jossa ei jarrutella eikä tyynnytellä. Tässä ei haasteta katsojaa vaan maailma.Suositusikäraja K-15.Tapahtuman järjestää Suomen Stand Up Club Oy
FI
112 views
Buy Ticket
Read More
Indica
INDICA – Ikuinen virta 20 vuotta
Viime vuonna näyttävän paluun tehnyt Indica suuntaa tänä syksynä Ikuinen virta 20v-juhlakiertueelle! Ainutlaatuisissa juhlakonserteissa bändi tulee keskittymään suurimpien hittien lisäksi platinaa myyneen debyyttialbuminsa kappaleisiin, joita ei ole keikoilla kuultu pitkään aikaan.
Indica teki läpimurtonsa Ikuinen virta -albumillaan vuonna 2004. Levyn kautta bändin tunnusomaisiksi piirteiksi vakiintuivat todellisuuden ja fantasian rajamailla liikkuvatsanoitukset, kansanrunoudelliset ainekset ja solisti Jonsun persoonallinen lauluääni, jotka yhdessä muodostavat mystisen maailman täynnä ikuisuutta ja ajattomuutta käsitteleviä kysymyksiä.”Ollaan tosi kiitollisia, että vielä 20 vuoden jälkeenkin saadaan tehdä keikkoja ja esittää näitä biisejä yleisöille ympäri maata! Ikuisella virralla on paljon sellaisia kappaleita, joita ei ole soitettu livenä ekan levyn kiertueen jälkeen, eli tutumpien kappaleiden lisäksi luvassa on todellisia harvinaisuuksia”, yhtyeen solisti Jonsu kertoo.Indican tunnetuimpia kappaleita ovat Ikuisen virran lisäksi Scarlett, Vuorien taa, Linnansa vanki ja Vettä vasten. Uutta musiikkia tullaan kuulemaan vielä ennen kiertueen alkua.
Indican alkuperäisjäsenten, Jonsu Salomaan, Heini Säisän ja Sirkku Karvosen, lisäksi nykyisen kokoonpanon muodostavat rumpali Alina Toivanen ja jo Ikuinen virta -levyn tuottajana toiminut kitaristi Erno Laitinen.
Illan aikataulu:19.00 Ovet19.45 Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat21.00 Indica
---
Indica Instagram
Indica facebook
Indica TikTok
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä.
Lipun hinta ovien auettua 28 €.
****
Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Sirkus Finlandia - HELSINKI
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Jackie - Tyttö ja kuolema IV
Jackie – Tyttö ja kuolema IVSuurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18, joissa lasin saa viedä saliin. Ikärajattomia näytäntöjä ovat la 12.10. klo 16, pe 25.10. klo 14, ke 30.10. klo 19.Suomen kantaesitys 1.10.2024 Myllyteatterin ja Teatteri Avoimien Ovien yhteistuotantona!Kirjallisuuden nobelisti Elfriede Jelinekin näytelmä Jackie – Tyttö ja kuolema IV on postuumi syväsukellus Yhdysvaltain ikonisimman ”ensimmäisen naisen” Jaqueline Kennedyn mieleen. Viiltävän humoristinen teksti rakentuu hänestä otettujen, maailmaa vavahduttaneiden valokuvien varaan. Huolitellun kuvan syvyyksistä vyöryy kuitenkin esiin koko eletyn elämän spektri: roolit, riippuvuudet ja ruumiin rapistuminen, makea elämä, mustasukkaisuus, menetetyt miehet ja lapset.Jackie – tyttö ja kuolema IV lihallistaa näyttämölle Jackie Kennedystä otetut, maailmaa vavahduttaneet ikoniset kuvat pop-taiteesta tutuin, sykkivin sävyin. Samalla esitys luotaa aikamme huomiotalouden äärimmäisen yksilökeskeistä maailmaa. Näyn, siis olen?Jackien näyttämölle tuo ohjaajapari, nukketeatteritaiteilija Maiju Tainio ja Myllyteatterin taiteellinen johtaja, näyttelijä-ohjaaja Jaakko Kiljunen. Tulos on nykynukketeatterilla maustettua fyysisen näyttelijäntyön juhlaa. Esityksessä Jaquelinea näyttämällä ruumiillistavat kaksi upeaa naisnäyttelijää, Mirva Kuivalainen ja Yuko Takeda.
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024
Antti Railio juhlistaa uutta "Haaveista hulluuteen" -albumia mittavalla konserttisalikiertueella!Parhaillaan neljättä, 27. syyskuuta julkaistavaa ”Haaveista hulluuteen” -nimistä albumiaan viimeistelevä Antti Railio juhlistaa levyn julkaisua mittavalla, samannimisellä konserttisalikiertueella. Kiertue käynnistyy 9. lokakuuta Kokkolasta ja päättyy 26. lokakuuta Pieksämäelle.Kaksi tuntia kestävässä konsertissa kuullaan ennen kaikkea Antin tulevan albumin kappaleita, mutta myös vanhempia hittejä hänen uransa varrelta. Kokoonpanoon Antti on kerännyt vanhoja luottomuusikoitaan.”Aivan mahtavaa päästä tällä upealla kokoonpanolla liikenteeseen! Se kiteyttää jotenkin myös konsertin sisällön, sillä kiertueen kokoonpano koostuu vanhoista ja nykyisistä bändien jäsenistä. Rummuissa mahtavaakin mahtavampi Mirka ’Leka’ Rantanen ja koskettimissa ensimmäisen soololevyni aikaisen kokoonpanoni kosketintaiteilija Timo Pudas, joiden molempien kanssa olen saanut kiertää myös Raskasta Joulua- sekä Raskasta Iskelmää-kollektiiveissa. Kitarassa tuttuun tapaan oikea käteni tuottaja kitaristi JC Halttunen”, Antti kertoo ja jatkaa: ”Alataajuuksista ja kenties muistakin instrumenteista vastaa vertaansa vailla oleva maailmanluokan multi-instrumentalisti Olli Rantala, joka on myös aikaisemman kokoonpanoni sekä nykyisen kokoonpanoni virallinen jäsen.””Soittajien taso on sellainen, että emme halua kahlita elävää musiikkia vaan olemme päättäneet pitää yhdessä musiikin juhlaa yllä jokaisessa konsertissa, ja yllätyksiltä emme varmasti pääse näin välttymään”, Antti toteaa.Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024Ke 09.10. Snellman-sali, KokkolaTo 10.10. Eino Säisä -sali, IisalmiPe 11.10. Riihivuori Areena, MuurameLa 12.10. Seinäjokisali, SeinäjokiSu 13.10. Promenadikeskus, PoriTi 15.10. Tampere-talo, TampereKe 16.10. Hyvinkääsali, HyvinkääTo 17.10. Mikaeli, MikkeliPe 18.10. Kankaanpääsali, KankaanpääLa 19.10. Louhisali, EspooKe 23.10. Akustiikka, YlivieskaTo 24.10. Raahesali, RaahePe 25.10. Pohjankartanon sali, OuluLa 26.10. Poleeni, PieksämäkiArkisin ja lauantaisin ovet aukeavat klo 18.30 ja konsertti alkaa klo 19.00.Sunnuntaisin ovet avataan klo 16.30 ja konsertti alkaa klo 17.00.Konsertit kestävät 2h sisältäen 30min väliajan. Konsertteihin ei ole ikärajaa.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Sabaton - The Tour To End All Tours
Koe Sabatonin legendaarinen The Tour To End All Tours elokuvateatterissa!Rokumentti Warm-Up tuo Sabaton -yhtyeen jättimäisen The Tour To End All Tours -konserttielokuvan Joensuun elokuvateatterikeskus Tapion valkokankaalle 24.10.2024. Konserttielokuva, joka kuvattiin yhtyeen Eurooppa-kiertueella 2023 Ziggo Dome -areenalla Amsterdamissa, vangitsee Sabatonin monumentaalisen lavaesiintymisen, energian ja bändin kyvyn kertoa historiallisista tapahtumista heavy metalin kautta.Tänä syksynä Sabaton tuo valkokankaalle räjähtävän live-esiintymisen loppuunmyytyjen areenoiden, nelinkertaisen platinamyynnin sekä giganttisen ja lojaalin fanijoukon voimin.Konserttielokuvan jokainen energiaa pursuava sekunti on kunnianosoitus Sabatonin mestarilliselle lavaesiintymiselle, joka iskee kuin miljoona volttia. Lavalla nähdään mm. sotilasrekvisiittaa ja historiallisia tapahtumia kuvailevaa mestarillista lavastusta.Näe Sabaton ja bändin omistautuneet fanit, kun he luovat unohtumattoman konsertin mahtavan pyrotekniikan, visuaalisten tehosteiden ja ikonisen soundin avulla. Sabaton – The Tour To End All Tours on kunnianosoitus metallimusiikille sekä Sabatonin ja fanien vahvalle siteelle. Tule mukaan ultimaattisen metalliselle kokemukselle; seuraa Sabatonia heidän uransa suurimmalle kiertueelle. Tekstitys: suomi (esitettävien kappaleiden sanoituksia ei ole suomennettu).
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Vaimoni, Casanova
Vaimoni, Casanova -esityksessä on pieni, nouseva katsomo myös näyttämöllä. Asiakas voi halutessaan valita paikat joko normikatsomosta tai näyttämöllä olevasta katsomosta.HUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2. Frenckell-näyttämöllä on kaksi pyörätuolipaikkaa ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.010 346 2500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72Vaimoni, CasanovaKirjoittanut Leea KlemolaOhjannut Antti MikkolaRooleissa Mari Turunen, Matti Hakulinen, Lari Halme, Kai Vaine, Katriina LilienkampfPeruslippu 43/38/28 €Vaimoni, Casanova on kertomus Jukka Merenmiehen vaimon, 60-vuotiaan näyttelijä Kyllikki Lallan työhönpaluusta Casanova-näytelmän harjoituksiin pitkän sairasloman ja seksuaalisten häirintäsyytteiden jälkeen.Vaimoni, Casanova on näytelmä rakkaudenkaipuusta ja kivusta, sekä tuhoon tuomitusta yrityksestä pysyä kohtuudessa ja hyvässä käytöksessä. Se on eroottinen komedia loppuun kulutetusta valloittajan naamiosta, jonka läpi jo kuultavat kantajansa epävarmat, nälkäiset, avuttomat ja yksinjäämistä pelkäävät kuolevaiset kasvot.
FI
85 views
Buy Ticket
Read More
The Kinky Thing plays Kingston Wall: II
The Kinky Thingin viimeinen Kingston Wallin II-levyn kiertueen keikka koetaan G Livelabissa!
The Kinky Thing ei ole mikä tahansa tribuutti, vaan hurmoksellinen kokemus siitä, miltä Kingston Wall on kuulostanut II-levyn aikoihin. Keikoilla on nähtävissä ja kuultavissa mm. yhtyeen alkuperäisen rumpalin Sami Kuoppamäen Kingston Wall -aikainen rumpusetti, autenttiset kitarasoundit sekä lisäksi II-levyn alkuperäisiä raitoja.2023 syksyn ja talven I-levyn keikat olivat menestys, ja vuonna 2024 yhtyeen keikoilla soitetaankin Kingston Wallin II-levy kannesta kanteen. Yhtye on myynyt suurimman osan keikoistaan ennakkoon loppuun.Kokoonpano:Lauri Leno: basso ja lauluPeter Salonen: kitara ja taustalauluErik Nickull: rummutLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Tapahtuma toteutetaan pääosin seisomakatsomolla, mutta salissa on myös istumapaikkoja.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Väylä
VÄYLÄRosa Liksomin kiitettyyn ja palkittuun romaaniin perustuva Väylä kuvaa sodan mullistaman maailman pienen ihmisen näkökulmasta. Se on rujonkaunis kasvukertomus, jossa metsän polut ovat yhtä tärkeitä kuin pommikoneiden kumu. Se on vuoden mittainen tarina siitä miltä tuntuu jättää kotinsa. Ja palata takaisin.Näytelmä kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat hylkäämään kotinsa. Keskiössä on nuori tyttö, jonka pitää saattaa kotitilansa karja suojaan länteen. Väylän toiselle puolelle. Jossain siellä pitäisi olla myös tytön äiti.Teoksen ohjaaja ja sovittaja Tuomo Rämö on tehnyt urallaan lukuisia vaativia näyttämösovituksia. Rämön Lappeenrannan kaupunginteatteriin tekemä ohjaus ja sovitus Viimeinen Atlantis nähtiin Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa vuonna 2023. Samana vuonna esitys voitti myös vuoden esityksen Thalia-palkinnon.“Olima selvihneet tähän pisteeseen asti. Eessä oli pakko olla jotaki parempaa.”Kirjailija: Rosa LiksomDramatisointi ja ohjaus: Tuomo RämöLavastus: Kaisa NivaPukusuunnittelu: Elina VaskoRooleissa: Sirpa Filppa (vier.), Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena PuskaKantaesitys 18.9.2024 Kemin Teatteri
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
TOIVOLA -festivaali
TOIVOLA -festivaali on taiteen, kulttuurin, musiikin, keskustelun ja erilaisten ihmisten kohtaamispaikka. Festivaali toteutetaan 21.10-3.11. Päänäyttämönä festivaaleilla toimii Kansallisteatterin tunnelmallinen Omapohja näyttämö.
TOIVOLA on urbaani, rohkea, intiimi kaupunkifestivaali, joka pyrkii luomaan tilan, jossa jokainen voisi olla mahdollisimman kokonainen. Festivaali koostuu esitystaiteesta, musiikista, keskustelusta, elokuvista, kirjallisuudesta, sekä kuvataiteesta, hyviä makuelämyksiä unohtamatta.
Festivaalilla ensi-esityksen saa myös Toivolan uutuusteos VALKOINEN TALO. Lavalla nähdään myös paljon ylistystä keränneet esitykset Rakkaudesta, sekä Pantteri ja minä, lumoavia vierailevia esityksiä, sekä yhteiskunnallisesti ajankohtainen Toivola Talk -keskustelusarja.Seuraava osa ohjelmistoa julkistetaan elokuussa 2024. Tervetuloa!
www.toivolafestivaali.fiToivola festivaali / InstagramKansallisteatterin Omapohja-näyttämö sijaitsee Kansallisteatterin viereisessä talossa, katuosoite on Itäinen Teatterikuja 3C.
Esteettömyystiedot: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, sähköpostitse osoitteeseen info@toivolafestivaali.fi
Omapohjassa pyörätuolipaikka on lähellä katsomon sisäänkäyntiä.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Ida Paul & Kalle Lindroth
IDA PAUL & KALLE LINDROTH LÄHTEE TOISTAISEKSI VIIMEISELLE KIERTUEELLE – UUSI SINGLE ULKONA PERJANTAINA
Suomen hurmaavin duo Ida Paul ja Kalle Lindroth julkaisee odotettua uutta musiikkia sekä syksylle sijoittuvan kiertueen, joka jää toistaiseksi duon viimeiseksi kiertueeksi. Kahdestaan, vielä kerran -kiertue on jatkoa keväällä suuren suosion saavuttaneelle Kahdestaan & Yhdessä -konseptikiertueelle. Syksyn kiertueella duo esiintyy nimensä mukaisesti kaksin, ilman bändikokoonpanoa.Kahden ihmisen välisestä voimakkaasta yhteydestä kertova Kahdestaan-single
palaa soundiltaan Idan ja Kallen juurille ja antaa esimakua vielä ennen
viimeistä kiertuetta julkaistavasta kokonaisuudesta.- "Kahdestaan" on meiltä pitkästä aikaa puhdas rakkauslaulu, joka jatkaa
esimerkiksi Planeetat-kappaleen tematiikkaa ja tunnelmaa. Biisillä on
myös toinen taso; olemme alusta asti tehneet kappaleita kahdestaan ja
kiertäneet niin myös keikkalavoja. Vaikka matkan varrella
kiertuekokoonpanoon ja biisien tuotantoon on liittynyt lisää ihmisiä, ydin on aina pysynyt samana, duo kertoo.
Jatkuvaa livesuosiota nauttiva duo jää ensi vuonna pitkälle tauolle.
Ennen taukoa saadaan kuitenkin vielä nauttia duon uudesta musiikista. - Ollaan tehty tätä yhdessä jo lähes kymmenen vuotta ja ollaan kiitollisia
niistä upeista hetkistä mitä ollaan saatu kokea yhdessä meidän
kuuntelijoiden kanssa. Tietyille asioille pitää kuitenkin laittaa pilkku
tai piste, jotta voi tulla tilaa muulle. Tauolle jääminen on tietenkin
yhdeksän vuoden yhteisen kirjoittamisen ja kiertue-elämän jälkeen
valtava ja tunteikas päätös. Ollaan jaettu meidän kuuntelijoiden kanssa
naurua ja kyyneleitä, ja meidän keikoilla on todistettu useita
kihlautumisiakin – ympärille on muodostunut lämmin yhteisö joka on
meille kovin tärkeä. Halutaan vaalia sitä kaikkea valoa ja kauneutta syksyn keikoilla ja uudella musiikilla. Meillä ois
muutama tarina vielä kerrottavana, nähdään siis vielä kerran, Ida ja Kalle kertovat.
Orgaanisesta soundistaan, isoista pop-melodioistaan ja
samaistuttavista lyriikoistaan tunnetulla kaksikolla on taskussaan liuta
yleisöään lähes vuosikymmenen ajan koskettaneita hittejä. Duon
katalogista löytyykin lukuisia tuplaplatinaa, platinaa ja kultaa
saavuttaneita singlejä, tuplaplatinarajan rikkonut Nää kaikki kertoo
susta -debyyttialbumi, platinan ylittänyt kakkosalbumi Vuonna nolla ja
kultarajan ylittänyt kolmas albumi Koko maailma meidät näkee. Lisäksi
kaksikko on vuosien aikana saavuttanut neljä Emma-ehdokkuutta sekä
loppuunmyydyt konserttisalit ja klubit ympäri Suomen. Toukokuussa 2022
duo konsertoi loppuunmyydyllä keikallaan Helsingin Jäähallilla.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä.
Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Hovimäki S-Etunäytös
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
FI
91 views
Buy Ticket
Read More
Ismo Alanko Yksin
ISMO ALANKO YKSIN KONSERTTISALI-KIERTUE KÄYNNISTYY LOKAKUUSSAMenestyksekäs Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue saa toivottua jatkoa tulevana syksynä. Keskiviikkona 23. lokakuuta Rovaniemen Kulttuuritalo Korundista käynnistyvän kiertueen ohjelmisto tarjoaa kuulijoille rakastettuja klassikkohittejä ja harvoin livenä kuultuja helmiä sekä myös uutta, ennen julkaisematonta musiikkia. Yhteensä 14 paikkakuntaa kattava Yksin-kiertue nähdään maamme suurimpien konserttisalien lisäksi pienempien teatterien intiimeissä puitteissa. Vangitsevasta livekarismastaan tunnetun artistin konserttisarja huipentuu Helsingin Musiikkitalolle sunnuntaina 17. marraskuuta.Kuluvan vuoden kesä-heinäkuun aikana lukuisissa loppuunmyydyissä kesäteattereissa kautta maan koetut Ismo Alanko Yksin-konsertit keräsivät ylistäviä arvioita läsnäolevasta ja koskettavasta tunnelmastaan. ”Syksyllä saa taas laulaa. Sisätiloissa. Sydämensä pohjasta. Kun rönsyt on riisuttu jää vain ydin: ääni ja sana”, suomalaista sielunmaisemaa musiikillaan jo viiden vuosikymmenen ajan kartoittanut laulaja-lauluntekijä tunnelmoi.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
BOWIE-tribuutti Spiders from Malmi
Spiders From Malmi on suomalainen David Bowie tribuuttibändi, joka kokoaa 150 vuoden Bowiekuuntelun yhteen. Huikean hieno elämys, joka kikkailematta kunnioittaa Bowien musikaalista perintöä, mutta on silti aivan oma itsensä
Haluamme tarjota yleisölle unohtumattoman elämyksen, joka herättää intohimon ja kunnioituksen legendaarista artistia kohtaan.
Bowieta tulkitsevat maamme eturivin muusikot;
Kitara: Puka OinonenBasso: Dile KolanenRummut: Mäikkä TuomiKeyboards: Gavin Van DokLaulu: Gugge Wasenius
bowie.fiTapahtumapaikalla veloitetaan eteispalvelumaksu 3,50 €.
Liput ovelta 22 €, mikäli jäljellä.
Esteettömyystiedot: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä, ota yhteys etukäteen sähköpostitse osoitteeseen info@alimus.fi Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@alimus.fiLisätietoa tilan esteettömyydestä voi lukea oheisesta linkistä: https://www.alimus.fi/alakulttuuritila-alimuksen-esteettomyys-ja-saavutettavuustiedot/
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Kuka pelkää Virginia Woolfia?
Kuka pelkää Virginia Woolfia on riemukkaan raivokas klassikko ja hurja ihmissuhdemittelö, jossa kahden eri-ikäisen pariskunnan huolettomasti alkanut yöllinen kohtaaminen etenee vääjäämättä keskelle myrskyn silmää.
Yön pikkutunteina, nuorten vieraidensa edessä, keski-ikäinen pariskunta George ja Martha aloittavat raivokkaan parisuhdemittelön, jonka pyörteissä myös nuoripari Nick ja Honey riisutaan vääjäämättä rooleistaan. Ja kun aamu sarastaa, ei kukaan heistä kävele uuteen päivään ennallaan.Näytelmäkirjailija Edward Albee palkittiin näytelmästä Tony-palkinnolla vuonna -63, ja Elisabeth Taylor sekä Sandy Dennis rooleistaan Oscareilla vuonna -66 tehdyssä maineikkaassa elokuvaversiossa.Näytelmä on voimakas, pureva ja koskettava kuvaus pitkän liiton monista puolista. Se on myös erinomainen esimerkki Albeen terävästä ja nokkelasta dialogista, joka haastaa, yllättää, huvittaa ja herkistää, ja kuvaa syvällisesti ihmisyyden ja parisuhteen monia ulottuvuuksia. Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia? Kotkan Kaupunginteatterissa Naapurinäyttämöllä 7.9.2024 alkaen. Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Lemminkäisen äiti
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Marksmen, NA3
Marksmen ja NA3 On The Rocksiin lokakuussa – rockin juhlaa ja hurmosta!
Kotimainen Marksmen-yhtye tarjoaa juurimusiikin eri osa-alueiden miksauskokemuksen syvällä rintaäänellä. Tule On The Rocksiin kokemaan parhainta rockabillyä!
NA3:n suomenkieliset kantrin huuruiset, rockabillyn katkuiset ja elämänmakuiset laulut vievät metsäpoluilta aamuiseen ravintolaan, Uutelasta merenpohjaan ja juna-asemalta... ei mihinkään. Jos ei tarvitse. Trion jäsenet ovat kokeneita keikkajyriä ja kiertäneet maata muun muassa Pelle Miljoonan, Marksmenin, Merkurius Bandin ja Yelmoren kanssa. Trio yhdistelee omaan tuotantoon lauluja muun muassa Marko Haavistolta, Baddingiltä, Agentsilta ja J. Karjalaiselta. NA3 ovat Nico Antero, Jukka Melametsä ja Arto Räsänen.Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 15 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
Kuki Groupe
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Rautavaara - Ihminen ja ikoni
Rautavaara kertoo Tapio Rautavaaran elämäntarinan köyhästä, isättömästä työläispojasta rakastetuksi
muusikoksi, olympiavoittajaksi ja koko kansan sankariksi.TyöryhmäKäsikirjoitus: Timo RuuskanenOhjaus ja dramaturginen apu: Olka HorilaValosuunnittelu: Jukka KuronenÄänisuunnittelu: Kari PaukolaTarpeisto: Karita Fallström-AutioTuotanto: Riihimäen Teatteri, Teatteri Avoimet Ovet ja Timo RuuskanenKesto n. 1 h 50 min, sis. väliajan 20 min
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Månegram, Skiltron
Folk metal -yhtyeet Månegram sekä Skiltron esiintyvät On The Rocksissa lokakuussa!
Månegram aloitti toimintansa vuonna 1995 ja sitä on pidetty viking/pagan/folk metal -genren edelläkävijänä. Tässä monipuolisessa äänimaailmassa, Månegram yhdistää pakanallisesta inspiraatiosta lyriikkaa, joka perustuu norjalaisen mytologiaan ja heidän musiikki kattaa laajan kaaren black metal -elementtien, voimakkaiden ja tarttuvien hymnien välillä. Majesteettisella tunnelmalla ja jopa akustisten kitara- ja viulusävelmiä sisältävien välisoittojen välillä.Virallisesti vuonna 2004 Argentiinassa perustettu Skiltron on Etelä-Amerikan johtava folk metal -yhtye, joka vaikuttaa nykyään Euroopassa. Yhtye on rakentanut soundistaan ainutlaatuisen tavaramerkkinsä, jossa yhdistyvät heavy metalin voima ja kelttiläisten sävelten viehätysvoima. Skiltron on julkaissut uransa aikana kuusi albumia ja se on käynyt läpi nousujohteisen uran, johon kuuluu mm. keikkoja yli 30 maassa, mukaan lukien Euroopan suurimmat festivaalit, pääesiintyjäkiertueet ja esiintymiset aina Japaniin saakka.Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More