90 result(s) found for "Olympia"

DJ Kridlokk image
DJ Kridlokk
Korkeaa arvostusta kerryttänyt artisti ja tuottaja DJ Kridlokk eli Kristo Laanti julkaisi huhtikuussa odotetun uuden albuminsa Hai. Kridlokkin kokonaan itse säveltämää, sanoittamaa ja tuottamaa albumia on laajalti hehkutettu uudeksi suomiräpin merkkiteokseksi. Laanto työsti albumia neljän vuoden ajan paljolti oman pään sisällä edestakas palloillen, Itä-Helsingin venesatamissa ja rantaviivoilla pyörien. “Ympäristö vaikuttaa ajatteluun ja yksinajattelu muuttuu helposti sotkuiseksi ja vääristyneeksi. Huomasin lopulta lähes kaikkien ideoideni sisältävän jonkinlaista pohdintaa yksinäisyydestä sekä sen värittämästä ajattelusta ja havainnoista.” Kulttimainetta nauttivan artistin kaikki kolmea albumia ovat olleet arvostelumenestyksiä ja mm. vuonna 2014 ilmestynyttä Mutsi-pitkäsoittoa pidetään yhtenä suomiräpin mestariteoksista. Artistin tunnuksenomaiset synkkäsävyiset lyriikat, joissa tarkastellaan maailmaa epäluuloisin, mutta humoristisin ottein, kuuluvat myös neljännellä albumilla; “Mietin sitä liki 400-vuotiasta holkeria, joka oli muutamia vuosia sitten havaittu Grönlannin edustalla. Siinä on otus joka uiskentelee puoli vuosisataa jossain jäävedessä, silmät pikimustina ja sokeina, eläen ohi kaikista muista selkärankaisista, varastoiden oman virtsansa elimistöönsä, jonka johdosta sen liha on myrkyllistä. Onko holkeri voittaja vai häviäjä, mahdotonta sanoa. Varmaa on, että sille ei voi vittuilla.” “Dj Kridlokkilla on koko nykyisen suomalaisen populäärimusiikin omaperäisimpiä ääniä, ja Hailla se on on parhaassa terässään. Hitto miten tätä onkin ollut ikävä.” *****/***** (Soundi / Niko Peltonen) “Hai on arvaamaton. Hai on uhkaava. Hai on pitkäikäinen. Hai on 5/5.” (Kulttuuritoimitus / Eero Lassila) “Uusi DJ Kridlokk -albumi on synkkä ja häijy mestariteos” *****/***** (Jylkkäri / Niklas Pelkonen)Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
Pain (SWE) image
Pain (SWE)
INDUSTRIAL METAL -YHTYE PAIN KIERTÄÄ SUOMEA ENSI SYKSYNÄ Ruotsalainen industrial metal -yhtye Pain palaa Suomeen ensi syksynä I AM -kiertueensa saattelemana. Keulahahmonsa Peter Tägtrenin johdattama kokoonpano nähdään Seinäjoen Rytmikorjaamolla maanantaina 14. lokakuuta, jonka lisäksi yhtye nähdään heti seuraavana iltana Tampereen Olympia-klubilla sekä Helsingin Tavastialla keskiviikkona 16.lokakuuta. Intensiivisistä keikoistaan tunnetun yhtyeen keikkojen lipunmyynti käynnistyy Tiketissä maanantaina 27. marraskuuta klo 10. Vuonna 1996 muusikko-tuottaja Peter Tägtgrenin sooloprojektina syntynyt Pain on asemoinut paikkansa ruotsalaisen raskaan musiikin eturivissä industrialin ja eletronisen musiikin sävyttämällä metallisoundillaan. Visionäärisenä musiikintekijänä tunnetun multi-instrumentalistin lisäksi bändiksi kasvaneen Painin riveissä vaikuttavat Sebastian Tägtgren (rummut), Jonathan Olsson (basso) ja Sebastian Svalland (kitara). Yhdessä poikansa Sebastian Tägtgrenin kanssa kirjoittama”Revolution”-single julkaistiin kuluvan kuluvan vuoden syyskuussa enteillen odotettua seuraajaa vuoden 2016 pitkäsoitolle Coming Home. Illan aikataulu: 19.00 ovet19.30 support: TBC20.30 PainKeikalla erillinen anniskelualue K-18 Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä. Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä
PAIN (SWE) image
PAIN (SWE)
INDUSTRIAL METAL -YHTYE PAIN KIERTÄÄ SUOMEA ENSI SYKSYNÄ Ruotsalainen industrial metal -yhtye Pain palaa Suomeen ensi syksynä I AM -kiertueensa saattelemana. Keulahahmonsa Peter Tägtrenin johdattama kokoonpano nähdään Seinäjoen Rytmikorjaamolla maanantaina 14. lokakuuta, jonka lisäksi yhtye nähdään heti seuraavana iltana Tampereen Olympia-klubilla sekä Helsingin Tavastialla keskiviikkona 16.lokakuuta. Intensiivisistä keikoistaan tunnetun yhtyeen keikkojen lipunmyynti käynnistyy Tiketissä maanantaina 27. marraskuuta klo 10. Vuonna 1996 muusikko-tuottaja Peter Tägtgrenin sooloprojektina syntynyt Pain on asemoinut paikkansa ruotsalaisen raskaan musiikin eturivissä industrialin ja eletronisen musiikin sävyttämällä metallisoundillaan. Visionäärisenä musiikintekijänä tunnetun multi-instrumentalistin lisäksi bändiksi kasvaneen Painin riveissä vaikuttavat Sebastian Tägtgren (rummut), Jonathan Olsson (basso) ja Sebastian Svalland (kitara). Yhdessä poikansa Sebastian Tägtgrenin kanssa kirjoittama”Revolution”-single julkaistiin kuluvan kuluvan vuoden syyskuussa enteillen odotettua seuraajaa vuoden 2016 pitkäsoitolle Coming Home. Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Erja Lyytinen image
Erja Lyytinen
Erja Lyytisen lokakuussa 2023 julkaistu livelevy "Diamonds on the road - Live 2023” on saanut maailmalla loistoarvioita, joka ei yllätä sadan keikan vuosivauhdilla esiintyvän kitaravirtuoosin kyseessä ollessa. Energisistä live-esiintymisistään tunnettu Lyytinen on ehtinyt kuluvan vuoden aikana keikkailla kotimaan lisäksi esimerkiksi Australiassa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa. Kansainvälisesti palkittu kitaristi Erja Lyytinen on pitkän ja menestyksekkään uransa aikana esiintynyt maailman kärkikaartiin kuuluvien kitaristien, kuten Sonny Landrethin, Jennifer Battenin ja Joe Bonamassan rinnalla sekä ollut lämmittelijänä Tom Jonesille, Robert Plantille ja Carlos Santanalle. Syksyllä 2023 Lyytinen nähtiin myös vierailemassa Kaija Koon Superstadion-konsertissa Helsingin Olympiastadionilla. Lyytisen musiikillinen paletti on laaja. Hän yhdistää musiikissaan modernia ja vanhaa bluesia progressiivisiin sävyihin. Lyytinen on kasvattanut itselleen vankan kuulijakunnan, josta kertovat parhaan kitaristin tunnustus European Blues Awardseissa (2017), toinen sija Total Guitar -lehden lukijaäänestyksessä 10 Maailman Parasta Kitaristia Nyt (2020) sekä ehdokkuus Kanadan Maple Blues Awardseissa 2022. Vuonna 2022 julkaistun ”Waiting For The Daylight” -albumin ensisingle Bad Seedin kitarasoolo äänestettiin Guitar World – lehden lukijaäänestyksessä vuoden 2022 parhaiden kitarasoolojen joukkoon sijalle 10. Kesto noin 2 h sisältäen väliajan.
Therapy? (UK) image
Therapy? (UK)
POHJOIS-IRLANNIN VAIHTOEHTOROCK-YLPEYS THERAPY? TUO TROUBLEGUM 30-JUHLAKIERTUEENSA SUOMEEN Yksi 1990-luvun suurimmista vaihtoehtorockin suunnannäyttäjistä Therapy? palaa Suomeen loppuvuodesta. Genrerajoja rikkovasta musiikistaan tunnettu yhtye juhlii tänä vuonna Troublegum-läpimurtoalbumin 30-vuotisjuhlavuotta. Albumin mukaan nimetty TROUBLEGUM 30 -juhlakiertue tuo yhtyeen lokakuussa Tampereen Olympiaan sekä Helsingin Tavastialle. Lipunmyynti käynnistyy perjantaina 9.2. klo 11 Tiketissä. Therapy?:n tarina alkoi Co. Antrimissa, Pohjois-Irlannissa vuonna 1989. Jo yli 30 vuotta maailmaa kiertänyt ja 16 albumia julkaissut yhtye on johdonmukaisesti läpi uran kulkenut omaa polkuaan. Yhtyeen musiikki on ajan myötä kehittynyt – meluisista noise-rock-minialbumeista aina genrerajoja uhmaavaan menestykseen 1990-luvulla kultalevyiksi sertifioiduilla Troublegum- ja Infernal Love -albumeillaan. Therapy? on vuosien varrella rikkonut rajoja yhdistelemällä muun muassa metallia, punkkia, noise- ja vaihtoehtorockia säilyttäen kuitenkin aina oman tunnistettavan soundinsa. Yhtyeen sanoituksissa käsitellään usein henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia teemoja. 30 vuotta sitten A&M Recordsin julkaisema metalli sävytteinen Troublegum-punkalbumi vakiintui yllättäen nopeasti yhdeksi vuoden (1994) albumeista. Albumi pokasi ensimmäisen sijan Kerrang-lehden vuoden albumi -kategoriassa, toisen sijan Metal Hammerissa ja korkeita sijoituksia myös muiden musiikkijulkaisujen, kuten Top of the Pops, NME ja Melody Maker listauksissa. Albumi sai Mercury Prize -ehdokkuuden ja kaksi MTV-ehdokkuutta. Viiden hittisinglen kantamana albumi toimi Therapy?:n läpimurtona kansainväliselle uralle. Therapy?:n nykyinen kokoonpano koostuu Andy Cairnsistä (laulu ja kitara), Michael McKeeganista (basso ja taustalaulu) sekä Neil Cooperista (rummut). Vaihtoehtorockin kulttiyhtye on edelleen merkittävä voima genressään saaden tunnustusta vuosikymmenet kestävästä, rohkeasta lähestymistavastaan musiikkiin sekä voimakkaan vakuuttavasta lavapreesenssistään. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
Therapy? (UK) image
Therapy? (UK)
POHJOIS-IRLANNIN VAIHTOEHTOROCK-YLPEYS THERAPY? TUO TROUBLEGUM 30-JUHLAKIERTUEENSA SUOMEEN Yksi 1990-luvun suurimmista vaihtoehtorockin suunnannäyttäjistä Therapy? palaa Suomeen loppuvuodesta. Genrerajoja rikkovasta musiikistaan tunnettu yhtye juhlii tänä vuonna Troublegum-läpimurtoalbumin 30-vuotisjuhlavuotta. Albumin mukaan nimetty TROUBLEGUM 30 -juhlakiertue tuo yhtyeen lokakuussa Tampereen Olympiaan sekä Helsingin Tavastialle.  Therapy?:n tarina alkoi Co. Antrimissa, Pohjois-Irlannissa vuonna 1989. Jo yli 30 vuotta maailmaa kiertänyt ja 16 albumia julkaissut yhtye on johdonmukaisesti läpi uran kulkenut omaa polkuaan. Yhtyeen musiikki on ajan myötä kehittynyt – meluisista noise-rock-minialbumeista aina genrerajoja uhmaavaan menestykseen 1990-luvulla kultalevyiksi sertifioiduilla Troublegum- ja Infernal Love -albumeillaan. Therapy? on vuosien varrella rikkonut rajoja yhdistelemällä muun muassa metallia, punkkia, noise- ja vaihtoehtorockia säilyttäen kuitenkin aina oman tunnistettavan soundinsa. Yhtyeen sanoituksissa käsitellään usein henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia teemoja. 30 vuotta sitten A&M Recordsin julkaisema metalli sävytteinen Troublegum-punkalbumi vakiintui yllättäen nopeasti yhdeksi vuoden (1994) albumeista. Albumi pokasi ensimmäisen sijan Kerrang-lehden vuoden albumi -kategoriassa, toisen sijan Metal Hammerissa ja korkeita sijoituksia myös muiden musiikkijulkaisujen, kuten Top of the Pops, NME ja Melody Maker listauksissa. Albumi sai Mercury Prize -ehdokkuuden ja kaksi MTV-ehdokkuutta. Viiden hittisinglen kantamana albumi toimi Therapy?:n läpimurtona kansainväliselle uralle. Therapy?:n nykyinen kokoonpano koostuu Andy Cairnsistä (laulu ja kitara), Michael McKeeganista (basso ja taustalaulu) sekä Neil Cooperista (rummut). Vaihtoehtorockin kulttiyhtye on edelleen merkittävä voima genressään saaden tunnustusta vuosikymmenet kestävästä, rohkeasta lähestymistavastaan musiikkiin sekä voimakkaan vakuuttavasta lavapreesenssistään. Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Esteettömyys Tapahtumapaikkaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläAvustaja veloituksetta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 42 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Anvil (CAN) image
Anvil (CAN)
KANADALAINEN METALLISUURUUS ANVIL NÄHDÄÄN LOKAKUUSSA KAHDELLA SUOMENKEIKALLA Pitkän linjan kanadalainen metalliyhtye Anvil nähdään lokakuussa kahdella Suomen keikalla Helsingissä Tavastia-klubilla ti 22.10. ja Tampereella Olympiassa ke 23.10. Brittiläisestä new wavesta inspiraationsa saanut ja Steve ”Lips” Kudlown luotsaama Anvil tunnetaan genrensä rajojen ja tyylin puskemisesta äänekkäämpään, nopeampaan ja raskaampaan suuntaan. 1970-luvun lopulla perustettu ja urallaan 20 studioalbumia julkaissut yhtye tunnetaan rajun rytmisestä tyylistään, josta todisteena voi pitää esimerkiksi rumpali Robb Reinerin leimallista tuplabasarin käyttöä. Anvilin vuonna 1982 julkaistua ”Metal on Metal” -kakkosalbumia pidetään yhtyeen läpimurtona ja genreään määritelleenä sekä valtavirtaistaneena julkaisuna. Bändin on maininnut ihailun ja inspiraationsa lähteeksi muun muassa Metallica, Slayer ja Anthrax. Vuosia suuria maailmankiertueita tehnyt Anvil on vannoutunut pienempien venueiden fani ja on jatkanut uransa läpi myös klubeilla esiintymistä. Lokakuussa yhtye nousee suomalaisfanien iloksi lavalle sekä Helsingissä että Tampereella. SaavutettavuusTapahtumapaikka on esteetön. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Anvil (CAN) image
Anvil (CAN)
KANADALAINEN METALLISUURUUS ANVIL NÄHDÄÄN LOKAKUUSSA KAHDELLA SUOMEN-KEIKALLA Pitkän linjan kanadalainen metalliyhtye Anvil nähdään lokakuussa kahdella Suomen-keikalla Helsingissä ja Tampereella. Brittiläisestä new wavesta inspiraationsa saanut ja Steve "Lips" Kudlown luotsaama Anvil tunnetaan genrensä rajojen ja tyylin puskemisesta äänekkäämpään, nopeampaan ja raskaampaan suuntaan. 1970-luvun lopulla perustettu ja urallaan 20 studioalbumia julkaissut yhtye tunnetaan rajun rytmisestä tyylistään, josta todisteena voi pitää esimerkiksi rumpali Robb Reinerin leimallista tuplabasarin käyttöä. Anvilin vuonna 1982 julkaistua "Metal on Metal" -kakkosalbumia pidetään yhtyeen läpimurtona ja genreään määritelleenä sekä valtavirtaistaneena julkaisuna. Bändin on maininnut ihailun ja inspiraationsa lähteeksi muun muassa Metallica, Slayer ja Anthrax. Vuosia suuria maailmankiertueita tehnyt Anvil on vannoutunut pienempien venueiden fani ja on jatkanut uransa läpi myös klubeilla esiintymistä. Lokakuussa yhtye nousee suomalaisfanien iloksi lavalle sekä Helsingissä että Tampereella. Aikataulu:18:30 ovet19:00 TBA20:00 TBA21:15 Anvil (CAN) Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
Ida Paul & Kalle Lindroth image
Ida Paul & Kalle Lindroth
IDA PAUL & KALLE LINDROTH LÄHTEE TOISTAISEKSI VIIMEISELLE KIERTUEELLE – UUSI SINGLE ULKONA PERJANTAINA Suomen hurmaavin duo Ida Paul ja Kalle Lindroth julkaisee odotettua uutta musiikkia sekä syksylle sijoittuvan kiertueen, joka jää toistaiseksi duon viimeiseksi kiertueeksi. Kahdestaan, vielä kerran -kiertue on jatkoa keväällä suuren suosion saavuttaneelle Kahdestaan & Yhdessä -konseptikiertueelle. Syksyn kiertueella duo esiintyy nimensä mukaisesti kaksin, ilman bändikokoonpanoa.Kahden ihmisen välisestä voimakkaasta yhteydestä kertova Kahdestaan-single palaa soundiltaan Idan ja Kallen juurille ja antaa esimakua vielä ennen viimeistä kiertuetta julkaistavasta kokonaisuudesta.- "Kahdestaan" on meiltä pitkästä aikaa puhdas rakkauslaulu, joka jatkaa esimerkiksi Planeetat-kappaleen tematiikkaa ja tunnelmaa. Biisillä on myös toinen taso; olemme alusta asti tehneet kappaleita kahdestaan ja kiertäneet niin myös keikkalavoja. Vaikka matkan varrella kiertuekokoonpanoon ja biisien tuotantoon on liittynyt lisää ihmisiä, ydin on aina pysynyt samana, duo kertoo. Jatkuvaa livesuosiota nauttiva duo jää ensi vuonna pitkälle tauolle. Ennen taukoa saadaan kuitenkin vielä nauttia duon uudesta musiikista. - Ollaan tehty tätä yhdessä jo lähes kymmenen vuotta ja ollaan kiitollisia niistä upeista hetkistä mitä ollaan saatu kokea yhdessä meidän kuuntelijoiden kanssa. Tietyille asioille pitää kuitenkin laittaa pilkku tai piste, jotta voi tulla tilaa muulle. Tauolle jääminen on tietenkin yhdeksän vuoden yhteisen kirjoittamisen ja kiertue-elämän jälkeen valtava ja tunteikas päätös. Ollaan jaettu meidän kuuntelijoiden kanssa naurua ja kyyneleitä, ja meidän keikoilla on todistettu useita kihlautumisiakin – ympärille on muodostunut lämmin yhteisö joka on meille kovin tärkeä. Halutaan vaalia sitä kaikkea valoa ja kauneutta syksyn keikoilla ja uudella musiikilla. Meillä ois muutama tarina vielä kerrottavana, nähdään siis vielä kerran, Ida ja Kalle kertovat. Orgaanisesta soundistaan, isoista pop-melodioistaan ja samaistuttavista lyriikoistaan tunnetulla kaksikolla on taskussaan liuta yleisöään lähes vuosikymmenen ajan koskettaneita hittejä. Duon katalogista löytyykin lukuisia tuplaplatinaa, platinaa ja kultaa saavuttaneita singlejä, tuplaplatinarajan rikkonut Nää kaikki kertoo susta -debyyttialbumi, platinan ylittänyt kakkosalbumi Vuonna nolla ja kultarajan ylittänyt kolmas albumi Koko maailma meidät näkee. Lisäksi kaksikko on vuosien aikana saavuttanut neljä Emma-ehdokkuutta sekä loppuunmyydyt konserttisalit ja klubit ympäri Suomen. Toukokuussa 2022 duo konsertoi loppuunmyydyllä keikallaan Helsingin Jäähallilla.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
Ida Paul & Kalle Lindroth image
Ida Paul & Kalle Lindroth
IDA PAUL & KALLE LINDROTH LÄHTEE TOISTAISEKSI VIIMEISELLE KIERTUEELLE – UUSI SINGLE ULKONA PERJANTAINA Suomen hurmaavin duo Ida Paul ja Kalle Lindroth julkaisee odotettua uutta musiikkia sekä syksylle sijoittuvan kiertueen, joka jää toistaiseksi duon viimeiseksi kiertueeksi. Kahdestaan, vielä kerran -kiertue on jatkoa keväällä suuren suosion saavuttaneelle Kahdestaan & Yhdessä -konseptikiertueelle. Syksyn kiertueella duo esiintyy nimensä mukaisesti kaksin, ilman bändikokoonpanoa.Kahden ihmisen välisestä voimakkaasta yhteydestä kertova Kahdestaan-single palaa soundiltaan Idan ja Kallen juurille ja antaa esimakua vielä ennen viimeistä kiertuetta julkaistavasta kokonaisuudesta.- "Kahdestaan" on meiltä pitkästä aikaa puhdas rakkauslaulu, joka jatkaa esimerkiksi Planeetat-kappaleen tematiikkaa ja tunnelmaa. Biisillä on myös toinen taso; olemme alusta asti tehneet kappaleita kahdestaan ja kiertäneet niin myös keikkalavoja. Vaikka matkan varrella kiertuekokoonpanoon ja biisien tuotantoon on liittynyt lisää ihmisiä, ydin on aina pysynyt samana, duo kertoo. Jatkuvaa livesuosiota nauttiva duo jää ensi vuonna pitkälle tauolle. Ennen taukoa saadaan kuitenkin vielä nauttia duon uudesta musiikista. - Ollaan tehty tätä yhdessä jo lähes kymmenen vuotta ja ollaan kiitollisia niistä upeista hetkistä mitä ollaan saatu kokea yhdessä meidän kuuntelijoiden kanssa. Tietyille asioille pitää kuitenkin laittaa pilkku tai piste, jotta voi tulla tilaa muulle. Tauolle jääminen on tietenkin yhdeksän vuoden yhteisen kirjoittamisen ja kiertue-elämän jälkeen valtava ja tunteikas päätös. Ollaan jaettu meidän kuuntelijoiden kanssa naurua ja kyyneleitä, ja meidän keikoilla on todistettu useita kihlautumisiakin – ympärille on muodostunut lämmin yhteisö joka on meille kovin tärkeä. Halutaan vaalia sitä kaikkea valoa ja kauneutta syksyn keikoilla ja uudella musiikilla. Meillä ois muutama tarina vielä kerrottavana, nähdään siis vielä kerran, Ida ja Kalle kertovat. Orgaanisesta soundistaan, isoista pop-melodioistaan ja samaistuttavista lyriikoistaan tunnetulla kaksikolla on taskussaan liuta yleisöään lähes vuosikymmenen ajan koskettaneita hittejä. Duon katalogista löytyykin lukuisia tuplaplatinaa, platinaa ja kultaa saavuttaneita singlejä, tuplaplatinarajan rikkonut Nää kaikki kertoo susta -debyyttialbumi, platinan ylittänyt kakkosalbumi Vuonna nolla ja kultarajan ylittänyt kolmas albumi Koko maailma meidät näkee. Lisäksi kaksikko on vuosien aikana saavuttanut neljä Emma-ehdokkuutta sekä loppuunmyydyt konserttisalit ja klubit ympäri Suomen. Toukokuussa 2022 duo konsertoi loppuunmyydyllä keikallaan Helsingin Jäähallilla.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
Pesso + Rebekka Holi image
Pesso + Rebekka Holi
Emma-voittaja ja loppuunmyytyjä keikkoja soittanut Pesso julkaisi neljännen albuminsa sadboi maaliskuussa 2024. Vahvoista albumikokonaisuuksista tunnettu Pesso kuvailee uuden albumin olevan hänelle rauhaa tuonut projekti. ”sadboi-albumi on sellanen lohtulevy mulle itelleni”, Pesso kertoo. Uudelta albumilta julkaistiin kolme singleä — tennistä feat. Pykäri, kauan (ihan liian) ja kermavaahtoo — ennen koko tuotoksen julkaisua. Nyt Pesso kiertää levyjulkaisun tiimoilta ympäri Suomea kevätkiertueella. Pesso on artisti ja tuottaja, joka säveltää, sanoittaa, tuottaa ja sovittaa musiikkinsa itse. Ennen maaliskuun julkaisuaan albumit Kunnes mä tapasin sut(2018), Miks sä et oo niinku kaikki muut? (2020) ja 33 (2022) julkaissut artisti on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä tämän hetken kiinnostavimmista artisteista ja live-esiintyjistä. Pesso on tehnyt uransa aikana yhteistyötä artistien kuten Gasellien, pehmoainon, Pyhimyksen, F:n, Karinan ja Yonan kanssa. Artistin kuunnelluimpiin kappaleisiin lukeutuvat muun muassa 1000 VIIKKOO (feat. pehmoaino), Haikee sekä FYE. Laulaja-lauluntekijä Rebekka Holi julkaisi helmikuussa 2024 uuden Kukkaan-albuminsa, jonka tiimoilta artisti lähti levyjulkkarikiertueelle maaliskuun alussa. Kukkaan on musiikillisesti Holin aiempaa tilkkutäkkimäistä Posliinijättiläinen -albumia suoraviivaisempaa poppia ja rokkia. Melodiat ovat koukuttavia ja omintakeisia kuten Holin sävellystyyliin kuuluu. Holin soittama akustinen kitara myös nivoo albumin tunnelmallisesti latautuneita kappaleita kauniisti yhteen. Tuokiokuvamaisesta albumista välittyy kuuntelijoille selkeä viesti: ympäristön tarkkaileminen ja kohtaamiset toisten olentojen kanssa kasvattavat ja niin ollen avittavat kukkaan puhkeamisessa. Rebekka Holi on Helsingistä kotoisin oleva artisti ja lauluntekijä, jonka musiikki on oivaltava sekoitus rokkia ja indiepoppia. Musiikkia läpi elämänsä säveltänyt artisti on suorasukainen sanoittaja, joka kertoo kappaleissaan oman elämänsä kokemuksista ja koukeroista. Syvällä oman taiteensa parissa viihtyvä Rebekka Holi on kokonaisvaltainen artisti, joka luo omaa taiteellista maailmansa pala kerrallaan. Kappaleet ovat Holin sanoittamia sekä säveltämiä. Artisti on myös itse tehnyt kansitaiteensa. Aikataulu:20:00 Ovet20:45 Rebekka Holi22:00 Pesso Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
Jesse Markin image
Jesse Markin
Jesse Markin on kiistatta yksi tämän hetken kiinnostavimmista suomalaisista artisteista. Markinin musiikissa yhdistyy uniikilla tavalla elementtejä rapista, indiestä, popista, soulista, R&Bsta, progressiivisesta rockista ja afrikkalaisesta rytmimusiikista. Markin itse sanoo, että musiikkinsa avulla hän tutkii esimerkiksi sellaisia teemoja kuten rakkaus, ksenofobia, toivo, yksinäisyys ja veljeys. Näitä syvällisiä, vakaviakin ja Markinin omassa elämässä läsnä olevia aiheita artisti lähestyy rehellisen tulkinnan kautta. Markinin ura lähti kovaan nousukiitoon 2019 julkaistun FOLK albumin myötä. Markin keräsi hyllyynsä niin kaksi Emma-pystiä, Teosto-palkinnon kuin myös Vuoden merkittävin artisti – palkinnon (Femma-Femma) Femma Gaalassa sekä Vuoden albumi -palkinnon Indie Awardseissa. Markinin kesäkuussa 2021 ilmestynyt, musiikin eri genrejä erittäin tyylitajuisesti yhdistelevä kakkosalbumi NOIR jatkoi debyyttialbumin viitoittamalla tiellä: kriitikoiden ylistämä, todellinen arvostelumenestys NOIR poiki Markinille Emma-ehdokkuuden Vuoden rock- kategoriassa. Myös kansainvälinen media ja musiikkikenttä on noteerannut Markinin. Hänestä ovat kirjoittaneet mm. NPR, American Songwriter, KEXP, Fault Magazine, Afropunk, Complex, Clash Magazine sekä CQ Japan. Liverintamalla menestysalbumit ovat vieneet Markinin kotimaisten festivaalien ja klubien lisäksi myös ympäri Eurooppaa. Tällä hetkellä Markin työstää kolmatta albumiaan tuottaja Totte Rautiaisenkanssa. Uusi PUMP – nimeä kantava albumi julkaistaan syksyllä 2024. Albumin toisella singlelohkaisulla Glow Markin kisasi myös vuoden 2024 Uuden musiikin kilpailussa. Jesse Markin syntyi Liberiassa ja asui varhaislapsuutensa Ghanassa. Hän muutti isänsä kanssa Suomeen, pieneen 2500 asukkaan Viljakkalan kuntaan, ollessaan 6-vuotias. 90-luvun Viljakkala ei ollut helpoin paikka kasvaa ja pitkään Markin kamppaili identiteettikriisin kanssa, kunnes hän 12- vuotiaana löysi amerikkalaiseen rap-musiikkiin. Räppäreiden itseluottamus ja energia olivat jotain, mitä hän ei ollut koskaan kohdannut aiemmin. “Halusin olla juuri sellainen kuin nuo kaverit“, sanoo Markin. Markin ryhtyi tuumasta toimeen ja alkoi opiskella kaikkea, mitä hän saattoi löytää englanniksi. Syntymäpäivikseen hän pyysi sanakirjoja ja tallensi TV-ohjelmia sekä elokuvia VHS-nauhoille, joita hän saattoi kelata edestakaisin uudelleen ja uudelleen. Kaukosäädin toisessa kädessä ja sanakirjan toisessa, Markin alkoi opetella englantia. Mitä enemmän hän oppi, sitä enemmän hän halusi tietää. “Nykyäänkin minulla on outo tapa ottaa henkisiä muistiinpanoja uusista sanoista, joita kuulen“, selittää Markin. Noin 13-vuotiaana hän tarttui kynään ja kirjoitti ensimmäisen laulunsa. “Tyhjästä luominen käynnisti musiikillisen kunnianhimoni. Vielä tänäkin päivänä istuminen tyhjän paperin edessä ja löytää uusia tapoja kertoa tarina, on jotain, mikä ihastuttaa minua ikuisesti“, kertoo Markin.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 17:30. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Lounge image
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Lounge
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENTänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee suuren kysynnän vuoksi loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa."On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluu yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa kahteen yksityiseen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä", PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutPMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEPe 8.11. Tampere, Nokia ArenaPe 15.11. Oulu, OuluhalliLa 16.11. Turku, Gatorade CenterPe 22.11. Helsinki, Jäähalli (lisäkonsertti)La 23.11. Helsinki, JäähalliOvet klo 18.00 (Oulussa klo 17.30)Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)VIP-liput alk. 129,00€ + alv.