Sara, Merta
Sara juhlii Hallava-albumiaan levynjulkaisukiertueella alkuvuodesta – Helsingin keikka On The Rocksissa tammikuussa
Kotimaisen vaihtoehtorockin ja -metallin pioneeriyhtye Sara juhlistaa 10. albumiaan alkuvuodesta 2025 laajalla levynjulkaisukiertueella. Tammikuun 17. päivä ilmestyvän Hallava-levyn julkaisukiertue suuntaa 11 paikkakunnalle ympäri Suomen. Helsingin levynjulkkarikeikka soitetaan perjantaina 24.1.2025 On The Rocks -klubilla.
Tulevalla albumilla kuullaan entistä raskaampia matalavireisiä kitaroita, mutta myös entistä kauniimpia, eteerisiä melodioita. Levyllä kuullaan ensimmäistä kertaa rumpali Rami Rissaa, joka liittyi yhtyeeseen vuonna 2022 Andreas Bäcklundin jäädessä sivuun.
On The Rocksin lavan Saralle lämmittelee kotimaisen alternative rockin nouseva nimi Merta.Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 26 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
Väylä
VÄYLÄRosa Liksomin kiitettyyn ja palkittuun romaaniin perustuva Väylä kuvaa sodan mullistaman maailman pienen ihmisen näkökulmasta. Se on rujonkaunis kasvukertomus, jossa metsän polut ovat yhtä tärkeitä kuin pommikoneiden kumu. Se on vuoden mittainen tarina siitä miltä tuntuu jättää kotinsa. Ja palata takaisin.Näytelmä kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat hylkäämään kotinsa. Keskiössä on nuori tyttö, jonka pitää saattaa kotitilansa karja suojaan länteen. Väylän toiselle puolelle. Jossain siellä pitäisi olla myös tytön äiti.Teoksen ohjaaja ja sovittaja Tuomo Rämö on tehnyt urallaan lukuisia vaativia näyttämösovituksia. Rämön Lappeenrannan kaupunginteatteriin tekemä ohjaus ja sovitus Viimeinen Atlantis nähtiin Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa vuonna 2023. Samana vuonna esitys voitti myös vuoden esityksen Thalia-palkinnon.“Olima selvihneet tähän pisteeseen asti. Eessä oli pakko olla jotaki parempaa.”Kirjailija: Rosa LiksomDramatisointi ja ohjaus: Tuomo RämöLavastus: Kaisa NivaPukusuunnittelu: Elina VaskoRooleissa: Sirpa Filppa (vier.), Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena PuskaKantaesitys 18.9.2024 Kemin Teatteri
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
EI KERTONUT KATUVANSA
Tommi Kinnunen – Mikko RoihaEI KERTONUT KATUVANSAEi kertonut katuvansa on selviytymistarina viidestä naisesta, jotka kävelevät poltetun Lapin läpi palveltuaan natsi-Saksan sotilaita Pohjois-Norjassa. Se on myös tarina antisankareista ja häpeästä. 600 kilometrin roadtrip tiettömällä taipaleella paljastaa mitä kukin naisista kantaa sisällään. Kuka tippuu kyydistä? Pääseekö joku perille? Mihin hän silloin päätyy?Taiteilijaprofessori Mikko Roiha dramatisoi ja ohjaa Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa-romaanin seitsemän teatterin yhteistyönä. Mukana hankkeessa ovat Kouvolan Teatteri, Turun kaupunginteatteri, Lahden Kaupunginteatteri, Tampereen Teatteri, Seinäjoen Kaupunginteatteri, Hämeenlinnan Kaupunginteatteri sekä suomalais-berliiniläinen Vapaa Teatteri.Produktio harjoitellaan Berliinissä, jossa se saa myös ensi-iltansa Heimathafen Neukölln-teatterin Pier 9-näyttämöllä (Hasenheide xxx) 1.7. 2023. Tämän jälkeen produktio siirtyy Suomeen.Suomen ensi-ilta nähdään Kouvolan Teatterissa 15.9.,2023. Seuraavat ensi-illat Turun Kaupunginteatterissa 20.9.2023, Lahden Kaupunginteatterissa 28.9.2023,Keväällä esitys saa ensi-iltansa Tampereen Teatterissa 18.1.2024, Seinäjoen Kaupunginteatterissa 25.1.2023 ja Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa 1.2.2024.Tämän lisäksi produktio nähdään ennakkoesityksenä Kajaanin Runoviikoilla Eino Leinon päivänä 6.7.2023.Produktiossa mukana ovat näyttelijät Tiina Winter (Kouvolan Teatteri), Ulla Koivuranta (Turun Kaupunginteatteri), Jari-Pekka Rautiainen (Lahden Kaupunginteatteri), Mari Turunen (Tampereen Teatteri), Mari Pöytälaakso (Seinäjoen Kaupunginteatteri) ja Liisa Peltonen (Hämeenlinnan Kaupunginteatteri).Produktion dramatisoinnista, lavastamisesta ja ohjaamisesta vastaa Mikko Roiha, pukusuunnittelusta Taina Sivonen, ääni- ja videosuunnittelusta sekä graafisesta suunnittelusta Moe Mustafa.Kuvat: Moe MustafaPyörätuolipaikkoja on rajallisesti. Muistathan kertoa pyörätuolipaikkatarpeesta jo lippuja varatessasi. Pyörätuolipaikat voi varata ainoastaan teatterin omasta lippumyymälästä puh 010 4162600. Avustajan paikkalippu on ilmainen. Katsomokerroksiin pääsee aulasta hissillä. Aulahenkilökunta avustaa pyörätuoliasiakkaita.Teatterin esteetön wc-tila sijaitsee alakerrassa.
FI
173 views
Buy Ticket
Read More
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
FI
83 views

81 views
Buy Ticket
Read More
Exän uus ja vanha
Hervoton parisuhdekomedia! Nelikymppiset Jari (Samuli Punkka) ja Terhi (Netta Salonsaari) ovat eronneet puoli vuotta sitten. Välit on saatu kohtuullisen asialliseen kuntoon ja lasten vuoroasumiset sekä muut käytännön asiat on saatu sujumaan. Sitten tipahtaa pommi: Jari on tuomassa uuden naisystävänsä kylään. Terhi odottaa vieraita sekalaisin tuntein, koska on käynyt ilmi, että Jarilla ja tämän uudella heilalla on 20 vuoden ikäero. Onneksi Terhin henkiseksi tueksi saapuu ystävätär Hille. Kaikki ei tietenkään suju kuten on suunniteltu, eikä todellakaan ole sitä miltä näyttää… Yllätyksiä ja nauruhermoja kutkuttavia käänteitä vilisevän farssin on käsikirjoittanut muun muassa Kumman kaa TV-sarjasta tuttu Minna Koskela. Käsikirjoitus: Minna Koskela Ohjaus: Katja Krohn Lavastus ja puvustus: Mimmi Resman Näyttelijät: Sanna Kemppainen, Noora Koski, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Aino Sirje Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 9.11. klo 16 Suurella näyttämöllä Kesto 2 h
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
FI
24 views

21 views
Buy Ticket
Read More
SALONKI & SAKRAALI - Lauantain iltamista sunnuntain hartauteen
Kamarikuoro cc FREIAn 10-vuotisjuhlakauden 2. konsertissa esitämme 1800-luvun koti- tai salonkimusiikin hengessä Mozartin Requiemin pianistisäveltäjä Carl Czernyn nelikätisenä pianosovituksena kuoron omin solistein. Alkupalana on salonkikelpoinen ohjelma, jossa mm. Faurén "Pavane" ja Jaakko Mäntyjärven teoksen "The Famous Tay Whale" Suomen ensiesitys.
Kääntäjä, säveltäjä ja kuoronjohtaja Jaakko Mäntyjärven vuonna 2015 perustama Kamarikuoro cc FREIA on erittäin kokeneiden kuorolaulajien muodostama 21-henkinen ensemble. Toiminnassaan kuoro keskittyy temaattisiin kokonaisuuksiin ja kuoromusiikin parhaimmiston monipuoliseen esittelyyn.
FacebookKesto n. 90 min
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa
samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: ei
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: ei
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Vaikutus
VAIKUTUSSuomen kantaesitys 14.9.2024Kaksi nuorta vapaaehtoista osallistuu lääketutkimukseen. Sen aikana he rakastuvat vastoin kokeen sääntöjä. Ovatko heidän tunteensa aitoja vai testattavan masennuslääkkeen sivuvaikutus? Nuorten kielletty rakkaus pakottaa koetta valvovat lääkärit kipeiden eettisten kysymysten äärelle. Mitä rakkaus on? Onko se pelkkää dopamiinimyrskyä? Voiko ihmisen sisintä, ydintä, erottaa neurokemiasta? Ja annettiinko jommallekummalle lumelääkettä?Lucy Prebblen kirjoittama Vaikutus (The Effect) on monikerroksinen, viihdyttävä ja syvällinen näytelmä. Se kuvaa viisaasti ja empaattisesti sekä rakkauden pyörryttävää ihmettä että masennuksen kauhistuttavaa autiomaata.Lääkekokeessa toisiinsa hullaantuvia nuoria näyttelevät Roderick Kabanga ja Anna Böhm. Lääkäreinä, joiden menneisyydestä paljastuu yllättäviä yhteyksiä, nähdään Elsa Saisio ja Mikko Nousiainen.Kirjoittanut: Lucy PrebbleSuomentanut: Reita LounatvuoriOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Elsa Saisio, Mikko Nousiainen, Anna Böhm ja Roderick KabangaSkenografia: Anna SinkkonenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Sara
Sara juhlii 10. albumiaan levynjulkaisukiertueella alkuvuodesta
Kotimaisen vaihtoehtorockin ja -metallin pioneeriyhtye Sara juhlistaa 10. albumiaan alkuvuodesta laajalla levynjulkaisukiertueella. Tammikuun 17. päivä ilmestyvän Hallava-levyn julkaisukiertue suuntaa 11 paikkakunnalle ympäri Suomen.
Tulevalla albumilla kuullaan entistä raskaampia matalavireisiä kitaroita, mutta myös entistä kauniimpia, eteerisiä melodioita. Hallava on ensimmäinen Sara-albumi sitten vuoden 2011 ja Se keinuttaa meitä ajassa -levyn, joka on tehty studiossa tuottajan (Tuomas Kokko) johdolla. Levyllä kuullaan ensimmäistä kertaa myös rumpali Rami Rissaa, joka liittyi yhtyeeseen vuonna 2022 Andreas Bäcklundin jäädessä sivuun.Liput ovelta 22 €, mikäli jäljellä.
Tiedustelut ja pöytävaraukset seurueille (4-20 hlö.) apollo@nightclub.fi
Tiedustelut apollo@nightclub.fi
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
JYP - HIFK
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Väylä
VÄYLÄRosa Liksomin kiitettyyn ja palkittuun romaaniin perustuva Väylä kuvaa sodan mullistaman maailman pienen ihmisen näkökulmasta. Se on rujonkaunis kasvukertomus, jossa metsän polut ovat yhtä tärkeitä kuin pommikoneiden kumu. Se on vuoden mittainen tarina siitä miltä tuntuu jättää kotinsa. Ja palata takaisin.Näytelmä kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat hylkäämään kotinsa. Keskiössä on nuori tyttö, jonka pitää saattaa kotitilansa karja suojaan länteen. Väylän toiselle puolelle. Jossain siellä pitäisi olla myös tytön äiti.Teoksen ohjaaja ja sovittaja Tuomo Rämö on tehnyt urallaan lukuisia vaativia näyttämösovituksia. Rämön Lappeenrannan kaupunginteatteriin tekemä ohjaus ja sovitus Viimeinen Atlantis nähtiin Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa vuonna 2023. Samana vuonna esitys voitti myös vuoden esityksen Thalia-palkinnon.“Olima selvihneet tähän pisteeseen asti. Eessä oli pakko olla jotaki parempaa.”Kirjailija: Rosa LiksomDramatisointi ja ohjaus: Tuomo RämöLavastus: Kaisa NivaPukusuunnittelu: Elina VaskoRooleissa: Sirpa Filppa (vier.), Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena PuskaKantaesitys 18.9.2024 Kemin Teatteri
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
Väylä
VÄYLÄRosa Liksomin kiitettyyn ja palkittuun romaaniin perustuva Väylä kuvaa sodan mullistaman maailman pienen ihmisen näkökulmasta. Se on rujonkaunis kasvukertomus, jossa metsän polut ovat yhtä tärkeitä kuin pommikoneiden kumu. Se on vuoden mittainen tarina siitä miltä tuntuu jättää kotinsa. Ja palata takaisin.Näytelmä kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat hylkäämään kotinsa. Keskiössä on nuori tyttö, jonka pitää saattaa kotitilansa karja suojaan länteen. Väylän toiselle puolelle. Jossain siellä pitäisi olla myös tytön äiti.Teoksen ohjaaja ja sovittaja Tuomo Rämö on tehnyt urallaan lukuisia vaativia näyttämösovituksia. Rämön Lappeenrannan kaupunginteatteriin tekemä ohjaus ja sovitus Viimeinen Atlantis nähtiin Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa vuonna 2023. Samana vuonna esitys voitti myös vuoden esityksen Thalia-palkinnon.“Olima selvihneet tähän pisteeseen asti. Eessä oli pakko olla jotaki parempaa.”Kirjailija: Rosa LiksomDramatisointi ja ohjaus: Tuomo RämöLavastus: Kaisa NivaPukusuunnittelu: Elina VaskoRooleissa: Sirpa Filppa (vier.), Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena PuskaKantaesitys 18.9.2024 Kemin Teatteri
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
SALONKI & SAKRAALI - Lauantain iltamista sunnuntain hartauteen
Kamarikuoro cc FREIAn 10-vuotisjuhlakauden 2. konsertissa esitämme 1800-luvun koti- tai salonkimusiikin hengessä Mozartin Requiemin pianistisäveltäjä Carl Czernyn nelikätisenä pianosovituksena kuoron omin solistein. Alkupalana on salonkikelpoinen ohjelma, jossa mm. Faurén "Pavane" ja Jaakko Mäntyjärven teoksen "The Famous Tay Whale" Suomen ensiesitys.
Kääntäjä, säveltäjä ja kuoronjohtaja Jaakko Mäntyjärven vuonna 2015 perustama Kamarikuoro cc FREIA on erittäin kokeneiden kuorolaulajien muodostama 21-henkinen ensemble. Toiminnassaan kuoro keskittyy temaattisiin kokonaisuuksiin ja kuoromusiikin parhaimmiston monipuoliseen esittelyyn.
FacebookKesto n. 90 min
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa
samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
JOHNNY LOGAN
Irlantilainen euroviisulegenda Johnny Logan Suomeen!Euroviisujen historian menestynein laulaja-lauluntekijä Johnny Logan saapuu kolmen konsertin Suomen-kiertueelle tammikuussa 2025. Muun muassa Hold Me Now ja What’s Another Year -hiteistään tunnettu Logan esiintyy Hyvinkääsalissa keskiviikkona 29. tammikuuta, Tampere-talossa torstaina 30. tammikuuta ja Oulun Madetojan salissa perjantaina 31. tammikuuta 2025. Konserttien lipunmyynti alkaa tänään.Euroviisut kaksi kertaa laulajana ja kerran säveltäjä-sanoittajana voittanut irlantilainen Johnny Logan saapuu Suomeen konsertoimaan tammikuussa 2025. Yhä aktiivisesti keikkaileva Logan on julkaissut urallaan liki kaksikymmentä studioalbumia, joista viimeisin It Is What It Is on julkaistu vuonna 2017. Edellisen kerran Logan konsertoi Suomessa vuonna 2021, jolloin hän esiintyi myös suomalaisen Janniken kanssa.Logan on uransa aikana esiintynyt monille merkkihenkilöille lukien paavi Johannes Paavali II, kuningatar Elisabet II ja prinssi Phillip, voittanut useita palkintoja ja esiintynyt suosituissa televisio-ohjelmissa kaikkialla Euroopassa, Aasiassa ja Australiassa. Varsinkin Pohjoismaissa suurta suosiota nauttiva Logan on myynyt platinaa Tanskassa, tuplaplatinaa Norjassa ja kultaa Ruotsissa.Johnny Logan Suomen-konsertit 2025Ke 29.1.2025 HyvinkääsaliTo 30.1.2025 Tampere-taloPe 31.1.2025 Oulun MusiikkikeskusKaikki konsertit alkavat klo 19.00. Kesto 90 min, ei väliaikaaKonsertit ovat ikärajattomia
FI
26 views
Buy Ticket
Read More
Set It Off (USA)
Vuonna 2008 perustettu amerikkalaisbändi Set It Off saapuu Helsinkiin. Taidokkaasti eri musiikkigenrejä yhdistelevä yhtye konsertoi On The Rocksissa 29. tammikuuta. Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
FI
24 views
Buy Ticket
Read More
HIFK - Ässät
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
Slimane World Tour
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
Johnny Logan -konsertti
Irlantilainen euroviisulegenda Johnny Logan Suomeen!Euroviisujen historian menestynein laulaja-lauluntekijä Johnny Logan saapuu kolmen konsertin Suomen-kiertueelle tammikuussa 2025. Muun muassa Hold Me Now ja What’s Another Year -hiteistään tunnettu Logan esiintyy Hyvinkääsalissa keskiviikkona 29. tammikuuta, Tampere-talossa torstaina 30. tammikuuta ja Oulun Madetojan salissa perjantaina 31. tammikuuta 2025. Konserttien lipunmyynti alkaa tänään.Euroviisut kaksi kertaa laulajana ja kerran säveltäjä-sanoittajana voittanut irlantilainen Johnny Logan saapuu Suomeen konsertoimaan tammikuussa 2025. Yhä aktiivisesti keikkaileva Logan on julkaissut urallaan liki kaksikymmentä studioalbumia, joista viimeisin It Is What It Is on julkaistu vuonna 2017. Edellisen kerran Logan konsertoi Suomessa vuonna 2021, jolloin hän esiintyi myös suomalaisen Janniken kanssa.Logan on uransa aikana esiintynyt monille merkkihenkilöille lukien paavi Johannes Paavali II, kuningatar Elisabet II ja prinssi Phillip, voittanut useita palkintoja ja esiintynyt suosituissa televisio-ohjelmissa kaikkialla Euroopassa, Aasiassa ja Australiassa. Varsinkin Pohjoismaissa suurta suosiota nauttiva Logan on myynyt platinaa Tanskassa, tuplaplatinaa Norjassa ja kultaa Ruotsissa.Johnny Logan Suomen-konsertit 2025Ke 29.1.2025 HyvinkääsaliTo 30.1.2025 Tampere-taloPe 31.1.2025 Oulun MusiikkikeskusKaikki konsertit alkavat klo 19.00. Kesto 90 min, ei väliaikaaKonsertit ovat ikärajattomia
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Palkkamurhaajan painajainen / S-Etu
Tammikuun 22. 2025 saa ensi-iltansa pienellä näyttämöllä myös luodinkestävä komedia Palkkamurhaajan painajainen. Tarina kahdesta hieman eritaustaisesta miehestä, jotka majoittuvat vierekkäisiin hotellihuoneisiin. Toinen on ammattitappaja ja toinen itsetuhoinen, vaimonsa hylkäämä ressukka.
Huippuunsa viritetty, kaoottinen, äärimmäisen viihdyttävä ja hillitön komedia.Rooleissa nähdään: Peter-Sebastian Lehtonen, Janne Turkki, Marko Honkanen, Miia Lindström (vier.), Oskari Penttilä, Lassi Jämsä.
Komedian ohjauksesta vastaa Mika Nuojua (vier.).
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Palkkamurhaajan painajainen

22 views
Buy Ticket
Read More
Eluveitie – Ánv Rising Tour pt I
TUSKALIVE: ELUVEITIE - ÁNV RISING TOUR PT I SUOMEEN TAMMIKUUSSA
Sveitsiläinen folk-metalliylpeys Eluveitie tuo ”Ánv Rising Tour pt
I”-kiertueensa Suomeen tammikuussa peräti neljälle keikalle.
Perinnesoittimet viritetään Helsingin Kulttuuritalossa 28. tammikuuta ja
seuraavina päivinä kiertue jatkaa Turun Logomoon, Kuopion Sawohouse
Undergroundiin sekä Tampereen Tavara-asemalle.
Eluveitie tunnetaan omaleimaisesta ja ennakkoluulottomasta
perinnesoittimien yhdistelystä metallista tuttuihin elementteihin sekä
death metal -tyylisten vokaalien toimittamisesta muinaisella
kelttiläisellä gallin kielellä.
Eluveitien mukana keikoilla nähdään Tuskassakin esiintyvä
moldovalainen modernin metallin tulkki Infected Rain sekä sveitsiläinen,
melodista ja nykyaikaista metallia loihtiva Ad Infinitum.
TuskaLive ja Grey Beard esittävät:
ELUVEITIE - ÁNV RISING TOUR PT I
Supports: Infected Rain, Ad InfinitumSawohouse Underground VIP-pöytä
Sawohouse Undergroundiin voi tehdä pöytävarauksia kaikkiin
keikkailtoihin. Vietätpä polttareita, pikkujouluja, synttäreitä tai
asiakasiltaa tai muuten vaan haluat nauttia korkeatasoisesta palvelusta,
niin VIP-pöytä tekee illanvietostasi nautinnollisen helppoa!
VIP-pöytävaraukseen sisältyy oma pöytä seurueellenne, sisäänpääsy
jonon ohi, eteispalvelumaksu sekä yksi pullollinen kuohuvaa valmiiksi
jäähdytettynä per pöytä. VIP-alueella on oma baaritiski, joka on vain
vippiläisten käytettävissä. Tiskiltä voi tilata juomat tai pyytää
virvokkeet pöytiin tarjoiltuna, joten seurueesi voi keskittyä
hauskanpitoon. Varaa pöytä seurueellesi ja vietä naurettavan hauska
ilta!
VIP-pöytä on varattavissa vain Tiketin kautta. Pöytään mahtuu
maksimissaan 6 henkilöä. Jos haluat varata useamman pöydän, niin valikoi
haluamasi määrä pöytä ostoskoriin. Pöytiä on saatavilla 4 kpl.
Huom! Keikkaliput eivät kuulu VIP-pöydän hintaan, joten ne ovat ostettava erikseen iltakohtaisesti.
Sisäänpääsy on jonon ohi ja saapuessanne Sawohouselle teidät ohjataan pöytäänne.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Macbeth Ennakko
William ShakespeareMACBETHHornaan sopusointu, valta ahneudelle Vallanhimo, petollisuus, hulluus ja kuolema. Kas siinä aineksia ankaraan oppituntiimme ihmisyydestä. Shakespearen klassikko kirkastaa ihmisyyden nurjat puolet näyttämölle voimalla, joka tuntuu sisuskaluissa vielä vuosisatojen jälkeenkin. Kuninkaaksi halajavan Macbethin ja häntä juonissaan kiihkeästi kannustavan Lady Macbethin verinen tarina paljastaa, kuinka vähän tarvitaan siihen, että ihminen on valmis uhraamaan koko arvokkuutensa ja moraalinsa."Jos vallantahto vääristyy vallanhimoksi, se alkaa väistämättä rappeuttaa kantajaansa. Macbethissa pyrin paisuttamaan tuon ilmiön kuvauksen äärimmilleen, jopa tarantinomaisiin mittasuhteisiin joissa ironia, kauhu ja koomisuus alkavat lyödä kättä todellisuuden kanssa."- ohjaaja Kari HeiskanenKlassikko, joka on nähtäväWilliam Shakespearen skottilainen näytelmä 1600-luvulta saa tuoretta virtaa Kari Heiskasen ohjauksena. Luvassa on synkkää lunastusta, kun Macbeth alkaa uskoa ennustukseen, jonka mukaan hän voisi nousta kuninkaaksi. Povaus saa miehen luisumaan petokseen, josta ei enää peräännytä. Eero Aho tekee Macbethin roolissa näyttävän paluun Turkuun Hamletin ja Don Juanin suosion jälkeen. Häntä rikokseen usuttavana vaimona nähdään Riitta Salminen.
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
FI
82 views
Buy Ticket
Read More
Johnny Logan
Irlantilainen euroviisulegenda Johnny Logan Suomeen!Euroviisujen historian menestynein laulaja-lauluntekijä Johnny Logan saapuu kolmen konsertin Suomen-kiertueelle tammikuussa 2025. Muun muassa Hold Me Now ja What’s Another Year -hiteistään tunnettu Logan esiintyy Hyvinkääsalissa keskiviikkona 29. tammikuuta, Tampere-talossa torstaina 30. tammikuuta ja Oulun Madetojan salissa perjantaina 31. tammikuuta 2025. Konserttien lipunmyynti alkaa tänään.Euroviisut kaksi kertaa laulajana ja kerran säveltäjä-sanoittajana voittanut irlantilainen Johnny Logan saapuu Suomeen konsertoimaan tammikuussa 2025. Yhä aktiivisesti keikkaileva Logan on julkaissut urallaan liki kaksikymmentä studioalbumia, joista viimeisin It Is What It Is on julkaistu vuonna 2017. Edellisen kerran Logan konsertoi Suomessa vuonna 2021, jolloin hän esiintyi myös suomalaisen Janniken kanssa.Logan on uransa aikana esiintynyt monille merkkihenkilöille lukien paavi Johannes Paavali II, kuningatar Elisabet II ja prinssi Phillip, voittanut useita palkintoja ja esiintynyt suosituissa televisio-ohjelmissa kaikkialla Euroopassa, Aasiassa ja Australiassa. Varsinkin Pohjoismaissa suurta suosiota nauttiva Logan on myynyt platinaa Tanskassa, tuplaplatinaa Norjassa ja kultaa Ruotsissa.Johnny Logan Suomen-konsertit 2025Ke 29.1.2025 HyvinkääsaliTo 30.1.2025 Tampere-taloPe 31.1.2025 Oulun MusiikkikeskusKaikki konsertit alkavat klo 19.00. Kesto 90 min, ei väliaikaaKonsertit ovat ikärajattomia
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Palkkamurhaajan painajainen
Tammikuun 22. 2025 saa ensi-iltansa pienellä näyttämöllä myös luodinkestävä komedia Palkkamurhaajan painajainen. Tarina kahdesta hieman eritaustaisesta miehestä, jotka majoittuvat vierekkäisiin hotellihuoneisiin. Toinen on ammattitappaja ja toinen itsetuhoinen, vaimonsa hylkäämä ressukka.
Huippuunsa viritetty, kaoottinen, äärimmäisen viihdyttävä ja hillitön komedia.Rooleissa nähdään: Peter-Sebastian Lehtonen, Janne Turkki, Marko Honkanen, Miia Lindström (vier.), Oskari Penttilä, Lassi Jämsä.
Komedian ohjauksesta vastaa Mika Nuojua (vier.).
FI
24 views
Buy Ticket
Read More
Ezhel (TUR)
Turkkilainen räppäri Ezhel saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen, Helsingin On The Rocksiin 31.1.2025!
Ezhel on räppäri, laulaja ja lauluntekijä, joka tunnetaan monipuolisesta musiikkityylistään, joka yhdistää hip-hopin, trapin ja reggaen elementtejä. Ezhel, oikealta nimeltään Sercan İpekçioğlu, nousi tunnetuksi vuonna 2017 julkaistuaan debyyttialbuminsa "Müptezhel", joka sai paljon huomiota ja arvostusta sekä Turkin sisällä että kansainvälisesti. Hänen lyriikkansa käsittelevät usein elämää, yhteiskunnallisia kysymyksiä ja henkilökohtaisia kokemuksia, ja hän on tullut tunnetuksi kyvystään yhdistää perinteisiä turkkilaisia elementtejä nykyaikaiseen rap- ja trap-musiikkiin.
Ezhelin musiikki on saanut laajaa suosiota erityisesti nuorten keskuudessa, ja hänellä on suuri ja intohimoinen fanikunta. Hänen suosionsa on levinnyt myös Turkin ulkopuolelle, ja hän on tehnyt yhteistyötä monien kansainvälisten artistien kanssa, kuten saksalaisen räppäri Ufo361:n ja hollantilaisen räppäri Murdan kanssa.
Ezhelin ura on ollut täynnä menestystä, ja hän on julkaissut useita hittejä ja albumeja, jotka ovat saaneet hyvän vastaanoton kriitikoilta ja faneilta. Hänen live-esiintymisensä ovat tunnettuja energisyydestään ja intensiivisyydestään, ja hän on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Turkin merkittävimmistä nykymuusikoista. Ezhel lähtee ensimmäiselle maailmankiertueelleen, ja on valmis valloittamaan lavat sekä tapaamaan faninsa ympäri maailmaa!Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
FI
29 views
Buy Ticket
Read More
Myyty morsian - ooppera
Bedřich Smetana: Myyty morsianRomattinen ooppera 1868Ohjaus Ville Saukkonen, Kapellimestari Solveig Lindrooslavastus Hanna Hakkarainen, Pukusuunnittelu Taina Relanderkoreografia Tuula Malo, tanssiryhmäSinfonietta Ariadne, Savolaisen Osakunnan Laulajat, johtajanaan Noora HirnmiehitysKrušina Jarmo OjalaLudmila Anitta RantaMařenka Aurora MarthensMícha Veli-Pekka VäisänenHáta Margit WesterlundVašek Ville SalonenJeník Markus NykänenKecal Olli TuovinenTirehtööri Aki AlamikkotervoIntiaani Sakari TopiEsmeralda Laura HeinonenTšekkiläinen Bedřich Smetana kirjoitti koomisen oopperansa Myyty morsian kertomaan tosi rakkauden vaikeasta tiestä, joka estää kunnianhimoisten vanhempien ja avioliittovälittäjän suunnitelmat. Mařenka on määrätty menemään naimisiin rikkaan Tobias Michan pojan kanssa. Mařenka rakastaa kuitenkin Jeníkiä, jonka taustasta kukaan ei tiedä mitään. Jeník tekee sopimuksen avioliittovälittäjän kanssa, että Mařenka menee vain Michan pojan kanssa naimisiin. Tyypillisen oopperan käänteen mukaan Jeník sattuukin olemaan Michan kauan kateissa ollut poika. Michan toinen poika on paljon onnellisempi esittäessään karhua sirkuksessa.Rakkauden läpivieminen vanhempien tahtoa vastaan on jo tarpeeksi vaikeaa. Erityisesti, kun sulhasta pidetään muukalaisena, tulevien appivanhempien kesken on huonoja sopimuksia ja rahalla on suuri merkitys. Mutta se, mitä Jenik sopii avioliittovälittäjä Kecalin kanssa ilman, että hän keskustelee rakkaansa Marenkan kanssa, vaatii erityistä rohkeutta ja menee melkein pieleen: rakastetun "myyminen" vaikuttaa järkevältä vasta lopussa. Tämä todistaa jälleen kerran: komedia on vain viime hetkellä estetty tragedia.Vakavuuden ja komedian välinen leikki sopii erinomaisesti ohjaaja Ville Saukkoselle, joka tarttuu rohkeasti tähän rakastettuun teokseen.Rooleissa nähdään mm. sopraano Aurora Marthens suoraan Wienin valtionoopperasta ja tenori Markus Nykänen, joka on valloittanut maailmaa Kaija Saariahon Innocence -oopperan pääroolissa.to 16.1.2025 klo 18.30 ensi-iltala 18.1.2025 klo 14su 19.1.2025 klo 16pe 31.1.2025 klo 18.30la 1.2.2025 klo 14su 2.2.2025 klo 16
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Eluveitie – Ánv Rising Tour pt I
TUSKALIVE: ELUVEITIE - ÁNV RISING TOUR PT I SUOMEEN TAMMIKUUSSA
Sveitsiläinen folk-metalliylpeys Eluveitie tuo ”Ánv Rising Tour pt I”-kiertueensa Suomeen tammikuussa peräti neljälle keikalle. Perinnesoittimet viritetään Helsingin Kulttuuritalossa 28. tammikuuta ja seuraavina päivinä kiertue jatkaa Turun Logomoon, Kuopion Sawohouse Undergroundiin sekä Tampereen Tavara-asemalle.
Eluveitie tunnetaan omaleimaisesta ja ennakkoluulottomasta perinnesoittimien yhdistelystä metallista tuttuihin elementteihin sekä death metal -tyylisten vokaalien toimittamisesta muinaisella kelttiläisellä gallin kielellä.
Eluveitien mukana keikoilla nähdään Tuskassakin esiintyvä moldovalainen modernin metallin tulkki Infected Rain sekä sveitsiläinen, melodista ja nykyaikaista metallia loihtiva Ad Infinitum.
TuskaLive ja Grey Beard esittävät:
ELUVEITIE - ÁNV RISING TOUR PT I
Supports: Infected Rain, Ad InfinitumKonsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
Lippu sisältää eteispalvelun.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Sara
Sara juhlii 10. albumiaan levynjulkaisukiertueella alkuvuodesta
Kotimaisen vaihtoehtorockin ja -metallin pioneeriyhtye Sara juhlistaa 10. albumiaan alkuvuodesta laajalla levynjulkaisukiertueella. Tammikuun 17. päivä ilmestyvän Hallava-levyn julkaisukiertue suuntaa 11 paikkakunnalle ympäri Suomen.
Tulevalla albumilla kuullaan entistä raskaampia matalavireisiä kitaroita, mutta myös entistä kauniimpia, eteerisiä melodioita. Hallava on ensimmäinen Sara-albumi sitten vuoden 2011 ja Se keinuttaa meitä ajassa -levyn, joka on tehty studiossa tuottajan (Tuomas Kokko) johdolla. Levyllä kuullaan ensimmäistä kertaa myös rumpali Rami Rissaa, joka liittyi yhtyeeseen vuonna 2022 Andreas Bäcklundin jäädessä sivuun.
Sara Facebookissa, InstagramissaLiput ovelta 22 €, mikäli jäljellä.
Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Kollit - Jukurit
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
JYP - KalPa
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Lukko - HIFK
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
KASEVA
KASEVAMatti Mikkonen, laulu ja kitara.Jouko Järvinen, basso ja laulu.Nils Jokela, rummut.Tommi Kekoni, kitara ja laulu.Kaseva on legendaarinen suomalainen pop rock -yhtye, joka tunnetaan herkästä musiikistaan ja stemmalaulustaan. Yhtyeen lukuisat hitit (Mari, Vanha mies, Tyhjää, Striptease tanssija, Pena, Kun maailma elää jne.) ovat osa kansallista muistiamme alkaen jo vuodesta 1974 lähtien.Kasevan ensimmäinen aktiivikausi käsitti vuodet 1974-86 ja 2000-luvun alussa yhtye kasattiin uudelleen esiintymään konserttisalehin ja klubeihin ympäri Suomen.2024 Kaseva vietti 50 vuotis juhlakiertuettaan konsertoiden loppuunmyydyille saleille.Kasevan klassikkobiisit elävät edelleen ja bändin arvokas herkkyys sekä karisma on vain kasvanut vuosien saatossa! Kuulijakunta ulottuu jo kolmanteen sukupolveen.
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Macbeth Ensi-ilta
William ShakespeareMACBETHHornaan sopusointu, valta ahneudelle Vallanhimo, petollisuus, hulluus ja kuolema. Kas siinä aineksia ankaraan oppituntiimme ihmisyydestä. Shakespearen klassikko kirkastaa ihmisyyden nurjat puolet näyttämölle voimalla, joka tuntuu sisuskaluissa vielä vuosisatojen jälkeenkin. Kuninkaaksi halajavan Macbethin ja häntä juonissaan kiihkeästi kannustavan Lady Macbethin verinen tarina paljastaa, kuinka vähän tarvitaan siihen, että ihminen on valmis uhraamaan koko arvokkuutensa ja moraalinsa."Jos vallantahto vääristyy vallanhimoksi, se alkaa väistämättä rappeuttaa kantajaansa. Macbethissa pyrin paisuttamaan tuon ilmiön kuvauksen äärimmilleen, jopa tarantinomaisiin mittasuhteisiin joissa ironia, kauhu ja koomisuus alkavat lyödä kättä todellisuuden kanssa."- ohjaaja Kari HeiskanenKlassikko, joka on nähtäväWilliam Shakespearen skottilainen näytelmä 1600-luvulta saa tuoretta virtaa Kari Heiskasen ohjauksena. Luvassa on synkkää lunastusta, kun Macbeth alkaa uskoa ennustukseen, jonka mukaan hän voisi nousta kuninkaaksi. Povaus saa miehen luisumaan petokseen, josta ei enää peräännytä. Eero Aho tekee Macbethin roolissa näyttävän paluun Turkuun Hamletin ja Don Juanin suosion jälkeen. Häntä rikokseen usuttavana vaimona nähdään Riitta Salminen.
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
Palkkamurhaajan painajainen
Tammikuun 22. 2025 saa ensi-iltansa pienellä näyttämöllä myös luodinkestävä komedia Palkkamurhaajan painajainen. Tarina kahdesta hieman eritaustaisesta miehestä, jotka majoittuvat vierekkäisiin hotellihuoneisiin. Toinen on ammattitappaja ja toinen itsetuhoinen, vaimonsa hylkäämä ressukka.
Huippuunsa viritetty, kaoottinen, äärimmäisen viihdyttävä ja hillitön komedia.Rooleissa nähdään: Peter-Sebastian Lehtonen, Janne Turkki, Marko Honkanen, Miia Lindström (vier.), Oskari Penttilä, Lassi Jämsä.
Komedian ohjauksesta vastaa Mika Nuojua (vier.).
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Lankum (IE)
YLISTETTY IRLANTILAISYHTYE LANKUM SUOMEEN HELMIKUUSSA!
Kotimaansa Irlannin rikkaasta kansanmusiikkitraditiosta ammentava Lankum saapuu ensimmäiselle Suomen-keikalleen ensi vuonna. Nykymusiikin arvostetuimpiin nimiin lukeutuva kvartetti soittaa menestysalbuminsa ”False Lankum” kokonaisuudessaan Helsingin Tavastialla lauantaina 1. helmikuuta. Lisäksi erikoiskonsertissa kuullaan yhtyeen laajaa tuotantoa vuosien varrelta. Elokuvallisesta musiikistaan sekä vahvan tunnelmallisista ja intensiivistä esiintymisistään tunnetun yhtyeen konsertin lipunmyynti käynnistyy Tiketissä maanantaina 27. toukokuuta klo 9.
Tummasävyisellä musiikillaan lähtemättömän vaikutuksen tekevä Lankum sai alkunsa veljesten Ian ja Daragh Lynchin sukunimeä kantavana projektina. Poliittissävyinen punk-eetos väistyi sivummalle multi-instrumentalisti Radie Peatin ja viulisti Cormac MacDiarmadan liityttyä kokoonpanoon vuonna 2014. Lankum-nimellä vuodesta 2016 toiminut yhtye nousi suuremman yleisön tietoisuuteen kakkosalbumillaan ”Between the Earth and Sky” (2017), jonka Mojo-lehti nimesi ilmestymisvuotensa parhaaksi folk-julkaisuksi. Maineikkaan levy-yhtiö Rough Traden talliin kuuluvan Lankumin kolmosalbumi ”The Livelong Day” (2019) jatkoi tutkimusmatkaa Irlannin ainutlaatuisen musiikillisen perinnön parissa.
Irlannin folk-perinteen lisäksi Lankumin uniikissa musiikissa on kuultavissa kaikuja nimiltä kuten Swans, Sunn O))) ja My Bloody Valentine. Yhtye kiteytti vaikutteet yhteen vuosi sitten maaliskuussa ilmestyneellä mestariteoksellaan ”False Lankum”, joka palkittiin muun muassa arvostetulla Mercury-palkinnolla.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
28 views
Buy Ticket
Read More
Myyty morsian - ooppera
Bedřich Smetana: Myyty morsianRomattinen ooppera 1868Ohjaus Ville Saukkonen, Kapellimestari Solveig Lindrooslavastus Hanna Hakkarainen, Pukusuunnittelu Taina Relanderkoreografia Tuula Malo, tanssiryhmäSinfonietta Ariadne, Savolaisen Osakunnan Laulajat, johtajanaan Noora HirnmiehitysKrušina Jarmo OjalaLudmila Anitta RantaMařenka Aurora MarthensMícha Veli-Pekka VäisänenHáta Margit WesterlundVašek Ville SalonenJeník Markus NykänenKecal Olli TuovinenTirehtööri Aki AlamikkotervoIntiaani Sakari TopiEsmeralda Laura HeinonenTšekkiläinen Bedřich Smetana kirjoitti koomisen oopperansa Myyty morsian kertomaan tosi rakkauden vaikeasta tiestä, joka estää kunnianhimoisten vanhempien ja avioliittovälittäjän suunnitelmat. Mařenka on määrätty menemään naimisiin rikkaan Tobias Michan pojan kanssa. Mařenka rakastaa kuitenkin Jeníkiä, jonka taustasta kukaan ei tiedä mitään. Jeník tekee sopimuksen avioliittovälittäjän kanssa, että Mařenka menee vain Michan pojan kanssa naimisiin. Tyypillisen oopperan käänteen mukaan Jeník sattuukin olemaan Michan kauan kateissa ollut poika. Michan toinen poika on paljon onnellisempi esittäessään karhua sirkuksessa.Rakkauden läpivieminen vanhempien tahtoa vastaan on jo tarpeeksi vaikeaa. Erityisesti, kun sulhasta pidetään muukalaisena, tulevien appivanhempien kesken on huonoja sopimuksia ja rahalla on suuri merkitys. Mutta se, mitä Jenik sopii avioliittovälittäjä Kecalin kanssa ilman, että hän keskustelee rakkaansa Marenkan kanssa, vaatii erityistä rohkeutta ja menee melkein pieleen: rakastetun "myyminen" vaikuttaa järkevältä vasta lopussa. Tämä todistaa jälleen kerran: komedia on vain viime hetkellä estetty tragedia.Vakavuuden ja komedian välinen leikki sopii erinomaisesti ohjaaja Ville Saukkoselle, joka tarttuu rohkeasti tähän rakastettuun teokseen.Rooleissa nähdään mm. sopraano Aurora Marthens suoraan Wienin valtionoopperasta ja tenori Markus Nykänen, joka on valloittanut maailmaa Kaija Saariahon Innocence -oopperan pääroolissa.to 16.1.2025 klo 18.30 ensi-iltala 18.1.2025 klo 14su 19.1.2025 klo 16pe 31.1.2025 klo 18.30la 1.2.2025 klo 14su 2.2.2025 klo 16
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Kollit - HPK
FI
24 views
Buy Ticket
Read More
Silent Planet
TUSKALIVE: SILENT PLANET HELSINGIN KORJAAMOLLE HELMIKUUSSA
Kalifornialainen progressiivista metalcorea esittävä Silent Planet saapuu Helsingin Korjaamolle ”Superbloom”-albumikiertueensa myötä. Kiertue ottaa korjaamon haltuun lauantaina 1. helmikuuta 2025.
Viisi albumia julkaissut Silent Planet on perustettu vuonna 2009 pienessä Azusan kaupungissa Kaliforniassa. Taiturimaisen ja monisyisen soitannan lisäksi bändi on tunnettu hankalia teemoja käsittelevistä ja ajatuksia herättävistä lyriikoistaan.
Kiertueen muina akteina nähdään niin ikään pitkänlinjan amerikkalainen metalcore-ryhmä Like Moths to Flames, englantilainen alt-metal-yhtye Vexed, sekä seattlelainen hard rock / metalcore -revohka Avoid.
TuskaLive ja Grey Beard esittävät:SILENT PLANETSpecial Guests: Like Moths to Flames, Vexed, Avoid1.2.2025 Helsinki - KorjaamoK-18 | ovet 18:00
TuskaLive | Grey BeardEteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläLisätiedot: www.korjaamo.fi
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
CC Rider ´25 Elvis Concert
Koko illan musiikkikonsertti CC Rider '25 vie katsojansa aikamatkalle Elvis Presleyn Las Vegasin konserttiin. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus kokea uudelleen yksi musiikkihistorian ikonisimmista esityksistä. Konsertti herättää eloon Elviksen maagisen lavapresenssin ja upean musiikin, tarjoten katsojilleen unohtumattoman elämyksen. Elviksenä laulaa palkittu Jussi Andelin, joka onnistuu vangitsemaan Elviksen tunnelman ilman imitaatiota esiintyessään TCB-bandin sekä The Sweet Inspirations ja The Imperials taustalaulajien kanssa.Jos olet Elviksen fani tai nautit klassisesta rock'n'rollista, tämä konsertti on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Varmista siis paikkasi tässä ainutlaatuisessa musiikkitapahtumassa!***- Saattajaliput (1,60 €) saatavilla lippu.fin puhelinpalvelusta (nro 0600 900 900, hinta 2 €/min + pvm/mpm, avoinna ma-la klo 9-21 ja su klo 10-18) sekä täyden palvelun myyntipisteistä ja R-kioskeilta kautta maan.- Inva-pysäköintipaikat (2kpl) sijaitsevat Keuda-talon parkkihallissa, Kaskikatu 3A. Kerava-salin pääovelle ja ala-aulaan on esteetön kulku, ja salissa on induktiosilmukka. Keuda-talolla on lisäksi esteetön wc.- Ovet klo 17.30- Tilaisuuden kesto 1h 40min, ei väliaikaa- Ikärajaton tilaisuus
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Pala palalta pois
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Loistojuttu!
FI
11 views
Buy Ticket
Read More