JJYLLI & KUOPPIS - MUSIC OF KINGSTON WALL: VIP PARTY GOES ON image
JJYLLI & KUOPPIS - MUSIC OF KINGSTON WALL: VIP PARTY GOES ON
KINGSTON WALLIN MUSIIKIN YSTÄVILLE LUVASSA HARVINAISTA HERKKUA – JJYLLI & KUOPPIS - MUSIC OF KINGSTON WALL -KONSERTTI HELSINGIN JÄÄHALLIIN 5.12.20245.12.2024 tulee kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta siitä, kun lähtemättömän jäljen suomalaiseen rock-historiaan jättänyt Kingston Wall soitti viimeisen julkisen keikkansa. Merkkipäivän kunniaksi yhtyeen basisti Jukka Jylli ja rumpali Sami ’Kuoppis’ Kuoppamäki herättävät Kingston Wallin musiikin henkiin ainutkertaisella Music of Kingston Wall -konsertilla Helsingin jäähallissa.1990-luvulla kolme albumia julkaissut Kingston Wall soitti viimeisen julkisen keikkansa 5.12.1994 Helsingin Lepakkoluolassa. Kuluneet vuosikymmenet ovat kasvattaneet yhtyeen fanikuntaa entisestään, kun uudet sukupolvet ovat löytäneet Kingston Wallin musiikin. Niinpä päivälleen kolmekymmentä vuotta yhtyeen viimeisen keikan jälkeen järjestettävä JJylli & Kuoppis -Music of Kingston Wall -konsertti nähdäänkin jo isommissa puitteissa, Helsingin jäähallissa. Ainutlaatuisen illan aikana kuullaan kappaleita koko Kingston Wallin uran ajalta.JJylli & Kuoppis -Music of Kingston Wall -konsertin kivijalan luovat itseoikeutetusti bändin alkuperäisjäseniin kuuluvat Jylli & Kuoppis. Heidän lisäkseen illan musiikillisen ydinryhmän muodostavat Jesper Anastasiadis (laulu, kitara ja perkussiot), Juhani Grönroos (kitara), Esa Holopainen (kitara) ja Mikko Von Hertzen (laulu, kitara ja perkussiot), joista kaikille Kingston Wallin musiikki on ollut merkittävässä roolissa muusikoksi varttuessa. Jäähallissa tämä taitavista ja monipuolisista muusikoista koostuva kuusikko soittaa omat versionsa Kingston Wallin biiseistä jamihenkeä sekä Kingston Wallin taiteellista perintöä kunnioittaen. Lue esiintymiskokoonpanon lyhyet biografiat sekä Kingston Wallin esittely täältä- Kingston Wallin musiikki ja tuo tiivis aikakausi omassa nuoruudessani 90-luvulla on värittänyt elämääni pysyvästi ja edelleen itseänikin yllättävillä tavoilla. Olen palannut usein vuoden 1994 joulukuisen Lepakon keikan tunnelmiin omia reaktioitani ihmetellen. Silloisen trion aika oli tulossa tiensä päähän, vaikka polkumme olikin vasta muutamaa vuotta aiemmin alkanut. Jäljelle jäi kuitenkin taika, mitä vaalimme parhaamme mukaan - sekä silloin että nyt. Kuljetus tuolta Lepakosta tulevalle Jäähallin keikalle on kestänyt tasan 30 vuotta, ja ylpeydellä ja ilolla totean ettei musan ja taiteen arvo ole vuosikymmeninä ainakaan sulanut - päinvastoin se on elänyt vahvana ja omilla ehdoillaan sekä meidän sitä silloin tehneiden, mutta myös kaikkien siitä kiinnostuneiden mielissä, Sami Kuoppamäki sanoo.JJYLLI & KUOPPIS - MUSIC OF KINGSTON WALL-iltaa edeltää valikoidut, kestoltaan lyhyemmät esiintymiset tulevan kesän festivaaleilla. Kokoonpano tullaan näkemään Turun Kesärauhassa, Joensuun Ilosaarirockissa, Kuopiorockissa sekä Helsingin Jytäkesä Go-Go:ssa.Kingston Wall on ollut tänä vuonna ajankohtainen myös Robert Palomäen uudelleen miksaamien albumien tiimoilta. Alunperin vuosina 1992-94 ilmestyneestä albumitrilogiasta uudelleen miksatut ja masteroidut I ja II on jo julkaistu sekä vinyyli- että digiversioina, ja Tri-logyn uusittu painos ilmestyy maaliskuussa 2024. Lue lisää täältäJJYLLI & KUOPPIS - MUSIC OF KINGSTON WALLHelsingin jäähalliTo 5.12.2024Ovet klo 18.00Kokoonpano:JJylli - bassoKuoppis - rummutEsa Holopainen - kitaraJuhani Grönroos - kitaraJesper Anastasiadis - laulu, kitara ja perkussiotMikko Von Hertzen - laulu, kitara ja perkussiot
JJYLLI & KUOPPIS - MUSIC OF KINGSTON WALL: VIP CAPTAIN RELIEF image
JJYLLI & KUOPPIS - MUSIC OF KINGSTON WALL: VIP CAPTAIN RELIEF

JJYLLI & KUOPPIS - MUSIC OF KINGSTON WALL: VIP MEET & GREET image
JJYLLI & KUOPPIS - MUSIC OF KINGSTON WALL: VIP MEET & GREET

Hovimäki S-Etunäytös image
Hovimäki S-Etunäytös
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
LEDA image
LEDA
Turkulaisen nykynukketeatterin helmi sekoittaa rokokoon, joutsenmyytin ja sukupuoli-identiteetit!Kun eräs maaseutuerakkona elelevä aatelinen alkaa kertoa omaa versiotaan antiikin Ledan ja joutsenen myytistä syntyy yhtä aikaa traaginen ja hervottoman hauska kuvaelma neidon häpäisystä. Leda on rokokooaikaan sijoittuva tarina kielletyistä intohimoista, identiteetistä, seksuaalisesta vallankäytöstä ja rakkaudesta – sekä häpeilemätön kaunokirjallinen ilotulitus.Vauhdikkaassa nukketeatteriversiossa nuket herättävät tarinan henkiin juuri kuin vain nuket voivat. Kun inhimillisesti samaistuttava kertojanukke uppoaa kirjeensä syövereihin, lavan täyttävät enemmän tai vähemmän eroottisista muoviesineistä muotonsa löytäneet viaton Adèle-neitsyt, hekumallinen markiisitar, suorasukainen Monsieur de Signe sekä kaksi lintujen jaloista pakkomielteisesti keskustelevaa paronia. Tarinan edessä vinksahtaneen rokokoohörhelön ja parodisen nukkeilottelun takaa paljastuu myös synkempiä sävyjä ja ihmiskohtaloita.Leda on kantaesitys Anu Kaajan kiitetystä esikoisromaanista. Nukketeatterisovituksesta ja toteutuksesta vastaa palkitun ohjaaja Merja Pöyhösen johdolla piinkova ammattilaisjoukko, jossa on tuttuja nimiä monien viime vuosien nukketeatterimenestysten takaa.Valmistaudu nauramaan, hämmentymään ja liikuttumaan!Sisältövaroitus: Esitys sisältää ja käsittelee seksuaalista väkivaltaaKäsikirjoitus: Anu KaajaOhjaus ja konsepti: Merja PöyhönenNukenrakennus, lavastus ja puvustus: Jenni RutanenNukenrakennus (kertojanukke): Helena MarkkuSävellys: Antti-Juhani ManninenÄänisuunnittelu: Merja Pöyhönen ja Antti-Juhani ManninenValosuunnittelu: Essi SantalaTekniikan ajo: Helena MarkkuEsiintyjät: Sirpa Järvenpää, Reetta Moilanen, Riina Tikkanen, Maija WesterholmTuotanto: työryhmä & Turun KaupunginteatteriEsityksen valmistamista ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, Turun teatterisäätiö, Suomen Kulttuurirahasto sekä nukketeatteriverkosto Aura of Puppets.Kesto: 1:15 (ei väliaikaa).

NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT image
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT
Nämä onnemme päivät (These Halcyon Days)Suomen kantaesitys 10.9.2024 KellariteatterissaKoskettava näytelmä ystävyydestä ja elämänhalusta74-vuotias Séan istuu yksin hoivakodin viherhuoneessa, muistoihinsa uppoutuneena. Hänen synkän rauhansa keskeyttää 62-vuotias Patricia, elämäniloinen nainen, jolla on silmää komeille miehille. Arasti he alkavat keskustella toistensa kanssa elämästä ja menneistä kokemuksistaan, ja hiljalleen he lähentyvät toisiaan. Syvällisten puheenaiheiden, vitsailun ja kinastelun vuorotellessa heidän välilleen kehkeytyy odottamaton, lämmin ihmissuhde.Irlantilaisen Deirdre Kinahanin näytelmä on hauska, liikuttava ja nokkela kuvaus kahden varttuneen, elämää nähneen ihmisen kohtaamisesta. Henkilöiden vähitellen kehittyvä suhde ja heidän pikkuhiljaa paljastuvat elämäntarinansa pääsevät yllättämään niin katsojan kuin henkilöt itsensä. Näytelmän lohdullinen viesti on, että merkityksellisiä kokemuksia voi löytää silloinkin, kun oman elämän parhaat vuodet tuntuvat olevan jo takanapäin.Näytelmä on palkittu Edinburghin Fringe-teatterifestivaalin parhaan uuden näytelmän Fringe First -palkinnolla vuonna 2013. Irish Echo -lehti kutsui sitä “pieneksi ihmeeksi”, ja Evening Heraldin mukaan se “kutkuttaa nauruhermoja samalla kun se koskettaa sydänjuuria myöten”.Näytelmäkirjailija Deirdre Kinahan Suomennos Juha Siltanen Ohjaus Marc Gassot Pukusuunnittelu Inessa Tapola ja työryhmä Visuaalinen suunnittelu Teemu Nurmelin Äänisuunnittelu Kyösti Kallio Rooleissa Pentti Helin ja Minna Hokkanen
Ilon aika image
Ilon aika
Arne LygreILON AIKAIlon aika kertoo nykyaikaisista parisuhteista - rakkaussuhteista, sisarusten välisestä kiintymyksestä, haastavasta vanhemmuudesta ja ystävyydestä. Se kertoo äideistä, tyttäristä, veljistä, naapureista, tutuista ja tuntemattomista ihmisistä, joiden elämät tänään kohtaavat toisensa.Äiti ja aikuinen tytär istuvat penkillä, joenvarressa, hautausmaan lähellä. He tapaavat pitkästä aikaa ja odottavat perheen poikaa, Akslea, joka liittyisi pian seuraan. Kun Aksle viimein saapuu, hänellä on uutinen. Hän on päättänyt jättää koko nykyisen elämänsä, kumppaninsa, kotikaupunkinsa, vanhempansa ja sisarensa. Hän on päättänyt kadota. Hän on pakannut tavaransa, hän ajaa pian tiehensä. Akslen lähdön jälkeen äiti lähtee tapaamaan Akslen elämänkumppania ymmärtääkseen paremmin poikansa ratkaisua. Äiti päättyy juhliin, tapaa tuntemattomia ihmisiä, ja hänen saamansa vastaukset yllättävät lopulta kaikki.Ilon aika on täysiä katsomoita Norjassa, Ruotsissa ja Ranskassa kerännyt leikkisä, toiveikas ja omaperäinen kuvaelma elämänvalinnoista ja pyrkimyksestä löytää yhteys muihin.Esityksen musiikin säveltää ja esittää livenä artisti Islaja.Rooleissa: Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääOhjaus: Tatu HämäläinenSuomennos: Ari-Pekka LahtiSävellys ja muusikko: IslajaLavastus, pukusuunnittelu ja valosuunnittelu: Chrisander BrunÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka Lahti
Pikkurikoksia rakkaudessa image
Pikkurikoksia rakkaudessa
Pikkurikoksia rakkaudessa Lisan ja Tomin viisitoistavuotinen suhde saa yllättävän käänteen, kun Tom tapaturman seurauksena menettää muistinsa. Lisa yrittää palauttaa Tomin mieleen pariskunnan yhteistä historiaa ja jopa sitä, millainen Tom ylipäätään on. Arvoituksellinen teksti muistin häilymisestä uppoutuu pohdintaan pitkän parisuhteen luonteesta. Tiivistunnelmaiseksi trilleriksi kehittyvä esitys haastaa katsojan miettimään, mikä on totta, mitä on tapahtunut, kumpi pariskunnasta on oikeassa ja kumpi manipuloi kumpaa….  Suomen kantaesityksen ohjaa Anssi Valtonen, Eric-Emmanuel Schmittin alkuperäistekstin (Petits crimes conjugaux) on suomentanut Reita Lounatvuori. Käännöstyötä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.  käsikirjoitus Eric-Emmanuel Schmitt  suomennos Reita Lounatvuori  ohjaus Anssi Valtonen  lavastus- ja pukusuunnittelu Annina Nevantaus  valosuunnittelu Jonna Rautala  äänisuunnittelu Lauri Malin (vier.)  kampaus ja maskit Niina Vattulainen  Rooleissa:  LISA Hegy Tuusvuori     TOM Asko Vaarala  Näytelmän oikeuksia valvoo Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner Oy  #pikkurikoksiarakkaudessajkl Ensi-ilta Paviljongin pienellä näyttämöllä pe 20.9.2024 klo 19 Liput  peruslippu 35 €  eläkeläiset 33 €  alennuslippu 25 € Ikäsuositus 12 +  Eric-Emmanuel Schmitt on suuren suosion saavuttanutranskalainen filosofi ja kirjailija, jonka teoksia on käännetty 30 kielelle. Näytelmien lisäksi hän kirjoittaa romaaneja, esseitä ja elokuvakäsikirjoituksia. Jyväskylän kaupunginteatterissa on aiemmin (2007) nähty hänen näytelmänsä Arvoituksellisia muunnelmia 
Mansikkapaikka image
Mansikkapaikka
Sofi OksanenMansikkapaikkaTrillerimäinen draamaSofi Oksasen odotettu uutuusnäytelmä kantaesitetään Kansallisteatterissa maaliskuussa 2024. Mansikkapaikka on pelottavan ajankohtainen, trillerimäisten käänteiden draama, jossa ihmiset ajautuvat vihamielisen ideologian pelinappuloiksi.Suomalaisopiskelija Ville on joutunut hoitoon psykiatrian klinikalle vieraassa maassa.Samaan aikaan keskisuomalaisella luonnonmarjatilalla on paljastunut törkeä ulkomaalaisten marjanpoimijoiden hyväksikäyttötapaus. Villen poliisisisko Alina alkaa tutkia skandaalia, joka uhkaa tahrata maineen myös mansikkatilaa isännöivältä Keijolta, Villen ja Alinan isältä. Asiat mutkistuvat, kun kukaan ei näytä tietävän, missä Ville on. Alina ryhtyy selvittämään veljensä katoamista.Keijo on vakuuttunut, ettei hänen yrityksensä ole tehnyt mitään väärää. Jokin tuntuu kuitenkin olevan pahasti vialla. Ehkä oma maa ei olekaan mansikkaa? Ehkä vastoinkäymisten syyt ovat lähempänä kuin Keijo tai Alina kykenevät näkemään?Sofi Oksasen kirjoittama Mansikkapaikka kohdistaa katseen siihen järkyttävän syvään kuiluun, joka on jakanut maailman kahteen keskenään vihamieliseen leiriin. Globaalin maailman pimeät voimat eivät toimi vain jossakin epämääräisessä kaukaisuudessa, vaan meidän keskuudessamme. Ja siinä pelissä ovat panoksena perustavat arvot ‒ vapaus ja ihmisoikeudet.Sofi Oksanen on maailmanluokan kirjailija, jonka uuden näytelmän kantaesitys on odotettu kulttuuritapaus. Oksasen kirjoittaman uutuusdraaman ohjaa Mika Myllyaho. Edellisen kerran Myllyaho ohjasi Oksaselta Puhdistus-näytelmän (2007), josta tuli valtava menestys niin teatteriesityksenä kuin romaanina. Oksasen tuotannosta on Kansallisteatterissa aiemmin kantaesitetty myös teokset Kertomuksia keittiöstä (2011) ja Kun kyyhkyset katosivat (2013). Oksaselta on vastikään ilmestynyt tietokirja Samaan virtaan, Putinin sota naisia vastaan (2023, Like).Kantaesitys Suurella näyttämöllä 6.3.2024TyöryhmäRooleissa Wanda Dubiel, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Pirjo Luoma-aho, Wenla Reimaluoto, Janne Reinikainen ja Otto RokkaOhjaus Mika MyllyahoKäsikirjoitus Sofi Oksanen Lavastussuunnittelu Eliisa Rintanen ja Mika Myllyaho Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Musiikki Samuli Laiho Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Äänisuunnittelu Grégory Maisse Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
SANNI image
SANNI
SANNIN ALBUMIKIERTUE SAAPUU RYTMIKORJAAMOLLE 5.12.2024 SANNI julkaisee syksyllä odotetun viidennen studioalbuminsa. Esimakua tulevasta ovat antaneet Spotifyn kärkeen saman tien ampaissut ”Haukilahden rantaan”, tiuhaan tahtiin radiossa soiva”Mielenmaisemat” ja tammikuussa päivänvalon nähnyt ”Eliniänodote” sekä tuorein single ”Paperihaavoja”, jossa mukana on myös Gettomasa. SANNI on ottanut tulevan albumin teossa sanoittamisen ja säveltämisen lisäksi ensimmäistä kertaa myös tuottajan roolin. ”Lähdin 22 keväällä Berliiniin kitara ja musakamat kainalossa tekemään levyä. Halusin nähdä, millaista musiikkia syntyy, kun teen sen täysin yksin, soittimia ja tuotantoa myöten. Olen pienestä pitäen unelmoinut siitä, että jonain päivänä pystyn toteuttamaan sävellykset, sanoitukset ja koko musiikillisen maailman, niin kuin ne päässäni kuulen. Tämä levy on juuri sellainen, enkä voisi olla enempää innoissani tulevasta albumista ja sen kiertueesta”, SANNI kertoo. Moninkertaisesti Emma-palkittu artisti on tehnyt urallaan radio- ja Spotify-historiaa: megahitti ”2080-luvulla” oli viime vuosikymmenen soitetuin radiokappale Suomessa ja vuonna 2016 julkaistu ”Että mitähän vittua” -kappale pitää edelleen hallussaan Spotifyn päiväkohtaista striimiennätystä. Maamme ehdottomasti kovimpiin live-esiintyjiin lukeutuva SANNI valloittaa energiallaan ja on yksi kotimaan kysytyimpiä viihdyttäjiä.Ikärajaton, rajattu anniskelualue K-18. Liput ovelta 36 €, mikäli jäljellä. Tapahtumapaikalla pyörätuolikoroke. *** Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta Etelä-Pohjanmaalta. Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen. Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
The Dire Straits Experience K-18 image
The Dire Straits Experience K-18
The Dire Straits Experience Helsingin Kulttuuritalolla 5.12.2024!”Shiver in the dark” -maailmankiertueella mukana entinen Dire Straits -jäsen Chris White, sekä kuusi maailmanluokan muusikkoa.On kulunut yli 45 vuotta siitä, kun Sultans Of Swing kuultiin ensimmäistä kertaa ympäri maailmaa. Samalla upea kitaristi ja lauluntekijä Mark Knopfler nousi esille, ja syntyi ainutlaatuinen musiikillinen universumi: Dire Straits.Dire Straits hajosi yli 30 vuotta sitten, jättäen jälkeensä kokoelman hienoimpia sävellyksiä ja esityksiä, joita rockin kulta-aika on koskaan tuottanut. Yli 120 miljoonan albumin levymyynti jatkaa kasvuaan, kun uudet nuoret fanit löytävät musiikin ja liittyvät bändin massiiviseen maailmanlaajuiseen seuraajakuntaan. Tämä suuntaus sai vahvistusta vuonna 2018, kun he pääsivät legendaariseen Rock 'n' Roll Hall of Fameen.Viimeisen kymmenen vuoden ajan entinen Dire Straits -jäsen Chris White ja laulaja-kitaristi Terence Reis ovat pitäneet liekkiä yllä The Dire Straits Experience -yhtyeen kanssa. Tänä aikana he ovat soittaneet loppuunmyydyillä keikoilla legendaarisessa Olympiassa Pariisissa ja monilla muilla areenoilla ympäri Ranskaa. He soittivat 25 000 ihmiselle kansainvälisessä moottoripyörätapahtumassa Farossa, Portugalissa vuonna 2022, sekä monissa muissa paikoissa, kuten Alankomaissa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa ja Mosambikissa.Yhtyeen maine ja yleisö ovat kasvaneet yli odotusten, ja he ovat saavuttaneet johtavan aseman maailmanlaajuisesti. Filosofia on yksinkertainen, kuten Chris sen ilmaisee: “It has to sound and feel as exciting and dynamic now as it did when I was touring with Mark and Dire Straits, or it’s not worth doing!”Yhtyeen viimeisin Suomen keikka myytiin loppuun ennakkoon, joten suosittelemme hankkimaan liput ajoissa!Aikataulu:18.30 Ovet20:00 The Dire Straits ExperienceLiput alkaen 59,60 € tulevat myyntiin osoitteeseen www.lippu.fi/tdse perjantaina 31.5. klo 12. Keikka on K-18.
Saimaa image
Saimaa
Saimaa julkaisee uuden albuminsa ”Vol. 7” ikonisen Love Recordsin kautta syyskuun 6. päivä. Matti Mikkolan kipparoima bändi levytti kahden albumin kokonaisuuden viime syksynä. Kokonaisuuden ensimmäinen osa ”Vol. 6” julkaistiin tänä keväänä ja se sai runsaasti suitsutusta osakseen mediassa:“…yhtye kuulostaa raikkaalta, tuoreelta ja tyylien kirjossaan niin uskomattomalta, ettei levyn toivoisi loppuvan ollenkaan.”*****/Etelä-Suomen Sanomat“Samaan aikaan mahtipontista että juurevaa, populaaria että progea, laulettavaa että nörtteiltävää ja kaikkea siltä väliltä. Levy voisi samaan aikaan löytyä sekä jokaisen isän tai isoisän hyllystä että lukioikäisen Spotify-soittolistalta, mikä kertoo orkesterin kyvystä tehdä rajat ylittävää musiikkia jokaiselle helposti lähestyttävällä tavalla.”*****/Soundi“On suorastaan fantastista, että yhtye on jälleen päättänyt laittaa kaiken likoon – omilla ehdoillaan ja kaikessa komeudessaan.”*****/Karjalainen“Vol. 6 on klassinen laulukokoelma. Laulusolistit vievät homman kotiin harmonioita myöten. Sovitukset on tehty erittäin taitavasti, monipuolisesti ja kunnianhimoisesti perinteisenä käsityönä viimeistä piirtoa myöten. Ne ovat viiden tähden luokkaa.”*****/HS“On selvää, että Saimaan paikka on ja pysyy suurten suomiyhtyeiden kärkikastissa.”*****/KeskisuomalainenHuippumuusikoista koostuvan Saimaan seikkailu musiikin parissa on vapautunutta ja rajoittamatonta. Vaikka yhtye ottaa vaikutteita niin classic rockista, progesta, folkista kuin iskelmästäkin, on lopputulos helposti lähestyttävä ja tarttuva kokonaisuus. Bändiin aivan uudenlaista syvyyttä tuovat myös uudet laulajat Unna Kortehisto, Liisa Anastasiadis, Nelli Saarikoski ja Kimmo Härmä. Suurin osa yhtyeen kevätkeikoista on ollut loppuunmyyty ja tunnelma keikoilla hurmoksellinen.Showtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02 Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
Kurjet image
Kurjet
Tiina Puumalainen ‒ Hanna SuutelaKurjetHe elivät kirjoittaakseen (ja kirjoittivat elääkseen)Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kurjet kertoo satumaisen tarinan Helmi ja Aune Krohnista sekä Aino Kallaksesta ‒ lahjakkaista, rohkeista ja periksiantamattomista kirjailijasisaruksista.Helmi Krohn, sisaruksista vanhin, on voimakastahtoinen kirjallisuusnainen, joka kiinnostuu spiritualismista. Aino Kallas, keskimmäinen sisko, on kuuluisa kirjailija sekä kohuttu ja kansainvälinen seurapiiri-ihminen. Sisarussarjan nuorin, Aune Krohn, kirjailija hänkin, on ottanut hoitaakseen sisarusten masennukseen sairastuneen Minna-äidin ammentaen voimaa hengellisyydestä.Eletään 1930-luvun Suomessa. Sisaruksia yhdistää kirjoittaminen. He kirjoittavat ammatikseen ja kutsumuksesta, kääntävät ja toimittavat henkensä pitimiksi, kamppailevat köyhyyttä vastaan, joka vaanii koko ajan kulman takana.Kaarle-veljensä kuoleman myötä sisaret kokoontuvat pitkästä aikaa. Paikalla ovat myös säveltäjäveli Ilmari Krohn kirjailijavaimonsa Hilja Haahden kanssa sekä Helmin entinen aviomies, professori ja valtiomies E. N. Setälä.Seurue luennoi ja viisastelee toisilleen kuin vanhoina hyvinä aikoina, kunnes käy kuten aina, ja joku alkaa muistella menneitä. Puheeksi tulee Kiiskilän hovi. Tarunhohtoinen sukukartano Viipurinlahdella on sisarusten lapsuuden paratiisi, joka katoaa heidän elämästään yhtä nopeasti ja traagisesti kuin heidän isänsä Julius Krohn, suomalaisen kulttuurin merkkihenkilö.Vaikka yhteys lapsuuteen on kadonnut, ovat särkyneen idyllin sirpaleet yhä läsnä sisarusten elämässä: muistoina, totuutena ja tarinoina. Kukin on löytänyt yksilöllisen tiensä, mutta millä ehdoilla? Mikä tässä elämässä toteutuu, mikä jää toteutumatta?Kiehtova tarina valottaa Krohnin suvun kirjailijanaisten vaiheitaTiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kurjet kertoo kauniin ja kiehtovan tarinan Krohnin laajaan sivistyssukuun kuuluvista kirjailijasisaruksista. He olivat lahjakkaita ja rohkeita, periksiantamattomia ja itseoppineita naisia, jotka tekivät valtavan työn suomalaisen kulttuurin puolesta.Tutkimuskirjallisuudesta inspiroitunut teos muistuttaa, kuinka tärkeitä inhimillisiä perusarvoja sivistys ja kulttuuri ovat kaikkina aikoina luodessaan valoa pimeyden keskelle.Kurjet-esityksen ohjaa Tiina Puumalainen, ja sen lavastaa Teppo Järvinen. Puumalaisen ja Järvisen perustama The Wild Company -teatterikollektiivi tunnetaan kokonaisvaltaisesta näyttämöestetiikastaan.“Miksi kurjet lentävät?Koska ne voivat.Koska ne haluavat.Koska ne osaavat.”Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 14.2.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Katariina Kaitue, Esa-Matti Long, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Nicke Lignell ja Paula SiimesOhjaus Tiina Puumalainen Käsikirjoitus Tiina Puumalainen ja Hanna Suutela Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Kare Markkola Musiikki Joakim Berghäll Äänisuunnittelu Jani Peltola Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen
Apulanta image
Apulanta
Suomen suosituin rockyhtye Apulanta tekee syksyllä kattavan Oire jostakin-nimisen kiertueen uuden, marraskuussa julkaistavan ep:n tiimoilta. Lukuisista hiteistä tunnettu Apulanta julkaisi viimeisimmän, platinaa myyneen albumin Sielun kaltainen tuote syksyllä 2022 ja bändi valloitti tämän kesän festarilavat pääesiintyjän roolissa. Yhtyeeltä on luvassa uutta musiikkia myös myöhemmin ensi vuonna, joten fanien kannattaa olla kuulolla. Ennen syksyn kiertuetta Apulanta nousee lokakuussa kaksi kertaa loppuunmyydyn Nokia Arenan lavalle Sinfonia Lahden kanssa.Liput ovelta 55 €, mikäli jäljellä. Sawohouse Underground VIP-pöytä Sawohouse Undergroundiin voi tehdä pöytävarauksia kaikkiin keikkailtoihin. Vietätpä polttareita, pikkujouluja, synttäreitä tai asiakasiltaa tai muuten vaan haluat nauttia korkeatasoisesta palvelusta, niin VIP-pöytä tekee illanvietostasi nautinnollisen helppoa! VIP-pöytävaraukseen sisältyy oma pöytä seurueellenne, sisäänpääsy jonon ohi, eteispalvelumaksu sekä yksi pullollinen kuohuvaa valmiiksi jäähdytettynä per pöytä. VIP-alueella on oma baaritiski, joka on vain vippiläisten käytettävissä. Tiskiltä voi tilata juomat tai pyytää virvokkeet pöytiin tarjoiltuna, joten seurueesi voi keskittyä hauskanpitoon. Varaa pöytä seurueellesi ja vietä naurettavan hauska ilta! VIP-pöytä on varattavissa vain Tiketin kautta. Pöytään mahtuu maksimissaan 6 henkilöä. Jos haluat varata useamman pöydän, niin valikoi haluamasi määrä pöytä ostoskoriin. Pöytiä on saatavilla 4 kpl. Huom! Keikkaliput eivät kuulu VIP-pöydän hintaan, joten ne ovat ostettava erikseen iltakohtaisesti. Sisäänpääsy on jonon ohi ja saapuessanne Sawohouselle teidät ohjataan pöytäänne. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
SAIMAAN RAUHA ROKKAA: Anssi Kela & Younhearted K-18 image
SAIMAAN RAUHA ROKKAA: Anssi Kela & Younhearted K-18
Anssi Kela singahti koko kansan sydämiin vuosituhannen taitteessa, kun hänen "Nummela"-klassikkoalbumistaan muodostui yksi maamme kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä pitkäsoitoista. Rakastettu esiintyjä ei jäänyt kuitenkaan kieriskelemään hetkelliseen suosioon, vaan on pysynyt relevanttina läpi vuosikymmenten.Herkistä, akustiseen soundiin nojaavista kappaleistaan ja hurmoksellisista livekeikoistaan tunnetun Youngheartedin muodostavat laulaja Reeta Huotarinen sekä kitaristit Atte Ranta ja Emil Korkiakoski. Kolmikko perusti Youngheartedin vuonna 2015.MAJOITUSTARJOUSTapahtuman kunniaksi Holiday Club Saimaan Rauha tarjoaa edullisen majoituksen konsertin yhteydessä. Tee keikkaillastasi ikimuistoinen kylpyläloma ja varaa majoitus jopa -30 %:https://www.holidayclubresorts.com/fi/kylpylahotellit-resortit/saimaan-rauha/tekemista/tapahtumat/#majoitusSHOW & DINNERTule nauttimaan monipuolinen buffet-illallinen ennen konserttia! Show & Dinner -paketti sisältää keikkalipun sekä Rokki-buffet -ruokailun Holiday Club Saimaan Rauhan Easy Kitchenissä klo 18.00-20.30.Rokki-buffet menuVihersalaatti (V, G) ja klassinen vinegretteRosollia ja piparjuurikermaa (L,G)Metsäsienisalaatti (L,G)Graavilohi (M,G) ja tillinen hovimestarinkastike (M)Sillivalikoima (L,G)Toast Skågen lohenmädillä (L)Kasvis Toast Skågen (L)Marinoitua punasipuliaMaalaispateeta ja karpalohyytelöäTalon tapaan joulukinkkua ja sinappia (L)Keitettyä perunaaMaalaisleipää sekä ruismallaslimppua (L) ja voita (L)* * *Naudan paahtopaisti, glögissä haudutettua punakaalia ja tumma rosmariinikastike (M,G)Perinteiset lanttu- ja perunalaatikot (L)Bataatti-vuohenjuustogratiini (L, G)* * *Glögitiramisu (L)Tummasuklaamousse limesokeroiduilla marjoilla (L,G)Piparkakkuja (L)
Vauhti Kiihtyy -pikkujoulut Oulu - VIP-liput K-18 image
Vauhti Kiihtyy -pikkujoulut Oulu - VIP-liput K-18
Vauhti Kiihtyy Pikkujoulut Ouluhallissa torstaina 5.12.!Suosituista kesäfestivaaleistaan tunnettu Vauhti Kiihtyy järjestää bileet nyt myös vuoden pimeimpään aikaan. Ouluhallissa torstaina 5. joulukuuta järjestettävien Vauhti Kiihtyy Pikkujoulujen tunnelman takaajiksi on buukattu viisi takuuvarmaa bilebändiä, mukana ovat mm. Portion Boys, Teflon Brothers ja Stig. Vauhti kiihtyy -festareiden tapaan saatavilla on houkuttelevan hintaisia lippuja niin yksin kuin kaverin kanssa saapuville.Oulussa jo kahdesti hyvällä menestyksellä järjestetty Vauhti Kiihtyy Oulu -tarjoaa nyt bileet nyt myös talven keskelle. Vauhti Kiihtyy Pikkujoulut järjestetään Ouluhallissa torstaina 5. joulukuuta. Ovet aukeavat VIP-lippulaisille jo klo 17.00, jolloin tarjolla on lipun hintaan kuuluva buffet-pöytä. Peruslipun ostajille ovet aukeavat klo 19.00 ja juhlat jatkuvat aina aamukahteen saakka.Vauhti Kiihtyy Pikkujouluissa esiintyy yhteensä viisi takuuvarmaa bilebändiä. Mukana ovat Portion Boys Teflon Brothers, Pasi ja Anssi, Stig ja Petri Nygård.Täysi-ikäisille suunnatun tapahtuman lipunmyynti käynnistyy 4.9. Saatavilla on peruslipun lisäksi myös houkuttelevan hintainen kaverilippu sekä ruokailun sisältävä VIP-lippu.- Meininki Vauhti Kiihtyy -festareilla on ollut niin hyvä ja saamamme palaute positiivista, että halusimme järjestää bileet myös talvella. Idea näissä pikkujouluissa on se, että pääsee hyviin bileisiin vaikka tulisi yksin, kaksin tai vaikka firmaporukan kanssa. Tervetuloa!, sanoo Rauhala Eventsin Marko Savolainen.Vauhti Kiihtyy Pikkujoulut järjestää Vauhti Kiihtyy -festivaalienkin takaa tunnettu Rauhala Events Oy. Ensimmäiset Vauhti Kiihtyy -festivaalit järjestettiin onnistuneesti kesällä 2023 sekä Oulussa että Tampereella. Kummassakin kaupungissa festivaali keräsi noin 15 000 kävijää. Tänä kesänä Vauhti Kiihtyy -festivaali on jo ehditty järjestää Vantaalla, Turussa ja Oulussa ja Tampereella, jossa festivaali keräsi 32 500 kävijää. Oulussa juhlittiin 27 500 festivaalivieraan kanssa. Seuraava Vauhti Kiihtyy Oulu -festivaali järjestetään Ouluhallin parkkialueella 22.-23.8.2025.VAUHTI KIIHTYY PIKKUJOULUTOULU OuluhalliTo 5.12.2024K-18Esiintyjät: Portion Boys, Teflon Brothers, Pasi ja Anssi, Stig, Petri NygårdLiput:Peruslippu 29,90€Kaverilippu (oikeuttaa sisäänpääsyyn kahdelle henkilölle) 50€Sisäänpääsy klo 19.00, ilta jatkuu klo 02.00 saakkaVIP-lippu 49,90€VIP Kaverilippu (oikeuttaa sisäänpääsyyn ja ruokailuun kahdelle henkilölle) 90€Sisäänpääsy klo 17.00, ruokailu klo 17.00-19-00, ilta jatkuu klo 02.00 saakkaPyörätuoliasiakas voi ostaa tavallisen lipun. Saattaja pääsee veloituksetta saatettavan seurassa, saattajakortti esitettävä ovella.VIPissä myös saattajalle sisältyy ruokailu.Pääsylippua ei vaihdeta rannekkeeseen. Lipulla pääsee sisään vain kerran illan aikana.VIP-lippuun sisältyvä buffet:Lämpimät:Jouluinen nyhtöpossu (M, G)Kardemummabroiler (M, G)Kermaperunat (L, G)Siirappiset uunijuurekset (V, M, G)Kylmät:Rosolli (V, M, G)Omena-kvinoa salaatti (V, M, G)Fenkoli-fetasalaatti (L, G)Mausteista punakaalia (V, M, G)Paahdetut porkkanat (V, M, G)Vihreä salaatti (V, M, G)Pinkki punaherukka-sinappikastike (V, M, G)Vegaani:Jouluista nyhtökauraa (V, M, G)Jälkiruoka:Kahvi/teePiparijuustokakku (L)Järjestäjä: Rauhala Events
Vauhti Kiihtyy -pikkujoulut Oulu - Perusliput K-18 image
Vauhti Kiihtyy -pikkujoulut Oulu - Perusliput K-18

Maija Vilkkumaa - Vilkku-Maa image
Maija Vilkkumaa - Vilkku-Maa
Maija Vilkkumaa Nokia ArenalleTäpötäydessä Helsingin Jäähallissa 50-vuotisjuhliaan viettäneen Maija Vilkkumaan juhlat jatkuvat entistäkin suurempana vuonna 2024, kun Suomi-rockin kuningatar saapuu Suomi-rockin pääkaupunkiin. Artistin tähänastisen uran suurin esiintyminen, Vilkku-Maa -niminen suurkeikka järjestetään Suomen itsenäisyyspäivän aattona, torstaina 5.12.2024 Nokia Arenalla Tampereella.Syksyllä 2023 Tampereen tähtikadulle oman tähden saanut Vilkkumaa lupaa Nokia Arenalla toteuttaa voimallisen shown, joka auttaa unohtamaan käsittämättömänä ympärillä riehuvan todellisuuden ja jonka jälkeen maailma ympärillä näyttää uudenlaiselta.Maija Vilkkumaa: Vilkku-MaaTorstaina 5.12.2024Nokia Arena, TampereEi ikärajaa / anniskelukatsomot K-18Pyörätuoliliput ovat myynnissä verkkokaupassa ja palvelupisteissä, alkaen 49,90 eur + tilausmaksut (alk 1,50 eur/tilaus).Avustaja pääsee samalla lipulla. Pyörätuolipaikkoja on sekä ikärajattomalla että K-18 puolella.Lisätietoa esteettömyydestä Nokia Arenan sivuilla: nokiaarena.fi/saapuminen/esteettomyysMuusta syystä saattajan tarvitseville asiakkaille saattajaliput saatavilla numerosta 09 2314 3986 (pvm/mpm, avoinna ma-la 9–21, su 10–18), lippu.fin myyntipisteiltä ja R-kioskeilta kautta maan.TURVALLISEMPI TILAOstamalla lipun sitoudut Nelonen Media Liven turvallisemman tilan periaatteisiin. Lue lisää nettisivuilta: https://nelonenmedialive.fi/turvallisempi-tila/
NOKIA ARENAN AITIOT: Maija Vilkkumaa - Vilkku-Maa image
NOKIA ARENAN AITIOT: Maija Vilkkumaa - Vilkku-Maa

Maija Vilkkumaa - Vilkku-Maa: VIP Betty Draper image
Maija Vilkkumaa - Vilkku-Maa: VIP Betty Draper

Maija Vilkkumaa - Vilkku-Maa: VIP Ingalsin Laura K-18 image
Maija Vilkkumaa - Vilkku-Maa: VIP Ingalsin Laura K-18

Maija Vilkkumaa - Vilkku-Maa: VIP Tähti K-18 image
Maija Vilkkumaa - Vilkku-Maa: VIP Tähti K-18