Aineet ja laineet - Matter and scatter
Kulttuurikomppania Eloan loppusyksyssä soivat kaaoksen ja kirkkauden kautta syntyneet uudet kamarimusiikkiteokset.Maailman kantaesityksen saa virolaisen säveltäjä-basisti Mingo Rajandin teos "Ained ja lained" fagotille, elektroniikalle ja valoille. Konsertissa kuullaan niinikään kantaesitykset Anna Emmeluthilta ja Turkka Inkilältä, jonka viime vuonna kantaesitettyyn Almanac-teokseen liittyy konsertissa uusi osa. Anna Emmeluthin "Lys, mareridt, lys" -kappaleessa nukutaan yli painajaisen.Aineet ja laineet -kokonaisuuden on uusien teosten ympärille suunnitellut fagotisti Antti Salovaara yhdessä esiintyvien taiteilijoiden kanssa.Konsertin teokset laineilevat käsittämättömän kaaoksen ja kirkkaan todellisuuden sekoittumisen vaiheilla. Kokonaisuus koetaan himmeässä valaistuksessa, jota ohjaa valomestari Valtteri Mustalahti.Konsertin kesto on noin 80 minuuttiaLämpimästi tervetuloa!
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Bilebändi Viivakoodi
FI
1 views
Buy Ticket
Read More
Moottoriliiton JuhlaGaala 2024
Moottoriliiton juhlagaala 2024
Moottoriliiton kaudella 2024 menestyneet urheilijat ja kauden aikana muilla moottoriurheilun saroilla ansioituneet henkilöt palkitaan lauantaina 23.11.2024 Tampereella uudistuneessa hotelli Rosendahlissa!
Tunnelma hipoo kattoparruja, kun juhlistetaan mennyttä kisakautta ja palkitaan mestarit, tavataan kanssakilpailijat, kilpailujärjestäjät, vapaaehtoiset ja kaikki muuta ansioituneet tekijät, jotka ovat tehneet kaudesta 2024 onnistuneen.
Juhlahumua ja palkintojen jakojen tunnelmaa luvassa hotelli Rosendahlissa! Illan aikana tarjoillaan juhlava illallinen, jaetaan palkinnot ja vietetään säkenöivää moottoriurheilun juhlaa. Voit hankkia koko seurueesi illallisliput yhdellä tilauksella ja ilmoittaa koko seurueesi samalla kertaa. Pöydät ovat 8 hengen pöytiä.
Hankkiessasi illallislippuja, täytäthän kyselylomakkeelle seurueeseesi kuuluvien tiedot ja mahdolliset erityisruokavaliot. Näin voimme varautua seurueenne saapumiseen ja huomioida sen istumajärjestelyissä. Mikäli seurueesi jäsenet ostavat illallislippuja eri aikaan, kyselylomakkeella voi ilmoittaa pöytäseuruetoiveen. Moottoriliitto pidättää oikeuden illallispöytien istumajärjestykseen.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Jarkko Tamminen - Kuuleeko Mikkeli? -imitaatioshow
Imitaattori Jarkko Tamminen lähtee syksyllä 2024 soolokiertueelle ympäri Suomea.Jarkko lähtee kiertämään Suomenmaata jo suosituksi tulleella konseptilla: päivitetyllä "Kuuleeko.."-esityksellään.Show koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Esityksessä Jarkko esittää yli 40 hahmoa. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Kape Aihisesta Kaija Koohon, Pasi Rautiaisesta Stigiin ja Olli Jokisesta Käärijään. Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksessä nähtäviin hahmoihin toiveiden kautta. Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita ja lisäksi kunkin kiertuepaikkakunnan paikallisuutiset saavat osansa, kun hahmot ottavat esille aina kullakin paikkakunnalla puhuttavia aiheita.Esityksessä Jarkko on lavalla yksin ja esityksessä käytetään vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja. Lauluosuudet esitetään taustanauhojen kera. Esityksen sisältö on pääosin parhaita paloja Jarkon edelliskiertueiden jutuista, mutta mukaan mahtuu myös runsaasti uutta materiaalia.Ilta koostuu kahdesta noin 45min setistä, joiden välissä on väliaika.Esityksen kesto on siis 2h, sisältäen puolen tunnin mittaisen väliajan.Katso kiertuepaikkakunnat, liput ja lisätiedot osoitteesta: www.jarkkotamminen.com "
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Fabulous Bäckström Brothers 10-vuotta gaala
Fabulous Bäckström Brothers 10-vuotta gaalaFabulous Bäckström Brothers 10-vuotta gaala juhlii Fabulous Bäckström Brothers ry:n 10-vuotista historiaa ja marssittaa näyttämölle toinen toistaan hauskempia komedia- ja musiikkikohtauksia yhdistyksen tuotannoista.Mukana mm. hittikomediat Uusi Kipparikvartetti, Messias, Saiturin joulu sekä tietenkin ryhmän nimikkoshow The Fabulous Bäckström Brothers.Käsikirjoitus: Jouni BäckströmEsiintyjät: Petri Bäckström, Jouni Bäckström, Tuukka Haapaniemi, Sampo Haapaniemi, Jukka Nykänen, Reetta Ristimäki, Emmi Hatjasalo ja Taina Mäki-IsoKesto noin 2 h, sis. väliajan.www.fabulousbb.fi
FI
116 views
Buy Ticket
Read More
GLENN HUGHES - Plays Deep Purple
Deep Purple –legenda Glenn Hughes Suomeen loppuvuodestaDeep Purplen entisenä basistina ja solistina tutuksi tullut Glenn Hughes saapuu marraskuussa Suomeen osana Deep Purplen tänä vuonna 50-vuotta täyttävää Burn-albumia juhlistavaa kiertuettaan. Hughes esiintyy keskiviikkona 20.marraskuuta Tampere-talossa, torstaina 21. marraskuuta Hyvinkääsalissa ja sunnuntaina 24. Helsingin Kulttuuritalolla. Konserteissa on luvassa Burn-albumilta löytyvien biisien lisäksi myös muita Deep Purple-biisejä. Konserttien lipunmyynti alkaa 16.2.2024 klo 12.Deep Purplen basistina ja laulajana vuodet 1973-1976 toiminut Glenn Hughes kiertää tänä vuonna Yhdysvaltoja ja Eurooppaa juhlistaakseen vuonna 1974 ilmestyneen Burn-albumin 50-vuotismerkkipaalua. Jo viime vuonna alkaneella juhlakiertueella Hughesin yhtyeessä soittavat Soren Andersen (kitara), Ash Sheehan (rummut) and Bob Fridzema (koskettimet).Kun Glenn Hughes liittyi Deep Purplen riveihin vuonna 1973, olivat laulaja Ian Gillan ja bassokitaristi Roger Glover juuri lähteneet yhtyeestä. Legendaarisen hardrock-yhtyeen kitaristi Ritchie Blackmore, kosketinsoittaja Jon Lord ja rumpali Ian Paice jatkoivat Deep Purplen tarinaa Hughesin ja David Coverdalen kanssa. Uuden kokoonpanon ensimmäinen yhteinen albumi oli marraskuussa 1973 äänitetty Burn, joka oli samalla Deep Purplen kahdeksas albumi. Ilmestymisensä jälkeen levy sijoittui hyvin myyntilistoilla. Se nousi Ison-Britannian albumilistan sijalle 3., Billboard 200-listan sijalle 9. ja listaykköseksi Itävallassa, Tanskassa, Saksassa ja Norjassa.- Kirjoitimme albumin biisejä Clearwellin vanhassa linnassa Englannin maaseudulla. Siellä yhtyeen uusi kokoonpano hioutui yhteen, ja me uusina jäseninä David Coverdalen kanssa emme malttaneet odottaa että pääsemme työstämään uusia kappaleita. Tunnelma oli todella sähköinen. Kaikki Burnin kappaleet kirjoitettiin vanhassa tyrmässä, joka sijaitsee suuren salin alla. Kehitimme kaikki yhdessä uusia musiikillisia ideoita, ja me Davidin kanssa paneuduimme laulumelodioihin. Ja kuten kuvitella saattaa, Ritchie Blackmore kehitteli kaikenlaisia käytännön piloja. Eräänä iltana hän oli sijoittanut huoneeseeni piilotetun kaiuttimen, josta kantautui aavemaisia ääniä sänkyni viereen. Muistan tämän kaiken kuin eilisen! Nyt on aika juhlia Burnia, ja odotan todella innolla kohtaamisia yleisön kanssa, Glenn Hughes sanoo.Trapeze-yhtyeessä uransa aloittanut Glenn Hughes on Deep Purple -pestinsä lisäksi mm. äänittänyt neljä studioalbumia palkitun Black Country Communion –superyhtyeen kanssa sekä julkaissut sooloalbumeita, joiden tiimoilta hän on kiertänyt laajasti Euroopassa, Japanissa ja Etelä-Amerikassa. Vuonna 2019 Glenn liittyi Dead Daisesin laulajaksi ja bassokitaristiksi, äänitti kaksi albumia, Holy Ground (2021) ja Radiance (2022) ja kiersi ympäri maailmaa. Rock and Roll Hall of Fameen Glenn Hughes valittiin vuonna 2016 osana Deep Purplen kolmatta kokoonpanoa. Suomessa Hughes on viimeksi keikkaillut viime kesän Tuska-festivaalilla Classic Deep Purple Live -shownsa kanssa.Glenn HUGHES - Plays Deep PurpleKe 20.11.2024 klo 19.00 Tampere-talo, iso saliTo 21.11.2024 klo 19.00 HyvinkääsaliSu 24.11.2024 klo 19.00 Helsinki KulttuuritaloKonsertit ovat ikärajattomia Lippujen hinnat kaikissa konserteissa 59,90 / 69,90 / 79,90 €Konsertit järjestää Gramopop Oy https://www.Glennnhughes.com/
FI
101 views
Buy Ticket
Read More
Twin Tribes (US), Soft Vein (US)
Twin Tribes on Dark Synth / Post Punk -duo, jonka kotipaikka on Brownsville, Texas. Muodostivat Luis Navarro (laulu, kitara, syntetisaattori, rumpukoneet) ja Joel Niño, Jr. (basso, syntetisaattori, laulu) vuonna 2017. Bändi kerää vaikutteitaan pimeän 80-luvun ajalta. Dark Wave, Post-Punk ja Cold Wave ovat vain muutama genre, jotka bändi kutsuu esiin analogisilla syntetisaattoreilla ja rumpukoneilla. Tummat melodiset äänimaailmat, okkultistiset ja rinnakkaiset universumit loihtivat Twin Tribesin.
Soft Vein, Kalifornialaisen muusikko Justin Chamberlainin (Harsh Symmetry) sooloprojekti, yhdistää industrial-, darkwave- ja elektroniikkaelementtejä luodakseen musiikkia himosta, rakkaudesta ja ihmisen tilasta. Chamberlain perusti Soft Vein-projektinsa 2022 ja on juuri julkistanut debyyttisinglensä GIVEUPTHEGHOST.Ovella peritään security fee 3,50 €.
Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Pyörätuolille käynti takaoven kautta, Hämeentie 13 B. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
FI
95 views
Buy Ticket
Read More
Fanny ja Alexander
Järvenpään teatterin kellariteatterissa nähdään Ingmar Bergmanin osin omaelämäkerrallinen sukudraama Fanny ja Alexander. Tiivistunnelmaisen teoksen keskiössä on ruotsalainen Ekdahlin teatterisuku, jonka vaiheita kuvataan kasvavan lapsen silmin. Kiehtova Fanny ja Alexander on ylistys mielikuvituksen ja inhimillisen lämmön parantavalle voimalle uhkakuvien täyttämässä maailmassamme.Alkuperäisteos Ingmar BergmanDramatisointi Paavo WesterbergSovitus ja ohjaus Heini TolaSkenografia Ia EnsteräValosuunnittelu Mirkka SaariÄänisuunnittelu Salla MarkkanenSaattajaliput, ryhmäliput, pyörätuoliliput myynnissä vain teatterilla!
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Sinivalkoinen kiitos isänmaasta -konsertti
Tervetuloa sinivalkoiseen iltaan!
Solisteina Kyösti Kytöjoki ja Maria Hotti. Flyygeli Juho Leppänen.
Äänekosken kulttuuritoimiLiput ovelta 10 €, mikäli jäljellä.
Paikat ovat numeroimattomia istumapaikkoja.
Kaikilla Äänekosken 9-luokkalaisilla vapaa pääsy. Ennakkoilmoittautuminen osoitteeseen kulttuuri@aanekoski.fiKonsertti kuuluu Seniorikortin konserttitarjontaan. Ennakkoilmoittautuminen osoitteeseen kulttuuri@aanekoski.fi
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Kaivohauki
jotkut sanoo, että se oli yksinäinen tyttö, joka ei halunnut enää asua ihmisten maailmassa, vaan halus muuttaa aaltojen alle Kaivohauki on spoken word -teos luontosuhteen ja sukupuolen yhteen kietoutumisesta transnaisen kehossa. Teoksen lähtökohtana on transition jälkeen herännyt halu löytää luontosuhde uudelleen – löytää uudenlainen, uusi luontosuhde. Se on tekijänsä tavoin herkkä, erikoisesti polveileva, paikoitellen hauska ja aika usein jossain, missä voi löytää aliseen. Teos sisältää puhetta transnaisen kehosuhteesta, kehonormeista ja kehojen kontrollista, sekä kehon koosta ja painosta. Pihla Lehtinen on tutkijataustainen queer taiteentekijä, joka työskentelee liveroolipelien ja sanataiteen parissa. Hän käsittelee teoksissaan toistuvana teemana toiseutta. Vuonna 2022 valmistunut Kaivohauki on Lehtisen ensimmäinen pitkä esitystaiteen teos. Lavalla: Pihla Lehtinen Käsikirjoitus: Pihla Lehtinen Dramaturgia ja ohjaus: Juuso Kekkonen Lavastus: Tonja Goldblatt Yhteistyössä: Suomen Kulttuurirahasto
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Anna Järvinen
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Nukkekodin jälkeen – Ibsenin pään sisään
Henrik Ibsenin Nukkekoti. Täydellinen draama suurennuslasin alle!Huijaus, kiristys, lainat, lumeavioliitto, naisen asema, miehen rooli. Nukkekoti on yksi parhaimmista kirjoitetuita tragedioista ja ansaitsee 1800-luvulta päivittämistä kaikilla mahdollisilla teatterin tekemisen muodoilla!Vantaan Näyttämön opetusteatterina toteutettu "Nukkekodin jälkeen" tutkii tämän klassikkoteoksen teemoja syventyen niihin uusin työryhmän tarjoamin tavoin. Opetusteatterin työryhmä on sukeltanut Ibsenin pään sisään ja pureskelee näytelmän teemat pala palalta yleisölle tarjoiltaviksi. Lopputuloksena on näytelmällinen tutkielma Ibsenin klassikkoteoksesta.Nukkekoti ja sen teemat ovat ikuisia ja haastavat katsojat pohtimaan yhteiskunnallisia muutoksia viimeisen vuosisadan aikana. "Nukkekodin jälkeen" antaa katsojalle hienon mahdollisuuden kurkistaa Ibsenin teemoihin rikkaalla ja uudella tavalla.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Bars and Melody (GBR)
Bars and Melody (GBR) jäähyväiskiertueellaan On The Rocksiin marraskuussa
Brittiläinen hiphop-pop -duo Bars and Melody lähtee viimeiselle kiertueelle! Yhtye esiintyy On The Rocksissa marraskuussa. Liput keikalle myynnissä nyt ennakkoon Tiketissä.
Bars and Melody rynnisti huimaan suosioon kymmenen vuotta sitten, kun Simon Cowell painoi kultaista summeria Britains Got Talent -ohjelmassa. Uransa aikana yhtye on julkaissut neljä studioalbumia, lukemattomia singlejä sekä soittanut loppuunmyytyjä keikkoja ympäri maailmaa. BAM lähtee kattavalle jäähyväiskiertueelle marras- ja joulukuussa 2024. Duo ei malta odottaa, että pääsevät soittamaan faneilleen viimeisen kerran.
Myynnissä on myös rajoitettu määrä VIP-lippuja, joilla saat seuraavat edut: * Aikainen sisäänpääsy* VIP-passi ja -kaulanauha* Artistien nimmaroima juliste * Meet and greet artistien kanssa * Kuva artistien kanssa * Merch-tuotteiden etuosto-oikeusVarmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Kat Baloun (USA)
Blues-mamma Kat Baloun levynjulkaisukiertueella Suomessa 2024
Teksasin El Pasossa syntynyt ja Ohion Cincinnatissa nuoruutensa viettänyt, mutta nykyään Berliinissä asuva Kat Baloun on lajissaan harvinainen naishuuliharpisti. Hän aloitti ammattilaisuransa 90-luvun alkupuolella San Franciscossa, jossa nuoren Katin sensuelli lauluääni, viettelevä lavashow ja tyrmäkkä bluesharppu herättivät blues-yleisön huomion hänen esiintyessään paikallislegenda Elmer Lee Thomasin yhtyeessä.
Kat muutti vuonna 1994 Berliinin, ja on siitä lähtien keikkaillut Euroopassa Saksan pääkaupungista käsin.
Hän on levyttänyt mm. Nina ja Eb Davisin sekä Chris Rannenbergin kanssa. Vuonna 2013 hän teki levyn suomalaisen Tomi Leino Trion kanssa.
Kat Balounilla on myös sikäli erikoinen yhteys Suomeen, että hän on työskennellyt Tampereella muutaman kuukauden ajan vuonna 1985.
”Minulle merkitsee todella paljon että pääsen palaamaan Suomeen ammattimuusikkona. En olisi voinut kuvitellakaan lähemmäs 40 vuotta sitten tehdessäni tylsiä tietokone-hommia Finlaysonin konttorissa, että soittaisin joskus huuliharppua ammatikseni. Se Tampereella viettämäni syksy oli minulle todella kasvattavaa, ja osaltaan vaikutti siihen, että päätin myöhemmin tarttua unelmiini ja toteuttaa ne”, Kat kertoo.
Syksyllä 2024 Kat esiintyy Suomessa kotimaisista huippu-bluesmuusikoista koostuvan Frostbites-yhtyeen (Jonne Kulluvaara, Jaska Prepula, Mikko Peltola) kanssa. Kat ja Frostbites julkaisevat kiertueen yhteydessä myös yhdessä levyttämänsä live-cd:n. Showtime 19:00Suisto avoinna klo 16-02
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Raahen Teatteri: Terapian Tarpeessa
Terapian tarpeessa
Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan
Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.
Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen. Näytelmän ohjaa Hanna Hautala.
Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, RaahePe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18
Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan
Liput (sis. palvelumaksun):- 22,50 € peruslippu Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.www.vammaiskortti.fiTilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fiNumeroimattomat istumapaikat.Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.Järj. Raahen Teatteri
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
JymyVolley - OrPo
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
Best of Saikkua, kiitos!
Jäikö sinulta joku osa huippusuositusta Saikkua kiitos -trilogiasta näkemättä? Vai oletko nähnyt kaikki ja haluaisit katsoa ne uudelleen, mutta ei löydy kolmea vapaata iltaa?Ei hätää!Nyt tulee Best of Saikkua, kiitos! Kaikkien kolmen osan parhaat palat yhden illan aikana. Silkkaa naurutykitystä! Eikä unohdeta Ismo Leikolan lauluja, niistäkin tietenkin parhaat mukana!Esityksen kesto on n. 1 t 40 min, sisältäen väliajan.
FI
89 views
Buy Ticket
Read More
SIGUR ROS (IS)
ISLANTILAISSUURUUS SIGUR RÓS NÄHDÄÄN SUOMESSASINFONIAORKESTERIN SÄESTÄMÄNÄIslantilainen postrock-yhtye Sigur Rós tekee toivotun paluun Suomeen loppuvuodesta. Nykymusiikin suosituimpiin ja menestyneimpiin yhtyeisiin kuuluva bändi esittää maailmalla ihastusta herättäneitä orkesterisovituksia sinfoniaorkesteri Vantaan Viihdeorkesterin kanssa Helsingin Musiikkitalolla sunnuntaina 24. marraskuuta, josta matka jatkuu Tampereen Tampere-talolle heti seuraavana iltana maanantaina 25. marraskuuta. Mykistävän upeasta ja visuaalisesta liveshow´staan tunnetun yhtyeen konserttien lipunmyynti käynnistyy esiintymispaikkojen omissa lipunmyyntikanavissa perjantaina 22. maaliskuuta klo 11.Globaalia menestystarinaa kosmisen post-rockin pioneerina jo lähes 30 vuotta luonut Sigur Rós on vaalinut suursuosiotaan sekä kasvattanut vannoutunutta fanikuntaansa tasaisesti koko uransa ajan. Vuonna 1994 Reykjavikissä perustettu bändi julkaisi viime vuonna kahdeksannen albuminsa “ÁTTA”, joka jatkaa bändin seikkailullista, mutta määrätietoista kulkua tutun ja obskuurin välillä. Islannin suurimpiin musiikillisiin aarteisiin lukeutuva myynyt Sigur Rós nähtiin Suomessa edellisen kerran vuonna 2022 loppuunmyydyllä Helsingin Kulttuuritalolla.Tällä kertaa Suomen-keikoilla Sigur Rós esiintyy yhdessä maamme johtavista huippumuusikoista koostuvan Vantaan Viihdeorkesterin kanssa. Suurella orkesterikokoonpanolla esiintyvä Vantaan Viihdeorkesteri on osaamisessaan ja ajanmukaisuudessaan haluttu yhteistyökumppani kaikille musiikin ammattilaisille. Ylikapellimestarina toimii lukuisia nimekkäitä sinfoniaorkestereita eri puolilla maailmaa johtanut Nick Davies ja taiteellisena johtajana maineikas säveltäjä-basisti Lauri Porra.SIGUR RÓS (IS) PERFORMING WITH VANTAAN VIIHDEORKESTERIMa 25.11.2024 Tampere, Tampere-taloTampere, Tampere-talo- Lippu.fi alk. 89/99/119/129/149 EUR (+mahd. toimituskulut alk. 1,50 EUR)Ostorajoitus: 4 lippua per asiakas.Ei varausmahdollisuutta.HUOM: Tarjolla on myös Platinum-lippuja, jotka sijoittuvat katsomoiden parhaille paikoille. Näiden lippujen hinnoittelu perustuu niiden markkina-arvoon ja niiden saatavuus sekä hinnat voivat vaihdella. Liput eivät sisällä VIP-tuotepaketteja tai muita VIP-etuuksia.
FI
28 views
Buy Ticket
Read More
DakhaBrakha (UA)
DakhaBrakha (UA) Korjaamolla!
Vuonna 2024 ukrainalainen maailmanmusiikkikvartetti DakhaBrakha juhlii 20-vuotista uraansa. Kiovalaisessa Dakh-teatterissa 2004 perustetusta yhtyeestä on tullut uuden, vapaan, rohkean ja itsenäisen Ukrainan muodostumisen symboli.
Yhtye juhlistaa 20-vuotista uraansa laajalla Euroopan kiertueella. Yli 20 kaupunkia pääsee kuulemaan Ukrainan kuuluisinta bändiä, josta on nykyisessä tilanteessa tullut puolestapuhuja maalle, joka vastustaa sankarillisesti Venäjän hyökkäystä.
“Olemme tunteneet erityistä vastuuta täysimittaisen hyökkäyksen alusta lähtien. Vaikuttaa siltä, että puhumme koko maamme puolesta muulle maailmalle: me kiitämme teidän tuestanne, me pyydämme aseita, me jaamme tuskaamme. Samalla voimme näyttää teille pienen osan maamme rikkaasta kulttuurista ja pyrimme olemassaolollamme kumoamaan Venäjän propagandan ”yhdestä kansasta”,” sanoo yhtyeen jäsen Marko Halanevych.
DakhaBrakha yhtye: Marko Halanevych, Iryna Kovalenko, Olena Tsybulska, Nina Garenetska.
--------
In 2024, the Ukrainian world-music quartet ”DakhaBrakha” is celebrating its 20th anniversary. Founded in the Kyiv theater “Dakh” in 2004, the band became a symbol of the formation of a new Ukraine – free, bold, independent. The band is celebrating its 20th anniversary with a major tour! Over 20 cities in Europe will hear the powerful voice of the most famous Ukrainian band in the world, which today is an ambassador for a country that is heroically resisting Russian aggression.
“Since the start of the full-scale invasion, we feel a special responsibility. We seem to be speaking to the world on behalf of the whole country: we thank you for your support, we ask for weapons, we share our pain. At the same time, we show a small part of our rich culture and by our existence we seek to refute Russian propaganda about the ”one nation”,” says band member Marko Halanevych.
”DakhaBrakha” was born of theatrical energies, so their concerts are a powerful performance that combines the spectacle and holistic dramaturgy of theater, the uniqueness of folk song and genre musical diversity, from hip-hop to blues. The program for the 20th anniversary includes the hits of ”DakhaBrakha” from six albums, as well as new tracks written during the full-scale war.
The artists define the band’s style as ”ethnochaos”, which emphasizes the combination of different ethnic components in music. The band uses Ukrainian, Crimean tatar and other folk songs that were recorded by ”DakhaBrakha” and other folklorists during expeditions.
Among the well-known hits for the European audience are the rhythmic and driving composition “Sho z-pod duba”; the artistic mystery “Vesna”; “Ptah” – the spiritual anthem of the new Ukraine on the verses of the contemporary Ukrainian poet Serhiy Zhadan; the grandiose, melodic “Baby”, which in the performance of ”DakhaBrakha” pours out a sensual cry of unrequited love. One of the important moments of the European tour will be the performance of the composition ”Plyve Choven”, which has become a kind of dedication to the defenders of Ukraine.
After the start of the full-scale invasion, the band significantly changed its concert program, as it was important for the musicians to make it more informative and evoke a sense of empathy in people around the world. DakhaBrakha concerts are accompanied by a videoart which contains works by Ukrainian artists and war photographers.
”DakhaBrakha” band: Marko Halanevych, Iryna Kovalenko, Olena Tsybulska, Nina Garenetska
Official tickets at: tiketti.fi | dakhabrakhatour.comOfficial merch from a band: dakhabrakha.storeLiput ovelta, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.
FI
103 views
Buy Ticket
Read More
ERÄÄN ITSEMURHAN ANATOMIA
Alice BirchERÄÄN ITSEMURHAN ANATOMIAEsitykset 11.4. ja 17.4. ja 24.4.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKolme naista, kolme aikakautta. Yksi yhteinen tragedia.Äiti, tytär, tyttärentytär. Kotiäiti, addikti, lääkäri. Kolmen naissukupolven tragediat kietoutuvat näyttämöllä jatkumoksi, jota on mahdotonta paeta. Naisten tahto kirjoittaa omat kohtalonsa uusiksi ei kuitenkaan sammu milloinkaan.Palkitun näytelmäkirjailijan ja käsikirjoittajan Alice Birchin Erään itsemurhan anatomiaa on esitetty ja ylistetty ympäri maailmaa. Se on ainutlaatuinen näytelmä, jossa itsemurhan trauma kaikuu yli sukupolvien ja läpi aikojen.Ohjaajat Sanna Silvennoinen ja Davide Giovanzana luovat omassa tulkinnassaan poeettisen maailman, jossa uniikki näytelmä herää henkiin musiikin, nukketeatterin ja fyysisen teatterin keinoin.Tuotanto Teatteri Metamorfoosi, & (Espoon teatteri) ja Circo Aereo. Esitysvierailu on toteutettu Uudet klassikot – Nya klassiker -rahaston tuella. Rahaston ovat perustaneet yhdessä valtio ja neljä säätiötä: Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden, Alfred Kordelinin säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Esityksen suunnitteluvaiheessa hyödynnettiin TTT:n residenssiohjelmaa.Näytelmäkirjailija Alice BirchKäännös Reita LounatvuoriOhjaus Davide Giovanzana ja Sanna SilvennoinenKäännöksen sovitus Mimmi Ahonen ja Sara KoiranenValosuunnittelu Juho RahijärviLavastus- ja pukusuunnittelu Mirkka NyrhinenÄänisuunnittelu Viljami LehtonenSäveltäjä Maija RuuskanenNukketaiteilija Elina SarnoNäyttelijät Samuli Nordberg, Eero Ojala, Pauliina Palo, Riina Tikkanen, Terhi Suorlahti, Roosa Söderholm, Senna Vodzogbe
FI
84 views
Buy Ticket
Read More
Århundradets kärlekssaga
Ikoninen runoteos nyt näyttämöllä!Minttu Mustakallio vie meidät matkalle Märta Tikkasen maailmaan kiehtovalla uudelleentulkinnalla ikonisesta runoromaanista. Näytelmässä näyttelijä Minttu saapuu monologin harjoituksiin. Hänen yllätyksekseen ohjaaja on kutsunut paikalle myös koeyleisöä. Ohjaaja itse loistaa poissaolollaan, ja pian Minttu alkaa saamaan mitä omituisimpia ohjeita tekstiviestein.Tikkasen klassikko, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1978, on ajaton ja suorasukainen kuvaus vaikeasta suhteesta. Se on vaikuttava tarina, jossa toinen osapuoli joutuu tukijan roolin, kun toinen taas sortuu riippuvuuden ikeeseen. Nainen ilmaisee tunteitaan, käsittelee valtaa ja riippuvuutta, valheita ja julmuutta - ja pitää itsensä elossa näin.Runokokoelman ovat dramatisoineet Aino Pennanen ja Riikka Oksanen.Tekstitys:Esitys tekstitetään suomeksi ja ruotsiksi Subtitle Mobile-mobiilisovelluksen kautta. Sovelluksen voit ladata App Storesta tai Google Playsta nimellä Subtitle Mobile. Suosittelemme, että lataat sovelluksen puhelimeesi etukäteen. Näytöksen aikana voit sovelluksen ladattuasi seurata tekstitystä omalta puhelimeltasi. Jokaisella esityksellä on oma koodinsa joka syötetään sovellukseen ennen esitystä. Voit myös lainata tekstityslaitteen maksutta henkilökunnalta.
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Joulushow
Joulushow Pian on taas se aika vuodesta, kun soihdut sammuu ja kaikki väki nukkuu. Tai siis, ei mikään sammu vaan kaikki väki juhlii! Joulushow saapuu jälleen uudistuneena revyypläjäyksenä Kouvolan Teatterin ohjelmistoon.Luvassa on siis sketsejä, naurua ja laulua – sekä paljon muuta yllätyksellistä ohjelmaa. Lupaamme vain sen, että hauskaa tulee olemaan ja ei-oota joudutaan myymään, joten muista varata lippusi ajoissa!Ensi-ilta 9.11.2024 suurella näyttämöllä.
FI
28 views
Buy Ticket
Read More
A.K.A. (Toiselta nimeltään)
A.K.A. (Toiselta nimeltään)Suomen kantaesitys 28.9.2024A.K.A. (Toiselta nimeltään) on vimmainen nuoren miehen monologi. Se on rakkaustarina, joka käsittelee tarkasti ja yllättävästi syrjäytymistä, rasismia ja rakenteellista ulossulkemista. Carlos (16) ja Claudia (15) tapaavat internetissä. Carlos on adoptoitu ulkomailta lapsena. Claudia kuuluu kantaväestöön. Mutta sillä ei ole nuorille merkitystä. He rakastavat toisiaan.Vaan yhtäkkiä kaikki järkkyy: Claudian perhe tekee Carlosista rikosilmoituksen.Nuorukainen joutuu oikeuteen ja kohtaamaan taustansa: oikeudessa hän onkin Ibrahim, aikuinen, jota syytetään alaikäisen raiskauksesta.Argentiinalaisen Daniel J. Meyerin näytelmä käsittelee vaikeita teemoja kevyesti ja syvällisesti. Se kysyy: kuka päättää keitä me olemme? Me itse vai muut ihmiset?Carlosin roolissa nähdään Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi valmistuva Carlos Orjuela, joka on suomalaisen ja kolumbialaisen kulttuurin kasvatti. Monologi on osa Suomen Kulttuurirahaston Maailma näyttämölle -hanketta ja se on yhteistuotanto Lappeenrannan kaupunginteatterin kanssa.Kirjoittanut: Daniel. J. MeyerSuomentanut: Lumi EronenOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Carlos OrjuelaSkenografia: Mimmi ReismanValosuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Leavings-Orkesteri solistinaan Timo Rautiainen
Leavings-Orkesteri solistinaan Timo RautiainenLeevi and the Leavingsin klassikot raikaavat vuonna 2024 ympäri Suomea, kun Leavings-Orkesteri keikkailee yhdessä Timo Rautiaisen kanssa. Vuonna 2024 Leavings-Orkesteri suuntaa kovasti toivotuille keikoille uuden solistin kera, kun Timo Rautiainen tarttuu mikin varteen tulkitsemaan Gösta Sundqvistin klassikkobiisejä. Luvassa on yhtyeen mukaan kaikki rakastetut kappaleet mahdollisimman alkuperäisinä sovituksina.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Musiikki Stina Koistinen ja Joonas Outakoski Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Tältä kohtaa Aila
Tältä kohtaa AilaTeatteri Avoimet Ovet ja työryhmä tuovat yhteistuotantona syksyllä 2024 näyttämölle kirjailija Aila Meriluodon (1924–2019) elämän.Yhdeksällä vuosikymmenellä kirjoittaneen Meriluodon elämässä riittää ammennettavaa; hänen laaja tuotantonsa sisältää useita runokokoelmia, romaaneja ja päiväkirjoja. Tältä kohtaa Aila kertoo Aila Meriluodon dramaattisesta elämästä, jota värittivät monet vastoinkäymiset. Näytelmässä käsitellään Ailan erikoisia miessuhteita, suhdetta vanhempiin, ahdasmieliseen yhteiskuntaan ja kirjoittamisen vapauttavaan voimaan. Se on myös matka häpeästä häpeämättömyyteen, sillä Aila suhtautuu elämäänsä lämpimästi, teräväkatseisesti ja huumorilla. Eletty kohdataan raikkaasti ja kuvia kumartamatta. Ailan roolissa nähdään Teatteri Avoimien Ovien rakastettu luottonäyttelijä Ella Pyhältö.Ohjaus ja käsikirjoitus Virpi Haatainen.Suurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18, joissa lasin saa viedä saliin. Ikärajattomia näytäntöjä ovat pe 13.9. klo 14, pe 8.11. klo 14, ti 12.11. klo 19 ja pe 29.11. klo 14.
FI
25 views
Buy Ticket
Read More
The Count Basie Orchestran joulukonsertti
Legendaarisen The Count Basie Orchestran joulukonsertit Helsingissä ja Tampereella marraskuussa!Legendaarinen The Count Basie Orchestra saapuu Suomeen marraskuussa. Tämä maailmankuulu orkesteri tuo maahamme ikimuistoisia joululauluja sisältävän ohjelmistonsa Helsingin Kulttuuritaloon 26.11. ja Tampere-taloon 27. marraskuuta. The Count Basie Orchestraa pidetään yhtenä maailman merkittävimmistä jazzorkestereista. Pianisti ja orkesterinjohtaja William James "Count" Basie (1904–1984) perusti nimeään kantavan kokoonpanon vuonna 1935. Vuodesta 2013 alkaen The Count Basie Orchestraa on johtanut trumpetisti Scotty Barnhart.The Count Basie Orchestra on yksi harvoista, jos ei jopa ainoa, jazzin ja swingin orkestereista, jotka kiertävät yhä maailmaa 30 vuotta alkuperäisen kapellimestarinsa kuoleman jälkeen. Samaan aikaan orkesteri erää yhä mittavia huomionosoituksia ympäri maailman.Vuonna 2018 esimerkiksi Downbeat-lehden lukijat nimesivät orkesterin maailman parhaaksi jazzorkesteriksi koko maailmassa. Samana vuonna The Count Basie Orchestra sai myös Grammy-ehdokkuuden All About That Basie -albumistaan, jossa vierailivat muiden muassa Stevie Wonder, Jon Faddis, Take 6 ja Kurt Elling.Vuoden 2015 albumi, A Very Swingin’ Basie Christmas, nousi jazzlistojen ykköseksi eri puolilla maailman, ja vuonna 2020 orkesteri vietti 85-vuotisjuhlaansa.Marraskuussa tämä huippuorkesteri saapuu jälleen Suomeen kaikkien suuren maailman musiikin ystävien iloksi kaikkien tuntemien kansainvälisten joululaulujen myötä.The Count Basie Orchestra: www.thecountbasieorchestra.comLiput 89,90€ / 79,90€ / 69,90€30.6. mennessä ostetut liput -5€ edullisemmin
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
The Count Basie Orchestra VIP Dinner & Show
Legendaarisen The Count Basie Orchestran joulukonsertit Helsingissä ja Tampereella marraskuussa!Legendaarinen The Count Basie Orchestra saapuu Suomeen marraskuussa. Tämä maailmankuulu orkesteri tuo maahamme ikimuistoisia joululauluja sisältävän ohjelmistonsa Helsingin Kulttuuritaloon 26.11. ja Tampere-taloon 27. marraskuuta. The Count Basie Orchestraa pidetään yhtenä maailman merkittävimmistä jazzorkestereista. Pianisti ja orkesterinjohtaja William James "Count" Basie (1904–1984) perusti nimeään kantavan kokoonpanon vuonna 1935. Vuodesta 2013 alkaen The Count Basie Orchestraa on johtanut trumpetisti Scotty Barnhart.The Count Basie Orchestra on yksi harvoista, jos ei jopa ainoa, jazzin ja swingin orkestereista, jotka kiertävät yhä maailmaa 30 vuotta alkuperäisen kapellimestarinsa kuoleman jälkeen. Samaan aikaan orkesteri erää yhä mittavia huomionosoituksia ympäri maailman.Vuonna 2018 esimerkiksi Downbeat-lehden lukijat nimesivät orkesterin maailman parhaaksi jazzorkesteriksi koko maailmassa. Samana vuonna The Count Basie Orchestra sai myös Grammy-ehdokkuuden All About That Basie -albumistaan, jossa vierailivat muiden muassa Stevie Wonder, Jon Faddis, Take 6 ja Kurt Elling.Vuoden 2015 albumi, A Very Swingin’ Basie Christmas, nousi jazzlistojen ykköseksi eri puolilla maailman, ja vuonna 2020 orkesteri vietti 85-vuotisjuhlaansa.Marraskuussa tämä huippuorkesteri saapuu jälleen Suomeen kaikkien suuren maailman musiikin ystävien iloksi kaikkien tuntemien kansainvälisten joululaulujen myötä.The Count Basie Orchestra: www.thecountbasieorchestra.comLiput 89,90€ / 79,90€ / 69,90€30.6. mennessä ostetut liput -5€ edullisemmin
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Suzi Quatro - 60th anniversary show
Suzi Quatro - 60th anniversary showTampere-talo, Iso saliTi 26.11.2024 klo 19.00Liput 79/69 €Aitiot A ja B K18-alue, ikäraja 18 vuotta.Aitioon voi halutessaan viedä mukanaan Tampere-talon ravintolasta hankitun virvokkeen."Legendaarinen Suzi Quatro Suomeen marraskuussa – uran 60-vuotisjuhlakonsertti Tampere-talossa!Rockmaailman eittämättömiin huippunaisiin lukeutuva Suzi Quatro viettää tänä vuonna 60-vuotisjuhlavuottaan ja saapuu sen kunniaksi konsertoimaan Tampere-taloon tiistaina 26. marraskuuta. Liput Suzi Quatro – 60 Anniversary Concert and still Rocking -nimiseen konserttiin maksavat alkaen 69 euroa. Suzi Quatro on nähty Suomessa lukemattomia kertoja aiemmin. Hänen suosionsa on ollut meillä aina suurta, kuten viimeksi Tampere-talossa viime vuoden maaliskuussa ja Helsingin Kulttuuritalossa joulukuussa.Vuonna 1950 Detroitissa syntynyt Suzi Quatro syntyi musikaaliseen perheeseen ja hän aloitti esiintymiset jo varhain lapsena soittamalla bongorumpuja isänsä jazzorkesterissa. Suzin varsinainen rockura alkoi 1970-luvun alussa, kun kykyjenetsijä löysi hänet ja tarjosi soolouraa Englannissa.Suzin ensimmäiseksi hitiksi nousi Can the Can, joka nousi listaykköseksi monissa maissa 1973. Tätä seurasivat nopeassa tahdissa monet muut menestyskappaleet, kuten Devil Gate Drive, 48 Crash, Daytona Demon ja moni muu.Suzi Quatro on levyttänyt tähän mennessä jo 18 studioalbumia, joista uusimman, Face to Face, yhdessä KT Tunstallin kanssa viime vuonna.TuotantoLoud’n live promotions
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Olga
FI
25 views
Buy Ticket
Read More
Konstan Joulu
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Lempi
Minna Rytisalo - Miika Muranen - Sinikka SanelmaLEMPIOn vuosi 1944. Rovaniemen kauppalassa kaksostytöt Lempi ja Sisko elävät nuoruuttaan saksalaissotilaiden huomion keskellä. Oman rakkautensa sotilaiden joukosta löytänyt Sisko haastaa sisarensa vedonlyöntiin, jonka seurauksena Lempi rakastuu nuoreen Viljamiin ja tulee raskaaksi.Syttyy sota ja Lempi jää asumaan lappilaiseen syrjäkylään piikatyttö Ellin kanssa. Kun Viljami palaa kotiin rintamalta, Lempi on kadonnut. Kukaan ei tiedä, minne ja miksi. Lempiä, jonka ääniroolissa kuullaan Krista Kosonen, ei näytelmässä nähdä, vaan hänen elämäntarinansa avautuu Viljamin, Ellin ja Lempin kaksoissisaren Siskon kertoman pohjalta. Kuka Lempi todella oli? Mitä hänelle tapahtui?Voiko toista ihmistä koskaan nähdä kokonaan?Minna Rytisalon esikoisromaaniin pohjautuva Lempi on tiheätunnelmainen draama intohimosta, sattumasta ja rakkauden voimasta. Näytelmän ohjaa Miika Muranen, jonka edellistä ohjausta, Agatha Christien Hiirenloukkua esitettiin Arena-näyttämöllä ja suurella näyttämöllä täysille katsomoille 2023–2024.Rooleissa: Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääÄänirooleissa: Krista Kosonen, Risto Kaskilahti, Lenno Paalanen, Alvar Paloniemi, Pekka Huotari, Jouko Klemettilä, Miika Muranen, Santeri Kinnunen, Helena Haaranen, Leenamari UnhoAlkuperäisteos: Minna RytisaloOhjaus ja dramatisointi: Miika MuranenDramatisointi: Sinikka SanelmaLavastus-, projisointi- ja pukusuunnittelu: Reija HirvikoskiProjisointien toteutus: Mika HaaranenValosuunnittelu: Kari LeppäläSävellys ja äänisuunnittelu: Aleksi SauraNaamioinnin suunnittelu: Tuula KuittinenDramaturgi: Sanna Niemeläinen
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
TYK @ G Livelab 2024
Tykin (Tampereen yhteiskoulun lukion) opiskelijat pääsevät irti G Livelabin lavalla jälleen 26. marraskuuta!
Lavalla lähes viisikymmentä lahjakasta ilmaisutaidon lukiolaista svengaamassa sinulta sukat jaloista. Omia uusia, muiden vanhoja tai uudelleen ajateltuja ralleja. Taattua musiikin iloa ja nuorta energiaa. Pilkahduksia koreografioista ja muusta Tykille tunnusomaisesta lavakäyttäytymisestä on luvassa.
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Tapahtumassa on sekä seisoma- että istumapaikkoja
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Jarkko Tamminen - Kuuleeko Levi? -imitaatioshow
Imitaattori Jarkko Tamminen lähtee syksyllä 2024 soolokiertueelle ympäri Suomea.Jarkko lähtee kiertämään Suomenmaata jo suosituksi tulleella konseptilla: päivitetyllä "Kuuleeko.."-esityksellään.Show koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Esityksessä Jarkko esittää yli 40 hahmoa. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Kape Aihisesta Kaija Koohon, Pasi Rautiaisesta Stigiin ja Olli Jokisesta Käärijään. Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksessä nähtäviin hahmoihin toiveiden kautta. Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita ja lisäksi kunkin kiertuepaikkakunnan paikallisuutiset saavat osansa, kun hahmot ottavat esille aina kullakin paikkakunnalla puhuttavia aiheita.Esityksessä Jarkko on lavalla yksin ja esityksessä käytetään vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja. Lauluosuudet esitetään taustanauhojen kera. Esityksen sisältö on pääosin parhaita paloja Jarkon edelliskiertueiden jutuista, mutta mukaan mahtuu myös runsaasti uutta materiaalia.Ilta koostuu kahdesta noin 45min setistä, joiden välissä on väliaika.Esityksen kesto on siis 2h, sisältäen puolen tunnin mittaisen väliajan.Katso kiertuepaikkakunnat, liput ja lisätiedot osoitteesta: www.jarkkotamminen.com "
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Vaimoni, Casanova
Vaimoni, Casanova -esityksessä on pieni, nouseva katsomo myös näyttämöllä. Asiakas voi halutessaan valita paikat joko normikatsomosta tai näyttämöllä olevasta katsomosta.HUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2. Frenckell-näyttämöllä on kaksi pyörätuolipaikkaa ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.010 346 2500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72Vaimoni, CasanovaKirjoittanut Leea KlemolaOhjannut Antti MikkolaRooleissa Mari Turunen, Matti Hakulinen, Lari Halme, Kai Vaine, Katriina LilienkampfPeruslippu 43/38/28 €Vaimoni, Casanova on kertomus Jukka Merenmiehen vaimon, 60-vuotiaan näyttelijä Kyllikki Lallan työhönpaluusta Casanova-näytelmän harjoituksiin pitkän sairasloman ja seksuaalisten häirintäsyytteiden jälkeen.Vaimoni, Casanova on näytelmä rakkaudenkaipuusta ja kivusta, sekä tuhoon tuomitusta yrityksestä pysyä kohtuudessa ja hyvässä käytöksessä. Se on eroottinen komedia loppuun kulutetusta valloittajan naamiosta, jonka läpi jo kuultavat kantajansa epävarmat, nälkäiset, avuttomat ja yksinjäämistä pelkäävät kuolevaiset kasvot.
FI
85 views
Buy Ticket
Read More
ALCEST K-18
TUSKALIVE: UUDEN ALBUMIN JULKAISEVA ALCEST HELSINGIN KULTTUURITALOLLE MARRASKUUSSARanskalainen post black metal / black gaze -suuruus Alcest saapuu Helsingin Kulttuuritalolle 27. marraskuuta kuluvaa vuotta. Helsingin konsertti on osa ”Les Chants de l’Aurore”- uutuusalbumin ympärille rakentuvaa kiertuetta.Alcest sai alkunsa vuonna 2000 multi-instrumentalisti Stéphane "Neige" Pautin sooloprojektina. Nykyisin bändin rungon muodostaa Neigen lisäksi rumpali Jean "Winterhalter" Deflandre ja live-tilanteessa kokoonpanoa täydentävät kiertuemuusikot. Alcestin ilmaisu on kehittynyt alkuaikojen raa’asta black metallista nykyiseen black gazeksi kutsuttuun, mustan metallin ja shoegazen leijuvaan ja tunnelmalliseen yhdistelmään.Tuore ”Les Chants de l’Aurore”-levy on Alcestin seitsemäs studioalbumi: yhtyeen edellinen albumi, vaihtoehtohitiksi noussut ”Spiritual Instinct”-julkaistiin vuonna 2019 ja sen tiimoilta Alcest esiintyi loppuunmyydylle Tavastia-klubille Helsingissä.TuskaLive ja Grey Beard esittävät: Alcest 27.11.2024 Kulttuuritalo, Helsinki Liput alk. 47,00€ K-18 | ovet 19:00
FI
95 views
Buy Ticket
Read More
SPV lippupaketit + superliput
SPV - Lippupaketit & info
KEVÄTKAUSI 2024
Superliput
Lippupaketti kahdelle: Sisältää kaksi vapaavalintaista pääsylippua SPV:n kevätkauden runkosarja tai playoff -kotiotteluihin.
Katso peli legendan kanssa: Sisältää yhden pääsylipun otteluun 12.2.2024 SPV-Nokian Krp, varatun istumapaikan SPV-Legenda Tuukka Kivirannan vieressä sekä kahvitarjoilun 2. erätauolla (kahvi/tee/mehu/vishy+pulla).
Fanimatka Tampereelle: Sisältää yhden vapaavalintaisen pääsylipun SPV:n kevätkauden runkosarja tai playoff -kotiotteluihin sekä matkan joukkueen bussissa Bläk Boksiin Tampeereelle Classic-SPV otteluun 9.3.2024. Matkaan sisältyy paluumatkan ruokailu joukkueen kanssa. Pakettiin EI sisälly pääsylippua Classic-SPV otteluun. Arvioitu lähtöaika Seinäjoelta klo 11:30. Tarkempi lähtöaika ja -paikka sovitaan lipunostajien kanssa.
SYYSKAUSI 2023
Lippupaketit
Kaksi vapaavalintaista pääsylippua + SPV-pipo 2 kpl. Kaksi vapaavalintaista pääsylippua + SPV tuubihuivi 2 kpl.Kaksi vapaavalintaista pääsylippua + polkupyörän valot.
Vapaavalintainen pääsylippu on voimassa kotiotteluissa 31.1.2024 saakka. Tuotteet voi noutaa ottelutapahtuman Fanishopista 31.1.2024 mennessä.
Superliput
Superlippu - rankkutreenit: sisältää yhden 31.1.2024 saakka voimassa olevan pääsylipun sekä osallistumisoikeuden SPV:n F-liigajoukkueen "rankkutreenehin" ke 13.12.2023 klo 17.30 Syke-hallilla.
Superlippu - vieraaksi KoukkuKorneriin: sisältää yhden 31.1.2024 saakka voimassa olevan pääsylipun sekä vierailun Koukkukorner Instagram live -ohjelmassa Riku Hakasen ja Mikko Santasen vieraana 30.12.2023 pelin jälkeen noin klo 18:15 Ravintola Hookissa.
Superlippu, kinkun sulattelua Riku Hakasen kanssa: sisältää yhden 31.1.2024 saakka voimassa olevan pääsylipun sekä osallistumisen Riku Hakasen kanssa "SPV:n äijien" pelivuorolle Sykehallilla to 28.12. klo 21-22.
Facebook | Twitter | Instagram @spv_floorball www.fliiga.comOsta lippusi SPV:n kotiotteluihin ja valitse toimitustavaksi Kivra. Jokaisesta Kivraan ladatusta ottelulipusta lahjoitetaan 50 senttiä vähävaraisten lasten ja nuorten harrastamisen tukemiseen. Lisätietoja kivra.fi/fliiga.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ ohjeistamista varten.
FI
93 views
Buy Ticket
Read More
ERÄÄN ITSEMURHAN ANATOMIA
Alice BirchERÄÄN ITSEMURHAN ANATOMIAEsitykset 11.4. ja 17.4. ja 24.4.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKolme naista, kolme aikakautta. Yksi yhteinen tragedia.Äiti, tytär, tyttärentytär. Kotiäiti, addikti, lääkäri. Kolmen naissukupolven tragediat kietoutuvat näyttämöllä jatkumoksi, jota on mahdotonta paeta. Naisten tahto kirjoittaa omat kohtalonsa uusiksi ei kuitenkaan sammu milloinkaan.Palkitun näytelmäkirjailijan ja käsikirjoittajan Alice Birchin Erään itsemurhan anatomiaa on esitetty ja ylistetty ympäri maailmaa. Se on ainutlaatuinen näytelmä, jossa itsemurhan trauma kaikuu yli sukupolvien ja läpi aikojen.Ohjaajat Sanna Silvennoinen ja Davide Giovanzana luovat omassa tulkinnassaan poeettisen maailman, jossa uniikki näytelmä herää henkiin musiikin, nukketeatterin ja fyysisen teatterin keinoin.Tuotanto Teatteri Metamorfoosi, & (Espoon teatteri) ja Circo Aereo. Esitysvierailu on toteutettu Uudet klassikot – Nya klassiker -rahaston tuella. Rahaston ovat perustaneet yhdessä valtio ja neljä säätiötä: Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden, Alfred Kordelinin säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Esityksen suunnitteluvaiheessa hyödynnettiin TTT:n residenssiohjelmaa.Näytelmäkirjailija Alice BirchKäännös Reita LounatvuoriOhjaus Davide Giovanzana ja Sanna SilvennoinenKäännöksen sovitus Mimmi Ahonen ja Sara KoiranenValosuunnittelu Juho RahijärviLavastus- ja pukusuunnittelu Mirkka NyrhinenÄänisuunnittelu Viljami LehtonenSäveltäjä Maija RuuskanenNukketaiteilija Elina SarnoNäyttelijät Samuli Nordberg, Eero Ojala, Pauliina Palo, Riina Tikkanen, Terhi Suorlahti, Roosa Söderholm, Senna Vodzogbe
FI
73 views
Buy Ticket
Read More
Ranskalainen pyjama
Ranskalainen pyjamaHulvaton ja vauhdikas naurupommi!Ranskalainen pyjama on Marc Camolettin kirjoittama menestysfarssi. Alkuperäiseltä nimeltään Pyjama pour six -näytelmää on Suomessa esitetty myös nimillä Älä pukeudu päivälliselle ja Lainalakanat. Rauman teatterissa näytelmästä nähdään täysin uusi, Aino Piirolan suomentama versio.Pariisin lähistöllä sijaitsevaan huvilaan sijoittuva tarina sisältää klassisen farssin tapaan runsaasti yllätyksiä, väärinkäsityksiä ja intohimoa. Tämä hillitön ihmissuhdesoppa saa niin roolihahmojen kuin katsojienkin päät pyörälle!
FI
75 views
Buy Ticket
Read More
Pikkurikoksia rakkaudessa
Pikkurikoksia rakkaudessa Lisan ja Tomin viisitoistavuotinen suhde saa yllättävän käänteen, kun Tom tapaturman seurauksena menettää muistinsa. Lisa yrittää palauttaa Tomin mieleen pariskunnan yhteistä historiaa ja jopa sitä, millainen Tom ylipäätään on. Arvoituksellinen teksti muistin häilymisestä uppoutuu pohdintaan pitkän parisuhteen luonteesta. Tiivistunnelmaiseksi trilleriksi kehittyvä esitys haastaa katsojan miettimään, mikä on totta, mitä on tapahtunut, kumpi pariskunnasta on oikeassa ja kumpi manipuloi kumpaa…. Suomen kantaesityksen ohjaa Anssi Valtonen, Eric-Emmanuel Schmittin alkuperäistekstin (Petits crimes conjugaux) on suomentanut Reita Lounatvuori. Käännöstyötä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto. käsikirjoitus Eric-Emmanuel Schmitt suomennos Reita Lounatvuori ohjaus Anssi Valtonen lavastus- ja pukusuunnittelu Annina Nevantaus valosuunnittelu Jonna Rautala äänisuunnittelu Lauri Malin (vier.) kampaus ja maskit Niina Vattulainen Rooleissa: LISA Hegy Tuusvuori TOM Asko Vaarala Näytelmän oikeuksia valvoo Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner Oy #pikkurikoksiarakkaudessajkl Ensi-ilta Paviljongin pienellä näyttämöllä pe 20.9.2024 klo 19 Liput peruslippu 35 € eläkeläiset 33 € alennuslippu 25 € Ikäsuositus 12 + Eric-Emmanuel Schmitt on suuren suosion saavuttanutranskalainen filosofi ja kirjailija, jonka teoksia on käännetty 30 kielelle. Näytelmien lisäksi hän kirjoittaa romaaneja, esseitä ja elokuvakäsikirjoituksia. Jyväskylän kaupunginteatterissa on aiemmin (2007) nähty hänen näytelmänsä Arvoituksellisia muunnelmia
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
A.K.A. (Toiselta nimeltään)
A.K.A. (Toiselta nimeltään)Suomen kantaesitys 28.9.2024A.K.A. (Toiselta nimeltään) on vimmainen nuoren miehen monologi. Se on rakkaustarina, joka käsittelee tarkasti ja yllättävästi syrjäytymistä, rasismia ja rakenteellista ulossulkemista. Carlos (16) ja Claudia (15) tapaavat internetissä. Carlos on adoptoitu ulkomailta lapsena. Claudia kuuluu kantaväestöön. Mutta sillä ei ole nuorille merkitystä. He rakastavat toisiaan.Vaan yhtäkkiä kaikki järkkyy: Claudian perhe tekee Carlosista rikosilmoituksen.Nuorukainen joutuu oikeuteen ja kohtaamaan taustansa: oikeudessa hän onkin Ibrahim, aikuinen, jota syytetään alaikäisen raiskauksesta.Argentiinalaisen Daniel J. Meyerin näytelmä käsittelee vaikeita teemoja kevyesti ja syvällisesti. Se kysyy: kuka päättää keitä me olemme? Me itse vai muut ihmiset?Carlosin roolissa nähdään Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi valmistuva Carlos Orjuela, joka on suomalaisen ja kolumbialaisen kulttuurin kasvatti. Monologi on osa Suomen Kulttuurirahaston Maailma näyttämölle -hanketta ja se on yhteistuotanto Lappeenrannan kaupunginteatterin kanssa.Kirjoittanut: Daniel. J. MeyerSuomentanut: Lumi EronenOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Carlos OrjuelaSkenografia: Mimmi ReismanValosuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
25 views
Buy Ticket
Read More
A.K.A. (Toiselta nimeltään)
A.K.A. (Toiselta nimeltään)Suomen kantaesitys 28.9.2024A.K.A. (Toiselta nimeltään) on vimmainen nuoren miehen monologi. Se on rakkaustarina, joka käsittelee tarkasti ja yllättävästi syrjäytymistä, rasismia ja rakenteellista ulossulkemista. Carlos (16) ja Claudia (15) tapaavat internetissä. Carlos on adoptoitu ulkomailta lapsena. Claudia kuuluu kantaväestöön. Mutta sillä ei ole nuorille merkitystä. He rakastavat toisiaan.Vaan yhtäkkiä kaikki järkkyy: Claudian perhe tekee Carlosista rikosilmoituksen.Nuorukainen joutuu oikeuteen ja kohtaamaan taustansa: oikeudessa hän onkin Ibrahim, aikuinen, jota syytetään alaikäisen raiskauksesta.Argentiinalaisen Daniel J. Meyerin näytelmä käsittelee vaikeita teemoja kevyesti ja syvällisesti. Se kysyy: kuka päättää keitä me olemme? Me itse vai muut ihmiset?Carlosin roolissa nähdään Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi valmistuva Carlos Orjuela, joka on suomalaisen ja kolumbialaisen kulttuurin kasvatti. Monologi on osa Suomen Kulttuurirahaston Maailma näyttämölle -hanketta ja se on yhteistuotanto Lappeenrannan kaupunginteatterin kanssa.Kirjoittanut: Daniel. J. MeyerSuomentanut: Lumi EronenOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Carlos OrjuelaSkenografia: Mimmi ReismanValosuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
22 views
Buy Ticket
Read More