Tea ja Tyhmentäjä image
Tea ja Tyhmentäjä
Kahdeksanvuotiaan Tean elämä on mennyt täysin uusiksi. Vanhemmat ovat eronneet ja Tea on muuttanut isänsä kanssa uuteen ankeaan kotiin. Muuttolaatikot ovat purkamatta, vessa ei vedä kunnolla eikä videoblogin pitämisessä ole mitään järkeä, kun isä ei anna julkaista sitä. Ja sitä paitsi, isällä on ollut erosta asti maailman pisin flunssa ja räkäpapereita on kaikkialla, siis aivan kaikkialla! Tealla on tylsää ja yksinäistä. Mutta yllättäen muuttolaatikoiden keskeltä löytyy kummallisia uusia ystäviä - palsamoinnista haaveileva Muumiokissa, hiukan hassulta haiseva Kummituskakka ja Puru-Hai, jonka pyrstöstä koira on maistanut palasen. Häh, onko muuttolaatikoiden seassa piilossa vielä joku? Kyllä vain, kurjilla ja tyhmillä tunteilla herkutteleva Tyhmentäjä! Tea ja Tyhmentäjä on suuri seikkailunäytelmä mielikuvituksen ja ystävyyden mullistavasta voimasta. Esitys missä kaikki tunteet, siis aivan kaikki tunteet saavat näkyä ja tuntua. Esitys, missä ketään ei jätetä yksin ja pelkoja kohti mennään yhdessä!  Ensi-ilta 2.9.2026 Pieni näyttämö Näytelmä Salla ViikkaOhjaus Emma MattilaLavastus, pukusuunnittelu Tiina Hauta-ahoValosuunnittelu Harri PeltonenÄänisuunnittelu Tatu VirtamoNaamiointisuunnittelu Eija NurminenRooleissa  Saana Hyvärinen, Anna Kuusamo, Teemu Palosaari, Mikko Pörhölä, Aki RaiskioKuva Raana LehtinenKesto ilmoitetaan lähempänä ensi-iltaa.Esitysoikeudet Nordic Drama Corner Oy
Mimmit & luonnonsuojelun supersankarit image
Mimmit & luonnonsuojelun supersankarit
Luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja elinympäristöjen katoaminen on ilmastonmuutoksen lisäksi yksi maapallon suurimpia uhkia. Mimmit tarttuvat nyt tähän ongelmaan yhdessä lasten kanssa!Konsertissa lapset pääsevät itse miettimään ja ehdottamaan erilaisia vaihtoehtoja miten esimerkiksi hömötiaiset, jääkarhut ja ankeriaat säilyvät vielä siihen aikaan, jolloin he itse ovat aikuisia.Luonnonsuojelun supersankarit -konsertti tuo myös esille sen millaisia elinympäristöjä eri lajit tarvitsevat ja miten monet tututkin eläimet tarvitsevat apuamme. Mukana on ihan uusia lauluja sekä monille tuttuja Mimmit-hittejä. Lauluissa tutustutaan eri eläimiin kuten matamata, jakki ja dugongi. Lisäksi laulujen avulla retkeillään kansallispuistossa luontoa ja muita retkeilijöitä kunnioittaen ja opitaan miten voidaan tehdä niitty pörriäisiä varten.Upea ja mukaansatempaava konserttikokonaisuus koostuu musiikista, tanssista ja animaatioista, joiden avulla tätä monimutkaista ongelmaa voidaan selittää myös lapsille. Animaatioiden avulla konserttiin saadaan elävästi mukaan niin eri eläimet kuin vanha aarniometsä tai jäätiköt. Lapset pääsevät myös osallistumaan erilaisiin toiminnallisiin tehtäviin konsertin aikana.Vaikka aihe onkin vakava on konsertti Mimmien tyyliin energinen ja innostava ja se saa lapset osallistumaan konkreettisin keinoin.Tule mukaan! Sinäkin voit olla Luonnonsuojelun supersankari!Palkittu Mimmit on yksi Suomen tunnetuimmista lastenmusiikkiyhtyeistä. Mimmit ovat tehneet yli 1100 konserttia Suomessa ja ulkomailla ja julkaisseet 11 levyä suomeksi ja kaksi ruotsiksi. ”Puhuri, Pakkasen poika” valittiin vuoden lastenlevyksi 2025 ja Mimmit vuoden yhtyeeksi 2024. Mimmit-lauluja ja videoita on striimattu eri palveluissa jo yli 30 miljoonaa kertaa!
Pikku Papun Orkesteri image
Pikku Papun Orkesteri
Ti 13.10.2026 klo 15Pikku Papun OrkesteriPieni sali, Tampere-taloLiput 26 €, lapset (alle 18-vuotiaat) ja eläkeläiset 19 €Alle 1-vuotiaat pääsevät konserttiin maksutta aikuisen sylissä.Pikku Papun Orkesteri on lastenmusiikkia säveltävä ja esittävä yhtye, joka on jo vuodesta 2012 lähtien ilahduttanut kaikenikäisiä lapsia ja aikuisia ympäri Suomen. Orkesterin laulut syntyvät yhteistyössä̈ kirjailija-kuvittaja Liisa Kallion kanssa.Tervetuloa Tampere-taloon Pikku Papun Orkesterin ja Liisa Kallion livepiirtokonserttiin, joka johdattaa lapset ja aikuiset yhdessä kielen ja mielen iloon. Liisa Kallion rakastetut kuvitukset heräävät konsertissa eloon livekuvituksen keinoin, ne kutkuttelevat kikatushermoja ja antavat lauluille siivet!Pikku Papun Orkesterin energinen esiintyminen, akustiset soittimet, moniääninen laulu ja eri tyylilajeilla leikittelevät sovitukset ovat sulattaneet niin pienten kuin varttuneempienkin kuulijoiden sydämet jo yli vuosikymmenen ajan. Pikku Papun Orkesterin konsertissa perheen pienimmätkin pääsevät mukaan lauluihin ja leikkeihin. Myös riemunkiljahtelu ja tanssiminen on sallittua – jopa toivottavaa!Orkesteri keikkailee ahkerasti niin päiväkodeissa kuin isoissa konserttisaleissa ja yleisötapahtumissakin. Pikku Papun laulut ovat tulleet monille tutuiksi Yle TV2:n Pikku Kakkosesta, Musarullaa-konserttisarjasta ja Pikku Papun aakkosista (Yle), jossa leikitellään 29 jakson verran Pikku Papun aakkoslaulujen parissa yhdessä Liisa Kallion ihastuttavan livepiirron kanssa.Orkesteri on julkaissut kolme levyä, Pikku Papun laulut (Tammi, 2012), Pikku Papun Orkesteri (Tammi, 2016) sekä Pikku Papun aakkoslorut (Tammi, 2024). Pikku Papun aakkoslorut on kuultavissa myös kaikissa suoratoistopalveluissa.Pikku Papun Orkesteri on saanut Varhaisiän Musiikinopettajien vuoden lastenlevypalkinnon vuonna 2012 sekä Vuoden lastenalbumin Emma-ehdokkuuden vuonna 2016. Vuonna 2018 orkesteri sai Wihurin rahaston tunnustuspalkinnon ja valittiin vuoden yhtyeeksi lastenmusiikin Jellonagaalassa. Vuoden 2024 Jellonagaalassa Orkesteri oli ehdolla jopa neljässä kategoriassa ja lisäksi UMO Jazz Orchestran ja Pikku Papun Orkesterin yhteistyö palkittiin Vuoden lastenmusiikkitekona.Konsertin kesto on n. 45 minuuttia. Ei väliaikaa.Muutokset mahdollisia.Tuotanto: Tampere-talo