49 result(s) found for ""

In The Park: Take That   PERUSLIPPU image
In The Park: Take That PERUSLIPPU
Jo vuonna 1989 perustettu ja 1990-luvun alussa maailmanlaajuisen hurmoksen aikaan saanut brittiyhtye Take That palaa Suomeen 29 vuoden odotuksen jälkeen! Viimeksi vuonna 1994 Everything Changes -kiertueen Euroopan osuuden viimeisen konsertin Helsingissä tehnyt yhtye nähdään Kaisaniemen puistossa 27. kesäkuuta 2023. Take That on kiistatta kaikkien poikabändien esikuva, joka raivasi latua sittemmin muille 90-luvun poikabändeille, kuten Boyzonelle sekä Westlifelle. Viisihenkisenä uransa aloittanut manchesterilaisyhtye julkaisi Take That And Party -esikoisalbuminsa 1992, ja todellinen läpimurto saavutettiin seuraavana vuonna julkaistulla Everything Changes -levyllä, jonka singlet Pray, Relight My Fire, Babe ja Everything Changes tekivät Gary Barlowista, Mark Owenista, Howard Donaldista, Jason Orangesta ja Robbie Williamsista maailmantähtiä. Gary Barlowin johtama yhtye hajosi virallisesti vuonna 1996, Robbie Williamsin jätettyä yhtyeen jo edeltävänä vuonna, mutta bändi palasi yhteen ensin nelihenkisenä vuonna 2006, ja vuonna 2010 Take That toimi parin vuoden ajan alkuperäisessä viiden hengen kokoonpanossaan. Take Thatin nykyiseen kokoonpanoon lukeutuvat Gary Barlow, Mark Owen sekä Howard Donald, ja trio nähdään ensi vuonna myös esimerkiksi BST Hyde Park -jättitapahtuman pääesiintyjänä Iso-Britanniassa. Mark Owen paljasti vastikään PA News Agencylle bändin myös keskustelleen uusien biisien äänittämisestä ensi vuonna. Take That on julkaissut urallaan tähän mennessä kahdeksan studioalbumia, joista viimeisin Wonderland julkaistiin maaliskuussa 2017.