65 result(s) found for "Arena-näyttämö, Hämeentie 2"

Kotijoukot image
Kotijoukot
Niina Lahtinen – Joonas NordmanKOTIJOUKOTElämännälkäinen avovaimo Hanna (Niina Lahtinen) haluaisi diplomi-insinöörimieheltään Matilta (Joonas Nordman) leikkisyyttä, ja sitä myöten piristystä urautuneeseen parisuhteeseen. Matti, suomalainen mies, kokee kuitenkin järkevämmäksi olla se vakaa arkiaikuinen.Tarina käynnistyy, kun rakkautta ja seikkailuja janoava Hanna pettyy viimeisen kerran miehensä nihkeilyyn ja kuivan viiltävään sarkasmiin. Hän päättää lopettaa parisuhteen.Naapurin viriili pariskunta (Emilia Sinisalo ja Jarkko Pajunen) haluaa auttaa ystäviään säilyttämään liittonsa, ja järjestää heidät porukalla eliittijoukkokouluttajien parisuhdeleirille. Millainen sankari on ultramacho sotilaskouluttaja (Sauli Suonpää) ja millaiseen sotkuun joutuu Matti, joka toisaalta haluaa pelastaa liittonsa, mutta toisaalta ei voi sietää punnertamista ja sotaleikkejä?Tapahtumiin tunkee nenänsä totta kai myös yhden osallisen äiti (Sanna Saarijärvi) sekä lopulta myös poliisi (Helena Haaranen). Luvassa on Suomen hauskimpien näyttelijöiden huippuunsa viritettyä tilannekomediaa, vauhtia ja hikeä, räjähdyksiä, raivoa ja rakkautta.Siskonpeti-sarjastakin tutut, monesti palkitut komediantekijät, näyttelijä-käsikirjoittajat Niina Lahtinen ja Joonas Nordman sekä ohjaaja Anna Dahlman ovat luoneet hysteerisen hauskan, uuden parisuhdekomedian.Rooleissa: Niina Lahtinen, Joonas Nordman,Jarkko Pajunen, Emilia Sinisalo, Helena Haaranen,Sanna Saarijärvi, Sauli SuonpääKirjailijat: Niina Lahtinen, Joonas NordmanOhjaus: Anna DahlmanDramaturgi: Sanna NiemeläinenLavastus: Antti MattilaPukusuunnittelu: Riia ParviainenValosuunnittelu: Petteri HeiskanenÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Maija Sillanpää

Kiviä taskussa image
Kiviä taskussa
Marie JonesKIVIÄ TASKUSSACharlie ja Jake, Martti Suosalo ja Mika Nuojua, kulkevat Kiviä taskussa -näytelmässä läpi monen miehen elämän. Pentti Kotkaniemen ohjauksessa ihmiskohtaloihin ja kokemuksiin limittyy myös Irlannin historia. Kiviä taskussa on ilmiö Suomen teatterikentällä – sitä on esitetty loppuunmyytynä jo vuodesta 2002.Ohjaaja kehuu näytelmän ideaa: “Ihmettelen sitä, että vasta nyt joku nykykirjailija on käyttänyt keskiajalta tunnettua mysteerio buffo-menetelmää eli näyttelijä siirtyy toiseen rooliin vain rytmiä ja painotusta vaihtamalla.” Tähän hatunvaihtotekniikkaan yltävät nimenomaan Suosalo ja Nuojua. He tekevät yhteensä 15 roolia. “Vaihdot ovat salamannopeita ja roolihahmojen skaala ulottuu hemaisevasta amerikkalaiskaunottaresta 75-vuotiaaseen maalaisukkeliin”, Kotkaniemi kertoo.Tarina ei ole silti mikään kahden miehen vitsi-ilta. “Ei, Kiviä taskussa on traaginen komedia ja haastava kahden miehen näytelmä”, Mika Nuojua sanoo. Tarina alkaa siitä, kun 35-vuotiaat luuserit Charlie ja Jake menevät avustajiksi amerikkalaisen elokuvan kuvauksiin ja joutuvatkin tekemään aivan muuta kuin ennakkoon aavistavat.Ohjaaja Kotkaniemi sanoo, että näytelmä on tyypillistä näyttelijöiden teatteria. “Siksi molempien herrojen pitää olla virtuooseja. Onneksi he ovat, ja se on ohjaajan lottovoitto.”Esitysoikeus: Suomen Teatteritoimisto Teateragenturen i Finland Ab http://www.teatteritoimisto.fi./Rooleissa:Martti Suosalo ja Mika NuojuaSuomentaja: Henri KapulainenOhjaaja: Pentti KotkaniemiKoreografia: Tuovi RantanenLavastus ja puvut: Jyrki SeppäValot: Teppo SaarinenÄäni: Ari-Pekka SaarikkoLisätietoa