26 result(s) found for ""

Wings of Steel (USA)
Los Angelesista lähtöisin oleva hard rock/heavy metal -yhtye Wings of Steel esiintyy On The Rocksissa heinäkuussa!
Laulaja Leo Unnermarkin ja kitaristi Parker Halubin vuonna 2019 perustaman Wings of Steel -yhtyeen soundi pohjautuu vahvasti 70- ja 80-lukujen perinteiseen hard rockiin ja heavy metaliin. Yhtyeen musiikkai kuvaillaan jopa eeppiseksi ja omaleimaiseksi sekoitukseksi klassisia tyylejä. Unnermarkin blues-henkinen tyyli ja dynaaminen, voimakas lauluääni yhdistyvät Halubin räjähtäviin riffeihin ja ilmeikkääseen soolokitarointiin muodostaen tunnistettavan ja mahtipontisen äänimaailman – juuri sellaista, mitä hard rockin ja heavyn fanit ovat odottaneet.
Vuonna 2022 yhtye julkaisi debyytti-EP:nsä Wings of Steel, joka nopeasti nosti bändin merkittäväksi tekijäksi underground heavy metal -piireissä. Seuraavana vuonna julkaistiin täyspitkä albumi Gates of Twilight (2023), jota monet ovat pitäneet yhtenä viime vuosien parhaista heavy metal -levyistä.
Wings of Steel saa usein kiitosta energisistä live-esiintymisistään, jotka ovat tasoltaan studiotallenteiden veroisia – tämä tuli vahvasti esille myös heidän uusimmalla levyllään Live in France (2024).
Tähän mennessä bändi on esiintynyt pääesiintyjänä useilla keikoilla Yhdysvalloissa ja Euroopassa, mukaan lukien arvostetut festivaalit kuten Rock Hard Festival, Keep It True Festival ja monet muut.Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/infoTurvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
42 views
Buy Ticket
Read More

Business City, Tonium 4, 20 000 Hz
Business City tarjoilee omaperäistä happoteknoa Lahesta! Seppo Räty Berghainissa -hitillä alun perin kansan villinnyt Business City on anteeksipyytelemätön yhtye, jonka musiikissa tyly teknotykitys kohtaa flirtin kasari-iskelmän kanssa.
Tonium 4 –yhtyeen keikoilla kuullaan elektronisempia versioita Plutonium 74 -yhtyeen tuotannosta. Uuttakin musiikkia on suunnitteilla!
20 000 Hz on tamperelainen yhtye, joka julkaisi viime vuonna Kaaosteoria -nimisen albumin. Yhtyeen synavetoinen musa ei jätä ketään kylmäksi, siitä todistavat hitit kuten Kari Tapio tai Mara Ballsin vierailun sisältävä Kaupungin kireimmät farkut.20 000 HZ klo 19.00TONIUM 4 klo 20.30BUSINESS CITY klo 22.00
Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
32 views
Buy Ticket
Read More

Nyrkkitappelu, Lähiöbotox, Lala Salama
Tavara-aseman Tammerfestissä juhlistetaan paikallisylpeys Nyrkkitappelun 15-vuotista uraa! Nyrkkitappelu on punkrock-yhtye joka omien sanojensa mukaan esittää irtosuhteisiin yllyttävää nuorisomusiikkia. Riehakas keikka luvassa!
Lähiöbotox julkaisi loppuvuodesta 2024 uuden levyn Surullinen tapaus – sellaista on vapaus. Heviriffejä ja räppiä yhdistelevä Lähiöbotox on palkittu Indie Awardsissa Vuoden metalli -palkinnolla ja löytyypä yhtyeeltä Emma-ehdokkuuksiakin. Keikoilla meno lähtee ns. lapasesta.
Lala Salama on puhutuimpia kotimaisia indiebändejä tänä vuonna, maaliskuussa ilmestyi odotettu Miltähän me näytettäis yhdessä –albumi. Lala Salaman räväkän menon voi tiivistää heidän biisinsä Ei oo tultu tänne pyytelee anteeksi -nimessä!LALA SALAMA klo 19.00LÄHIÖBOTOX klo 20.30NYRKKITAPPELU klo 22.00
Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
33 views
Buy Ticket
Read More

Slack Bird Billnäsin ruukilla
Slack Bird vie kuulijansa juuritasolle yhdistäen syvän etelän ja kylmän pohjoisen parhaat puolet.
Massiivisilla kansainvälisillä kiertueilla timanttiseksi live-kokoonpanoksi hioutunut Slack Bird on vuosien mittaan julkaissut kolme albumia ja nyt, pitkän odotuksen jälkeen, neljäs kokopitkä ilmestyi keväällä 2025.
Albumi "Jos emme saa tanssia" jatkaa fuusio-folkin tiellä ja laajentaa tuttua Slack Bird -soundia mausteilla vanhasta iskelmästä, New Orleans -jazzista ja Balkanin puhallinmusiikista yhtyeen punk-juuria unohtamatta.
Albumijulkaisun myötä Slack Bird palaa jälleen tien päälle esiintyen klubeilla ja festivaaleilla ympäri Eurooppaa viisihenkisen yhtyeen voimin.
"Keikka piti tiukasti otteessaan, ja upean konsertin loppu tuli liian nopeasti. Kaiken kaikkiaan miljöö ja hämyisä tunnelma tukivat loistavasti musiikkia. Ilta oli ainutkertaisen upea."-Soundi
"Eikä Slack Bird kopioi tai suomenna mitään jo tehtyä, vaan on ottanut kulttuuristamme tiukan tuntuisen niskalenkin, siirtänyt sen perimässä joitain paloja ja luonut täysin uuden kummajaisen."-Desibeli.net
Billnäsin ruukki
Billnäsin ruukin venue on keikkakesän kiinnostavimpia:
rosoinen ja historiallinen teollisuushalli kauniissa ruukkikylässä joen
äärellä.
Keikat nähdään Isossa pajassa, joka on historiallinen 1700-luvun teollisuussali – sade ei siis tapahtumaa haittaa. Billnäs
sijaitsee Länsi-Uudellamaan ruukkialueella kauniissa jokilaaksossa.
Matkaa esimerkiksi Helsingistä on tasan tunti. Myös junat pysähtyvät
lähellä, Karjaalla.Aiemmin Billnäs tunnettiin työkaluista ja
kalusteista, nykyään uniikeista palveluistaan. Ruukkikylässä on
hotelli, ravintoloita, suklaatehdas ja kahviloita.Hotelli- ja ravintolapalvelut ja muut kesäaktiviteetit kannattaa varata ajoissa: www.billnas.fi
Billnäsin ruukki: Instagram | Facebook
Seisova katsomo.
Alueella on hotelli- ja ravintolapalveluita. Isoissa tapahtumissa juomaa ja ruokaa saa useammasta pisteestä. Taksin varaaminen ennalta on suositeltavaa.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
47 views
Buy Ticket
Read More

KOMIAT & Albert Salminen Trio
Heinäkuussa Rönnin lavalle nousee tämän hetken kuumimpiin tanssiorkestereihin lukeutuva Komiat. Riehakas meininki, haitarin poljento ja suoraviivainen soitto ovat tehneet Komioista yhden Suomen suosituimmista iskelmäyhtyeistä. Bändin keikat ovat tunnettuja välittömästä ja iloisesta tunnelmastaan, joka tempaa kuulijan mukaansa ja tanssittaa kansaa. Menossa mukana myös loistava Albert Salminen Trio!Ennen tansseja on mahdollisuus osallistua Baarista parketille tanssikurssille klo 18.30-19.30, aiheena foksi. Ohjaajina toimivat loistavat lavatanssin Suomen mestari Johanna Rajala sekä tanssinopettaja Pasi Pesonen. Tanssikurssin hinta 10€, maksetaan kahvioon.Tanssi-illan isäntänä toimii Unkilan tila, joten upea ilta luvassa!
ronninlava.comFacebookInstagramLiput ovelta 25 €. Myynnissä rajattu määrä.
Lippujen varausaika 2 päivää.
Tapahtuma on ikärajaton. Alle 15- vuotiaat pääsevät veloituksetta sisään huoltajan seurassa. Erikseen rajattu anniskelualue K-18.
Ravintolan ohessa narikka, jossa vapaaehtoinen maksu. Autolla tuleville nurmiparkki noin 200 metriä Rönnistä Oriveden suuntaan.
Liput vaihdetaan rannekkeisiin.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: ei
Esteettömät wc-tilat sijaitsevat erillisessä ulkorakennuksessa.
FI
26 views
Buy Ticket
Read More

Heikki Hela akustisesti Harjupaviljongilla
Heikki Hela juhlistaa 30-vuotista laulajan ja lauluntekijän uraansa Kaikista kaikkein -juhlakonserteilla sekä esiintymällä Heikki Hela Akustisesti trionsa kanssa. Akustisessa trio-versioissa Heikin lisäksi soittavat Jarmo Nikku (kitara) sekä Mika Lilja (loota). Luvassa on sekä Kaikista Kaikkein -levyn kappaleita, että myös uudempia lauluja- tuttuja hittejä sekä harvemmin soitettuja helmiä.Hela-keikat ovat tunnettuja melodisesta ja rytmisesti menevästä meiningistä kuin myös leppoisasta herkästä tunnelmastaan.Harjupaviljongilla yleisö kohtaa esiintyjät ja esiintyjät yleisönsä lähietäisyydeltä ainutlaatuisessa miljöössä.
Tutustu Heinolan Harjupaviljongin Facebook-sivuihin!EsteettömyysAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä järjestäjään: Harjupaviljonki p. 040 5619522
FI
68 views
Buy Ticket
Read More

DISCO - Levottomat Tuulet 25v
DISCO juhlii 25-vuotista uraansa ensimmäisellä Tavastian-keikallaan lauantaina 9.8.20252000-luvun alun suosituimpiin yhtyeisiin kuuluva DISCO tunnetaan koko kansan rakastamista ikivihreistä hiteistä kuten “Levottomat tuulet”, “Ilkeitä asioita”, “Ketä sinä odotat” ja “Hei älä luule”. Yhtye on kiertänyt 25-vuotisen uransa aikana Suomen suurimmat festarit ja lähes kaikki keikkapaikat. Vain yksi on jäänyt uupumaan - legendaarinen rock-pyhättö Helsingin Tavastia-klubi. Lauantaina 9.8.2025 DISCO tekee kuitenkin ensiesiintymisensä klubilla. “DISCO - Levottomat tuulet” -25-vuotisjuhlissa kuullaan yhtyeen suurimmat hitit koko uran varrelta. “Vuonna 2004 meille oli buukattu keikka Tavastialla. Keikan lähestyessä selvisi kuitenkin, että iltaan oli tuplavaraus ja jouduimme väistymään Bassosoolon SM-kisojen tieltä”, yhtye muistelee. “Meidän ihan ensimmäinen ja levytyssopimuksen tuonut keikka oli kuitenkin samassa rakennuksessa Semifinalin puolella, joten talosta on lämpimiä muistoja. Hienoa päästä nyt valloittamaan isompi sali!"Syntetisaattorivetoisen mainstream-popin edelläkävijä DISCO julkaisee 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi myös uuden albumin. 24.1.2025 julkaistava “Jotain elämää” on yhtyeen viides levy ja jatkaa yhtyeen matkaa tummasävyisen ja koskettavan melodisen popin maailmaan. DISCO:n historiasta löytyy kuusi radiolistan top5:een noussutta hittisingleä, ja yhtyeen vuonna 2002 julkaistua albumia “Musta sydän” on myyty yli 60000 kappaletta.
Saavutettavuus
Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta https://tavastiaklubi.fi/info/. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.
Eteispalvelu
Eteispalvelusta veloitamme 3,5 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä.
TurvallisuusohjeTavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi!
YmpäristölippuYmpäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Lisätietoja: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa. Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
76 views
Buy Ticket
Read More

Fatboy
Fatboy tuo elokuussa nostalgiaa ja progressiivista rockabillya Ruotsista Nakkilan Verstaalle!
Fatboy on rikas sekoitus vaikutteita Faron Youngista, Stray Catsista, Johnny Cashista, Elviksestä ja Roy Orbisonista The Smithsiin, Tom Waitsiin ja The Crampsiin. Viisikymmentäluvun unelmat sekä country ja rockabilly tasapainottuvat nykypopilla ja indie-rockilla. Annoksen kruunaa herkullinen kuorrutus kreikkalaista bouzouki-musiikkia ja klezmeriä – sekä ripaus suomalaisuutta.
Fatboy tarkoittaa vanhassa muusikkoslangissa kontrabassoa ja sillä nimellä päätti tämä ruotsalaisen rock’n’roll-viidakon aluskasvillisuudessa marinoitunut kuusikko alkaa kutsua vuonna 1996 perustamaansa bändiä. Ajan oloon Fatboysta on tullut paitsi ruotsalaisten, myös suomalaisten suursuosikki.
Fatboy ei ole tarkoituksellisesti retro tai vintage tai tyylillisesti tai soundillisesti tietyssä loukussa. Kuusi kaverusta vain toteuttaa intohimoaan musiikkiin.
Jo uransa alussa bändi kiinnitettiin Pistolteaternin tuotantoon Kolmen pennin ooppera, joka on Bertolt Brechtin laulunäytelmä. Lavalla se esitti Puukko-Mackien rikollisjengiä, ja tulkitsi Kurt Weillin haastavaa musiikkia tavalla, joka sai lehdistön banaaneiksi. Tukholman näytäntökauden jälkeen ooppera kiersi Ruotsin teattereissa kokonaisen vuoden ajan 1998-1999.
Myöhemmin urallaan Fatboy on esiintynyt – ja sen musiikkia on käytetty – paljon elokuvissa. Bändillä on myös voimakas Suomi-yhteys, mm. melankolisten kappaleidensa kautta. Sen uusimmalla levyllä Diggin’ The Scene vierailevat suomalaiskitaristit Esa Pulliainen ja Jo’ Buddy.
Fatboy: Thomas Pareigis: laulu Hannu Kiviaho: kitarat Jan Lissnils: pedal steel -kitara Pontus Håkansson: basso Johan Svensson: rummut
Tule nauttimaan musiikista Konehalliin ja herkullisista ruuista sekä juomista Verstaan salin ravintolaan.
Verstaan salin ravintola palvelee klo 19.30 alkaen.
Illan lämppäri, The Howlin' Boozers esiintyy klo 21.30-22.30 ja Fatboy nousee lavalle klo 23.00.
Bussikuljetukset (meno-paluu)
Porista Havanan edestä, Ulvilan Friitalan pysäkin kautta Verstaalle.Kokemäeltä Oluthuoneen edestä, Harjavallan linja-autoaseman kautta Verstaalle.Raumalta linja-autoasemalta, Eurajoen kautta Verstaalle.
Kaikki kuljetukset lähtevät klo 19.30. Paluukyyti klo 01.30.Menopaluukyydin hinta 10 euroa / hlö.Paluukyyti menee lähtöpaikkaan. Siitä eteenpäin omakustanteisesti.Jotta saadaan oikea kokoinen kalusto ja tiedetään, että kuka tulee mistäkin, varaa kyyti osoitteesta myynti@nakkilanverstas.fi
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä (sovittava ennakkoon)Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä
Muuta huomioitavaa: Konehalliin ja Verstaalle on esteetön pääsy, vain yksi kynnys.
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Harri Höglund 0400 668 079
FI
36 views
Buy Ticket
Read More

The Great Billnäs Burlesque
The Great Billnäs Burlesque on Billnäsiin räätälöity Studio Shangri-La:n upea ilta, jossa nähdään useita lyhyitä burleski-esityksiä.
Tila on historiallinen tehdashalli, Iso paja.
Tarjolla on kaksi eri lippua:
1) Dinner&Show, joka alkaa kello 18.00. Kaikki show-numerot sisältyvät tähän lippuun. Ensin show-numeroita illallispöydässä, ja lopuksi lavashow. Dinner-lippujen myynti loppuu viikkoa ennen esitystä.
2) Toinen lippu sisältää loppu-shown, joka alkaa kello 20.00. Tilaan ei tällä lipulla pääse tätä aiemmin.
Mikäli ostat dinner-lipun, ilmoitathan ruoka-aineallergioista viimeistään viikkoa ennen tapahtumaa: restaurant@billnas.fi. Laita otsikkoon: "Burleski-dinner"
Billnäsin ruukki
Billnäsin ruukin venue on keikkakesän kiinnostavimpia:
rosoinen ja historiallinen teollisuushalli kauniissa ruukkikylässä joen
äärellä.
Keikat nähdään Isossa pajassa, joka on historiallinen 1700-luvun teollisuussali – sade ei siis tapahtumaa haittaa. Billnäs
sijaitsee Länsi-Uudellamaan ruukkialueella kauniissa jokilaaksossa.
Matkaa esimerkiksi Helsingistä on tasan tunti. Myös junat pysähtyvät
lähellä, Karjaalla.Aiemmin Billnäs tunnettiin työkaluista ja
kalusteista, nykyään uniikeista palveluistaan. Ruukkikylässä on
hotelli, ravintoloita, suklaatehdas ja kahviloita.Hotelli- ja ravintolapalvelut ja muut kesäaktiviteetit kannattaa varata ajoissa: www.billnas.fi
Billnäsin ruukki: Instagram | Facebook
Illallisen jälkeen seisova katsomo.
Alueella on hotelli- ja ravintolapalveluita. Isoissa tapahtumissa juomaa ja ruokaa saa useammasta pisteestä. Taksin varaaminen ennalta on suositeltavaa.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
46 views
Buy Ticket
Read More

BOB LOG III, Goblin Shark
Pilottikypäräänsä kiinnitetyn puhelimen kautta bluespunkia laulava Bob Log III saapuu Suomeen kolmen keikan minikiertueelle. Edellisen kerran Tusconista, Arizonasta kotoisin oleva muusikko Bob Log III -spektaakkeli nähtiin Suomessa vuonna 2017.
Yhden miehen raivokas show tarjoaa kuulijalle slide-kitaralla ja jaloilla poljettavien rytmisoittimien säestämänä ainutlaatuisen musiikkielämyksen. Bob Log III:n keikoissa yhdistyy raaka rock n’ roll, nopeutettu delta blues sekä viihdyttävä lava-show – ei ole tavatonta, että artisti soittaa osan keikasta yleisöä sylissään.
Bob Log III, oikealta nimeltään Robert Reynolds, on kertonut Screamin’ Jay Hawkinsin, Chuck Berryn ja Jerry Lee Lewiksen vaikuttaneen vahvasti hänen musiikilliseen ulosantiinsa. Ennen soolouraansa artisti on soittanut mm. Doo Rag -nimisessä kokoonpanossa sekä tunnetun blueslegendan R. L. Burnsiden yhtyeessä.
Bob Log III:n viimeisin pitkäsoitto ”Live Surprise” julkaistiin 2024. Muun muassa Blues Explosionin ja Franz Ferdinandin kanssa yhteistyötä tehnyt artisti on viime vuodet kiertänyt maapalloa yli 150 keikan vuosivauhtia.
Suiston illan avaa Goblin Shark, joka puristaa toisensa kohtaavien mannerlaattojen lailla alkukantaisesta rock’n’rollista, hieman nyrjähtävistä tahtilajeista ja mahtavasti svengaavasta kitarajyrästä boogietimantin, jonka voima auttaa lonkkavikaista löytämään tanssiinsa uuden sykkeen, kolmiloikkaajaa löytämään oikeat askelmerkit ja musiikkiteollisuutta löytämään siinä itsessään piilevät viat. Jos tiedät, kuka on Jon Spencer, rakastat Captain Beefheartia ja jumaloit The Stoogesia tai Tom Waitsia, Goblin Shark voi olla musiikkia sinulle, koska yhtyeen musiikissa voit kuulla jotain heistä, mutta toisaalta et mitään edellä mainittuihin liitettävää.
Nämä miehet eivät ole eilisen teeren poikia, vaan soittokokemusta löytyy naapurikuppilan nurkista festivaalilavoille. Yhtyeen kitaristi – laulaja Faarao Pirttikangas on soolouransa lisäksi soittanut yhtyeissä kuten Cosmo Jones Beat Machine sekä Astro Can Caravan. Toinen kitaristilaulaja Taskinen on levyttänyt ja kiertänyt maailman eri yhtyeissä, joista mainittakoon Black Magic Six tai Disgrace. Rytmiikasta pitää huolen Neuvonen, jonka vyöllä on mittava läjä projekteja sekä edustuksia erilaisten orkestraatioiden kanssa, kuten Elephant Bell sekä Peijas. Legendaarinen sveitsiläinen Voodoo Rhythm Records julkaisi yhtyeen debyyttilevyn Rat Bone 2.8.2024 vinyylinä, CD:nä sekä digitaalisesti. Showtime 19:00Suisto avoinna klo 16-02
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
FI
43 views
Buy Ticket
Read More

Bob Log III
Bob Log III Telakalla!
Yhden miehen yhtyeiden kansainväliseen kermaan kuuluva Bob Log III saapuu Telakalle torstaina 28.8.Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Esteettömyydestä voi olla etukäteen yhteydessä ravintolan yleiseen numeroon 03 2250700.
FI
48 views
Buy Ticket
Read More

Huora + Aino & Hajonneet
Huora House of Olafissa la 6.9.2025!
Punkrock-yhtye Huora julkaisi keväällä 2024 uuden albuminsa ja on keikkaillut vuoden aikana kattavasti ympäri Suomea.”Neljä Huolenaikaa”-niminen levy on järjestyksessään yhtyeen neljäs pitkäsoitto ja sen julkaisijana toimi mm. Stam1nan ja Mokoman levy-yhtiönä tunnettu Sakara Records. Albumi nousi ilmestyessään albumilistojen kärkikahinoihin, ja saavutti kevään 2025 Emma-gaalassa peräti kolme Emma-ehdokkuutta. Tarttuvilla biiseillä ja energisellä livemeiningillä läpimurron tehneen yhtyeen muodostavat laulaja Anni Lötjönen, kitaristi Paavo Pekkonen, basisti Ere Manninen ja rumpali Saku Sahlstedt.Liput ovelta 30 €, jos jäljellä.
Olaf Burger
Olaf Burger + ranskalaiset
(L, G), tarjolla keikkailtoina ennen keikkaa. Osta ruokailu House of
Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ ohjeistamista varten.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ ohjeistamista varten.
FI
46 views
Buy Ticket
Read More

Freud Marx Engels & Jung Revisited
Freud Marx Engels & Jung, eli Freukkarit, perustettiin 1984 alun perin esittämään suomenkielisiä versioita outlaw countryn biisinikkareilta. Vaikka mission suuntaviivoista pidettiinkin kiinni, rikottiin tyylien ja aihepiirien rajoitteet oitis. Yhtye teki toistakymmentä albumia ja aikojen saatossa siihen kuului kolmattakymmentä vakituista jäsentä.
Freud Marx Engels & Jungin keulakuva Pekka Myllykoski kuoli keväällä 2017. ”Freud Marx Engels & Jungia ei enää ole eikä tule”, totesi Arto Pajukallio, toinen bändin perustajajäsenistä. ”Mutta tietenkin bändin musiikkia saavat esittää kaikki jotka haluavat”.
Ja moni on halunnut. Yksi näistä bändissä yli vuosikymmenen verran soittanut Jussi Kinnunen, joka kasasi ryhmän, ja se sai nimekseen FREUD MARX ENGELS & JUNG REVISITED. Yhtye saapuu Kerubille lauantaina 27.9.
Revarit soitti alkuun vain Freukkari-matskua, mutta levytti "Miehet on ihanii" -nimeä kantavalle ja 25.4. julkaistulle ensialbumilleen vain omia uusia biisejä. Osan niistä laulavat kappaleiden tekijät itse, muut solisti Juuso Rautava. Ensisingle ja albumin avauskappale ”Lintumies” ja ”Alhambra” kunnioittavat Pekka Myllykosken muistoa. Tyylillisesti Revari-biisit karkaavat hykerryttävän kauas perinteisestä Freukkari-maailmasta, mutta mahtuvat silti bändin vanhan kattoajatuksen alle: "voidaan tehdä mitä tahansa, mikä tuntuu kivalta, ja mieluusti sitä, mitä ei ehkä odotettaisi, ja joitakuita jopa vallan hämmentäisi”.
Freud Marx Engels & Jung Revisited:Juuso Rautava – laulu, akustinen kitaraPekka ”Devil” Virtanen – kitara, lauluArto Pajukallio – kitara, lauluJussi Kinnunen – basso, lauluTero Pulkkinen – koskettimet, haitari, kitara, bajo sexto, mandoliini, lauluSamuli Halonen – rummut Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
Kerubin voimassaoleva kantiskortti on näytettävä sisääntulon yhteydessä. Kerubin mobiilikantiskortin saat hankittua osoitteesta kantis.kerubi.fi
Kerubin Sali on esteetön keväällä 2025 kun Kerubi aukeaa!
FI
35 views
Buy Ticket
Read More

Caleb Caudle & The Sweet Critters (USA)
Arvostettu amerikkalainen lauluntekijä Caleb Caudle julkaisi syksyllä 2024 uuden albumin ”Sweet Critters”. Albumilla yhdistyvät karkeus ja herkkyys Caudlen esikuvien Buddy Millerin ja Guy Clarkin hengessä.
Levyn kiertue saapuu Suomeen ja Telakalle syyskuun 28. päivänä pysähdyttyään viime vuoden puolella mm. legendaarisessa Grand Ole Opryssa!
Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Esteettömyydestä voi olla etukäteen yhteydessä ravintolan yleiseen numeroon 03 2250700.
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

Costee
UMK:SSA KILPAILEVA COSTEE KATTAVALLE KLUBIKIERTUEELLE SYKSYLLÄ 2025
Alternatiivisen popin suunnannäyttäjä sekä UMK:ssa keväällä mukana kilpaileva costee lähtee omalle Cult of costee nimeä kantavalle kiertueelleen syksyllä 2025. Kiertue alkaa syyskuun lopussa Helsingin Tavastialta ja päättyy marraskuussa Kouvolan Pato Areenalle kattaen yhteensä 12 Suomen kaupunkia. Liput syksyn Cult of costee -klubikiertueelle tulevat myyntiin keskiviikkona 22.1. klo 10.
Costee on seitsemän vuotisen soolouransa aikana saavuttanut yli 100 miljoonaa striimiä, julkaissut kolme menestysalbumia ja tehnyt loppuunmyytyjä keikkoja, viimeisimpänä syksyllä 2024 Helsingin Tavastialla ja Jyväskylän Lutakossa. Costee on lahjakas laulaja-lauluntekijä, joka pyrkii olemaan mahdollisimman rehellinen taiteessaan - hänen kappaleensa käsittelevät tunteita avoimesti, mikä kuuluu myös artistin UMK-biisillä Sekaisin. Se nousi julkaisunsa jälkeen Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden listan toiseksi, joka on costeen toistaiseksi korkein sijoitus. Uuden musiikin kilpailun lisäksi artisti valmistelee parasta aikaa neljättä albumiaan, joka julkaistaan ennen kiertueen alkua.Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
***
Sawohouse Undergroundin pääsylippu toimii nyt myös matkalippuna!
Pääsylippu toimii myös joukkoliikennelippunasi, jolla voit matkustaa Vilkun busseissa.
Tapahtumalipun QR-koodi käy matkalippuna Kuopion seudun
joukkoliikenne Vilkussa. Matkustusoikeus aktivoituu lippuusi
tapahtumapäivänä 3 tuntia ennen tapahtuman ovien avaamista, ja sen
voimassaolo päättyy 6 tuntia ovien avaamisen jälkeen. Matkalippu
sisältää myös mahdollisuuden linja-auton vaihtoon.
Tapahtumalippusi voi olla missä muodossa tahansa (esimerkiksi
PDF-lippuna, mobiililippuna tai paperisena lippuna) saadaksesi
matkustusoikeuden.
***Jallu VIP
Jallu VIP-liput (K-18) tarjoavat ainutlaatuisen
tavan kokea keikat Sawohouse Undergroundissa. Vip-lipulla pääset
Undergroundiin sisään jonojen ohi, saat maksuttoman eteispalvelun ja
VIP-tunnisteen, joka oikeuttaa pääsyn VIP-aitioon, jossa voit nauttia
parhaista näkymistä lavalle koko tapahtuman ajan sekä ostaa juomat
omalta VIP-alueen baaritiskiltä. VIP-alue sijaitsee esiintymislavan
välittömässä läheisyydessä.Jallu Vippiin on saatavilla yksittäisiä paikkalippuja, neljän hengen VIP-pöytiä
tai halutessasi koko VIP-alueen omaan käyttöösi. Huomiothan, että
varmistaaksesi omalle seurueelle oman pöydän, tulee sinun ostaa
pöytäpaikka (4 paikkaa). Yksittäisissä paikkalipuissa ei taata omaa
pöytää, mutta oma istumapaikka on taattu ja se voi olla myös yhteispöydässä.
VIP-lippu ei sisällä pääsylippua, ruokia tai juomia, vaan ne tulee ostaa erikseen.
Lisäpalvelut (juomapaketit, drinkkiliput, ruokatarjoilut yms.) ovat
ostettavissa ennakkoon Sawohousen myyntipalvelusta sähköpostilla info@sawohouse.fi , soittamalla puh. +358 103389490, tai paikan päältä illan VIP hostilta.
Jallu VIP-paikka sisältää: sisäänpääsy jonon ohi, eteispalvelumaksun, istumapaikka VIP-aitiossa koko tapahtuman ajan, VIP-alueen oma baaritiski.
Haluatko tulla illalliselle ennen keikkaa?Varaa ennakkoon info@sawohouse.fi tai puh. 010 3389490
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
82 views
Buy Ticket
Read More

Netta Skog
NETTA SKOG: THE GREATEST MOVIES OF ALL TIME
Maailman paras digiharmonikan soittaja Netta Skog lähtee lokakuussa 2025 The Greatest Movies Of All Time -kiertueelle, jossa artisti esittää suurimpia elokuvasävelmiä vain haitarista saatavilla äänillä.
Elokuvamusiikin ystävänä tunnettu Netta valmistelee kiertuettaan parhaillaan ja sovittaa kappaleita oman näköisekseen, sekä vahvistaa yleisön kokemusta suunnittelemalla visuaaleja konsertteihin. Kiertueen ohjelmistossa kuullaan kappaleita mm. Pirates Of The Caribbean, Leijonakuningas ja Titanic -elokuvista.
"Rakastan leffamusaa yli kaiken ja oikeastaan tuntuu, että tuo mun digiharmonikka on oikein luotu siihen genreen! Haluan että ihmiset pystyvät näkemään elokuvat mielessään pelkän musiikin avulla, joten konsertissa ei tulla kuulemaan pelkästään elokuvien tunnuskappaleita, vaan melkein kokonaisia elokuvansoundtrackeja. Tää tulee oleen maailman parasta”, iloitsee Netta tulevasta kiertueestaan.
Netta Skog on suomalainen, useita kertoja palkittu ja arvostettu harmonikan soittaja. Artisti on toiminut myös muusikkona mm. Turisas, Ensiferum -yhtyeissä, sekä vieraillut Mokoman, Nightwishin ja Children Of Bodomin kiertueilla. Keväällä 2022 Netta nähtiin esiintymässä Cirquedu Soleilin Fuzion esityksen orkesterissa.Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
83 views
Buy Ticket
Read More

Costee
Costee Kerubissa perjantaina 24.10.2025! Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
Kerubin voimassaoleva kantiskortti on näytettävä sisääntulon yhteydessä. Kerubin mobiilikantiskortin saat hankittua osoitteesta kantis.kerubi.fi
Kerubin Sali on esteetön keväällä 2025, kun Kerubi avautuu.
FI
76 views
Buy Ticket
Read More

Costee
UMK:SSA KILPAILEVA COSTEE KATTAVALLE KLUBIKIERTUEELLE SYKSYLLÄ 2025
Alternatiivisen popin suunnannäyttäjä sekä UMK:ssa keväällä mukana kilpaileva costee lähtee omalle Cult of costee nimeä kantavalle kiertueelleen syksyllä 2025. Kiertue alkaa syyskuun lopussa Helsingin Tavastialta ja päättyy marraskuussa Kouvolan Pato Areenalle kattaen yhteensä 12 Suomen kaupunkia. Liput syksyn Cult of costee -klubikiertueelle tulevat myyntiin keskiviikkona 22.1. klo 10.
Costee on seitsemän vuotisen soolouransa aikana saavuttanut yli 100 miljoonaa striimiä, julkaissut kolme menestysalbumia ja tehnyt loppuunmyytyjä keikkoja, viimeisimpänä syksyllä 2024 Helsingin Tavastialla ja Jyväskylän Lutakossa. Costee on lahjakas laulaja-lauluntekijä, joka pyrkii olemaan mahdollisimman rehellinen taiteessaan - hänen kappaleensa käsittelevät tunteita avoimesti, mikä kuuluu myös artistin UMK-biisillä Sekaisin. Se nousi julkaisunsa jälkeen Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden listan toiseksi, joka on costeen toistaiseksi korkein sijoitus. Uuden musiikin kilpailun lisäksi artisti valmistelee parasta aikaa neljättä albumiaan, joka julkaistaan ennen kiertueen alkua.
Möysä: Instagram | Facebook | X | YoutubeLiput ovelta 28€
Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun) - narikka sisältyy hintaan - paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka - lippu vaihdetaan rannekkeeseen
⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️
Z-YÖJUNA HELSINKIIN
Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin.
Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput!
Tarkista juna-aikataulut täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.
Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti
FI
83 views
Buy Ticket
Read More

emma & matilda (S)
EMMA & MATILDA MÖSSÖLLÄ!
emma & matilda on ihastuttava duo, jonka herkkä musiikki välittää isoja tunteita pienissä lauluissa. Kaksikko luonnehtii musiikkiaan “bedroom folkiksi” ja toivoo kappaleidensa olevan kaunis paikka kipeille asioille. Duon debyytti-EP Siellä on kaikki niin ihanaa julkaistiin keväällä 2023 ja se keräsi yli 15 miljoonaa striimiä sekä kolme Emma-ehdokkuutta. emma & matilda julkaisi maaliskuussa 2024 toisen EP:nsä Toinen vuosi, joka sisältää TikTokissa ilmiöityneet kappaleet Joku muu ja Kauan ja joka niin ikää keräsi kolme Emma-ehdokkuutta. Muun muassa Ruisrockin rantalavalla ja loppuunmyydyllä Tavastialla esiintynyt kaksikko luo keikoillaan ainutlaatuisen herkän ja intiimin tunnelman.
Möysä: Instagram | Facebook | X | YoutubeLiput ovelta 28 €
Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun) - narikka sisältyy hintaan - paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka - lippu vaihdetaan rannekkeeseen
⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️
Z-YÖJUNA HELSINKIIN
Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin.
Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput!
Tarkista juna-aikataulut täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.
Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti
FI
44 views
Buy Ticket
Read More

Samuli Putro
Samuli Putro Himoksella!Lippujen varausaika 2 päivää.
Liput ovelta, jos jäljellä.
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 2 €.Esteettömyys:Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
FI
33 views
Buy Ticket
Read More

Penny & Sparrow
Indie folk -duo Penny & Sparrow haastattelussa ja intiimissä konsertissa Silmien Takana -klubilla On the Rocksissa. Bon Iveriin, Simon and Garfunkeliin ja Civil Warsiin verrattu Penny & Sparrow syntyi Kyle Jahnken ja Andy Baxterin, kahden texasilaisen yliopistokämppiksen musiikkiprojektina. Pakahduttavan kauniista kaksiäänisistä lauluharmonioista ja pohdiskelevista teksteistä tunnetun duon tie on vienyt isoihin konserttisaleihin, ja tänä vuonna yhtye teki debyyttinsä Nashvillen legendaarisessa Grand Ole Opryssa.
Uudella Lefty-albumilla Penny & Sparrow halusi monipuolistaa palettiaan ja muovasi ystävänsä pihavajasta äänitysstudion. Rikastamalla herkkää folkiaan niin elektronisella musiikilla kuin lennokkailla yhteislauluanthemeillakin yhtye teki uransa rohkeimman teoksen, joka tuo esiin tekijöidensä sisäisen lapsen.
Katso näyte duon livetaiasta: https://gardenandgun.com/video...
Silmien Takana -klubin promoottori Mika Niemi kuvailee klubia näin: ”Laulunkirjoittamisen tekniikkaa enemmän minua kiinnostaa se, mikä artistit saa tarttumaan kynään ja mistä näkökulmasta kukin artisti maailmaa katsoo. Niinpä haastattelunikin kurottavat kohti sitä leikkauskohtaa, jossa lauluntekijä, luomisprosessi ja valmis kappale kohtaavat. Välillä surkeasti hapuillen, toisinaan taas jotain olennaista tavoittaen – kuin elämässä konsanaan.”
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/infoTurvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
36 views
Buy Ticket
Read More

Aephanemer
Naissolistivetoinen ranskalainen Aephanemer on yksi eurooppalaisen sinfonisen death metallin kärkinimistä. Perustamisestaan vuonna 2014 asti vankassa nousukiidossa liitänyt yhtye on kiertänyt ahkerasti maailmaa ja levyttää nykyään legendaariselle Napalm recordsille. Tapahtumassa esiintyy myös toinen vielä julkaisematon kansainvälinen yhtye.
Aephanemer + special guest
20.11. Turku Nirvana21.11. Helsinki On the rocks22.11. Tampere VarjobaariLiput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
FI
40 views
Buy Ticket
Read More

Dave Lindholm ja Aleksi Kii
Yleisönsä toistamiseen vanginnut “Lauluntekijäillat” -kiertue saa jatkoa, kun rockin runoilijat Dave Lindholm ja Aleksi Kii jatkavat uudella ohjelmistolla marraskuussa 2025.
Dave, suomalaisen rockin legenda ja kulmakivi, ei juuri esittelyjä kaipaa. Viime vuosina Davea on nähty esiintymislavoilla soolona, eri bändikokoonpanojensa kera sekä mm. SF-Bluesin ja Sleepy Sleepersin matkassa. Marraskuussa 2025 vuorossa on jälleen rakastettujen sooloesiintymisten vuoro, vielä kerran toivottujen lauluntekijäiltojen muodossa. Ohjelmisto painottuu Daven suomenkieliseen tuotantoon, jonka tunnetuimpia teoksia ovat mm. Pieni ja hento ote sekä Annan kitaran laulaa vaan.
Lauluntekijäillat -kiertueen keikat avaa jälleen aiemmin PA Kiiskilä -nimellä tutuksi tullut kitaristi ja laulaja-lauluntekijä Aleksi Kii. Daven sanoin “omaperäisen säveltäjän, sanoittajan ja kitaristin” kappaleet tarjoavat kokemuksen suomirockista, joka on saanut vahvasti vaikutetta myös Suomen ulkopuolelta. Idea yhteiskeikoista syntyi kuin luonnostaan Aleksin ja Daven vuosien mittaisesta yhteistyöstä tien päällä. Vuosina 2022 – 2023 toteutetut lauluntekijäillat saivatkin kiiteltyjä vastaanottoja ympäri maata.
Iltojen tiet ovat käsikirjoittamattomat – luvassa lienee Daven rakastetuimpien kappaleiden lisäksi myös spontaania kahden kitaran ilotulitusta sekä vaihtuvaa ohjelmistoa.
Anna Kitaran laulaa vaan!Lippuja myydään ovella, vaikka ennakkoliput olisi loppuunmyyty.
Numeroimattomia istumapaikkoja.
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.
FI
63 views
Buy Ticket
Read More

Aephanemer
Naissolistivetoinen ranskalainen Aephanemer on yksi eurooppalaisen sinfonisen death metallin kärkinimistä. Perustamisestaan vuonna 2014 asti vankassa nousukiidossa liitänyt yhtye on kiertänyt ahkerasti maailmaa ja levyttää nykyään legendaariselle Napalm recordsille. Tapahtumassa esiintyy myös toinen vielä julkaisematon kansainvälinen yhtye.
Aephanemer + special guest
20.11. Turku Nirvana
21.11. Helsinki On the rocks
22.11. Tampere VarjobaariLiput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

Bee
Suomen kiinnostavimpien artistitulokkaiden joukkoon sekä radioiden ja Spotifyn kärkisijoille noussut Bee (Bertta Seppälä) yhdistelee musiikissaan tummaa poppia ja soulia ja nivoo kaiken yhteen upealla ja tunnistettavalla laulusoundillaan. Been debyyttialbumi Hupsis julkaistiin syyskuussa 2023 ja se nousi heti ensimmäisellä viikollaan Suomen virallisen listan kärkipaikalle. Hupsis-albumi on striimannut jo tuplaplatinaan oikeuttavat huimat 40 miljoonaa kertaa ja sen yhdestätoista kappaleesta neljä on ylittänyt platinaan ja yksi kultaan oikeuttavan striimimäärän. Lisäksi levyn viides single Viimeisiä sanoja nousi Suomen radiolistan soitetuimmaksi kappaleeksi joulukuussa 2023. Levyn menestys noteerattiin myös Emma Gaalassa, jossa Bee kahmi yhteensä kolme ehdokkuutta (Vuoden tulokas, vuoden pop ja yleisöäänestys.) Hupsis-albumista julkaistiin myös toivottu vinyyliversio.
Bee nousi ison yleisön tietoisuuteen 2022 julkaistulla kolmannella singlellään Tequilakahvi, joka pysytteli Spotifyn Top 50 -listalla yhteensä 77 päivää ja nousi Suomen toiseksi striimatuimmaksi kappaleeksi. Ylex Läpimurto 2023 -voittajaksikin valittu Bee omaa omaperäisen soundin ja musiikillaan hän haluaa madaltaa ihmisten kynnystä kertoa ongelmistaan ääneen, mutta vastapainona myös saada kuulijansa viihtymään ja tanssimaan.
”Hupsis-albumin biisit on tarinoita ja kokemuksia elämästä. Elämästä, jossa sattuu ja tapahtuu, niin hyviä kuin huonojakin asioita. Biisejä levylle päätyi 11 kappaletta, joista osa on tehty lähempänä julkaisua ja osa taas kirjoitettu jo vuosia sitten, joten tekstejä on eri elämänvaiheista”, Bertta kertoo.
”Levyn tekeminen on ollut toisinaan ihanaa ja upeaa, usein kuitenkin myös raskasta, erityisesti henkilökohtaisimpien biisien kohdalla. Verta, hikeä ja kyyneleitä on vuodatettu, mutta nyt voin ylpeydellä julkaista upean albumin. Päällimmäinen tunne on kiitollisuus siitä että vihdoin biisit pääsevät kuunneltavaksi muillekin”, Bertta jatkaa.Eteispalvelumaksu sisältyy lipun hintaan.
Liput ovelta, mikäli jäljellä.
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelusta 0600-1-1616 varausaika 2 arkipäivää.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: eiTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@merisarkka.fi
FI
51 views
Buy Ticket
Read More

Bee
Bee Merisärkässä! Dj.t Micu ja Monday!Eteispalvelumaksu sisältyy lipun hintaan.
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelusta 0600-1-1616 varausaika 2 arkipäivää.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: eiTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@merisarkka.fi
FI
45 views
Buy Ticket
Read More