116 result(s) found for ""

JETHRO TULL image
JETHRO TULL
Mietelause “Too Old To Rock And Roll: Too Young To Die” kuuluu ainakin monen keski-ikäisen perusrokkarinlausevalikoimaan tänäkin päivänä. Kyseessä on Jethro Tullin legendaarinen levytys keväältä 1976.ESIINTYJÄRYHMÄN NIMI MUUTTUI JA SELKEYTYI!Kokoonpano on nimeltään JETHRO TULL!Konserttikiertueen suunnitteluvaiheessa esiintyjäryhmästä käytettiin nimeä Ian Anderson Plays Jethro Tull, jolla kiertuetta ehdittiin myös markkinoida niin Suomessa kuin muuallakin maailmalla.Kyseessä oli kuitenkin jonkinlainen työnimi, joka jäi ’kummittelemaan’ pitemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus. Nimi aiheutti hämmennystä niin median, konserttijärjestäjien kuin etenkin fanienkin keskuudessa.”Silloin, kun konsertin sisältö koostuu vain Jethro Tull –nimellä levytetystä materiaalista, niin kyseessä on Jethro Tull. Silloin, kun konsertissa esitetään myös sooloalbumeiltani tuttua materiaalia, niin esiintyjäryhmä on toiminut nimellä Ian Anderson presents… tai Ian Anderson plays… Selkeästi sanottuna tällä kiertueella kyse on Jethro Tullin musiikista ja kokoonpanosta nimeltä Jethro Tull,” yhtyeen perustaja ja keulakuva Ian Anderson toteaa jämäkästi.Ian Andersonin (huilu, kitara, bouzouki, mandoliini, huuliharppu ja laulu) lisäksi kokoonpanossa soittavat Joe Parrish (kitara), Scott Hammond (rummut & lyömäsoittimet), John O’Hara (kosketinsoittimet) ja David Goodier (basso).Todettakoon, että kokoonpanossa viitisentoista vuotta soittanut kitaristi Florian Opahle jättäytyi hiljattain pois ja hänen tilallaan kitaraa soittaa edellä mainittu Joe Parrish.Suomalaisten sydämet Ian Anderson ja Jethro Tull sulatti jo vuosikymmenet sitten. Ensimmäisen kerran yhtye nähtiin Helsingin Kulttuuritalon lavalla kylmänä pakkasiltana viitisen kymmentä vuotta sitten tammikuussa 1970. Sen jälkeen Jethro Tull on esiintynyt menestyksellisesti maassamme moneen kertaan. Viimeisin Jethro Tull -yhtyeen esiintyminen Suomessa tapahtui maaliskuussa 2018 Finlandia-talossa, Helsingissä. Sooloartistina Ian Anderson on konsertoinut Kultsalla maaliskuussa 2016 ja Porin Jazzeilla heinäkuussa 2017.Vuonna 1968 perustettu Jethro Tull on pitkän uransa aikana julkaissut kolmisen kymmentä studio-albumia ja useita live-levyjä , joiden yhteenlaskettu maailmanlaajuinen myyntimäärä ylittää 60 miljoonaa kappaletta. Konsertteja matkan varrelle lasketaan kertyneen yli 3000 yli neljässäkymmenessä eri maassa.Ian Andersonin häikäisevän menestyksellinen ja pitkä ura tukeutuu vahvasti Jethro Tullin ensimmäisiin vuosikymmeniin. Niinpä useimmat fanit olisivat pettyneitä, jos konsertissa ei kuultaisi esimerkiksi sellaisia klassikoita kuin ”Bourrée”, ”Song For Jeffrey”, ”Living In The Past”, ”Sweet Dream”, ”Aqualung”, ”Locomotive Breath”, ”Too Old To Die: Too Young To Die” ja ”Thick As A Brick”. ja ”Thick As A Brick”.
PORISPERE - PERJANTAI image
PORISPERE - PERJANTAI
1-2-3 Action! Areenaluokkaan siirtyneen Porisperen tähtinä The Hellacopters (SWE), Tehosekoitin, Amorphis, Haloo Helsinki! ja JVG11-vuotiaan Porispere-festivaalni kesän 2022 päiväkohtainen ohjelma on valmis!Ensi kesänä kokonaisvaltaisen uudistuksen kokeva tapahtuma lisää reippaasti kierroksia ja laajentuneen alueen lisäksi artistikattaus on historian muhkein. Uudistuvan festivaalin kärkinimiin kuuluvat muun muassa ruotsalainen garage rock -suuruus The Hellacopters, koko kansan suosikkiyhtye Haloo Helsinki!, Suomen striimatuin yhtye JVG sekä lavoille ensi kesänä palaava suomirockin klassikkonimi Tehosekoitin.Elokuun 5. ja 6. päivänä järjestettävän festivaalin tapahtuma-aluetta laajennetaan Lokkilavalta areenan suuntaan ja samalla toteutetaan kaksi uutta tapahtumapaikkaa. Pori Jazzin päälavanakin tunnetun Kirjurinluodon areenan alueelle nousee isommat tuotannot mahdollistava Uroslava. Kesäteatterin tiloihin rakentuu oma kokonaisuus. Myös perinteinen Lokkilavan alue toimii Porisperessä edelleen isossa roolissa. Nämä kolme esiintymispaikkaa muodostavat Porispereen uuden upean viihtymis- ja palvelukokonaisuuden. Muutosten myötä kapasiteetti nousee aiemman 8000 päiväkohtaisen asiakkaan sijaan palvelemaan yli 10 000 hengen asiakasmääriä.Uudistuksen myötä Porispere tulee olemaan ikärajallinen festivaali. Tapahtuma-alueen rakenteesta johtuen anniskelulain vaatimat karsinat jäävät historiaan ja koko alue haetaan tapahtumaravintolaksi. Perheen junioriosastolle annetaan kuitenkin optio päästä vierailemaan ja haistelemaan festivaalitunnelmaa vanhempien seurassa ennen klo 21:tä, eli alle 12-vuotiaille tarjotaan ilmainen sisäänpääsy alkuiltaan.Porispereä on nyt tehty kymmenen työntäyteistä mutta antoisaa vuotta. Porisperen promoottori Harri Vilkuna kokee, että jos muutoksia tehdään, niin nyt on symbolisestikin oikea hetki.“Pieni organisaatiomme kaipaa tekemiseen uusia haasteita, ja kasvuloikka on toki ollut jo tavoitteemme. Lokkilava ympäristöineen palvelee jatkossakin Porispere-kävijöitä, mutta konkreettinen syy muutokseen on se, että Lokkilavan tekniset ominaisuudet ovat tulleet tiensä päähän nykyisille artistituotannoille, ja jos kasvua tavoitellaan ja halutaan, niin uuden lavan lanseeraminen tuli väistämättä vastaan”, hän selvittää.“Olemme hillittömän innostuneita alue-uudistuksista sekä tulevasta kesästä ja valmiina kääntämään seuraavan sivun Porisperen kunniakkaassa tarinassa. Ohjelmapuoli alkaa olemaan valmiina ja jatkamme hyväksi havaitulla linjalla – iloista sekamelskaa thrashmetallista listapoppiin!”Porisperen 2022 päiväkohtaiset esiintyjät:Pe 5.8.JVGAmorphisTehosekoitinMokomaDeath Angel (USA)Erika VikmanHuoraMouhousXysmaArppaKissaLa 6.8.Hellacopters (SWE)Haloo Helsinki!VesalaIsmo AlankoPoets Of The FallAnssi KelaSami YaffaRichard Dawson & CircleTeflon BrothersAtomirottaLähiöbotoxJarkko Martikainen & Luotetut MiehetTeksti-TV 666Appendix 40vYdinperheHiuka Tärkee VIP sisältää:- sisäänpääsyn kahdelle erillisille VIP-alueelle, joissa omat baarit sekä saniteettitilat.- VIP-buffet by Huikoo.- Kumppaneiden tarjoamia etuja VIP-alueella.- Tyylikkään Hiuka Tärkee-passinPorispere Porin Kirjurinluodossa 5.–6.8.2022www.porispere.fi
PORISPERE - LAUANTAI image
PORISPERE - LAUANTAI

ANATOLI BELYI: JA ZDES - OLEN TÄÄLLÄ image
ANATOLI BELYI: JA ZDES - OLEN TÄÄLLÄ
Анатолий Белый.Спектакль «Я ЗДЕСЬ»В этом спектакле смешного и грустного, трагического и комедийного столько же, сколько в нашем времени.«Я Здесь» - история Человека.Герой спектакля – сразу и не разберешь – то ли «маленький» и «лишний» человек из классической русской литературы, то ли представитель «потерянного поколения», воспетого мировыми классиками в ХХ веке. В любом случае, он один из нас, словно случайно забредший в зрительный зал и рассказавший взахлёб свою историю жизни, торопясь, запинаясь, заговариваясь, боясь, что его прервут и не дослушают. А ему очень надо высказаться, потому что, если он будет держать это внутри себя, он не выдержит и умрёт.Сочетание жанров, созданное актером Анатолием Белым и режиссером Егором Трухиным, объединяет в себе и замечательное прочтение стихов современных авторов, виртуозно вписанное в текст и драматургию спектакля, и интеракцию с залом, и клоунаду с отсылками к легендарному "Бродяге" Чарли Чаплину.А в какой-то момент перед нами предстает «актер без кожи», играющий на разрыв. И уже непонятно – артист это или герой спектакля, или это наши собственные мысли так звучат в пространстве.Человек, словно собирающий себя из осколков на глазах зрителей, играет словами и интонациями, переходит от одной темы к другой, обретает свой голос и свой выбор.Потому что жизнь, как витраж, состоит из множества осколков разных цветов. Выбрать жить – значит, суметь собрать себя из осколков.И всё-таки этот спектакль о любви, о силе духа, о стремлении к свету и великой силе жизни, побеждающей в итоге любое зло.«Я здесь» - говорим мы вам, мы живы, несмотря ни на что.Партер является зоной (K18), где разрешено употребление напитков в пластиковых бутылках и жестяных банках, приобретенных в буфете театра.Не разрешается приносить напитки на балкон!****Anatoli BelyiNäytelmä ”Olen täällä”.Näytelmä kertoo nykypäivästä. Tämä on näytelmä meistä jokaisesta tässä kauheassa ajassa. Esityksemme kertoo menetyksistä.Suora keskustelu katsojan kanssa mitä intiimeimmistä asioista. Tässä esityksessä on yhtä paljon hauskaa ja surullista, traagista ja koomista kuin meidän ajassamme. "Olen täällä" on yhden Ihmisen elämäntarina.Näytelmän päähenkilöstä (sankarista)- ei saa heti selvää, onko hän "pieni" taikka "hyödytön" henkilö klassisesta venäläisestä kirjallisuudesta, vai "kadonneen sukupolven" edustaja, josta maailman klassikot lauloivat 20. vuosisadalla. Joka tapauksessa hän on yksi meistä, ikään kuin hän olisi vahingossa vaeltanut katsomoon ja kertonut elämäntarinansa innoissaan, kiiruhtaen, änkyttäen, puhuen, peläten, että hänet keskeytettäisiin eikä häntä kuunneltais loppuun. Hänen on puhuttava asia julki, koska jos hän pitää tuon tarinan sisällään, hän ei kestä sitä enää ja kuolee.Näyttelijä Anatoli Belyn ja ohjaaja Egor Trukhinin luoma genrien yhdistelmä yhdistää nykyaikaisten kirjailijoiden upeiden runojen lukemisen, jotka ovat mestarillisesti kirjoitettu, näytelmän tekstiin ja draamaan sekä vuorovaikutukseen yleisön kanssa ja hullutteluun viittauksin legendaariseen Charlie Chapliniin "Kulkuriin".Jossain vaiheessa näemme "ihottoman näyttelijän" näyttelemässä irrottamista. Eikä ole enää täysin selvää, onko kyseessä taiteilija vai näytelmän sankari, vai tältäkö kuulostavat omat ajatuksemme toisessa ulottuvuudessa.Henkilö, joka ikään kuin kokoaa itsensä palasista yleisön edessä, leikkii sanoilla ja intonaatioilla, siirtyy aiheesta toiseen löytäen äänensä ja valintansa.Koska elämä, kuten lasimaalauskin, koostuu monista erivärisistä palasista. Elämisen valinta tarkoittaa sitä, että pystyy kokoamaan itsensä sirpaleista.Erityismaininnan ansaitsee esityksessä kuultavien runollisten tekstien valinta. Kaikki ne on kirjoitettu helmikuun 24. päivän 2022 jälkeen eri puolilla maailmaa, mutta yhdestä väistämättömästä tuskasta.Jokainen näytelmässä soiva runo on erityinen tunnelma, toinen ihmissielun puoli: haavoja parantavien enkelten kuiskauksista, surun pilkkopimeässä olevaan epäinhimilliseen huutoon.Ja kuitenkin tässä esityksessä on kyse rakkaudesta, hengen voimasta, valon halusta ja elämän suuresta voimasta, joka lopulta voittaa kaiken pahan. "Olen täällä" – me toteamme teille olevamme elossa, välittämättä mistään.SAVOY:n tilaisuus: Kesto n. 1 h 30 min, ei väliaikaaIkäsuositus: K18Permanto K18 anniskelualue. Parveke S, ei anniskeluaTuotanto General BassSavoy-teatterin asiakkaille majoitukset Hotel Havenissa -30 % alennuksella päivän joustavasta hinnasta.ETUKOODI: PROSAVOYVaraa majoitus tästä
JOHN CLEESE - LAST TIME TO SEE ME BEFORE I DIE image
JOHN CLEESE - LAST TIME TO SEE ME BEFORE I DIE
John Cleese - Last time to see me before I die John Cleese on ympäri maailmaa tunnettu ja arvostettu mustan brittikomiikan kuningas. Kiertueen nimestä ”Last Time To See Me Before I Die” huolimatta luvassa on hersyvä ja nostalginen show. Kiertuetta on esitetty jo viidettä vuotta, joten vielä ei ole aika luovuttaa.Vaikka herra ei esittelyjä kaipaa muun muassa Monty Pythonin pitkäaikaisimpana jäsenenä, niin hänen merkityksensä maailmanlaajuiseen komiikkaan on kiistatonta. Häntä usein kutsutaankin modernin komedian ja komiikan kummisedäksi. Nyt mies on 79-vuotias ja aikoo jälleen heittäytyä tienpäälle. Cleesen komiikka on terävämpää, sivaltavampaa ja yhteiskuntakriittisempää kuin koskaan.John Cleesen esitykset siirtyvät uuteen ajankohtaan koronaviruksen ja kotimaisten ja kansainvälisten rajoitusten vuoksi.11.9.2021 Logomo, Turku -> 15.9.20239.9.2021 Tampere-talo -> 17.9.20237.9.2021 Kulttuuritalo, Helsinki -> 19.9.20238.9.2021 Kulttuuritalo, Helsinki -> 20.9.2023Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uutena ajankohtana. Mikäli uusi ajankohta ei sovi, voi lippurahojen palautusta hakea 31.8.2021 mennessä osoitteesta https://web.lippu.fi/palautus tai asioimalla Tampere-talon lipunmyynnissä (ei käteishyvityksiä).Lahjakorttihyvityspyynnöt Tampere-talon lipunmyyntiin sähköpostitse osoitteeseen lahjakorttihyvitys@tampere-talo.fi.Tampere-talon Ryhmämyynti hoitaa ryhmäasiakkaiden ryhmälippupalautukset: ryhmamyynti@tampere-talo.fi tai puh. 03 243 4501John Cleese's performances will move to a new date due to the coronavirus and national restrictions:11.9.2021 Logomo, Turku -> 15.9.20239.9.2021 Tampere-talo -> 17.9.20237.9.2021 Kulttuuritalo, Helsinki -> 19.9.20238.9.2021 Kulttuuritalo, Helsinki -> 20.9.2023Tickets already purchased will be available as such at a new time. If the new date does not suit, you can apply for a refund of the ticket money by 31st August 2021 at https://web.lippu.fi/palautus/If you want refund as a gift gard contact: lahjakorttihyvitys@tampere-talo.fiJohn Cleese is known worldwide for his black British humour, and that his last tour is called “Last Time To See Me Before I Die” should not have been a shock, but there is still something very nostalgic about it. However, the tour has been going for over 6 years and that is quite reassuring because he has no reason to give up yet.He is of course well known as the longest surviving member of Monty Python, and not least from the television series “Fawlty Towers”, but not rarely, he is also referred to as the godfather of modern comedy. He has just turned 80, and even though he intends to retire with this tour, he is sharp as never before, both in humour and social criticism. Black comedy is not complete without going beyond friends and family, but this time he is even more focused.The previous European tour sold out in a flash and received rave reviews, and now the Spanish fans of Cleese and Monty Python finally get the chance to see him one last time (again).Without shouting too much, the show ends with both a solemn and very unusual funeral speech to himself at the same time. It’s possibly the last time one can see him live on stage, but considering his mother was 101 years old and his unbeatable stamina, I do not think that speech is relevant yet.John Cleese - Last time to see me before I dieShow lenght /  kesto n. 2,5 hours incl. intermission / väliaikoineen

The Voice of Finland 2024, 1. livelähetys image
The Voice of Finland 2024, 1. livelähetys
The Voice of Finland 2024!Suomen suurin laulukilpailu The Voice of Finland rantautuu Turkuun jälleen huhtikuussa, jolloin Logomo täyttyy uusien laulajalupausten esityksistä ja kihelmöivän livelähetysten tunnelmasta. Luvassa on kylmiä väreitä, liikutuksen kyyneleitä ja kokonaisvaltaisia musiikkielämyksiä! The Voice of Finlandin uudella kaudella nähdään kaksi uutta tähtivalmentajaa, kun SANNI ja Arttu Wiskari liittyvät Maija Vilkkumaan ja Elastisen seuraan punaisille tuoleille.Supersuositussa The Voice of Finlandissa koetaan muitakin muutoksia, sillä ohjelmaa sen viidennestä tuotantokaudesta asti juontanut Heikki Paasonen saa juontoparikseen upean ja valovoimaisen Jaana Pelkosen.Se on varmaa, että Logomon lavalla, The Voice of Finlandin liveissä, nähdään vain ja ainoastaan valovoimaisia artisteja ja näyttäviä esityksiä!Tule nauttimaan ainutlaatuisesta tunnelmasta ja seuraamaan miten uusia upeita tähtiä syttyy musiikkimaailman kirkkaalle taivaalle!VIP -PAKETITThe Voice of Finland VIP -paketit tarjoavat unohtumattoman elämysillan Logomossa. Saat illan upean shown lisäksi ylellisen pöytiintarjoillun kolmen ruokalajin illallisen teille tarkoitetussa VIP-tilassa. VIP GOLD-paketti sisältää paikat katsomon parhaimmilta paikoilta eli Ringsidelta.VIP-paketti sisältää:Oma sisäänpääsy kello 17:00Naulakkomaksu ja oma narikkaVIP HostVIP-passiKolmen ruokalajin pöytiintarjoiltu illallinen VIP-tilassaOma baari VIP-tilassaParhaimmat paikat nousevasta B-katsomosta (VIP GOLD-paketissa paikat Ringsidella)MENUSiikaa & kirjolohta (L, G)Suolattua siikaa ja kirjolohta, tilliä, pikkelöityä kurkkua ja hapankermakastiketta***Lähitilan karitsan ulkofilettä (L, G)Mie De Pain kuorrutettua karitsan ulkofileetä, perunaterriiniä ja mustapippuri-lakritsikastiketta***Mansikka-juzuleivos (L, G)Mansikkamoussea, mansikkageeliä, juzua ja mansikkamarenkiaTAIMenu vegeTartaria lähitilan tomaateista (L)Syrjähyppyjuustoa ja grillattua hapanjuurileipää***Glaseerattua palsternakkaa (V, G)Kurpitsapyreetä, pikkelöityä myskikurpitsaa ja Belugalinssi ragu***Calamansi-tummasuklaaleivos (V, G)Tummasuklaamoussea, calamansi geeliä ja spongekakkuaSHOW & DINNER -PAKETTIShow & Dinner sisältää sisäänpääsyn kello 17:00, naulakkomaksun, tasokkaan buffet-illallisen ennen tapahtumaa ja pääsylipun livelähetykseen.MENURapeita salaatinlehtiä ja yrttivinegrettiä (L, G)Peruna-caesarsalaattia (L, G)Meloni-fetasalaattia ja lime-vinegrettiä (L, G)Grillattua porkkanaa, rapeaa lehtikaalia ja hummusta (V, G)Fenkoli graavattua lohta ja mehustettua kurkkua (L, G)Juuren tehtyä leipää ja vatkattua ruskeaa voita (L)***Matalassa lämmössä kypsennettyä lähitilan Naudan ulkofileetä ja béarnaisekastiketta (L, G)Kevyesti savustettua taimenta ja tilli-gremolata (L, G)Paahdettua punajuurta ja kurpitsansiemeniä (L, G)Varhaisperunaa ja yrttejä (L, G)***Sitruunakakkua ja lakritsaa (L, G)Tuulihattuja (L, G)Luomukahvi/haudutettu teePIZZA & SHOW-PAKETTIPizza & Show-paketti sisältää sisäänpääsyn kello 17:00, naulakkomaksun sekä herkullisen aidon napolilaisen artesaanipizzan alku- ja jälkiruuan kera. Voit nauttia paketin ruuat ennen tai jälkeen livelähetyksen.Grillattua sydänsalaattia (V,G)Savustettua majoneesia, chimichurrikastiketta ja rapeaa perunaa***Kiss Napolilaista artesaani pizza (L)Fior di latte -mozzarellaa, Mozzarella di bufala, tuoreita kirsikkatomaatteja, ilmakuivattua prosciutto-kinkkua, rucolaa, tuoretta pestoa***Taivaallinen Tiramisu (L,G)TAIMenu VegeGrillattua sydänsalaattia (V,G)Savustettua majoneesia, chimichurrikastiketta ja rapeaa perunaa***Smashing Pumpkin (V)Kurpitsapyrettä, kuningasosterivinokasta, rapeaa lehtikaalia, tuoretta tryffeliä, fritattua punajuurta***Limoncello moussea ja tummaasuklaata (L,G)Olethan yhteydessä meihin, mikäli sinulla on erityisruokavalio. Huomioimme kasvis-/erityisruokavaliot etukäteen tilattuna. Vesi sisältyy hintaan, muut juomat voi tilata paikan päällä. Yli 10 hengen ryhmille suosittelemme juomien etukäteistilausta. Erityisruokavaliot ja juomatilaukset: tvof@logomo.fi tai puh. 029 123 4808 (arkisin klo 10-15)
The Voice of Finland 2024, 2. livelähetys image
The Voice of Finland 2024, 2. livelähetys

ISMO ALANKO - YKSIN K-18 image
ISMO ALANKO - YKSIN K-18
ISMO ALANKO YKSIN -KIERTUE KÄYNNISTYY KESÄKUUSSAMusiikillisia tuokiokuvia maailmasta 44 vuoden ajalta esittelevä Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue halkoo Suomea kesä-heinäkuun ajan. Perjantaina 7. kesäkuuta Lappeenrannan kesäteatterista käynnistyvän kiertueen ohjelmisto sisältää klassikkohittejä ja harvoin livenä kuultuja helmiä, sekä myös uusia lauluja kesäteatterien ainutlaatuisisissa puitteissa. ”Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue tuo suomalaisiin kesäteattereihin komediaa, tragediaa, ihmissuhdedraamaa ja yhteiskunnallista satiiria laulujen muodossa. Ja kyllä, katsomot ovat katettuja!”, lupaa uutta musiikkia parhaillaan työstävä Alanko.Ainutlaatuisen uran tehnyt Ismo Alanko on jättänyt lähtemättömän jäljen kotimaiseen musiikkikenttään alati uudistuvalla ja samalla ajattomalla soundillaan. ”Yksin esiintyessään lauluntekijä on alastomimmillaan, haavoittuvimmillaan, mutta myös vahvimmillaan. Läsnä ovat vain laulu ja tulkinta. Tilanne on tasapuolisesti avoin kaikille kuulijoille, vapaa genreistä ja musiikillisen ulkoasun tuomista ennakkoasenteista”, vangitsevan karismaattisena live-esiintyjänä tunnettu artisti avaa tulevien konserttien tunnelmia. Kesäteatterien lisäksi Ismo Alanko Yksin -konsertti on mahdollista kokea myös Helsingin Nordiksella järjestettävällä Sideways-festivaalilla ja Saarijärven Kirmot-tapahtumassa. Yhteensä 13 etappia kattavan kiertueen nyt julkistettavien kesäteatterikonserttien liput tulevat myyntiin keskiviikkona 31. tammikuuta klo 9 Lippu.fissa. Joensuun lisäkonsertin liput ovat nyt myynnissä esiintymispaikan omilla verkkosivuilla.ISMO ALANKO YKSINPe 7.6. Lappeenranta, Lappeenrannan kesäteatteri La 8.6. Joensuu, Utran Uittoareena (Loppuumyyty)Su 9.6. Joensuu, Utran Uittoareena (Lisäkonsertti)Ti 11.6. Naantali, Emma TeatteriKe 12.6. Billnäs, Iso Paja13.- 14.6. Helsinki, Sideways La 15.6. Kuopio, Rauhalahti Teatteri Ke 26.6. Vihti, Vihdin kesäteatteriTo 27.6. Valkeakoski, Apianniemen kesäteatteriPe 28.6. Suomussalmi, Kaunisniemen kesäteatteriSu 30.6. Lappajärvi, Lappajärven kesäteatteriMa 1.7. Saarijärvi, KirmotTi 2.7. Tampere, Pyynikin kesäteatteriPe 5.7. Muurame, Riihivuori-teatteriLappeenrannan, Naantalin, Billnäsin, Kuopion, Vihdin, Valkeakosken, Suomussalmen, Lappajärven, Tampereen ja Muuramen konsertit toteututetaan yhteistuotantona Lada Productions Oy:n kanssa.
Majesty - The Ultimate Tribute to QUEEN image
Majesty - The Ultimate Tribute to QUEEN
DIRECT FROM THE UK! We will rock you!Majesty is the Europes’ premier Queen Tribute band formed with a passion to pay tribute to the greatest rock band in the world- Queen. Queen was a legendary band which music is popular even in nowadays. Majesty’s mission is to bring to the stage all the magic and energy that Queen were renowned for during their iconic shows. Performing all over the world, Majesty play all the attention to the details is second to none creating what can only be described at the closest representation of Brian May's signature sound hits from the 70s and 80s and have performed over a thousand performances around the world.Majesty is made up of four of the UK’s best musicals and performers. Featuring Drums, Bass, Guitar, Piano and stunning four-part harmonies, these boys have studied the band for years to create an incredibly close representation of Queen’s iconic sound. Rob Lea (Freddy Mercury) was a winner Freddy of UK TV Show STARSTRUCK in 2022 getting a big attention worldwide. “When I close my eyes, I do hear Freddy. I am very impressed. Well done!” – Adam Lambert said. “You look like Freddy, you sound like Freddy… and you can sing those big notes as well!” said Jason Manford. In the concert program:“We will rock you””Crazy thing called love”“We are the champions”“Another one bites the dust” “ Don’t stop me now”“Somebody to love” “Bohemian Rhapsody” and others---SUORAAN ISOSTA-BRITANNIASTA!We will rock you!Majesty on Euroopan johtava Queen-tribuuttibändi, joka on perustettu halusta kunnioittaa maailman parasta rockbändiä - Queenia. Queen oli legendaarinen yhtye, jonka musiikki on edelleen suosittua. Majestyn missiona on tuoda lavalle taianomaisuus ja energia, josta Queen tunnettiin ikonisilla keikoillaan. Ympäri maailmaa esiintyvä Majesty kiinnittää huomionsa yksityiskohtiin ja on vertaansa vailla luomaan Queenin 70- ja 80-luvun hittien soundia eniten muistuttavan esityksen. Yhtye on esiintynyt yli tuhat kertaa eri puolilla maailmaa.Majesty koostuu neljästä Ison-Britannian parhaimmistoon kuuluvasta muusikosta ja esiintyjästä. Rumpuja, bassoa, kitaraa ja pianoa soittavat miehet ovat harjoitelleet vuosia luodakseen Queenin ikonista soundia mahdollisimman läheisesti muistuttavan esiintymistavan. Rob Lea (Freddie Mercury) oli voittaja-Freddie brittiläisessä TV-ohjelmassa STARSTRUCK vuonna 2022 ja sai suurta huomiota maailmanlaajuisesti. "Kun suljen silmäni, kuulen Freddien. Olen erittäin vaikuttunut. Hyvin tehty!", Adam Lambert kommentoi. "Näytät Freddieltä, kuulostat Freddieltä... ja osaat laulaa myös korkeat nuotit!", Jason Manford sanoi. Konsertin ohjelmassa:We will rock youCrazy thing called loveWe are the championsAnother one bites the dust Don’t stop me nowSomebody to love Bohemian Rhapsody
EVA DAHLGREN (SE) - Alphabet City Songs – Lost and Found K-18 image
EVA DAHLGREN (SE) - Alphabet City Songs – Lost and Found K-18
RAKASTETTU RUOTSALAINEN LAULAJA-LAULUNTEKIJÄ EVA DAHLGREN SAAPUU LOPPUUNMYYTYJEN HELSINGIN KEIKKOJEN LISÄKSI KONSERTOIMAAN LOGOMOON 7.4.2025!Ruotsin menestyneimpiin artisteihin lukeutuva, ja vastikään Pro Finlandia -palkittu laulaja-lauluntekijä Eva Dahlgren saapuu intiimeille klubikeikoille Suomeen. Helsingin Korjaamon minuuteissa loppuunmyytyjen keikkojen lisäksi Logomon Teatrossa kuullaan artistin 30-vuotisen uran aikana syntynyt toinen englanninkielinen ”Alphabet City Songs – Lost and Found” -albumi kokonaisuudessaan livenä. Logomon keikan liput tulevat myyntiin Lippu.fi:ssä ma 24.2. klo 10.00.Alphabet City Songs – Lost and Found -albumi kirjoitettiin vuosikymmenen aikana, kun Eva asui New Yorkissa, Lower East Sidella. Se on hänen ensimmäinen täysin englanninkielinen albuminsa sitten En blekt blondins hjärta -levyn englanninkielisen version. Suomalaisyleisö pääsee kuulemaan uuden albumin livenä ainutlaatuisilla keikoilla Helsingin Korjaamolla ja Turun Logomossa ensimmäisten joukossa.Eva Dahlgrenin merkitys ulottuu kulttuurikentän ulkopuolelle. Artisti johdattaa teostensa kautta yleisönsä peilaamaan yhteiskuntaa omasta näkökulmastaan. Lavalla Eva on taiteilijana selkeimmillään – mestarillisesti huumoria ja haikeutta yhdistellen, hän tuo musiikillisen sanomansa esiin tarkasti ja syvän koskettavasti. Tasavallan presidentti Alexander Stubb luovutti joulukuussa Dahlgrenille Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia -mitalin, mikä kuvastaa hyvin ruotsalaislaulajan kulttuurista merkitystä Pohjoismaissa.I en låda i rymdmolnet Fann jag en massa sånger Som jag skrivit under mina år på 2nd street i New York Dom hade legat där och väntat på sina svenska texter Men det var som om dom vägrade Dom ville inte ha svenska ord Melodierna atmosfären rytmen Allt som är musik Var färgade av platsen dom var skrivna på Jag och min producent Johannes Berglund Tyckte ändå att dom var värda att få komma ut ur sin låda Så under 4 dagar i oktober Spelade vi in dom i ett stort rum på Filmhuset i Stockholm Tillsammans med: Mikael Häggström, trummor Rasmus Lindelöw, keyboards Anders Stenberg, gitarr Så Här är dom nu Som minnen från en stad jag en gång älskade -Eva Dahlgren KONSERTTI:Eva Dahlgren (SWE)Ma 7.4.2025 Teatro, Logomo, TurkuShowtime klo 19:00Ikäraja K-18LIPUT:Myyntiin ma 24.2. klo 10 Lippu.fi:ssäLiput maksavat palvelumaksuineen alk. 65,00 €
Celeste Barber: Backup Dancer image
Celeste Barber: Backup Dancer
AUSTRALIALAINEN KOMEDIAKUNINGATAR CELESTE BARBER HELSINKIINNäyttelijä, koomikko ja sosiaalisen median supertähti Celeste Barber saapuu Helsingin Kulttuuritalolle keskiviikkona 23. huhtikuuta 2025. Barber tuo mukanaan uusimman, hulvattoman stand up -show’nsa Backup Dancer, jossa hänen terävät havaintonsa ja elämänläheinen huumorinsa ovat jälleen pääosassa.Celeste Barberia kutsutaan usein "Australian komediakuningattareksi," ja hän on yksi tämän hetken kysytyimmistä koomikoista. Hänen suosionsa sai alkunsa viraalista Instagram-tilistä, jossa hän parodioi humoristisesti julkkisten elämäntyylejä ja somen epärealistisia ihanteita. Tili on kerännyt yli 9,6 miljoonaa seuraajaa ja saanut ansaitusti huomiota myös maailman suurimmilta tähdiltä, kuten Reese Witherspoonilta ja Amy Schumerilta.Barber on kiertänyt maailmaa loppuunmyydyillä stand up -esityksillään ja on esiintynyt muun muassa ikonisessa Sydney Opera Housessa. Hänen Netflix-spesiaalinsa Fine, Thanks julkaistiin vuonna 2023 ja saavutti maailmanlaajuista suosiota. Celeste tunnetaan myös näyttelijäntyöstään Netflixin draamakomediasarjassa Wellmania sekä lukuisista muista rooleista. Lisäksi hän on kirjailija: Barberin kriitikoittenkin kiittelemä omaelämäkerta Challenge Accepted! on julkaistu useilla eri kielillä.KEIKKA:Celeste Barber (AUS): Backup DancerKulttuuritalo, HelsinkiKeskiviikko 23.4.2025Ovet klo 18.00Ikäraja: -S- / K-18. Permannon yläkatsomot A ja B sallittu, muut katsomot K-18LIPUT:Liput tulevat myyntiin perjantaina 13.12. klo 10Etupermanto: palvelumaksuineen alkaen 65,00 € - 119,90 €Takapermanto: palvelumaksuineen alkaen 55,00 € - 60,00 €Yläkatsomot HL2: palvelumaksuineen alkaen 55,00 € - 60,00 €Yläkatsomot HL3: palvelumaksuineen alkaen 45,00 € - 50,00 €Yläkatsomo HL4: palvelumaksuineen alkaen 35,00 € - 40,00 €Pyörätuolikatsomo: palvelumaksuineen alkaen 35,00€+ tilausmaksu alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta (www.lippu.fi)Tapahtumassa on käytössä dynaaminen hinnoittelu.Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy ennakkolipunmyyntiin Suomessa. Mastercardin ennakkomyynti alkaa 11.12. klo 9 ja loppuu 13.12. klo 9. Katso lisätiedot priceless.com/music.
RANTABLUES K-18 image
RANTABLUES K-18
RantaBlues raikaa heinäkuun puolivälissä IkaalisissaKauneimmassa suomalaisessa kesälomamaisemassa esiintyvät mm. Erja Lyytinen, SF Blues, Ina Forsman ja Emilia Sisco.Ikaalisten kesän oma bluestapahtuma RantaBlues soi toista kertaa Spa & Resortin alueella Kyrösjärven rannassa lauantaina 12. heinäkuuta. Luvassa on jälleen täyteläinen ja lämminhenkinen juurimusiikkikylpy kauneimmassa suomalaisessa kesälomamaisemassa.Tapahtumapaikkana toimii kylpylän läheisyydessä sijaitseva upea historiallinen kartanomiljöö Talo Rannalla, historialliselta nimeltään Villa Wegelius, joka tunnettiin aiemmin myös "Titi-nallen talona”.RantaBluesin ohjelma keinuttaa sisään siniseen. Erja Lyytinen julkaisee maaliskuussa albumin Smell the Roses, joka vie savolaiskitaristin jälleen lähemmäs kansainvälistä tähteyttä. SF Blues saapuu Ikaalisiin kokoonpanolla Dave Lindholm, Pepe Ahlqvist, Jarmo Nikku, Harri Ala-Kojola, Mikko Löytty ja Jukka Gustavson, joten lavalla on rutkasti kokemusta ja juurimusiikin ymmärrystä. SF Bluesin vierailevana laulajana RantaBluesissa toimii The Ballsin kovettama raspikurkku Marjo Leinonen.Nuorta näkemystä RantaBluesiin tuovat nykyään Berliinistä käsin keikkaileva, rouhea tulkitsija Ina Forsman yhtyeineen sekä seuraava suomalainen loistava soul-, jazz- ja bluestimantti Emilia Sisco. Yksipäiväisen festivaalin muut esiintyjät ovat Miia Lepolan ja Vesa Holmalan poprockyhtye Lulua sekä Tampereen tiukka trio Lazymen Blues Band.RantaBlues - vain 50 kilometriä Tampereelta keskellä kauneinta Sata-Hämettä.la 12.7.2025RantaBluesTalo Rannalla, IkaalinenK-18Kattavat ja maittavat ruoka, -juoma ja kahvilapalvelut.Erja LyytinenSF BluesIna ForsmanEmilia Sisco DuoLuluaLazymen Blues BandLiput alk. 65 e (lippu.fi), 75 e (portilta, jos ei loppuunmyyty)Majoitus- ja pääsylippupaketteja myynnissä Ikaalinen Spa & Resortin kautta.www.talorannalla.fihttps://ikaalinenspa.fiwww.nem.fiRantaBluesin järjestävät yhteistyössä ohjelmatoimistot Nem Agency ja Prime Time Music sekä Ikaalinen Spa & Resort ja Talo Rannalla Oy.
Kirk Franklin image
Kirk Franklin
Gospelin supertähti Kirk Franklin saapuu Suomeen – Kristalli Live tuo odotetun konsertin Kulttuuritalolle syyskuussaYhdysvaltalainen gospelmusiikin ikoni ja 20-kertainen Grammy-voittaja Kirk Franklin saapuu Suomeen sunnuntaina 14. syyskuuta ja tuo Kulttuuritalon lavalle ylistetyn 12-henkisen ryhmänsä. Kyseessä on Franklinin ensimmäinen oma konsertti Suomessa, lähes 30 vuotta edellisen festivaalivierailun jälkeen – harvinainen tilaisuus kokea maailmanluokan artisti livenä.Kirk Franklin on mullistanut gospelmusiikkia jo yli kolmen vuosikymmenen ajan yhdistämällä siihen hip-hopia, R&B:tä ja poppia – soundia, joka on nostanut genren kirkon penkeistä mainstream-listoille, tehden siitä globaalin ilmiön. Hänen debyyttialbuminsa Kirk Franklin & The Family (1993) oli yksi ensimmäisistä gospellevyistä, joka myi yli miljoona kappaletta. Artistin hittejä, kuten "Stomp", "Revolution" ja "I Smile" on striimattu satoja miljoonia kertoja.Franklin on palkittu urallaan 20 Grammylla, enemmän kuin esimerkiksi Taylor Swift (14), Lady Gaga (13) tai Eminem (15) – ja Variety on kruunannut hänet "Urban Gospelin hallitsevaksi kuninkaaksi". Genrerajoja rikkoen hän on tehnyt yhteistyötä supertähtien, kuten Kanye Westin (Ultralight Beam), Stevie Wonderin ja Mary J. Bligen, kanssa.14. syyskuuta Kulttuuritalon lavalla nähdään Franklinin vahva ja yllätyksellinen liveshow, kun hänen 12-henkinen ryhmänsä – laulajat ja bändi – hurmaa yleisönsä sielukkaalla soundillaan ja tarttuvalla energiallaan. Jokainen keikka on ainutlaatuinen, sillä edes artisti ei etukäteen tiedä, mihin kaikkialle esitys tulee kulkemaan. Konsertti lupaakin unohtumattoman elämyksen niin modernin gospelmusiikin ystäville kuin kaikille, jotka etsivät inspiraatiota ja maailmanluokan show’ta.Kirk Franklin uudistaa genreä jatkuvasti ja on kenties paremmassa keikkakunnossa kuin koskaan. Olitpa gospelin fani tai et, luvassa on musiikin ilotulitusta, joka yhdistää ihmisiä taustoista riippumatta.”, toteaa konsertin tuottaja Johanna Vauto Ohjelmatoimisto Kristallilta.Tapahtuman tuottaa 19 vuotta alalla ollut Ohjelmatoimisto Kristalli, joka tuottaa muun muassa vuosittaista suurtapahtumaa Glow Festivalia Nokia Arenalla. Tänä vuonna lanseerattu uusi Kristalli Live tuo Suomeen isoja kansainvälisiä gospelartisteja, joista Kirk Franklin on ensimmäinen.Kirk Franklinsu 14.9.2025 klo 17.00Kulttuuritalo,HelsinkiOvet klo 15.30Kesto n. 90 min.