145 result(s) found for ""
Badding -musikaali PARATIISI
Badding -musikaali PARATIISI Rauli Badding Somerjoki on suomalaisen rockin kiistaton kuningas, todellinen legenda. Hänet tunnetaan miehenä, joka pohjusti suomirockin. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat Fiilaten ja höyläten, Ja rokki soi, Paratiisi, Ikkunaprinsessa, Tähdet tähdet, Pilvet karkaa, niin minäkin ja Laivat. Rauli Somerjoki syntyi 1947 Somerolla ja kuoli 1987 Helsingissä, vain 39-vuotiaana. Musikaali kertoo Baddingin elämäntarinan; hän vietti lapsuutensa vaatimattomissa oloissa, mutta teki läpimurron rockin kuninkaaksi 70-luvun alussa. Hänen elämäänsä varjostivat esiintymispelko ja runsas alkoholinkäyttö. Badding teki uuden nousun suureen suosioon 80-luvun alussa, ja hänen taustayhtyeenään vaikutti silloin Agents. Musikaalissa käydään läpi Baddingin vaiherikas elämä aina kuolemaan asti. Musikaalin muita keskeisiä henkilöitä ovat Raulin äiti, sisaret, M.A. Numminen, Topi Sorsakoski, Muska Babitzin, Timo Kojo ja Baddingin suurin esikuva, Elvis Presley.Pääosassa Baddinginä nähdään upea Kimmo Numminen. Kimmo on valovoimainen esiintyjä, joka entuudestaan tunnetaan supersuositusta Kalevauva.fi yhtyeestä. Hän tavoittaa upeasti Baddingin olemuksen, sekä tulkinnoissaan tämän vivahteikkaan ja herkän laulutavan.
FI
158 views
Buy Ticket
Read More

149 views
Buy Ticket
Read More
Myrsky - ensi-ilta
William Shakespeare - Erik Söderblom:MYRSKYEnsi-ilta 5.2.2026Shakespearen Myrsky kertoo syrjäytetystä, autiolle saarelle karkotetusta Prosperosta, joka nostattaa myrskyn kostaakseen vihollisilleen. Kun hänen tyttärensä rakastuu, hänen on päätettävä, kylpeekö hän kaunassa vai antaako anteeksi.Erik Söderblom on sovittanut Shakespearen klassikosta eettisen tutkielman ajastamme, jossa kaikki on mahdollista, eikä mikään ole totta. Esitys käsittelee vallan, taiteen ja ihmisyyden rajoja maailmassa, jossa lopulta ainoa pelastuksen tie on myötätunto.Teatteri on taikaa, taika on teatteria, kun näyttelijäntaiteen velhot Martti Suosalo, Minttu Mustakallio, Marc Gassot ja Tuukka Leppänen loihtivat esiin meret, saaret ja tuulen hengen.Henkeä salpaava esitys Jurkassa vain toukokuun puoliväliin 2026! Osta liput ennen kuin myrsky nousee.Näyttämöllä: Martti Suosalo, Minttu Mustakallio, Marc Gassot ja Tuukka Leppänen.Ohjaus, sovitus, lavastus ja äänisuunnittelu: Erik SöderblomPuvut: Marja UusitaloValosuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
72 views
Buy Ticket
Read More
Myrsky

63 views

112 views

90 views

70 views

84 views

76 views

68 views

83 views

79 views

137 views

80 views

65 views

59 views

78 views

87 views

82 views

93 views

108 views
Buy Ticket
Read More