24 result(s) found for ""

TIKKURILA FESTIVAALI - TORSTAI GOLDEN VIP K-18 image
TIKKURILA FESTIVAALI - TORSTAI GOLDEN VIP K-18
Tikkurila Festivaaleilla suomalaisen musiikin eturivistö – esiintyjinä muun muassa Tehosekoitin, Antti Tuisku ja Anna PuuKahdeksatta kertaa Vantaan Hiekkaharjun urheilupuistossa 21.-23.7. järjestettävillä Tikkurila Festivaaleilla esiintyy kotimaisen musiikin laaja kirjo Tehosekoittimesta Antti Tuiskun ja Anna Puun kautta Maustetytöt x Agents -kokoonpanoon. Koko ohjelmisto on julkaistu tapahtuman verkkosivuilla www.tikkurilafestivaali.fiEtelä-Suomen kiinnostavimmaksi elämysfestivaaliksi noussut Tikkurila Festivaali esittelee nyt ohjelmistonsa, joka on täynnä kotimaisen musiikin tähdistöä. Esiintyjiksi ovat varmistuneet paluun tekevä, yksi 2000-luvun merkittävimmistä radiohittiyhtyeistä Tehosekoitin, viimeksi viisi vuotta sitten Tikkurila festivaaleilla esiintynyt Antti Tuisku, ainoalla pääkaupunkiseudun keikallaan nähtävä Anna Puu ja tulevana kesänä erikoiskokoonpanolla Agentsien kanssa keikkaileva Maustetytöt.Lavalla nähdään myös viimeistä kertaa tulevana kesänä yhdessä esiintyvät Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani, yksi maamme energisimmistä viihdyttäjistä Lauri Tähkä, laulaja-lauluntekijä BEHM, rap-artisti Pyhimys ja uuden mahtipontisen ”Hyvä me” -sinkun julkaissut Gettomasa.Ohjelmistoa täydentävät soolouransa lopetuksesta uutisoinut Chisu, ”Syntisten pöytä” ja ”Häpeä” -hiteillään koko kansan suosikiksi noussut pop-tähti Erika Vikman, intensiivistä latausta täynnä olevista keikoista tunnettu Olavi Uusivirta, viime vuonna ”Haluun olla yksin” -radiohitillä pop-kartalle palannut Irina, ”Kyynelii”-biisin julkaissut festarikansan tanssittaja Evelina ja Hanoi Rocksin basistina tunnettu ja nyt soolouralle siirtynyt Sami Yaffa, joka julkaisi syksyllä ylistäviä arvosteluja keränneen ”The Innermost Journey to Your Outermost Mind” -albumin.Kermana kakun päällä Tikkurilassa nähdään myös suomiräpin punkbändi Mouhous, Arto Tuunelan luotsaama Pariisin Kevät, äitiyslomalta keikoille palaava Jannika B, uuden sukupolven rap-artisti Ibe ja toivotun paluun musiikkikentille ”Uni johon heräsin” -albumilla tehnyt Yona.”Tikkurila Festivaali on kasvanut yhdeksi kesän ykköstapahtumista. Aikuista yleisöä kiinnostava ohjelma ja ensiluokkaiset palvelut sekä tietysti erityisen näyttävä festarin visuaalisuus houkuttelevat paikalle festarikävijöitä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Täällä jokainen kokee olevansa VIP!”, kommentoi festivaalin tuotantopäällikkö Hanna Kaukoniemi.Tikkurila Festivaalin lipunmyynti on käynnistynyt ja saatavilla on kolmen ja kahden päivän lippujen lisäksi myös päiväkohtaisia lippuja. Suositut ja vuosittain loppuunmyydyt VIP-alueelle oikeuttavat liput ovat niin ikään myynnissä.TIKKURILA FESTIVAALI 21.-23.7.2022Hiekkaharju, VantaaOhjelma:TORSTAIAntti Tuisku, Behm, Pyhimys, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Erika Vikman, YonaPERJANTAITehosekoitin, Anna Puu, Maustetytöt x Agents, Ellinoora, Olavi Uusivirta, Chisu, Pariisin Kevät, IbeLAUANTAIApulanta, Lauri Tähkä, Gettomasa, Sami Yaffa, Evelina, Irina, Mouhous, Jannika BIkäraja: SAlle 15-vuotiaiden suositellaan saapuvan tapahtumaan huoltajan seurassa. Alle 7-vuotiaat lapset pääsevät ilmaiseksi sisään huoltajan kanssa. Anniskelualueet ja VIP-alue K-18.www.tikkurilafestivaali.fiwww.facebook.com/tikkurilafestivaaliIG @tikkurilafestivaali #tikkurilafestivaali
TIKKURILA FESTIVAALI - PERJANTAI GOLDEN VIP K-18 image
TIKKURILA FESTIVAALI - PERJANTAI GOLDEN VIP K-18

TIKKURILA FESTIVAALI - LAUANTAI GOLDEN VIP K-18 image
TIKKURILA FESTIVAALI - LAUANTAI GOLDEN VIP K-18

INTERNATIONAL ANIME MUSIC FESTIVAL image
INTERNATIONAL ANIME MUSIC FESTIVAL
KANSAINVÄLINEN ANIME MUSIC FESTIVAL 2023 SAAPUU SUOMEEN KEVÄÄLLÄ Maailman suosituimmat anime-popin tähdet nähdään yhdessä lavalla ensimmäistä kertaa immersiivisessä livekonsertissa. Kizuna AI Original Singeroidin eli ”#kzn”, HIMEHINA-duon, GUMIn, MaRiNaSu-trion ja pop-kaksosten LilLYPSEn Euroopan kiertue nähdään Helsingin Kaapelitehtaalla helatorstaina 18. toukokuuta. Kiertue on tuotantoyhtiö Anime Entertainment LLC:n ja BASE Hologramin kahden perustajajäsenen Bob Ringen ja Marty Tudorin tuottama.Ensimmäistä kertaa järjestettävä International Anime Music Festival on julkistanut debyyttikiertueensa, joka tuo virtuaalisen musiikin supertähdet 19 Euroopan maahan. Huhtikuussa Dublinista käynnistyvä kiertue kokoaa yhteen suosittuja VTuberseja (virtuaalisesti luotuja animoituja Youtubettajia) ja Vocaloideja (virtuaalisesti luotuja, tietokoneen luomalla äänellä laulavia solisteja).Kizuna AI Original Singeroid ”kzn”, HIMEHINA-duo, MaRiNaSu-trio, Euroopan debyyttinsä tekevä, fanien suosikki GUMI ja pop-kaksosten LiLYPSEn tähdittämä show on DJ:n johdattama multimediakonsertti. Ennennäkemätöntä materiaalia sisältävä tapahtuma herättää henkiin animehahmot huipputeknisten LED- ja HD-projektointien avulla.Japanilaislähtöiset supertähtiavattaret ovat nousseet suursuosioon halki maailman anime-musiikkiliikkeen myötä keräten kymmeniä miljoonia seuraajia, yli 62 miljoonaa Google-hakua ja yli 1,2 miljardia striimauskertaa YouTubessa, Facebookissa, TikTokissa sekä muissa suoratoistopalveluissa ja sosiaalisessa mediassa. Lipunmyynti käynnistyy Lippu.fi:ssa perjantaina 16. joulukuuta klo 9.“I feel honored and privileged to be working with the talented IP holders and character creators of the five acts appearing on our International Anime Music Festival,” kertoo tuottaja Bob Ringe. “The response from the Anime community and Anime creators worldwide has exceeded my expectations. See you all at the festival!”“I am excited to work with this extraordinary visually exciting Art Form,” tuottaja Marty Tudor jatkaa. “The energy that this group of Virtual Artists has is amazing and incites the best of our superb creative team. This show will be a blast!”The International Anime Music Festival on Anime Entertainment LLC:n ja alan pitkäaikaisten ammattilaisten Bob Ringen ja Marty Tudorin tuottama. Luovana johtajana toimii Disneyn ”Beauty and the Beastista” Tony Awardin ansainnut Rob Roth. Kiertueen tuottavat yhteistyössä Wasserman Music ja UTA.EUROPE 2023 TOUR20.04. Dublin (IE), Vicar St21.04. Glasgow (UK), O2 Academy22.04. Lontoo (UK), O2 Academy Brixton25.04. Köln (DE), Palladium26.04. Esch Alzette (LU), Rockhal28.04. Tillburg (NL), O1329.04. Bryssel (BE), Palais 12 Club30.04. Pariisi (FR), Zenith02.05. Barcelona (ES), Razzmatazz04.05. Milano (IT), Fabrique05.05. Zurich (CH), Volkshaus06.05. Wien (AT), Gasometer08.05. Budapest (HU), Papp Laszlo Budapest Sportarena12.05. Lodz (PL), Atlas Arena13.05. Berliini (DE), Verti Music Hall14.05. Kööpenhamina (DK), KB Hallen15.05. Oslo (NO), Oslo Spektrum16.05. Tukholma (SE), Annexet18.05. Helsinki, KaapelitehdasARTISTITKizuna AI Original Singeroid “#kzn”Kizuna AI Original Singeroid “#kzn” on AI, jonka lauluääni on kehitetty yhdessä Kizuna AI:n tekoälyn kanssa #kzn(kizuna) jatkaa Kizuna AI:n unelmaa olla yhteydessä kaikkien kanssa kautta maailman. Vuonna 2022 julkistetun Kizuna AI Original Singeroid #kzn”:n / CeVIO AI:n innovatiivinen konsepti mahdollistaa yleisön osallistumisen sanoitusten ja sävellysten luomiseen. Maailman suosituimpiin VTuberseihin lukeutuva Kizuna AI on pioneeri, joka on luonut käsitteen Virtual YouTuber (VTuber). Tähän mennessä yli 4,5 miljoonaa seuraajaa keränneem Kizuna AI:n missiona on toimia väylänä teknologian luojien ja fanien välillä. Ensimmäisen maailmankiertueensa aloittavan singeroidin ”Kizuna AI - Touch the Beat!” Sony Play Station 5 -peli julkaistaan vuoden 2023 alussaHIMEHINAVirtuaalisen HIMEHINA-duon muodostaa kaksi artistia, jotka ovat toistensa vastakohdat, mutta omaavat samalla täydellisen kemian. Pari vangitsee yleisön sydämet kaikkialla. Hime Tanakalla on ainutlaatuinen energia ja korkea lauluääni. Hina Suzuki puolestaan on suloinen pikkutyttö, jolla on kaunis, pehmeä ääni, joka sulattaa kuulijat eteerisellä olemuksellaan. HIMEHINA ei ainoastaan järjestä tanssibileitä lavalla, vaan heidän kauniita harmonioitaan on mahdollista kuulla livevideopelilähetyksissä YouTubessa ja muissa medioissa. Esikoisalbumi ”Divine Flowers” (2020) singahti Japanin hittilistan kolmannelle sijalle. Loppuunmyydyille katsomoille esiintyvä duo möi loppuun muun muassa Tokiossa järjestettävän Aitai bokura -tapahtuman minuutissa. HIMEHINA luo vahvan yhteyden fanien kanssa ilmaisuvoimaisilla äänillään ja kauniilla sanoituksillaan, jotka heijastavat heidän uniikkia maailmankatsomustaan.GUMIGUMI on yksi rakastetuimmista vokaloideista länsimaisten animemusiikin fanien parissa. Vuonna 2009 läpimurtonsa tehnyt GUMI on julkaissut 10 albumia ja kerännyt miljoonia striimejä kautta maailman koskettaen fanien sydämiä kaikkialla. Silti tuleva kiertue on on hänen ensimmäinen live-esiintymisensä Aasian ulkopuolella. Yli 77 miljoonaa striimiä pelkästään ”Echo”-hitillään kerännyt vokaloidisensaatio on saavuttanut valtaisaa suosiota myös äänilähteenä sosiaalisessa mediassa muun muassa uusimman puhesoftan ”A.I. Voicen” myötä, jonka kautta fanit voivat käyttää GUMIn ääntä niin laulu- ja puheäänenä.MaRiNaSuTanssin ja laulun ainutlaatuisesti yhdistävä virtuaalinen popryhmä MaRiNaSu tulee taatusti hurmaamaan fanit ensi vuonna julkaistavalla kansainvälisellä debyytillään. Vaikka hahmojen luonteet ovat toistensa vastakohtia, niin energiset tähdet sytyttävät yleisön sähköisellä lavaenergiallaan. Taianomaiset asuvaihdokset yhdistettynä energiseen soundiin takaavat unohtumattoman elämyksen niille onnekkaille, jotka pääsevät todistamaan maailman ensiesityksensä saamaa show’ta.LiLYPSEVaikket olisi vielä kuullut tästä mystisestä virtuaalipop-duosta, niin älä huoli. Lahjakkaiden kaksossiskojen Mikado ja Oboro Akatsukin muodostama LilLYPSE tulee varmasti lyömään ällikällä uudet faninsa kauniilla lauluillaan ja synkronoiduilla tanssiesityksillään.Kuun ja auringon mukaan nimetyt Mikado ja Oboro elävät unessa, josta he eivät voi herätä. Heillä on vain vähän muistoja elämästään ennen unta, jolloin he esiintyivät yhdessä lukuisissa konserteissa. Kaksosten luovuus herää henkiin tanssiessa, ja mitä enemmän he esiintyvät, sitä kauemmas unensa läpi he matkustavat. He tietävät, että esiintymällä ja olemalla osa fanien elämää, he voivat herätä unesta ja olla osa maailmaa. Siksi LiLYPSE esiintyy uskomattomalla energialla loistaen nimiensä mukaan kuin aurinko ja kuu. Jollet usko auringon ja kuun risteytyvän, niin et ole vielä nähnyt LiLYPSEN esiintyvän. Mikado ja Oboro ovat haltioissaan päästessään mukaan International Anime Music Festivalia. Heidän tarinansa on uskomaton, ja tulet rakastamaan sitä.BOB RINGEBob Ringe on Anime Entertainment LLC:n toinen perustaja ja toimitusjohtaja. Viihdeteollisuuden todellinen ammattilainen on juurruttanut paikkansa vuosikymmenten luovalla ja hallinnollisella työllään. Ringe on työskennellyt perustajana ja toimitusjohtajana myös BASE Hologram Distribution -yhtiössä, jossa hän johti maailmanlaajuisia tuotantoja, kaupallisia yhteistöitä ja sponsorointia BASE Hologramin tuotannoissa kuten Whitney Houston, Roy Orbison, Buddy Holly ja Maria Callas.Ringe on myös Survival Management Incin perustaja ja on edustanut artisteja kuten The Stone Roses, The Knack, Ian Hunter, Mick Ronson, Lita Ford, Mountain, Zakk Wylde, Alan Parsons ja Leslie West. Hän on myös edustanut huipputuottajia ja -äänittäjiä kuten Roy Thomas Baker, Tom Werman, Eddie Offered ja Lee DeCarlo, jotka ovat tuottaneet artisteja kuten Guns N’ Roses, Queen, The Eagles, The Rolling Stones ja John Lennon. Ringe johti William Morris Agencyn Euroopan osastoa edustaen muun muassa Barry Whitea, Diana Rossia, Bob Marleyta, Van Morrisonia, Peter Gabrielia lukuisten muiden legendojen ohella. Ringe toimi myös A&R:na RCA Recordsilla, jolloin hän kiinnitti muun muassa David Bowien, Lou Reedin ja The Kinksin levy-yhtiölle.MARTY TUDORAnime Entertainment LLC toinen perustaja ja johtaja Marty Tudorin loistelias ura viihdeteollisuuden edelläkävijänä on johdattanut hänet nykyiseen asemaansa BASE Hologramin johdossa. Tudor on johtanut kaikkia johtoryhmän osapuolia niin tuotannon kuin luovan työskentelyn parissa. Uransa Broadwaylla aloittanut Tudor johtaa myös perustamansa viihdeyhtiö Tudor Management Groupin toimintaa. Huippunäyttelijöiden, kirjoittajien, ohjaajien ja viihdealan johtajien managerina toiminut Tudor on tehnyt yhteistyötä muun muassa 20th Century Foxin, MGM/UA:n, Columbia/TriStarin, Paramountin, Universalin, HBO:n, Showtimen sekä lukuisten muiden tuotantoyhtiöiden kanssa. Viihdeteollisuuden, talouden ja teknologian nopeasti muuttuvissa rajapinnoissa operoiva Tudor on jatkuvasti laajentanut toimintaansa uusiin kategorioihin pysyen alati ajan hermolla.ROB ROTHParhaan ohjaajan Tony Award -ehdokkuuden Disneyn Beauty and the Beastin Brodway -versiosta ansainnut Bob Roth on tehnyt yhteistyötä Sir Elton Johnin, Sir Tim Rothin ja Bernie Taupinin kanssa lukuisten musikaalien kuten Elabrote Lives ja Lestat tiimoilta. Myös rock-konserttien ohjaajana ansioitunut Roth on työskennellyt muun muassa KISSin, Alice Cooperin ja Cyndi Lauperin kanssa legendaarisilla keikkapaikoilla kuten Madison Square Garden, Radio City Musical Hall, Royal Albert Hall ja The LA Forum.INTERNATIONAL ANIME FESTTo 18.5.2023Helsinki, KaapelitehdasLIPUTMyyntiin Lippu.fi:ssa pe 16.12. klo 10.00- alk. 59,50 EUR (+mahd. toimituskulut alk. 1,50 EUR)
3 PÄIVÄÄ K-18 image
3 PÄIVÄÄ K-18
INDIEROCK-SUOSIKKI INTERPOL PALAA SUOMEEN SIDEWAYSIN OHJELMALISÄYSTEN MYÖTÄNordiksella 8.–10. kesäkuuta 2023 koettavan festarin musiikkiohjelmaan on lisätty muun muassa Interpol ja Anna Puu.Kesäkuussa Helsingin Nordiksella koettavan Sideways-festivaalin musiikkiohjelma on täydentynyt kuuden nimen voimin ja kaikki tapahtuman lipputyypit ovat nyt myynnissä.Odotetun paluun Suomeen tekevä Interpol on yksi 2000-luvun merkittävimmistä indierock-nimistä. Tummasävyisestä musiikistaan tunnetun newyorkilaisbändin toistaiseksi ainoasta Suomen-keikasta tulee kesällä kuluneeksi 15 vuotta, ja viime aikojen konserteissaan yhtye on soittanut materiaalia erityisesti “Antics”- ja “Turn On The Bright Lights” -levyiltään. Tuoreimman albuminsa “The Other Side Of Make-Believe” genrensä pioneereihin lukeutuva Interpol julkaisi kuluneena vuonna.Kansainvälistä artistikattausta täydentävät myös ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva ja isossa nousussa oleva taiwanilainen syntikkapopyhtye Sunset Rollercoaster sekä elektronisen musiikin pioneeri Suzanne Ciani, jonka musiikista nautti myös loppuunmyyty Temppeliaukion kirkko kuluneena syksynä.Lisää festarikeikkoja kuumeisesti janonneiden fanien tarpeisiin vastataan, kun Anna Puu nousee Sidewaysin lavalle ensimmäistä kertaa. Pitkän uran kotimaisen popin kentällä tehnyt artisti työstää parhaillaan ensi vuonna julkaistavaa uutta albumia. Kotimaista kattausta vankentavat myös yhdeksi parhaista kotimaisista liverähisijöistä tituleerattu Ursus Factory sekä jousiorkesterin kera Sidewaysiin palaava, tuore Emma-ehdokas Antti Autio.Sidewaysin esiintymispäivät ovat nyt tiedossa valikoitujen artistien osalta. Festarin torstaissa koetaan Phoenix ja Fever Ray, perjantai-illassa Interpol ja festarin viimeistelee lauantaina M83. Muiden vahvistuneiden artistien konserttipäivät kerrotaan alkuvuodesta 2023.SIDEWAYS 20238.–10.6.2023 Helsinki, NordisINTERPOL (US) · PHOENIX (FR) · FEVER RAY (SE) · M83 (FR) · ANNA PUU · HUORATRON · URSUS FACTORY · ARPPA · SUNSET ROLLERCOASTER (TW) · SUZANNE CIANI (US) · AAVIKKO · ANTTI AUTIO + JOUSET · BAD SAUNA · ISAAC SENE · KNIFE GIRL · LINDA FREDRIKSSON JUNIPER · LYYTI · LÄHIÖBOTOX · MALLA · PEHMOAINO · PLUTONIUM 74 · SEXMANE · TEKSTI-TV 666 + lisäyksiä luvassa!LIPUTOsoitteesta www.sidewayshelsinki.fi/liput3pv 165€ (sis. palvelumaksu)2pv 140€ (sis. palvelumaksu)1pv 100€ (sis. palvelumaksu)1pv avoin päivälipput 110€ (sis. palvelumaksu)Hinnat ovat voimassa toistaiseksi.1-2PV LIPUT ON MAHDOLLISTA PÄIVITTÄÄ TAI VAIHTAAVoit myös päivittää avoimen päivälippusi tai 1-2pv-lippusi useamman festivaalipäivän lippuun maksamalla lipputyyppien välisen erotuksen sekä päivitysmaksun. Lippu.fin yhteystiedot: https://www.lippu.fi/campaign/yhteystiedothttps://sidewayshelsinki.fiwww.facebook.com/sidewayshelwww.instagram.com/sidewayshelwww.twitter.com/sidewayshel Mikäli tapahtumarajoitukset ovat voimassa, tapahtumaan osallistuminen edellyttää koronapassia 16 vuotta täyttäneiltä ja sitä vanhemmilta. Koronapassina toimii Omakannasta ladattava EU:n koronatodistus: https://www.kanta.fi/koronapassi. Koronapassi luetaan tapahtuman porteilla. Lukijasovellus ei kerää tai tallenna terveystietoja tai muita todistusten tietoja. Lataathan koronapassin puhelimeesi tai tulostat sen paperille ennen kuin saavut tapahtumapaikalle.
ISKELMÄ FESTIVAALI HIMOS - TORSTAI VIP K-18 image
ISKELMÄ FESTIVAALI HIMOS - TORSTAI VIP K-18
Iskelmä Festivaalin ohjelma valmis!Vuodesta 2009 lähtien Himoksella juhlittu Iskelmä Festivaali kohoaa jälleen tapahtumakeidas Himos Parkiin 26.-28.6. Laajasti koko iskelmän kirjon livenä esittelevä tapahtuma kerää vuosittain paikalle kymmeniä tuhansia juhlijoita. Festivaali esittelee nyt uusimmat ohjelmakiinnitykset.Festivaalin uusia kiinnityksiä ovat musiikillaan eri sukupolvia yhdistävä, kotimaisen popmusiikin supernainen Kaija Koo, kevään keikkatauolta lavoille palaava, vaikuttava 10-henkinen kokoonpano Vesterinen yhtyeineen, Kuollut liekki ja BESS:n kanssa duetoitu Paremmin kuin kukaan muu -hiteistään tunnettu Benjamin, Olisitpa sylissäni -jättihitillä soolouran startannut ja juuri uuden Armoo-biisin yleisölle tarjoillut Antti Ketonen sekä rock-legenda Popeda.Himoksen lavalla nähdään myös 90-luvulla Polku, Kemiaa, Ei yksinäinen unta saa ja Tässä talossa -hiteillään rakettimaisen nousun tehnyt, ja myöhemmin uusilla biiseillään palannut Neon 2, iskelmäkuningatar Eini, vahvasta äänestään ja koskettavasta tulkinnastaan tunnettu Ilta, suomirockin pioneeri Eppu Normaali, festarilavoille palaava Anna Eriksson, Ram pam pam ja Tempo -biiseillään tanssilattiat täyttävä BESS, laulaja-lauluntekijä Mariska, poppia ja kantria yhdistelevä, Anna Puun, Ida Paulin ja Erinin tuore Rodeo-yhtye, humoristisia pop-biisejä tarjoileva STIG sekä Pohjola ja Suomen kesä -radiohiteillään läpimurron tehnyt Olli Halonen.Iskelmä Festivaaleilla nähdään yhteensä yli 20 Suomen eturivin esiintyjää. Himos Parkiin nousee kaksi esiintymislavaa. Lisäksi Himos Areenalla on tarjolla tapahtuman jatko-ohjelmaa. Terassiravintola Riemu ja alueen muut monipuoliset ravintolapalvelut sekä sisä-WC-tilat palvelevat festariyleisöä. Himoksen alueella on myös paljon majoitusvaihtoehtoja kuten hotelli-, mökki-, karavaani- ja telttamajoitusta.”Himos Park on suunniteltu tapahtumakäyttöä ajatellen, mikä mahdollistaa toimivan tapahtumatoteutuksen ja yleisöviihtyvyyden. Hulppeiden puitteiden ja lavaohjelman lisäksi tarjoamme myös kiinnostavaa alueohjelmaa, jonka julkistamme kevään aikana! Tapahtuman lipunmyynti on hyvässä vauhdissa ja tulossa on jälleen isot iskelmäbileet!”, kommentoi tuottaja Laura Väli-Torala.Iskelmä Festivaali Himos26.-28.6. Himos Park, JämsäOhjelmaTorstai: Kaija Koo, Vesterinen Yhtyeineen, Arttu Wiskari, Benjamin, Antti Ketonen, BeePerjantai: Haloo Helsinki!, Portion Boys, J. Karjalainen, Popeda, Suvi Teräsniska, Neon 2, Ilta, EiniLauantai: Eppu Normaali, Erika Vikman, BESS, Rodeo, Samuli Edelmann, Olli Halonen, Anna Eriksson, STIG, Mariskahttps://iskelmafestivaali.fi/himos/@iskelmafestivaaliK-18
ISKELMÄ FESTIVAALI HIMOS - PERJANTAI VIP K-18 image
ISKELMÄ FESTIVAALI HIMOS - PERJANTAI VIP K-18

ISKELMÄ FESTIVAALI HIMOS - LAUANTAI VIP K-18 image
ISKELMÄ FESTIVAALI HIMOS - LAUANTAI VIP K-18

WEEKEND FESTIVAL 2025 - 1PV PE VIP image
WEEKEND FESTIVAL 2025 - 1PV PE VIP
Weekend Festival 2025 järjestetään 1.–2.8.2025 Vermon Tapahtumapuistossa. Pohjoismaiden suurimpiin elektronisen tanssimusiikin tapahtumiin lukeutuva Weekend Festival on julkaissut lisää huippuartisteja ensi kesäksi!Pääesiintyjinä Weekend Festivalissa nähdään hollantilainen DJ-supertähti Armin van Buuren sekä australialainen huipputuottaja Fisher, hollantilainen tuottaja ja DJ Hardwell sekä Saksan menestynein kansainvälinen sooloartisti Robin Schulz. Tuoreimmat lisäykset kattaukseen ovat hollantilaisten Atmozfearsin ja Frontlinerin b2b-show, brittiläinen DJ/tuottajasuuruus Aaron Hibell, hollantilainen hardstyle-taituri Bass Modulators, Belgian suosituimpiin tuottajiin lukeutuva Coone, norjalainen electro housen mestari K-391, ranskalainen, kommandopipon taakse kätkeytyvä Malaa, kahdesti parhaaksi naispuoliseksi trance-artistiksi valittu slovakialainen Nifra, ranskalaisten tuottajien Space 92 ja POPOF uusi yhteisprojekti Space 92 x POPOF Present: Turbulences ja ruotsalainen melodista teknoa edustava Valdés. Lisäksi kotimaisista suuruuksista Weekendillä nähdään Future Stagella esiintyvät Heavyweight ja TMPR sekä jo legendaariseksi muodostuneelle CNNTC-lavalle nousevat Agnia, Atro ja Heikki L b2b Markson.Aikaisemmin Weekend Festivaliin on julkaistu Armin van Buurenin ja Fisherin lisäksi supersuosittu hollantilainen big room house -kaksikko Blasterjaxx, kahden hollantilaisen veljeksen muodostama EDM-duo Showtek, italialainen house-menestyskolmikko Meduza, hollantilainen hardcore-huippu Angerfist, suurta suosiota ympäri maailman kerännyt Sub Zero Project, huippusuosittu norjalainen hardstyleduo Da Tweekaz, tämän hetken suosituimpiin hard techno -artisteihin lukeutuva Holy Priest, hollantilainen Dj/tuottajasuurus Maddix, suomalaisten suursuosikiksi noussut norjalainen DJ/tuottaja Tungevaag ja ympäri maailman suurilla festivaaleilla nähty hollantilainen VE/RA.Vuodesta 2012 asti järjestetty Weekend Festival on myyty loppuun lähes jokaisena järjestysvuotenaan. Päiväkohtainen ohjelma on nyt julki ja 1 päivän liput ovat avautuneet myyntiin. Kaikki tähän mennessä julkaistut artistit esiintymispäivineen: Perjantai 1. elokuuta: Armin Van Buuren, Fisher, Aaron Hibell, Atmozfears b2b Frontliner, Bass Modulators, Da Tweekaz, Heikki L b2b Markson, Holy Priest, K-391, Maddix, Meduza, Nifra, Space 92 x POPOF Present: Turbulences, Showtek, Sub Zero Project, TMPR, Valdes, VE/RA, Vini Vici Lauantai 2. elokuuta: Hardwell, Robin Schulz, Agnia, Angerfist, Atro, Blasterjaxx, Coone, Heavyweight, Malaa, Super8 & Tab, Tungevaag***Lue lisää tapahtumasta ja artisteista osoitteessa www.wknd.fi.Seuraa Weekend Festivalia Instagramissa, TikTokissa sekä Facebookissa ja pysy ajan tasalla tulevista artistijulkaisuista ja muista festivaalia koskevista uutisista.www.wknd.fiIkäraja: Tapahtuma on K-18Lipunmyynti alkaa maanantaina 9. joulukuuta klo 9.00. Lippujen sisällöt:Perusliput (K-18)• Perusliput sisältävät pääsyn festivaalialueelle• Perusliput eivät sisällä festivaaliranneketta. Liput luetaan suoraan porteilla, ja niillä pääsee kerran päivässä alueelle.PLUS-liput (K-18)• Sisältää pääsyn festivaalialueelle.• PLUS-lippu vaihdetaan rannekkeeseen, jolla voi poistua ja palata takaisin festivaalialueelle (lukuun ottamatta festivaalin viimeistä tuntia).PRIORITY-liput (K-18)• Oma sisäänkäyntikaista festivaalin portilla PRIORITY-asiakkaille• Oma baari sekä WC-alue PRIORITY-alueella• PRIORITY-liput vaihdetaan rannekkeiksi, jolla voi poistua ja palata takaisin festivaalialueelle (lukuun ottamatta festivaalin viimeistä tuntia).VIP-liput (K-18)• Oma sisäänkäyntikaista festivaalin portilla VIP-asiakkaille• Viihtyisä VIP -alue, josta näkymä päälavalle• Korotettu VIP-katsomo• Oma baari ja WC-alue• VIP-liput vaihdetaan rannekkeiksi, jolla voi poistua ja palata takaisin festivaalialueelle (lukuun ottamatta festivaalin viimeistä tuntia).DIAMOND-liput (K-18)• Oma sisäänkäyntikaista festivaalin portilla DIAMOND-asiakkaille• DIAMOND -passi• Viihtyisä ja korotettu DIAMOND-alue, josta näkymä päälavalle• Oma baari DIAMOND-alueella• Sisältää myös kaikki VIP-lipun edut• DIAMOND-liput vaihdetaan rannekkeiksi, jolla voi poistua ja palata takaisin festivaalialueelle (lukuun ottamatta festivaalin viimeistä tuntia).Lue lisää tapahtumasta ja artisteista osoitteessa www.wknd.fi. Seuraa Weekend Festivalia Instagramissa, TikTokissa sekä Facebookissa ja pysy ajan tasalla tulevista artistijulkaisuista ja muista festivaalia koskevista uutisista.Saavutettavuus: Festivaalialueen kaikki lava-alueet ja ravintola-alueet ovat saavutettavissa pyörätuolilla. Alue on suurimmaksi osaksi tasaista asfalttia ja alue on kokonaisuudessaan esteetön, lukuunottamatta Diamond-alueen korotettua katsomoa. Päälavan ja Future Stage -lavan läheisyydessä on omat pyörätuolikorokkeensa, joiden vierestä löytyy myös inva-WC. Avustajan tarpeessa olevan henkilön saattaja pääsee festivaalille maksutta. Avustaja ei tarvitse omaa erillistä lippua, ja saa oman rannekkeen festivaalialueen portilta. Avustettava ja avustaja voivat käyttää yhdessä VIP-sisäänkäyntiä saapuessaan festivaalialueelle. Alueelta löytyy useita bajamaja inva-WC-tiloja.
Beast Weekend MPO & FPO Area VIP-pass - Sat-Sun - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 image
Beast Weekend MPO & FPO Area VIP-pass - Sat-Sun - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025
Koe historiallinen MM-kisahuuma Suomessa! Tule seuraamaan maailman parhaita frisbeegolfareita Tampereelle ja Nokialle. Frisbeegolfin MM-kisat pelataan 30.7.–3.8.2025. Kilpailupaikkoina toimivat legendaarinen Nokian Beast sekä Tampereen Frisbeegolfkeskus. MM-mitaleista pelataan avoimessa sekä naisten luokissa.Ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella järjestettävät MM-kisat ovat valtava merkkipaalu koko lajille, kun ammattilaisorganisaatio PDGA tuo maailman suurimman frisbeegolftapahtuman Suomeen. Kilpailusta vielä mielenkiintoisemman tekee se, että kilpailuun hallitsevana maailmanmestarina lähtee Suomen Eveliina Salonen, sekä maamme suosituin frisbeegolfari Niklas Anttila lähtee kirkastamaan viime vuoden MM-hopeaansa kotikisoihin. Tästä ei käsikirjoitus parane.5-päiväisen tapahtuman matkapaketit ja VIP-lippupaketit tulevat myyntiin ensimmäisessä vaiheessa torstaina 21.11. Valittavana on useita erilaisia vaihtoehtoja tosifaneille - parhaat paikat myydään nyt! Tapahtumaan odotetaan tuhansia katsojia, joten varaa lippusi ajoissa.Katso tapahtuman tarkempi aikataulu kilpailun virallisilta sivuilta https://discgolfworlds.com/fi/****2025 MM-kisojen VIP-liput jaetaan eri kategorioihin. Alla tarkemmat selitykset kategorioista, ja niihin kuuluvista palveluista. Huomioi nämä kun teet lipun valintaa.Luokkien ja termien selitykset:Front Row = Eturivin katselupaikkaFPO = Naisten luokkaMPO = Avoin luokkaLead Card = Kärkikortti, missä pelaa kyseisen luokan neljä parhaiten sijoittunutta pelaajaa.Front Row VIPHyvin rajallinen lipputyyppi. Paras katselukokemus. Front Row VIP -passin haltijoiden tulee seurata kilpailua ohjatusti joko FPO tai MPO -luokan viimeisen ryhmän mukana. Viimeisessä ryhmässä pelaa ensimmäistä kierrosta lukuunottamatta kilpailussa parhaiten suoriutuneet heittäjät ja ryhmää seuraa tyypillisesti suurin katsojajoukko. Tästä syystä Front Row VIP-passin haltijat saavat oman MM-kisalogolla varustetun jakkaran, jota he käyttävät kierroksella ohjatusti. Nimensä mukaan Front Row VIP -passin haltija istuvat eturivissä ja täten aina parhailla paikoilla! Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Huom: Front Row VIP -passin ostaja voi seurata toisen luokan saman päivän kierrosta Fairway VIP -passin edellyttämällä kategorialla. Eli jos ostat MPO Front Row VIP-passin, voit seurata saman päivän FPO Lead Card:in peliä Fairway VIP -passilla.Front Row VIP -passilla pääset myös kaikkille Area VIP -alueille, sekä pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla.Front Row VIP -passilla pääset pysäköimään merkityille paikoille aivan kilpailukeskuksen tuntumaan.Fairway VIPFairway VIP -passi oikeuttaa pelaajien seuraamiseen toimitsijoiden takana väylillä. Tämä on erittäin autenttinen katselukokemus, missä lipun haltijat pääsevät hyvin lähelle seuraamaan rajatun fanijoukon kanssa FPO- ja MPO-luokkien Lead Card:ien peliä järjestäjien ohjaamana väyliä pitkin. Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Fairway VIP -passilla voi seurata myös muiden kun kärkiryhmän peliä molemmissa luokissa, ja sillä pääset myös kaikkille Area VIP -alueille.Fairway VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.Area VIPArea VIP -passilla pääset kaikille Area VIP -alueille sekä katsomotasanteille. Näissä katsomoalueissa ei ole nimettyjä paikkoja, vaan ne täyttyvät saapumisjärjestyksessä.Area VIP -passilla ei pääse väylille, mutta peliä voi seurata kaikille merkityiltä yleisöalueilta. Area VIP -passilla pääset Nokialla Arboretum-väylille.Area VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.
WEEKEND FESTIVAL 2025 - 1PV LA VIP image
WEEKEND FESTIVAL 2025 - 1PV LA VIP
Weekend Festival 2025 järjestetään 1.–2.8.2025 Vermon Tapahtumapuistossa. Pohjoismaiden suurimpiin elektronisen tanssimusiikin tapahtumiin lukeutuva Weekend Festival on julkaissut lisää huippuartisteja ensi kesäksi!Pääesiintyjinä Weekend Festivalissa nähdään hollantilainen DJ-supertähti Armin van Buuren sekä australialainen huipputuottaja Fisher, hollantilainen tuottaja ja DJ Hardwell sekä Saksan menestynein kansainvälinen sooloartisti Robin Schulz. Tuoreimmat lisäykset kattaukseen ovat hollantilaisten Atmozfearsin ja Frontlinerin b2b-show, brittiläinen DJ/tuottajasuuruus Aaron Hibell, hollantilainen hardstyle-taituri Bass Modulators, Belgian suosituimpiin tuottajiin lukeutuva Coone, norjalainen electro housen mestari K-391, ranskalainen, kommandopipon taakse kätkeytyvä Malaa, kahdesti parhaaksi naispuoliseksi trance-artistiksi valittu slovakialainen Nifra, ranskalaisten tuottajien Space 92 ja POPOF uusi yhteisprojekti Space 92 x POPOF Present: Turbulences ja ruotsalainen melodista teknoa edustava Valdés. Lisäksi kotimaisista suuruuksista Weekendillä nähdään Future Stagella esiintyvät Heavyweight ja TMPR sekä jo legendaariseksi muodostuneelle CNNTC-lavalle nousevat Agnia, Atro ja Heikki L b2b Markson.Aikaisemmin Weekend Festivaliin on julkaistu Armin van Buurenin ja Fisherin lisäksi supersuosittu hollantilainen big room house -kaksikko Blasterjaxx, kahden hollantilaisen veljeksen muodostama EDM-duo Showtek, italialainen house-menestyskolmikko Meduza, hollantilainen hardcore-huippu Angerfist, suurta suosiota ympäri maailman kerännyt Sub Zero Project, huippusuosittu norjalainen hardstyleduo Da Tweekaz, tämän hetken suosituimpiin hard techno -artisteihin lukeutuva Holy Priest, hollantilainen Dj/tuottajasuurus Maddix, suomalaisten suursuosikiksi noussut norjalainen DJ/tuottaja Tungevaag ja ympäri maailman suurilla festivaaleilla nähty hollantilainen VE/RA.Vuodesta 2012 asti järjestetty Weekend Festival on myyty loppuun lähes jokaisena järjestysvuotenaan. Päiväkohtainen ohjelma on nyt julki ja 1 päivän liput ovat avautuneet myyntiin. Kaikki tähän mennessä julkaistut artistit esiintymispäivineen: Perjantai 1. elokuuta: Armin Van Buuren, Fisher, Aaron Hibell, Atmozfears b2b Frontliner, Bass Modulators, Da Tweekaz, Heikki L b2b Markson, Holy Priest, K-391, Maddix, Meduza, Nifra, Space 92 x POPOF Present: Turbulences, Showtek, Sub Zero Project, TMPR, Valdes, VE/RA, Vini Vici Lauantai 2. elokuuta: Hardwell, Robin Schulz, Agnia, Angerfist, Atro, Blasterjaxx, Coone, Heavyweight, Malaa, Super8 & Tab, Tungevaag***Lue lisää tapahtumasta ja artisteista osoitteessa www.wknd.fi.Seuraa Weekend Festivalia Instagramissa, TikTokissa sekä Facebookissa ja pysy ajan tasalla tulevista artistijulkaisuista ja muista festivaalia koskevista uutisista.www.wknd.fiIkäraja: Tapahtuma on K-18Lipunmyynti alkaa maanantaina 9. joulukuuta klo 9.00. Lippujen sisällöt:Perusliput (K-18)• Perusliput sisältävät pääsyn festivaalialueelle• Perusliput eivät sisällä festivaaliranneketta. Liput luetaan suoraan porteilla, ja niillä pääsee kerran päivässä alueelle.PLUS-liput (K-18)• Sisältää pääsyn festivaalialueelle.• PLUS-lippu vaihdetaan rannekkeeseen, jolla voi poistua ja palata takaisin festivaalialueelle (lukuun ottamatta festivaalin viimeistä tuntia).PRIORITY-liput (K-18)• Oma sisäänkäyntikaista festivaalin portilla PRIORITY-asiakkaille• Oma baari sekä WC-alue PRIORITY-alueella• PRIORITY-liput vaihdetaan rannekkeiksi, jolla voi poistua ja palata takaisin festivaalialueelle (lukuun ottamatta festivaalin viimeistä tuntia).VIP-liput (K-18)• Oma sisäänkäyntikaista festivaalin portilla VIP-asiakkaille• Viihtyisä VIP -alue, josta näkymä päälavalle• Korotettu VIP-katsomo• Oma baari ja WC-alue• VIP-liput vaihdetaan rannekkeiksi, jolla voi poistua ja palata takaisin festivaalialueelle (lukuun ottamatta festivaalin viimeistä tuntia).DIAMOND-liput (K-18)• Oma sisäänkäyntikaista festivaalin portilla DIAMOND-asiakkaille• DIAMOND -passi• Viihtyisä ja korotettu DIAMOND-alue, josta näkymä päälavalle• Oma baari DIAMOND-alueella• Sisältää myös kaikki VIP-lipun edut• DIAMOND-liput vaihdetaan rannekkeiksi, jolla voi poistua ja palata takaisin festivaalialueelle (lukuun ottamatta festivaalin viimeistä tuntia).Lue lisää tapahtumasta ja artisteista osoitteessa www.wknd.fi. Seuraa Weekend Festivalia Instagramissa, TikTokissa sekä Facebookissa ja pysy ajan tasalla tulevista artistijulkaisuista ja muista festivaalia koskevista uutisista.Saavutettavuus: Festivaalialueen kaikki lava-alueet ja ravintola-alueet ovat saavutettavissa pyörätuolilla. Alue on suurimmaksi osaksi tasaista asfalttia ja alue on kokonaisuudessaan esteetön, lukuunottamatta Diamond-alueen korotettua katsomoa. Päälavan ja Future Stage -lavan läheisyydessä on omat pyörätuolikorokkeensa, joiden vierestä löytyy myös inva-WC. Avustajan tarpeessa olevan henkilön saattaja pääsee festivaalille maksutta. Avustaja ei tarvitse omaa erillistä lippua, ja saa oman rannekkeen festivaalialueen portilta. Avustettava ja avustaja voivat käyttää yhdessä VIP-sisäänkäyntiä saapuessaan festivaalialueelle. Alueelta löytyy useita bajamaja inva-WC-tiloja.
TAMPERE INTERNATIONAL DARTS CUP Pöytäpaikat ja istumapaikkaliput image
TAMPERE INTERNATIONAL DARTS CUP Pöytäpaikat ja istumapaikkaliput
Dartsin MM-finalistit Suomeen marraskuussa! Helsingissä menestyksekkäästi viime vuoden lopulla järjestetty Helsinki International Darts Cup siirtyy Tampereelle. Hakametsän jäähallissa sunnuntaina 30.marraskuuta järjestettävään Tampere International Darts Cupiin on saatu darts-maailman kerma. Mukana ovat mm. pe 3.1.2025 toisensa Dartsin MM-finaalissa kohtaavat darts-sensaatio Luke Littler ja kolminkertainen dartsin maailmanmestari Michael Van Gerwen sekä maailmanlistan ykköspaikkaa pitävä vuoden 2024 maailmanmestari Luke Humphries. Kaikkiaan Tampere International Darts Cupissa heittää kahdeksan darts-tähteä. Kansainvälisen turnauksen tuomaroi Russ Bray ja illan isäntinä toimivat lajin suurimpiin legendoihin lukeutuva Phil Taylor sekä mm. TV-kommentaattorina monille tutuksi tullut GlenDurrant. Kansainvälisessä darts-turnauksessa on mukana yhteensä kahdeksan darts-tähteä, joista kuuden nimi on jo tiedossa. Jo nyt voidaan sanoa, että Tampereella heittää dartsin tuore maailmanmestari, sillä kumpikin 3.1.2025 -illan finalisteista saapuu Suomeen marraskuussa. Nuoren darts-sensaatio Luke Littlerin ja lajia pitkään dominoineen Michael Van Gerwenin lisäksi Tampereella nähdään vuoden 2024 maailmanmestari Luke Humphries, lajin kaksinkertainen maailmanmestari Peter Wright, nopeasta ja viihdyttävästä pelityylistään tunnettu Vincent van der Voort ja tunnetuimpiin naispuolisiin darts-pelaajiin lukeutuva Fallon Sherrock sekä kaksi myöhemmin julkistettavaa heittäjää. Illan isäntinä toimii kaksi darts-legendaa: kuusitoistakertainen maailmanmestari Phil Taylor sekä oman ammattilaisuransa jälkeen arvostettuna tv-kommentaattorina toiminut Glen Durrant. Cupin tuomaroi legendaarinen Russ Bray.- Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Helsinki International Darts Cup oli menestys kaikilla mittareilla. Helsingin jäähalli oli täynnä ja yleisö eli kiihkeästi mukana. Myös pelaajat nauttivat ja jälkikäteen saamamme palaute on ollut pelkästään positiivista. Oli selvää, että tälle on saatava jatkoa. Olen aivan supertyytyväinen tämän vuoden kattaukseemme. Meillä on mukana entistä enemmän maailmantähtiä, tämän hetken kuumin nimi sekä illan isäntinä kaksi darts-legendaa. Myös turnauksen siirtäminen keskemmäs Suomea Tampereelle tekee siitä helpommin saavutettavan monille, kertoo turnausta yhdessä Gramopop Oy:n kanssa järjestävä Biljardikaupan Jussi Tyrkkö. -Olen monen muun tavoin seurannut Dartsin MM-finaaleja kotisohvaltani ja nauttinut sekä heittäjien taidosta että tapahtuman vauhdikkuudesta ja viihdyttävyydestä. Olen iloinen, että saamme kokea maailmanluokan dartsia livenä Tampereella marraskuun lopussa. Lajia seurataan Suomessa laajalti ja on hienoa saada maailman parhaat heittäjät paikalle, sanoo Tampereen kaupungin Tapahtumajohtaja Perttu Pesä. TAMPERE INTERNATIONAL DARTS CUPIN JO JULKISTETUT HEITTÄJÄT Tammikuun lopussa 18-vuotta täyttävä Luke Littler on uusi darts-sensaatio, joka on nostanut lajin suosiota ympäri maailman. Kymmenen pdc-titteliä viime vuoden aikana voittanut ‘The Nuke’ on noussut raketin lailla maailmanlistalla, jossa hän pitää tällä hetkellä neljättä sijaa. Nuori englantilaisheittäjä tienasi viime vuonna palkintorahaa 718 500 puntaa. Viime vuonna maailmanmestaruuskisoissa kakkoseksi heittänyt Littler nähdään myös tämän vuoden maailmanmestaruuskilpailuiden finaalissa tänään illalla. Vastaansa Littler saa kolminkertaisen maailmanmestarin Michael Van Gerwenin. Mikäli Littler voittaa, tulee hänestä dartsin nuorin maailmanmestari. Lajin kautta aikojen parhaisiin pelaajiin lukeutuva hollantilainen Michael Van Gerwen on kolminkertainen dartsin maailmanmestari (2014, 2017 ja 2019) ja tällä hetkellä maailmanlistan sijalla kolme pidettyään listan kärkisijaa pitkään vuosina 2014-2021. Liki kymmenen vuotta lajia dominoinut Van Gerwen on tienannut 11,6 miljoonaa puntaa palkintorahoja. Van Gerwen on heittänyt itsensä myös tämän vuoden dartsin maailmanmestaruuskilpailuiden finaaliin, jossa hän kohtaa tänään illalla lajin uuden supertähden, Luke Littlerin. Englantilainen Luke Humphries on dartsin hallitseva maailmanmestari, joka löytyy maailmanlistan sijalta yksi. Maailmanmestaruuden lisäksi ‘Cool Hand Luke’ on voittanut urallaan kolme major-turnausta ja viisi European Tour -turnausta. Historian ensimmäisen Helsinki International Darts Cupin voittaja on myös nuorten maailmanmestari vuodelta 2019 ja UK Openin finalisti vuodelta 2021. Cool Hand on urallaan tienannut 2,8 miljoonaa puntaa palkintorahoja.Lajin kaksinkertainen maailmanmestari Peter Wright tuo omalla värikkäällä pukeutumisellaan ja irokeesillään näkyvyyttä lajille. Skotlantilainen ‘Snakebite’ on pidetty persoona ja hänellä on laaja fanikunta ympäri maailmaa. Maailmanmestaruuksien lisäksi seitsemän major-turnausta voittanut Wright on tienannut urallaan liki kuusi miljoonaa puntaaPitkän uran ammattilaisena heittänyt Vincent van der Voort on yksi maailman nopeimmista darts-heittäjistä. Viihdyttävästä pelityylistään tunnettu ‘The Dutch Destroyer’ on voittanut urallaan useita PDC Pro Tour -turnauksia ja ottanut osaa maailmanmestaruuskisoihin peräti kaksikymmentäkaksi kertaa. Viime vuosina selkäongelmista kärsinyt hollantilaisheittäjä on tienannut urallaan 1,3 miljoonaa puntaa. Tunnetuimpiin naispuolisiin darts-pelaajiin lukeutuva Fallon “Queen of the Palace” Sherrock on saavutuksillaan rikkonut monia raja-aitoja lajin parissa. Vuonna 2019 Sherrock teki historiaa olemalla ensimmäinen nainen, joka voitti miehen PDC World Darts Championship -turnauksessa ja vuonna 2021 Sherrockista tuli ensimmäinen nainen, joka pääsi World Series of Darts -finaaliin. Lisäksi hän voitti ensimmäisen naisten World Matchplay-turnauksen vuonna 2022. Sherrock on ollut suuri vaikuttaja sille, että Professional Darts Corporation (PDC) aloitti naisten Women’s Series -turnaukset. Urallaan neljäkymmentäseitsemän turnausta voittanut Sherrock sai Iso-Britannian hallitsijan myöntämän arvostetun MBE (Member of the Order of the British Empire)-arvonimen vuonna 2023. Sherrock on urallaan ansainnut 189 tuhatta puntaa. + 2 myöhemmin julkistettavaa heittäjää Cupin tuomaroi Russ Bray, joka valittiin viime vuonna Professional Darts Corporationin (PDC) Hall of Fameen. Illan isäntinä toimivat kaikkien aikojen legendaarisin darts-pelaaja Phil Taylor sekä oman ammattilaisuransa jälkeen näytösotteluissa heittävä ja arvostettuna tv-kommentaattorina toimiva Glen Durrant.TAMPERE INTERNATIONAL DARTS CUPHakametsän jäähalli su 30.11.2025Klo 17.00-24.00Ikäraja: C2-katsomo ikärajaton, muut katsomot K-18Liput: Hinnat nousevissa katsomoissa alkaen 39,90€, permannon pöytäpaikat alkaen 109€Meet & Greet 249€/299€Meet & Greet -lippu sisältää: - aikaisempi sisäänpääsy klo 16.00- pelaajatapaamisen valitun lipputyypin mukaan- vip-passin ja kaulanauhan- valokuvan lipputyypin mukaisen pelaajan kanssa- pientä suolaista naposteltavaa pöydissäJärjestäjä: Gramopop Oy ja Biljardikauppa.fiwww.dartscup.fi