156 result(s) found for ""

HERVANTA OPEN AIR - 2 PÄIVÄÄ K-18
Tampereen rockkesä 2022 alkaa Hervannassa! “Kaupunki kaupungissa” saa oman festarinsa.Kesäkuun 17.-18. päivinä 2022 Kuusikkopuiston kentän festivaalialueella esiintyvät Kolmas Nainen, Miljoonasade, Uniklubi, Brother Firetribe, Petri Nygård, Klamydia, Jonne Aaron, Dingo ja Portion Boys.Tampereen kehittyvä joukkoliikenne on tuonut Hervannan entistä helpommin saavutettavaksi. Ratikan myötä “kaupunki kaupungissa” on 20 minuutin matkan päässä Tampereen Keskustorilta. Siksi on todellakin aiheellista, että Hervanta saa oman kesäfestarinsa. Hervanta Open Air syntyi ajatuksesta järjestää bileet niin hervantalaisille kuin muillekin tamperelaisille.Hervanta Open Airin esiintyjäkatras on sitä luokkaa, että paikalle saattaa eksyä myös muutama rockturisti. Perjantaina 17.6. Kuusikkopuiston kentän festivaalialueella, Hervannan vesitornin kupeessa soittavat suomirockin veteraanit, Kolmas Nainen ja Miljoonasade, laajakatseinen 2000-luvun manserockbändi Uniklubi ja tarttuvan hard rockin kotimainen mestari Brother Firetribe.Hervanta Open Airin hittiesiintyjäputki jatkuu lauantaina. Suorasukaiset viihdyttäjät Petri Nygård ja Klamydia ovat samaa kerrasta kolahtavaa puuta, Jonne Aaron tuo Hervantaan suuria tunteita ja komeaa rockpoppia, Dingon hittiputki täyttää vuonna 2022 sopivasti 40 vuotta ja Portion Boys edustaa vahvasti nousevaa kotimaista tanssittavan huumorimusiikin genreä.Hervanta Open Airin järjestävät tamperelaiset ohjelmatoimistot Nem Agency Oy ja RH Entertainment Oy.HERVANTA OPEN AIR17.-18.6.2022 TampereHervannan Kuusikkopuiston kenttäK-18 / täydet ruoka- ja juomapalvelutPE 17.6.2022 klo 17-01Kolmas NainenMiljoonasadeUniklubiBrother FiretribeSara SiipolaLA 18.6.2022 klo 15-01Petri NygårdKlamydiaJonne AaronDingoPortion BoysPriority-lippuun sisältyy telttakatos, omat wc:t, oma baarialue, pientä suolaista purtavaa, passi & kaulanauhaPyörätuoli + saattaja -lipuissa myös saattajalle sisältyvät priority-palvelutIkäraja 18 vuottaJärjestäjä RH Entertainment Oy
FI
175 views
Buy Ticket
Read More

EVANESCENCE
Maailman suosituimpiin rockyhtyeisiin lukeutuva Evanescence Suomeen ensi vuonnaYhdysvaltalainen rocksuuruus Evanescence esiintyy Nokia Arenalla 19. kesäkuuta 2022.Melodisen ja raskaan rockin mestari Evanescence saadaan Suomeen kesäkuussa 2022, jolloin yhtye esiintyy jopa 15 000 paikkaa tarjoavalla uudella Nokia Arenalla. Evanescencen uran käynnistyi raketin lailla 2000-luvun alussa. Yhtyeen vuonna 2003 julkaistu, yli 17 miljoonaa kappaletta myynyt esikoisalbumi Fallen vietti kaikkiaan 43 viikkoa Billboard-listan kymmenen kärjessä ja Suomenkin virallisella albumilistalla levy vietti yhtensä 49 viikkoa. Kahdesti Grammy-palkittu yhtye on julkaissut yhteensä neljä sooloalbumia, joita on maailmanlaajuisesti myyty yli 23 miljoonaa kappaletta. Solisti Amy Leen luotsaama yhtye tunnetaan mm. hiteistään Bring Me to Life ja Immortal. Suomessa tämä rocksuuruus esiintyi viimeksi kesällä 2017, jolloin yhtye oli Vantaalla järjestetyn Rockfestin lauantain pääesiintyjä.Evenescencen viimeisin The Bitter Truth -studioalbumi ilmestyi maaliskuussa 2021 liki kymmenen vuotta edellisen studioalbumin jälkeen. The Bitter Truth syntyi keskellä koronapandemiaa tilanteessa, jossa useampikin bändin jäsen oli kohdannut henkilökohtaisia tragedioita. Hyviä arvosteluita saaneen levyn on tuottanut Nick Raskulinecz, joka on työskennellyt mm. Foo Fightersin, Rushin, Deftonesin ja Apocalypticankin kanssa. Laulaja-lauluntekijä-pianisti Amy Leen, basisti Tim McCordin, rumpali Will Huntin, kitaristi Troy McLawhornin ja kitaristi-taustalaulaja Jen Majuran muodostama yhtye aloittaa tulevan kiertueensa Yhdysvalloista marraskuussa 2021.EVANESCENCE (USA)Nokia Arena su 19.6.2022Ovet 17.00, showtime 19.00Permanto K-18, istumakatsomot K-18/ikäräjatonVaraa majoitus Lapland Hotels Arenan kautta osoitteesta:https://www.laplandhotels.com/FI/kaupunkihotellit/tampere/lapland-hotels-arena.htmlVIP-paketit:GA Pit Soundcheck Package• One general admission pit ticket• VIP early entry into the venue• Access to an intimate Soundcheck with Evanescence• Moderated discussion with Evanescence around Evanescence’s latest record The Bitter Truth• Exclusive autographed item• (2) specially designed VIP merchandise items• Crowd free merchandise shopping• Official Soundcheck Laminate• Very limited availabilityVIP Soundcheck Package• One premium reserved seat in the first 10 rows• VIP early entry into the venue• Access to an intimate Soundcheck with Evanescence• Moderated discussion with Evanescence around Evanescence’s latest record The Bitter Truth• Exclusive autographed item• (2) specially designed VIP merchandise items• Crowd free merchandise shopping• Official Soundcheck Laminate• Very limited availabilityVIP Tour Package• One premium reserved seat• VIP early entry into the venue• (2) specially designed VIP merchandise items• Crowd free merchandise shopping• Commemorative Early Entry laminate• Limited availabilityKonsertin järjestäjä: RH Entertainment Oy
FI
156 views
Buy Ticket
Read More

DEEP PURPLE IN CONCERT K-18
Deep Purple in concert Tampereella kesällä 2022 Rockin legenda Deep Purple soittaa Tampereen Eteläpuistossa torstaina 28.7.2022. Deep Purple in concert -tapahtuman kaksi muuta esiintyjää ovat Accept ja Uriah Heep. Pirkanmaan rockmusiikin ystäviä hellitään heinäkuussa 2022, kun yli sata miljoonaa albumia uransa aikana myynyt brittiläinen rocksuuruus Deep Purple, tammikuussa viimeisimmän Too Mean to Die -albuminsa julkaissut saksalainen metallijätti Accept ja mm. Easy Livin' ja Lady In Black -hiteistään tunnettu Uriah Heep saapuvat Tampereelle. Kolmikko esiintyy torstaina 28.7.2022 Tampereen Eteläpuistossa järjestettävässä Deep Purple in concert -tapahtumassa. Luvassa on todellinen klassisen rockin paraati. Vaikka Tampere on perinteisesti raskaan musiikin mekka, oheinen kattaus on harvinaista lajia jopa siellä. Hard rockin ja heavy metalin pioneerit on pakko kokea! Deep Purple in concert, TampereEteläpuisto, torstai 28.7.2022 klo 15-24Esiintyjät: Deep Purple, Accept ja Uriah HeepIkäraja: K-18Priority-lippuun sisältyy oma alue, omat baarit, omat saniteettitilat, pientä suolaista naposteltavaa ja hyvä näkyvyys lavalleVIP-lippuun sisältyy oma alue, omat baarit, omat saniteettitilat, buffet-ruokailu vip-teltassa, pääsy priority-alueelle ja vip-passiTapahtuman järjestäjä: RH Entertainment Oy
FI
185 views
Buy Ticket
Read More

JÄRVENPÄÄ SOI 2022: 1 PÄIVÄ LA K-18
Kahtena edellisenä vuonna loppuunmyynyt Järvenpää Soi järjestetään suurempana kuin koskaan.Jälleen kolmipäiväisenä Järvenpään Rantapuistossa järjestettävä kaupunkifestivaalin tähtinä nähdään mm. Jason Donovan (AUS), The Baseballs (DE), Blind Channel, Eppu Normaali, Kaija Koo, The Rasmus ja Antti Tuisku. Kaiken kaikkiaan 4.-6.8. vietettävä festivaali tarjoaa 31 artistin keikan.Elokuun alussa Järvenpää Soi -festivaaleilla nähdään ennätyksellisen kova kattaus kotimaan suosituimpia artisteja sekä kaksi kansainvälistä artistivierasta. Perjantaina Järvenpäässä esiintyy australialainen supertähti Jason Donovan sekä viime vuonna uuden Hotshots-albumin julkaissut saksalainen rock’n roll -yhtye The Baseballs, jonka saavutuksiin lukeutuu mm. vuoden myydyimmän albumin Emma-palkinto vuodelta 2009.Tänä vuonna toista kertaa kolmipäiväisenä käynnistettävä festivaali käynnistyy torstaina 4. elokuuta, jolloin Rantapuiston lavan valtaavat lukuisista jättihiteistään ja energisistä keikoistaan tunnettu Lauri Tähkä, ensi kesänä 40-vuotista uraansa juhliva Kolmas Nainen, Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Suvi Teräsniska, vastustamattomalla energialla varustettu Olavi Uusivirta, vaasalainen punk-legenda Klamydia, Egotripin rinnalla soolouraa tekevä Knipi, uutta albumiaan valmisteleva Uniklubi, Raskasta Joulua -kiertueilta tunnettu JP Leppäluoto ja netin keskustelupalstoilta sanoituksensa kokoava Kalevauva.Fi.Perjantaina Jason Donovanin ja The Baseballsien lisäksi Järvenpää Soissa oman keikkansa heittävät musiikillaan sukupolvia yhdistävä kestosuosikki Kaija Koo, Negative-yhtyeestä soolouralle lähtenyt Jonne Aaron, juuri uuden 1000X -albumin julkaissut kotimainen kestosuosikki Neljä Ruusua, energisellä ja monipuolisella tuotannollaan kotimaisen poprockin kiintotähdeksi noussut Irina, jo esikoislevyllään platinaa myynyt Mikko Harju, listojen kärjet kappaleillaan vuonna 2021 vallannut tuleva supertähti Viivi, alkuvuodesta Teflon Brothersien ja Güntherin kanssa yhteisbiisin Just Do It -julkaissut Oku Luukkainen ja platinaa striimanneella debyyttialbumillaan yhdeksi maamme mielenkiintoisimmista uusista artisteista noussut Costee.Lauantaina Järvenpää Soi -festivaaleilla esiintyvät Suomen kirkkain pop-tähti Antti Tuisku, suomenkielisen rockin kulmakiviin lukeutuva tamperelaissuuruus Eppu Normaali, hurmiota meillä ja maailmalla nostattanut Blind Channel, Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva The Rasmus, koskettavista balladeistaan tunnettu Neon 2, Vauhti kiihtyy feat. Matti ja Teppo -jättihitillään lopullisen läpimurron tehnyt bilebändi Portion Boys, lukuisia kulta- ja platinasinglejä vuosien varrella julkaissut Stig, takuuvarma tunnelman nostattaja Martti Servo ja Napander, muun muassa Alla vaahterapuun ja Odota -hiteistään tunnettu Aikakone, Ujo poika -hitillään yli kaksi miljoonaa striimiä kerännyt Jenni ja Juho sekä Joel Mäkisen ja Tuomas Wäinölän rock’nrollin ilosanomaa levittävä Joel Herttua.Järvenpää Soi -festivaalin aikana alueella on monipuolista ruokaa ja juomaa myyviä ruokamyyntipisteitä. Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta.Järvenpää Soi -festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2019, jolloin festivaali keräsi jo yli 10 000 kävijää. Kaupunkifestivaali päästiin järjestämään koronrajoitusten puitteissa myös kesinä 2020 ja 2021, joista kumpikin myytiin loppuun. Viime vuonna Järvenpää Soi-festivaalista nautti peräti 15 000 festivaalivierasta. Historian ensimmäinen Salo Soi -festivaali järjestettiin kesällä 2019, jolloin tapahtuma myytiin loppuun jo etukäteen.JÄRVENPÄÄ SOI 4-6.8.2022Rantapuisto, JärvenpääK 18 Portit auki joka päivä klo 13-01Esiintyjät :To: Lauri Tähkä, Kolmas Nainen, Suvi Teräsniska, Olavi Uusivirta, Klamydia, Knipi, Uniklubi, Jp Leppähuolto, Kalevauva.FiPe : Jason Donovan (AUS), Kaija Koo, The Baseballs (DE), Jonne Aaron, Neljä Ruusua, Irina, Viivi, Oku Luukkainen, Mikko Harju, Costee, Luukas OjaLA Antti Tuisku, Eppu Normaali, Blind Channel, The Rasmus, Neon 2, Portion Boys, Stig, Martti Servo ja Napander, Aikakone, Jenni ja Juho, Joel HerttuaLiput: Perusliput: to 59,90 € pe 59,90 € la 69,90 € Kolmen päivän lippu: rajoitettu erä hintaan 99,90 €Priority-liput: Yhden päivän priority-lippu 99,90 € Kahden päivän (pe-la) priority-lippu 159,90 € Kolmen päivän priority-lippu 189,90€Priority lippu sisältää passin ja kaulanauhan, pääsyn omalle priority-alueelle, jossa on oma teltta, baari ja omat saniteettipalvelut. Priority-alueelta on näkyvyys lavalle. Tarjolla on lisäksi pientä suolaista naposteltavaa. Huom! Lippu ei sisällä omia istumapaikkoja.Järjestäjä: RH Entertainment Oy
FI
403 views
Buy Ticket
Read More

KAISANIEMI LIVE K-18
Legendaarinen yhdysvaltalaisyhtye Toto Suomeen elokuussa 2022 Maailman tunnetuimpiin yhtyeisiin lukeutuva Toto heittää Suomessa neljä keikkaa elokuussa 2022 osana Dogz of Oz -kiertuettaan. Steve Lukatherin luotsaama aor-suuruus nähdään Vaasa Festivalilla torstaina 4. elokuuta, Sorsapuisto Live-tapahtumassa Tampereella perjantaina 5. elokuuta, Kaisaniemi Livessä Helsingissä lauantaina 6. elokuuta ja Turun Toto in Concertissa sunnuntaina 7. elokuuta.Urallaan yli 40 miljoonaa albumia myynyt Toto saapuu elokuussa 2022 Suomeen osana Dogz of Oz -kiertuettaan, jolla legendaarinen yhtye esittelee uudistuneen kokoonpanonsa. Toton perustajajäseniin lukeutuvan kitaristi Steve Lukatherin ja yhtyeen solistina jo 1980-luvulta saakka toimineen Joseph Williamsin rinnalla tullaan näkemään basisti John Pierce (Huey Lewsis and The News), rumpali Robert ’Sput’ Searight (Ghost-Note / Snarky Puppy) ja kosketinsoittaja / taustalaulaja Steve Maggiora (Robert Jon & The Wreck).- On Totolle kunniaksi, että saamme soittaa yhtyeen musiikkia näin hienojen muusikoiden kanssa. Odotan jo tulevaa kiertuetta, jonka ohjelmistoon valitsemme kattavan valikoiman Toton tuotannosta, suurimmat hitit tietysti mukaan lukien. Lisäksi soitamme kappaleita sekä Joen että minun sooloalbumeilta. Tavoitteenamme on tuoda menneisyyden Toto nykyaikaan, kertoo Steve Lukather.Vuonna 1977 Kaliforniassa perustettu AOR-soundin superyhtye tunnetaan parhaiten mm. Hold the Line, Rosanna ja Africa -hiteistään. Toto esiintyi Suomessa viimeksi kesän 2019 Pori Jazzeilla.La 6.8. klo 14-23 Kaisaniemi LiveKaisaniemen puistoK-18Artistit: Toto (USA), Brother Firetribe, Reckless Love, Jonne Aaron, H.E.A.T. (SWE)PRIORITY-lippu sisältää: Oma anniskelualueOmat saniteettitilatOma baarialuePientä suolaista naposteltavaaTelttakatosPriority-passi ja kaulanauhaVIP-lippu sisältää: Oma teltta ja katetut pöydätOma vip-terassi josta näkyvyys lavalleHerkuliinen buffet-ruokailuOmat baarit alueellaOmat saniteettitilatVIP-host -palvelutVIP-passi ja kaulanauhaJärjestäjä RH Entertainment Oy
FI
146 views
Buy Ticket
Read More

TOTO IN CONCERT K-18
Legendaarinen yhdysvaltalaisyhtye Toto Turkuun elokuussa 2022Maailman tunnetuimpiin yhtyeisiin lukeutuva Toto konsertoi Turussa sunnuntaina 7. elokuuta 2022 osana osana Dogz of Oz -kiertuettaan. Paavo Nurmen stadionilla järjestettävässä yhden päivän Toto in Concert -tapahtumassa esiintyy Toton lisäksi myös muita artisteja.Paavo Nurmen stadionilla järjestetään sunnuntaina 7. elokuuta 2022 Toto in Concert -tapahtuma, jonka pääesiintyjänä nähdään urallaan yli 40 miljoonaa albumia myynyt aor-suuruus Toto. Konsertti on osa vuonna 1977 Kaliforniassa perustetun Toton tulevaa Dogz of Oz -kiertuetta, jolla legendaarinen yhtye esittelee uudistuneen kokoonpanonsa. Toton perustajajäseniin lukeutuvan kitaristi Steve Lukatherin ja yhtyeen solistina jo 1980-luvulta saakka toimineen Joseph Williamsin rinnalla tullaan näkemään basisti John Pierce ( Huey Lewsis and The News), rumpali Robert ’Sput’ Searight (Ghost-Note / Snarky Puppy) ja kosketinsoittaja / taustalaulaja Steve Maggiora (Robert Jon & The Wreck).- On Totolle kunniaksi, että saamme soittaa yhtyeen musiikkia näin hienojen muusikoiden kanssa. Odotan jo tulevaa kiertuetta, jonka ohjelmistoon valitsemme kattavan valikoiman Toton tuotannosta, suurimmat hitit tietysti mukaan lukien. Lisäksi soitamme kappaleita sekä Joen että minun sooloalbumeilta. Tavoitteenamme on tuoda menneisyyden Toto nykyaikaan, kertoo Steve Lukather.Muun muassa Hold the Line, Rosanna ja Africa -hiteistään tunnetun Toton lisäksi Paavo Nurmen stadionilla nähdään kotimainen hardrock-ylpeys Brother Firetribe, suomenkielistä soolouraa tekevä Jonne Aaron ja ruotsalainen hardrock-yhtye H.E.A.T.Turun lisäksi Toto esiintyy elokuussa 2022 myös Vaasassa, Helsingissä ja Tampereella. Edellisen kerran Toto esiintyi Suomessa kesän 2019 Pori Jazzeilla.Su 7.8. Toto in ConcertPaavo Nurmen stadion, TurkuK-18Artistit: Toto (USA), Brother Firetribe, Jonne Aaron, H.E.A.T. (SWE)PRIORITY-lippu sisältää: Oma anniskelualueOmat saniteettitilatOma baarialuePientä suolaista naposteltavaaTelttakatosPriority-passi ja kaulanauhaVIP-lippu sisältää: Oma teltta ja katetut pöydätOma vip-terassi josta näkyvyys lavalleHerkuliinen buffet-ruokailuOmat baarit alueellaOmat saniteettitilatVIP-host -palvelutVIP-passi ja kaulanauhaJärjestäjä RH Entertainment Oy
FI
135 views
Buy Ticket
Read More

GEORGE THOROGOOD & THE DESTROYERS
Intensiivistä kitararockia ja rehevää bluesiaGEORGE THOROGOOD & THE DESTROYERSGeorge Thorogood & The Destroyers esiintyy odotetun ”Good To Be Bad Tour: 45 Years of Rock” –kiertueen merkeissä Suomessa elokuussa 2022. Tanakkaa perusrockia ja juurevaa bluesia hurjalla intensiteetillä tykittävä amerikkalaiskitaristi George Thorogood ja hänen johtamansa The Destroyers on jo noin 45 vuoden ajan tarjonnut sykähdyttäviä ja mieleenpainuvia live-elämyksiä konserteissaan ympäri maailmaa. Thorogoodin ihailijajoukkoon kuuluu myös valtaisa joukko lojaaleja suomalaisia rokkareita. Ei siis ihme, että yhtye on vieraillut maassamme useita kertoja aina yhtä suurella menestyksellä.”We’ll always be the baddest band in the land…”George Thorogood on syntynyt Wilmingtonin kaupungissa, Delawaren osavaltiossa, Yhdysvalloissa helmikuussa 1950. Debyyttialbumi ”George Thorogood & The Destroyers” julkaistiin lokakuussa 1977.”Jos olet tyytyväinen elämääsi, voisit yhtä hyvin olla kuollut,” George Thorogood naurahtaa. – ”Kyllä kai meillä kaikilla on joskus ajatuksia eläkkeelle vetäytymisestä, mutta puhelimeni soi lakkaamatta: Haluatte siis minun ja yhtyeeni saapuvan kaupunkiinne, pystyttävän kalustomme ja soittavan ”Who Do You Love”? No, mikä ettei. Nähdään! Ja rokataan kimpassa!”George Thorogood & The Destroyers on julkaissut parikymmentä albumia, joiden yhteenlaskettu myynti ylittää 15 miljoonaa kappaletta. Thorogoodin tunnetuimpien hittien joukkoon kuuluvat muun muassa “Bad To The Bone”, “One Bourbon”, One Scotch, One Beer”, “Movin On Over”, “Drink Alone”, “Who Do You Love” ja “Get A Haircut”, joka oli Thorogoodin ensimmäinen listaykkönen Yhdysvalloissa vuonna 1993.Vuonna 2017 Thorogood julkaisi pääosin akustisen, kriitikoiden ylistämän sooloalbumin nimeltä “Party of One”, jolla hän tulkitsee muun muassa Willie Dixonin, Elmore Jamesin, Robert Johnsonin, Rolling Stonesin ja jopa Hank Williamsin, Johnny Cashin ja Bob Dylanin sävellyksiä. Yhtyeen viimeisin albumi on vuonna 2020 julkaistu keikkatallenne “Live in Boston, 1982: The Complete Concert”.Thorogoodin suosituimmat biisit perustuvat musiikista välittyvään vastustamattomaan “badass rock” -asenteeseen kuten Thorogood itse sanoo sekä suorasukaisiin sanoituksiin, räjähtävään energiaan, sujuvasti liukuvaan slideen ja tarttuviin kitarariffeihin. Samat elementit purevat yleisöön tietysti myös live-keikoilla.”Bad to the boneI make a rich woman begI'll make a good woman stealI'll make an old woman blushAnd make a young girl squeal…”Konsertti- ja festivaalikeikkoja yhtyeellä on takanaan jo yli 8 000. Lähtökohtaisesti yhtye nähdään konserteissa ja festareilla aina itseoikeutettuna vetonaulana ja pääesiintyjänä, mutta aikoinaan se toimi myös energisenä lämmittelijänä muun muassa Rolling Stonesin, ZZ Topin ja AC/DC:n kiertueilla."Thorogoodia ja The Destroyersia seuratessa näytti välillä siltä, että bändi ei vauhtiin päästyään malta lopettaa lainkaan. Huikeata, että neljän vuosikymmenen jälkeenkin tekemisen intoa vielä piisaa tuossa määrin", raportoi Blues-Finland.com vuonna 2013 Järvenpään Puistobluesin jälkitunnelmissa. George Thorogood & The Destroyers nousi ykköseksi äänestyksessä, jonka Blues-Finland.com ja verkkokauppa Zalando tuolloin järjestivät kyseisen vuoden suosituimmasta kansainvälisestä musiikkivieraasta.George Thorogoodin johtamassa The Destroyers –yhtyeessä soittavat Jeff Simon (rummut, lyömäsoittimet), Bill Blough (basso), Jim Suhler (kitara) ja Buddy Leach (saksofoni).“We’ll always be the baddest band in the land. Expect our best on this tour, because that’s what you’re gonna get,” toteaa George Thorogood ytimekkäästi.www.georgethorogood.comKonserttijärjestelyt: RH-Entertainment
FI
167 views
Buy Ticket
Read More

MANHATTAN TRANSFER 50TH ANNIVERSARY TOUR
The Manhattan Transfer 50-vuotisjuhlakiertueellaan Suomeen! Maailman parhaaksi lauluyhtyeeksi tituleerattu The Manhattan Transfer saapuu Suomeen 50-vuotisjuhlakiertuellaan. Miljoonia albumeita uransa aikana myynyt The Manhattan Transfer on yksi maailman suosituimmista ja innovatiivisimmista lauluyhtyeistä. The Manhattan Transfer on saanut uransa aikana lukuisia Grammy-palkintoja ja muita tunnustuksia, yhtye on mm. valittu Vocal Group Hall of Fameen vuona 1998. Yhä aktiivisesti konsertoiva kvartetti on viihdyttänyt yleisöä jo vuosia sellaisilla hiteillä kuin The Boy from New York City, Until I Met You (Corner Pocket), Why Not! ja Route 66. Juhlakonserttien ohjelmistoon yhtye poimii kappaleita koko 50-vuotisen uransa ajalta. The Manhattan Transferin ensimmäinen, yhtyeen nimeä kantava albumi julkaistiin vuonna 1975. Viimeisin levy Junction on vuodelta 2018.The Manhattan Transferin perustajajäsen Tim Hauser menehtyi vuonna 2014, mutta yhtye on jatkanut menestyksen tiellä hänen muistoaan kunnioittaen myös tämän jälkeen. Hauserin tilalle kokoonpanoon nousi Trist Curless, joka täydentää jo vuosia yhdessä laulaneita Alan Paulia, Janis Siegeliä ja Cheryl Bentyneä. Suomessa The Manhattan Transfer nähtiin viimeksi loppuvuodesta 2021 menestyksekkäällä viiden kaupungin kiertueella.THE MANHATTAN TRANSFER 50-VUOTISJUHLAKIERTUETo 10.11 HyvinkääsaliPe 11.11 Oulu, Madetojan saliLa 12.11 Kuopio, MusiikkikeskusMa 14.11 Tampere-taloTi 15.11 Turku, LogomoKe 16.11 Jyväskylä, PaviljonkiTo 17.11 Helsinki, KulttuuritaloLiput alkaen 59,90€Konsertin kesto 90-120 min, ei väliaikaaKonsertit ovat ikärajattomiaJärjestäjä: RH Entertainment Oy
FI
197 views
Buy Ticket
Read More

THE MANHATTAN TRANSFER 50TH ANNIVERSARY TOUR

MANHATTAN TRANSFER 50TH ANNIVERSARY TOUR 2022

206 views

241 views

229 views

237 views

215 views
Buy Ticket
Read More

BONNIE TYLER
Walesilaistähti Bonnie Tylerin kertaalleen jo siirretty Suomen-kiertue siirtyy suurilta osin joulukuulle 2022. Kaikki kiertuepaikkakunnat säilyvät samana ja lisäksi mukaan saatiin myös uusi konsertti Järvenpäähän. Pitkittyneen koronaviruspandemian takia Bonnie Tylerin lokakuulle 2021 siirretyt konsertit siirtyvät vielä kerran. Uudet konserttipäivät ovat Seinäjoen elokuista konserttia lukuun ottamatta joulukuussa 2022. Lisäyksensä saatiin vielä esiintyminen Järvenpään uuteen Aino Areenaan. Turussa konserttipaikka vaihtuu siirron myötä Konserttitalosta Logomoon. Kymmeniä miljoonia levyjä uransa aikana myynyt Bonnie Tyler julkaisi The World Starts Tonight -debyyttialbuminsa vuonna 1977, mutta käheä-ääninen tähti tekee yhä aktiivisesti uutta musiikkia ja kiertää esiintymässä. Useasti Suomessakin vierailleen tähden tuorein Between the Earth -albumi julkaistiin vuonna 2019. Levyllä on mukana lukuisia vierailijoita, kuten Francis Rossi sekä duetot Rod Stewartin, Cliff Richardin ja Barry Gibbin kanssa. Tyler muistetaan myös Iso-Britannian Euroviisuedustajana vuodelta 2013.Konsertit alkavat klo 19.00 ja niissä ei ole väliaikaa. Tuotanto RH Entertainment
FI
253 views
Buy Ticket
Read More

Mallrat
Mallrat
Brisbane,
AU
201 views
Buy Ticket
Read More