3978 result(s) found for ""
HAMMOK (NO), Aaltoja, Hites
HAMMOK (NO) + Aaltoja (FI) + Hites (FI) Korjaamolle 12.10.2024!
NORJALAINEN HARDCORE-TRIO HAMMOK KAHDELLE KEIKALLE SUOMEEN
Yhtye nähdään lokakuussa Tampereella ja Helsingissä.
Norjan hardcore-skenen kuumin nousija
Hammok debytoi Suomessa lokakuussa. Kovaa vauhtia genrensä kiinnostavimpiin pohjoismaisiin nimiin kiivennyt oslolaisyhtye nähdään Tampereen Bar Kotelossa ja Helsingin Korjaamolla 10.–11. lokakuuta 2024. Keikkojen lipunmyynti käynnistyy torstaina
15.8. klo 9 keikkapaikkojen lipunmyyntikanavissa.
Ryminällä läpimurtonsa vuoden 2023 showcase-festivaali ESNS:ssa tehnyt ja huhujen mukaan koko festarin yhdestä parhaista keikoista vastannut Hammok noteerattiin jo debyytti-EP:nsä “Jumping/Dancing/Fighting”
julkaisun jälkeen esimerkiksi musiikkimedia Pitchforkissa. Tuolloin noise-trion musiikkia kuvailtiin massiivisiksi äänivalleiksi, jotka jyräävät tunteiden yli. Kuluvana vuonna Hammok on nähty laajalla Euroopan-kiertueella, jolla yhtyeen fanit ovat päässeet
pittaamaan maaliskuussa julkaistun “Look How Long Everything Is Moving Forward For Once” -debyyttialbumin järkälemäisiä ja äänekkäitä, genreuskollisia kappaleita.
Hammokin keikkaillat Suomessa avaavat aitoja tunteita ja kitaramelodioita ytimessään vaaliva post-hardcore-nelikko Aaltoja sekä huumorilla ja raivolla ikävystymistä vastaan taisteleva, energinen post-punk-yhyte Hites. Liput ovelta, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Anitta Ahonen: 60 ja kuoleman välillä
Stand up -koomikko, anarkistiorvokki Anitta Iso A Ahonen on tullut
viimein naisen ikään!
60 ja kuoleman välillä on Iso A:n yli 20-vuotisen
uran juhlakiertue, jossa ei haittaa vaikka juhlakalu potkaisisi tyhjää
kesken kiertueen.
Anitta Iso A Ahonen kutsuu katsojat jatkojen jatkoille juhlimaan
elämää naurun merkeissä. Nauru ja uurna sisältävät samat kirjaimet ja
Ahosen uurnasta tarjolla on dopamiinishotteja, oksitosiinipaukkuja ja
muita hormonidrinkkejä katsojien maljoihin. Tarjolla on lääkkeetön
resilienssipaukku pahimpaan elämäntuskaan.
Kiroilevana
rollaattorimummonakin tunnettu Iso A on heittänyt rollaattorinsa
nurkkaan. Koomikon mieli on hänen itse tekemänsä haastattelun mukaan
nuori, elämä maistuu makealta ja syövän kouraisema ja selkäbakteerin
kampittama kroppakin on menossa mukana.
Tervetuloa nauramaan!
FacebookInstagramLippuja ovelta, mikäli jäljellä.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Petrus Schroderus: Rakkauden Voima
Petrus Schroderus: Rakkauden Voima!Petrus Schroderus, tenoriRiku Niemi - OrchestraTenori Petrus Schroderuksen ura on kulkenut poliisista oopperalaulajaksi, oopperalaulajasta poliisiksi, poliisista klassisen viihteen ainutlaatuiseksi tulkitsijaksi. Matkan varrella, niin työssä kuin henkilökohtaisessa elämässä on ollut nousuja ja laskuja. Vaikeuksista noustessa on keskeistä ollut sisu, usko, toivo ja rakkaus. Ja näistä suurin on rakkaus. Rakkauden Voima!-konsertti kertoo musiikin keinoin tarinaa parantavasta, vahvistavasta rakkaudesta, josta syntyvän voiman avulla suurimmatkin haasteet voitetaan. Tämän upean konsertin orkesterina toimii Riku Niemi - Orchestran 10-henkinen kokoonpano.Poliisista oopperalaulajaksi, oopperalaulajasta poliisiksi, poliisista ilmiöksi! Oululaisen poliisin Petrus Schroderuksen ura oopperalaulajana alkoi varsinaisesti Timo Mustakallio-laulukilpailun voitosta Savonlinnan Oopperajuhlilla kesällä 2004. Kiinnitys Suomen kansallisoopperaan toi seuraavien vuosien aikana hänelle useiden oopperateosten päärooleja. Petrus esiintyi myös Savonlinnan oopperajuhlien produktioissa sekä konserttisolistina eri puolilla maailmaa. Hänen kaikkien katsottavissa olevat videoesiintymisensä ovat herättäneet valtavan kiinnostuksen maailmalla. Merkittävimpänä Rakasta sinua elämä, jonka katselukertojen määrä Youtubessa lähentelee jo 4 miljoonaa.Vuonna 2012 Petrus palasi kotikaupunkiinsa Ouluun poliisin tehtäviin, mutta laulamisen kipinä ei sammunut. Nyt vuosia myöhemmin, Petruksen musiikin painopiste on muuttunut oopperasta ikivihreiden klassikoiden, slaavilaisten romanssien ja kansanmusiikin suuntaan ja suosio on räjähtänyt. Petrus lopetti poliisityöt kesällä 2022 keskittyäkseen täysin laulajan uraan. On syntynyt ilmiö, Petrus Schroderus.RNO – KOKO SUOMEN ORKESTERIRNO on vuonna 2005 perustettu rytmimusiikin ammattiorkesteri. Sen 25-henkisen orkesterikokoonpanon muodostavat big band ja jousisoitinryhmä. RNO esiintyy myös solistiorkesteri- ja kamarikokoonpanoina. RNO on koko Suomen orkesteri. RNO:n kotipaikka on Helsinki, mutta orkesteri kiertää esiintymässä eri puolilla maata. Tähän mennessä RNO on konsertoinut kaikkiaan 132 paikkakunnalla Suomessa.RNO:n monipuolinen ohjelmisto koostuu viihde- ja rytmimusiikin kotimaisten ja kansainvälisten klassikoiden lisäksi rohkeista poiminnoista musiikin eri tyylisuunnista. RNO myös tilaa teoksia kotimaisilta rytmimusiikin säveltäjiltä ja sovittajilta. RNO saa toimintaansa rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
FI
149 views
Buy Ticket
Read More
Äänikuvia ja soivia sanoja
La 12.10. klo 18Itä-Helsingin kulttuuriviikko: Äänikuvia ja soivia sanoja Maamme modernin runouden merkittävimpiin hahmoihin lukeutuva, palkittu Saila Susiluoto ja monipuolinen saksofonisti, huilisti ja säveltäjä Hepa Halme kohtaavat Itä-Helsingin kulttuuriviikon ohjelmaan kuuluvassa konsertissa.Saila Susiluoto tunnetaan kirjoittajana ja kokeellisten muotojen runokonseptien kehittäjänä, minkä lisäksi hän on tunnettu myös omien tekstiensä karismaattisena esittäjänä.Hepa Halmeen luotsaama Halme Prospekt -yhtye on toiminut yli kaksikymmentä vuotta. Yhtye tunnetaan omien julkaisujensa lisäksi myös Hannu Salaman kanssa tehdyistä kirjallisista äänilevyistä.Halmeen ja Susiluodon yhteistoiminta sai alkunsa Huoneiden kirja -teoksen tekstien esityksistä vuonna 2003, ja se on jatkunut siitä lähtien harvakseltaan mutta säännöllisesti. Konsertissa kuullaan Susiluodon uusimman Akheron-proosarunoelman (Otava 2024) ympärille rakentuva äänimatka, jonka joen virtauksen lailla soljuvat sanat saavat lisäulottuvuutta Halme Prospektin luoman äänimaiseman ja improvisatoristen välisoittojen myötä.Toinen konsertissa esiintyvä kokoonpano, Antero Prihan ja Asko Keräsen jo kaksi levyä julkaissut duo on parhaillaan valmistelemassa kolmatta levyjulkaisuaan. Siinä on mukana monitaiteilija Oliver Whitehead, jonka esittämien tekstien myötä kokoonpanon ilmaisu laajentuu spoken word -ilmaisun suuntaan. Konsertissa kuullaan tätä materiaalia.Halme Prospekt:Hepa Halme – saksofoni, huiluEero Savela – trumpettiEsa Onttonen – kitara, bassoArttu Tolonen – syntetisaattorit ja efektitTapani Varis – basso Alf Forsman – rummutAsko Keränen – kosketinsoittimet ja sähkövempeleetAntero Priha – trumpettiOliver Whitehead – ääni ja sanatKesto: 2 t, sis. väliajanLiput: 20e + palvelumaksuIkäsuositus 18+ Klubi-ilta, A-oikeudet, tarjoiluista vastaa Kahvila Pokkari
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
KOTITEOLLISUUS K-18
Lappeenrantalainen Kotiteollisuus on yksi suomalaisen raskaan rokin arvostetuimmista yhtyeistä. Kotiteollisuus voitti parhaan hard rock-metalli -albumin Emman vuonna 2004 läpimurtoalbumillaan Helvetistä itään. Siitä pitäen lähestulkoon jokainen yhtyeen uusi albumi on noussut Suomen virallisen albumilistan kärkeen. Kotiteollisuus on koko uransa ajan keikkaillut ahkerasti muun muassa festareilla ja kiertueilla.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
The Holy
Ympäri maailmaa kiertänyt The Holy tuo mukanaan sävykästä, pohjoismaista melankoliaa post-punkin, Springsteenin ja krautrockin voimin. Ajattomien analogisten syntetisaattorien, kiehtovien rumpukomppien ja raapivien kitaran avulla The Holy luo mukavuusaluetta haastavaa musiikkia. Yhtyeen debyyttialbumi Daughter keräsi laajaa huomiota ja kiitosta niin kotimaisella kuin kansainväliselläkin kentällä ja nappasi Helsingin Sanomien arvioinnista komeat neljä tähteä sekä Emma -ehdokkuuden Kriitikoiden valinta -kategoriassa. Äärimmäisen intensiivisenä livebändinä tunnettu The Holy on keikkaillut muun muassa Sziget, Eurosonic, Iceland Airwaves -festivaaleilla.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
D-A-D (DK)
TANSKALAINEN D-A-D HELSINGIN KAAPELITEHTAALLE LOKAKUUSSA
Tanskan kovimpiin hardrockbändeihin lukeutuva D-A-D esiintyy Helsingin Kaapelitehtaalla 12. lokakuuta. Viimeksi yhtye nähtiin Suomessa vuonna 2022 Suvilahden loppuunmyydyllä keikalla.
Legendaarinen tanskalaisyhtye D-A-D on ikinuori instituutio. Yhtye on pysytellyt tanskalaisen rockin keihäänkärkenä jo vuodesta 1989, jolloin heidän läpimurtohittinsä ”Sleeping My Day Away” julkaistiin. Kunnioitettavan 40 vuoden rajapyykin saavuttanut yhtye on edelleen yhtä riehakas, räiskyvä ja aito kuin varhaisvuosinaan. Vuosien varrella D-A-D on piirtänyt puumerkkinsä rockin maaperään alati kehittyvällä mutta tunnistettavalla musiikillisella profiilillaan, puhtaalla esiintymisen ilolla ja huumorilla, jota näkyy nykyisin lavalla ehkä enemmän kuin koskaan. Bändin tankki on täynnä räjähdysaltista rockpetrolia, kun nämä neljä viihdyttäjää käynnistävät moottorinsa ja polkaisevat tallan pohjaan!
D-A-D soittaa kaiken suoraan sydämestä aina rock-kappaleista koskettaviin balladeihin. Se tunnetaan repivästä action rockistaan, johon on sekoitettu bluesia, cowpunkia ja countrya eli kaikkea sitä, mikä tekee rock'n'rollista ajatonta. D-A-D on vuosien varrella tehnyt itsestään yhden keskeisimmistä osista Tanskan musiikkihistoriaa, ja se puhuttelee edelleen yhtä lailla niin nuorempia kuin varttuneempiakin rock-faneja. Liki neljän vuosikymmenen ajan D-A-D on uskaltanut uudistua ja kehittää musiikkiaan. Bändi on kiertänyt ympäri Eurooppaa ja vieraillut viime vuosina myös Australiassa ja Yhdysvalloissa.
“D-A-D on siirtynyt neljänteen nuoruuteensa”, yhtyeen keulahahmo Jesper Binzer kertoo. “Voisimme helposti luottaa vanhoihin biiseihimme ja esittää niitä tutulla vimmallamme, mutta meidän täytyy pystyä parempaan! Jokainen julkaisumme on mahdollisuus uudistua, me ikään kuin poltamme D-A-D:n jokaisella julkaisullamme, jotta näemme mitä tuhkasta nousee. Ja siitä sitten luomme taas jotain täysin uutta!”
Jesper Binzerin laulu, Jacob Binzerin viiltävät kitarat, Stig Pedersenin omituiset mutta aina yhtä groovaavat bassot ja Laust Sonnen rumpujen pärinä jyräävät samalla teholla vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
D-A-D (DK)
Celebrating 40 Years Tour 2024
La 12.10.2024
Kaapelitehdas, Helsinki
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Lemminkäisen äiti
Anna Krogeruksen uusi kotimainen kantanäytelmä Lemminkäisen äiti on näytelmä ihmisistä, jotka pakenevat. Kuka sotaa, kuka kodin mykkää ilmapiiriä, kuka tulevaisuuden synkkiä näkymiä, kuka omaa riittämättömyyden tunnettaan tai kuoleman hipaisua.
Lemminkäisen äiti kertoo heistä, jotka eivät pakovauhdissa enää pysy. Heistä, jotka tekonivelistä ja ihoa nuorentavista voiteista huolimatta, kummallista kyllä, vanhenevat ja kuolevat. Heistä, jotka menivät rikki liian suurten vaatimusten paineesta tai sodan sirpaleista jo aivan liian nuorina. Heistä jotka vielä juoksevat mutta eivät enää voi olla kuulematta oman sisimpänsä kuiskauksia.
Lemminkäisen äiti on tragikoominen triptyykki, joka ensin irvailee arkisen ahdinkomme kustannuksella häpeämättömästi ja sitten pakottaa pysähtymään ja kysymään kysymykset, jotka mieluummin hukuttaisimme lempparisarjan uuteen tuotantokauteen.
Pysähtyminen on kivuliasta. Erityisesti jos pysäyttää täydestä vauhdista päin seinää. Joskus muuta vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole.
Kanta-esitys Ryhmäteatterissa 4.10.2024
Käsikirjoitus: Anna Krogerus
Ohjaus: Eki Vuori
Rooleissa: Minna Suuronen, Santtu Karvonen, Marja-Leena Kouki, Aapo Salonen ja Nana Saijets
Lavastussuunnittelu: Janne Siltavuori
Valosuunnittelu: Ville Mäkelä
Videosuunnittelu: Mika Haaranen
Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen
Pukusuunnittelu: Ninja Pasanen
Maskeeraussuunnittelu: Ia Luhtanen
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
ELVIS EXPERIENCE
ELVIS EXPERIENCEPaikka: Juhlatalo Hovi (Sukkavartaankatu 9, Tampere)Klo 15.00 PäivätilaisuusElvis-musaraati, juontajana Ari ”Santis” SantaharjuAron soloKlo 19.00 IltabileetPriscilla Presley look alike -kilpailuHanna Hush & Cool CompanyAron & Cool CompanyLiput:Day Pass (päivätilaisuus) 20,00 €Evening Pass (iltatilaisuus) 35,00 €Full Experience Pass (päivä- ja iltatilaisuus) 49,00 € - myydään päivätilaisuudesta!
FI
77 views
Buy Ticket
Read More
Any Given Day
TUSKALIVE: METALCORE-YHTYE ANY GIVEN DAY HELSINKIIN JA TAMPEREELLE LOKAKUUSSA
Saksalainen metalcore-ryhmä Any Given Day saapuu
Suomeen kahdelle keikalle lokakuussa. Juuri uuden ”Limitless”-albumin
julkaissut Any Given Day konsertoi Helsingin On The Rocksissa
perjantaina 11. lokakuuta ja lauantaina 12. lokakuuta metalcore-moottori
jyrähtää käyntiin Tampereen Olympia-Korttelissa.
Kotimaassaan suureen suosioon noussut Any Given Day on ehtinyt reilun
kymmenvuotisen uransa aikana julkaista neljä täyspitkää albumia, nipun
sinkku-julkaisuja ja koluta keikkalavoja ympäri Euroopan.
Lämppärinä nähdään helsinkiläinen vaihtoehto-rock/metal -yhtye St. Aurora.Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä.
Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
FI
78 views
Buy Ticket
Read More
Pate Mustajärvi
Pate Mustajärvi suuntaa syksyllä laajalle kotimaan kiertueelle
Suomirockin moninkertaisesti palkittu legenda on uuden aikakauden
edessä. Ohjattuaan vuonna 1977 perustamansa Popeda-yhtyeen näyttävästi
omalta osaltaan päätepysäkille loppuunmyydyllä Tampereen Ratinan
stadionilla syyskuussa 2023, Pate Mustajärvi keskittyy nyt täysin
palkein soolouraansa. Uusien tuulten saattoi havaita puhaltavan
Mustajärven uralla jo viikko Ratinan konsertin jälkeen julkaistun Hei
äijä -singlen muodossa. Syyskuussa 2024 starttaa Pelkkää Patee -kiertue,
joka valloittaa niin konserttisalit kuin klubit ympäri Suomen.
Universal Musicille levyttävä Mustajärvi tunnetaan karismaattisena
tekijänä, joka on ollut läpi uransa ajassa kiinni. Sen huomaa niin
ajankohtaisista ilmiöistä syntyneistä sanoituksista kuin vaikkapa
väkevistä kannanotoistakin. Tampereen Ikurin kasvatin tuorein single Hei
äijä tulee saamaan seurakseen lisää uutta musiikkia vuoden 2024 aikana.
Helmikuussa ilmestyy myös päiväkirjamerkintöihin pohjautuva ”Ratinaan
se päättyi – 46 vuotta Popedaa” -kirja. Kokeneen tarinankertojan
stooripankki on ehtymätön vielä 2020-luvullakin.
Syksyllä 2024 Pate kiertää Suomea Pelkkää Patee -kiertueellaan
yhteensä 20 konsertin verran. Kiertueella pelkkää Patee tarjoillaan
yleisölle niin parituntisissa väliajallisissa konserteissa kuin
rokimmilla klubikeikoilla. Soolouransa vuonna 1984 aloittaneelta ja
tähän päivään mennessä 12 sooloalbumia julkaisseelta Mustajärveltä on
kiertueen alla luvassa myös uutta musiikkia kokonaisen pitkäsoiton
verran.
”Uusia biisejä on purkitettu hiljalleen viime syksystä lähtien,
eiköhän sieltä yksi albumillinen saada ulos ennen kiertuetta”, paljastaa
jo keväällä 2023 uuden levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa
tehnyt Mustajärvi, ja lupaa konserttiyleisölle kattavan läpileikkauksen
koko soolotuotantoonsa tuorein sovituksin.
"Settilistojen kasaaminen uuden työporukan kanssa on kyllä hauskaa.
Biiseistä saadaan esille ihan uusia puolia. Olen tästä kaikesta itsekin
pitkästä aikaa ihan fiiliksissä", hehkuttaa Mustajärvi.
Kiertuekokoonpanossa yhdistyvät vankka kokemus ja nuori lahjakkuus,
sillä Paten vierelle lavalle nousevat Mikko Kangasjärvi (piano), Santeri
Kotamäki (kitara), Milla Heinonen (basso), Aleksi Ylimäki (rummut),
Jari Latomaa (taustalaulu ja akustinen kitara) ja Päivi ”Capri” Selo
(taustalaulu).Konsertin kesto n. 2h sis väliajanKonsertti alkaa klo 19.00
Permannolla numeroidut istumapaikat.
Parvella numeroimattomat seisomapaikat. Parvi sijaitsee sekä tilan takaosassa että B- ja C-katsomoiden päällä tilan sivuilla. Parvella saa liikkua vapaasti.
***
VIP (Meet & Greet -lippu):
Lippu parhailta istumapaikoilta (Permanto A) ja pieni yllätysAikainen sisäänpääsy tapahtumapaikalle, tapaaminen Pate Mustajärven kanssa ennen konserttiaPaketteja on myynnissä vain rajoitettu määräTarkemmat saapumisohjeet ja tiedot paketin sisällöstä lähetetään ostajille sähköpostitse ennen keikkapäivää. Paketin tuottaa ja oikeudet muutoksiin pidättää Live Nation Finland
VIP-liput ovat myynnissä vain netissä.
VIP-paketeilla ei ole palautusoikeutta eikä niitä voi siirtää toiselle. Tapahtuman peruuntuessa normaalit peruutusehdot pätevät. VIP-paketit ovat nimettyjä ja henkilökohtaisia, eikä niitä voi siirtää toiselle missään tilanteessa. Pakettiin sisältyvät mahdolliset tavarat jaetaan ostajille tapahtumapaikalla. Pakettiin sisältyvä ranneke tai passi on vain muistoesine, eikä oikeuta sellaisenaan sisäänpääsyyn konserttiin tai backstage-alueelle.
Live Nation Finland Oy (”Live Nation”) vastaa konsertista ja sinne hankitusta pääsylipusta kulloinkin voimassa olevien ehtojensa mukaisesti.
***
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
Lipun hintaan sisältyy narikkamaksu 3 €.
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
***
Esteettömyys
Tavara-aseman
tapahtumiin on helppoa tulla myös liikkumisen apuvälineillä.
Tavara-aseman sisäänkäynti, narikka ja koko 1. kerroksen tilat ovat
esteettömät. Saattoliikenteen ajo Murtokadun kautta.
Liikuntaesteisille asiakkaille ja heidän avustajilleen varataan
seisovissa konserteissa katselualue salin vasempaan reunaan
esiintymislavan lähistölle, jossa henkilökuntamme voi auttaa
tarvittaessa. Jos asiakas tarvitsee aikaa omalle paikalle siirtymistä
varten, Tavara-aseman tiloihin on mahdollista päästä ennen tapahtuman
alkua. Olethan yhteydessä asiasta etukäteen sähköpostitse osoitteeseen
tavara-asema(at)kulttuurikamari.fi.
Asiakkaana olevan henkilön avustaja pääsee pääsääntöisesti asiakkaan
kanssa tilaisuuksiimme samalla lipulla ilman erillistä avustajalippua.
Tarvittaessa pyydämme todentamaan avustajan tarpeen esimerkiksi EU:n
vammaiskortilla, jossa on A-merkintä.
Tavara-asemalla on induktiosilmukka. Mikäli esteettömyys- tai
saavutettavuusasioissa herää jotain kysyttävää, voit ottaa yhteyttä
ennen tapahtumaa sähköpostitse osoitteeseen
tavara-asema(at)kulttuurikamari.fi.
Tavara-asemalla on sukupuolineutraalit saniteettitilat.
FI
82 views
Buy Ticket
Read More
Sirkus Finlandia - HELSINKI
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Sirkus Finlandia - HELSINKI
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Olga
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Antti Ketonen - Rakkauden arvoinen
ANTTI KETONEN: RAKKAUDEN ARVOINEN
Suomalaisen iskelmäpopin karismaattisin esiintyjä Antti Ketonen nähdään tulevana syksynä uransa ensimmäisellä konserttisalikiertueella! Rakkauden arvoinen -nimellä kulkeva rundi saapuu myös Huittisten Risto Ryti -saliin 12.10.2024.
Isoista rakkauslauluistaan tunnettu Antti Ketonen on viime vuosien aikana pystyttänyt yhtyeensä kanssa bileet niin festareille, klubeille kuin merten aalloillekin. Kiihkeistä keikoistaan kehuttu livekokoonpano nousee tulevana syksynä lavoille poikkeuksellisemmassa ympäristössä eli tunnelmallisissa konserttisaleissa. Näissä illoissa show ei rakennu pelkästään tuoreimpien hittien ja rakastettujen suosikkien esittämiseen, vaan myös esittäjänsä jakamiin tarinoihin kappaleiden takaa.
- Oon aivan liekeissä ensimmäisistä omista konserteistani! Keikkoja on toki tehty vuosikausia, muttei koskaan tällaisia kuin tulevana syksynä. Tämä ei ole vain yksi konserttisalikiertue muiden joukossa, vaan ennemminkin matka sydämeen ja sielun syvyyksiin. Toivotankin teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi unohtumattomiin iltoihin täynnä musiikkia ja tarinoita, Ketonen kuuluttaa.
Universal Musicille levyttävä Antti Ketonen oli perustamassa vuosituhannen taitteessa huippusuosittua Neljänsuora-yhtyettä, jonka jälkeen soolouran vuoro koitti 2017. Heti ensimmäinen single Olisitpa sylissäni muodostui tuplaplatinarajan rikkoneeksi jättiläismäiseksi radiohitiksi. TV-kasvonakin tunnettu Ketonen on julkaissut kaksi sooloalbumia ja valmistunut siinä sivussa Kööpenhaminan arvostetusta Complete Vocal Institutesta.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Uniklubi 20-vuotta juhlakiertue
20 VUOTTA RAKKAUTTA JA PIIKKILANKAA -KIERTUE ALKAA JA UNIKLUBIN HITTILEVY JULKAISTAAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA VINYYLINÄ!
Uniklubin Rakkautta ja piikkilankaa -hittilevy täyttää 20 vuotta. Sen kunniaksi albumi julkaistaan ensimmäistä kertaa vinyylinä uudelleen masteroituna 9. helmikuuta 2024. Vinyylin ennakkomyynti käynnistyy tänään 13. joulukuuta.
-Mahtavaa lähteä juhlimaan meidän debyyttialbumia ja soittaa kaikki ne vanhat biisit, joista 80 prossaa biiseistä ei olla soitettu vuosiin, eikä varmaan taas tullakaan soittamaan pitkään aikaan juhlavuoden jälkeen. Sekä saada albumi julkaistua uudelleen masteroituna ensimmäistä kertaa myös vinyylinä. Jengi myös paljon keikoilla kyselee, että soittakaa niitä ekan levyn biisejä. Nyt olisi mahdollista kuulla koko albumi alusta loppuun tällä rundilla, yhtyeen keulakuva Jussi Selo kommentoi.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Elämäni Biisi -illat
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
ONEVIOLIN – ACT TWO
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Hengityksen paino – The Weight of a Breath
Solistiyhdistyksen syyssarjan toisessa konsertissa keskitytään eri näkökulmista hengitykseen ja sen sisältämiin mahdollisuuksiin. Hengitys on ilmaa, elämää ja aina alku. Se voi olla läheisyyden, mutta myös vahvuuden ja voiman symboli. Sitä voidaan pitää lauseen tai äänen mittayksikkönä, ja se voi olla välittäjä, joka auttaa ihmisiä synkronoitumaan ja löytämään tavan, jolla toimia yhdessä.Hengityksen muuntava voima on säie, joka yhdistää konsertin jokaista teosta. Juuri Temppeliaukion kirkkoon suunnittelemassaan konsertissa Earth Ears Ensemble on huomioinut kirkon erityisen tunnelman, akustiikan ja muodon. Jatkumona ilman keskeytyksiä esitettävän ohjelman tavoitteena on kutsua yleisö syventymään ja kuuntelemaan tarkasti tilaa ja siinä syntyviä erilaisia ääniä.Earth Ears Ensemble:Livia Schweizer, huiluLucy Abrams-Husso, klarinetti ja bassoklarinettiIida-Vilhelmiina Sinivalo, selloHelga Karen, pianoTuukka Tervo, elektroniikkaOhjelma:Charlie Morrow: Kaddish (1973)Heather Frasch: Quietly Breathing (2012)Beat Furrer: Presto (1997)Dai Fujikura: Spirit of Beings (2012)Morton Feldman: Intermission 6 (1953) Minna Leinonen: Pheme (2011) Panayiotis Kokoras: Delirium (2008)Konsertin kesto n. 70 min (ei väliaikaa).Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €.Lisätietoa:Tapahtuma Solistiyhdistyksen nettisivuillaFacebook-tapahtumaEarth Ears Ensemblen nettisivut
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Veriruusut
”Iloinen ja hyvä se ihmisen olla pitää.”
Viisitoistavuotias Sigrid on saanut kansakoulun päätökseen ja päässyt ripille. Isänsä kehotuksesta hän hakee paperitehtaalle töihin ja pääsee sinne aputytöksi. Tehtaalla Sigrid ystävystyy railakkaan Martan ja muiden tehtaantyttöjen kanssa. Elämä alkaa.
Kaikki muuttuu kuitenkin yhtäkkiä, kun tehdas suljetaan ja punakaarti ottaa kylällä komennon. Vallankumouksessa myös nuoret naiset vaativat itselleen täysiä oikeuksia ja tasa-arvoista asemaa. Perustetaan naiskaarti, johon Martta ja Sigrid ystävineen innostuneina liittyvät.
Historiallisten tapahtumien pyörre tempaisee nuoret naiset mukanaan keskelle sisällissotaa. Heidän tarinansa Teatteri Vanha Juko kertoo Veriruusuissa."
Alkuperäisteos: Anneli Kanto
Sovitus ja ohjaus: Esa-Matti Smolander
Lavastussuunnittelu: Ola Blick
Musiikki: Minja Koski
Pukusuunnittelu: Iida Ukkola
Valosuunnittelu: Antti Haiko
Äänisuunnittelu: Janne Louhelainen
Rooleissa: Ola Blick, Suvi Blick, Annika Hartikka, Minja Koski, Maria Nissi ja Matti Pajulahti
FI
76 views
Buy Ticket
Read More
Robin Packalen
Ikärajaton Robin Packalenin keikka!
Vuodesta 2012 Suomen musiikkitaivaan kirkkaimpiin tähtiin lukeutunut Robin Packalen on yksi pohjoismaisen musiikkikentän menestyneimmistä artisteista. Poptähti on julkaissut urallaan viisi moninkertaista platinaa myynyttä albumia ja hänet on huomioitu urallaan useilla alan tunnustuksilla: Packalen on voittanut neljä Emma-palkintoa sekä yhden MTV EMA -palkinnon. Vuonna 2019 lanseerattu Robinin kansainvälinen ura on herättänyt huomiota myös globaalisti. Hänen englanninkielistä tuotantoaan on striimattu yli 25 miljoonaa kertaa, ja yhteensä artistin musiikilla on hengästyttävät yli 480 miljoonaa striimiä. Turkulaispoppari on lisäksi yksi seuratuimpia suomalaisartisteja sosiaalisessa mediassa yli miljoonalla seuraajallaan eri somekanavissa. Syksyn ja loppuvuoden aikana Packalen nähdään myös uudella Vain elämää -ohjelman kaudella.
Samalla lipulla jatkot alakerran discossa klo 19-21, DJ Marko.
Lisätiedot Hotelli Alavus p. 010 770 7013. Huonevaraukset verkkokaupasta www.hotellialavus.fi.
Hotelli AlavusFacebookLippujen varausaika 2 päivää.
Narikkamaksu 2€.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
ELVIS EXPERIENCE
ELVIS EXPERIENCEPaikka: Juhlatalo Hovi (Sukkavartaankatu 9, Tampere)Klo 15.00 PäivätilaisuusElvis-musaraati, juontajana Ari ”Santis” SantaharjuAron soloKlo 19.00 IltabileetPriscilla Presley look alike -kilpailuHanna Hush & Cool CompanyAron & Cool CompanyLiput:Day Pass (päivätilaisuus) 20,00 €Evening Pass (iltatilaisuus) 35,00 €Full Experience Pass (päivä- ja iltatilaisuus) 49,00 € - myydään päivätilaisuudesta!
FI
83 views
Buy Ticket
Read More
Ilta
Mm. Elämäni biisi -ohjelmasta ja UMK:sta koko kansalle tutuksi tullut Ilta on valovoimainen heittäytyjä, joka haluaa tarjota kuulijoilleen väylän tuntea tunteita laidasta laitaan! Vahvaääninen solisti Tullikamarin Klubilla lauantaina 12.10.!Tapahtumaan myynnissä rajattu määrä opiskelijahintaisia lippuja.Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä.
Lipun hinta ovien auettua 20 €.
****
Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Eija-Liisa Ahtila: Heijastus metsästä
Yhdysvaltalainen Devan Shimoyama (s. 1989) tutkii karnevalistisissa teoksissaan seksuaalisuuteen, rotuun ja sukupuoleen liittyviä teemoja. Hän pohtii queer-identiteettiä ja liittää siihen viitteitä mytologiasta ja taidehistoriasta. Tekniikoiltaan teokset ovat leikitteleviä: taiteilija yhdistelee maalauksiinsa ennakkoluulottomasti erilaisia materiaaleja, esimerkiksi kimalletta, kangasta ja strassikiviä, ja työstää myös isoja installaatioita. Työt ovat vahvasti henkilökohtaisia, ja niissä on intensiivinen tunnelataus. Fade Cut esittelee meille kuvitteellisen parturitilan, johon erilaiset ihmiset ovat tervetulleita ilmaisemaan itseään vapaasti. Näyttelyn kuraattoreina toimivat Laura Kuurne ja Pauli Sivonen.
FI
166 views
Buy Ticket
Read More
JARKKO TAMMINEN - KUULEEKO KUOPIO?
Imitaattori Jarkko Tamminen lähtee syksyllä 2024 soolokiertueelle ympäri Suomea.Jarkko lähtee kiertämään Suomenmaata jo suosituksi tulleella konseptilla: päivitetyllä "Kuuleeko.."-esityksellään.Show koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Esityksessä Jarkko esittää yli 40 hahmoa. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Kape Aihisesta Kaija Koohon, Pasi Rautiaisesta Stigiin ja Olli Jokisesta Käärijään. Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksessä nähtäviin hahmoihin toiveiden kautta. Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita ja lisäksi kunkin kiertuepaikkakunnan paikallisuutiset saavat osansa, kun hahmot ottavat esille aina kullakin paikkakunnalla puhuttavia aiheita.Esityksessä Jarkko on lavalla yksin ja esityksessä käytetään vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja. Lauluosuudet esitetään taustanauhojen kera. Esityksen sisältö on pääosin parhaita paloja Jarkon edelliskiertueiden jutuista, mutta mukaan mahtuu myös runsaasti uutta materiaalia.Ilta koostuu kahdesta noin 45min setistä, joiden välissä on väliaika.Esityksen kesto on siis 2h, sisältäen puolen tunnin mittaisen väliajan.Katso kiertuepaikkakunnat, liput ja lisätiedot osoitteesta: www.jarkkotamminen.com "
FI
0 views
Buy Ticket
Read More