3978 result(s) found for ""
Thelma ja Loviisa ENSI-ILTA
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
FI
63 views
Buy Ticket
Read More
Rantajatsiklubi: Olli Ahvenlahti New Quintet
Rantajatsiklubi: Olli Ahvenlahti New Quintet
- Rajatsi ry 40v vuotisjuhlakonserttiLa 12.10.2024 Ravintola Raahen Hovi klo 19Olli Ahvenlahti – Fender RhodesJoonatan Rautio – saksofoniTero Saarti – trumpetti Ville Herrala – sähköbassoJaska Lukkarinen – rummutJazzlegenda Olli Ahvenlahti täyttää tänä vuonna 75 vuotta, ja juhlistaa sitä muun muassa albumijulkaisulla ja Suomen Jazzliiton valtakunnallisella konserttikiertueella.Uusi Mirror Mirror -albumi syntyi vuonna 1976 ilmestyneen The Poet -albumin hengessä, eikä vähiten elämään jääneen Granma´s Rocking Chair -kappaleen innoittamana. Albumi käsittää Ahvenlahden tuoreita kappaleita, jotka on räätälöity uudelle, aktiivisista huippumuusikoista koostuvalle yhtyeelle. Musiikki on tiukan rytmistä ja melodiat tarttuvia. Ahvenlahden Fender Rhodes täydentää oleellisesti soundia ja klassisen kvintetin solistit loistavat kukin vuorollaan. Yhtye on esiintynyt albumin tiimoilta jo myös muun muassa Pori Jazzeilla.
Liput (sis. palvelumaksun):22,50 €16,50 € jäsenet, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät(hinta sis. Tiketin palvelumaksun tai Raahesalin lipunmyynnin palvelumaksun)
Mikäli lippuja jää, niitä voi ostaa ovelta ennen tilaisuutta.
Kiertuetuotanto: Suomen jazzliitto.Järjestää Rajatsi ry Vammaisavustaja / saattaja:Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.www.vammaiskortti.fiTilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Kaikukortti:Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
Alennuksiin oikeuttavat kortit voidaan tarkistaa ovella.
Numeroimattomat istumapaikat.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Tyttö ja varis
Tyttö ja Varis on pieni suuri tarina odottamattomasta ystävyydestä. Se kertoo ihmisistä, joiden ohi niin helposti kävelemme ja joiden ongelmat eivät kosketa meitä. Näytelmä muistuttaa, että näidenkin ihmisten ympärillä on äidit ja lapset ja elämänkokoiset kysymykset siitä, miten elämää täällä eletään.Sirkku Peltolan nerokas ja tarkka dialogi valottaa eri ikäisten ja eri taustoista tulevien ihmisten ajatuksia kirkkaasti ja lämpimällä huumorilla höystettynä. Henkilöt ovat omalla tavallaan kadottaneet elämänsä kompassin ja kaipaavat kipeästi pelastamista. Siihen tarvitaan aina toista ihmistä.Käsikirjoitus: Sirkku PeltolaOhjaus: Markus JärvenpääLavastus: Samuli HallaPuvustus: Päivi Hanttu-LindströmNäyttelijät: Leena Nuora, Helka-Maria Kinnunen, Aino Sirje, Eppu PastinenEsitysoikeudet: Agency NorthEnsi-ilta 21.9. klo 16, Pienellä näyttämöllä Kesto 2h 10min Kotimainen draama
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
RAUTAVAARA - IHMINEN JA IKONI
Esitykset 20.9.-12.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläTapio Rautavaara oli isätön, köyhä työläispoika, joka nousi koko kansan sankariksi ja voitti sekä keihään olympiakullan että jousiammunnan maailmanmestaruuden. Mikä teki Rautavaarasta niin erityisen esiintyjän ja persoonan? Miten Rintamaradio teki hänestä tähden? Kuinka Rautavaarasta tuli Tapsa, koko kansan rakastama reissumies?Esitys on monologi, jossa kuullaan Rautavaaran rakastettuja kappaleita. Rautavaarana nähdään Timo Ruuskanen, palkittu laulava näyttelijä, joka tunnetaan muun muassa Red Nose Companyn perustajajäsenenä. Ruuskanen ihailee Rautavaaran musiikkia, ja on 188 senttimetrisenä tismalleen saman pituinen kuin esikuvansa.Tuotanto Riihimäen Teatteri, Teatteri Avoimet Ovet ja Timo Ruuskanen.Käsikirjoitus Timo RuuskanenOhjaus ja dramaturginen apu Olka HorilaValosuunnittelu Jukka KuronenÄänisuunnittelu Kari Paukola
FI
72 views
Buy Ticket
Read More
Rebekka Holi, Figaro
Rebekka Holi ja Figaro 12.10.2024 Kalevan Navetassa
Rebekka HoliRebekka Holi on Helsingistä kotoisin oleva artisti ja lauluntekijä, jonka musiikki on oivaltava sekoitus rokkia ja indiepoppia. Musiikkia läpi elämänsä säveltänyt artisti on suorasukainen sanoittaja, joka kertoo kappaleissaan oman elämänsä kokemuksista ja koukeroista. Syvällä oman taiteensa parissa viihtyvä Rebekka Holi on kokonaisvaltainen artisti, joka luo omaa taiteellista maailmansa pala kerrallaan. Kappaleet ovat Holin sanoittamia sekä säveltämiä. Artisti on myös itse tehnyt kansitaiteensa.
FigaroFigaro on musiikillinen monilahjakkuus, jonka herkkä tuotanto yhdistelee elementtejä eri genreistä. Figaro kirjoittaa mielenmaisemistaan tarinoita, joihin kuulija voi upota sisään. Kappaleet käsittelevät nuoren aikuisen ahdistuksia, ihmissuhteita ja ympäröivää maailmaa.Artistit saapuvat Seinäjoelle Kalevan Navettaan lauantaina 12.10.2024. Tapahtuman järjestää Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu ry.Liput ovelta 20 €, mikäli jäljellä.
Lippujen varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: kylläMuuta huomioitavaa: Lisätietoja esteettömyydestä https://www.kalevannavetta.fi/info/saavutettavuus
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024
Antti Railio juhlistaa uutta "Haaveista hulluuteen" -albumia mittavalla konserttisalikiertueella!Parhaillaan neljättä, 27. syyskuuta julkaistavaa ”Haaveista hulluuteen” -nimistä albumiaan viimeistelevä Antti Railio juhlistaa levyn julkaisua mittavalla, samannimisellä konserttisalikiertueella. Kiertue käynnistyy 9. lokakuuta Kokkolasta ja päättyy 26. lokakuuta Pieksämäelle.Kaksi tuntia kestävässä konsertissa kuullaan ennen kaikkea Antin tulevan albumin kappaleita, mutta myös vanhempia hittejä hänen uransa varrelta. Kokoonpanoon Antti on kerännyt vanhoja luottomuusikoitaan.”Aivan mahtavaa päästä tällä upealla kokoonpanolla liikenteeseen! Se kiteyttää jotenkin myös konsertin sisällön, sillä kiertueen kokoonpano koostuu vanhoista ja nykyisistä bändien jäsenistä. Rummuissa mahtavaakin mahtavampi Mirka ’Leka’ Rantanen ja koskettimissa ensimmäisen soololevyni aikaisen kokoonpanoni kosketintaiteilija Timo Pudas, joiden molempien kanssa olen saanut kiertää myös Raskasta Joulua- sekä Raskasta Iskelmää-kollektiiveissa. Kitarassa tuttuun tapaan oikea käteni tuottaja kitaristi JC Halttunen”, Antti kertoo ja jatkaa: ”Alataajuuksista ja kenties muistakin instrumenteista vastaa vertaansa vailla oleva maailmanluokan multi-instrumentalisti Olli Rantala, joka on myös aikaisemman kokoonpanoni sekä nykyisen kokoonpanoni virallinen jäsen.””Soittajien taso on sellainen, että emme halua kahlita elävää musiikkia vaan olemme päättäneet pitää yhdessä musiikin juhlaa yllä jokaisessa konsertissa, ja yllätyksiltä emme varmasti pääse näin välttymään”, Antti toteaa.Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024Ke 09.10. Snellman-sali, KokkolaTo 10.10. Eino Säisä -sali, IisalmiPe 11.10. Riihivuori Areena, MuurameLa 12.10. Seinäjokisali, SeinäjokiSu 13.10. Promenadikeskus, PoriTi 15.10. Tampere-talo, TampereKe 16.10. Hyvinkääsali, HyvinkääTo 17.10. Mikaeli, MikkeliPe 18.10. Kankaanpääsali, KankaanpääLa 19.10. Louhisali, EspooKe 23.10. Akustiikka, YlivieskaTo 24.10. Raahesali, RaahePe 25.10. Pohjankartanon sali, OuluLa 26.10. Poleeni, PieksämäkiArkisin ja lauantaisin ovet aukeavat klo 18.30 ja konsertti alkaa klo 19.00.Sunnuntaisin ovet avataan klo 16.30 ja konsertti alkaa klo 17.00.Konsertit kestävät 2h sisältäen 30min väliajan. Konsertteihin ei ole ikärajaa.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Saimaa
Huippumuusikoista
koostuvan Saimaan seikkailu musiikin parissa on vapautunutta ja
rajoittamatonta. Vaikka yhtye ottaa vaikutteita niin classic rockista,
progesta, folkista kuin iskelmästäkin, on lopputulos helposti
lähestyttävä ja tarttuva kokonaisuus. Bändiin aivan uudenlaista
syvyyttä tuovat myös uudet laulajat Unna Kortehisto, Liisa
Anastasiadis, Nelli Saarikoski ja Kimmo Härmä.Saimaa
julkaisee uuden albuminsa ”Vol. 7” ikonisen Love Recordsin kautta
syyskuun 6. päivä. Matti Mikkolan kipparoima bändi levytti kahden
albumin kokonaisuuden viime syksynä. Kokonaisuuden ensimmäinen osa ”Vol.
6” julkaistiin tänä keväänä. Suurin osa yhtyeen kevätkeikoista
on ollut loppuunmyyty ja tunnelma keikoilla hurmoksellinen.
Rytmikorjaamolle
Saimaa seilaa lauantaina 12.10.2024.Liput ovelta 32 €, mikäli jäljellä.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläMuuta huomioitavaa: Kulkureitit tiloissamme ovat esteettömiä. Pyörätuoliasiakkaat ohjataan normaaleissa keikkailloissa pyörätuolikorokkeelle. Numeroimattomissa istumakonserteissa paikan saa vapaasti valita.
***
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja
Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on
etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta
Etelä-Pohjanmaalta.
Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen.
Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Jesse Markin, Misha
Jesse Markin Tavastialle lokakuussa!
Jesse Markin on kiistatta yksi tämän hetken kiinnostavimmista suomalaisista artisteista. Markinin musiikissa yhdistyy uniikilla tavalla elementtejä rapista, indiestä, popista, soulista, R&Bsta, progressiivisesta rockista ja afrikkalaisesta rytmimusiikista. Markin itse sanoo, että musiikkinsa avulla hän tutkii esimerkiksi sellaisia teemoja kuten rakkaus, ksenofobia, toivo, yksinäisyys ja veljeys. Näitä syvällisiä, vakaviakin ja Markinin omassa elämässä läsnä olevia aiheita artisti lähestyy rehellisen tulkinnan kautta.
Markinin ura lähti kovaan nousukiitoon 2019 julkaistun FOLK albumin myötä. Markin keräsi hyllyynsä niin kaksi Emma-pystiä, Teosto-palkinnon kuin myös Vuoden merkittävin artisti – palkinnon (Femma-Femma) Femma Gaalassa sekä Vuoden albumi -palkinnon Indie Awardseissa. Markinin kesäkuussa 2021 ilmestynyt, musiikin eri genrejä erittäin tyylitajuisesti yhdistelevä kakkosalbumi NOIR jatkoi debyyttialbumin viitoittamalla tiellä: kriitikoiden ylistämä, todellinen arvostelumenestys NOIR poiki Markinille Emma-ehdokkuuden Vuoden rock- kategoriassa. Myös kansainvälinen media ja musiikkikenttä on noteerannut Markinin. Hänestä ovat kirjoittaneet mm. NPR, American Songwriter, KEXP, Fault Magazine, Afropunk, Complex, Clash Magazine sekä CQ Japan. Liverintamalla menestysalbumit ovat vieneet Markinin kotimaisten festivaalien ja klubien lisäksi myös ympäri Eurooppaa.
Tällä hetkellä Markin työstää kolmatta albumiaan tuottaja Totte Rautiaisen kanssa. Uusi PUMP – nimeä kantava albumi julkaistaan syksyllä 2024. Albumin toisella singlelohkaisulla Glow Markin kisasi myös vuoden 2024 Uuden musiikin kilpailussa.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
44. kansainvälinen Tammer Turnaus - Lauantai
Syksyn iskevin urheilutapahtuma on nyrkkeilyn kansainvälinen Tammer Turnaus 11.-13.10. Pyynikin palloiluhallissa. Tampereen nyrkkeilypyhätössä on tarjolla kattaus vauhdikkaita kehäkamppailuja, tiivistä jännitystä ja laatusporttia yleisölle. Tammer Turnaus -liput ovat myös oiva lahja urheilufaneille!44. Tammer Turnaus tuo Tampereen kehään Suomen miesten ja naisten maajoukkueen ja kovat haastajat Euroopasta sekä Brasiliasta. Turnaus isketään olympiasarjoissa, historian ensimmäisenä World Boxing Challenge -rankingturnauksena Suomessa. Kotikehää tähdittää tietysti upeasti Pariisin olympiakehässä menestynyt Pihla Kaivo-oja!A-katsomo on nouseva ja B-katsomo on yläparvi. Ringside-katsomo on lattiatasolla. VIP-alue on kokonaisuudessaan K-18 alue, eikä alaikäisille myydä VIP-lippuja.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Kuka pelkää Virginia Woolfia?
Kuka pelkää Virginia Woolfia on riemukkaan raivokas klassikko ja hurja ihmissuhdemittelö, jossa kahden eri-ikäisen pariskunnan huolettomasti alkanut yöllinen kohtaaminen etenee vääjäämättä keskelle myrskyn silmää.
Yön pikkutunteina, nuorten vieraidensa edessä, keski-ikäinen pariskunta George ja Martha aloittavat raivokkaan parisuhdemittelön, jonka pyörteissä myös nuoripari Nick ja Honey riisutaan vääjäämättä rooleistaan. Ja kun aamu sarastaa, ei kukaan heistä kävele uuteen päivään ennallaan.Näytelmäkirjailija Edward Albee palkittiin näytelmästä Tony-palkinnolla vuonna -63, ja Elisabeth Taylor sekä Sandy Dennis rooleistaan Oscareilla vuonna -66 tehdyssä maineikkaassa elokuvaversiossa.Näytelmä on voimakas, pureva ja koskettava kuvaus pitkän liiton monista puolista. Se on myös erinomainen esimerkki Albeen terävästä ja nokkelasta dialogista, joka haastaa, yllättää, huvittaa ja herkistää, ja kuvaa syvällisesti ihmisyyden ja parisuhteen monia ulottuvuuksia. Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia? Kotkan Kaupunginteatterissa Naapurinäyttämöllä 7.9.2024 alkaen. Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
IMELDA MAY & DARREL HIGHAM: THE REUNION
IMELDA MAY & DARREL HIGHAM: THE REUNIONOlemme ylpeitä saadessamme esittää tämän ainutlaatuisen konsertin: kahden rock & roll -jättiläisen jälleennäkemisen, Imelda May ja Darrel Higham. Kyseessä on heidän ensimmäinen yhteiskonserttinsa 10 vuoteen ja tämä huomattava show tulee tapahtumaan Savoy-teatterissa.Kun irlantilaissyntyinen laulaja ja lauluntekijä Imelda Maya ja brittiläinen rokkari Darrel Higham esiintyivät ensimmäisen kerran yhdessä 30 vuotta sitten, he aiheuttavat aikamoisen kohun ainulaatuisella soundillaan ja rockabilly-asenteellaan. Vertaansa vailla olevalla intohimolla ja intensiivisyydellä merkityt albumit, kuten ”Love Tattoo”, ”Mayhem” ja ”Tribal”, määrittivät uudelleen ihmisten näkemyksen genrestä. Ne eivät ainoastaan saaneet huomattavan määrän kriittistä tunnusta ja kaupallista menestystä, mutta keräsivät myös monen rock-tähden huomion. Tämä johti mielenkiintoisiin yhteisprojekteihin Jeff Beckin ja Jimmy Pagen kaltaisten artistien kanssa.Kun unelma romahti 10 vuotta sitten, se yllätti kaikki. Mutta nyt Imelda ja Darrel ovat valmiita sytyttämään liekin uudelleen, joten varaudu aivan erityislaatuiseen iltaan Savoy-teatterissa. Tämä tulee olemaan jotain erityislaatuista, ainutlaatuinen kerran elämässä tapahtuma, joten älä missaa sitä. He tulevat esittämään yhteistyöaikojensa tunnuskappaleita kuin myös joitakin yllätyksiä.Kesto n. 2 h 15 min, sisältää väliajanPermanto K18 anniskelualue. Parveke S, ei anniskelua.Tuotanto Deelen ConsultanciesSavoy-teatterin asiakkaille majoitukset Hotel Havenissa -30 % alennuksella päivän joustavasta hinnasta.ETUKOODI: PROSAVOYVaraa majoitus tästä
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT
Nämä onnemme päivät (These Halcyon Days)Suomen kantaesitys 10.9.2024 KellariteatterissaKoskettava näytelmä ystävyydestä ja elämänhalusta74-vuotias Séan istuu yksin hoivakodin viherhuoneessa, muistoihinsa uppoutuneena. Hänen synkän rauhansa keskeyttää 62-vuotias Patricia, elämäniloinen nainen, jolla on silmää komeille miehille. Arasti he alkavat keskustella toistensa kanssa elämästä ja menneistä kokemuksistaan, ja hiljalleen he lähentyvät toisiaan. Syvällisten puheenaiheiden, vitsailun ja kinastelun vuorotellessa heidän välilleen kehkeytyy odottamaton, lämmin ihmissuhde.Irlantilaisen Deirdre Kinahanin näytelmä on hauska, liikuttava ja nokkela kuvaus kahden varttuneen, elämää nähneen ihmisen kohtaamisesta. Henkilöiden vähitellen kehittyvä suhde ja heidän pikkuhiljaa paljastuvat elämäntarinansa pääsevät yllättämään niin katsojan kuin henkilöt itsensä. Näytelmän lohdullinen viesti on, että merkityksellisiä kokemuksia voi löytää silloinkin, kun oman elämän parhaat vuodet tuntuvat olevan jo takanapäin.Näytelmä on palkittu Edinburghin Fringe-teatterifestivaalin parhaan uuden näytelmän Fringe First -palkinnolla vuonna 2013. Irish Echo -lehti kutsui sitä “pieneksi ihmeeksi”, ja Evening Heraldin mukaan se “kutkuttaa nauruhermoja samalla kun se koskettaa sydänjuuria myöten”.Näytelmäkirjailija Deirdre Kinahan Suomennos Juha Siltanen Ohjaus Marc Gassot Pukusuunnittelu Inessa Tapola ja työryhmä Visuaalinen suunnittelu Teemu Nurmelin Äänisuunnittelu Kyösti Kallio Rooleissa Pentti Helin ja Minna Hokkanen
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Oktoberfest
Perinteikäs saksalainen Oktoberfest juhla rantautuu yhden illan ajaksi Loimaan Seurahuoneelle. Loimaan Soittokunta sekä Kauppala Big Band antavat torvien soida kuumina ja Loimaan Seurahuone huolehtii, ettei hanoista lopu vilvoittava olut kesken. Tämän vuoden Oktoberfest on kolmas perättäinen, jossa nämä kaksi orkesteria viihdyttävät yleisöä, joten kokemusta hyvän tilaisuuden luomiseksi on jo olemassa. Illan aikana nähdään ja kuullaan myös upeita solisteja: Riikka Ollillaa, Iina Wahlströmiä sekä hiljattain oman albumin julkaissutta saksofonisti/viulisti Sampo Hiukkasta.Tilaisuus alkaa klo 19 ja päättyy 24. Tämän jälkeen toki voi jatkaa vielä juhlintaa Loimaan Seurahuoneella DJ:n tahdittamana.
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Ritari Siniparta
Yksi murha on rikos, miljoona sankaruutta. Numerot pyhittävät. Ritari Siniparta (engl. Monsieur Verdoux) kertoo suuren laman seurauksena työttömäksi jäävästä pankkivirkailija Henri Verdoux´sta (Seppo Kaisanlahti). Hän pyrkii kekseliäästi elättämään itsensä ja perheensä viettelemällä varakkaita naisia ja huijaamalla heidän omaisuutensa. Näytelmän teemat ovat sekä ajattomia että äärimmäisen ajankohtaisia. Teos on kuvaus kyynisyyden ja katkeruuden tuhoavasta voimasta sekä epätoivon synnyttämästä väkivallasta. Teos sijoittuu pörssikeinottelun ja itsekkyyden aikaan ja on väistämättä myös yltiökapitalismin kritiikki. Ritari Siniparta on merkittävä elokuva Chaplinin uralla. Vuonna 1947 valmistunut teos oli Chaplinin ensimmäinen elokuva, jossa hän ei esiintynyt legendaarisessa Kulkuri-hahmossaan. Elokuvaa on pidetty eräänä Chaplinin uran hienoimmista teoksista. Käsikirjoitus: Charles Chaplin Ohjaus ja dramatisointi: Juha Luukkonen Lavastus: Juho Lindström Puvustus: Noora Salmi Näyttelijät: Seppo Kaisanlahti, Volter Putro, Jussi Johnsson, Anna-Kaisa Makkonen, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Noora Koski, Sanna Kemppainen, Jisook Kim Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 7.9. klo 16, Suurella näyttämöllä Kesto 2 h 20 min Rikosdraama
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
A.K.A. (Toiselta nimeltään)
A.K.A. (Toiselta nimeltään)Suomen kantaesitys 28.9.2024A.K.A. (Toiselta nimeltään) on vimmainen nuoren miehen monologi. Se on rakkaustarina, joka käsittelee tarkasti ja yllättävästi syrjäytymistä, rasismia ja rakenteellista ulossulkemista. Carlos (16) ja Claudia (15) tapaavat internetissä. Carlos on adoptoitu ulkomailta lapsena. Claudia kuuluu kantaväestöön. Mutta sillä ei ole nuorille merkitystä. He rakastavat toisiaan.Vaan yhtäkkiä kaikki järkkyy: Claudian perhe tekee Carlosista rikosilmoituksen.Nuorukainen joutuu oikeuteen ja kohtaamaan taustansa: oikeudessa hän onkin Ibrahim, aikuinen, jota syytetään alaikäisen raiskauksesta.Argentiinalaisen Daniel J. Meyerin näytelmä käsittelee vaikeita teemoja kevyesti ja syvällisesti. Se kysyy: kuka päättää keitä me olemme? Me itse vai muut ihmiset?Carlosin roolissa nähdään Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi valmistuva Carlos Orjuela, joka on suomalaisen ja kolumbialaisen kulttuurin kasvatti. Monologi on osa Suomen Kulttuurirahaston Maailma näyttämölle -hanketta ja se on yhteistuotanto Lappeenrannan kaupunginteatterin kanssa.Kirjoittanut: Daniel. J. MeyerSuomentanut: Lumi EronenOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Carlos OrjuelaSkenografia: Mimmi ReismanValosuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
A.K.A. (Toiselta nimeltään)
A.K.A. (Toiselta nimeltään)Suomen kantaesitys 28.9.2024A.K.A. (Toiselta nimeltään) on vimmainen nuoren miehen monologi. Se on rakkaustarina, joka käsittelee tarkasti ja yllättävästi syrjäytymistä, rasismia ja rakenteellista ulossulkemista. Carlos (16) ja Claudia (15) tapaavat internetissä. Carlos on adoptoitu ulkomailta lapsena. Claudia kuuluu kantaväestöön. Mutta sillä ei ole nuorille merkitystä. He rakastavat toisiaan.Vaan yhtäkkiä kaikki järkkyy: Claudian perhe tekee Carlosista rikosilmoituksen.Nuorukainen joutuu oikeuteen ja kohtaamaan taustansa: oikeudessa hän onkin Ibrahim, aikuinen, jota syytetään alaikäisen raiskauksesta.Argentiinalaisen Daniel J. Meyerin näytelmä käsittelee vaikeita teemoja kevyesti ja syvällisesti. Se kysyy: kuka päättää keitä me olemme? Me itse vai muut ihmiset?Carlosin roolissa nähdään Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi valmistuva Carlos Orjuela, joka on suomalaisen ja kolumbialaisen kulttuurin kasvatti. Monologi on osa Suomen Kulttuurirahaston Maailma näyttämölle -hanketta ja se on yhteistuotanto Lappeenrannan kaupunginteatterin kanssa.Kirjoittanut: Daniel. J. MeyerSuomentanut: Lumi EronenOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Carlos OrjuelaSkenografia: Mimmi ReismanValosuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Musiikki Stina Koistinen ja Joonas Outakoski Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Kaaos kulisseissa
Kaaos kulisseissaFarssi teatterin tekemisen ihanuudesta ja kamaluudesta. Kun kirjoitat Googleen ”The funniest farce ever written” (suom. hauskin koskaan kirjoitettu farssi) saat hakutulokseksi Michael Fraynin vuonna 1982 kirjoittaman Noises off -komedian. Kouvolan Teatteriin näytelmä tulee nimellä Kaaos kulisseissa.Näytelmä kertoo teatteriryhmästä, joka epätoivon vimmalla koettaa saada esityskuntoon perinteistä ovifarssia. Milloin on hukassa repliikit ja rekvisiitat, milloin kokonainen näyttelijä. Eivätkä edes ovet aina toimi. Ohjaajan hermot ovat riekaleina sotkuisten ihmissuhteiden, temperamenttisen työyhteisön ja lähestyvän ensi-illan ristipaineessa.“Ja tämä kaikki on – hirvittävän hauskaa!” toteaa varsinaisen näytelmän ohjaaja Jukka Keinonen.“Jos teatterin tekeminen olisi niin kaoottista kuin tässä kuvataan, olisin jättänyt alan jo aikaa sitten. Samalla näytelmän ihmiset ovat tyyppeinä hyvin tunnistettavia ja rakastettavia. Kaaos kulisseissa on myös riemukas kuvaus työyhteisön erilaisista rooleista ja selviytymistaktiikoista.”Noises off on nähty suomalaisilla näyttämöillä vuosikymmenten varrella nimillä Ensimmäinen näytös, Ei ketään kotona, Saranat ja sardiinit, Tilanne päällään sekä Saako olla sardiini? Rakkaan lapsen nimilistaa täydentää Kouvolan Teatterin Kaaos kulisseissa, joka perustuu Mikko Koivusalon tuoreimpaan suomennokseen.Ensi-ilta 14.9.2024 suurella näyttämöllä.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Suistamon Sähkö + Tuhka
Suistamon Sähkö on jotain uutta, vahva yhdistelmä teknoa ja etnoa – välitöntä esiintymisen riemua ja iloa joutumatta hulabaloon hetteikköön. Yhtyeen viimeisin hehkutettu albumi "Varokaa! Hengenvaara" ilmestyi vuonna 2021."Suistamon Sähkö tarjoaa aiheensa niin, että kuulija seisoo toinen jalka historiassa, toinen nykyisyydessä, pää pyörällään. Juuri se tekee bändistä niin kiehtovan.”- Helsingin Sanomat, Mari KoppinenIllan avaa Tuhka. Tuhka luo vanhasta kansanlyriikasta tummanpuhuvaa elektronista musiikkia, joka kulkee metallin, dark ambientin, teknon ja suomalaisten laulelmien maastoissa. Yhtye kaivaa vuosisatojen takaa raastavimman ikävän, synkimmän murheen ja kieroimman huumorin ja vie yleisönsä hylättyihin kartanoihin, ruostuneille ratakiskoille ja herrojen kanssa pellon laitaan. Tuhkan debyyttialbumi julkaistiin 2021. Maaliskuussa 2024 julkaistu single, Petetyn kirous, on yhtyeen uutta tuotantoa.
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 20 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Isä
Florian ZellerISÄOhjaus: Taava HakalaAndré haluaa pärjätä yksin kotona, omillaan. Anne-tytär on syystä huolissaan. Tuntuu kuin rakas, hankala ja omapäinen isä eläisi jo omassa, muistisairauden mukana alati muuttuvassa maailmassaan. Varastaako Annen palkkaama hoitaja isän kellon, vaihtuuko huoneiden järjestys miten sattuu, kenen kotona tässä oikein tänään ollaan? Jokainen aamu on aloitettava tyhjästä: missä minä olen? Onko hoitaja ovella tuttu? Entä tytär, onko tämä ainoa tyttäreni, eikös niitä ollut kaksi, semmoinen mukavampikin?Florian Zeller on Euroopan arvostetuimpia nykydramaatikkoja. Hän osaa punoa kirpeän rajuihin kohtauksiin odottamatonta huumoria. Moneen kertaan palkittu näytelmä on omassa sarjassaan ainutlaatuinen: se katsoo maailmaa päähenkilönsä silmin.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Goldielocks, vivian
Indievaikutteista poppia esittävä artistitulokas Goldielocks esiintyy On The Rocksissa lokakuussa! Illan avaa indierockin ja -popin äärellä operoiva laulaja-lauluntekijä vivian.
Suomalainen artistitulokas Goldielocks yhdistelee musiikissaan menneiden vuosikymmenten orgaanisia bändielementtejä ja tämän päivän indievaikutteista popia. Maamme rajojen ulkopuolella operoiva tekijä saattaa musiikillaan kuulijat dramaattiseen elokuvamaailmaan, jossa menneisyys ja tuleva kohtaavat. Artistin uniikki ääni ja vahvan tarinalliset lyriikat vievät vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jossa jokainen voi tuntea olevansa tarinan päähenkilö.
Goldielocksin debyytti-EP ”East to South” ilmestyi loppuvuodesta 2023. Sen singlet nousivat kansainvälisille Spotify-soittolistoille ja saivat radiosoittoa Suomen lisäksi kaikissa Baltian maissa. EP vei tekijänsä myös esiintymään mm. Islantiin, Italiaan sekä eri puolille Saksaa. YleX puolestaan valitsi hänet maamme lupaavimpien artistien joukkoon YleX Läpimurto 2024 -listaukseen. Tällä hetkellä työn alla on jo seuraava EP, jonka ensimmäinen single Live Again nostettiin peräti kolmen eri Spotify-soittolistan kanteen heti ilmestymispäivänään. Goldielocks kiersi kesällä isoimmat festarit esim. Flow Festival sekä Ruisrock.
Illan avaa Sony Music:n tuore artistisainaus, 21-vuotias vivian, joka valmistelee parhaillaan syksyllä julkaistavaa EP:tään. Artistin aiemmat, keväällä julkaistut singlet “viimeinen käyttöpäivä” ja “kaunista”, olivat ensimmäiset maistiaiset tulevalta kokonaisuudelta, joka tarjoilee matkan artistin musiikilliseen intuitiiviseen maailmaan, jossa vivian operoi indiepopin ja rockin äärellä. Artistin musiikin ytimessä ovat elämänmakuiset lyriikat, joissa vivian on samaan aikaan ihmisyyden pimeällä puolella kuin kevyiden tunteiden äärellä. vivian ammentaa lyriikat tarkkailijan roolista omasta ja ympärillä olevien elämistä. Artistin ensimmäinen single “viimeinen käyttöpäivä” herätti musiikkialan huomion ja nousi esimerkiksi Ylex:n juontajan Anne Lainton viikon tehobiisiksi. vivian on itse oppinut 21-vuotias laulaja-lauluntekijä joka on tehnyt musiikkia nuoresta asti.
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 23 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Humorkväll
Janne Grönroos har i år igen samlat ihop ett roligt gäng och bjuder på skratt 12.10.2024 på Billnäs Bruk!
Dörrarna öppnar 18:00
Showtime 19:00, föreställningen tar 2h (inklusive paus)
Föreställningens språk är svenska. Onumerade platser.
K-18
Det här året delar Grönroos scenen med prisbelönta komikern och underhållaren Christoffer Strandberg känd från bl.a. Putous, Tanssii Tähtien Kaa, Top Gear Finland, Petolliset och Christoffer Strandberg Show.
På scenen står även ekenäsbördiga Märta Westerlund som är bekant från sin egen show "Är livet ett skämt?" samt Viisukupla - Eurovisionsbubblan.Esityskieli ruotsi.
Numeroimattomat istumapaikat.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Arttu Wiskari
Arttu Wiskari lokakuussa Leikarissa!Liput vaihdetaan rannekkeisiin ovella.
Liput ovelta 38 €, mikäli jäljellä.
Lipunhinta sisältää eteispalvelumaksun.
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä: info@hotellileikari.com
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Ilon aika
Arne LygreILON AIKAIlon aika kertoo nykyaikaisista parisuhteista - rakkaussuhteista, sisarusten välisestä kiintymyksestä, haastavasta vanhemmuudesta ja ystävyydestä. Se kertoo äideistä, tyttäristä, veljistä, naapureista, tutuista ja tuntemattomista ihmisistä, joiden elämät tänään kohtaavat toisensa.Äiti ja aikuinen tytär istuvat penkillä, joenvarressa, hautausmaan lähellä. He tapaavat pitkästä aikaa ja odottavat perheen poikaa, Akslea, joka liittyisi pian seuraan. Kun Aksle viimein saapuu, hänellä on uutinen. Hän on päättänyt jättää koko nykyisen elämänsä, kumppaninsa, kotikaupunkinsa, vanhempansa ja sisarensa. Hän on päättänyt kadota. Hän on pakannut tavaransa, hän ajaa pian tiehensä. Akslen lähdön jälkeen äiti lähtee tapaamaan Akslen elämänkumppania ymmärtääkseen paremmin poikansa ratkaisua. Äiti päättyy juhliin, tapaa tuntemattomia ihmisiä, ja hänen saamansa vastaukset yllättävät lopulta kaikki.Ilon aika on täysiä katsomoita Norjassa, Ruotsissa ja Ranskassa kerännyt leikkisä, toiveikas ja omaperäinen kuvaelma elämänvalinnoista ja pyrkimyksestä löytää yhteys muihin.Esityksen musiikin säveltää ja esittää livenä artisti Islaja.Rooleissa: Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääOhjaus: Tatu HämäläinenSuomennos: Ari-Pekka LahtiSävellys ja muusikko: IslajaLavastus, pukusuunnittelu ja valosuunnittelu: Chrisander BrunÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka Lahti
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Isä
Florian ZellerISÄOhjaus: Taava HakalaAndré haluaa pärjätä yksin kotona, omillaan. Anne-tytär on syystä huolissaan. Tuntuu kuin rakas, hankala ja omapäinen isä eläisi jo omassa, muistisairauden mukana alati muuttuvassa maailmassaan. Varastaako Annen palkkaama hoitaja isän kellon, vaihtuuko huoneiden järjestys miten sattuu, kenen kotona tässä oikein tänään ollaan? Jokainen aamu on aloitettava tyhjästä: missä minä olen? Onko hoitaja ovella tuttu? Entä tytär, onko tämä ainoa tyttäreni, eikös niitä ollut kaksi, semmoinen mukavampikin?Florian Zeller on Euroopan arvostetuimpia nykydramaatikkoja. Hän osaa punoa kirpeän rajuihin kohtauksiin odottamatonta huumoria. Moneen kertaan palkittu näytelmä on omassa sarjassaan ainutlaatuinen: se katsoo maailmaa päähenkilönsä silmin.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Scumripper, Slave Hands, Farce
Scumripper: For a Few Fixes More -levyjulkkarit Kutosella!
Support: Slave Hands + FarceOvella peritään security fee 3,90 €.
Liput ovelta 14 €, jos jäljellä.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Pyörätuolille käynti takaoven kautta, Hämeentie 13 B. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Vaimoni on toista maata, ensi-ilta
Gilles DyrekVAIMONI ON TOISTA MAATANokkela ja vauhdikas farssikomedia täynnä väärinkäsityksiä Häitään suunnittelevat Janne ja Helena kutsuvat ystävänsä Riston ja hänen uuden tyttöystävänsä Veeran kylään. Veera on suuttunut Ristolle ajomatkan aikana eikä suostu puhumaan. Isäntäpari alkaa epäilemään Ristolle mököttävää Veeraa ulkomaalaiseksi ja väärinkäsitysten suma on valmis. Seuraa koko illan mittainen sekaannusten vyöry, jossa koetukselle joutuu niin parisuhteiden kestävyys, lähihistorian tuntemus kuin ennakkoluulotkin. Ranskalaisen Gilles Dyrekin kirjoittama Vaimoni on toista maata on suosittu farssikomedia, joka tarjoaa hykerryttävän hersyvät naurut parhaaseen pikkujouluaikaan.Rooleissa Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme ja Antti Kyllönen.Käsikirjoitus Gilles DyrekSuomennos Reita LounatvuoriOhjaus Petri JäärniLavastus Kaisa NivaPukusuunnittelu Elina VaskoEsitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyEnsi-ilta 12.10.2024 Kemin Teatterissa
FI
13 views
Buy Ticket
Read More